Yleistä musiikkikeskustelua

[Kopek]

Vanhoissa Hesareissa kotimaan politiikka ja maailmanpolitiikka olivat vahvasti esillä. Viihde ja musiikki olivat pienemmässä roolissa. Jossakin vaiheessa tilanne on muuttunut, ja nyt viihde ja kulttuuri ja musiikki tuntuvat olevan melkein pääosassa.

Joskus - kauanko siitä nyt on - lehdessä oli suuri uutinen siitä, miten Nightwish -bändin solisti oli erotettu. Tapauksesta kerrottiin niin kuin kyse olisi ollut kolmannen maailmansodan syttymisestä.

En ollut ikinä kuullutkaan mistään Nightwishistä ja sen solistista. En vieläkään tunnista yhtyeen kappaleita, jos sellaisen kuulen, enkä tiedä yhtään niistä nimeltä. Bändi on siis edelleenkin musiikillisesti täysin tuntematon minulle. Joitakin juttuja olen lukenut ja radiosta ja muualtakin kuullut bändin perustajasta, mutta musiikista en siis tiedä mitään. Oletan, että se on jotain suurimittaista mölymelua?

Vastaavia uutisia on lehdessä nykyisin aika usein. Suuri artikkeli kertoo jostakin "kaikkien tuntemasta" viihdealan julkkiksesta, jonka nimi ja kuva eivät sano minulle yhtään mitään.

Vastaavanlainen pimeys näissä asioissa oli olemassa niihin aikoihin, kun olin nuori. En harrastanut musiikin kuuntelemista enkä tuntenut aikakauden bändejä tai tiennyt muutenkaan musiikkibisneksestä yhtään mitään. En lukenut Suosikkia enkä kuunnellut radiota äänilevyistä puhumattakaan. Monet muut ikäiseni kuuntelivat ja "harrastivat" asiaa. Minä harrastin muuta.

On hassua, että olen vasta nyt internetin aikakaudella löytänyt joitakin sellaisia esiintyjiä ja heidän musiikkiaan, jota minun olisi kuulunut kuunnella silloin, kun kyseinen musiikki oli uutta, ja muut kuuntelivat sitä.

Kyllä minullekin lopulta tuli jonkinlainen innostus musiikin kuuntelemiseen oikeastaan vähän vahingossakin, kun eräs koulukaveri sai narrattua minut Fazerin Musiikkikerhon levyjen tilaajaksi. Niitä tuli vuoden ajan. Olin jotain 16-17 -vuotias. Suurin osa levyistä taitaa olla vieläkin tallessa. On mm. tällaisia...



Tuohonkaan aikaan minua ei kiinnostanut oikeastaan levyillä oleva musiikki itsessään. Se oli pelkästään apuväline, kun kehittelin kaiutinsysteemejä ja tein muitakin teknisiä kokeita.

Minulla oli kerran kaveriltani lainassa kaksi levyä, joiden avulla tein kaikunauhoituksia kelanauhurilla. Nauhoitin levyn kahdelle eri raidalle mahdollisimman samaan kohtaan. Soitin niitä yhdessä stereona, jolloin syntyi tilan vaikutelma, joka johtui siitä, että levyt eivät kuuluneet täysin samaan aikaan, vaan toisesta kaiuttimesta kuului ääni hieman aikaisemmin kuin toisesta. Se kohta, jossa kanavat vaihtavat paikkaa on mielenkiintoinen, koska silloin tuntuu siltä, että ääni kuuluisi kuuntelijan pään sisältä. Nykyisin tällainen on helppo tehdä tietokoneella, ja efektiä on käytetty monissa levyissä.

Itse levyillä oleva musiikki ei minua kiinnostanut. Levyjen keskellä oli kuva vihreästä omenasta, ja esittäjän nimenä oli Beatles. Tämä oli kuitenkin yhdentekevää. Myöhemmin olen päätellyt, että minulla oli lainassa Beatlesin ns. Valkoinen tupla.

