Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

SDP uudistumisten tiellä?

Aloittaja A.V. Vatanen, tammikuu 17, 2019, 18:35:28

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 5 Vieraat katselee tätä aihetta.

Jaska

#30
Ylen julkistamassa vaaligallupissa SDP:n johtoasema on kirkas, 10 kansanedustajapaikkaa kokoomusta edellä ja lisäämässä 15 paikkaa. Perussuomalaiset on häviämässä liki puolet edellisten vaalien  paikoistaan, mutta kuitenkin edellä  paikkalukuaan kasvattavaa vasemmistoliittoa. Minkä perussuomalaiset häviävät, sen demarit voittavat ja kääntäen. Siniset näyttäisivät olevan katoamassa eduskunnasta päästyään kykynsä näyttämään. Pääministeripuolue keskusta tulee reilusti alas, muttei niin paljoa että olisi mahdoton demarien kaveriksi hallitukseen. Myös vihreät on reilussa nousussa, kannatuksessa lähellä keskustaa mutta edustajapaikoissa paljon jäljessä . Kansanedustajapaikkoja siis häviämässä ovat perussuomalaiset (-18) ja keskusta (-11).

Kopek

En katso TV:n viihdehömppää muuten kuin vilauksittain kanavia selatessani. Tänään näin vilauksen Maria Veitolan "yökylässä" ohjelmasta. Mietin, että kenen harmaapäisen lihavan huonokuntoiselta näyttävän vanhuksen kotona Veitola tällä kerralla on. Yhtäkkiä aloin miettiä, että ei kai tyyppi vain ole Antti Rinne. Ja niinhän se oli. Tyyppi on täyttänyt marraskuussa 56 vuotta, mutta näyttää 75-vuotiaalta kotioloissaan ilman poliitikon asua. En tiedä, milloin jakso on kuvattu. Onko Rinne ollut silloin vain 55-vuotias? Ulkonäöstä päätellen en ihmettele hänen terveysongelmiaan.

Onko Rintesstä pääministerin vaativaan ja raskaaseen tehtävään?

Vertailun vuoksi Antti Rinne ja yli kahdeksan vuotta vanhempi Ben Zyskowicz:

https://www.vihrealanka.fi/sites/default/files/styles/leve__kuva__500_/public/IT_Antti_Rinne.jpg

https://suomenkuvalehti.fi/wp-content/uploads/2015/10/Ben_Zyskowicz_-1200x823.jpg

Toope

Lainaus käyttäjältä: Jaska - helmikuu 07, 2019, 09:42:27
Ylen julkistamassa vaaligallupissa SDP:n johtoasema on kirkas, 10 kansanedustajapaikkaa kokoomusta edellä ja lisäämässä 15 paikkaa. Perussuomalaiset on häviämässä liki puolet edellisten vaalien  paikoistaan, mutta kuitenkin edellä  paikkalukuaan kasvattavaa vasemmistoliittoa. Minkä perussuomalaiset häviävät, sen demarit voittavat ja kääntäen. Siniset näyttäisivät olevan katoamassa eduskunnasta päästyään kykynsä näyttämään. Pääministeripuolue keskusta tulee reilusti alas, muttei niin paljoa että olisi mahdoton demarien kaveriksi hallitukseen. Myös vihreät on reilussa nousussa, kannatuksessa lähellä keskustaa mutta edustajapaikoissa paljon jäljessä . Kansanedustajapaikkoja siis häviämässä ovat perussuomalaiset (-18) ja keskusta (-11).
Ihmettelen tosiaan suomalaisten älykkyyttä, jos demareille ääniään antavat, niin ovat kusettaneet viime vuosina. Itse halusivat hoitajien ja poliisien määrää vähennettävän, tosin nyt ennen vaaleja haluavat niitä lisätä. Demarien seikkailut vanhustenhoitobisneksessä jää kakkoseksi vain Kokoomusedustajille. Nyt pitäisi äänestää noita samoja kokdemareita hoitamaan ongelma, jonka kokdemarit (kepun tuella toki) aiheuttivat.

Miksi on niin vaikeaa muuttaa äänestyskohdettaan, jos oma puolue epäonnistuu?

Jaska

Sinisten osalta äänestyskohde on jo vaihdettu. Halla-aholaisella perussuomalaiskaappauksella saatiin puolet vielä persuille säilytettyä. Vielä se toinenkin puoli ehtii siirtyä demareille. 

Toope

Lainaus käyttäjältä: Jaska - helmikuu 16, 2019, 03:17:32
Sinisten osalta äänestyskohde on jo vaihdettu. Halla-aholaisella perussuomalaiskaappauksella saatiin puolet vielä persuille säilytettyä. Vielä se toinenkin puoli ehtii siirtyä demareille.
Kaappaus ei onneksi onnistunut, siniuuvatit katoavat Juudaksina historiaan. Saa nähdä uskaltaako Soini enää vaaleihin, vai onko suurlähettiläspaikka jo sovittu? Muille uuvateillehan tulee kylmä kesä...

