Outoja harrastuksia

[Amore]

Elämäni koirana

Tuhansia puntia maksaneessa koira-asussa pallolla leikkivä brittimies on söpön naamiaisvieraan näköinen.

Englantilaisdokumentissa Elämäni koirana pyritään näyttämään, ettei koiruusharrastus ole pelkkää pervoilua.

On se sitäkin. Suurin osa Britannian tuhansista ihmiskoiraharrastajista pukeutuu mieluiten nahkaisiin niittikuonoihin ja hännällisiin lateksisortseihin ja toivoo taluttajansa hieman kurittavan tuhmaa hauvaa.
– En ole aivan sisäsiisti, toteaa eräs anonyymi koirahaastateltu.

Elämäni koirana, tiistaina 13.7. Jim klo 21.30

https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000008093518.html

[ROOSTER]

Moottoripyöräharrastuksessa on myös mahdollisuus melkoisiin ylilyönteihin, tai miten sen nyt ottaa - äärimmäisyyksiin.

Möhkö-Kawasakin kustomoija on antanut aivan uuden ilmeen tuolle yli 40-vuotiaalle pyörälle. Rosteri-Arska ei tykkää ruostuvista aineista. Tulosta voi kuvailla ainakin laatusanalla: Siisti.

https://tekniikanmaailma.fi/lehti/8a-2022/kullattu-kawasaki-kelpaisi-vaikka-elvikselle/

[Aave]

^
Möhkö-Kawa on kyllä jo legendaarinen pyörä, ja niiden arvo sen kuin nousee. Mutta myös vanhoista PV-Suzukeista ja Honda Monkeysta saa pyytää nykyään kelpo summia, vaikka ne olisivat miten loppuun ajettuja.

Minulla oli ensipelinä Honda Monkey, koska se oli nelitahti ja samalla heppojakin 2,4 - Suzuki PV:ssä vain 1,5. Mutta yhtä paljon merkitsi valinnassa sekin, että noina päivinä "kaikilla" oli PeeVee, ja minä halusin olla erilainen nuori.

Ne maksoivat tuolloin uusina saman verran, ja ei mennyt ikinä jakeluun, miksi ostaa kaksitahti jossa vain 1,5 hevosvoimaa, kun samalla rahalla sai parempaa ja laadukkaampaa.

Apinaa ei tarvinnut virittää kuin ratastukset täyteen ja vähän isompi kaasari, niin sillä pääsi 80/kmh, eikä hyytynyt jyrkissäkään ylämäissä. Lisäksi se oli liian tekninen peli liikkuvalle poliisille - eivät osanneet tarkistaa siitä virityksiä kunnolla. Muiden saadessa muhevia sakkoja viritetyistä Suzukeistaan, selvisin ratsioista heittämällä.

Harmittaa toisaalta vieläkin kun myin sen - mutta kun piti edetä seuraavaan vaiheeseen eli kevytmoottoripyörään, niin apina jouti uudelle omistajalle. Ostin sitten uuden Honda NSR:n. Soiva peli sekin!

[Kopek]

Tämä kirjoitukseni on ehkä väärässä ketjussa, mutta sopivaakaan en löytänyt.

Ukrainalaiset droonien käyttäjät ovat pirullisen tarkkoja. Paitsi että osuvat hämmästyttävän korkealta yläilmasta pieniinkin kohteisiin, niin pystyvät ohjaamaan kamikaze-drooneja lähes mihin tahansa. Niiden pätevä ohjaaminen on vaikeaa, koska liikkuvat todella lujaa. Parhaina näkeminäni tallenteina silmukkalentona tehty isku suoraan juoksuhaudan bunkkerinovesta sisään, tai raunioituneen rakennuksen pienestä ikkunanräppänästä sisään. Näitä tallenteitahan löytyisi loputtomiin.

Tuosta tuli mieleeni se, kun meidän perheen "juniori" tilasi osat ja rakensi vapaasti liikkuvan droonin. En tiedä, mikä on sen virallinen määritelmä.

Droonin lentomatka ei ole kovin pitkä, koska virta ei riitä kauan, eikä lähettimen kantomatka ole pitkä. Tällaisesta voisi tehdä isomman version, joka lentäisi pidemmälle. Radion kantomatkaa saisi lisättyä RF-vahvistimella vaikka kymmeneen kilometriin jos halaisi. Sähkön riittävyys on suurin pullonkaula kauko-operaatioissa. Tuollaiselle laitteella voi lentää vaikka ikkunasta huoneeseen ja koko ajan näkee, missä mennään. Se on vähän kuin kauko-ohjattava helikopteri - tai sitähän se oikeastaan onkin. Ja ne ovat siis älyttömän nopeita ja pystyvät tekemään temppuja aivan kuten kauko-ohjattavat lentokoneet. Drone voi esimerkiksi tehdä voltteja eli pyörähtää ylösalaisin ja ympäri ja mitä nyt lennättäjä keksii. Laitteen lento nauhoitetaan, ja sitä voi katsella myöhemmin.

