Yleistä musiikkikeskustelua

[Kopek]

Helsingin Sanomissa kerrotaan yhtyeestä nimeltä "Nightwish" ja sen julkaisemasta levystä "Once" vuodelta 2004. 

Helsingin Sanomat:

Once nosti Nightwishin bändien megaluokkaan, ja siltä löytyy kaksi yhtyeen tunnetuinta hittiä, Nemo ja Wish I Had an Angel. Levy toi Nightwishin kaikkien tietoisuuteen. Yhtäkkiä kaupoista sai Nightwish-olutta ja Sampo-pankista maksukortin yhtyeen kuvalla.

En ilmeisesti kuuluu käsitteen "kaikki" piiriin, koska vuonna 2004 nimet "nightwish" ja "once" eivät olisi sanoneet minulle yhtään mitään.

Ensimmäisen kerran "Nightwish" ilmestyi sanana tietoisuuteeni, kun lehdet kertoivat aukeaman kokoisissa jutuissa yhtyeen erottaneen solistinsa Tarja Turusen. Tapaus kenties kaihertaa Turusen mielessä edelleen.

Helsingin Sanomat:

Vuonna 1996 Kiteellä perustettuun Nighwishiin kuuluivat 2000-luvun alussa Tuomas Holopaisen lisäksi laulaja Tarja Turunen, kitaristi Erno "Emppu" Vuorinen, basisti Marko Hietala sekä rumpali Jukka Nevalainen.

Tätä juttua varten on haastateltu heistä neljää. Tarja Turunen ei suostunut haastatteluun. Once jäi Turusen viimeiseksi Nightwish-levyksi. Hänet erotettiin yhtyeestä avoimella kirjeellä lokakuussa 2005 Once-levyn tiimoilta tehdyn maailmankiertueen jälkeen.

Nähdessäni aukean kokoiset jutut lehdessä ihmettelin, mikä ihmeen Nightwish ja mikä ihmeen Tarja Turunen. En ollut koskaan kuullutkaan tällaisista. Eikä minulle ollut käsitystä siitä, millaista musiikkia yhtye esittää.

Nyt Helsingin Sanomissa näyttää olevan linkit Youtube-videoihin Nightwishin esityksistä kyseiseltä "Once" -levyltä, mutta mietin, jättäisinkö ne katsomatta, jotta asiantilassa "en tiedä, millaista musiikkia Nightwish on tehnyt" ei tapahtuisi muutosta. Oletan musiikin olevan yleistä meteliä, josta ei jää mitään mieleeni.

On paljon muutakin "yleisesti tunnettua" nykymusiikkia ja sen tekijöitä, joista minulla ei ole aavistustakaan. Olen musiikin kuuntelijana hieman jälkijunassa. Kun olin teini-ikäinen, etsin kuunneltavakseni musiikkia, jota oli soitettu, kun olin lapsi. Nyt kuuntelen vuorostaan musiikkia, jota soitettiin, kun olin teini-ikäinen. Ehkä kaipaan nostalgiaa, joten sen vuoksi tällä hetkellä tuotettava musiikki ei kiinnosta. Vanhoja aikoja muistelevalle musiikin kuuluu olla aikamatka menneeseen.

Olen ennenkin tästä aiheesta kirjoittanut, mistä ei tarvitse muistuttaa.

[Hippi]

^
Jos et pidä oopperasta, niin ei kannatakaan kuunnella. Jos Tarja Turusen taakse laitettaisiin sinfoniaorkesteri, niin ainakin minulle se menisi ihan täydestä aika tavallisena oopperaesityksenä, joskin biisit on aika tavallisen kevyen musiikin mittaisia. Luulisin, että Nigthwish voisi olla kohtalaisen helppo tie hevin kuunteluun. Toinen kotimainen, joka tulee mieleen helppona kuunneltavana on Him, jonka musiikki on kohtalaisen pehmeää ja siinä Ville Valon ääni on kyllä aika perinteinen iskemälaulajan ääni. Villehän taannoin lauloi Agentsin kanssa hyvinkin perinteistä iskelmää. 

Itselleni musiikinkuuntelu on ollut elämän mittainen seikkailu. Kyllä minäkin kuuntelen edelleen lapsuuden ja nuoruudenaikaisia musiikkia, mutta en ole hirttänyt itseäni niihin. Sattuneesta syystä joku 80-luvun loppupuolen musiikki jäi välistä aikanaan ja vasta myöhemmin sitä olen kuunnellut. Mutta muutoin olen kuunnellut "kaikkea mikä soi" ja ottanut niistä parhaat palat matkaan ja siirtynyt eteenpäin. Ei kaikki ole ollut minun makuuni ja ne olen jättänyt taakseni. Nykyisin suoratoistopalvelujen aikaan erilaiseen musiikkiin tutustuminen on uteliaalle älyttömän helppoa.

Kuuntelen kohtalaisen paljon myös musiikkia, joka on ajalta ennen minun syntymääni. Niihin ei mitään muistoja liity luonnollisestikaan, mutta miksi turhaan laittaa oikeastaan mitään rajoja sille mitä kuuntelee. Itse olen ehkä klassisrajoitteinen, sillä siltä alueelta ei oikeastaan löydy kuin italialainen ooppera, joka on koskettanut vähäistä enemmän. Se puolestaan ei ole kovin kaukana Nightwishistä, melodisia molemmat

[Norma Bates]

Vilkaisin jotain videota YT:sta jossa kerrottiin että Lemmy Kilmister inhosi Rolling Stonesia ja tykkäsi Beatlesista. Olin yllättynyt. En muista kuka oli aiemmin vertaillut em. bändejä Stonesin hyväksi, todennut että Beatles laulaa vaan kädestä pitelystä, kun taas Rollareilla on raaka seksi kyseessä.

Mutta Lemmy totesi että Rollarit olivat hienostoporukkaa joka oli oikein opiskellut, kun taas Beatlesit köyhiltä seuduilta, työväestöä. Arvosti siis Beatlesia taustansa takia, pitäen Rollareita kermaperseinä.

[Kopek]

Mutta Lemmy totesi että Rollarit olivat hienostoporukkaa joka oli oikein opiskellut, kun taas Beatlesit köyhiltä seuduilta, työväestöä. Arvosti siis Beatlesia taustansa takia, pitäen Rollareita kermaperseinä.

Beatles oli hieman edellä levyjen tuotannossa ja kuuluisuudessa, joten sillä oli vara auttaa myös kilpailijaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/I_Wanna_Be_Your_Man

Mick Jagger muisteli uran alkuaikoja TV-ohjelmassa vuonna 1988 mainiten myös "yhteisen" levyn.

Olen joskus nähnyt videon, jossa John Lennon vierailee Rollareiden ohjelmassa (tai mikä tilaisuus se nyt oli). En löytänyt tätä videota, mutta löytyi toinen, josta käy ilmi, että soittajat tunsivat toisensa.

[Hayabusa]

Itselleni musiikinkuuntelu on ollut elämän mittainen seikkailu. Kyllä minäkin kuuntelen edelleen lapsuuden ja nuoruudenaikaisia musiikkia, mutta en ole hirttänyt itseäni niihin. Sattuneesta syystä joku 80-luvun loppupuolen musiikki jäi välistä aikanaan ja vasta myöhemmin sitä olen kuunnellut. Mutta muutoin olen kuunnellut "kaikkea mikä soi" ja ottanut niistä parhaat palat matkaan ja siirtynyt eteenpäin. Ei kaikki ole ollut minun makuuni ja ne olen jättänyt taakseni. Nykyisin suoratoistopalvelujen aikaan erilaiseen musiikkiin tutustuminen on uteliaalle älyttömän helppoa.

