Yleistä musiikkikeskustelua

[Xantippa]

Klassisen musiikin jonkinasteinen tietämys lienee merkki sivistyksestäkin. Näin on ollut aiemmin, on nykyäänkin.
Se on jotain muuta kuin tuntemys Kanyen tai rappareiden touhuista.

Nojaa. Opettelemalla saa kyllä klassisen musiikin haltuun, mutta näitä räppäreitä ja kanyoita puskee koko ajan lisää.

Itse myönnän, että olen pudonnut täysin kelkasta, enkä erota yhtä toisesta, en tunnista kappaleita radiosta, olen siis musiikin totaali-idiootti nykyään. Eli tällä tasolla täysin yleissivistymätön.

T: Xante

[Hayabusa]

Niihin aikoihin verrattuna tietysti twerkkaus saattaa äkkiseltään vaikuttaa vähän pinnalliselta musiikilliselta toiminnalta, mutta tässä on taas tämä sama harha: mitä lienee sontaa suurin osa viihteestä olikaan silloin 1800-1900 -lukujen vaihteessa.

Niinpä. Aika harva biisi jää tämänkään päivän hiteistä elämään. Jonkin kerrostuman nekin tietysti tekevät musikilliseen jatkumoon. Joukosta löytynee toki myös muutama kestomenestyjä.

[safiiri]

Klassisen musiikin jonkinasteinen tietämys lienee merkki sivistyksestäkin. Näin on ollut aiemmin, on nykyäänkin.
Se on jotain muuta kuin tuntemys Kanyen tai rappareiden touhuista.

Nojaa. Opettelemalla saa kyllä klassisen musiikin haltuun, mutta näitä räppäreitä ja kanyoita puskee koko ajan lisää.

Itse myönnän, että olen pudonnut täysin kelkasta, enkä erota yhtä toisesta, en tunnista kappaleita radiosta, olen siis musiikin totaali-idiootti nykyään. Eli tällä tasolla täysin yleissivistymätön.

T: Xante

Tosin myös klassisen musiikin puolella taitaa olla aika paljon niitä, jotka ovat syyttä suotta jääneet unohduksiin. Klassisen musiikin konsertinkin voisi helposti koostaa teoksista, jotka olisivat suurimmalle osalle täysin outoja ja aiemmin kuulemattomia. Se tavanomainen ohjelmisto - joka useimmilla mieltyy musiikiksi, joka on tuon genren tuntemista - on vain kapeahko siivu siitä, mitä kaikkea onkaan.

Joskus tuntuu, että klassisen musiikin tuntemukseksi mielletään riittävän jo ne teokset, jotka voi opetella Tomista ja Jerrystä.

Itse pitäisin saavutuksena jo sitä, jos edes melkein tuntisi ne kaikki musiikkiperinteet ja musiikin tyylit, joita maailmaan mahtuu. Tekijöistä ja teoksista ei pidä lukua millään, vaikka olisi vähän enemmänkin harrastuneisuutta. Mutta toki pääsee helpommalla, jos antaa ajan tehdä alkukarsinnan.

[Melodious Oaf]

Klassisen musiikin jonkinasteinen tietämys lienee merkki sivistyksestäkin. Näin on ollut aiemmin, on nykyäänkin.
Se on jotain muuta kuin tuntemys Kanyen tai rappareiden touhuista.

Nojaa. Opettelemalla saa kyllä klassisen musiikin haltuun, mutta näitä räppäreitä ja kanyoita puskee koko ajan lisää.

Klassinen ja rap-musiikki on kyllä kiinnostava vertailupari. Jos miettii vaikka sitä, mikä on näissä genreissä suhtautuminen cover-biiseihin ja miksi.

Mun käsitys on, että rapin pitää olla jollain tavalla henkilökohtaista ja "omaa". Omaan mielikuvitukseen ja omaan maailmankuvaan perustuvaa, jos nyt ei suoraan omaa kokemusta. Coverit tai uudelleentulkinnat toisten biiseistä on tosi harvinaisia. YouTubessa oma genrensä on se, kun valkoiset miehet kitaran kanssa coveroi räp-biisejä. Tietty sekin lähtee arvostuksesta, ja siinä on kai ideana se, että osataan fraseerata ja tuottaa puhetta jollain lailla nopeasti. Mutta jos räppiä coveroidaan, joko siinä biisi tulkitaan uudestaan (Snoopin Lodi Dodi versus Slick Rickin alkuperäinen) tai sitten siinä vaihdetaan genreä ja räppääminen tuppaa muuttumaan enemmän lauluksi.

