Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Pohdintaa

Aloittaja Juha, tammikuu 19, 2019, 08:21:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kopek

Luin vuosi sitten - noin - kirjan, jossa Kanadassa asunut ja siellä kirjailijan uran tehnyt virolaissyntyinen mies, muisteli sota-aikaa, jolloin hän oli paennut veneellä Virosta Suomeen ja liittynyt Suomen armeijaan. Sodan loppuvaiheessa hän oli palannut Viroon ja paennut sieltä myöhemmin länteen päätyen lopulta Kanadaan. Mies oli tullut olleeksi niin Suomen kuin Saksankin joukoissa.

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512082414/pohjantahden-pojat/#

Tuossa kirjassa kerrotaan paljon virolaisten sotilaiden koulutusvaiheesta Suomessa, ja tekstistä saa kuvan, että erilaiset kulttuuriharrastukset ovat olleet kovasti esillä. On ollut virolaisten järjestämiä teatteriesityksiä ja kaikenlaista muuta.

Kun lukee netistä jotain sotaa käsittelevää amerikkalaisten kirjoittamaa juttua, asiat on usein pelkistetty täysin mustavalkoisiksi. Toisaalta olivat hyvä liittoutuneet ja heidän vastapuolellaan pahat natsit. Ja mitään muuta ei ollutkaan. Miljoonia sotilaita käsittävästä Saksan armeijastakin käytetään yleistystä "natsit", vaikka sotilaissa aivan varmasti on ollut muitakin kuin natseja ja jopa natsien vastustajia. Sotaanhan oli pakko mennä puoluekannasta ja mielipiteistä riippumatta. Tämä on jotenkin kiusallista, koska se ei anna oikeutta niille, jotka eivät olleet natseja. Saksalaiset kävisi luokitteluksi paremmin, vaikka ei sekään aivan kattava ole. Vertailun vuoksi voi kuvitella, miltä puna-armeijaan pakotetusta virolaisesta on tuntunut, kun häntä on sanottu venäläiseksi. Läntisessä mediassahan neuvostoliittolaiset sotavoimineen olivat yhtä kuin venäläiset, mitä ilmaisua Suomessa poliittisista syistä vältettiin.

Kokonaiskuva on ollut paljon moniulotteisempi kuin hyvät liittoutuneet vastaan pahat natsit -jaottelu antaa ymmärtää. Suomessa, jossa missä, tämä tiedetään.

Googlailin aiheesta hieman, ja mm. seuraavaa tarttui haaviin. Kun pahat natsit joutuivat amerikkalaisille sotavankileireille, heistä tulikin kunnon poikia, joihin paikalliset ystävystyivät.

https://timeline.com/nazi-prisoners-war-texas-f4a0794458ea

Ja rakastuivat...

https://nypost.com/2018/05/19/the-secret-romance-of-a-black-army-nurse-and-nazi-pow/

a4

Red Pill: Näittekö omin silmin siitä videosta! Jotain sojotti siellä ja tutkin pikseleistä että jotain oli!
Tunkki: Tarkoitako sitä pyöreäpäistä uloketta siinä takaosan alareunassa?
Pensselisetä: Minä myös katselin sitä sillä silmällä. Väriltään ehkä RAL 9006 hopea.
ATK-mies: Se oli omien mittausteni mukaan #a8a9ad Hex. Melko pixelöitynyt tötterö.
Lotraaja: Näytti ihan haltijoiden torvelta.
Sokerivauva: Salee joku spessu jutska. Diippii saundii siit ainaski tuli et ehkä sit joku staili subbari.
Hevakko: Vitut! Ontto putki ja avoin ainakin toisesta päästä. Ottakaa silmä käteen!
Pertti: Sitä sanotaan pakoputkeksi.
Saikku: Siis mikä video? Ai se! Vaikea tuosta videosta on mennä mitään sanomaan. Olisi edes HD-tasoista kuvaa.
Bragster: Tuo on ajettavuuteen liittyvä osa. Kalliimmissa autoissa on nääs tavallista paremmat palikat.
Kyprä96: Ainakin härskin näköinen. Törröttää mukavasti ja paukkuukin vielä. Kohdassa 2:44 sanoo pam pam!
Valurautahannu: Kaiken nähneenä ja lukeneena voin sanoa tuosta että riippuu näkökulmasta.

