Kirjoittaja Aihe: Uniikki lumihiutale  (Luettu 1030 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Lognessa

  • Vakiojäsen
  • **
  • Viestejä: 494
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #15 : Tammikuu 26, 2021, 23:29:45 »

Yhteiskunnallisesti merkittävimmissä ilmiöissä vastaava kehityskuvio on ollut esim. mahdollisuudessa suorittaa siviilipalvelus. Se oli pitkän ja kovan väännön takana, mutta kun se sitten mahdollistui, niin armeijan johdossa huolestuttiin - alkuvuosina siviilipalveluksen siirtyi suorittamaan nuorten miesten älykkäin 10 prosenttia. Nyt, kun sekin on ollut jo vuosikymmeniä mahdollista ja samalla valtavirtaistunut, tuota huolta ei enää ole. Nyt on pikemminkin niin, että älykkäimmän 10 prosentin sijaan siviilipalveluksen suorittaminen on samalla vahvin yksittäinen yhteiskunnallinen indikaattori nuorten miesten syrjäytymisvaarasta. Ei se toisaalta mikään ihme ole - armeija on viimeinen instituutio, jossa nuoret miehet ovat periaatteessa yhteiskunnan vastuulla, suurena ryhmänä. Sen jälkeen ollaankin sitten omillaan, eikä mikään yhteen kokoava virallinen taho enää huolehdi heidän puolestaan, kaitse tai pidä kurissa.


Voin kuvitella uniikit lumihiutaleet sinne astuvan.

Jokainen ei ehkä pysty idioottina käskytettäväksi.

Tasa-arvon kannattajana, minusta asepalvelus on epätasa-arvoinen laitos tasa-arvoisessa Suomessa. Repii nuoret miehet A- B ja C -luokan kansalaisiksi.

Jokaista naista ei arvioida missimittareila tai taloustaidoilla.

Itsekin pikku hiljaa saanut kasvaa hyväksi keittiömestariksi. Jos se olisi rankattu jo aikuisuuteen astuessa -ostaisin nykyäänkin maksalaatinkon kaupasta. Tämä vain pieni esimerkki.

« Viimeksi muokattu: Tammikuu 26, 2021, 23:48:51 kirjoittanut Lognessa »

Poissa Aave

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4506
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #16 : Tammikuu 27, 2021, 13:54:58 »
Se on tietysti ne pärstävärkit mitkä närästää. Kasvoallergia.  ::) Muutoin saakin olla vaikka miten esillä, kunhan ei tartte turpaa tuijotella. Tulee kiusaantunut olo.
Sosiaalipornoahan se on, amerikkalaiselle paska-alustalle syydettynä. Itse en ole missään näistä massasomeista kun ymmärsin jo niiden alkuvaiheessa, miten vaarallisia ja kusipäisiä niiden omistajatahot ovat. Mutta touhun addiktiivisuudesta kertoo hyvin se, että ihmiset ovat luopuneet yksityisyydestään ilomielin, tai vähintäänkin hällä väliä -asenteella. Vähän, kuin lampaita vietäisiin teuraalle niin miellyttävän musiikin tahdissa, että lampaita ei huoleta reissun päätepisteessä odottava teurastuspölkky lainkaan. Samasta syystä käytän Googlen tuotteita niin vähän, kuin mahdollista. Ei se silti ole mitään uniikkia lumihiutaleutta, vaan ihan vain tervettä varovaisuutta. Ihminen keskimäärin ei vain osaa ajatella omaa nokkaansa pidemmälle.
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates
Jossain avattiin juuri skeittilukio?
Ei aavistustakaan, enkä ole varsinaisesti seurannut lajia enää vuosikymmeniin. Silloin kun aloitin, mitään seuraamismahdollisuuksia Suomessa ei edes ollut. Laudat ja harrastuslehdet piti tilata Jenkeistä, ja tuolloin pelkästään lehtien tilaaminen sieltä oli varsinkin teinille kallista lystiä. Huvittavaa kylläkin, että minulla on edelleen tallella pari dekkiä noilta ajoilta, ja nyt niistä maksettaisiin n. 4500 euroa, jos laittaisin ne myyntiin. Toinen lauta sattuu olemaan jopa niin uniikki lumihiutale, että siitä mallista ei ole tullut verkossa vastaan edes valokuvaa, kun niiden nykyisiä hintoja vuosi sitten huvikseni selvitin. Neljä ja puoli tonnia parista laudanpätkästä olisi kyllä mukava summa, mutta en minä niitä myy. Muiden jäljellä olevien osien kanssa myytynä kokonaissumma olisi jotain 6000-6500 euroa...  Ihmisethän keräävät kaikkea mahdollista pullonkorkeista panssarivaunuihin, ja keräilijöistä massikkaimmat eivät hinnoista juuri piittaa, kunhan vain saavat haluamansa.

