Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Vaalivuosi 2021

Aloittaja Hayabusa, helmikuu 04, 2021, 16:39:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Hayabusa

Tulevista kuntavaaleista on sanailtu jo satunnaisissa paikoissa. Voisi kasata ne jutut yhteen paikkaan. Pohjustukseksi voisi laittaa Ylen aamulla julkaiseman kannatuskyselyn graafin.

Muutokset tuossa ovat edelliseen kyselyyn, jossa kysyttiin odotettua eduskuntavaalikäyttäytymistä. Eri kysymyksen asettelu siis. Kuinka hyvin vastaajat ovat tämän tajunneet jää nähtäväksi. Oma arvioni on, että perussuomalaisten kannatus tulee jäämän alhaisemmaksi kuin yo. kyselytulos ja vastaavasti keskusta menestyy paremmin. Syy on yksinkertaisesti kenttäkoneistossa. Keskustalla on vahvat piirit ja kokeneita puoluejyriä sekä ehdokkaina että ajamassa kampanjoita. Tämä on vasta rakennusvaiheessa perussuomalaisilla.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

ROOSTER

Tänä vuonna järjestetään kuntavaalit, taisi olla ennen kunnallisvaalit, vaikka joku niiden lykkäämistä jo joku ehdottikin.

Koskas muuten ne maakuntavaalit ovat?

Lainaus käyttäjältä: https://vaalit.fi/maakuntavaalitMaakuntavaalit
Pääministeri Marinin hallituksen hallitusohjelman (10.12.2019) mukaisen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu on aloitettu syksyllä 2019. Uudistukseen sisältyy myös maakuntavaaleja koskeva valmistelu, joka tulee pohjautumaan edellisellä hallituskaudella tehtyyn vastaavaan valmisteluun.

Hallitus antoi 2.3.2017 eduskunnalle hallituksen esityksen sote- ja maakuntauudistukseksi (HE 15/2017 v.p.). Tämä esitys ja siihen liittyvät muut esitykset kuitenkin raukesivat eduskunnassa vaalikauden 2015-2019 päättyessä.

Tietoisku:

Lainaus käyttäjältä: https://vaalit.fi/kuntavaalitKuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Vuoden 2021 alussa on kuntien lukumäärä Manner-Suomessa 293 ja Ahvenanmaan maakunnassa 16.

Kuntavaalit toimitetaan joka neljäs vuosi huhtikuun kolmantena sunnuntaina. Jos huhtikuun kolmas sunnuntai on pääsiäispäivä tai pääsiäispäivän jälkeinen sunnuntai, vaalipäivä on pääsiäistä edeltävä sunnuntai. Seuraavat kuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2021.

Eri kielisille on omat tietosivunsa, kunnallisvaaleista: https://vaalit.fi/tietoa-kuntavaaleista-eri-kielilla1

Tällä kertaa minua ei pyydetty ehdokkaaksi. Viime kerralla antamani kynnysehdot taisivat olla liikaa.

Veikkaan, että Kansallinen Hajoomus ja Persuistinen pienpoikien puolue saavat suunnilleen yhtä paljon kannatusta, Marinoidut sossut nousevat yli 20%:n kannatukseen, SuoKusta sää äänistä noin 13,33% ja valtuutetuista selvästi eniten, melkein tuplaten seuraavaan nähden. Hirveet saavat hiukan enemmän ääniä kuin SuoKusta - Kommunistit ja muut pienpuolueet saman kuin ennenkin.

Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

ROOSTER

Oi Pahus. Hayabusa oli jo ehtinytkin aloittaa aiheesta  ketjun.

Saa yhdistää
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

MrKAT

Terve järki ja järjellinen terveys neuvoo että kuntavaalit kannattaisi siirtää, edes parisen kuukautta etiäpäin.
Silloin suuri osa kansaa on kenties jo koronarokotettu. Eikä pelko seulo äänestystulosta väärään suuntaan.

Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

-:)lauri

#4
Tälläkin tuloksella persut tuplaisivat kannatuksensa kuntavaaleissa. Eli tuosta pudotuksesta riippumatta, persut tulevat olemaan (todennäköisesti) suurin vaalivoittaja.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 06, 2021, 13:31:41
Tälläkin tuloksella persut tuplaisivat kanatuksensa kuntavaaleissa. Eli tuosta pudotuksesta riippumatta, persut tulevat olemaan (todennäköisesti) suurin vaalivoittaja.

Kyllä. Onnittelenkin jo etukäteen persuja muskavoitosta. Samalla ihmettelen, mitä he aikovat voitollaan tehdä?
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

-:)lauri

#6
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 06, 2021, 13:40:13

Veikkaan, että korkeintaan vain ylimielisyys lisääntyy. He tuskin kuluttavat tulevaisuudessakaan aikaa valtuustokokouksissa. Kun edustajille maksettava posketon kuukausiliksa on kertaalleen myönnetty, yhä useampi muuttaa Hondurasiin. Palkka kun selkeesti juoksee, teki edustaja sitten mitä tahansa.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 06, 2021, 13:48:46
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - helmikuu 06, 2021, 13:40:13
Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 06, 2021, 13:31:41
Tälläkin tuloksella persut tuplaisivat kanatuksensa kuntavaaleissa. Eli tuosta pudotuksesta riippumatta, persut tulevat olemaan (todennäköisesti) suurin vaalivoittaja.