-:)lauri

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 15, 2019, 21:51:59
Ihmettelen tosiaan suomalaisten älykkyyttä, jos demareille ääniään antavat, niin ovat kusettaneet viime vuosina.
Varmaankin jossain vaihtoehtotodellisuudessa josta vain mv-lehden kaltaiset todelliset totuudentorvet uskaltavat kertoa? En näe että olisivat valehdelleet sen enempää tai vähempää kuin muutkaan oppositiopuolueet puhumattakaan ylivaalikausien ulottuvassa poliittisessa lähihiestoriassamme poislukien persut, jotka valehtelevat käytännössä aivan kaikessa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Jaska


Meillä on Suomessa vasemmistolainen ja oikeistolainen vanhuspuolue, Demarit ja Kristillisdemokraatit. Kun viimeisillekin persuille paljastuu, ettei halla-aholaisuudelle saa rakennetuksi maata rakentavaa politiikkaa, kaikki eivät välttämättä siirry demarien kannattajiksi kuten nyt on tapahtunut. Osa löytänee kodin jostain porvarileisristä, mutta odottelen että uusiakin kuvioita tullaan näkemään. En pane arpaani Hjallis Harkimon liikkeen ruudulle, vaikka se onkin jonkinlainen ajanmerkki sekin. Niin selvä ykkönen kuin SDP nyt onkin ja äänestäjissä eläkeläisten osuus kasvaa, niin on nähdäkseni Demareilla tarve nuorentua. Ottakoot vaarin Vasemmistoliiton nuorentumisesta, jossa vasemmistoliitto on menettänyt kannatustaan muuallekin kuin hautaan. Nyt sen aiemmin vanhuspainotteinen kannattajakunta vastaa äänestäjäkunnan ikäjakaumaa kuten persuillakin

Saares

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 16, 2019, 22:27:32
Lainaus käyttäjältä: Jaska - helmikuu 16, 2019, 03:17:32
Sinisten osalta äänestyskohde on jo vaihdettu. Halla-aholaisella perussuomalaiskaappauksella saatiin puolet vielä persuille säilytettyä. Vielä se toinenkin puoli ehtii siirtyä demareille.
Kaappaus ei onneksi onnistunut, siniuuvatit katoavat Juudaksina historiaan. Saa nähdä uskaltaako Soini enää vaaleihin, vai onko suurlähettiläspaikka jo sovittu? Muille uuvateillehan tulee kylmä kesä...
Ompa tullut nähdyksi eräskin puolueen hajoaminen. Joskus 50-luvulla Kekkonen katsoi sosiaalidemokraatit oman valtatiensä uhaksi. Sopivasti ulkopolitiikkaa käyttäen sai puolueen hajoamaan. Toista suosimalla ja toista vainoamalla sai itsensä pysymään vallassa. Tälläkin palstalla on näitä pikku-Kekkosia joiden ainoa sanoma on jonkin puolueen mustaaminen. Muuten Kekkonen onnistui hajoitustyössään niin hyvin että työpaikalla jossa silloin olin  kävivät aikuiset miehet nyrkkitappeluun politiikasta vaikka olivat hetkeä aikaisemmin olleet puoluetovereita. Nyt
tänään ovat perussuomalaisten osaset toistensa pahimpia vihamiehiä. Eivätkö he ymmärrä että epäsopu on kilpailijoiden vuosikausia masinoimaa ja ainoat häviäjät ovat he itse? Toope?
ttä

Toope

Niin, uuvatit saivat palkkansa. Kannatus 1%:n luokkaa ja PS menee toistakymmentä prosenttia.
Soini oikeasti kuvitteli PS:n kannatuksen olevan hänen kannatustaan... :)

No, ei tuosta enempää kun aiheena ovat demarit, jotka haluavat polttomoottoriautot pian pois teiltä.
Tuossa sitä vastuullista ja rationaalista politiikkaa, vai mitä!?

Toope

Lainaus käyttäjältä: Jaska - helmikuu 16, 2019, 03:17:32
Sinisten osalta äänestyskohde on jo vaihdettu. Halla-aholaisella perussuomalaiskaappauksella saatiin puolet vielä persuille säilytettyä. Vielä se toinenkin puoli ehtii siirtyä demareille.
PS vaihtoi johtoaan juuri siksi, koska Soini petti joukkonsa.
Minä muuten veikkaan PS:lle 13-14% äänistä vaaleissa. Eli enemmän, mitä gallupit sanoivat soinilaisten lähtiessä.

Saares

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 18, 2019, 23:45:44
Niin, uuvatit saivat palkkansa. Kannatus 1%:n luokkaa ja PS menee toistakymmentä prosenttia.
Soini oikeasti kuvitteli PS:n kannatuksen olevan hänen kannatustaan... :)

No, ei tuosta enempää kun aiheena ovat demarit, jotka haluavat polttomoottoriautot pian pois teiltä.
Tuossa sitä vastuullista ja rationaalista politiikkaa, vai mitä!?
Puolueen hajoamisesta seuraa molempien osien romahdusmainen kannatuksien lasku. Vastustajat nauravat ja yllyttävät vihanlietsontaan. Hämmästyttää ulkopuolista miten tieten tahtoen tai sokeuttaan tuhotaan tämäkin puolue.

