Yleistä musiikkikeskustelua

Kopek · heinäkuu 13, 2024, 07:20:32

Helsingin Sanomissa kerrotaan yhtyeestä nimeltä "Nightwish" ja sen julkaisemasta levystä "Once" vuodelta 2004.

Helsingin Sanomat:

Once nosti Nightwishin bändien megaluokkaan, ja siltä löytyy kaksi yhtyeen tunnetuinta hittiä, Nemo ja Wish I Had an Angel. Levy toi Nightwishin kaikkien tietoisuuteen. Yhtäkkiä kaupoista sai Nightwish-olutta ja Sampo-pankista maksukortin yhtyeen kuvalla.

En ilmeisesti kuuluu käsitteen "kaikki" piiriin, koska vuonna 2004 nimet "nightwish" ja "once" eivät olisi sanoneet minulle yhtään mitään.

Ensimmäisen kerran "Nightwish" ilmestyi sanana tietoisuuteeni, kun lehdet kertoivat aukeaman kokoisissa jutuissa yhtyeen erottaneen solistinsa Tarja Turusen. Tapaus kenties kaihertaa Turusen mielessä edelleen.

Helsingin Sanomat:

Vuonna 1996 Kiteellä perustettuun Nighwishiin kuuluivat 2000-luvun alussa Tuomas Holopaisen lisäksi laulaja Tarja Turunen, kitaristi Erno "Emppu" Vuorinen, basisti Marko Hietala sekä rumpali Jukka Nevalainen.

Tätä juttua varten on haastateltu heistä neljää. Tarja Turunen ei suostunut haastatteluun. Once jäi Turusen viimeiseksi Nightwish-levyksi. Hänet erotettiin yhtyeestä avoimella kirjeellä lokakuussa 2005 Once-levyn tiimoilta tehdyn maailmankiertueen jälkeen.

Nähdessäni aukean kokoiset jutut lehdessä ihmettelin, mikä ihmeen Nightwish ja mikä ihmeen Tarja Turunen. En ollut koskaan kuullutkaan tällaisista. Eikä minulle ollut käsitystä siitä, millaista musiikkia yhtye esittää.

Nyt Helsingin Sanomissa näyttää olevan linkit Youtube-videoihin Nightwishin esityksistä kyseiseltä "Once" -levyltä, mutta mietin, jättäisinkö ne katsomatta, jotta asiantilassa "en tiedä, millaista musiikkia Nightwish on tehnyt" ei tapahtuisi muutosta. Oletan musiikin olevan yleistä meteliä, josta ei jää mitään mieleeni.

On paljon muutakin "yleisesti tunnettua" nykymusiikkia ja sen tekijöitä, joista minulla ei ole aavistustakaan. Olen musiikin kuuntelijana hieman jälkijunassa. Kun olin teini-ikäinen, etsin kuunneltavakseni musiikkia, jota oli soitettu, kun olin lapsi. Nyt kuuntelen vuorostaan musiikkia, jota soitettiin, kun olin teini-ikäinen. Ehkä kaipaan nostalgiaa, joten sen vuoksi tällä hetkellä tuotettava musiikki ei kiinnosta. Vanhoja aikoja muistelevalle musiikin kuuluu olla aikamatka menneeseen.

Olen ennenkin tästä aiheesta kirjoittanut, mistä ei tarvitse muistuttaa.

Hippi · heinäkuu 13, 2024, 08:08:43

^
Jos et pidä oopperasta, niin ei kannatakaan kuunnella. Jos Tarja Turusen taakse laitettaisiin sinfoniaorkesteri, niin ainakin minulle se menisi ihan täydestä aika tavallisena oopperaesityksenä, joskin biisit on aika tavallisen kevyen musiikin mittaisia. Luulisin, että Nigthwish voisi olla kohtalaisen helppo tie hevin kuunteluun. Toinen kotimainen, joka tulee mieleen helppona kuunneltavana on Him, jonka musiikki on kohtalaisen pehmeää ja siinä Ville Valon ääni on kyllä aika perinteinen iskemälaulajan ääni. Villehän taannoin lauloi Agentsin kanssa hyvinkin perinteistä iskelmää.

