Koulutuksen pimeä puoli

[kertsi]

Sairaanhoitajien lääketieteen tietämykselle en antaisi kovin korkeita pisteitä. Ehkä poikkeuksiakin on, mutta olen lukuisia kertoja törmännyt sairaanhoitajiin, jotka tietävät varsinaisesta lääketieteestä vähemmän kuin minä, joka vain huvikseni (tai omiin tarpeisiini) olen perhehtynyt siihen. (Haavanhoidosta ja sen sellaisesta tietävät kyllä enemmän.)

Heillä ylipäätänsä on lääketiedettä liippaava tutkinto, toisin kuin minulla, joten tältä osin voit olla oikeassakin. Ei se tutkinto kaikkea takaa.

[ROOSTER]

Olen tutustunut kovan luokan sähköasentajiin joilla on kovan luokan tietämystä ja osaamista. Sitä kertyy väkisinkin työn ohessa ja moni ikään kuin harrastaa alaa lukemalla tutkimuksia ja alan julkaisuja.

Miksi osaava asentaja pilaa ammattitaitoansa lukemalla vapaaehtoisesti lisää alan teoriaa ja opiskelemalla uutta? [/irony]

Kumoat kovaa vauhtia omaa väitettäsi.

Koulutus ei tietenkään takaa osaamista kaikissa asioissa mutta ei takaa kouluttamattomuuskaan.

[Brutto]

Sairaanhoitajien lääketieteen tietämykselle en antaisi kovin korkeita pisteitä. Ehkä poikkeuksiakin on, mutta olen lukuisia kertoja törmännyt sairaanhoitajiin, jotka tietävät varsinaisesta lääketieteestä vähemmän kuin minä, joka vain huvikseni (tai omiin tarpeisiini) olen perhehtynyt siihen. (Haavanhoidosta ja sen sellaisesta tietävät kyllä enemmän.)

Heillä ylipäätänsä on lääketiedettä liippaava tutkinto, toisin kuin minulla, joten tältä osin voit olla oikeassakin. Ei se tutkinto kaikkea takaa.

Sinä kieltämättä tiedätkin paljon. Luulisi että antaisit arvoa hankkimistavasta riippumattomalle osaamiselle.

[Brutto]

Miksi osaava asentaja pilaa ammattitaitoansa lukemalla vapaaehtoisesti lisää alan teoriaa ja opiskelemalla uutta? [/irony]

Kumoat kovaa vauhtia omaa väitettäsi.

Koulutus ei tietenkään takaa osaamista kaikissa asioissa mutta ei takaa kouluttamattomuuskaan.

En ole mitään tämän suuntaista väittänytkään. Ilmaisenko itseäni epäselvästi vai etkö edes lue kommenttejani?

[ROOSTER]

Miksi osaava asentaja pilaa ammattitaitoansa lukemalla vapaaehtoisesti lisää alan teoriaa ja opiskelemalla uutta? [/irony]

Kumoat kovaa vauhtia omaa väitettäsi.

Koulutus ei tietenkään takaa osaamista kaikissa asioissa mutta ei takaa kouluttamattomuuskaan.

En ole mitään tämän suuntaista väittänytkään. Ilmaisenko itseäni epäselvästi vai etkö edes lue kommenttejani?

Voi olla vähän molempiakin.

Samaa voin tietysti kysyä myös sinulta.

[kertsi]

Sairaanhoitajien lääketieteen tietämykselle en antaisi kovin korkeita pisteitä. Ehkä poikkeuksiakin on, mutta olen lukuisia kertoja törmännyt sairaanhoitajiin, jotka tietävät varsinaisesta lääketieteestä vähemmän kuin minä, joka vain huvikseni (tai omiin tarpeisiini) olen perhehtynyt siihen. (Haavanhoidosta ja sen sellaisesta tietävät kyllä enemmän.)

Heillä ylipäätänsä on lääketiedettä liippaava tutkinto, toisin kuin minulla, joten tältä osin voit olla oikeassakin. Ei se tutkinto kaikkea takaa.

Sinä kieltämättä tiedätkin paljon. Luulisi että antaisit arvoa hankkimistavasta riippumattomalle osaamiselle.

No niinpä. Osaamiselle annan arvoa, osaamattomuudelle en. Ei se pelkkä koulutus kyllä ketään osaaajaksi tee, vaikka voikin olla edellytys jonkin työn oppimiselle.

Ja oma lääketieteen osaamiseni on hyvin puutteellista kyllä, on mm. paljon perustavaa laatua olevia asioita, joita en tiedä esim. ihmisen fysiologiasta tai biokemiasta tai farmakologiasta. Siksi se onkin ihmetyttänyt, miten vähän jotkut hoitsut tietävät.

[Juha]

Ja oma lääketieteen osaamiseni on hyvin puutteellista kyllä, on mm. paljon perustavaa laatua olevia asioita, joita en tiedä esim. ihmisen fysiologiasta tai biokemiasta tai farmakologiasta. Siksi se onkin ihmetyttänyt, miten vähän jotkut hoitsut tietävät.

Pitkä kokemus ja laajat kokemusmäärät, tuo tuntumaa, ja suhteellisuudentajua siitä, mitä yleensä vaikuttaa. Tämä on eräs ammattia harjoittavan ihmisen vahvuuspuoli.

Jos ammatillista kokemusta taas ei ole kentältä paljoa, on sivullisempi, jolloin jokin asia voi toimia paremmin. Kokemuskin voi sumentaa, ja urauttaa, kun toistuu ja toistuu. Kohta ei osaa ajatella poikkevaa, vaikka sitä ilmenisi.

Kyseessä hiljainen tieto, yleensä toimivamuotoisena.

Koulutuksen pimeä puoli pitää sisällään erityyppistä ongelmaa/haastetta. Jos aihetta käsittelee tulosmielellä, melkein eriteltävä enempi. Suurin hankaluus, ei välttämättä ole vaje tiedossa ja osaamisessa, ts ammatin harjoittamisessa, vaan taas kerran, ...

Aiheen voi liittää pitkälle historiaan. Mielenkiintoista pohdittavaa, ja löydettävää, tosin jätän toiseen kertaan.

[Juha]

Eiköhän edelleen suuri osa ihmisistä tienaa aina jossain hommissa siinä koulutuksen ohella ja saa kaivattua kosketusta oikeaan elämään, ainakin sen verran, että ei ihan lampaaksi taannu - sikäli kuin työelämä koulutuksen sijaan sen estää.

Eiköhän suurin riski ole siinä, että kumpikaan noista ei estä, päinvastoin.

[mikainen]

Ylikoulutus-anekdootti: Suomalainen sinfoniaorkesterin fagotisti tuotiin johonkin ohjelmasarjaan ja kun hänen pitikin improvisoida=keksiä itse ilman nuotteja=luovuutta, hänellä meni ns. sormi (muttei fagotti) suuhun. Tämän muusikon piti opetella improvisaatiota! Ilmeisesti siis ekaa kertaa eläessään!? Se oli uskomatonta seurattavaa.

En tiedä, olisiko tuossa kyse enemmänkin alikoulutuksesta. Tai sitten fagotööri oli tehnyt liikaa töitä ja leikkinyt liian vähän!

Fagotti tietysti on sinfoniaorkesterin työhevonen, jolta odotetaan tasaista suoritusta eikä mitään hevosteluja.

Ehkä tässä on kyse ennemminkin koulutuksesta vain tietylle kapealle osalle musiikkia. Voihan sitä silloin tietysti kutsua alikoulutukseksikin.  Improvisaatio ei vain ole perinteisesti kuulunut sinfoniaorkesterisoittajien koulutukseen. Kun sinfoniaorkesterit perinteisesti soittavat jonkun jo säveltämiä teoksia. Silloin improvisaatiolle ei ole tarvetta. Vaikka se musiikin kokonaisvaltaisessa ymmärtämisessä on hyvinkin oleellsta, minusta ainakin. Säveltäminen onkin jo melkoista improvisoimista. Poikkeuksiakin kai on.

[Xantippa]

Sairaanhoitajien lääketieteen tietämykselle en antaisi kovin korkeita pisteitä. Ehkä poikkeuksiakin on, mutta olen lukuisia kertoja törmännyt sairaanhoitajiin, jotka tietävät varsinaisesta lääketieteestä vähemmän kuin minä, joka vain huvikseni (tai omiin tarpeisiini) olen perhehtynyt siihen. (Haavanhoidosta ja sen sellaisesta tietävät kyllä enemmän.)

Heillä ylipäätänsä on lääketiedettä liippaava tutkinto, toisin kuin minulla, joten tältä osin voit olla oikeassakin. Ei se tutkinto kaikkea takaa.

Sinä kieltämättä tiedätkin paljon. Luulisi että antaisit arvoa hankkimistavasta riippumattomalle osaamiselle.

Eli kyse ei olekaan koulutuksen pimeästä puolesta, vaan koulutuksen hankkimisen pimeästä puolesta.

Kiinnostaa kuitenkin vielä, onko automaattisesti itse hankittu koulutus sitä parempaa koulutusta kuin oppilaitoksen tarjoama?

T: Xante

[Brutto]

Sairaanhoitajien lääketieteen tietämykselle en antaisi kovin korkeita pisteitä. Ehkä poikkeuksiakin on, mutta olen lukuisia kertoja törmännyt sairaanhoitajiin, jotka tietävät varsinaisesta lääketieteestä vähemmän kuin minä, joka vain huvikseni (tai omiin tarpeisiini) olen perhehtynyt siihen. (Haavanhoidosta ja sen sellaisesta tietävät kyllä enemmän.)

Heillä ylipäätänsä on lääketiedettä liippaava tutkinto, toisin kuin minulla, joten tältä osin voit olla oikeassakin. Ei se tutkinto kaikkea takaa.

Sinä kieltämättä tiedätkin paljon. Luulisi että antaisit arvoa hankkimistavasta riippumattomalle osaamiselle.

Eli kyse ei olekaan koulutuksen pimeästä puolesta, vaan koulutuksen hankkimisen pimeästä puolesta.

Kiinnostaa kuitenkin vielä, onko automaattisesti itse hankittu koulutus sitä parempaa koulutusta kuin oppilaitoksen tarjoama?

T: Xante

Hyvä kysymys. Koulutuksella sinänsä  ei ole itseisarvoa - vain osaamisella on. Koulutus on pelkkä väline, työkalu, jolla pyritään kasvattamaan osaamista. Mutta osaamisen kasvattamiseen löytyy koulutuksen lisäksi muitakin työkaluja, kuten itseopiskelu, työkokemus, harjoittelu, alan harrastaminen jne...

Aika usein tuntuu siltä, että ihmiset hankkivat koulutusta vain saadakseen osaamisen sijasta tietyn tutkinnon. Tutkinnon pitäisi kuitenkin olla tae hankitusta osaamisesta, mutta sitä se on enää harvoin. Nykyään oppilaitokset runnovat väkisin tutkinnot jokaiselle, sillä oppilaitosten rahoitus riippuu suoritettujen tutkintojen määrästä. Mitä korkeammalle tutkinnon suorittamisen rima oppilaitoksessa asetetaan, sitä vähemmän tulee rahaa taloon.

[Xantippa]

Toisaalta oppimisen metodeilla on kyllä väliä, eli juurikin sillä, että opetetaan, miten opitaan.

Näkyyhän "huono oppiminen" nyky-yhteiskunnassa selkeästi jo siten, että vaikka ehkä (ehkä) jotkut taidot onkin opittu, kaikki sen ympärillä oleva, kuten taidosta kertominen ja kommunikointi on surkeaa. Ihmiset eivät osaa pöytäkirjaa pitää, saatika, että kunnolla edes kirjoittaisivat ymmärrettävää suomea, huolimatta siitä, kuinka suomalaisia ovat.

Tarkoitan, että tietyt perustaidot voi huoletta näemmä unohtaa. Kun tämä lyödään laimin, on itseopiskelut ja muut nekin vain kakun koristeita. Ja joo, ennen kuin sanotaan: ei tarvitse osata runoilla, jos vain vetää sähköjohtoa. Totta, mutta vain siinä tapauksessa, että jos.

T: Xante

[kertsi]

Brutto,
ilman tutkintoa on usein hankala saada töitä, joten tutkinnon halveksuntaa en nyt oikein ymmärrä. Suomessa taidetaan työhönotossa vielä ylikorostaa vaatimusta tutkinnosta, verrattuna moniin muihin maihin.

Se kyllä on totta, että oppilaitokset haluavat opiskelijoiden valmistuvan ja tähän on taloudellinen insentiivi, eli laitoksen rahoitus useimmiten riippuu siitä. Mutta mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Pääsevätkö oppilaat mielestäsi helpommin läpi tenteistä? Annetaanko opintojen/opintopisteiden vanhentuminen helpommin nykyään anteeksi? Onko esim. nykyiset dippainssit osaamattomampia kuin parikymmentä vuotta sitten valmistuneet? (Jos mielestäsi ovat, niin perustatko tämän johonkin tutkittuun tietoon, vai onko pelkkää mutua?)

Mitä tulee osaamiseen, niin kyllä näkisin tutkinnon edes jonkinlaisena takeena osaamiselle, vaikkakaan ei kovin kummoisena takeena. Ensimmäisen tutkintoni perusteella en välttämättä olisi ollut kovin osaava, vaikka suorinkin sen ihan vaan tahdonvoimalla ja vailla motivaatiota, ja toisen, keskenjääneen tutkintoni perusteella osaamiseni oli vuosia huipputasolla, koska olin niin innostunut oppimisesta ja motivaatio oli korkealla.

Koulutus kuitenkin voi olla sillä lailla oppimista suuntaava, että opiskelijalle tulevat perusasiat tutuksi. Koska minulla ei ole lääketieteen koulutusta, osaamiseni sillä alalla on hyvin hataraa ja epävarmaa, koska niitä perusasioita en ole välttämättä oppinut, vaikka kaikenlaista olenkin oppinut.

Ensimmäinen yliopistotutkintoni oli sellainen, että siinä ei juurikaan ollut akateemista vapautta, vaan kaikki kurssit olivat pakollisia. Laitos oli määritellyt, että nämä ja nämä asiat ja kurssit pitää sisältyä tutkintoon. Koska se oli ensimmäinen tutkintoni, saattoi olla hyväkin asia sellainen. Liika vapaus olisi ehkä saanut opintoni levähtämään ja lässähtämään. Ja toisaalta enemmän vapautta ehkä olisi tehnyt opiskelusta mielenkiintoisempaa. Joten tiedä tuota, mikä on hyväksi. Kun kyse oli ensimmäisestä tutkinnosta, puskin sen läpi pelkällä tahdonvoimalla, vaikka olikin aika pian osoittautunut, että se nyt vaan ei ollutkaan niin mielenkiintoinen aine kuin mitä olin luullut. Se tutkinto kuitenkin auttoi minut saamaan hyviä työpaikkoja, ja ennen kaikkea sen ensimmäisen. Työurani on ollut aivan toisella alalla. Ensimmäisen tutkinnon opinnoista on niin kauan aikaa, etten paljoakaan niistä enää muista, varsinkin kun en ole sillä alalla ollut töissä, eli asiat eivät ole säilyneet tuoreena mielessä. Ja, niin kuin sanottu, en ollut kovin kiinnostunut aineesta, en esimerkiksi lukenut artikkeleita, tai lukenut yhtään mitään muutakaan ei-pakollista. Menin sieltä, missä aita oli matalin, vaikka sainkin hyviä arvosanoja enimmäkseen. Tähtäimenä oli vain valmistua.

Toisen tutkintoni opinnot aloin siinä vaiheessa, kun taisin olla saanut töissä jonkinlaisen burnoutin liiasta työstressistä. Tein  lyhennettyä työviikkoa muistaakseni koko ensimmäisen vuoden, ja työnantajani suostui siihen, koska pystyin perustelemaan miksi opinnoista olisi hyötyä työssäni.

Tämä toinen tutkinto avasi kokonaan uuden maailman minulle, ja opinnoista tuli rakas harrastus. Olin keski-ikäinen, ja stressaantunut/burnoutissa jo valmiiksi, ja halusin varmistaa, että tosiaanin pystyn oppimaan, joten ensimmäisenä lukukautena oma privaattitavoitteena oli oppimaan oppimisen opiskelu. Ja se oli todella hauska ja myös erittäin hyödyllinen "harrastuksen harrastus". Opiskelin erilaisia opiskelustrategioita, opiskelutekniikoita, ja nimemomaan oppimaan oppimista. Tästä oli erittäin paljon hyötyä sitten niissä varsinaisissa opinnoissa, joissa sain loistavia arvosanoja. Tavallaan se oppimaan oppiminen sytytti kipinän, aikaansai aivan mahtavan oppimisen motivaation. Koska opittavat tietomassat olivat valtavat, oli oppimaan oppimisen suurin hyöty siinä, että keskityin ymmärtämiseen ulkoa oppimisen sijaan, ja siihen liittyen opin muokkaamaan materiaalia hyvin monipuolisesti, aikajanoilla, piirtämällä kuvia ja kaavioita, kirjoittamalla tiivistelmiä, jäsentämällä, hakemalla suuria suuntaviivoja, tutustumalla sisällysluetteloihin, ja ennen kirjaan tarttumista esittämällä kirjalle/kurssille kysymyksiä, joihin halusin vastauksen. Tämä viimeinen olisi se olennaisin asia, se, mikä sai motivaation ja uteliaisuuden heräämään.

[Brutto]

Brutto,
ilman tutkintoa on usein hankala saada töitä, joten tutkinnon halveksuntaa en nyt oikein ymmärrä. Suomessa taidetaan työhönotossa vielä ylikorostaa vaatimusta tutkinnosta, verrattuna moniin muihin maihin.

Kyse ei ole niinkään siitä, että halveksisin tutkintoja. Kunnioitukseni tutkintoja kohtaan ei vain riipu mitenkään tutkinnon asteesta. Arvostan enemmän lähihoitajaa tai sähkömiestä kuin hallintotieteiden maisteria.

[kertsi]

Kyse ei ole niinkään siitä, että halveksisin tutkintoja. Kunnioitukseni tutkintoja kohtaan ei vain riipu mitenkään tutkinnon asteesta. Arvostan enemmän lähihoitajaa tai sähkömiestä kuin hallintotieteiden maisteria.

Miksi arvostat?

Itselläni ei taida olla kovin vahvaa mielipidettä, paitsi että kodin sähkötöihin kyllä oikea sähkömies on paikallaan, ettei talo pala tai tule muuta vahinkoa.

Lähihoitajien työtä arvostan. Mutta koska muistisairaan omaiseni hoidossa oli pöyristyttäviäkin puutteita, tarkentaisin, että  arvostan semmoisia lähihoitajia, joilla on asenne, työmoraali ja osaaminen ja hoksottimet kohillaan. Ja ennen kaikkea arvostan sellaisia lähihoitajien työn organisoijia, jotka mahdollistavat laadukkaan hoitotyön.

(Esimerkkejä kelvottomasta lähihoitajan työstä: väärin annostellut lääkkeet, ulosteella kuorrutettu vessanpöntön rinkula, tukkeutunut viemäri josta ei oltu ilmoitettu kenellekään/mihinkään, potilas jäänyt ilman ruokaa useiksi päiviksi eikä omaiselle kerrottu asiasta, potilas laitettu rappuun istumaan ja odottamaan kuljetusta päivätoimintaan vääränä päivänä, minkä seurauksena muistisairas on lähtenyt hortoilemaan ulos koko päiväksi sateeseen, kaatunut, murtanut sormensa ja saanut vammat kasvoihinsa, kylmettynyt ja ollut hengenvaarassa - kotihoidon laiminlyönnin takia.)

Onkohan verovirastossa hallintotieteen maistereita?
Itse koen saaneeni erinomaista ja asiallista palvelua verovirastosta, ei ole kuin pelkkää hyvää sanottavaa siinä tapauksessa hallintotieteen maistereista vain näiden kokemusten valossa.