Yleistä musiikkikeskustelua

[Lenny]

Vierastan aika tavalla tätä näkemystä, että kaikki on vain nostalgiaa ja haihattelua, että nykymusiikki on musiikillisesti ihan yhtä rikasta kuin menneiden aikojen. Että kysymys on vain ainaisesta sukupolvien kuilusta.

Kai tätä voisi myös objektiivisesti tarkastella, mutta en nyt jaksa kaivella mitään. Heitän vain lonkalta, että hektinen maailma ei ainakaan rohkaise uurastamaan pitkiä aikoja jos voi vain heittää spotifyyn ja youtubeen jotakin apinoitua ja autotunetettua viihdettä joka ajaa asiansa. Ei varmaan tarvitse sanoa erikseen, että sellainen toimintamalli tuskin tuottaa mitään tajuntaa räjäyttäviä innovaatioita.

Minä olen lukinnut mielipiteekseni jo aikoja sitten, että länsimainen musiikki ei juurikaan ole kehittynyt sataan vuoteen, enkä ole toistaiseksi nähnyt kovin vakuuttavia todisteita päinvastaisesta. Mielenkiinnolla kyllä vastaanotan sellaisia.

Tulevaisuudessa kyllä takuulla innovaatioita syntyy tekoälyn avulla, mikäli se on taloudellisesti järkevää.

[safiiri]

Vierastan aika tavalla tätä näkemystä, että kaikki on vain nostalgiaa ja haihattelua, että nykymusiikki on musiikillisesti ihan yhtä rikasta kuin menneiden aikojen. Että kysymys on vain ainaisesta sukupolvien kuilusta.

Kai tätä voisi myös objektiivisesti tarkastella, mutta en nyt jaksa kaivella mitään. Heitän vain lonkalta, että hektinen maailma ei ainakaan rohkaise uurastamaan pitkiä aikoja jos voi vain heittää spotifyyn ja youtubeen jotakin apinoitua ja autotunetettua viihdettä joka ajaa asiansa. Ei varmaan tarvitse sanoa erikseen, että sellainen toimintamalli tuskin tuottaa mitään tajuntaa räjäyttäviä innovaatioita.

Minä olen lukinnut mielipiteekseni jo aikoja sitten, että länsimainen musiikki ei juurikaan ole kehittynyt sataan vuoteen, enkä ole toistaiseksi nähnyt kovin vakuuttavia todisteita päinvastaisesta. Mielenkiinnolla kyllä vastaanotan sellaisia.

Tulevaisuudessa kyllä takuulla innovaatioita syntyy tekoälyn avulla, mikäli se on taloudellisesti järkevää.

Niin. Länsimainen musiikki tuskin muuttuu erityisen innovatiiviseksi, ellei länsimainen ihminen muutu kiinnostuneemmaksi vähän hitaammin aukeavista musiikillisista nautinnoista. Jos yleisö haluaa lähinnä Vain elämää-uustulkintoja, loputtomia Strauss-konsertteja ja tuttuja turvallisia samoja vanhoja, niin miten uusia uria aukova musiikki voisikaan vallata alaa? Sitä saa, mitä tilaa.

[a4]

^Tarttuvat ja kaikkien mieliin painuneet meolodiat syntyvät myös siitä, että niitä toistetaan joka paikassa julmetusti. Toisto saa meidät ne muistamaan ja nostalgia värittää niille tunnesidoksia, joiden kautta ne vaikuttavat "ihan erilaisilta" ja toiseen tapaan tarttuvilta kuin uudemmat. Kuinka monta mainosjingleä onkaan takertunut jokaiselle korvamadoksi? Niiden hoilaamisesta voisi järjestää yhteislauluillan. 70-luvun tv:n ääressä istuneet osaa kaikki sinkauttaa ilmoille "draalon, lykra"  ja nyt joulun aikaan soi "tule joulu kultainen", joka sekin oli vain pelkkä mainosluraus alunperin. JOku Kari Kuuva on ehkä nimenä monelle vieraampi, mutta tv-soittoja miehen muutaman sävelen mainoslurauksille kyllä löytyy, joten tuttujahan ne ovat. "Kun taas saapuu hetki sii-nii-nen"...

Toisto ja rakenne yleisemminkin on maailman, elämän ja kauneudenkin takana.
Satunnaisuuskin synnyttää niitä ja niiden itseään säilyttävää kehitystä.
Matemaattisesti tuotettua maailman huonointa musiikkia, olkaa hyvä: https://www.ted.com/talks/scott_rickard_the_beautiful_math_behind_the_world_s_ugliest_music/transcript

[a4]

Vierastan aika tavalla tätä näkemystä, että kaikki on vain nostalgiaa ja haihattelua, että nykymusiikki on musiikillisesti ihan yhtä rikasta kuin menneiden aikojen. Että kysymys on vain ainaisesta sukupolvien kuilusta.

Kai tätä voisi myös objektiivisesti tarkastella, mutta en nyt jaksa kaivella mitään. Heitän vain lonkalta, että hektinen maailma ei ainakaan rohkaise uurastamaan pitkiä aikoja jos voi vain heittää spotifyyn ja youtubeen jotakin apinoitua ja autotunetettua viihdettä joka ajaa asiansa. Ei varmaan tarvitse sanoa erikseen, että sellainen toimintamalli tuskin tuottaa mitään tajuntaa räjäyttäviä innovaatioita.

Minä olen lukinnut mielipiteekseni jo aikoja sitten, että länsimainen musiikki ei juurikaan ole kehittynyt sataan vuoteen, enkä ole toistaiseksi nähnyt kovin vakuuttavia todisteita päinvastaisesta. Mielenkiinnolla kyllä vastaanotan sellaisia.

Tulevaisuudessa kyllä takuulla innovaatioita syntyy tekoälyn avulla, mikäli se on taloudellisesti järkevää.

Väittäisin niin päin että nykymusiikki on entiseen verrattuna määrällisesti entistä paskempaa.
Mutta samalla myös entistä parempaa, kiinnostavampaa ja luovempaa.
Kuten kirjapainotaito toi entistä useamman ulottuville nopean ja uuden tavan pilkata, juoruilla, politikoida, väitellä, julistaa, uutisoida, dokumentoida, kommunikoida, tutkia ja valistaa.
Valtaa siirtyi kansalle ja suuressa massassa tyhmyys tiivistyy sekä joukkoäly terävöityy. Loppu on historiaa.

Kuten antiikkisen tasa-arvon uudet määritelmät toivat yhteiskuntiin uutta hektistä kehitystä naisten ja orjien vapautuessa kaivamaan syveneviä sukupolvikuiluja nostalgiseen vanhaan hyvään aikaan.

Tulevaisuuden musiikki on siis aiempaa rikkaampaa ja heinäsirkkojen siritystä vanhoille polville tai pikemminkin korville.

[Lenny]

Toisaalta se ottaa varmaan myös aina aikansa että lähimenneisyyden musiikkia pystyy tarkastelemaan mitenkään. Joskus ajattelin että toi 80-luvun musiikki on sitten paskaa, hölmöä big hair -haalaripellejen elostelua, aina sama DX7-soundi. Mutta nyttemmin se onkin alkanut maistumaan. Nyt taas joku 2000-2020 musiikki vaikuttaa ihan elottomalta, mutta ehkä sitten vuonna 2040 sitäkin opin ymmärtämään .

[a4]

^
Jep. Tuskin kukaan aikalainen näkee omaa aikaansa sen ulkopuolelta.
Tosin kehityksen kiihtyessä nykyihmisillä on ihan erilainen mahdollisuus kokea maailman muutoksia elinaikanaan.
Veikkaan että sijoitumme ihmiskunnan pitkän historian muutosvauhdin eksponentiaaliselle käyrälle sen mielenkiintoisimpaan taitekohtaan.

