Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Pohdintaa

Aloittaja Juha, tammikuu 19, 2019, 08:21:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 4 Vieraat katselee tätä aihetta.

Jaska


Vapaa-aikahan se vasta turhaa on ellei suorataan olematonta. Jos aikaa käyttää vaikka lepoon, niin eihän se ole vapaata vaan kohdennettua. Tai no ... jos vain pähkäilee mitä tekisi eikä saa valituksi ...
Vaiko niin vapaata ettei toisilla ole nokan koputtamista tekipä vaikka mitä ja olisi  mahdollista tehdä vaikka mitä - jumaliksiko näitä kaikkivoipia nimitetään

Olen tekevinäni työtä ja työn antaja on maksavinaan palkkaa.

Entäs työeläke. Se on viivästettyä palkanmaksua. Tai vakuutukorvausta, kun eläkettä saa pidempään jos elää pidempään

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 10:44:49
Eikös tuo "palkka on korvausta menetetystä vapaa-ajasta" ole vain joku sanonta, eikä mikään kirjaimellinen määritelmä. Edelleenkin työnantaja maksaa siitä työstä tai tuotteesta jonka kuvittelee saavansa. Ei sitä muu kiinnosta.

No on siinä sellainen pohja, että aika monella palkka jollain tavalla on sidottu työaikaan. Toki joillakin myös työsuoritteeseen. TUntipalkka, kuukausipalkka jne. viittaavat jo nimikkeellään nimenomaan työssä vietettyyn aikaan. Useimmissa sopimuksissa sitten tuo työaika tuottaa sekä palkkaa että sillä voi "ansaita" vapaata, lomaa. Jos viettää aikaansa työssä, ei voi viettää aikaansa vapaasti ja miten huvittaa.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 11:06:24
Lainaus käyttäjältä: A.V. Vatanen - tammikuu 21, 2019, 10:57:54
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 10:44:49
Eikös tuo "palkka on korvausta menetetystä vapaa-ajasta" ole vain joku sanonta, eikä mikään kirjaimellinen määritelmä. Edelleenkin työnantaja maksaa siitä työstä tai tuotteesta jonka kuvittelee saavansa. Ei sitä muu kiinnosta.

Palkan vertaaminen vapaa aikaan on tietysti vain työntekijän, palkollisen, näkökulma - se vaihtoehto ansiotyölle. Työnantaja vertaa maksamaansa palkkaa työntekijän työn tuloksiin.

No näin sitä itsekin kelailin, mutta työntekijän näkökulma on siinä mielessä vähän hankalampi kuin työnantajan, että siinä ei ole samanlaista tapaa mitata arvoa. En minä esimerkiksi sinänsä koe vapaa-aikaani minkään erityisen arvoiseksi. Enkä koe, että tämä transaktio tapahtuisi myymällä vapaa-aikaa, vaan myymällä työtä. Edelleen siis ajattelen tätä vain hauskaksi sanonnaksi vaikka mitään kosketusta todellisuuteen.

Toisaalta pelkkä jonkun tehtävän tekeminen ei aina työnantajalle riitä. Syystä tai toisesta on halu nimenomaan määritellä se, milloin ja missä pitää olla niitä työsuorituksia tekemässä. Joissakin töissä paikalla oleminen korostuu (vaikkapa vahtimestari, puhelinvaihde), toisissa työsuoritusten tekeminen. Joissakin ne yhdistyvät (opettaja, jonka on tärkeää olla paikalla ja hoitaa opetus). Nykyään paikalla olon sijaan saattaa painottua tavoitettavissa oleminen.