Minulle osui eilen musiikkiseikkailu. Liveradiota tulee kuunneltua huomattavasti vähemmän kuin aikoinaan. Niinpä satunnaisuus myös musiikin osalta on vähentynyt huomattavasti huippuajoistaan. Eilen siis tapahtui "satunnaisuutta". Jouduin autoilemaan poikkeavaan aikaan eli varsin myöhään. Ja mitä autoillessa tehdään? Soitetaan radiota matkan ratoksi. Selvisi, että perjantain myöhäisilta on Ylellä discoilta. Sen verran mukavaa menoa oli, että tuota voisi joskus kuunnella paikallaan ollessakin.

https://areena.yle.fi/podcastit/1-67304965
Club Millennium sähköistää Radio Suomen perjantain myöhäisillat. Juha Pullin kipparoima klubi tarjoilee kaksituntisen paketin modernin nostalgista tanssimusiikkia. Menneiden vuosien bailuhitit, tämän päivän tuoreet rytmit sekä tanssilattioiden muistot, tarinat ja tunnelmat löytyvät Club Millenniumin säihkyvän peilipallon alta. Diskoluuri on auki 24/7 numerossa 044 421 6200 - biisitoiveet ääniviestillä ja säkenöivillä perusteluilla, kiitos!

[Kopek]

En ole ilmeisesti koskaan ollut innokas musiikin kuuntelija.

Kun 15-vuotiaana seurustelun vuoron perään kahden sisaruksen kanssa, aloin heidän musiikkimakuaan jäljitellen kuunnella (ja jonkin verran nauhoittaa) kotimaisen musiikin listaa - jonka tarjonta oli mitä sattuu.

Kun tytöt vuoron perään jättivät minut, jäi listan kuunteleminenkin, koska en ollut siitä edes pitänyt.

Kun on rakastunut, mukauttaa tyyliään. Kun romanssi loppuu, palaa entiseen tyyliinsä tai etsii jotain uutta. Koska minulla ei ollut entistä tyyliä, seurailin kavereiden esimerkkejä.

Eräs luokkakaverini sai houkuteltua minut liittymään Fazerin musiikkikerhoon, mikä tarkoitti sitä, että vuoden aikaan kertyi pino LP-levyjä. Nekin olivat vähän mitä sattuu, mutta on kokoelmassa kuitenkin jotain, mikä on kestänyt aikaa - kuten Moody Bluesia, Santanaa ja Deep Purplea.

Fazerin musiikkikerhon hankinnat päättyivät, kun vuosi oli täynnä. Tässä vaiheessa iski nostalgiamusiikin kaipuu eli toive kuulla 1950-luvun hittikappaleita eli lähinnä "rokkia". Sain eräältä kaverilta lainaksi vanhoja single-levyjä ja nauhoitin niitä itselleni suurina harvinaisuuksina. Samoihin aikoihin radiossa alkoi "rockin historiasta" kertova sarja, jossa esitettiin 1950-luvun harvinaisuuksia. Nauhoitin tietysti jokaisen jakson. Tein kasetteihin omat kansikuvat ja annoin niille nimet kuten "Pat Rock" ja mitä kaikkia niitä oli.

Noihin samoihin aikoihin rock-nostalgia nousi suosioon maailmalla, ja vanhoista levyistä alkoi ilmestyä uusintajulkaisuja.

Ei 1950-luvun rokkiakaan jaksa iät ajat kuunnella, joten hiljalleen minunkin mielenkiintoni hiipui. Tämän jälkeen minulla ei ollut mitään erityistä mielimusiikkia. Sain kaveriltani lainaksi erilaisia levyjä, joita kuuntelin. Jossakin vaiheessa Hector on suomalaisista esiintyjistä suosikkini.

Paikallisradion perustaminen ja "pyörittäminen" muutaman vuoden toimi rokotteena musiikin kuuntelua vastaan. Kaikenlainen musiikki, joka radiossa puolipakolla joutui soittamaan, alkoi tympäistä. Radiosta irti pääseminen otti aikansa, ja sitä oli pidettävä toiminnassa, vaikka ei olisi enää huvittanutkaan. Pelkistettäköön asia niin, että toimivasta radiosta sai paremman hinnan kuin toimintansa lopettaneesta.

En ole täysin lopettanut musiikin kuuntelua, mutta olen aika rajoittunut sen suhteen, mitä kuuntelen. Enimmäkseen kuunteluni on muistelmahenkistä. Saatan etsiä Youtubesta jotain menneiden vuosikymmenien musiikkia ja miettiä, että tuollaista olisin voinut aikoinaan kuunnella, jos ylipäätään olisin kuunnellut musiikkia.