Samalla tavalla viime vuosituhannen eli nuoruuteni itäautotkin näyttävät omaan silmääni jo mielenkiintoisemmilta kuin kaikki "toisiaan muistuttavat" nykyautot.

[Aave]

Lyömäsoitanta on sitä ihmisen kaikkein originaaleinta soitantaa, jos historiallista perspektiiviä haluaa. Alussa oli vain hakkalelu ja tahti.

Kysehän on lopulta musiikin kuulijan ja kuluttajan subjektiivisista mieltymyksistä; instrumenttien kehityksestä ja evoluutiosta; samalla orkesterien koon kasvusta. Sata vuotta sitten ei ollut olemassakaan niitä lukemattomia vempaimia, joilla musiikkia nykyisin tehdään. Nykyisille vempaimille yhteistä on se, että jos laitettaisiin sähköt poikki, niin eipä soisi soittokaan. Joissain tapauksissa se olisi myös kaikille parempi!

Mutta huvittaa - ja joskus ärsyttääkin - puritaanisten klassisen musiikin harrastajien elitismi, ja snobismi.

Yhtä hyvin voisi väittää, että ruoanlaitossakaan ei ole tapahtunut mitään merkittävää viimeiseen sataan vuoteen. Sekin on lopulta vain makuasia.

[safiiri]

JOku joskus mulle esitti ajatuksen, että ihminen tuppaa jämähtämään sen vuosikymmenen muotiin, joka vallitsi silloin, kun hän oli itse elämässään jotenkin tuottoisimmillaan ja omassa huippukohdassaan. Voi olla, että musiikkimaussakin on vähän sama ilmiö.

[Lenny]

JOku joskus mulle esitti ajatuksen, että ihminen tuppaa jämähtämään sen vuosikymmenen muotiin, joka vallitsi silloin, kun hän oli itse elämässään jotenkin tuottoisimmillaan ja omassa huippukohdassaan. Voi olla, että musiikkimaussakin on vähän sama ilmiö.

Varmaan nuoruuden bilemusalla on aina erityinen paikkansa, mutta tajuaahan sen sitten aikuisena että oli aika junttia mättöä, jos tajuaa.

[safiiri]

JOku joskus mulle esitti ajatuksen, että ihminen tuppaa jämähtämään sen vuosikymmenen muotiin, joka vallitsi silloin, kun hän oli itse elämässään jotenkin tuottoisimmillaan ja omassa huippukohdassaan. Voi olla, että musiikkimaussakin on vähän sama ilmiö.

Varmaan nuoruuden bilemusalla on aina erityinen paikkansa, mutta tajuaahan sen sitten aikuisena että oli aika junttia mättöä, jos tajuaa.

Noinkohan se oman elämän huippu lopultakaan on siinä nuoruuden bilevaheessa...

[Lenny]

Varmaan nuoruuden bilemusalla on aina erityinen paikkansa, mutta tajuaahan sen sitten aikuisena että oli aika junttia mättöä, jos tajuaa.

Noinkohan se oman elämän huippu lopultakaan on siinä nuoruuden bilevaheessa...

Jaa-a, tiedä sitten millainen tuotanto olikaan mielessä.

Tuon teorian mukaan minun pitäisi kai sitten fanittaa twerkkausta ja trappia.

[safiiri]

Varmaan nuoruuden bilemusalla on aina erityinen paikkansa, mutta tajuaahan sen sitten aikuisena että oli aika junttia mättöä, jos tajuaa.

Noinkohan se oman elämän huippu lopultakaan on siinä nuoruuden bilevaheessa...

Jaa-a, tiedä sitten millainen tuotanto olikaan mielessä.

Tuon teorian mukaan minun pitäisi kai sitten fanittaa twerkkausta ja trappia.

