Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Uniikki lumihiutale

Aloittaja Norma Bates, tammikuu 25, 2021, 10:55:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 24, 2021, 18:49:42
Ensinnäkin tämä loppu:

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 24, 2021, 18:13:06
Että semmoinen koronafilosofia omalta kohdaltani.  ;D

Arvaamattamassa, ja yllätyksellisessä todellisuudessa, et voi lähteä siitä, etteikö juuri tuollaisesta voitaisi raapaista jotain, mitä et itse tullut kirjoittaessa huomioineeksi.

Ei kuitenkaan niin, että jatkoja, ja niiden mahdollisuuksia potentiaaleinen, tarvitsisi mitenkään erityisemmin tietää, etenkään yksityiskohtaisuudessaan.

Jos odottaisit ehdottomasti, että tuosta ei mitään synny, tai voi syntyä, niin... sitten pääsi lörö, tai siis se juurikaan ei päässyt.

Tässä huomaat, mihin tarkastelun painopiste taas, kuin yllättäen kääntyi.


Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 24, 2021, 18:13:06Itseäni ällötti varmaan teinistä asti ajatuskin että päätyisin osalliseksi johonkin laajojen massojen häppeningiin. Sotaleffoissakin eniten ärsyttänyt se että niissä on väkeä kuin pipoa. Mitä merkitystä on yhdellä yksittäisellä ihmisellä, jos ihmisiä on läjäpäin? Koska jo koulussa sain kokea sen että joidenkin mielestä olisi kai parempi että olisin kuollut, tuollaisen alemmuuskompleksin kanssa voi elää ainoastaan kääntämällä sen ylemmyyskompleksiksi, eli ajattelee ettei halua olla osa jotain massaliikettä tai muuta toimintaa koska haluaa olla MINÄ ITTE. Se uniikki...

Kai sitä noinkin voi ajatella, vaikka koronateeman yhteydessä. Siirtäköön ylläpito sivujuonta, jos haluaa.

Suhtautuminen, vaikka tuollaisena, on aika haasteellinen purettavaksi tai tarkasteltavaksi. Toisaalta, tämä on tosiaan sitä ihmistä, merkityksellisimmillään.

Uniikki-jutusta voisi nimittäin ajatella, että on sanana jo melkoinen irvokki. Jos puhuisi elämästä, ja jostain siihen kuuluvasta arvosta, niin samojen äärelle, voisi todennäköisesti päästä muitakin sanoja käyttämällä, siis paremmin.

Ihmisen elämä merkittävältä osin, on mm yksinäistä. Kuollaan viimein yksin, vaikka ei aina yksinäisenä. Tämä ei yleisesti ole ihan sitä loistokkuutta, ja siihen viittaavaa, mitä uniikkius elitistisenä sanana pitää sisällään. Enemmän faktatyyppiseen elämänvaiheeseen, voi liittää vaikka myötätuntoisuutta, ja heikkoutta.

Ihmiset ovat hyvin sidottuja yksilöllisyyteen jokin_parempi_sana, vaikka kollektiiviset voimat voisi olla paljon massiivisempia. Koen teeman hyvin vaikeaksi, tosin ei tällaisesta veistely, aina erityisemmin tunnu vaikeuttavan.


BTW.

Tämä osallistumisen tyylilaji, on omanlaista omituisuutta, jotain keinotekoisen irtonaista, ainakin itsestäni. Ei tämä usein huoleta, koska samaankin päivään, voi mahtua ilon ja naurun lisäksi paljon muutakin.

Nykyään aika usein se tarve, että sama mitä asiaa yrittää käydä, kunhan joiltain osin käy sitä tarkasti, tai toisella tapaa. Uniikkiutta en tähän jaksaisi lähteä liittämään. Enemmän se on retkeilyä, tai jotain lapsekasta touhuilua, tai virastotyyppistä tarkkuuden rakastamista, siinä määrin, kun edes jotain on saatavissa pakettiin. Tai vaikka mitä. EOS.

