Yleistä musiikkikeskustelua

[MrKAT]

Minä puolestani kuuntelen musiikkia ihan ympäri maailman, jopa intialaista ja afrikkalaista. Erilainen musiikki miellyttää ja virkistää tasapaksun radiotarjonnan turruttamia aivoja ja tarjoaa aivan uudenlaisia tunnelmia. Onneksi on musiikkitoistopalvelu

Onneksi oli ja on lyhyet aallot ja keskipitkät. Minä aloin jo pienempänä kuuntelemaan monikulttuurisesti radiosta maailmanmusaa. Nykyään enempi Youtube mutta toisinaan nostalgisesti koitan etsiä radioaalloilta vaihtelua.(Se on paljon satunnaisempaakin kuin Youtube algoritmeineen).

Muistaakseni: minä kirjoitin siitä kouluaineenkin jonka musiikillisesti kiinnostunut ope luki ääneen luokan edessä.
(Lähitulevaisuudessa Toopen puoluetoverit maalittaisi tämän ope-paran puolue-ideologiansa vastaisesta opetuksesta...?).

[safiiri]

Varmasti voidaan löytää jotain ääneen ja ääniaaltoihin liittyviä ilmiöitä eri korkeuksilla soivien äänien yhdistelmistä. Mutta siitä hyppy väitteeseen, että NE jotenkin luovat rajan musiikille, josta ihminen voi nauttia, on sitten jo jokseenkin peusteeton. Kuten Melodius Olaf tuossa ansiokkaasti kerroin, jo ihan länsimaisenkin musiikin piirissä on mieltymyksissä tapahtunut muutoksia. Maailmanlaajuisesti niitä nyt jo sitten vasta onkin. Siitä huolimatta, etteivät ääniaallot Afrikassa käyttäydy eri tavalla kuin Euroopassa. Lisäksi - jos ihmiset jopa voivat nauttia kivun kokemuksesta - niin tuskinpa voidaan ajatella, että kaikille onkin jokin dissonanssiksi nimittämämme yhdistelmä ehdottoman kauhea ja jotenkin fysiologiamme takia / ääniaaltojen käyttäytymisen takia aina suurimmalle osalle ihmisiistä vastenmielinen.

Jo se kertoo aika paljon, että näitä Beatles-kappaleita säveltänyt McCartney itse mitä ilmeisimmin nautti huomattavan kokeellisesta musiikista. Itse en tätä hämmästele ollenkaan, sillä onhan aika luonnollistakin, että kun muusikkona ja varmasti siis laajalla kokemuksella musiikista on jopa tuhannennen kerran kuullut ne täsmälleen samat harmoniat, alkaa varmasti olla innostavaa kuullakin jotain ihan uudenlaista.

Onhan ihmisissä toki niitäkin, joille olisi ihan ok syödä joka päivä ja joka aterialla täsmälleen samaa ruokaa. Mutta aika harvinaista luulen sen kyllä olevan. Ilmoittautukoon jokainen, joka haluaisi jokaisella loppuelämänsä aterialla syödä omaa kaikken parasta lempiruokaansa. Jos / kun kuuntelee musiikkia, tekee musiikkia, esittää musiikkia ja työskentelee musiikin kanssa, nuo perusharmoniat ja jo keksityt melodiat ja myös ne klassikkokappaleet saattavat alkaa puuduttaa. Niille ihan aidosti kaipaa vaihtelua, koska ne ovat tuttuja ja käytön kautta loppuunkaluttuja. Sitten tarvitaan raikastavaa uutta - jopa kokeellista ja dissonanssista ja perusharmoniaa rvenyttävää ja rikkovaa yllätyksellisyyttä. Luultavasti myös tarpeen on täysin uudenlainen ajattelu musiikin muista elementeistä. Jopa siitä, mitä musiikki on ja missä sen rajat kulkevat.

Kaiken kokeellisuuden ja rajojen laventamisen ja perusharmonian säännöistä poikkeavien yhdistelmien kokeileminen sitten myös mukavasti tuottaa siihen tavallisen tallaajan musiikkiin lopulta niitä pieniä kivoja ylläreitä, jotka kuitenkaan eivät liian hurjalla tavalla poikkea tutusta ja turvallisesta.

Tuleepa mieleeni jo vuosien takaa tyttäreni vanhojen tanssit. Musiikkilukiolla kun oli oma orkka, niin heillä oli upeasti elävä musiikki tanssien säestyksenä. Orkesterinjohtajana ollut opettaja jekutti tanssijoita leikittelemällä biisin tahtilajilla, joten kesken kaiken valssi muuttuikin tasajakoiseksi. Silti tanssijoiden joukko sujuvasti seurasi musiikkia, vaikka valssin askeleet kulkevat kolmijakoisesti. Tämäkin pieni jekku on "mahdoton". Vähintäänkin yllärinä sen pitäisi sotkea täysin tällaisen tanssivan joukon (vieläpä tanssissa vain harrastelijatasoa olevien) tanssi täysin. Vaan eipä sitten kuitenkaan sotkenut. Yleiset säännöt ovat taiteessa AINA ylitettävissä. Se kuuluu taiteen perusluonteeseen. Sen sijaan taide vaatii taiteilijalta sitä, että hän pystyy itse laatimaan kulloisellekin työlleen hyvän ja tiukankin rajauksen. Kuten vaikkapa sen, että jokaista 12 sävelen pitää ensin tulla käytetyksi, ennen kuin yhtäkään niistä voi toistaa (dodekafonia).

Schönbergin musiikki ei edes ole mitenkään erityisen vaikeasti lähestyttävää - minusta.

https://youtu.be/zYaWND9n9h0

Tämä taas on yks mun lemppareita:

https://youtu.be/ZXJWO2FQ16c

By Steve Reich.

Mutta tietenkin musiikkivalinnat riippuu ihan hirveesti siitä, MIHIN TILANTEESEEN musiikki liitetään. Klassista harvoin on miellyttävää esim. kuunnella autossa. Sen dynaamiset vaihtelut johtavat siihen, että välillä et kuule mitään ja välillä soi aivan liian kovaa. Usein populäärimusiikki on lopulta sellaista taustamusiikkia ihmisille tavanomaisen askartelun oheen. Siinä pelittää tuttuus ja helppous - ettei tarvitse pysähtyä kuuntelemaan, vaan voi vähän naputtaa sormella mukana tai jopa lurauttaa kertsin laulajan mukana. Kunnes se tuttuus menee yli, biisi "kuolee" liiasta toistamisesta ja tuo mieleen vain ne siitä tehdyt kaikkein banaaleimmat versioinnit. Näissäkin vähän jokaisella ihmisellä on oma rajansa, milloin joku biisi hänelle tulee puhki soitetuksi.

Biiseissäkin on eroja, kuinka paljon ne toistoja sietävät ennen "kuolemaansa". Joku Arttu Viskari ei montaa toistoa tarvitse. AARGGH! Ei enää yhtään kertaa "levii asfaltille gly-koli, jää juomatta se alkoholi, ton olut..." (Kuinka monelle tuli tästä heti korvamato?)

[Lenny]

Minulle ruoka on vain energiaa. Minä söisin mielelläni aina samaa ihmisen rehua jos sellaista kaupassa myytäisiin. Annostelisin raksuja kippoon juuri oikean määrän ja vettä perään.

Mutta niin se kysymys: onko musiikki vain sosiaalineen konstruktio? Vai onko sillä vankka neurologinen perusta?

[safiiri]

Minulle ruoka on vain energiaa. Minä söisin mielelläni aina samaa ihmisen rehua jos sellaista kaupassa myytäisiin. Annostelisin raksuja kippoon juuri oikean määrän ja vettä perään.

Kyllä. Itse asiassa oma veljenikin on vähän samaa tyyppiä - söi vuosikausia aina täsmälleen samaa ruokaa. Mutta - kuten kaikessa - tässäkin tuo on harvinaista. tavallisempaa on kaivata vaihtelua. Vaihteluhalulle on myös fysiologinen perustansa. On helpompaa koostaa terveellinen ruokavalio, jos eri ateriolla on vaihtelua. Vaikeampaa olisi koostaa sellainen superateria, jossa on kaikkea tarvittavaa täsmälleen oikeassa suhteessa. Lisänsä tuo tietenkin sitten vielä vuodenajan vaihtelu, joka tarjoaa eri ruokia eri aikaan vuodesta. (Tätä tietenkin nykyisin tasoittaa ruuan rahtaaminen muualta, säilytyskeinojen laajentuminen ja erilaiset satokautta jatkavat kasvatusmenetelmät.)

Mutta niin se kysymys: onko musiikki vain sosiaalineen konstruktio? Vai onko sillä vankka neurologinen perusta?

Se on tietenkin sekä että. Kivullakin on vankka neurologinen perusta, mutta silti ihmisten kipukynnys on erilainen, kipukynnystään voi kasvattaa (tai heikentää) ja kivusta voi saada myös nautintoa, vaikka sen tarkoitus on toimia varoituskeinona ja viestinä "älä tee näin, varo, lopeta". Sosiaalisilla konstruktiolla on vankka perustansa siinä, millainen ihminen on biologisesti ja millaisessa fysikaalisessa ympäristössä me sosiaalisia tilanteitamme rakentelemme. Silti ihmisen biologia tai fysikaalinen todellisuus ei määrää ehdottomasti, millaisia sosiaalisia konstruktioita me rakennamme. SEKIN on neurologiaan pohjautuvaa, että ihmisen huomio kiinnittyy muutokseen - siis vaikkapa siihen uudenlaiseen musiikissa. Havaintokykymme on heikko sille, mikä pysyy muuttumattomana.

[MrKAT]

Tämä taas on yks mun lemppareita:

https://youtu.be/ZXJWO2FQ16c

By Steve Reich.

Mutta tietenkin musiikkivalinnat riippuu ihan hirveesti siitä, MIHIN TILANTEESEEN musiikki liitetään.

Tuli muuten äsken mieleen genre Ambient music.
.. it may lack net composition, beat, or structured melody.[5] It uses textural layers of sound which can reward both passive and active listening[6] and encourage a sense of calm or contemplation.[7][8] The genre is said to evoke an "atmospheric", "visual",[9] or "unobtrusive" quality.[10]
- https://en.wikipedia.org/wiki/Ambient_music

Mikseri-netsissä muinoin joku kuvaili sitä että se on kuin huoneessa oleva tietyntyylinen nojatuoli tai muu huonekalu joka on taustalla ja luo tietyn tunnelman.
  Tämä taas tuo mieleen elokuvamusiikin (mikserissä oma genrensä), josta joku sanoi minulle että sen ei pidä olla liian hyvää ettei ihmiset keskittyisi liikaa siihen vaan jää niinku taustalle. Kuvaus tulee lähelle tuota ambientia.

[Toope]

(Lähitulevaisuudessa Toopen puoluetoverit maalittaisi tämän ope-paran puolue-ideologiansa vastaisesta opetuksesta...?).

En maalita, kritisoin kyllä, kiitos!

[Toope]

Mutta tästä nillityksestä huolimatta mun mielestä safiirilla yleisesti ottaen on tässä ollut paljon hyviä ajatuksia ja esimerkkejä sun muuta. Kiitos niistä

Hyvä, että joku on sitä mieltä. Mikä olisi hauskempaa kuin kiistellä mielipiteistä?