Mä luulen, että ajatuksen esittäjä tarkoitti sitä aikaa, jolloin ihminen ITSE tuntee olevansa omalla huipullaan. Usein sen tietty tajuaa vasta jälkeenpäin - että huippu tulikin sitten jo muutama heti sitten ohitettua. Mutta voisin hyvin kuvitella, että tuohon aikaan sitten ikäänkuin hengessään palaaminen vaikkapa vain samaa musiikkia kuunnellen (ja siis se on sitä itselle silloin tärkeältä tuntunutta musaa, ei yleisesti trendikästä)  tuntuu hyvältä. Vähän kuin saisi taas maistaa sitä energiaa, jota silloin itsessään tunsi.

Tämä kuvaus ei varmastikaan ole mikään totuus, vaan lähinnä maalailua. Mutta kyllä siinä ehkä on sellainen totuuden siemen, että itselle merkityksellisessä musiikissa itse musiikin ansioiden lisäksi on aina mukana joku tunnepohjainen juttu, joka musiikkiin on tarttunut vain ihan yksilöllisistä syistä ja tilanteiden kainalossa.  Niinkuin nyt yleensäkin taiteessa ei ollenkaan aina tärkeintä ole jokin objektiivinen tasokkuus, vaan osuminen oikeaan hetkeen ja kolahtaminen itselle täysin henkilökohtaisista syistä.

[Melodious Oaf]

Mulla se on ainakin mennyt niin, että oma musiikkimaku ja kulttuurimieltymykset muutenkin ovat joskus olleen niin sanotusti "nupullaan". Silloin tulee niitä sellaisia kokemuksia, että ostaa ensimmäisen albuminsa (tai silloin vielä niin tehtiin), innostuu oikein kunnolla jostain leffasta tai levystä jota katselee tai kuuntelee monen monta kertaa.

Tähän liittyy myös se, että kaveripiirissä moni on samassa elämänvaiheessa ja näitä kokemuksia jaetaan ja niistä intoillaan. Jatkuvasti tulee jotain uutta, ja sitä etsitään ja löydetään ja muuta.

Tällaisten kokemusten kohdalla on aika iso rooli sattumalla ja sillä, mitä nyt sattuu juuri sillä hetkellä osumaan vastaan. Tyypillisesti tähän vaikuttaa se, mitä sisarukset ja vanhemmat kuuntelevat, minkälainen musiikki on pinnalla tai kaveripiirissä esillä, jne jne.

Sitten on ehkä joku sellainen elämänvaihe, jossa käy enemmän viihteellä tai nimenomaan yökerhoissa ja tanssipaikoissa. Sitä kautta myös altistuu sille, mikä on sillä seudulla nyt muotia tai suosittua.

Vanhempaan musiikkiin päin oleva vinouma minusta syntyy siitä, että sitten kun myöhemmällä iällä altistuu uusille jutuille ja innostuu itselle uusista jutuista, on vain niin, että kertakaikkiaan millä tahansa hetkellä on olemassa aivan valtavasti enemmän "vanhaa hyvää musiikkia" kuin "uutta hyvää musiikkia". Sille voi altistua vaikka lukemalla jonkun mielestään kiinnostavan henkilön elämäkertaa tai kuuntelemalla jotain haastattelua. Tyypillisesti esimerkiksi klassinen musiikki kolahtaa ihmisille vasta nuoruuden jälkeen jonkin tällaisen hieman eri tyyppisen altistumisen kautta.