Käsittääkseni lajin suosio on hiipunut jo paljon huippuvuosistaan - ja on tullut niin paljon kaikkea muutakin tilalle. Kaupallinen kilpailu siitä, millä ihmiset täyttävät vapaa-aikansa on ihan perkeleen veristä. Samalla kilpaillaan yksilötasolla siitäkin, miten omaa yksilöllisyyttään pääsee korostamaan. Jonkin boakäärmeen pitäminen lemmikkieläimenä ja harrastuksena, joopa joo. Mitä helvettiä boakäärme edes tekee Suomessa, jonkin kerrostalokämpän lasikaapissa?! Tatuoinnit ja lävistykset kaikissa muodoissaan ovat vanhanaikaisia - todella erikoinen ja erityinen ihminenhän ottaisi olkapäähänsä esim. kokonaisen traktorin ihon alle siirrettynä, yksilöllisyyttään korostamaan. Sitten se alkaisi määkymään, että kun meitä traktori-implantti-ihmisiä on niin vähän ja kun pitäisi saada traktorifetissilleen valtiontukea, yhteiskunnallista hyväksyntää ja erityiskohtelua. Missä ovat leveämmät jalkakäytävät, että traktorisiirrännäinenkin mahtuisi niillä liikkumaan?! Itkun aiheeksi sopii sekin, että kun heitä kohdellaan kuin valkoroskaa, ja niin pitkä on tie kohti salonkikelpoisuutta. Mutta me taistelemme fetissimme ja "oikeuksiemme" puolesta, ja yhteiskunnan on muututtava! :)
Get money fuck bitches - Abraham Lincoln, 1672

Poissa Aave

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4506
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #17 : Tammikuu 27, 2021, 14:42:46 »
Voin kuvitella uniikit lumihiutaleet sinne astuvan.

Jokainen ei ehkä pysty idioottina käskytettäväksi.

Tasa-arvon kannattajana, minusta asepalvelus on epätasa-arvoinen laitos tasa-arvoisessa Suomessa. Repii nuoret miehet A- B ja C -luokan kansalaisiksi.

Jokaista naista ei arvioida missimittareila tai taloustaidoilla.

Itsekin pikku hiljaa saanut kasvaa hyväksi keittiömestariksi. Jos se olisi rankattu jo aikuisuuteen astuessa -ostaisin nykyäänkin maksalaatinkon kaupasta. Tämä vain pieni esimerkki.
Voin uskoa että näitä mielipiteitä edustat, ja kannatat. Kirjoituksesi kuitenkin johdatteli minut ajattelemaan hieman eri tavalla, kuin ehkä toivoisit.