En ole käynyt missään Rock-festivaaleilla tai konserteissa, joten "live" -esityksiä en ole paljon kuullut. Jotain joskus jossakin.

[Hippi]

Pekka Laineen FB-sivula oli sellainen ylistyspuhe, että lainaan sen tänne, siltä varalta, että jollain on tuo HBO/MAX ja musiikin genre osuus vielä saman ihmisen kohdalla oikeaan.


https://www.youtube.com/watch?v=FAjCOWHUGM8

Pekka Laine:
STAX: Soulsville U.S.A. Mahtava elämys. Skeptisyyden kautta lähestyin. Koska jostain syystä en ole pitkään aikaan meinannut oikein kunnolla innostua musiikkidokkareista, vaikka ne olisivat ihan okei. Ehkä juuri "ihan okei"-tason vallitseva asema suurissakin tuotannoissa on vienyt voimat. Nyt osui hemmetin lujaa omaan hermoon, ammattikatseeseen, siviili-Pekkaan, henkilökohtaiseen makuun, kiinnostuksen kohteisiin ja viihtymistarpeisiin. Tarina tuttu, tietysti. MUTTA so what. Nyt marssitetaan ruudulle sellainen materiaalikattaus, että hallelujaa!! Aivan käsittämättömän hienoa kuvaa ja ääntä. Ikään kuin näkisi ja kuulisi nämä asiat ensimmäistä kertaa. Painotuksissa on myös hyvää draamaa. Virkistävää nähdä sankareiksi miellettyjä roistoina. Atlantic ja Jerry Wexler etunenässä. Kokonaisuuden punaisena lankana henkilöstoorien, sosiaalihistorian ja musiikin vuorovaikutus, joka tässä tarinassa tietysti koko homman clue. Esim. Martin Luther King-osuus. Mistä hitosta nämä kuvat ja filkat on kaivettu?? Avaintodistajien haastattelut vievät uskomattoman tarinan käänteisiin tavalla, jollaista harvoin näkee. They were there. Booker T. Isaac Hayes. Steve Cropper. Jim Stewart. Estelle Axton. Carla Thomas. Kylmiä väreitä. Nuorempana paljonkin harrastamiani aikakoneajatusleikkejä vilisi päässä. Stax-Volt-Revue briteissä 1967. AIVAN sairasta täydellisyyttä. OIsinpa ollut tuolla. Ei kun WattStax, kun Black Moses tulee lavalle. Tai kun Rufus Thomas hoitaa villiintyneen yleisön nurtsilta takaisin katsomoon riimimuotoisella puheella. Roskia silmissä vähän väliä. Tarinan loppu. Ei saatana mikä surkea tragedia ja vääryys. Neljä osaa erittäin passeli mitta. Suoraviivaista, lineaarista kerrontaa. Luojan kiitos. Joskus pitää ymmärtää, ettei nyt tarina ja hahmot ovat SE juttu. Tekijän "omaperäistä ääntä" ei kaivata hittojakaan. Hemmetinmoinen SOUL-peukalo tälle.


HBO/MAX lienee joku maksullinen suoratoistopalvelu, eikä minulla sitä ole, joten jää minulta näkemättä. Pekka tuossa ehkä päästelee vähän ylisanoja, tai sitten ei. Minusta monia musiikkidokkareita (ja myös muita dokkareita) vaivaa levottomuus. Ohjelmaan haalitaan valtava määrä asian tiimoilla olleita sanomaan sanottavaansa, mutta tuntuu, että suurin osaa jää leikkaamon lattialle ja ohjelmaan kukin pääsee sanomaan lauseen, jonka jälkeen hypätään seuraavan sanojaan. Tätä villiä karusellia pyöritetään koko ohjelman mitta ja kaikille on annettu muutama lauseen mittainen puheenvuoro. Musiikkia laitetaan aina väliin muutaman tahdin verran ja sitten jatketaan taas puheella.