Esimerkiksi mulle on tullut 1970-luvun tiettyjen popjuttujen fanitus myöhemmässä ikävaiheessa vähän erilaisista lähteistä. Osittain se on ollut omien vanhempien lapsuuden musiikkia mutta osittain myös ennen heidän aikaansa. Mutta sitä myös hahmottaa aivan eri tavalla. Löytyy vaikka jotain Neil Youngin kamaa, joka osuu oikeaan hetkeen ja kolahtaa. Joku tietty Dylanin biisi tai muu juttu, jota kautta muukin heidän tuotantonsa alkaa vähitellen puhutella ja avautua. Tällaiseen musiikkimatkusteluun ei vaadita sitä, että pitäisi tuntea muita juuri tästä kiinnostuineita ihmisiä tai löytää artisteja ja biisejä jotain tosi vaikeita reittejä. Enemmänkin sieltä voi alkaa hahmottua jotain historiallisia yhteyksiä, että Los Angelesin Laurel Canyonissa on asunut ja vieraillut tiettyä porukkaa, ja melkeinpä johonkin menneen ajan merkittävään "skeneen" voi tutustua täysin nojatuolimatkaillen. Tietää vaikka että tuolla asui Carole King, tuolla Neil Young, tuo tunsi Lennonin, täällä pyöri Warren Zevon tai jotain tällaista.

Monesti minulla johonkin kirjallisuuteen tutustuminen on samanlaista nojatuolista käsin tehtävää aika- ja kulttuurimatkailua.

Tälleen menneisyyteen matkatessa on myös helpompi tuoda siihen jotain nörtteilyä ja tiettyä snobimaisuutta. Mä ajattelen esimerkiksi joistain noista 1960-luvun tai 1970-luvun rock ja pop jutuista silleen, että jälkeenpäin mun on helppo tarkastella sitä semmosena runsaudensarvena ja löytää kaikkia hyviä ja hienoja juttuja, mutta jos mä olisin elänyt silloin, en mä olis ikinä saanut niistä kaikista tietää vaan todennäköisesti fanittanut jotain aivan saatanan noloa ja tyhmää paskaa   Tai ainakin osittain olis käynyt myös niin.

Joku mainitsi 1980-luvun hevin ja sen, miten sen jälkeen on tullut aika vähän uusia tyylisuuntia musiikkiin. Siinä on tietyllä tavalla perää. Mulle tuli välittömästi mieleen tekno ja rave-kulttuuri. Siihenhän liittyy sellanen että on syntynyt tosi voimakasta yhteisöllisyyttä ja alakulttuurin liikehdintää. Mutta mä jotenkin luulen että sen ihan ytimeen ja hienoihin juttuihin on jotenkin vaikeampi aikamatkustaa, kun se ei se löydy mistään tallenteilta vaan se on ollut enemmän niitä bileitä ja niissä tapahtuvia asioita sekä ihmisten tekemiä juttuja ja kohtaamisia kuin sellaista, minkä voisi sinänsä välittää tallenteina.

Osaako joku heittää esimerkkejä ysärin ja 2000-luvun rave-kulttuurin jälkeisistä alakulttuurin isommista ilmiöistä, joissa uudet musiikillisen ilmaisun muodot olisivat myös olleet keskeisiä?

Mulle tulee alakulttuureista nimittäin mieleen tosi paljon kaikkea harrastuksiin ja nettiin, verkkopelaamiseen, fandomeihin, roolipeleihin ja sen sellaiseen liittyviä juttuja --- mutta ei oikein mitään semmosta missä tietyllä musiikilla ois ihan selkeä rooli.

Oon suuresta osasta musiikkia niin pihalla kuin voi olla Mutta mulle tulee tollasta alakulttuurin tyyppistä yhteisöllistä juttua enemmän mieleen sellanen, että musiikkia tekee tuotannon rautaiset ammattilaiset ja ne käyttää kaikki niitä muka uusia elementtejä hieman eri tavoin ja eri sekoituksina. On jotain läheltä mikkiin laulamista, on jotain lattarimusasta juontuvia rytmiklaaveja (reggaeton, Gen-Z Clave yms) sit on samplejen käyttö ja hemmetin ylituotettu soundi jossa on hinkattu pieniä yksityiskohtia, lisätty hitosti volaa ja komopressiota, isoja bass droppeja jostain EDM-musasta ja ja ja .

Tosta ehkä syntyy sellanen vaikutelma että mikään tässä ei ole kovin yksilöllistä tai teidän omaa.