OIkeus ns. vapaa-aikaan muuttuu yllättävän tärkeäksi vaikkapa silloin, kun silläkin ajalla on erilaisia velvoitteita. Vaikkapa omien lasten hoitaminen. Työajan tarkka määrittely on joskus tärkeä suoja sitä vastaan, ettei syystä tai toisesta hitaasti etenevä (tai määrällisesti ylimitoitettu) työ estä sen muun elämän velvollisuuksien hoitamista. Ettei vaikkapa joudu jatkamaan työpäiväänsä ennakoimattomasti ja järjestämään lapsilleen ulkopuolisen hoitajan lennosta, kun töiden tekeminen on viivästynyt tietoteknisten ongelmien takia. Jos työ määriteltäisiin vain tehtävien hoitamisena, ei olisi oikeutta vedota työajan täyttymiseen.

Oman alani työehtosopimuksessa on joitakin palkkaan kuuluvia hommia määritelty vain tehtävinä. Tuossa on haittapuolena se, että yleisluontoinen maininta saattaa toimintamallien muuttuessa johtaa hallitsemattomaan työmäärän lisäykseen ja uusiin työtehtäviin, koska ne päällisin puolin ovat mainittuihin tehtäviin kuuluvia. Mutta silti niille voidaan asettaa uusia vaatimuksia, jotka muuttavat työmäärää huomattavasti. Työnantaja kun saa määritellä aika vapaasti, miten tehtävä pitää tehdä ja mitä se pitää sisällään. Hyvää tuollaisessa mallissa on se, että pätevä, kokenut ja osaava työntekijä saattaa osata hommansa niin hyvin, ettei siihen kulu kuin pieni osa siitä ajasta, jonka kokemattomampi joutuu siihen uhraamaan. Siten kokemus ja osaaminen ja tehokkuus koituvat myös työntekijän omaksi eduksi, vaikka toki työnantajakin niistä hyötyy. Varsinkin jos palkankorotusta ei ole näköpiirissä kokemuksenkaan myötä, on varsin kohtuullista, että työntekijä saa itse nauttia tehokkuutensa tuotoksista.

Lenny

Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 22, 2019, 07:37:35
Lainaus käyttäjältä: Lenny - tammikuu 21, 2019, 10:44:49
Eikös tuo "palkka on korvausta menetetystä vapaa-ajasta" ole vain joku sanonta, eikä mikään kirjaimellinen määritelmä. Edelleenkin työnantaja maksaa siitä työstä tai tuotteesta jonka kuvittelee saavansa. Ei sitä muu kiinnosta.

No on siinä sellainen pohja, että aika monella palkka jollain tavalla on sidottu työaikaan. Toki joillakin myös työsuoritteeseen. TUntipalkka, kuukausipalkka jne. viittaavat jo nimikkeellään nimenomaan työssä vietettyyn aikaan. Useimmissa sopimuksissa sitten tuo työaika tuottaa sekä palkkaa että sillä voi "ansaita" vapaata, lomaa. Jos viettää aikaansa työssä, ei voi viettää aikaansa vapaasti ja miten huvittaa.

Sanonta se vain siitä huolimatta on ja tuskin tosissaan koskaan esitetty. On minullakin työaikaan sidottu sopimus, mutta eipä sille ole mitään vaihtoehtoja. Useimmissa työpaikoissa ei ole mahdollista määrittää työtä oikeastaan millään muulla tavalla kuin "7,5 tuntia päivässä työnantajan osoittamia tehtäviä". Tietysti siinä vaiheessa kun työpaikasta neuvotellaan, haluataan päästä yhteisymmärrykseen työtehtävistä työsuhteen alussa. Siinä vaiheessa kun on ollut vaikkapa 20 vuotta talossa, sillä neuvottelulla ei tee mitään koska työnantajan osoittamat (ja käytännössä myös työntekijän kanssa jatkuvasti neuvottelemat) tehtävät ovat muuttuneet sataan kertaan.