Jos tuollaisen isomman laitteen aseistaisi, sillä voisi tehdä hyökkäyksiä. Lentäisi vain kohteen lähelle, tähtäisi ja vetäisi liipaisimesta. Tai koko laite voisi olla räjähtävä.

Laite on suunnilleen tällainen kuin tässä videossa esitettään. Sitä ohjataan erikoisilla "laseilla".

(En saanut videota käynnistymään keskeltä. Sen alku on vähän pitkäveteinen. Tarkoitus oli, että se alkaisi noin kohdasta 2:53.)

Ehkä Ukrainan hyökkäysdroonit ovat juuri tuon tyyppisiä.

[Aave]

Ehkä Ukrainan hyökkäysdroonit ovat juuri tuon tyyppisiä.

Minidrooneja (Hiljaisia, ja vieläkin pienempiä kuin tuossa videolla!) käytetään lähitiedusteluun, mutta kamikaze-droonien (Nelikoptereiden) pitää kuitenkin olla sen verran suuria ja tehokkailla akuilla varustettuja, että ne voidaan aseistaa. Kyllä heillä on siviilidrooneista modattuja versioita käytössään, mutta on myös oman puolustusteollisuuden valmistamia, ja ainakin jenkeiltä saatuja Switchblade-300 drooneja. 300-malli on tarkoitettu kevyisiin kohteisiin, 600-mallilla voi räjäytellä jo raskaampaakin kalustoa.

Ukrainan joukoissa yleiskäytössä olevista siviilimalleista ehdottomasti suosituin on DJI:n valmistama Mavic 3.

[Hippi]

Tuli mieleen, kun toisaalla puhuttiin postimerkkeilystä, niin minä olen keräillyt palapelejä. En tietenkään niin, että niitä olisi paikat pullollaan, vaan useammassakin elämänvaiheessa on ollut melkein pakko hankkia jotain sellaista tekemistä, jos tyhjentää päätä ja jolla ajan saa kulumaan. Tuollainen hiljainen tekeminen saa ikävätkin asiat hiukan tuonnemmaksi.

Muutamaa palapeliä lukuun ottamatta olen säästänyt kaikki ei niitä nyt tuhottoman paljon ole, ehkä vajaa kolmekymmentä. Jokunen on kahden tuhannen palan, mutta suurin osan on tuhannen ja tuhannen viidensadan palan pelejä. Noin kymmenkunta on sitten yli sadan, mutta alle tuhannen. Ne pari, joita en säästänyt, pilasin tyhmyyksissäni. Ne olivat vieläpä jollain tapaa kauneimpia, tummasävyisiä kuin jonkin 1800-lukuisin sadun kuvituksesta asetelma huoneesta ihmisineen. Joku ehdotti, että vedä niihin kontaktimuovi päälle ja tee niistä taulut. Minähän vedin ja niiden mattapintainen hienostuneisuus ja hämäryys meni heti pilalle. Paluutahan tuosta ei sitten ollut.

Toisen noista kahdesta tekemiseen liittyi hauska pieni tarina, joka silloin ei todellakaan ollut hauska. Olin päiväkausia, tai oikeammin iltakausia kasannut kuvaa ja jäljellä oli vain yksi noin kämmenen kokoinen tekemätön saareke. Yömyöhään sitä yritin saada valmiiksi, mutta en saanut. Mikään pala ei tuntunut löytävän paikkaansa, sillä värieroja lähes mustassa taustassa ei huonolla valolla ollut. Pakko oli jättää seuraavaan päivään. Seuraavana aamun tullessani aamusuihkusta keskimmäiseni (4v.) huusi riemuissaan "Äiti, minä autoin sinua ja tein sen palapelin valmiiksi!". PRKL, likka oli tosiaan napsutellut palat paikalleen ja varastanut minulta sen valmiiksi saamisen ilon. Eihän siinä auttanut kuin kiitellä avusta.

Tyttö oli pienenä todellinen palapelihirmu. Kolmen ikäisenä jo teki sadan pakan puupalapelin omin avuin, vaikka siinä oli todella pienet palat. Sen jälkeen hänellä innostus lopahti kuin seinään. Ilmeisesti se homma oli jo nähty ja oli aika siirtyä seuraavaan.

Mutta suurin juttu, joka palapeleihin liittyy, on metallimusiikin löytäminen. Kun lapset olivat nukkumassa, kuuntelin radiota iltamyöhällä ja sieltä tuli legendaarista Metalliliittoa. Oli kyllä aika ravisteleva kokemus ja elämys, kun olin pitänyt musiikkipaastoa aika pitkään, sillä lasten isä ei ollut mitenkään rockhenkinen, joten parempi oli olla kuuntelematta mitään. Mutta tuossa vaiheessa hän ei enää ollut kuvioissa ja estämässä paremman musiikin kuuntelua.


Kovasti on viime aikoina himottanut alkaa noita taas väsäämään, mutta kissojen kanssa se ei ole aivan mutkatonta. Pitäisi kehitellä joku systeemi, miten peli säilyisi käpälöimättä, kun en ole sitä tekemässä. Ei noita isoimpia yhdellä istumalla saa tehtyä. Isoimpiin ei kyllä taida olla riittävän suurta pintaakaan, ellei lattialle raivaa tilaa. Edellisessä kodissa oli olohuoneen sohvapöytä juuri sopivan kokoinen, että siinä pystyi kokoamaan 2000 palan pelin ja siksi minulla ei suurempia olekaan.

[Hayabusa]

^
Tilan puute suojelee oudoilta harrastuksilta.


Etenkin kaikenlainen rakentelu vaatii tilan, johon keskeneräiset työt voi jättää odottamaan jatkotoimia. Pelkkä keräily on paljon helpompaa, kun tarvitsee vain lasivitriinin, johon laittaa aarteet näytille. Monella tietysti keräilyesine ns. Lähtee lapasesta ja paikat täyttyvät niistä keräiltävistä kipoista ja kupeista, tai mitä sitten haalikaan.

[Norma Bates]

Kaippa Barbie-nukkejen (ja muutaman muun merkin, Integrity ainakin muistuu mieleen) keräily on tarpeeksi outoa. Olikohan se 2009 kun päätin keräillä yhden nivelletyn nuken jonka olin nähnyt aikoinaan Anttilassa 1997 tai 1998. Tulikin sitten kerättyä öpaut 50. Ostelin niitä lähinnä eBaysta, kaupoistakin muutaman. (Eksä keräili siihen aikaan teräaseita.) Minulla oli joku karu hyllykin niille yhdessä vaihesessa, kun ostin semmoisia seisontatelineitä joilla laitoin suurimman osan nukeista pystyyn. Mutta muutettuani nykyiseen asuntoon laitoin sen hyllyn varastoon, missä se on lähinnä retkeilykamaa väärällään. Ei mahtunut hyllyjä läjäpäin kämppään, kun kirjoillekin on 4,5 hyllyä ja elokuville 1. Nukeista melkein kaikki ovat varastossa kasseissa, kalleimmat keräilynuket toki asunnossa.

Kiinnostus keräilyyn lässähti siinä samalla kun tuli ero. Siinä ei paljon muovipäiden ystävälliset katseet enää tarpeeksi lämmittäneet.

[Xantippa]

Palapeleistä: yksi ystäväni on intohimoinen palapelintekijä, sain häneltä kerran taulun palapelistä. Ihmettelin, miten se voi pysyä kasassa, kun siinä juuri ei ollut mitään muovia tms. päällä.

Hän kertoi saavansa kauneimmista palapeleistään kaksinkertaisen näpertelyn ilon: ensin kokoaa palapelin ja sen jälkeen liimaa sen pala kerrallaan alustaan!

Minusta, joka en ole yhtään näpertelijä, tuo on jo tosi HC. Mutta laitoin pelin päälle lasin ja kehystin sen ja taulu on todella ihana, tietysti sen vuoksi etenkin, minkä jumalattoman vaivan ystävä on sen eteen nähnyt.

T: Xante

[Hippi]

Lisää näpertelyä. Joskus parikymppisenä innostuin ompelemaan vaatteita itselleni ja ja myös äidilleni, jonka oli aika vaikea saada kaupasta mitään valmiina. Minulle siinä kävi vähän samalla tavalla kuin edellä kerrottu juttu tyttärestäni. Kun oli eräänlainen maksimi saavutettu, sen jälkeen homma oli jo niin nähty, että ei enää huvittanut. Ompelin itselleni takin. Se oli jopa melkoisen muodikas malliltaan ja oli vuorit ja kaikki tukikankaan, eli työtä oli kovasti ja paikoin oli aika vaikeakin tavallisella kotikoneella sitä ommella. Mutta sain sen tehtyä. Tuohon aikaan saattoi säästä pitkän pennin ompelemalla itse.

Tuon jälkeen tein vain helppoa pakollista korjausompelua ja jonkun verran bulkkiompelua (=tyynyliinoja kuluneiden lakanoiden parhaista paloista, verhojen tai lakanoiden ompelua yms). Viimeinen varsinainen innostuksen puuska tuli, kun nämä kaksi nuorinta oli Barbi-iässä. Vanhimmalta oli jäänyt nuket, mutta ei oikein kunnolla mitään vaatteita. Palahallista ostin ison pussillisen kaikenlaisia tilkkuja, pitsejä yms. ja niistä ompelin ison kasan vaatteita Barbeille. Se jos mikä oli näpertelyä

Kyllä kai tuo näpertely on jonkinlainen ihmiseen sisäänrakennettu ominaisuus, joka joko on tai ei ole. Vain tuo yksi kolmesta tytöstäni on näpertelijä, vaikka samat eväät on tarjolla ollut kaikille ikään kuin ympäristön puolelta.

[kertsi]

Mäkin haalin tilkkuja Barbien vaatteiksi, ja jopa kulahtaneen käytetyn Barbin, kun tein ystävän lapselle Barbin vaatteita. Mutta vain muutamia jaksoin tehdä.

Takin ompelu on kunnioitettavan kunnianhimoinen projekti. Itse olen aika itseoppinut ompelija, ja tehnyt vain helppoja vaatteita, korjausompeluita yms.. Yhden iltapuvun tein, ja siitä tuli aika hieno. Kaiken lisäksi taftista, jossa kaikki virheet näkyvät. Sain apua ompelutaitoiselta ystävältäni.

[Kopek]

Harrastin tänään "suuren rakkauteni" (eli naisen, johon olin päättömästi rakastunut alle ja päälle kaksikymppisenä) kanssa puuhailua, jota harrastetaan yleensä kesäisin. Onko se varsinaisesti outoa, sitä en osaa sanoa. Kovin moni sitä ei kuitenkaan harrasta. En voi kertoa siitä tarkemmin, koska vaarantaisin anonymiteettini. Harrastaminen oli aika rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oli kiipeilyä ja hyppelyä ja erilaisia tehtäviä. Joitakin vaaratilanteitakin sattui, mutta niistä selvittiin säikähdyksellä. Politiikan ja muun alan julkkiksiakin näkyi paikalla, samoin yleisöä. Lehdessä tulee olemaan tapahtumasta juttua ja kenties kuviakin.

Politiikkaakin puhuttiin tapahtuman päätyttyä vesilasien ääressä. Ex-haaveilunaiseni on persupoliitikko. Tapahtuman päätyttyä hän lähetti minulle WhatsAppilla kuvia ja kirjoitti, että hän on edelleenkin ihan sfääreissä tapahtuman johdosta.

Jos tällaista olisi tapahtunut silloin aikoinaan, minä taitaisin olla sfääreissä tapahtumien johdosta. Mutta se oli silloin, nyt on nyt.

Kun kirjoitan tätä, olen yksin saaressa kesämökillämme ja palelen pöydän ääressä. Täällä on vähän pelottavaa. Ulkona näyttää olevan pimeää. Tietokoneen kello näyttää 00:00.

[Hayabusa]

^
Ensi lukemalla tuli mieleen, että Kopek olisi käynyt kantamassa vierasta eukkoa. Mutta ne kisathan oli jo aikaa sitten. Lisäksi säännöissä erikseen sallitaan vieraan eukon kanto. Joten arvailu meni pieleen.

Joka tapauksessa arjesta poikkeavat jutut, vaikka luokittelisi ne oudoiksi, piristävät rutiineihin kangistunutta eloa. Oikeastaan olisi aivoterveydelle hyväksi tehdä jotain outoa eli uutta.

[Socrates]

Enpä taida harrastaa mitään kovin omituista paitsi sauvakävelen vähän kummallisten mausteiden kera. Toisaalta mikä tahansa harrastus muuttuu oudoksi, jos sitä tekee fanaattisesti.

Facessa joku kerää Adidaksen vanhoja hiihtomonoja. Se on aika outo harrastus siksikin, että aika vähän ja kauan sitten Adidas teki niitä.

[Hayabusa]

Facessa joku kerää Adidaksen vanhoja hiihtomonoja. Se on aika outo harrastus siksikin, että aika vähän ja kauan sitten Adidas teki niitä.

Tuohan on fiksusti rajattu keräilyharrastus. Variaatioiden määrä on hyvin rajallinen, joten täydellinen kokoelma on saavutettavissa ja vieläpä todennäköisesti kohtuullisin kustannuksin.