No, en sitten tiedä onko tämä suuresti ylistetty samanlainen. Ymmärrän kyllä silppuamisen siinä mielessä, että ohjelmista tulisi rauhallisemmalla tahdilla ja kokonaisilla puheenvuoroilla mammutteja. Mutta ehkä sellaisillekin löytyisi katsojia

[Toope]

Vilkaisin jotain videota YT:sta jossa kerrottiin että Lemmy Kilmister inhosi Rolling Stonesia ja tykkäsi Beatlesista. Olin yllättynyt. En muista kuka oli aiemmin vertaillut em. bändejä Stonesin hyväksi, todennut että Beatles laulaa vaan kädestä pitelystä, kun taas Rollareilla on raaka seksi kyseessä.

Mutta Lemmy totesi että Rollarit olivat hienostoporukkaa joka oli oikein opiskellut, kun taas Beatlesit köyhiltä seuduilta, työväestöä. Arvosti siis Beatlesia taustansa takia, pitäen Rollareita kermaperseinä.

No joo, noita kommentteja. Lennon oli sosiaalitapaus lapsuutensa vuoksi, olisi ehkä päätynyt vankilaan 20-vuotiaana, ellei se musiikki. Mutta McCartney taisi olla ihan keskiluokkaa, ei köyhä poika, ei rikaskaan toki, paitsi nykyään toki miljardööri.

Mutta mitä väliä sillä on? Esittäähän Bruce Springsteenkin työläisrokkaria, vaikkei ole duunarihommia koskaan tehnyt. Imago monesti on muuta, mitä henkilö. Lennonkin lauloi sosialismista, vaikka hänellä oli palvelijoita...

[Hippi]

Olipa hauska ylläri, kun olin laittamassa Deezeristä musiikkia soimaan, niin se kysyi, että haluanko tunnistaa jonkun biisin. Läppärillä oli vielä WASP soimassa, niin päätin kokeilla. Tunnistus kyllä pyysi laulamaan (kysyi mikin käytön ja annoin luvan yhteen kertaan) sen jälkeen se kysyi, haluanko tunnistaa "lähellä soivan musiikin". Vastasin myöntävästi ja kyllähän se tunnisti ihan oikein läppärillä soivan biisin. En halunnut laittaa kapinetta mahdottoman eteen, joten en "laulanut" sille mitään

Kivahan tuo on, mutta jos nyt jossain musiikkia kuuluu ja sen haluaa tunnistaa, niin ottaahan tuo aikansa, että saa tunnistajan kaivettua esiin. En kyllä enää uudelleen löytänyt tunnistajaa, joten ehkä se tulee vain Deezerin käynnistyksessä. Pitääpä seurata, vaikka tuskin sille mitään käyttöä on, jos ei sitä tunnistettavaa pysty toistamaan myöhemmin.

[Hayabusa]

Siltä varalta, että Toope palaa, pieni mainos.
https://www.soundi.fi/uutiset/ian-andersonin-jethro-tull-kiertaa-suomea-jalleen-kevaalla/

Vuonna 1968 esikoisalbuminsa julkaissut, edelleen aktiivisesti keikkaileva Ian Andersonin johtama Jethro Tull saapuu keväällä taas Suomeen neljälle keikalle. Yhtyeen progressiivista rockia, folkia, klassista musiikkia ja jopa bluesia ainutlaatuisella tavalla yhdistelevää musiikkia kuullaan 2.4. Helsingin Kulttuuritalolla, 3.4. Turun Konserttitalolla, 5.4. Oulun Madetoja-salissa ja 6.4. Kuopion Musiikkikeskuksessa. Liput keikoille ovat jo myynnissä Lippupisteessä.

Eli ensi huhtikuussa on mahdollisuus paitsi nauttia musiikista, myös tutkaila yleisöä: "onkohan tuo Toope?" 

[MrKAT]

Bomfunk MC's "Freestyler" on maailmalla tunnetuimpia suomalaisia menestyskappaleita ja
Hurriganesin oli pitänyt soittaa joka keikalle kappaleensa "Get On". Näillä on yhteistä.