Tahdoin sanoa sitä, että nykymusiikki ei juuri luo melodioita, se luo uusia ilmaisutyylejä toistaen pitkälti vanhaa melodista perinnettä. En nykytyylejä tosiaankaan ymmärrä, koska alan olla vanha ja konservatiivinen. En silti näe sitä rikkautta, mitä oli 1950-70- lukujen musiikissa. Onko vika minussa kuuntelijana vaiko musiikissa?

[safiiri]

Mutta tästä nillityksestä huolimatta mun mielestä safiirilla yleisesti ottaen on tässä ollut paljon hyviä ajatuksia ja esimerkkejä sun muuta. Kiitos niistä

Hyvä, että joku on sitä mieltä. Mikä olisi hauskempaa kuin kiistellä mielipiteistä?

Tahdoin sanoa sitä, että nykymusiikki ei juuri luo melodioita, se luo uusia ilmaisutyylejä toistaen pitkälti vanhaa melodista perinnettä. En nykytyylejä tosiaankaan ymmärrä, koska alan olla vanha ja konservatiivinen. En silti näe sitä rikkautta, mitä oli 1950-70- lukujen musiikissa. Onko vika minussa kuuntelijana vaiko musiikissa?

Sinussa kuuntelijana. Nääs jos ensin toteaa, etteivät uudet melodiat kelpaa, lienee aika selvää, ettei uusia kelpaavia voikaan säveltää. Raja on musiikkimakusi konservatiivisuudessa ja taipumuksessasi vierastaa kaikkea uudenlaista. Sehän näkyy muillakin alueilla mutta et sentään ole esittänyt, että arkkitehtuurissa on tullut rakentamisen mahdollisuuksien raja vastaan ja siitä johtuu, ettei vanhan arkkitehtuurin voittaneita rakennuksia enää tehdä. Sävelten määrä ei kuitenkaan luo estettä uuden musiikin luomiselle. Sekä ENNEN tuon duuri-molli harmonian kehittämistä tehtiin musiikkia että sen ulkopuolella on koko ajan tehty musiikkia ja tuosta harmoniasta poikkeavaa musiikkia tehdään ja on tehty. On siis aivan ilmeistä, ettei esittämääsi rajaa ole. Raja on vain omassa musiikkimaussasi, joka haluaa kuulla tuttuja biisejä. Tai ainakin niitä tuttuja likeisesti muistuttavia biisejä.

[Toope]

Pointtini oli se, että uusia melodioita ei oikein ole, vaan melodiat toistuvat. Ne ovat jo sävellettyjä.
Tulkinnat elävät. Musiikkityylit kehittyvät. Mikä on hienoa!
Melodiat vaan on jo pitkälti luotu, koska niitä on se rajallinen määrä.

[safiiri]

Pointtini oli se, että uusia melodioita ei oikein ole, vaan melodiat toistuvat. Ne ovat jo sävellettyjä.
Tulkinnat elävät. Musiikkityylit kehittyvät. Mikä on hienoa!
Melodiat vaan on jo pitkälti luotu, koska niitä on se rajallinen määrä.

Jos kuuntelee vain samanlaista kuin ne vanhat omat lempparir, jos jo etukäteen odottaa hyvän musiikin olevan kuin omat vanhat lempparit, kun ei siedä uutta, kun inhoaa liian uudenlaista - niin noinhan siinä väistämättä käy. Eikä asia siitä miksikään muuttuisi, että annettais käyttöön vaikkapa viisi säveltä lisää. (On annetukin, mutta sehän on mielestäsi "kakofoniaa".)

Matemaattisesti olemmekin jo todenneet, että kyllä niitä mahdollisia melodioita on edelleen rutkasti jäljellä. Ihan vain 12 sävelenkin mahdollisia järjestyksiä kun on aikamoinen määrä. Ihan samaan tapaan kuin puhelinnumerotkaan eivät ole loppuneet puhelimien määrän kasvaessa. Onpahan vain pitänyt hiukan kasvattaa numerosarjan pituutta. Mutta siltikään ei olla lähelläkään edes pienen melodianpätkän pituuksia (laskien siis siinä olevien peräkkäisten sävelten määrällä). Ajattele! JOkaiselle maailman puhelimenomistajalle pystyisi niillä 12 sävelellä säveltämään ihan oman yksilöllisen tunnarin.