Kaikki mielipiteet eivät todellakaan ole samanarvoisia. Asiantuntijan mielipiteillä - tai pikemminkin näkemyksillä, ei vain mielipiteillä - on merkittävämpi painoarvo, kuin satunnaisen maallikon. Internet on mahdollistanut senkin, että nyt myös kaikki tillintallintasapäät voivat erehtyä luulemaan itseään päteviksi asiassa kuin asiassa, väittelemään ja mielipiteilemään lähes mistä vain, myös niiden varsinaisten asiantuntijoidenkin kanssa. Koronatilanne on tästä hyvä esimerkki - kaikki ja niiden äiditkin ovat nyt olleet leikkimässä virusasiantuntijoita. Siihenhän riittää, että lukee pari valmiita mielipiteitään tukevaa satunnaista artikkelia - tai jotkut jopa oikein kokonaisen kirjan  - ja johan ollaan tasavertaisia asiantuntijan kanssa, vaikka se asiantuntija on huippukoulutettu ja uhrannut aikaansa, vaivaansa ja rahaansa tutkimusaiheen parissa vähintään vuosia, usein vuosikymmeniä. Fiksu maallikko ymmärtäisi sen verran, että omien merkittävien mielipiteiden esiin tuomisen sijaan kannattaisi vain kiltisti pitää suunsa supussa ja laittaa korvat törölleen silloin, jos niitä asiaan vihkiytyneen asiantuntijan näkemyksiä on tarjolla. Jos niistä jotain oppii ja tilaisuus niin sallii, niin kysymysten ja mahdollisten jatkokysymysten esittäminen olisi suotavampaa, kuin omien mielipiteittensä esiin tuominen.

Osa modernien uniikkien lumihiutaleiden ongelmaa on, että kunnioitus asiantuntijoita(kin) kohtaan puuttuu täysin, ja lumihiutalenillitys voidaan tiivistää sanoihin "mutta kun minä, minä, ja vielä kerran minä".

Eikä ongelma ole vain joidenkin somesotureiden. Moni demokraattisesti äänestämällä valittu poliitikkokin erehtyy asiantuntijoiden lausuntotiivistelmiä lukiessaan, että nyt hänkin on sitten aiheen asiantuntija. Tyypillisesti näitä lausuntoja laadittaessa joudutaan tiivistämään erittäin monimutkaisista asioista helposti omaksuttavia yksinkertaistuksia, joista jää samalla sivuun sata mahdollista heijastusvaikutusta, epävarmuustekijöitä ja odottamattomia seurauksia. Viisi tuhatta sivua tieteellistä tutkimusta pitäisi saada tiivistettyä arvon poliitikolle viiteen lyhyeen ranskalaiseen viivaan, ja sitten se narsistinen tampio luulee, että nyt hän sitten tietää aiheesta saman, kuin se asiantuntijakin. Myös sellaista on demokratia.
Get money fuck bitches - Abraham Lincoln, 1672

Poissa Lognessa

  • Vakiojäsen
  • **
  • Viestejä: 494
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #18 : Tammikuu 27, 2021, 21:56:57 »
^ E ei, en kannata mitään mielipiteitä. Mielipiteeni ovat vain tilannesidonnaisia. Pienen ihmisen mielipide, joka halaa toista ihmistä. Ymmärrämme, ettei meidän kohtaaminen todellakaan ratkaise suuria linjoja. Mutta se hyväksyy toisemme ja tekee maailmasta siltä osin väkivallattomamman. Hyvä kirjoitus kyllä sinullakin ja voin allekirjoittaa.

Poissa Aave

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4506
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #19 : Tammikuu 28, 2021, 13:00:17 »
^ E ei, en kannata mitään mielipiteitä. Mielipiteeni ovat vain tilannesidonnaisia. Pienen ihmisen mielipide, joka halaa toista ihmistä. Ymmärrämme, ettei meidän kohtaaminen todellakaan ratkaise suuria linjoja. Mutta se hyväksyy toisemme ja tekee maailmasta siltä osin väkivallattomamman. Hyvä kirjoitus kyllä sinullakin ja voin allekirjoittaa.
Kiitos; suotta mielipiteitään kuitenkaan nollaamaan, kun samaa asiaa voi tarkastella niin monista näkökulmista. Esittämäsi mielipiteet eivät kuitenkaan perustuneet varsinaisesti tietoon armeijasta, pikemminkin mutuileviin mielikuviin ja luuloihin.

Ei armeija halua tuottaa sen enempää aivottomia robotteja, kuin rambojakaan. Päin vastoin, kumpaakin ääripäätä pidetään syystäkin niin pahana, etteivät he pääse edes aliupseerikursseille; monet pullautetaan takaisin siviiliin, mikäli jo peruskoulutuskaudella näitä oireita vahvasti ilmenee.  Toisaalta asiaa voi katsoa niinkin, että mikäli ego on niin herkkä että ei yhtään käskyttämistä siedä, niin luonteen heikkoutta se vain on. Kenestäkään ei voi tulla pätevää johtajaa, ellei ole ensin myös itse oppinut tottelemaan käskyjä.