Musiikin tuntemattomuudestani kertoo sekin, että nauhoitin radiosta Beatlesin "The long and winding roadin" ja Beach Boysien "Good Vibrations" kappaleet peräkkäin tietämättä, että kyseessä on kaksi eri kappaletta. Esittäjistä minulla ei ollut myöskään mitään tietoa. Huomasin korkeintaan sen, että tyyli vaihtuu kesken kappaleen (jota siis luulin yhdeksi). Kuuntelin Good Vibrations -levyn tiettyä urkusoittokohtaa neljäntoista kaiuttimen systeemeilläni pimeässä tai hämärässä huoneessa suurella volyymillä ja koin tunnelman jotenkin hypnoottiseksi. Kaverinikin olivat vakuuttuneita, että onpa minulla hienot systeemit. Musiikki oli vain väline niiden esittelemiseksi.

Kun soitin yhdessä kappaleessa olevaa bassokohtaa eräälle moottoripyöriä harrastaneelle kaverilleni, hän meni melkein transsiin kuvitellessaan, että siinä jymisee Harley Davidsonin pakoputki. Tällaista musiikin kuuntelemiseni oli.

Minua harmittaa ja surettaa se, että edellä mainittu kelanauha jäi monen muun tavaran ohella menetetyn kotini vintille, josta se on varmaan jo päätynyt kaatopaikalle. Nauhalla oli erittäin harvinainen radiosta nauhoittamani Jussi Raittisen tekemä dokumenttiohjelma, jossa hän esitteli 1950-luvun rockia ja muuta tuon aikakauden musiikkia. Nauhalla on ensimmäinen koskaan kuulemani versio esimerkiksi kappaleesta "That'll be the day". Se kuulosti aivan uskomattoman hyvältä. Minusta tuli - tai oikeastaan olin jo, mutta kyseistä musiikkia ei kuullut mistään - 1950-luvun rockin suuri ihailija. Kolme vuotta myöhemmin Yleisradio esitti sarjan 1950-luvun musiikista, ja nauhoitin sen kaseteille, joita kuuntelin innolla. Tämä oli kuitenkin jo vähän myöhempää aikaa kuin se, mistä aloitin tämän tarinan. Ja enhän minä tällöinkään kuunnellut oman aikani musiikkia eli sitä, mitä minun ikäiseni tyypillisesti kuuntelivat, ja minkä he tunsivat.

Olen aina ollut vähän sivussa yleisistä trendeistä ja kulkenut omia polkujani.

[mikainen]

Elvistä ei kai koskaan laskettukaan rock- tai muutoin vastaavasti nuorisomusiikin tekijäksi, kuten esim. Beatles oli.

Elvis ja Paul Anka olivat jossain Olavi Virta-osastolla, kun taas nämä nuorisoa turmelevat turhanpäiväisyydet olivat alempaa, vähäteltävää nuorisokulttuuria.

T: Xante

Olihan nyt sentään 50-luvulla Elvis nuorison turmelija nro1 ja syypää nuorisorikollisuuteen ja ties mihin, kotimaassaan. Maailma oli silloin vain niin paljon isompi ettei tänne peräkylille tämä nuorison villitsijän vaikutus juuri ulottunut. Varsinkaan kun ei keikkaillut kotimaansa ulkopuolella. Huhujen mukaan koska manageri oli laiton siirtolainen ja pelkäsi passittomana jäävänsä rajojen ulkopuolelle jos poistuisi maasta. Eikä kultakimpaletta voinut yksin päästää ulkomaille.

[Hippi]

Tyttöjähän se Ankakin kiihotti ja kiinnosti

Olisi kiva tietää, milloin Paavo Noponen on selostuksen tehnyt tähän Ankan ikivanhaan Linnanmäen vierailuun. Elävässä arkistossa juttu on julkaistu 2008, mutta Noposen ääni ei kyllä tuolta ajalta taida olla? Noposen selostukset on aina olleet aika mahtipontisia ja kuvailevia.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/22/paul-anka-linnanmaella

[mikainen]

Tyttöjähän se Ankakin kiihotti ja kiinnosti

Olisi kiva tietää, milloin Paavo Noponen on selostuksen tehnyt tähän Ankan ikivanhaan Linnanmäen vierailuun. Elävässä arkistossa juttu on julkaistu 2008, mutta Noposen ääni ei kyllä tuolta ajalta taida olla? Noposen selostukset on aina olleet aika mahtipontisia ja kuvailevia.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/04/22/paul-anka-linnanmaella

Veikkaisin, että oli ihan paikan päällä. Tai selostanut studiossa uutisfilmiin kun se ekan kerran on lähetetty 1959.