Minulle siis se työtehtävä jonka myyn on olla käytettävissä 7,5 tuntia päivässä kaikenlaiseen, joka elää koko ajan. Korvaukseksi siitä saan rahaa. Työnantaja sitten jatkuvasti arvioi, että miten tämä homma oikein hoitunut ja mitä uutta pitäisi ottaa huomioon, yleensä ottaen kerran vuodessa kehityskeskustelun muodossa. Eikä se ole mitään sanelua, vaan aika tasaväkistä vuoropuhelua. Luulen, että suuri osa työsuhteista on nykyään tällaisia. Ne on sidottu aikaan, koska se on kätevää.
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Hippi

Keskimäärin 7,5 tuntia päivässä. Liukuva työaika antaa tuossakin liikkumavaraa, joka kyllä useimmin tarkoittaa sitä, että tehdään ylitöitä, oka korvataan vain vapaa-ajalla. Itselläni taitaa olla yli 200 tuntia työaikapankissa odottamassa pitämistä.

Meidän firmassa vain osa työajankäytöstä on sidottu paikkaan, koska on tarjottu, suorastaan tyrkytetty, etätyömahdollisuuden käyttöä max. parina päivänä viikossa. Meille valmistui jokunen aika sitten uudet toimitilat, jonka työpisteiden määrä on laskettu vain (muistaakseni) noin 65-70%:n  läsnäololle. Kenelläkään ei ole enää omaa nimettyä työpistettä, vaan kamat on joka aamu otettava kaapista ja telakoitava johonkin työpiseteeseen avotilassa joka aamu uudelleen. Miksihän jäin vapaaehtoisesti vanhaan toimitilaan, jossa on oma huone :)

Palaverit käydään netin kautta luureilla ja jaetulla työpöydällä ja näin etäpäivää tekevätkin ovat paikalla tarvittaessa, jos ei piuhat pätki.

En ole myöskään etätyötä valinnut vaikka työmatkaan menee päivittän lähes tunti suuntaansa. Siinä olen niin vanhakantainen, etten halua sekottaa työaikaa ja vapaa-aikaa keskenään siitäkään huolimatta, että nautin työstäni.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Lenny

Lainaus käyttäjältä: Hippi - tammikuu 22, 2019, 08:54:49
Keskimäärin 7,5 tuntia päivässä.

Taitaa tosiaan olla viikotasolla määritetty minullakin, ja jotainhan sinne paperiin on pakko laittaa. Käytännössä ei meilläkään kukaan tunteja laske, ja lopulta kukaan ei pääse vielä toistaiseksi pään sisään, että kuinka suuri osuus siitä ajasta on sitten tehokasta työtä jne. Minulle vielä etätyöläisenä työaika on muutenkin vähän erikoinen käsite. Teen käytännössä aina työtä, ja sitten toisaalta jos on hiljaista, en tee paljon mitään. Kaikki on yhtä suurta sekamelskaa, mutta kaikkeen tottuu. Ilmassa roikkuu jokin epämääräinen suoritus, johon sitten työntantaja toistaiseksi on ollut hyvinkin tyytyväinen. Toisaalta minä olen jo seniori, joten työhön kuuluu myös ihan aidosti vain olla olemassa. Ja sitten jos kakka lentää tuulettimeen, minut saatetaan raapia esiin sedimentistä korjaamaan tilanne, joskus jopa lomilta ;D
Lainsäädäntö ennen luontoa (Immanuel Kant)

Sepe

Asiantuntijatehtävissä, ylempänä toimihenkilönä ja johtotehtävissä on melkoisen turhaa laskea tunteja. Matka-aika on pois vapaa-ajasta mutta ei ole työaikaa - se ei ole mitään aikaa.

Kun juna lähtee klo 06 ja takaisin kotona on klo 21.00 on kyseessä 7.5 tunnin työpäivä.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Sepe - tammikuu 22, 2019, 10:35:42
Asiantuntijatehtävissä, ylempänä toimihenkilönä ja johtotehtävissä on melkoisen turhaa laskea tunteja. Matka-aika on pois vapaa-ajasta mutta ei ole työaikaa - se ei ole mitään aikaa.

Kun juna lähtee klo 06 ja takaisin kotona on klo 21.00 on kyseessä 7.5 tunnin työpäivä.

Matka-ajan suhteen totta, jos työnantaja haluaa lakia noin tulkita, työajan suhteen ei-totta.

TYÖAIKALAKI KOSKEE MYÖS YLEMPIÄ TOIMIHENKILÖITÄ.

Työntekijän koulutustasolla tai kuulumisella johonkin henkilöstöryhmään, kuten esimerkiksi ylempiin toimihenkilöihin ei ole merkitystä lain soveltumisen kannalta.

http://www.tyoaikaan.fi/artikkelit/tyoaikalaki-koskee-myos-ylempia-toimihenkiloita



On tosin yleinen virheluulo, että asema jotenkin poistaisi työnantajalta velvollisuudet ylitöihin nähden. Sitten ollaan hämmästyneitä, kun saadaan sakkoja työoikeudessa liiallisten ylitöiden teettämisestä, ts. siitä, että ei ole huolehdittu, että työntekijöillä asemastaan riippumatta ei pauku yli esim vuositasolla tehdyt tunnit.

Käytäntö tietysti on muuta, mutta periaatteessa työnantaja on velvollinen jollakin tavalla seuraamaan työntekijöidensä tekemiä tunteja ja huolehtimaan, että ylitöitä ei tehdä liikaa. Liukuva työaika ei muuta tätä velvollisuutta mitenkään, sillä työnantaja on velvollinen seuraamaan, että kertyneitä liukumia myös käytetään, eli niitä "liukumatunteja" ei tosiaan saa olla mitään 250, ellei sitten kyse ole aikapankista - jossa siinäkin on tietyt rajat, joita ei saa ylittää, en muista, paljonko ja missä ajassa.

T: Xante

Juha

Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 22, 2019, 01:56:30Vapaa-aikahan se vasta turhaa on ellei suorataan olematonta. Jos aikaa käyttää vaikka lepoon, niin eihän se ole vapaata vaan kohdennettua.

Sama koskee vapaatyötäkin. Se ei aina edes jää nollaan, tuloksiltaan.

Vapaa-aikakin voi mennä miinukselle, jos sen takia jää jotain tarpeellista tekemättä.

Miinustaa voi myös aktiivisesti, ja tietysti kasaan saa ehkä enemmän.

On näissä puolensa, oikeasti.

safiiri

Lainaus käyttäjältä: Jaska - tammikuu 22, 2019, 01:56:30

Vapaa-aikahan se vasta turhaa on ellei suorataan olematonta. Jos aikaa käyttää vaikka lepoon, niin eihän se ole vapaata vaan kohdennettua. Tai no ... jos vain pähkäilee mitä tekisi eikä saa valituksi ...
Vaiko niin vapaata ettei toisilla ole nokan koputtamista tekipä vaikka mitä ja olisi  mahdollista tehdä vaikka mitä - jumaliksiko näitä kaikkivoipia nimitetään

Olen tekevinäni työtä ja työn antaja on maksavinaan palkkaa.

Entäs työeläke. Se on viivästettyä palkanmaksua. Tai vakuutukorvausta, kun eläkettä saa pidempään jos elää pidempään

Vapaus on vapaalla vain vapaata työnantajan asettamista työtehtävistä. Ikävä kyllä elämästä saa vapaata vasta kuolemassa. Elämään kuuluu monenkinlaista pakkoa, joista pakko nukkua ja levätä on vain yksi. Tekemisillä on seurauksensa, vaikkei kukaan olisikaan pomona niitä asettamassa. Vaikka voitkin karttaa vaikkapa terveyden ja toimintakyvyn ylläpitoa, niin vapautta sellaisen valinnan seurauksista et saa.

Sepe

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - tammikuu 22, 2019, 11:14:04
Lainaus käyttäjältä: Sepe - tammikuu 22, 2019, 10:35:42
Asiantuntijatehtävissä, ylempänä toimihenkilönä ja johtotehtävissä on melkoisen turhaa laskea tunteja. Matka-aika on pois vapaa-ajasta mutta ei ole työaikaa - se ei ole mitään aikaa.

Kun juna lähtee klo 06 ja takaisin kotona on klo 21.00 on kyseessä 7.5 tunnin työpäivä.

Matka-ajan suhteen totta, jos työnantaja haluaa lakia noin tulkita, työajan suhteen ei-totta.

T: Xante

Voinee olla noin, väitteeni perustui omaan työaikaani melko kauan sitten.

työaikalakia ei sovelleta jos työn sisältönä on johtaa yritystä tai sen itsenäistä osaa.
Tarvittaessa tulkinta siitä milloin johtaa yrityksen itsenäistä osaa venyy; tulosyksiköitä on pieniäkn.

Juha

#56
Lainaus käyttäjältä: safiiri - tammikuu 23, 2019, 07:39:24Vapaus on vapaalla vain vapaata työnantajan asettamista työtehtävistä. Ikävä kyllä elämästä saa vapaata vasta kuolemassa. Elämään kuuluu monenkinlaista pakkoa, joista pakko nukkua ja levätä on vain yksi. Tekemisillä on seurauksensa, vaikkei kukaan olisikaan pomona niitä asettamassa.

Eilen luin kirjassa vuoden 2018 uutuuskirjaa vastuusta. Luin alkuun jonkin verran, vajaa puoli tuntia. Tuntui, että asia meni turhan vaikeaselkoiseksi pitkällä pyörittelyllä.

Vastuu voi olla käytännössä vaikeaa, mutta jos teoreettisestikin tekee siitä jo kompleksiikkaa. Mikä on tällaisen ihmisen vastuu?

Eri asia, jos problematisoi asioita tutkailumielessä, avaa ja purkaa, jotta voisi ehkä jatkossa löytää kivan jutun, mitä on saumaton soveltaakkin, eli josta mallista on oikeasti apua, käytännössä. Silloin on hyvä vetää vaikka mitä käppyrää ja vaihtoehtorakennelmaa. Tulisi vain mainita, tai käydä jotenkin selväksi.

Minusta vastuu on aika selkeää, jos siihen viitattua tulisi luonnehtia.

On hyvää ja toimivaa, ja siitä voi tietää ja olla tietoinen, tai hyvää ja toimivaa voi jotenkin aavistaa. Tällaisen seuraaminen on tärkeää, koska siinä toteutuu se, mitä tarvitaan. Arvelukin on jotain, ja jos jonkin ei toimi, arvelun seuraaminen korostuu sitä mukaa.

Vastuu on lyhyesti sitä, että seuraa sitä, minkä tietää hyväksi itselle, ja muille.

Isompaa monimutkaistusta asiaan ei tarvita. Mikä sitten on hyvää ja mikä sovellettavaa, jotta hyvä toteutuu, on vaikeampi. Perusidea ei ole vaikea, eikä siitä saa tehdä vaikeaa.

Yksioikoinen, konkreettisempi malli hyvästä, ja sen vaalimisesta sellaisen-kaltaisesti, on tässä ehkä hankalinta. On hyviä ilmeisenä, ja helposti keskenään jaettavia.

Eilisestä illasta tulee mieleen vaikka Pentti Linkola. Hyvää on sopiva väkimäärä, jotta on kestävää olla, tai jos hän ei tähän kapealaisuuteen käy, niin erehdysvaara on olemassa.

Väkimäärä sopivana voi olla merkki tasapainosta, mutta ylikansoitus ei ole sen ongelmallisempi, jos ajattelee, että ongelma on ollut jo aiemmin samana. On vain ajan kysymys, että ongelma näkyy, ja jos nopeasmmin, ehkä jopa parempi.