Kyllä. Onnittelenkin jo etukäteen persuja muskavoitosta. Samalla ihmettelen, mitä he aikovat voitollaan tehdä?

Veikkaan, että korkeintaan vain ylimielisyys lisääntyy. He tuskin kuluttavat tulevaisuudessakaan aikaa valtuustokokouksissa. Kun edustajille maksettava posketon kuukausiliksa on kerttaalleen myönnetty, yhä useampi muuttaa Hondurasiin. Palkka kun selkeesti juoksee, teki edustaja sitten mitä tahansa.

Tässä nyt puhutaan kuntavaaleista ja näiden edustajien kokouspalkkiot edellyttävät käsittääkseni läsnäoloa

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.299576
Kuntaliitto selvitti: Kunnanvaltuutetun suurimman ja pienimmän kokouspalkkion ero on jopa yli kymmenkertainen
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

Ai stana, sekoitin kansanedustajuuteen. Kiitän oikaisusta. Tosin tuokaan tuskin lisää persujen aktiivisuutta kunnanvaltuustoissa. Ei ole lisännyt sitä tälläkään hetkellä.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 06, 2021, 14:06:47
Ai stana, sekoitin kansanedustajuuteen. Kiitän oikaisusta. Tosin tuokaan tuskin lisää persujen aktiivisuutta kunnanvaltuustoissa. Ei ole lisännyt sitä tälläkään hetkellä.

Ymmärrettävää, koska puheenparsi on keskittynyt lähinnä maahanmuuttoon ja raiskauksiin. Niihin vaikuttaminen on heikosti mahdollista kunnanvaltuustossa. Mutta voihan niistä yrittää sielläkin puhua ja kuten myös Trumpin sananvapuden rajoittamisesta ja siitä, etteivät fasistit ole mikään ongelma.

Toiset hoitakoon sosiaali-, terveys-, koulu-, kirjasto-, rakennus- ja ympäristöasiat. Perussuomalaiset ovat suurten linjojen asiantuntijoita, kuten euroedustajamme ja Hondurasia tunnetuksi tekevä lähettiläämme.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

-:)lauri

https://www.suomikiekko.com/2021/02/kalervo-kummolalta-kova-ilmoitus-lahtee-mukaan-tampereen-pormestarikisaan/

Voi vittu. Nyt kyllä kelpaisi olla tanperelainen. Kummola olisi tosi pähee pormestari. Kummola nimitäin ymmärtää pelin hengen. Sitä eivät kaikki ymmärrä. Esimerkiksi Reino internetistä ei ymmärtänyt pelin henkeä lainkaan. Sitä paitsi, kuka tanpereen poliitikosta kiskoo hanhenmaksapalleroita samaan tahtiin kuin Kummola, kysyn vaan.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Hippi

8,1. Tilanne Helsingissä HS:n mukaan https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007726453.html

----
Pormestariehdokkaiksi ovat tässä vaiheessa Sinnemäen lisäksi varmistuneet Nasima Razmyar (sd), Jussi Halla-aho (ps), Paavo Arhinmäki (vas), Eeva Kärkkäinen (kesk), Mika Ebeling (kd) ja Harry Harkimo (Liike Nyt) ja Tiina Ahva (sin).

Jan Vapaavuori kertoi marraskuussa, että ei hae jatkokautta pormestarina eikä asetu kuntavaaleissa ehdolle. Vapaavuoren ilmoituksen jälkeen kokoomuksessa on etsitty uutta ehdokasta, ja puolueen tilanne on nähty hankalana. Tähän mennessä kokoomuksesta ehdokkuutta ovat kertoneet harkitsevansa viestintätoimisto Ellun Kanojen perustaja ja entinen kansanedustaja Kirsi Piha sekä kansanedustaja Wille Rydman.

Noista tammikuussa harkitsevistahan Piha muistaakseni juuri vahvisti halukkuutensa.

Mutta tuossahan olisi rautainen kaksikko, jos Kummola ja Harkimo molemmat tulisivat valituksi :D
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

-:)lauri

^
Väkevästi todistettu. Harkimo tiettävästi ymmärtää pelin hengen myös.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Saares

Lainaus käyttäjältä: MrKAT - helmikuu 05, 2021, 19:05:57
Terve järki ja järjellinen terveys neuvoo että kuntavaalit kannattaisi siirtää, edes parisen kuukautta etiäpäin.
Silloin suuri osa kansaa on kenties jo koronarokotettu. Eikä pelko seulo äänestystulosta väärään suuntaan.

Vihervasemmistossa tuntuu leviävän suuri pelko vaalituloksesta. Vaalit pitää heidän mukaansa siirtää kunnes gallupit alkavat näyttää vähemmän katastofaalisilta heidän näkövinkkelistään.

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Viihde- ja hömppäpöhinä - helmikuu 06, 2021, 15:34:31
^
Väkevästi todistettu. Harkimo tiettävästi ymmärtää pelin hengen myös.

Ebeling ymmärtää pelien kuninkaan, shakin. Entinen Suomen mestari jopa!
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur