Välttämättömyydestä hyve?

[Socrates]

Otsikon aihe on askarruttanut ja tuossa mielenkiintoinen kirjoitus siitä:

https://lykeion.fi/121-blogi/sinnikkyydesta/

Yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen, että välttämättömyyden tekeminen hyveeksi on sumutusta. Esimerkiksi paskaduuneja tehdessäni jouduin sumuttamaan itseäni, koska en olisi pystynyt tekemään niitä nostamatta niiden tekemistä hyveeksi.

Kuten kirjoittaja toteaa, välttämättömyys on tilannekohtaista, sidottu johonkin kontekstiin, aikakauteen, henkilöön. Jos se nostetaan hyveeksi, se laajenee koskemaan niitäkin, joille se ei ole välttämättömyys ja aiheuttaa tavallaan turhaa syyllisyyttä ja ylläpitää negatiivisia asioita. Voin edelleen ajatella, että paskaduunin painaminen sinnikkäästi on pakkotilanteessa tsemppisuorite, jota voi pitää hyveenä, mutta se ei velvoita muita tsemppaamaan.

Kirjoittaja toteaa, että toisaalta hyveet ovat välttämättömiä. Sitä miettiessä pitäisi tietää tarkoitetaanko hyveillä ihanteita. Ihanteet ovat kai henkilökohtaisempia ja muuttuvampia kuin hyveet, joiden kohdalla näköjään tarkoitetaan jotain antiikin aikoina määriteltyjä ominaisuuksia.

Minusta mikään yksittäinen hyve ei ole välttämättömyys, mutta ilman mitään hyveitä/ihanteita elämä lienee kovin tyhjää.

[-:)lauri]

Ehkäpä vähemmän yllättäen minulla ei kyllä ole mitään autenttista ja oivaltavaa lisätäävää alustukseesi.

Tietoisena siitä, että moraalisille arvostelmille kuten välttämättömyyksille tai hyveille altistuessaan eri ihmisille, seuraa niistä mahdollisesti hyvinkin yksilöllinen ja ihmisten välillä toisistaan ehkä merkittävästikin poikkeava kokoelma mielen sisältöjä, nähdäkseni kyse moraalisissa arvostelmissa lienee pohjimmiltaan vain makuasioista. Ja kyllä. Sitä voidaan ehkä aiheellissesitkin problematisoida, onko kuinka mielekästä typistää kaikki moraaliset arvostelmat makuasioiksi, vai menetämmekö typistämisessä kenties jotain oleellista informaatiota. Todennäköisesti menetämme, mutta silläkin uhalla, jatkan typistykseni kanssa.

Vaikka useimmille ihmisille lajityypillisisillä makuasioilla, kuten hyveillä onkin varmasti heidän mielenteveydelleen ja ainakin tiettyyn pisteeseen asti järkevästi perusteltu välineellinen hyötyarvo, en oikein keksi käytännössä realisoituvia olosuhteita, joissa useimmat ihmiset kelpaisivat makuasioissa kaikkien ihmisten synonyymiksi.

Kyvyttömyydestään pitää ateismiaan omana tietonaan tunnetuksi tullut sujuvasanainen julkinen puhuja Sam Harris yritti kirjassaan Moralinen maisema aikoinaan osoittaa, kuinka jotkut makuasiat voisivat olla luonteeltaan objaktiivisesti hyviä. Eikä ole nyt tarkoitus antaa väärää valaa lähimmäisestäni, mutta eikös a4 ole ollut Harrisin kanssa hieman samoilla linjoilla, esittäessään sen suuntaisia ajatuksia, että ajan mittaan tiede saisi lopulta selville myös makuasiota koskevat objektiiviset totuudet?

Joka tapauksessa, olen kohdannut ilmeisiä vaikeuksia päättää, voivatko sellaiset ihmiset olla vilpittömästi tosissaan, jotka esiintyvät mielellään makuasiapoliiseina vai parodioivatko he vain taitavasti makuasiapoliiseja.

[a4]

Hyve, välttämättömyys, ihanne, makuasia.
Aiempina aikoina puhuttiin paljon myös synnistä, nykyään enenevästi tieteellisemmin termein.