Freestyler:

- Pari biisiä puuttui, mutta meillä oli siinä jo aika vapautunut fiilis. Lähdettiin tekemään sellaista minuutin mittaista mehusteluintroa, Salovaara muistaa.
Koko kappaleesta ei hänen mukaansa ollut tarkoitus julkaista singleä lainkaan. Se kuitenkin julkaistiin sinkkuna Ruotsissa ja se meni siellä listaykköseksi.
- Siitä lähti tavallaan dominoefekti: sitten se meni yhdessätoissa maassa listaykköseksi. Siitä tuli ilmiö.
    - YLE tänään, https://yle.fi/a/74-20119865

Get On:

Kappale tehtiin alun perin vain täytemateriaaliksi, koska levystä olisi tullut muuten liian lyhyt. Remu Aaltosen mukaan sekä kappale että sanat improvisoitiin nopeasti albumin tuottaja Richard Stanleyn halutessa vielä yhtä kappaletta. Yhtye oli kuitenkin esittänyt kappaletta jo kesällä, kuukausia ennen ...Sanoituksen ei ollut tarkoitus jäädä levylle, vaan Remu tarkoitti sen demoksi varsinaista lauluosuutta varten. Muu yhtye sekä tuotanto katsoivat esityksen vahvaksi Remun vastustuksesta huolimatta.
    - https://fi.wikipedia.org/wiki/Get_On

Saisivat tehdä enempi vajaita levyjä/albumeita/suunnitelmia, että jää tilaa menestyvälle vapautuneelle luovalle improvisaatiolle.

[a4]

Tänään kuultuani rockulvontaa bussissa radiosta ja mietittyäni dokkarissa kohtaamaani vanhaa hittiä pump up the Jam, keksin hitin kaavan:
Biisin pitää yltää korniuden rajoille.

[MrKAT]

Tänään kuultuani rockulvontaa bussissa radiosta ja mietittyäni dokkarissa kohtaamaani vanhaa hittiä pump up the Jam, keksin hitin kaavan:
Biisin pitää yltää korniuden rajoille.

Poliitikot ottaneet tuosta mallia, aina 5 tähden liikkeestä... Mileihin... ja Trumppiin?

[-:)lauri]

Ostin Magix Music Maker Premiumin (MMMP), kun iski musiikintekovimma. Ei ollu kallis. Vähän alta 40 euroa. Ongelmien edessä on vain hieman yksin, kun keskimäärin internetissä olevat ohjeet ongelmatilanteisiin ovat joltain vuodelta 2019 tai 2012. Koneeni hajoamisen myötä syksyllä katosi Ableton. Monta sataa euroa maksanut käyttämättömäksi jäänyt musiikin teko-ohjelma. Silloin aluksi oli innostusta ja sain projektia alulle mutta jäivät kesken, kun joku toinen juttu vei huomion. Noh nyt tein kappaleen MMMP:lla. Vaikka olen tyytyväinen ensimmäiseen valmiiksi asti saatetusta kappaleestani, MMMP on todella surkea ohjelma, joten menin Abletonin nettisivuilla katsomaan oliko niillä jotain halpisversiota, sillä laatua taitaa olla paremmin tarjolla kuin MMMP:lla. Chrome osasi laittaa käyttäjätunnukseni ja salsanani asiakassivuille ja sieltä näköjään saatoin ladata ostamani sovelluksen uudestaan. Neljäkymmentä euroa maksoi tämä äkkipikaisuuteni. Jos olisin tajunnut heti ottaa selvää asioista, ei olisi tarvinnut ostaa MMMP:tä.

Tosin koska MMMP on todella simppeli ohjelma niin siinä tarvitsi kikkailun sijaan kiinnittää enempi huomiota siihen, että valitsee edes sinnepäin olevat loopit joita laittaa biisiin peräkkäin´, ja se oli kyllä arvokasta oppia sillä luulen, että Ableton muuttuu helpommaksi kun ei tarvitse niin paljon miettiä millä efektillä mitäkin saa aikaan. Kiinnittää näin aloittelijana enempi huomiota siihen, että valitsee loopit riittävän lähelle sitä, mitä on ajatellut ja ryhtyy sitten vasta sen jälkeen miettimään efektejä, jos niitä edes tarvitsee. eli eka pitää saada jotain valmista, jota sitten jälkituotannossa hioo efekteillä, jos on tarvis.