Jokaisella on kyky tuottaa spontaanisti puhetta. Meillä on hirveä määrä kuultua matskua päässä ja kaikki tarvittava periaatteessa runon tai rapin tekemiseen. Mut jotenkin se että uskaltaa tulla omana itsenään esiin ja uskaltaa sylkeä tekstiä on meille todella todella vierasta kultuurillisesti. Ja sit ehkä tätä uupumusta nimenomaan räppiin voi selittää se, että sitä pidetään jotenkin hirmu "liikakana" tai "itseriittoisena" tai itseään esilletuovana just sen takia, mikä siinä on se juttu.  Tai siis että rap voi tuntua sen takia kuulijalle raskaalta, ikään kuin velvotettais tekemään liikaa tai jotain. Sit se on helpompi sanoa että se on vaan mölinää tai ei oikeasti musiikkia tai vaan sivuuttaa kun ei jaksa -- eikä siinä mun mielestä mitään väärää ole.

Sit jos miettii että mitä se vaatis että sais ihmisen räppäämään, jolle se on kulttuurillisesti vierasta. Musta tuntuu että siinä tarvis tehdä hitosti duunia ja sellasia teatterin improvisaatioharjoitteiden tyyppistä lämmittelyä,. Aloittaa hitaan verryttelyn jälkeen jostain ihan semmosesta että rakennellaan tietyllä kirjaimella alkavista sanoista fiiliksellä jotain rimpsuja eikä yhtään stressata siitä, käykö ne järkeen tai onko se "hyviä".

Klassinen on siinä mielessä toisesta ääripäästä, että koko se touhu on vain uudelleentulkintaa ja coverointia ja sen viemistä taas ihan älyttömiin sfääreihin nyansseissa ja taidossa jne.

Liitän tähän pari rap-biisiä, vaikka oikeastaan ne ehkä kuuluis paremmin Jukebox-ketjuun.

Kate Tempest on runoilija, spoken word -artisti ja rap-artisti:
Firesmoke (Lyric Video)

Kendrick Lamar on varmaan just sitä mitä ihmiset ajattelee rapin olevan, mutta tää nyt on mun mielestä hieno biisi:

Kendrick Lamar - Alright

[Toope]

Niihin aikoihin verrattuna tietysti twerkkaus saattaa äkkiseltään vaikuttaa vähän pinnalliselta musiikilliselta toiminnalta, mutta tässä on taas tämä sama harha: mitä lienee sontaa suurin osa viihteestä olikaan silloin 1800-1900 -lukujen vaihteessa.

Niinpä. Aika harva biisi jää tämänkään päivän hiteistä elämään. Jonkin kerrostuman nekin tietysti tekevät musikilliseen jatkumoon. Joukosta löytynee toki myös muutama kestomenestyjä.

Rock-musiikki on kovin kuollutta. Siksi itse kuuntelen 1979-aikaisempaa musiikkia, pääosin. Kyllä helmiä löytyy myöhemmästäkin musiikista, mutta pirun vähän. Enemmän toistoa kuin ideoita. Klassisen musiikin alueella on tapahtunut hyvin vähän sitten 1900-luvun alun. Helmiä sieltäkin toki löytyy, mutta harvoin.

- - -

Klassisen musiikin ja myös rock-eran (1960-70-luku) tietämys osin hämärtyy, koska emme muista noilta ajoilta kaikkea, vaan lähinnä "klassikoita", jotka säilyvät. Hyvin paljon turhaakin ja roskaa tuotettiin noina aikoina, ne vaan eivät ole säilyneet. Klassisessa musiikissakin on sävelletty paljon sellaista, joka ei ole säilymisen arvoista, vain klassikot muistetaan. Ihan sama kuin 1960-luvulla, kun joka ainoa artisti/bändi esitti Beatlesin tai Elviksen myötä omia tekeleitään. 99,6% noista oli roskaa, me muistamme vain ne harvat hyvät...

Taiteesta yli 99% on roskaa. Pätee musiikkiinkin. Klassikoita muistamme, emme sitä määrää musiikista tai muista taiteista, mitä tehtiin. Mutta ehkä vain klassikkojen pitääkin säilyä?

[safiiri]

^tai sitten on kysymys siitä, että vaatii aikaa oppia tunnistamaan uudet musiikilliset ideat. Siksi vanhempi musiikki on "parempaa" - eli kuulet sen opittuasi jo kuuntelemaan sitä. Uusi musiikki ja uudet musiikilliset ideat taas ovat liian outoja, joten et oikeastaan löydä niitä kuunnellessasi.