Synnin vastakohta on jumalalle varattu vanhurskaus eli oikeamielisyys. Virheettömyys.
Antiikkinen hyve on filosofista moraaliopin sanastoa.
Ihanne on yhteisöllistä mutta yksilöllistä tavoitteellista moraalia eli ihanteellista yhteiskunnallista ja yksilöllistä tapasäännöstöä.
Välttämättömyys on tiedollista varmuutta.
Makuasia voidaan typistää sosiaalisen eläimen biologiaan ja kulttuuriin.
Monitieteelliset jatkuvasti muuttuvat toiminnallisesti tarkentuvat kuvaukset tulevat muuttamaan ja vaihtamaan nykyisiäkin käsitteitä ja niiden sisältöjä.

Eli kiinnitän vain huomiota tässä käytettyjen käsitteiden kehyksiin.

[Hiha]

Yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen, että välttämättömyyden tekeminen hyveeksi on sumutusta. Esimerkiksi paskaduuneja tehdessäni jouduin sumuttamaan itseäni, koska en olisi pystynyt tekemään niitä nostamatta niiden tekemistä hyveeksi.

Noissa tapauksissa on hyve, että pystyy olemaan katsomatta totuutta. Mediassa on harva se viikko nyyhkyjuttuja, joissa joku on halvaantunut tai vastaavaa, mutta on sitten tajunnut elämän arvon ja päästänyt irti negatiivisista tunteista, vihasta, katkeruudesta jne. Kiva hänelle. Ei siinä raaski kertoa, että mukava juu mutta mä oon mieluummin tyhmä ja onnellinen ja haaskaan aikaani hyppäämällä ruutua.

Ilmaisussa tehdä välttämättömyydestä hyve on vähän pilkallinen ylimielinen sävy. Kun kilpakosija kuohitsee jonkun puremalla tältä pallit tohjoksi, niin jos eunukki jatkossa saarnaa sukupuolisen pidättyvyyden siunauksista, kyllähän sitä väkisinkin ajattelee mistä tämä on hyveellisyytensä keksinyt.

Hyveillä on kaksi pahetta. Niitä on ihan tolkuttomasti. Linkatussa jutussa sinnikkyydestä on sivussa lista, jossa niitä saatanoita hyppii silmille ettei edes nimiä muista. Lisäksi hyveet ovat isännättömiä. Ne antavat kenen tahansa tyrkyttää itseään kenelle hyvänsä missä ja milloin vaan. Esimerkiksi jutussa kirjoittaja nostaa sinnikkyyden covid-hyveeksi. Se edellyttää, että poikkeustoimilla oli perusteet. Muuten sinnikkyys oli kynnysmattohyve. On oltava, että maata kiertäneet humppaorkesterit Krista Kiuru & Sulkeutuneet ja Eeva Ruotsalainen & Maskaajat koskettivat laululyriikoillaan jokaisen sydäntä. Mutta toinenkin tulkinta on mahdollinen. Entä jos yhteiskunta meni atavistiseen vihastuneiden flunssahenkien lepyttelytilaan? Suoritti palvontamenoja ja antoi uhrilahjoja tehdäkseen jotakin kun ei tiennyt mitä tehdä? Mikäli wuhanilaisten esi-isät olivat jostakin suuttuneet, he eivät kuitenkaan ole meidän esi-isiämme. Riittien läpikäymisen olisi voinut jättää Nalle Puhille.

Kenties sinnikkyyttä hyödyllisempi hyve olisi ollut kärsivällisyys. Kärsivällisesti katsella kanssaihmisten vauhkoamista: Tanssikaa, tanssikaa, tulee se noutaja teillekin.