Katselin juuri loppuun parisenkymmentä vuotta vanhan tv-sarjan Queer As Folk (amerikkalaisversio). Loppusuoralla yksi tyypeistä piti puheen jossa mainittiin miten jokainen on uniikki lumihiutale. Siihen aikaan se on varmasti ollut myönteinen ilmaisu, nykyään tunnetusti halveksuva ja pilkallinen nimike ihmisille jotka kuvittelevat olevansa ainutlaatuisia. Ainutlaatuisena olemisen ongelmahan on se että

- kukaan ei välitä sinun ainutlaatuisuudestasi

- saatat olla "ainutlaatuinen" täsmälleen samalla tavalla kuin monet muutkin

- ehkä oletkin vain rasittava nutipää joka on nimennyt rasittavuutensa uusiksi hienolla nimikkeellä että saa luvan porsastella sen minkä ehtii

Muitakin syitä uniikkiuden naurettavuuteen varmasti löytyy? Entä onko "uniikkina" olemisen lähtökohta aina negatiivinen, eli kun ei kelpaa muille sellaisena kuin on, nostaa erilaisuutensa arvoon arvaamattomaan?

Xantippa

Oman kokemukseni mukaan uniikimmat (totaaliuniikkeja en ole tavannut juurikaan) ihmiset eivät tiedosta olevansa mitenkään eriloisia. Johtunee siitä, että tiedostakseen tämän pitää tehdä vertailuja itsensä ja toisten välillä, eikä näille ole semmoinen tunnu olevan tapana/tärkeää.

He ovat, mitä ovat, sen kummemmin sitä ajattelematta tai filosofisoimatta. Jos sitten tulee osoitettu jokin uniikki piirre, heillä on esittää muita, joissa ovat ihan kuin muutkin.

Haukkumasanana nyt nykyään käytetään mitä vaan, millä päästään halventamaan eri mieltä olevien ajatuksia, siihenkään ei taida liikaa huomiota kannattaa kiinnittää?

T: Xante

Aave

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2021, 10:55:34
Muitakin syitä uniikkiuden naurettavuuteen varmasti löytyy? Entä onko "uniikkina" olemisen lähtökohta aina negatiivinen, eli kun ei kelpaa muille sellaisena kuin on, nostaa erilaisuutensa arvoon arvaamattomaan?
Yltiöindividualismi ja kaupallisuus kietoutuvat tiiviisti toisiinsa, ja jälki on sen mukaista. Massasome maksimoi sen, että tavalliset pulliaisetkin ovat ryhtyneet brändäämään ja markkinoimaan itseään, eli julkisuushuoraamaan. Viime vuodet on kilpailtu myös uhriutumisen mitassa ja määrässä ja omalla, paisutellulla erityisyydellä. Totta kai näin laaja ilmiö tarkoittaa samalla myös, että kasvaessaan touhu saa myös kaikenlaisia friikkipiirteitä - kilpailu huomiosta eli seuraajien määristä on kovaa, ja massasomen vaikutuspiirissä täytyy keksiä ja kehittää yhä erityisempiä tapoja saada toisten ihmisten huomio. Samaa paskaa palvelevat ja maksimoivat myös kaikki television ns. reality-ohjelmat sillä hei, sustakin voi nyt tulla pikkujulkkis, edes hetkeksi!

Reality-ohjelmat ovat halpoja tuottaa, ne voi täyttää tuoteasetteluilla ja samalla saadaan mainostajat hyvin mukaan, ja massat joukolla tölläämään sitäkin kuraa. Individualismin autuus ja kapitalismin ylistys! Johonkin seksuaalivähemmistöön kuuluminen on siinä vain oiva bonus, vaikka lopulta kyse on vain ahneudesta ja huomionkipeydestä. Ihmisten kasvaneesta alennustilasta, leivästä ja sirkushuveista, vaurauden ja vallan kertymisestä tahoille, joille sitä ei soisi tolkun ihminen edes kertyvän.

Tuumin toisinaan, että internet nykymuodossaan oli suuri virhe, johon ihmiskunta ei todellakaan ollut valmis. 
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Juha


Käsittelin aamulla jo tätä uniikkiuden aihetta: https://kantapaikka.net/index.php/topic,1715.0.html.