Voi tätä variaatioiden mahdollisuutta verrata myös vaikkapa DNA:han. Siinä on vain neljä erilaista emästä. Eikä tuo dna ole loputtoman pitkä, vaan rajatun mittainen. Silti ihan jokaiselle maailman ihmiselle siitä saadaan täysin yksilöllinen dna, jollaista ei ole kenelläkään muulla. Toistaiseksi ei myöskään ole havaintoja siitä, että olisi "pakko" ottaa uusiokäyttöön jo käytössä olleita / olevia  dna:ita vaihtoehtojen rajallisuuden takia. Itse asiassa vaihtoehtoja riittää myös kaikille maailman eläimillekin. Silti ihmiset ovat kaikki varsin sujuvasti ihmisiksi tunnistettavia, joten ei kyse ole siitä, että joutuisimme turvautumaan "kakofonisiin" dna-yhdistelmiin, vaikka ihmisiä on julmetun paljon enemmän kuin sävellyksiä.

[Melodious Oaf]

On toki kyseenalaista, kuinka paljon analogiat tässä auttavat (esim dissonanssin rinnastaminen kipuun jne.), mutta itselleni musiikin rinnastamisessa ruuanlaittoon on silti jotakin puhuttelevaa.

Mun tekee mieli vähän kyseenalaistaa tätä ajatusta, että dissonanssista pitäminen ja siitä nauttimaan oppiminen ois automaattisesti merkki jostakin musiikillisesta kyvykkyydestä tai paremmuudesta.

Aika tyypillinen vastaus, kun joku rajaa, minkälainen musiikki ei nappaa, vois olla vaikka "Muuten menee kaikki, mutta ei oikein iske ihan ääriraskas örinähevi eikä toisaalta ihan käsittämätön moderni taidemusa eikä jotkut jazz-jutut." Tossa saattais ihan hyvin olla kyse siitä, että tuottaa ongelmia liika rajuus tai toisaalta dissonanssi.

Jos tätä vertaa ruuanlaittoon, niin se on vähän sama kuin että maistais jotkut mausteet tosi vahvasti ja olis niille todella herkkä. Sehän on ihan hyvä asia siinä mielessä, että silloin ainakin makuaisti toimii ja on herkkyyttä mauille.

Vähän samalla tavalla mun mielestä jonkinlaisena perusasetuksena on ihan OK se että on herkkä dissonanssille musiikissa.

Tietty kulinarismiin voi kuulua se, että opettelee myös mausteita ja niiden käyttöä. Mutta en mä nyt tiedä, että siinä välttämättä joku toleranssin kasvattaminen tai kiksien saaminen esimerkiksi chilistä tai jostain muusta ois mikään itseisarvo.

Sitten taas toisaalta toi argumentti melodioiden rajallisuudesta on vähän niin kuin sanois, että koska syötäväksi kelpaavia asioita on rajallinen määrä ja ne on keksitty jo, ruuanlaitto ei tietenkään kehity eikä tule mitään olennaisesti uutta. On vaan erilaisia tyylejä mutta se on vaan sellaista pintaa. Kaikki hyvät maut on jo keksitty ja maistettu

Jossain tosi laajassa mielessä tekis mieli sanoa, että musiikki ja elämä eivät ole toisistaan erillisiä vaan saman asian ilmentymiä. Musiikki perustuu sille tai heijastelee sitä, mitä ja millaista elämä sekä erityisesti meidän oma elämä on.

Huono se on toiselle sanoa, että uskaltaisit nyt oikeasti elää, oppia uutta, kääntää uutta sivua, innostua uusista asioista ja ottaa uutta vastaan. Ei sitä vissiin pysty oikein päättämällä tekemään, ja ihmisten temperamentitkin on erilaisia. Ei kai siinä mitään vikaa ole, jos löytää uutta ja hienoa jatkuvasti vanhasta musiikista tai esim. 1950-1970-lukujen musasta.