Mutta mulla on silti tohon kaikkeen sellanen suhtautuminen että aivan varmasti koko ajan tapahtuu ihan mielettömän hienoja asioita musiikissa. Mä en vaan tiedä niistä mitään Suuri osa on sellaisia niin kuin rave-kulttuuri tai joku oikea freestyle rap, että ne toimii tietyssä hetkessä ja ei enää sen jälkeen -- tai et niiden ei ole tarkoitus jäädä pysyviksi artefakteiksi. Sit se mitä mä kuulen radiosta tai jostain muualta on jotain aivan käsittämättömän paljon pienempää kuin jäävuorten huiput suhteessa kokonaisiin jäävuoriin.

Mua kiinnostaa myös Lennyn taannoisen kommentin täsmällinen aikamääre: länsimainen musiikki ei ole kehittynyt sataan vuoteen. Liittyikö siihen joku ajatus sellaisesta, mikä juuri sata vuotta sitten on ollut todella uutta?

[Lenny]

Vanhempaan musiikkiin päin oleva vinouma minusta syntyy siitä, että sitten kun myöhemmällä iällä altistuu uusille jutuille ja innostuu itselle uusista jutuista, on vain niin, että kertakaikkiaan millä tahansa hetkellä on olemassa aivan valtavasti enemmän "vanhaa hyvää musiikkia" kuin "uutta hyvää musiikkia".

Tämä on hyvä pointti, ja pätee erityisesti klassiseen musiikkiin, koska se aikaskaala on iso.

Mua kiinnostaa myös Lennyn taannoisen kommentin täsmällinen aikamääre: länsimainen musiikki ei ole kehittynyt sataan vuoteen. Liittyikö siihen joku ajatus sellaisesta, mikä juuri sata vuotta sitten on ollut todella uutta?

Se liittyi ehkä oikeastaan enemmän tähän Toopen ja safiirin vääntöön nuottien yhdistelmistä. Sata vuotta sitten todettiin, että tonaalisuus oli ikään kuin kulutettu loppuun, ja perinteistä duuri/molli-pohjaista musiikkia ei enää voi kehittää. Sitten yritettiin kehittää 12 nuotin järjestelmällä mitä kehitettävissä edelleen oli.

Elektroninen musiikki on mielenkiintoinen kysymys. Tekisi mieli sanoa, että sen suurimmat innovaatiot jäivät 90-luvulle, mutta en usko siihen itsekään. Se on genrenä jotenkin niin nopeasti elävä, että en ole pystynyt sitä enää aikoihin seuraamaan. Mutta se on varmaa, että pinnalle pulpahtavat kappaleet ovat aina vain konservatiivisempia, jonkinlaista "aikuisteknoa".

[safiiri]

^Minusta tätä pop-rock-genrealueen musaa ei oikeastaan voi ymmärtää vain musiikkina, sillä se on tyypillisesti suorassa yhteydessä tapaan, jolla se tahdissa tanssitaan. Musiikillinen muutos siis on samalla muutos siinä, miten tanssi muuttuu. Sen huomaa tosi selvästi, kun vaikkapa tanssii niiden "vanhojen klassikoiden" tai sitten hip hopin tahtiin. Hip hopiin syntyy lähes itsestään ihan erilainen bounce.

Asia on myös musiikinhistoriallisesti ymmärrettävä, sillä ne bluesin, jazzin, rockin afrikkalaisjuuret tarkoittavat, että kyse on musiikkiperinteestä, jossa tanssi ja musiikki olivat oikeastaan sama asia ja kuuluivat aina yhteen. Niille ei edes ollut omaa sanaansa, vaan vain yksi yhteinen. Aaveen väite hakkalelusta on myös väärä, sillä ensimmäiset soittimet olivat erilaisia kehoon kiinnitettyjä heliseviä ja kilkattavia esineitä, joiden musiikki syntyi tanssiessa.