[Toope]

Toisaalta myös musiikki on rajoitettua (tietyssä määrin), koska meidän 8-12- asteikkomme sävelissä mahdollistaa vain tietyn määrän sävelkuvioita.
Onko parhaimmat siis jo keksitty? Voiko tulla enää uusia Mozarteja, Beethoveneita ja Lennon/McCartney:ta?
Tulkintojen määrä on rajaton, mutta sävelkulkujen määrä ei ole.

Hauska ajatus, mutta miettimisen arvoinen.

[safiiri]

Toisaalta myös musiikki on rajoitettua (tietyssä määrin), koska meidän 8-12- asteikkomme sävelissä mahdollistaa vain tietyn määrän sävelkuvioita.
Onko parhaimmat siis jo keksitty? Voiko tulla enää uusia Mozarteja, Beethoveneita ja Lennon/McCartney:ta?
Tulkintojen määrä on rajaton, mutta sävelkulkujen määrä ei ole.

Hauska ajatus, mutta miettimisen arvoinen.

Paitsi, että meidän sävelasteikkomme ei ole ainoa mahdollinen tapa tehdä musiikkia. Päinvastoin on olemassa musiikkikulttuureja, jotka eivät perustu siihen, jolloin se ei myöskään luo musiikille mainitsemaasi rajaa. Tietenkin voidaan myös todeta, että ihan matemaattisesti emme ole lähelläkään mahdollisten sävellysten ylärajaa, vaikkei käytössä olisikaan enempää kuin nuo 12 säveltä. Hyvinhän nuo säveltäjät jopa ovat tehneet uusia sävellyksiä paljon isompienkin rajoitusten sisällä. Mozartin sävellyksissäkin tuppaa olemaan paljon muitakin muuttujia kuin vain sävelten järjestys. Jo sävelkulku pitää sisällään mm. rytmin, toiston ja variaatioiden mahdollisuudet. Puhumattakaan siitä, millä soittimilla musikki esitetään, millä dynamiikalla jne. Ei tämä nyt ihan niin mene, että sävelkulun ohessa kaikki muu on tulkintaa. (Tosin joissain hyvin vanhoissa nuotinnoksissahan sillä tulkinnalle jää paljon enemmän tilaa, sillä nuotteihin ei ole merkitty sävellystä kovinkaan tarkasti. Tai kaiken kaikkiaan suurempi osa valinnoista jäi esittäjälle esitystilanteen valintoina.)

Mutta jos sävellykset todella olisivat pelkkä sävelkorkeuksien järjestys, jo siinäkin mahdollisten yhdistelmien määrä on valtava. Varsinkin, kun kyse ei ole vain yhden instrumentin tietyn mittaisesta teoksesta, vaan useiden soittimien (esim. sinfoniaorkesterin) sävelkulkujen järjestyksestä vapaasti valittavalla mitalla. Ei taida ihan heti tulla vastaan tilanne, että vaihtoehdot olisi kaikki kokeiltu. Ajatus on yhtä hassu kuin kuvitella, että kaikki kirjat on jo kirjoitettu, koska aakkosten määrä on rajallinen.

[Melodious Oaf]

Toisaalta myös musiikki on rajoitettua (tietyssä määrin), koska meidän 8-12- asteikkomme sävelissä mahdollistaa vain tietyn määrän sävelkuvioita.
Onko parhaimmat siis jo keksitty? Voiko tulla enää uusia Mozarteja, Beethoveneita ja Lennon/McCartney:ta?
Tulkintojen määrä on rajaton, mutta sävelkulkujen määrä ei ole.

Enemmän siinä ehkä rajoittaa se, että meidän musiikinteoria ja käsitykset harmoniasta ja sointukuluista perustuu edelleen tosi pitkälle eurooppalaiseen 1700-luvun musiikkiin. Mutta ei se silleen mene että musiikkia oikeesti tehtäis ja soitettais länsimaissakaan vain silleen että A = 440 Hz, oktaavit saadaan kertomalla kahdella ja sit kaikki menis tällä 12 puolisävelaskelen logaritmisella tasajaolla. Silloin kaikki intervallit on vähän pielessä ja se virhe on vaan levitetty kaikkien kesken mahdollisimman tasaisesti.