Ongelmahaaroja valikoituu aina madolliseksi, ja jos niitä seurataan paljon, on seurauksena vaikka liikaa ihmisiä.

Kaikesta voi duunata ongelman. Jos ongelman ilmeneneminen on tehtyä, niin varmasti on se hankaluus. Sen tulee ollakin sitä. Näin voisi asian kääntää.

Samoin jos öljy loppuu ja energiansaanti vaikeutuu. Kun on rakennettu öljylle, niin on itsetehtyä, ja jos jotenkin koetusta pakosta, niin sitten, mutta onko pakkoa pidettävä kuinka kauan yllä?

Rakentamisen fiksuus näkyy jossain vaiheessa, tai jopa sen hankalampi kompensointi ja pimitys, oli tietoista tai tiedostamatonta, ja aina molempia, kun ryhmä rakentuu molemmista.

Kopek

#57
Pohdiskelen joskus sitä, olisiko Suomi voinut välttää joutumasta toiseen maailmansotaan, ja alakysymyksenä sitä, olisiko Suomi voinut välttää osallistumasta jatkosotaan.

Tapahtumatonta historiaa ei tietenkään ole, joten oikeita vastauksiakaan ei ole.

Yksi keskeisistä asioista on ollut ja on se, että "Suomi" ei ole yksi ihminen, joka päättää, minkä katsoo olevan parhaaksi, vaan monesta puolueesta koostuva poliittinen demokratia, jossa päätökset tapahtuvat hitaasti, ja jossa äänestäjillä ei ole kaikkea tietoa asioista käytettävissä.

Kun sodan pilviä alkoi kertyä Euroopan taivaalle 1930-luvulla, Suomen olisi oletettavasti kannattanut varustautua kaikin voimin tulevan varalle, jotta se selviäisi läpi vaikean ajan. Eli aseita, aseita, aseita ja sotilaita. Tässä törmätään demokratian hitauteen ja erimielisyyteen. Osa puolueista on nimittäin ollut 1930-luvulla ja on kai vieläkin sitä mieltä, että ei tänne kukaan hyökkää, joten aseisiin satsaaminen on rahan tuhlausta. Erityisesti vasemmiston piirissä oli niitä, joiden mielestä Neuvostoliitto oli rauhanomainen työläisten valtio, joka ei ainakaan hyökkäisi. Aseistuksen parantamisen vaatijoita pidettiin oikeistolaisina sodanlietsojina. Vasemmisto kannatti ajatusta, että kun ollaan ystäviä kaikkien kanssa, vaaraa sotaan joutumisesta ei ole.

No, ei se aivan niin mennyt. Sormenpäät herkistyivät, joten en viitsi enää kirjoittaa (joutuu kirjoittamaan pelkällä vasemman käden etusormella). Mielenkiintoisempi asia eli jatkosotaan osallistuminen jäi käsittelemättä. Olisiko tuosta kahinasta ollut mahdollista pysyä erossa, ja mitä se olisi vaatinut.

Juha


Veikkaisin, että isot joukot, ja niiden järjestäminen yleensä on varautumista jotain tehtävää varten. Jotain haetaan. Isoon joukkoon liittyvä potentiaali kun kasvaa, voi se kääntyä milloin mitenkin.

Laajamittaiset resurssivarat, ja niiden kokoaminen, luo itsessään tarpeen toimia tasapainottavasti, tai ... Resurssit on tässä kaukaisempi linkki, koska sana viittaa tarpeelliseen. Resursseista on kuitenkin lyhyt matka valtaan, ja sen kohdistamiseen, jos joittenkin kulkujen jälkeen selkeän tarpeellista, jollekin.

Isoihin joukkoihin, ja järjestäytymiseen, liittyy suoremmin valta, kuin resurssit. Joukoissa sanotaan perinteisesti olevan voimaa, ja resurssit irtoavat paremmin näin. Aina tarvitaan jotain perusjuttuja, ja armeijankin sanotaan marssivan muonalla.