Muitakin hyveitä oli tarjolla. Ruotsissa Anders Tegnell seurasi välinpitämätöntä rohkeutta. Ennemmin tai myöhemmin meidän jokaisen täytyy lähteä yksin pimeyteen koskaan palaamatta. Voihan sellaista itkeä ja parkua, mutta kun se ei mitään vaikuta, vapaasyntyiset ovat iät ja ajat jättäneet itkemättä ja parkumatta. Rohkeus oli suurvalta-ajan Ruotsin sotaväen hyve. Se oli viikinkihyve. Se on yleismaailmallinen soturihyve. Bushidōn opettajat puhuvat "kuoleman päättäväisestä hyväksymisestä." Mitä pirua sekin sitten tarkoittanee.

Rohkeus on tahtoa ja voimaa. Sen vuoksi se on yksi vaarallisimmista hyveistä. Väkeväveriset tapaavat voittaa pelkonsa ja olla rohkeita. Mutta pelko ja rohkeus ovat myös ahneuden ja vihan ja ylpeyden isä ja äiti. Taas sama juttu. Yhdellä hyveellä ei pitkälle pötkitä – tai ehkä pötkitäänkin, mutta väärään suuntaan, minne sattuu ja pusikkoon. Toisaalta hyveitä on leegio. Suosittelijoita kyllä riittää. Ota meidän arvoja vastaavat hyveet. Jopa: Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon.

Antiikissa oli paljon pätijöitä, jotka suolsivat omia hyvelistojaan ja kehuivat omien lempihyveidensä paremmuutta. Platon kuitenkin esitteli jonkinlaisen perussetin, joka on tunnettu myöhemmin nimellä neljä kardinaalihyvettä: viisaus, rohkeus, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus. Tuon nyt voisi ehkä muistaakin. Myöhemmät viisastelijat ovat tosin pyrkineet rasittamaan etsijöitä laatimalla kommentaarejaan ja tulkintojaan. Ehkä vaikeinta ei kuitenkaan ole hyveiden tunteminen vaan niiden noudattaminen.

[Xantippa]

Linkatussa jutussa sinnikkyydestä on sivussa lista, jossa niitä saatanoita hyppii silmille ettei edes nimiä muista.

Kiinnitin huomiota samaan. Eihän todellakaan sinnikkyyden hyve kirjoittajan mielestä edes riittänyt, siis se, että välttämättömyyksistä huolimatta vain jaksaa. Ei, lisäksi pitää vielä antaa muidenkin hyveiden loistaa! Ja vielä yksi niistä on aivan saatana, toiveikkuus. Onko ihmisrievulle pskempaa diiliä tarjolla kuin toiveikkuus!

Juuri tämmöisten muka-kriittisten lässyttäjien jutut ärsyttää eniten. Kun ei ole suotu totaalisen ihmisrakkauden hyvettä.

T: Xante

[Karikko]

Otsikon aihe on askarruttanut ja tuossa mielenkiintoinen kirjoitus siitä:

https://lykeion.fi/121-blogi/sinnikkyydesta/

Yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen, että välttämättömyyden tekeminen hyveeksi on sumutusta. Esimerkiksi paskaduuneja tehdessäni jouduin sumuttamaan itseäni, koska en olisi pystynyt tekemään niitä nostamatta niiden tekemistä hyveeksi.

Paskaduuneista maksetaan usein paskamaisen huonoa palkkaa, vaikka palkka on eniten juuri se asia, mikä tekee duunista siedettävän.

Jos vielä sen työn tekemisen lisäksi vaaditaan, että pitäisi tuntea tyytyväisyyttä ja omanarvontunteen kehittävää loistokkuutta, niin silloin voi olettaa jonkun valehtelevan ja mielistelevän, että työn orja olisi kiitollinen saamastaan ylevästä työtehtävästä ikävässä ja vaarallisessakin työssään.

Toki lienee luonnollista, että ihminen itsekin pyrkii selittämään itselleen olevansa tärkeä osallinen työssä, joka ei helposti kelpaa kellekään, ellei olisi pakko jotain tehdä elääkseen.

Työnantaja, tai johtaja voi kyllä kehua ja ylistää työntekijää, mutta jos erehtyy pyytämään lisää liksaa, niin hän kyllä nopeasti muuttaa puhetyyliään ja kertoo, että työläinen onkin helposti korvattavissa ja työkkärissä on oikein jonoa tulossa siihenkin paikkaan.