Toi vaan kuulostaa mun korvaan Toopelta sellaiselta luutuneelta teesiltä, se koko käsitys sävelten ja melodioiden rajallisuudesta ja siitä että ne on tehty jo. Se on tavallaan dogmi, joka ei hyväksy vastaesimerkkejä. Sitten taas toisaalta toi 1950-1970-lukujen mainitseminen vaikuttaa mun mielestä siltä, että tuskin se edes heijastaa sitä, mitä Toope oikeasti kuuntelee, tai tuskin se sitä tarkoittaa, että sieltäkään jatkuvasti löytyis kaikkea ihan mieletöntä ja uutta.

Mun mielestä se on ihan normaalia jos mikään itselle uusi ei oikein sytytä Ei siinä mitään hävettävää tai vikaa ole, eikä sen takia tarvitse rakentaa tollasta ihmeen teoriatemppeliä. Sen kun toteaa vaan että nyt muuten olen ja elän niin, ettei tule mitään uutta hyvää vastaan, tai jos tuleekin, en oikein mistään tahdo kunnolla innostua.

Mulla on ollut sellaisia kausia, ettei juuri kuuntele mitään, tai saattaa tuntua, ettei mikään oikein edes ole sitä, mitä haluaisi kuulla. Sit saattaa olla jotain vanhoja juttuja, jotka on hyviä jonkun auktoriteetin perusteella tai koska niihin liittyy valmiita assosiaatioita ja muistoja, tai koska on itse tehnyt sen päätöksen jo aiemmin että ne on hyviä. Mutta mulla varmaan on joskus silleen että jos arvio tehtäis pelkästään omista fiiliksistä käsin siinä hetkessä, toteaisin niistäkin, että tää on kaikki kyllä jotenkin aika väsynyttä paskaa

Eihän se nyt tietenkään mikään kovin uljas mielenmaisema ole, ja ehkä se ajatus on jossain määrin kylmäävä, että jäis pysyvästi tollaseen tilaan tai suhde musiikkiin tollaseks. Mutta sit mä jotenkin ajattelen että onko tolleen kokemisessa tai sen myöntämisessä nyt lopulta kuitenkaan pelättävää tai hävettävää. Eipä kai toisaalta Vaatii sekin tavallaan jopa rohkeutta.

Tietenkään en tiedä, miten Toope kokee ja minkä verran innostuu mistäkin. Toin ton nyt esiin vaan omakohtaisena tunnustuksena

[safiiri]

^Miksi olisi jotenkin vähemmän ongelmallista se, että Toope toteaa mun musiikkimaun olevan huono (Saariaho on kamalaa kakofoniaa), mutta se on paheksuttavaa, jos minä puolestani totean Toopen musiikkimaun olevan varsin kapean? Millä tapaa tässä on ikäänkuin moraalisesti arveluttavampaa muistuttaa siitä, että maailmassa on paljon musiikkia, joka ei ole länsimaisen perusharmonian mukaista, mutta silti hyvinkin suosittua omassa kulttuuripiirissään? Mutta ihan ok väittää, ettei "kukaan" oikeesti tykkää muunlaisesta musiikista kuin perinteisen länsimaisen harmonian mukaisesta.

Jos nyt  syytät minua tässä jostain ylimielisyydestä muka "paremmin" musiikkia ymmärtävänä, niin minäpä väitän sinun nyt osoittavan täsmälleen samanlaista ajattelua tulkitsemalla tässä vain sen saariahojen puolesta liputtamisen ylimielisyydeksi ja itsensä paremmaksi kohottamiseksi. Ellet itse nimenomaisesti jo lähde ajatuksesta, että kokeilevamman musiikin diggaaminen on silleen vähän hienompaa, niin sinulle ei ole varsinaisesti perusteita esittää, etteikö Toopen TÄYSIN VASTAAVA väite saariahondiggaajien kehnosta musiikkimausta olisi yhtä lailla ylimielinen ja muiden musiikintajua huonommaksi osoitteleva.

Tällä keskustelullahan Toopen kanssa on varsin pitkät juuret. Eikä homma todellakaan lähtenyt siitä, että minä olisin julistanut vain perinteisestä harmoniasta nauttivat jotenkin musiikkia huonosti ymmärtäviksi. Homma meni ennemminkin päinvastoin, koska Toope totesi jo ajat sitten, että mun musiikkimaku on huono, pidän väärästä musiikista - tai oikeastaan vain valehtelen kuuntelevani vaikkapa Saariahoa mielelläni, koska oikeastihan en ole ikinä sitä kuunnellutkaan. Hiukan mua nappaa ajatus, että Toopen kyllä sopii haukkua mun musiikkimakua ja todeta myös, etteivät naiset osaa säveltää. Mutta mä en saa edes todeta, että maailmassa kyllä ON muunlaisiakin ajatuksia musiikista kuin se kaikkein yksinkertaisimpiin sävelkulkuihin perustuva populäärimusa. Että se olisi jotenkin epäkohteliasta.

Niin ja siitä "hienommasta" musiikkimausta: Ei kyse ole mistään hienommasta, vaan vain siitä, että melkeinpä asiaan kuin asiaan syvällisemmin tutustumalla, alkaa kaivata vaihtelua niihin ihan kaikkein käytetyimpiin ratkaisuihin. Sitä vain oppii havaitsemaan nyansseja enemmän sekä pystyy hahmottamaan hieman monimutkaisempiakin rakenteita helpommin. Ihan sama, mikä se alue onkaan, jolla kasvattaa tuntemustaan - vaikka se ruuanlaitto. Vähäisempi kokemus tarkoittaa karkeampaa havainnointia, suurempi kokemus tarkoittaa hienovaraisempaa havainnontia. Mutta missään nimessä en näkisi asiaa "parempana" ja "huonompana" makuna. Sitä en kuitenkaan ihan heti niele, mitä Toope esittää: nykymusiikkia ei pitäisi edes olla, koska "oikeasti" ihmiset ei siitä pidä ja se on pelkkää kakofoniaa. Että se pitäisi todeta yhteen ääneen huonoksi, turhaksi - ja ottaa rahat ja kunniakin pois sellaista säveltäviltä.

[Melodious Oaf]

^ Kiva kun vastataan noinkin rivakasti

Mutta kyllä mä vähän yllätyin siitä, että otit sen kritiikkinä. Jälkeenpäin ajatellen totta kai ymmärrän, miten sen voi jäsentää niin. Voihan ton ottaa silleen että mun koko asia oli varsinaisesti haukkua sua elitistiseksi ja ylimieliseksi ja toisaalta syyttää Toopea kykenemättömäksi kokemaan mitään aitoa iloa musiikista ylipäätään.

Tai sitten ei ollut

Sivuutan nyt ainakin suurelta osin sen osion, missä oletetaan tällainen syytös ja esitetään vastasyytös sillä että... hyvää viikonloppua sinnekin

Multa on jäänyt huomaamatta sellainen, että Toope olis haukkunut Saariahoa tai sun musiikkimakua. Tai sitten olen saattanut sivuuttaa sen sellaisena että kannattaako tätä nyt edes noteerata. Mun mielestä on suunnilleen yhtä järkevää haukkua jonkun chilistä nauttivan makua "paskaksi" kuin jonkun Saariahosta tai jostain kokeellisemmasta pitävän. Hyvä vaan jos pääsee juttuihin kiinni, ne avautuu ja oppii niistä nauttimaan. Ja toisaalta jos mun mielestä chili oliskin "paskaa" tai joku tietyntyyppinen musa, ketä se kiinnostaa ja mitä sitten

Mutta jos mä nyt asemoin itseäni suhteessa tähän debattiin, jota en ole ihan jokaista viestiä myöten edes lukenut... niin mun mielestä Toopen alituisesti toistelema "melodiat on tehty jo" ja "säveliä on rajallinen määrä" on vähän sellaisia, että päädyn väkisinkin puhumaan näiden väitteiden ohi, kun ei koko debatti taida niitä puimalla kovin paljoa liikkua.