Itselleni musiikinkuuntelu on ollut elämän mittainen seikkailu. Kyllä minäkin kuuntelen edelleen lapsuuden ja nuoruudenaikaisia musiikkia, mutta en ole hirttänyt itseäni niihin. Sattuneesta syystä joku 80-luvun loppupuolen musiikki jäi välistä aikanaan ja vasta myöhemmin sitä olen kuunnellut. Mutta muutoin olen kuunnellut "kaikkea mikä soi" ja ottanut niistä parhaat palat matkaan ja siirtynyt eteenpäin. Ei kaikki ole ollut minun makuuni ja ne olen jättänyt taakseni. Nykyisin suoratoistopalvelujen aikaan erilaiseen musiikkiin tutustuminen on uteliaalle älyttömän helppoa.

Kuuntelen kohtalaisen paljon myös musiikkia, joka on ajalta ennen minun syntymääni. Niihin ei mitään muistoja liity luonnollisestikaan, mutta miksi turhaan laittaa oikeastaan mitään rajoja sille mitä kuuntelee. Itse olen ehkä klassisrajoitteinen, sillä siltä alueelta ei oikeastaan löydy kuin italialainen ooppera, joka on koskettanut vähäistä enemmän. Se puolestaan ei ole kovin kaukana Nightwishistä, melodisia molemmat

Norma Bates · heinäkuu 13, 2024, 10:05:28

Vilkaisin jotain videota YT:sta jossa kerrottiin että Lemmy Kilmister inhosi Rolling Stonesia ja tykkäsi Beatlesista. Olin yllättynyt. En muista kuka oli aiemmin vertaillut em. bändejä Stonesin hyväksi, todennut että Beatles laulaa vaan kädestä pitelystä, kun taas Rollareilla on raaka seksi kyseessä.

Mutta Lemmy totesi että Rollarit olivat hienostoporukkaa joka oli oikein opiskellut, kun taas Beatlesit köyhiltä seuduilta, työväestöä. Arvosti siis Beatlesia taustansa takia, pitäen Rollareita kermaperseinä.

Kopek · heinäkuu 13, 2024, 17:19:36

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 13, 2024, 10:05:28Mutta Lemmy totesi että Rollarit olivat hienostoporukkaa joka oli oikein opiskellut, kun taas Beatlesit köyhiltä seuduilta, työväestöä. Arvosti siis Beatlesia taustansa takia, pitäen Rollareita kermaperseinä.

Beatles oli hieman edellä levyjen tuotannossa ja kuuluisuudessa, joten sillä oli vara auttaa myös kilpailijaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/I_Wanna_Be_Your_Man

Mick Jagger muisteli uran alkuaikoja TV-ohjelmassa vuonna 1988 mainiten myös "yhteisen" levyn.

Olen joskus nähnyt videon, jossa John Lennon vierailee Rollareiden ohjelmassa (tai mikä tilaisuus se nyt oli). En löytänyt tätä videota, mutta löytyi toinen, josta käy ilmi, että soittajat tunsivat toisensa.

Hayabusa · heinäkuu 13, 2024, 20:52:45

Lainaus käyttäjältä: Hippi - heinäkuu 13, 2024, 08:08:43Itselleni musiikinkuuntelu on ollut elämän mittainen seikkailu. Kyllä minäkin kuuntelen edelleen lapsuuden ja nuoruudenaikaisia musiikkia, mutta en ole hirttänyt itseäni niihin. Sattuneesta syystä joku 80-luvun loppupuolen musiikki jäi välistä aikanaan ja vasta myöhemmin sitä olen kuunnellut. Mutta muutoin olen kuunnellut "kaikkea mikä soi" ja ottanut niistä parhaat palat matkaan ja siirtynyt eteenpäin. Ei kaikki ole ollut minun makuuni ja ne olen jättänyt taakseni. Nykyisin suoratoistopalvelujen aikaan erilaiseen musiikkiin tutustuminen on uteliaalle älyttömän helppoa.