Uniikkius on osa erilaisuutta, ja erilaisilla piirteillä on joskus arvoa, joskus vähemmän. Tehdään eroa, ja erittelyä, siinä kun se hyödyllistä.

Nykyajan, tai yleensäkin vallitsevuuden trendeissä, ei oletuksena ole mikään kohdallaan, tai nämä ilmenee joskus päinvastaisesti.

Norma Bates

Queer As Folk -tv-sarjan uusintakatselulla olen palannut ikäänkuin alkulähteelle, ja havainnoinut sitä miten "uniikkius" seksuaalisten vähemmistöjen taholla sai alkunsa. Jos hakataan pesäpallomailalla pää paskaksi pelkästään sen takia että olet homo, harataan vastaan kun haluaisit mennä naimisiin, aloittaa perheen yms. niin on se varmasti vituttanut sen verran että voimaa on haettu nimenomaan siitä että kun me ei teille kelvata kumminkaan, niin ollaan sitten sitäkin homompaa/transumpaa/yms.

Mutta niinhän siinä sitten aina käy että kun jokuset sukupolvet ovat taistelleet oikeuksia, nuoremmat polvet ovat jo alkujaan arrogantteja ja olettavat että heidän ainutlaatuisuuttaan pitää kaikkialla palvoa ja pokkuroida. Vaikka itseasiassa sen hatunnoston ansaitsisi se vanhemman polven tyyppi joka hakattiin sairaalakuntoon, mutta ei siltikään suostunut piilottelemaan loppuelämäänsä. Se "karnevaalihomoissa" ehkä onkin se mikä ärsyttää että sitä miettii ovatko he tehneet itse mitään sen eteen että saavat nyt pitää suurta ääntä itsestään.

On erinäisiä ryhmiä joiden jäseneksi voisin asettua, koska olen sitä ryhmää, ja voisin pitää jumalatonta meteliä ryhmän jäsenten "ainutlaatuisuudesta". Mutta en ole moiseen lähtenyt koska olen kokenut että se ei ole minun juttuni, ei vaan kiinnosta. Että pitäisi päivästä toiseen ajaa yhtä ja samaa asiaa, olla se asia oikein ruumiillistuneena. Se on niin yksiuloitteista. Mites sitten kun väsyttää ja ei jonain päivänä haluakaan olla se "aatteen edistäjä"? Saa petturin leiman kun osoittautuu että ei jaksa yhtä ja samaa roolia joka helkkarin päivä?

***

Useissa FB-ryhmissä ihmiset ovat ottaneet tavakseen julkaista oman pärstänsä kuvan kertoessaan jotain asiaa. "Tässä olen itkettyäni koska sattui niin saatanasti." No voi, voi. Itkettää sitä itsekutakin, vakavista tai vähemmän vakavista syistä, mutta tuntuu oudolta että se tunne pitäisi oikein kuvin kertoa kaikille jotka vain erehtyvät lärviä vilkaisemaan. Henkisissä (huuhaa) -ryhmissä tämä ottaa jo kokolailla päähän, kun porukat julkaisevat lärväkkeitään ja odottavat että joku ennustajaeukko tai timotaikuri osaa luritella vaikka mimmoiset stoorit siitä ihan tavallisesta pallinaamasta. Onhan se aina kiva jotain "jännää" kuulla, mutta eikö niitä ennustuksia voisi lypsää ihan ilman sitä lärviäkin? Jotenkin narsistiselta tuntuu se.

Juha


Olen itsekkin käyttänyt Usarin blogiotsikoissa raflaavia, ajallisesti puhuttelevia, trollaavia ilmaisuja, tosin oikean sisältöpyrkimyksen yhteydessä. Toisaalta, asiasta maininnut.

Se vähän häiritsee, että kaikki menee jotenkin omituisella käsittelyllä. Mikä tämä nimike on, että saa aikaan sitä huomiota, että käsittely on mahdollinen?

Tämän ketjun otsikointia vaivaa oikeastaan venyminen joksikin omakseen. Se vasta ehkä toimii. Omituista.