[a4]

^
Googlatessa aiheesta jäi mielikuva että Noponen olisi selostanut uutispätkää, eli ei ehkä ollut paikalla vaan studiossa. Vahva ehkä.
Mutta jos lennokasta oli selostus niin hauska oli myös tämä tuoreempi kuvaus kyseisestä lintsin keikasta. Linkkuveitset vilahtelivat, hattarakojut huojuivat ja laulajan vaatteet lentelivät:
https://seura.fi/ilmiot/historia/paul-anka-synnytti-hysterian-linnanmaella-vuonna-1959/
Hipin linkistä löytyi myös hulvaton linkki näytteeseen Noposen huikeasta sanailusta ajanlaskun ajalta ennen Ankan vierailua(BA), joka kolahtanee etenkin Elvis-faneihin:
Sinivalkoinen ääni Paavo Noponen kertoi uudesta Amerikan ihmeestä Suomen radiossa jo vuonna 1956: "Kiihkeät rumpusoolot kaikuvat, ja kaiken tämän keskellä karjuu tai uikuttaa Elvis Presley väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään..."
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/01/08/paavo-noponen-elvis-ilmion-jaljilla

[Hippi]

^
Tuli kuunneltua tuo Elvis-ilmiö -juttu ja olihan se aika mukava. Noposen vanhahtava kielenkäyttö palautti mieleen tuota (1977) aikaisempien aikojen radio-ohjelmat, joita olosuhteiden pakosta jouduin lapsena paljon kuuntelemaan muun tekemisen puutteen vuoksi. Kun toimittaja lähetettiin johonkin kaukaiseen maahan, niin sieltä sitten saatiin "kuulokuvia", joissa kerrottiin paikallisesta elämästä milloin minkäkin asian tiimoilta. Ne olivat hyvinkin mielenkiintoisia ja mukavia kuunneltavia. Kieli oli jossain määrin samanlaista kuin Noposen selostuksessa, sillä toimittaja tosiaan sanoillaan maalaili näkymää kuulijan eteen.

[Aave]

Eminem (Tuo vihattava valkoinen heteromies) ei oikeastaan ole tehnyt rapmusiikkia. Se on minun tulkintani ja muut ovat tyhmiä ja rasisteja, jos toisin ajattelevat.

[a4]

Eminemistä päästään kätevästi Rap-musiikkiin sekä räpin nousemisesta valtavirtaan ja asemaan jota vain vanhemmat sukupolvet voivat ihmetellä samalla epäuskolla kuin saatanallista rokkia ja pornografista discoa.
Eiväthän ne ole edes musiikkia!
Itse en innostu räpistä mutta siinä on kuultavissa ja nähtävissä tämän hetken yhteiskunnallista eli rakenteellista muutosta.

Viime kuukausina suomiräpin rasismista ja kentän valkoisuudesta on käyty keskustelua kenties enemmän kuin koskaan aiemmin. Vaikka hiphop on ennen kaikkea sorrettujen kulttuuria, suomiräppiä dominoivat valkoiset miehet. Moni valkoinen tekijä ajattelee olevansa antirasistinen pelkästään olemalla osa hiphop-kulttuuria. Näin helppoa se ei ole, kirjoittavat Inka Rantakallio ja Heini Strand.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/04/28/inka-rantakallio-heini-strand-on-valkoisten-artistien-vastuulla-puuttua

Linkin lopussa on linkki Kulttuuricocktailin keskusteluun Yle Areenassa aiheesta.
Ohjelma poiki mm. biisien poistoja, vaikka ohjelmassa todettiin poistojen olevan ongelmallinen tapa käsitellä historiaa.

Räppäri Uniikki on poistanut Nunnuka-lai-laa-kappaleensa musiikkivideon Youtube-palvelusta. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun saamelaista kulttuuria rasistisesti käsittelevä kappale nousi esiin Ylen Kulttuuricocktail Live -ohjelmassa viime viikolla.