Seuraavaksi pitää käydä taas tutoriaaleja läpi, jotta saa sen saman tietotaidon Abletonin käyttöliittymään kuin minkä oppi silmämääräisesti MMMP:n kanssa, kun siinä ei noita erilaisia vaihtoehtoja tehdä jotain mitä ei halunnut ollut liikaa.

MMMP:llä tekemäni kappale otti 16 tuntia vapaa aikaa. Sikäli ihan hyvä nopeus, olisi syntynyt nopeammin, jos olisin etukäteen tiennyt, millaisia luppeja mulla kirjastossa on. Eli 16 tunnista suurin osa ajasta kului kansioiden musaraitojen yksitellen läpikuunteluun ja sitten niinä harvoina kertoina, kun joku kuulosi samalta kuin muut sen saattoi lisätä "kappaleeseen". Ensimmäinen kappaleeni on nyt enempikin kollaasi kuin musiikkia sana varsinaisessa merkityksessä, mutta tuossa oppi muutamien kansioiden sisällön, että tietää mistä lähteä etsimään konemusiikkiin sopivaa looppia. Samoin kikkailemaan volyymilla ja revertillä jotta sai hieman säädettyä eri looppeja lähemmäs samaa tuoteperhettä. En minä siinä tietenkään onnistunut, mutta ensimmäiseksi kappaleeksi ihan hyvä. Pitää tosin yrittää keksiä keino säätää noita sävelkorkeuksia noissa loopeissa. MMMP ei tarjoa siihen mitään kovin kehittyneitä keinoja, joten ekassa kappaleessa on paljonkin looppeja jotka eivät ole täysin samasta tuoteperheestä ja se hieman häiritsee. Onneksi se on enempi rytmimusiikkia kuin melodiamusiikkia, joten riitasoinnut eivät niin kamalasti tuossa genressä tai paremminkin genren puutteessa paljoa merkitse.

Ymmärsin että Ableton Live Suite 12 täysversiossa olisi tekoälypohjainen looppihaku. Eli tekoäly etsii ja ehdottaa kirjastoista kaikkia loppeja, jotka kuuluvat samaan tuoteperheeseen kuin mitä on rakentamassa. Upgreidaaminen Live Suite 11 täysversiosta maksaisi kaksi sataa euroa. Aika kallis olisi tekoälylisäpalikka, mutta itseni tuntien voi olla, että tulen tekemään jälleen kohta yhden täysin turhan ostoksen lisää

[Kopek]

Ehkä foorumiyleisö saa myöhemmin jotain kuunneltavaa?

Minulla ei tahdo riittää kärsivällisyys asioihin, joista ei ala tulla näkyviä tai kuultavia tuloksia muutamassa minuutissa. Se, että tekisin jotain 16 tuntia... ah, ei tulisi mitään.

Jotain olen yrittänyt räpeltää ilmaisella LMMS:llä, mutta siinäkin tahtoo loppua innostus ennen kuin pääsee alkuunkaan.

Jostakin syystä teen mielelläni mahdollisimman paljon itse enkä pelkästään anna ohjelmien ja tekoälyjen hoitaa hommaa. Tai vaikka ne hoitaisivatkin, oman työn jäljen täytyy kuitenkin näkyä tavalla tai toisella.

Erilaisia piraattiohjelmia kokeilin kauan sitten, mutta niiden kanssa tehtävään opetteluun ja hommailuun ei jaksanut panostaa täysillä, kun ei tiennyt, onko ohjelma enää käytössä seuraavana päivänä. En muista, mitä kaikkia vuosien aikana kokeilin.

Tällainen kokeilu löytyi. Se on päivämäärän mukaan syyskuulta 2013 ja tehty "online" jollakin nettisivulla. Ei ole mennyt kuuttatoista tuntia vaan muutama minuutti. No, lopputuloskin on sen mukainen.

https://vocaroo.com/19bpabrJvHAr