Jaska

Maisterisjätkä Timo Solini oli perustamassa Perussuomalaisia SMP:n raunioille ja teki gradunsa SMP:n kohtalosta. Hän kyllä näki ja ymmärsi paremmin kuin moni muu, miten käy kun tulee näytön paikka ja yhteistyö muiden kanssa. Politiikan tekijänä hän on tietty Halla-Ahoa osaavampi. mutta ei se tässä auta. Mutta tässä ketjussa voisi puhua porhaltavista demareista.

Demarien menestys ei niinkään ole heidä ansioitaan vaan hallituksen, joka haluaa suosia omanvoitontavoittelun kannustamaa yritteliäisyyttä, joka kusettaa kansaa.  Hoivabisneksen epäeettisyys on ihan paikallaan julkisuudessa kuvittamassamissä mennään hyvinvoinnin kuppaamisessa.

Laika

Demareiden pahin vika on aina yksi heidän suosionsa syy, he haluavat kattaa pöydän ravintolatyyliin valmiiksi ihmiselle. Kattauksessa on vain se vika, että se tekee tyhjäksi tarkoituksensa viimeistään hyvinvoivan keskiluokan tulodesiiliin tultaessa. Kaikki sen jälkeen tuleva hyvä on viime kädessä luksusta, jota keskiluokka jakaa kaikkien kesken toisensa mukaan lukien. Demarit tai heitä äänestävät eivät tiettävästi ole ottaneet puheeksi, miten kestävää politiikkaa on rikkaiden suorittaa tasajako keskenään, siis tässä kohdin ihmisen. Vanhustenhoidon puutteita voidaan korjata, jos niin halutaan. Siinä kohdin demarin mieli saavuttaa sisäisen rauhan, kun se ja keskiluokan -johon täydellisessä demariuniversumissa kaikki ihmiset kuuluvat- asiat on hoidettu järjestykseen. Oheisesta ajatteluketjusta puuttuu niin monta palasta, ettei ajatusta saa loogiseen järjestykseen, ei muutettua toimintaohjeeksi, ei käännettyä selvitystyöksi. Ei kai vanhuus varsinaisesti uhka ole, ellei siitä tehdä sellaista. Kuolemakaan ei ole uhka sinänsä, vaan yleisesti tunnettu tosiasia, ja siihen vanhuus päättyy. Eri asia on mitä tosiasioita tunnustetaan ja mitä ei. Kunhan sanon. Jääköön kuoleman ja politiikan välinen suhde toiste eriteltäväksi, vaikka demareista puhe onkin.

Kertoisin enemmänkin demariuniversumista, jos tietäisin siitä enemmän. Minulla ja kukaties sukupolvellani ei tässä suhteessa ole demarikytköksiä tarpeeksi, jotta osaisin sanoa. Tiettävästi edesmennyt vaarini äänesti aikoinaan sosiaalidemokraatteja, mutta siitä on kymmeniä vuosia, eikä kukaan tiedä, miten hän äänesti vanhemmilla päivillään. Tiettävästi hän tuskastui demareihin tässä tuntemattomiksi jäävistä syistä.
'Custom will reconcile people to any atrocity, and fashion will drive them to acquire any custom.'

-George Bernard Shaw

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Toope - helmikuu 18, 2019, 23:49:11
Lainaus käyttäjältä: Jaska - helmikuu 16, 2019, 03:17:32
Sinisten osalta äänestyskohde on jo vaihdettu. Halla-aholaisella perussuomalaiskaappauksella saatiin puolet vielä persuille säilytettyä. Vielä se toinenkin puoli ehtii siirtyä demareille.
PS vaihtoi johtoaan juuri siksi, koska Soini petti joukkonsa.
Minä muuten veikkaan PS:lle 13-14% äänistä vaaleissa. Eli enemmän, mitä gallupit sanoivat soinilaisten lähtiessä.

Halla-aho ei luultavasti petä lupauksiaan. Hän ei ole niitä tietääkseni tehnyt. Hypoteettisessa tilanteessa missä hän pääsisi toteuttamaan hallitusohjelmaa niin tuskin kukaan osaa edes arvailla, mitä linjaa hän toteuttaisi. Politiikka on kuitenkin vähintään 95% muuta kuin maahanmuuttoa. Ja maahanmuuttopolitiikkakin on hyvin paljon konsensukseen, ei pikkupuolueen saneluun, perustuvaa.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Toope

Lainaus käyttäjältä: Laika - helmikuu 19, 2019, 07:04:43
Demareiden pahin vika on aina yksi heidän suosionsa syy, he haluavat kattaa pöydän ravintolatyyliin valmiiksi ihmiselle.
Demareiden vika on siinä, etteivät halua maksaa tarjoamaansa lounasta käteisellä, vaan luottokortilla, jolla ei välttämättä ole katetta enää ensi kuussa.