Kevään ajan on puhuttu paljon suomalaisen räpkulttuurin rasistisuudesta ja kulttuurisesta omimisesta. Keskustelun aloitti räp-artisti Yeboyah eli Rebekka Kuukka, joka Instagram-tilillään ihmetteli räppäri Pyhimyksen Emma-ehdokkuuksia.
– Hyvä esimerkki siitä, että Suomessa ei ymmärretä räpin historiaa on se, että tänä vuonna Emma-gaalassa on Rap/R&B-kategoriassa ehdokkaana artisti, joka käyttää biiseissään n-sanaa, haukkuu mustia ihmisiä likaisiksi, eikä ole ikinä ottanut tästä vastuuta tai poistanut näitä biisejä. Case Pyhimys, Kuukka kirjoitti.

Mikko Kuoppala eli Pyhimys pyysi kotisivuillaan anteeksi, ja n-sanan sisältänyt Polonium ja Lika poistettiin suoratoistopalvelu Spotifysta. Sittemmin Lika on palannut takaisin palveluun.
https://yle.fi/uutiset/3-11913751

Pyhimyksen vastineesta poimittua:
Ilmaisuuni olen imenyt vaikutteita hyvin laajasti. Toki leimallisesti hiphop-kulttuurista, johon rap-musiikki oleellisesti kuuluu ja jossa on piirteitä, joita avoimesti ihailen, mutta myös runsaasti puolia, joita en voi allekirjoittaa.

Voidaanko puhua kulttuurisesta omimisesta?

Olen kappaleissani eläytynyt usein hyvinkin paljon itseäni muistuttavan henkilön mieleen, joka kuitenkin tietoisesti tai tiedostamattaan käyttää hyväksi etuoikeutensa suomaa valtaa, oli kyse sitten mikrotasosta, kuten perheväkivallasta tai laajemmasta yhteiskunnallisesta asenteesta, kuten enemmistön asemasta suhteessa vähemmistöihin. Tätä metodia harjoittaessani olen kirjoittanut näiden hahmojen suuhun aivan kammottavia, hirvittäviä ja loukkaavia lauseita, joita en toivoisi koskaan kenenkään käyttävän.
https://www.pyhimys.com/2021/03/03/ongelmallisen-artistin-ongelma/

[Toope]

Eminem (Tuo vihattava valkoinen heteromies) ei oikeastaan ole tehnyt rapmusiikkia. Se on minun tulkintani ja muut ovat tyhmiä ja rasisteja, jos toisin ajattelevat.

Minusta rap ei ylipäätään ole musiikkia.

[-:)lauri]

Olen juuri saanut työkalupakkiini muutaman arvokkaan musiikkiteoriaan liittyvän periaatteen musiikin tekemiseen (tosin siihen on vielä matkaa, että osaisin nuo periaatteet myös käytännössä, mutta sain taltioitua niistä tärkeimmät notepadiin, josta voin sitten luntata kun tilanne sitä vaatii). Käyn paraikaa läpi Udemyn kurssia Abletonin käyttämisestä ja samalla siinä sivutaan hieman musiikkiteoriaa. Varsinkin kun pääsi tällä tavoin seuraamaan kädestä pitäen, kuinka ammattilainen implementoi teorian käytäntöön, vaikuttaa musiikkiteoria tunteminen varsin hyödylliseltä.

Kappaleen runko syntyy käden käänteessä kun on valmis käsitys A siitä, mikä ääni on mikäkin nuotti ja B siitä, mitkä nuotit sopivat yhteen ja mitkä eivät sovi. Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta nuoteista tai sointujen puhumattakaan melodioiden rakentelusta, joten musiikkiteorian käyttöönotto riittävän varhaisessa vaiheessa avaisi mahdollisuuksia pitemmällä aikavälillä huomattavasti enemmän kuin lähteä keksimään kyseinen pyörä alusta asti ihan itse pelkästään yrittämisen ja erehtymisen menetelmällä. Jos olisin jatkanut nuorena kollina aloittamaani muusikon uraa, teorian osaamista ei edellytettäisi, mutta kun urheilu, viina ja naiset kiinnostivat silloin enemmän, pitää nyt priorisoida. Olen muutenkin siinä iässä, että olisi viimeistään kohtapuoleen aika alkaa kangistua kaavoihin, joten musiikkiteorian kaavoihin kangistuminen voisi olla win win -diili.

Toisaalta konemusiikin tyylilaji, jollaisesta olisi tarkoitus ainakin näin ensi alkuun aloittaa, on äänimaailmaltaan niin minimalistista ja abstraktia, että onnistunut suoritus ei kovinkaan monimutkaisia sävelkuvioita edellytä:

Eli kunhan bassorumpu on vain riittävän dominoiva, ei juuri muuta tarvita. Musiikkiteorian priorisointi teknon tekemisessä heti näin kärkeen voi siksi olla pikkasen over kill.

Toisella ostamallani Udemy-kurssilla kuitenkin todetaan, että kannattaa ensiksi opetella musiikin tekeminen miksaamalla yhteen valmiita sampleja. Ei turhaudu eikä harrastus lopu niin helposti kesken, kun syntyy nopeasti valmista tavaraa, jota todennäköisesti ei koskaan synny, jos pitäisi heti kärkeen opetella kaikki asiat alusta asti itse.

Siinä todetaan myös, että valmiit Creative Commons tms. -lisenssillä julkaistut samplet ovat tänä päivänä niin laadukkaita, että merkittävä osa kaupallisestikin menestyvästä EDM-musiikista tehdään pikemminkin niitä yhteen miksaamalla, kuin vain autenttista tavaraa yhteen miksaamalla. Tosin musiikkiteorian tuntemisesta olisi miksaamisessakin hyötyä, sillä samplet tulevat ties missä sävelkorkeudessa ja vaikka niiden yhteen miksaaminen onnistuisi korvakuulollakin, niin musiikkiteorian oppiminen nopeuttaisi silloinkin prosessia.

[Toope]

Itse ymmärrän sinänsä musiikin kritiikkiä nykyaikana, en näe sen toimivan, muuten kuin kopioivana.
Arvostan suuresti klassisen musiikin parhaimmistoa, siis vain niitä, en kaikkia aikaesityksiä. Tuonakin aikana moni on säveltänyt, mutta vain pieni osa on säilynyt. Koska vain pieni osa noista on säilymisen arvoista.
1960-70- luku oli loistavaa aikaa rock-musiikin kannalta, sieltä löytyy klassikoita ja nerokkaita sävellyksiä.

Mutta mitä nykyaikana? Olisiko niin, että meidän 12-nuotti- järjestelmämme luo vain nuottien rajallisuuden vuoksi tilanteen, että hyviä melodioita ei voida enää luoda? Ne on jo kaikki luotu?

Rajallinen nuotisto ei voi luoda rajatonta musiikkia, ei ainakaan melodioita!

Tuo asia rajoittaa nykymusiikkia, nykysäveltäjät eivät kykene luomaan enää melodioita, koska ne kaikki on jo luotu?

[Toope]

Olen tuosta asiasta joskus vouhottanut aiemminkin, mutta eikö ole totta?
Rajallinen musiikkijärjestelmä ei kykene melodioita tuottamaan loputtomiin, lähinnä toistaen niita.
Mootsartteja ja beatleseja ei tule enää, nuo melodiat on jo käytetty...

[MrKAT]

Olen juuri saanut työkalupakkiini muutaman arvokkaan musiikkiteoriaan liittyvän periaatteen musiikin tekemiseen (tosin siihen on vielä matkaa, että osaisin nuo periaatteet myös käytännössä, mutta sain taltioitua niistä tärkeimmät notepadiin, josta voin sitten luntata kun tilanne sitä vaatii). Käyn paraikaa läpi Udemyn kurssia Abletonin käyttämisestä ja samalla siinä sivutaan hieman musiikkiteoriaa. Varsinkin kun pääsi tällä tavoin seuraamaan kädestä pitäen, kuinka ammattilainen implementoi teorian käytäntöön, vaikuttaa musiikkiteoria tunteminen varsin hyödylliseltä.