Minulle osui eilen musiikkiseikkailu. Liveradiota tulee kuunneltua huomattavasti vähemmän kuin aikoinaan. Niinpä satunnaisuus myös musiikin osalta on vähentynyt huomattavasti huippuajoistaan. Eilen siis tapahtui "satunnaisuutta". Jouduin autoilemaan poikkeavaan aikaan eli varsin myöhään. Ja mitä autoillessa tehdään? Soitetaan radiota matkan ratoksi. Selvisi, että perjantain myöhäisilta on Ylellä discoilta. Sen verran mukavaa menoa oli, että tuota voisi joskus kuunnella paikallaan ollessakin.

https://areena.yle.fi/podcastit/1-67304965
Club Millennium sähköistää Radio Suomen perjantain myöhäisillat. Juha Pullin kipparoima klubi tarjoilee kaksituntisen paketin modernin nostalgista tanssimusiikkia. Menneiden vuosien bailuhitit, tämän päivän tuoreet rytmit sekä tanssilattioiden muistot, tarinat ja tunnelmat löytyvät Club Millenniumin säihkyvän peilipallon alta. Diskoluuri on auki 24/7 numerossa 044 421 6200 - biisitoiveet ääniviestillä ja säkenöivillä perusteluilla, kiitos!

Kopek · heinäkuu 13, 2024, 22:00:56

En ole ilmeisesti koskaan ollut innokas musiikin kuuntelija.

Kun 15-vuotiaana seurustelun vuoron perään kahden sisaruksen kanssa, aloin heidän musiikkimakuaan jäljitellen kuunnella (ja jonkin verran nauhoittaa) kotimaisen musiikin listaa - jonka tarjonta oli mitä sattuu.

Kun tytöt vuoron perään jättivät minut, jäi listan kuunteleminenkin, koska en ollut siitä edes pitänyt.

Kun on rakastunut, mukauttaa tyyliään. Kun romanssi loppuu, palaa entiseen tyyliinsä tai etsii jotain uutta. Koska minulla ei ollut entistä tyyliä, seurailin kavereiden esimerkkejä.

Eräs luokkakaverini sai houkuteltua minut liittymään Fazerin musiikkikerhoon, mikä tarkoitti sitä, että vuoden aikaan kertyi pino LP-levyjä. Nekin olivat vähän mitä sattuu, mutta on kokoelmassa kuitenkin jotain, mikä on kestänyt aikaa - kuten Moody Bluesia, Santanaa ja Deep Purplea.

Fazerin musiikkikerhon hankinnat päättyivät, kun vuosi oli täynnä. Tässä vaiheessa iski nostalgiamusiikin kaipuu eli toive kuulla 1950-luvun hittikappaleita eli lähinnä "rokkia". Sain eräältä kaverilta lainaksi vanhoja single-levyjä ja nauhoitin niitä itselleni suurina harvinaisuuksina. Samoihin aikoihin radiossa alkoi "rockin historiasta" kertova sarja, jossa esitettiin 1950-luvun harvinaisuuksia. Nauhoitin tietysti jokaisen jakson. Tein kasetteihin omat kansikuvat ja annoin niille nimet kuten "Pat Rock" ja mitä kaikkia niitä oli.

Noihin samoihin aikoihin rock-nostalgia nousi suosioon maailmalla, ja vanhoista levyistä alkoi ilmestyä uusintajulkaisuja.

Ei 1950-luvun rokkiakaan jaksa iät ajat kuunnella, joten hiljalleen minunkin mielenkiintoni hiipui. Tämän jälkeen minulla ei ollut mitään erityistä mielimusiikkia. Sain kaveriltani lainaksi erilaisia levyjä, joita kuuntelin. Jossakin vaiheessa Hector on suomalaisista esiintyjistä suosikkini.