Silloin siviilipalveluksen alkuvaiheessa ne jotka sen tien valitsivat, olivat tyypillisesti aidosti pasifisteja tavalla, joka edellytti silti rohkeutta ja henkistä kanttia. Nykyisin valtaosa siviilipalvelukseen menevistä menee sinne ilman sen kummempia vakaumuksia, kunhan vain välttävät karsastamansa armeijan. Monet heistä ovat hukassa itsensä kanssa, ja todellisuudessa armeija voisi olla juuri se tilanteen muuttava instanssi, jossa oma rohkeus ja usko itseensä löytyvät. Kyllä se armeija ihan tutkitustikin monista pojista miehiä tekee, vaikka tietämättömille sen toteaminen on ivallinen pilkka.

Armeijan rankkuus on sekin lähinnä virheellisissä mielikuvissa, ja ennakkoluuloissa. Ei vähiten nuorten miesten keskuudessa, jotka ovat niissä harhakäsityksissä palvelukseen astuessaan. Armeijan rankkuus on nykypäivänä lähinnä myytti - siellä vallitsevia käytäntöjä ja vaatimuksia on madallettu niin paljon juuri siitäkin syystä, että naisetkin sen voivat halutessaan käydä. Erilaiset erikoisjoukot ja niiden koulutustaso ovat edelleen vaativampia kuten pitääkin, mutta tavan jalkaväkeen menemisen kynnys ja siellä pärjääminen eivät mitään ihmeellisyyksiä vaadi.

Arvaa, mitä näiden vanhojen pasifistien omat pojat tyypillisesti puolestaan tekevät? No, käyvät tietenkin armeijan ja pyrkivät siellä mieluiten RUK:hon, kun ei niitä iskän lumihiutalejuttuja jaksa muuten, kuin kapinoimalla. :)
Get money fuck bitches - Abraham Lincoln, 1672

Poissa Aave

  • Kantapeikko
  • ****
  • Viestejä: 4506
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #20 : Maaliskuu 14, 2021, 19:01:28 »
Koronaketjussa käyty keskustelu tietystä joogayrittäjästä muistutti samalla (Kokemuksen opettamista) ennakkoluuloistani. Mikäli synty- ja kantasuomalaisella on jokin aivan erityinen etunimi, niin olen henkilöön tutustuessani ainakin alkuun hieman varautunut, vaikka en sitä tilanteessa näytäkään. Sanotaan että ei nimi henkilöoletettua pahenna, ellei henkilöoletettu nimeä - mutta poikkeuksiakin kyllä on. Oikein älyvapaiden kasvattajien tositiedostetusti kasvattamilla lapsilla kun on usein samalla jokin poikkeuksellisen erikoinen nimi. Nyttemmin se voisi olla esimerkiksi mahdollisimman sukupuolineutraali semmoinen.

Toinen ääripää kielii puolestaan vähemmän etuoikeutetun, mutta omalla tavallaan erikoisuutta tavoittelevan perheen kasvateista. Näitä nimiä on alkanut putkahdella varsinkin 2000-luvun alussa ja aikana syntyneille nuorukaisille. Ne ovat kaunistelematta samalla valkoroskaisia nimiä.

Vai miltä korviinne kuulostaa, kun Rasse (Rasmus) ja Macce lähtee Yessican ja Destinyn kanssa hakeen vähän piriä. :)

Sitten ovat ne paskantärkeät itsensäbrändääjät, jotka vaihtavat tavanomaisen nimensä johonkin maireampaan; jotain jotain juhanahelmenkalastaja...
Get money fuck bitches - Abraham Lincoln, 1672

Poissa Toope

  • Ikijäärä
  • *****
  • Viestejä: 11146
Vs: Uniikki lumihiutale
« Vastaus #21 : Maaliskuu 15, 2021, 22:55:41 »
"Lumihiutale"- syntyy, koska ihmiset pääsevät helpolla. Eivät koe haasteita, siksi jopa nettikommentti on pahaksi.