Aika usein puhutaan musiikissa senteistä eli puolisävelaskeleen sadasosista. Oktaavi jaetaan 1200 senttiin, ja esimerkiks sähköpianon jokaisen koskettimen voi ihan vapaasti virittää mihin tahansa näistä. Yksittäisistä sävelistä on mun mielestä vaikea erottaa edes 10 sentin eroa, mutta helpommin kuulee eron jossain intervallissa tai harmoniassa. Onhan aika paljon sellaisia soittimia, joissa noi ihan mikrosävelten erot on osa musiikkia, esimerkiks monet kielisoittimet ja jousisoittimet. Siinä vaan on tietty teoreettinen jäykkyys ehkä, miten niitä yleensä tai tavanomaisesti käytetään ja ei käytetä.

Mut joskus tuntuu kieltämättä siltä, että sointujen ja sointukulkujen valikoima jossain popissa, rokissa tms, voi olla tosi rajattu. Mut ongelma ei ole se, ettei olis mahdollista tehdä muutakin, vaan että mennään ns. helpoimman mukaan. Jos sointuja ja harmoniaa lähtee syvemmin opiskelemaan, sit tullaan semmoseen jazziin ja Herbie Hancockiin tai muuhun tällaseen. Se vaatii tosi paljon paneutumista ja hyviä korvia ja sit se on myös kuulijalle ehkä jonkunlaista harjaantumista vaativaa.

Mä nyt en ymmärrä mistään jatsista paljon paskaakaan, mutta esimerkiks mua elähdyttää ja ilahduttaa ihan älyttömästi kuunnella tutusta musikaalibiisistä tämmöstä versiota:
John Coltrane - My Favorite Things (1961)

Mut oisko tossa sit jotain semmosta, että... alkuperäinen on vaan jotenkin selkeämpi ja helpompi ja miellyttää suurempaa yleisöä:

My Favorite Things - Julie Andrews

[safiiri]

^Musiikissa ei ole vaikeaa se, että "kaikki on jo tehty", vaan se, miten onnistuu sekä käyttämään tuttua että yhdistämään siihen uutta. Liian tuttu on tylsää, liian uusi on mahdotonta kuulla ja vaatii opettelua (vaivaa).

[Toope]

Briteilläkö ei ole kulttuuria:
Steeleye Span - Cam ye o' frae France:

https://www.youtube.com/watch?v=Bvnvoe-jVQ4

[Toope]

Melodious Oaf - tykkään itsekin Coltranesta, mutta sävelhän on vanha. Tulkinta upea!
Mutta melodia on vanha, kyetäänkö tuollaisia tekemään enää? Sitä tarkoitin tuolla, että sävelkuluissa on rajoitteita, koska 12 nuottia.
Moderni musiikki voi luoda hienoa, mutta ei enää ehkä perinteisillä sävelmillä?

[safiiri]

Melodious Oaf - tykkään itsekin Coltranesta, mutta sävelhän on vanha. Tulkinta upea!
Mutta melodia on vanha, kyetäänkö tuollaisia tekemään enää? Sitä tarkoitin tuolla, että sävelkuluissa on rajoitteita, koska 12 nuottia.
Moderni musiikki voi luoda hienoa, mutta ei enää ehkä perinteisillä sävelmillä?

Matemaattisesti kyllä mahdollisuuksien määrä on erittäin suuri. Musiikissahan on inasen muitakin muuttujia kuin vain sävelkorkeus. Myös 12 sävelen mahdolliset järjestykset on jokseenkin suuri. Vertaa vaikkapa siihen, kuinka vähäisellä määrällä numeroita saadaan kaikille oma puhelinnumero.

Musiikin mahdollisuuksia ei rajoita niinkään 12 sävelen määrä, vaan se, että kuulija on konservatiivi, eikä HALUA kuulla uusia vaihtoehtoisia sävelkulkuja. Musiikin (kuten taiteen yleensä) pitää olla samaa aikaan ihan tuttua, mutta silti mukavan uutta. Säveltäjän (taiteilijan) taitoa on sitten tasapainoilla näiden vastakkaisten tavoitteiden välissä onnistuneesti. Alva Noëa lainatakseni: Ihminen ei osaa havaita sellaista, mikä on täysin vierasta.

[Lenny]

Näinhän se on, että länsimainen musiikki perustuu edelleenkin 1700-luvun kirkkomusiikkiin. Pappi heittää aluksi lainit, ja sitten seurakunta yhtyy toistamaan mantraa (chorus), ja sävelasteikot on edelleen saman kuin ukko-Bachin aikaan. Hän oli kyllä huomattavasti kokeellisempi kuin nykypäivän popparit.

[Toope]

Mutta 12-sävelen sekoituksesta ei saada toimivaa melodiaa noin vain. Mikä tahansa yhdistelmä ei toimi, ei satunnainen.
Toimiakseen tarvitaan Mozartia, Bachia, Lennon/McCartneytä tai Paul Simonia.