Paikallisradion perustaminen ja "pyörittäminen" muutaman vuoden toimi rokotteena musiikin kuuntelua vastaan. Kaikenlainen musiikki, joka radiossa puolipakolla joutui soittamaan, alkoi tympäistä. Radiosta irti pääseminen otti aikansa, ja sitä oli pidettävä toiminnassa, vaikka ei olisi enää huvittanutkaan. Pelkistettäköön asia niin, että toimivasta radiosta sai paremman hinnan kuin toimintansa lopettaneesta.

En ole täysin lopettanut musiikin kuuntelua, mutta olen aika rajoittunut sen suhteen, mitä kuuntelen. Enimmäkseen kuunteluni on muistelmahenkistä. Saatan etsiä Youtubesta jotain menneiden vuosikymmenien musiikkia ja miettiä, että tuollaista olisin voinut aikoinaan kuunnella, jos ylipäätään olisin kuunnellut musiikkia.

En ole käynyt missään Rock-festivaaleilla tai konserteissa, joten "live" -esityksiä en ole paljon kuullut. Jotain joskus jossakin.

Hippi · elokuu 03, 2024, 11:32:34

Pekka Laineen FB-sivula oli sellainen ylistyspuhe, että lainaan sen tänne, siltä varalta, että jollain on tuo HBO/MAX ja musiikin genre osuus vielä saman ihmisen kohdalla oikeaan.

https://www.youtube.com/watch?v=FAjCOWHUGM8

Pekka Laine:
STAX: Soulsville U.S.A. Mahtava elämys. Skeptisyyden kautta lähestyin. Koska jostain syystä en ole pitkään aikaan meinannut oikein kunnolla innostua musiikkidokkareista, vaikka ne olisivat ihan okei. Ehkä juuri "ihan okei"-tason vallitseva asema suurissakin tuotannoissa on vienyt voimat. Nyt osui hemmetin lujaa omaan hermoon, ammattikatseeseen, siviili-Pekkaan, henkilökohtaiseen makuun, kiinnostuksen kohteisiin ja viihtymistarpeisiin. Tarina tuttu, tietysti. MUTTA so what. Nyt marssitetaan ruudulle sellainen materiaalikattaus, että hallelujaa!! Aivan käsittämättömän hienoa kuvaa ja ääntä. Ikään kuin näkisi ja kuulisi nämä asiat ensimmäistä kertaa. Painotuksissa on myös hyvää draamaa. Virkistävää nähdä sankareiksi miellettyjä roistoina. Atlantic ja Jerry Wexler etunenässä. Kokonaisuuden punaisena lankana henkilöstoorien, sosiaalihistorian ja musiikin vuorovaikutus, joka tässä tarinassa tietysti koko homman clue. Esim. Martin Luther King-osuus. Mistä hitosta nämä kuvat ja filkat on kaivettu?? Avaintodistajien haastattelut vievät uskomattoman tarinan käänteisiin tavalla, jollaista harvoin näkee. They were there. Booker T. Isaac Hayes. Steve Cropper. Jim Stewart. Estelle Axton. Carla Thomas. Kylmiä väreitä. Nuorempana paljonkin harrastamiani aikakoneajatusleikkejä vilisi päässä. Stax-Volt-Revue briteissä 1967. AIVAN sairasta täydellisyyttä. OIsinpa ollut tuolla. Ei kun WattStax, kun Black Moses tulee lavalle. Tai kun Rufus Thomas hoitaa villiintyneen yleisön nurtsilta takaisin katsomoon riimimuotoisella puheella. Roskia silmissä vähän väliä. Tarinan loppu. Ei saatana mikä surkea tragedia ja vääryys. Neljä osaa erittäin passeli mitta. Suoraviivaista, lineaarista kerrontaa. Luojan kiitos. Joskus pitää ymmärtää, ettei nyt tarina ja hahmot ovat SE juttu. Tekijän "omaperäistä ääntä" ei kaivata hittojakaan. Hemmetinmoinen SOUL-peukalo tälle.