Kappaleen runko syntyy käden käänteessä kun on valmis käsitys A siitä, mikä ääni on mikäkin nuotti ja B siitä, mitkä nuotit sopivat yhteen ja mitkä eivät sovi. Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta nuoteista tai sointujen puhumattakaan melodioiden rakentelusta...

Tuo kurssi kuulostaa hyvältä.
Mie opettelin itse aikaan ennen kansan internetin/somen. Ja kirjasta esim. /Osmo Lindeman: Elektroninen musiikki, elektronisen äänisynteesin perusteet, 1980/ (eli jo silloin oli vanhahtava). Siitä opin ainakin ADSR:n syntikoissa.
  Soinnuissa olen aika ulalla. Tietysti riitasointuja vältän tai ne olisi "päästettävä auki" heti riitasoinnun jälkeen kauniimpi sointu tms. niksejä. Tai niin luulin. Kun  katselin kaverin kitaranuotteja (Vaughan: Mary had a little lamb, se ehkä oli?) joka rikkoi kaiken mitä luulin ymmärtäneeni ja nykyäänhän jatkuva riitasointu on "kaunis" toisin kuin muinoin. Hämmentynyt olo.
Voimasointu on tietysti hyvä tuntea (kitara- ja hevipuolella) ja semmosta perusjuttua.
Taiteessa on sanottu että opit teorian oppiaksesi sitten rikkomaan ne.
Jouni Hynynen sanoo että soitat sitä mikä kuulostaa hyvältä, se on aika pitkälle tiivistetty teoriani. Kokeilen paljon ja mikä kuulostaa hyvältä jätän+kehitän. Parempi että kuulostaa sitten huomennakin hyvältä (usein ei enää).
  "Konemusateoria" on oma lajinsa, siitä löytyisi netistä varmaan enempikin videoita ja kursseja. En viitsi(ainakaan vielä).

[mikainen]

Kävin musiikkiopistoa kakarana 4-5 vuotta. Sen jälkeen aloitin tavallaan alusta kun rupesin tavaamaan sointuja Beatles ym. nuottikirjoista. Osasin ne kyllä soittaa jos ne oli nuotteina, mutta en tiennyt mitä tarkoitti G7, Em ym.

Korvakuulolta soittaminen on edelleen heikohkonlaista vaikka edistystä on tapahtunutkin, niin nuottipainotteista oli opisto ainakin silloin. Improvisaatio sujuu kyllä nykyään mallikkaasti.

Oli siitä musaopistosta hyötyäkin, pystyn nuotintamaan biisejä ja niinkin (itselle) yksinkertainen asia kuin tahtien iskujen laskeminen tarvittaessa soittaessa tuntuu monelle itsekseen soittoa opiskelleelle  bändikaverille olevan vaikeaa.

[Toope]

Kävin musiikkiopistoa kakarana 4-5 vuotta. Sen jälkeen aloitin tavallaan alusta kun rupesin tavaamaan sointuja Beatles ym. nuottikirjoista. Osasin ne kyllä soittaa jos ne oli nuotteina, mutta en tiennyt mitä tarkoitti G7, Em ym.

Korvakuulolta soittaminen on edelleen heikohkonlaista vaikka edistystä on tapahtunutkin, niin nuottipainotteista oli opisto ainakin silloin. Improvisaatio sujuu kyllä nykyään mallikkaasti.

Oli siitä musaopistosta hyötyäkin, pystyn nuotintamaan biisejä ja niinkin (itselle) yksinkertainen asia kuin tahtien iskujen laskeminen tarvittaessa soittaessa tuntuu monelle itsekseen soittoa opiskelleelle  bändikaverille olevan vaikeaa.

Itsekin amatöörikitaristina voin kompata akustisella tai sähkö-skitallakin (sanotaan nuottien/tabujen perusteella), ehkä pieniä kitarasooloja (opeteltuja, en osaa soveltaa taitojani). Puuttuu se improvisointitaito, rytmiin sopeudun...  Hyvän soittajanhan erottaa siitä, kun kykenee improvisoimaan ja sopeutumaan. Jotkut ymmärtävät musiikin, toiset meistä enemmän menevät mukana.