Asiallisesti ottaen, törmännyt sellaiseen käsitteeseen kuin kontekstualisointi. Se viittaa suhteistamiseen, paikallistamiseen, painoarvoihin, realiteetteihin, tolkkuun, ... jonkin irrottelevamman sijaan(, jota sitäkään irroittelua ei oikeana ilmene, vaan muka-irroitteluna).

Kontekstualisoiminen on harhaanjohtamiselle jotain vastakohtaista.

Kulttuurinen moniarvoisuus on eräs vale siitä, miten yhteiskunta olisi entistä jakaantuneempana jotenkin ehyempi, kuin aiemmin. Jotain uutta, ja muka-extremeä. Näihin menemättömyys, on aina enemmän, ts tyhjyyden dissaus.

Toope

Yhteiskunnassa ääriliberalismi rikkoo yhteiskuntaa. Yhteiskunnan toimivuus vaatii rajoja ja normeja.
Jos niitä ei ole, meillä ei ole yhteiskuntaa.

Juha

Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 25, 2021, 22:54:55
Yhteiskunnassa ääriliberalismi rikkoo yhteiskuntaa. Yhteiskunnan toimivuus vaatii rajoja ja normeja.
Jos niitä ei ole, meillä ei ole yhteiskuntaa.

Voihan ruikut.

Toope

Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 25, 2021, 23:10:20
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 25, 2021, 22:54:55
Yhteiskunnassa ääriliberalismi rikkoo yhteiskuntaa. Yhteiskunnan toimivuus vaatii rajoja ja normeja.
Jos niitä ei ole, meillä ei ole yhteiskuntaa.

Voihan ruikut.
Mutta oletko eri mieltä siitä, että yhteiskunta tarvitsee rajoja/normeja?
Millainen olisi täysin "liberaali" yhteisö?
= Anarkia.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 26, 2021, 00:56:19
Lainaus käyttäjältä: Juha - tammikuu 25, 2021, 23:10:20
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 25, 2021, 22:54:55
Yhteiskunnassa ääriliberalismi rikkoo yhteiskuntaa. Yhteiskunnan toimivuus vaatii rajoja ja normeja.
Jos niitä ei ole, meillä ei ole yhteiskuntaa.

Voihan ruikut.
Mutta oletko eri mieltä siitä, että yhteiskunta tarvitsee rajoja/normeja?
Millainen olisi täysin "liberaali" yhteisö?
= Anarkia.

Sinähän sitä mieltä olet:
Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 25, 2021, 23:34:34
Pidän enemmän perinteisestä porvarillisesta yhteiskuntamallista, jossa valtio/media ei määräile/ohjaile ihmisiä.

Tai ehkäpä et oikein tiedä, mitä mieltä olet.

T: Xante

Juha

Lainaus käyttäjältä: Toope - tammikuu 26, 2021, 00:56:19
Mutta oletko eri mieltä siitä, että yhteiskunta tarvitsee rajoja/normeja?

Mitä sä oot höyläämässä? Mitä valmistat?

Aave

#11
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - tammikuu 25, 2021, 19:17:45
Queer As Folk -tv-sarjan uusintakatselulla olen palannut ikäänkuin alkulähteelle, ja havainnoinut sitä miten "uniikkius" seksuaalisten vähemmistöjen taholla sai alkunsa. Jos hakataan pesäpallomailalla pää paskaksi pelkästään sen takia että olet homo, harataan vastaan kun haluaisit mennä naimisiin, aloittaa perheen yms. niin on se varmasti vituttanut sen verran että voimaa on haettu nimenomaan siitä että kun me ei teille kelvata kumminkaan, niin ollaan sitten sitäkin homompaa/transumpaa/yms.