HBO/MAX lienee joku maksullinen suoratoistopalvelu, eikä minulla sitä ole, joten jää minulta näkemättä. Pekka tuossa ehkä päästelee vähän ylisanoja, tai sitten ei. Minusta monia musiikkidokkareita (ja myös muita dokkareita) vaivaa levottomuus. Ohjelmaan haalitaan valtava määrä asian tiimoilla olleita sanomaan sanottavaansa, mutta tuntuu, että suurin osaa jää leikkaamon lattialle ja ohjelmaan kukin pääsee sanomaan lauseen, jonka jälkeen hypätään seuraavan sanojaan. Tätä villiä karusellia pyöritetään koko ohjelman mitta ja kaikille on annettu muutama lauseen mittainen puheenvuoro. Musiikkia laitetaan aina väliin muutaman tahdin verran ja sitten jatketaan taas puheella.

No, en sitten tiedä onko tämä suuresti ylistetty samanlainen. Ymmärrän kyllä silppuamisen siinä mielessä, että ohjelmista tulisi rauhallisemmalla tahdilla ja kokonaisilla puheenvuoroilla mammutteja. Mutta ehkä sellaisillekin löytyisi katsojia

Toope · elokuu 16, 2024, 20:12:44

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - heinäkuu 13, 2024, 10:05:28Vilkaisin jotain videota YT:sta jossa kerrottiin että Lemmy Kilmister inhosi Rolling Stonesia ja tykkäsi Beatlesista. Olin yllättynyt. En muista kuka oli aiemmin vertaillut em. bändejä Stonesin hyväksi, todennut että Beatles laulaa vaan kädestä pitelystä, kun taas Rollareilla on raaka seksi kyseessä.

Mutta Lemmy totesi että Rollarit olivat hienostoporukkaa joka oli oikein opiskellut, kun taas Beatlesit köyhiltä seuduilta, työväestöä. Arvosti siis Beatlesia taustansa takia, pitäen Rollareita kermaperseinä.

No joo, noita kommentteja. Lennon oli sosiaalitapaus lapsuutensa vuoksi, olisi ehkä päätynyt vankilaan 20-vuotiaana, ellei se musiikki. Mutta McCartney taisi olla ihan keskiluokkaa, ei köyhä poika, ei rikaskaan toki, paitsi nykyään toki miljardööri.

Mutta mitä väliä sillä on? Esittäähän Bruce Springsteenkin työläisrokkaria, vaikkei ole duunarihommia koskaan tehnyt. Imago monesti on muuta, mitä henkilö. Lennonkin lauloi sosialismista, vaikka hänellä oli palvelijoita...

Hippi · syyskuu 04, 2024, 10:14:11

Olipa hauska ylläri, kun olin laittamassa Deezeristä musiikkia soimaan, niin se kysyi, että haluanko tunnistaa jonkun biisin. Läppärillä oli vielä WASP soimassa, niin päätin kokeilla. Tunnistus kyllä pyysi laulamaan (kysyi mikin käytön ja annoin luvan yhteen kertaan) sen jälkeen se kysyi, haluanko tunnistaa "lähellä soivan musiikin". Vastasin myöntävästi ja kyllähän se tunnisti ihan oikein läppärillä soivan biisin. En halunnut laittaa kapinetta mahdottoman eteen, joten en "laulanut" sille mitään

Kivahan tuo on, mutta jos nyt jossain musiikkia kuuluu ja sen haluaa tunnistaa, niin ottaahan tuo aikansa, että saa tunnistajan kaivettua esiin. En kyllä enää uudelleen löytänyt tunnistajaa, joten ehkä se tulee vain Deezerin käynnistyksessä. Pitääpä seurata, vaikka tuskin sille mitään käyttöä on, jos ei sitä tunnistettavaa pysty toistamaan myöhemmin.

Uutiset:

Yleistä musiikkikeskustelua