Mulla sinulla (safiirilla) on varmaan erilainen musiikkimaku monilta osin, ja hieman ehkä veikkauksena esittäisin, että mun näkemykset saattaa olla enemmän kallellaan siihen, että musiikki on tiukasti yhteydessä ihmisruumiisiin ja niihin elämiin joita me eletään. Jos musiikilla sekä on "vahva neurologinen perusta" että se on myös "kulttuurillinen konstruktio" meidän molempien mielestä, niin mä kuvittelisin ehkä enemmän painottavani sitä fysiologista perustaa. Mutta toikin nyt on fiilispohjalta tuleva otaksuma, ja kyseessä olis silloinkin lähinnä painotusero. 

Jossain vaiheessa esitin jotain kritiikkiä siitä, että Toopen väittämän taustoja vois enemmän purkaa ja ottaa sen kysymyksenä, mutta...  kyllä mulla varmaan sen kanssa väittelemiseen menis hermo, kun se aina palaa siihen samaan teesiin vaan.

Mulla ei ole tässä niin suurta tietämystä tai taitoa, että pystyisin sen täysin tekemään, mut periaatteessa pyrkimys on ehkä käydä sitä samaa keskustelua mihin ymmärrän Toopen teesin liittyvän mutta jäämättä siihen itse teesiin liikaa kiinni.

Pahoittelen jos koit viestin jotenkin epätasapuoliseksi tai loukkaavaksi. Mä saatoin toisaalta olettaa, ettei sua tai sun Saariaho- ja muita fanituksia niin hirveästi hetkauta se, jos ne on jonkun mielestä kakofonisia tai jos mä puhun jotain jostain dissonanssista.

[safiiri]

^Kyllä, musiikilla on yhteys fysiologiaan. Mutta ei sillä tavalla yksinkertaisesti, että länsimaisessa musiikissa riitasoinnuksi ajateltu tekisi kaikkien mielestä pahaa ja särkisi korvissa. Itse koen musiikin tyypillisesti hyvin kehollisesti. Juu ja kyllä - jopa sen Saariahon koen liikkuvana kehona. Sen sijaan sellainen puhkisoitettu musiikki saattaa olla "pilaantunutta" minulle tässä mielessä. Se ei enää liiku, ei liikuta. Silloin se tuntuu - kuolleelta, pelkästään rasittavalta ääneltä, joka tuhoaa hiljaisuuden - joka itse asiassa on erityisen nautinnollista.

Tämä Saariaho-juttuhan alkoi ajat sitten ihan toisessa juonteessa, kun Toope päätti väittää, etteivät naiset ole koskaan olleet merkittäviä säveltäjiä. Sattumalta Saariaho oli juuri valittu merkittävimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi BBC:n kyselyssä. Nyt tämä on sitten muuttunut Toopella muotoon "YLEn toimittajat diggaa Saariahoa, ei kukaan muu". BBC:n kyselyn säveltäjät yms. ovat siis muuttuneet YLEn toimittajiksi.

[Toope]

Tämä Saariaho-juttuhan alkoi ajat sitten ihan toisessa juonteessa, kun Toope päätti väittää, etteivät naiset ole koskaan olleet merkittäviä säveltäjiä...

Mainitse sitten klassisista sävellyksistämme tai -teoksista naisten luomia...! Itse asiassa populaarimusiikinkin kohdalla naisten sävellykset ovat hyvin vähäisiä.
En vähättele, totean että näin on.