Mutta niinhän siinä sitten aina käy että kun jokuset sukupolvet ovat taistelleet oikeuksia, nuoremmat polvet ovat jo alkujaan arrogantteja ja olettavat että heidän ainutlaatuisuuttaan pitää kaikkialla palvoa ja pokkuroida. Vaikka itseasiassa sen hatunnoston ansaitsisi se vanhemman polven tyyppi joka hakattiin sairaalakuntoon, mutta ei siltikään suostunut piilottelemaan loppuelämäänsä. Se "karnevaalihomoissa" ehkä onkin se mikä ärsyttää että sitä miettii ovatko he tehneet itse mitään sen eteen että saavat nyt pitää suurta ääntä itsestään.
Ilmiönähän tämmöinen ei ole mitenkään uniikki, pikemminkin yhteiskunnissa ilmenevä säännönmukaisuus. Ensin ovat pioneerit, ja sitten kun he ovat kahlanneet halki paskamyrskyn ja raivanneet tietä auki, perässäkulkijoiden ja jäljittelijöiden orjalaumojen on helppo tulla perässä. Pienien piirien hankkeista kasvaa valtavirtaa. Ideoista kasvaa instituutioita. Pelkästään alituiseen uusia pukeutumistrendejä etsivä ja niitä asettamaan pyrkivä muotiteollisuus elää tästä. Pointti on siinä, että nyttemmin kaupallistaminen liittyy vahvasti näihin ilmiöihin. Mitä tehokkaammin jokin ilmiö saadaan kaupallistettua, sitä paremmat mahdollisuudet sillä on valtavirtaistua. Jos tarkastelee eri sukupolvia, niin originaaleista hipeistä ja heidän sukupolvestaan kasvoi sittemmin kovan luokan kapitalisteja. 1960-luvun nuoret - jotka julistivat rauhaa ja rakkautta - ovat olleet sittemin planeetan kovimpia tärvääjiä ja turmelijoita. Hamppupaita vaihtui bisnespukeutumiseen. Björn Wahlroos löysi todellisen yhteiskunnallisen identiteettinsä negaation kautta!

Rockmusiikin synty ei tapahtumiltaan suuresti poikkea seksuaalivähemmistöjen kohtelusta. Omina teinivuosinani olin esim. skeittaamisen pioneeriporukkaa Suomessa. Sopii uskoa, että meihin suhtauduttiin julkisen vallan näkökulmasta kuin rikollisiin, vaikka ei ollut sen kummemmasta asiasta kysymys. Poliiseilta, vartijoilta tai yksittäisiltä kanssakansalaislta turpaansa saamisen riski oli todellinen. Jos joku olisi tuolloin profetoinut että 10-15 vuoden päästä kaupungeista ja kunnista löytyy niiden rahoittamia skeittipuistoja, olisin kehottanut profetoijaa laittamaan foliohatun päähänsä. Totta kai skeittaaminenkin oli tuolloin äärikaupallinen hanke, mutta mitäs me penskat siitä laajemmasta kuviosta tiedettiin. Meille se oli samalla osa nuorta kapinallisuutta, kuten myös punk-, funk- ja metallimusiikki genreinä.

Yhteiskunnallisesti merkittävimmissä ilmiöissä vastaava kehityskuvio on ollut esim. mahdollisuudessa suorittaa siviilipalvelus. Se oli pitkän ja kovan väännön takana, mutta kun se sitten mahdollistui, niin armeijan johdossa huolestuttiin - alkuvuosina siviilipalveluksen siirtyi suorittamaan nuorten miesten älykkäin 10 prosenttia. Nyt, kun sekin on ollut jo vuosikymmeniä mahdollista ja samalla valtavirtaistunut, tuota huolta ei enää ole. Nyt on pikemminkin niin, että älykkäimmän 10 prosentin sijaan siviilipalveluksen suorittaminen on samalla vahvin yksittäinen yhteiskunnallinen indikaattori nuorten miesten syrjäytymisvaarasta. Ei se toisaalta mikään ihme ole - armeija on viimeinen instituutio, jossa nuoret miehet ovat periaatteessa yhteiskunnan vastuulla, suurena ryhmänä. Sen jälkeen ollaankin sitten omillaan, eikä mikään yhteen kokoava virallinen taho enää huolehdi heidän puolestaan, kaitse tai pidä kurissa.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates
Useissa FB-ryhmissä ihmiset ovat ottaneet tavakseen julkaista oman pärstänsä kuvan kertoessaan jotain asiaa. "Tässä olen itkettyäni koska sattui niin saatanasti." No voi, voi. Itkettää sitä itsekutakin, vakavista tai vähemmän vakavista syistä, mutta tuntuu oudolta että se tunne pitäisi oikein kuvin kertoa kaikille jotka vain erehtyvät lärviä vilkaisemaan. Henkisissä (huuhaa) -ryhmissä tämä ottaa jo kokolailla päähän, kun porukat julkaisevat lärväkkeitään ja odottavat että joku ennustajaeukko tai timotaikuri osaa luritella vaikka mimmoiset stoorit siitä ihan tavallisesta pallinaamasta. Onhan se aina kiva jotain "jännää" kuulla, mutta eikö niitä ennustuksia voisi lypsää ihan ilman sitä lärviäkin? Jotenkin narsistiselta tuntuu se.
Norma hyvä: pitäisi sinunkin hyvin tietää, että ihmisen ylivoimaisesti rakkain lempiaihe on puhua ja kertoa itsestään. Sinullakin on siitä jo mittava foorumikokemus. :)