Sodat ovat seurausta siitä rakentamisesta, johon on päädytty. Ei niissä ole mitään mystiikkaa, huonoa tuuria, jne.

Aina voi tulla jotain yllättävää. Yksilösolla voi huomata, miten erilaiset tapahtumat aiheuttavat hyvin erilaista reagointia. Yllätys A, voi johtaa jollakin konfliktiin, jollakin siihen, että konflikteista ollaan yhä kauempana.

Yksilö on yleensä vapaampi reagoimaan, koska sidonnaisuuksia on vähemmän. Jos valtiotasolla yksittäinen valtio reagoi yksilön tapaan, niin saumattomuuteen tähtävää sopeutuvakin reagointi voi horjuttaa keskinäistilannetta, vaikka kahdenkeskisesti nähtynä lähtö ja reagointi olisi ok-kanssakäymistä, pitempi jatkumo huomioiden.

Juha


Isoihin järjestelmiin liittyy isoja voimia, ja odotuksia siitä, miten järjestelmä irvistelemättä voi toimia.

Jotta päätökset ja toiminta (S=siirrot) on tasapainoista kokonaisuuden tasolla, ketään rikkomatta, on Sn oltava pientä, tai siihen nähden sivuosaan jäävää, tai tosiaan järjestetty niin, että on systeemin rakenteen puolesta sen takaaman seesteisyyden tukemaa.

Iso järjestelmä vie sooloilumahdollisuutta, ja myöskin tilaa kahdenvälisyyksiltä, n-välisyyksiltä, ellei tämänkaltaiset toiminnat ole osa seesteisen sovellettavaa systeemi-rakennetta.

Kun tasapainoinen, ja rikkomaton systeemi laajana on vaikeaa, ja tuosta kun poiketaan, niin syntyy mahdollisuutta isommille resurssinkeräysalueille, ja toisaalta niin, että tällaisen voi toteuttaa, jos on valtaa suhteessa epäseesteiseen järjestelmään.

Isoa ei voi rakentaa miten sattu, mutta se on kannattavaa, jos isoa järjestelmää voi kohdentaa siten, ettei se putoa varpaille. Suuruus avaa, ja sen potentiaalisimmat hyötyjät voivat edistää isoja rakenteluja, joista ei ole kaikille hyötyä.

Oleellista on jännitteisyys, ja ne liittyvät sotaan. Isoon kun lähdetään, eikä sen turvallisuudesta huolehdita, saadaan joskus kokea ne ongelmat, jotka liittyvät ison rakennelman turvin tapahtuvista isosta liikehdinnästä.

Asiaa voi verrata norsuun, posliinikaupassa, jossa norsu on hankala, mutta toisaalta aikaansaavakin. Tuloksellisesti sotia ei voi lähteä arvioimaan lillukanvarsi-periaatteella, vaan nähtävä tosiaan ne voimat ja sen suuntautumiset, jotka ovat osa rakennettua.

Osa kansallismielisyyttä ja pienimuotoisuutta on aidosti turvallisuusperusteista lähtevää. Kekkonen aikoinaan puhui maltista, joka on oltava kasvussa. Ahneus tunnistetaan nykyaikana, tosin aina ei tämä tunnistaminen ei vaikuta kuin ongelmia syventävästi.

Suurhankkeita kannattaa rakentaa siinä, kun niitten kanssa tulee toimeen, ja jos kokeilu ei suju, tulee tehdä kuin tieteessä, eli luovuttaa, jos ei ehkä toimi, ja aikalisää tarvitaan, ja sen purkua, mikä on umpikuja.

Iso pointti voi olla se, että sotien käsittely ei poikkea tavallisesta järkevästä rakentelusta. Isommasti kun tehdään sutta, sen hankalemmaksi käy. Yksittäinen ihminen voi olla melko mitä-vain, mutta isolta, ja laajasti vaikuttavalta vaaditaan aivan toista.