Ei siis ole mikään ihme että some ruokkii myös ihmisten narsismia, sairaalloisuuteen asti. Somea koskevissa tutkimuksissa ollaan havaittu narsistisen käyttäytymisen kasvaneen, mutta toisaalta myös ihmisten masentuneisuuden kasvaneen. Eipä ole sekään mikään ihme, kun sosiaaliset influenssaajat pitävät Facessa ja Instassa yllä onttoja - mutta niin trendikkäitä - kulissejaan, ja tuottavat muka aina äärimmäisen mielenkiintoista ja hohdokasta elämäänsä Instagram-realitynä - ja sitten heitä seuraavia taviksia masentaa, kun oman elämän kuvitellaan olevan näihin muka uniikkeihin lumihiutaleisiin verrattuna niin latteaa ja tylsää.   
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Norma Bates

Se on tietysti ne pärstävärkit mitkä närästää. Kasvoallergia.  ::) Muutoin saakin olla vaikka miten esillä, kunhan ei tartte turpaa tuijotella. Tulee kiusaantunut olo.

Jossain avattiin juuri skeittilukio?

Juha


Laitan nyt vaihteeksi Face-kommenttini suoraan kopiona, ja viittaan sen sisältöön...

LainaaEräs ihminen vinkkasi Sisäilmaa- sarjaa. Kuulemma hyvä: https://areena.yle.fi/1-50375828

Varmaan. Katsoin vähän aikaa, 6:14. Sen jälkeen lopetin ja totesin, että kulttuuri tuntuu oudolta, kun eletään jo tätä maailmaa.

Mikä vika todellisuudessa on, kun sitä tarvitsee katsoa esitettynä?

Teeveetä en ole katsonut vuosiin, vaikka ruutu olemassa, ja boksi. Areenasta seurannut lähinnä dokkareita ja asiaa.
Elokuvista jonkin verran yhä pidän. Suhtautuminen kulttuuriin, yleisesti muuttunut.

Ehkä jatkan joskus sarjan katsomista.


Kun aiheena uniikkius, niin jos käsittelyyn ei liity kontekstualisoimista, voi ajatus olla kuin mormonikirkossa, jossa oletuksena tulisi olla, tai on hyvin erottautuva, kummeksittavalla tavalla.

Nykyisyys on siitä jännää, että vallitsee vahva uskovaisuus, ja sen ilmapiiri, ilman että oikeastaan tiedetään, mitä ne opinkappaleet ovat. Ja jos tämä töksähtää joka tuntumassa, niin olisi ... mikä nyt olisikaan se tulkinta.

Juha


Se on kyllä vahvaa kykyä, jos osaa heitellä, vaikka sosiologiaa soveltaen, eri käänteistä, trendeistä, ilmapiiristä,... osuvat tulkinnat, reaaliajassa. Tarpeellista olisi, sen verran bimboa tämä touhu on.