Toope

Lainaus käyttäjältä: a4 - kesäkuu 30, 2019, 00:34:25
Red Pill: Näittekö omin silmin siitä videosta! Jotain sojotti siellä ja tutkin pikseleistä että jotain oli!
Tunkki: Tarkoitako sitä pyöreäpäistä uloketta siinä takaosan alareunassa?
Pensselisetä: Minä myös katselin sitä sillä silmällä. Väriltään ehkä RAL 9006 hopea.
ATK-mies: Se oli omien mittausteni mukaan #a8a9ad Hex. Melko pixelöitynyt tötterö.
Lotraaja: Näytti ihan haltijoiden torvelta.
Sokerivauva: Salee joku spessu jutska. Diippii saundii siit ainaski tuli et ehkä sit joku staili subbari.
Hevakko: Vitut! Ontto putki ja avoin ainakin toisesta päästä. Ottakaa silmä käteen!
Pertti: Sitä sanotaan pakoputkeksi.
Saikku: Siis mikä video? Ai se! Vaikea tuosta videosta on mennä mitään sanomaan. Olisi edes HD-tasoista kuvaa.
Bragster: Tuo on ajettavuuteen liittyvä osa. Kalliimmissa autoissa on nääs tavallista paremmat palikat.
Kyprä96: Ainakin härskin näköinen. Törröttää mukavasti ja paukkuukin vielä. Kohdassa 2:44 sanoo pam pam!
Valurautahannu: Kaiken nähneenä ja lukeneena voin sanoa tuosta että riippuu näkökulmasta.
Toope: Se on jonkun lesbofeministin strap-on-dildo, ei kuulu autoon.

a4

a4: Loogisesti se on auton osa jos se on osa auton rakennetta. Faktatiedolla tarkentaen kyseistä osaa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Auto

Kopek

Helsingin Sanomissa kerrottiin juuri ilmestyneestä kirjasta, jossa käsitellään taistolaisvuosia. Kirjan on kirjoittanut liikkeen toiminnassa mukana ollut henkilö. Lehtiartikkelia lukiessani googlailin välillä lisätietoja artikkelissa mainituista tapahtumista ja henkilöstä. Päädyin kuuntelemaan Tiedonantajan entisen toimittajan Urho Jokisen radiohaastattelua vuodelta 1971. Sen kautta ajauduin katsomaan Arvo "Poika" Tuomisen videohaastattelua vuodelta 1977.

Tuominen vaikutti älykkäältä mieheltä, millainen hän varmaan on ollutkin. Olen joskus lukenut hänen kirjojaan.

Arvo "Poika" Tuominen kertoi haastattelussa syyt, miksi hän aikoinaan jätti SKP:n, jossa hän oli ollut merkittävissä tehtävissä. Tärkein syy puolueesta irtautumiseen oli Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen ja eräiden suomalaisten kommunistien rooli tapahtumissa. Tuomista itseään oli pyydetty Terijoen hallituksen johtajaksi, mutta hän oli kieltäytynyt. Tuominen mainitsi yhdeksi eroamisensa syyksi Kominternin julistuksen, jossa järjestö liehitteli natseja ja hyväksyi Neuvostoliiton hyökkäyksen Suomeen.

Minua kiinnosti tietää, millainen tuo mainittu Kominternin julistus oli. En löytänyt sitä, mutta sen sijaan haaviin tarttui mielenkiintoinen Valpon dokumentti, jossa kerrotaan Neuvostoliiton valtaamille alueille jääneistä suomalaista sekä suomessa perustetusta ystävyysseurasta. Dokumentissa on myös kopioituna otteita Arvo "Poika" Tuomisen Tukholmasta Suomeen lähettämistä kirjeistä, joissa hän perustelee luopumistaan Neuvostoliiton tukemisesta.

Kuten Tuomisen kirjatkin osoittavat, hän on ollut hyvä kirjoittaja ja taitava propagandisti. Hänen tekstinsä esitteleminen alkaa sivulta kahdeksan.

https://histdoc.net/pdf/valpo_19.6.1940-12.9.1940.pdf

Tässä koko kirjoitus PDF-tiedostona.

Kopek

Hesarissa oleva kuva esittää presidentti Niinistöä laivaristeilyllä presidentti Putinin kanssa Savonlinnassa. Artikkelin on kirjoittanut Joona Aaltonen.

Kuvateksti kertoo, että "Putin risteili MS Saimaalla Niinistön kanssa".

En tiedä, onko myös kuvatekstin kirjoittanut Joona Aaltonen. Olipa tai ei, kirjoittajalle tarkennuksena seuraavaa:

Putin ei risteillyt MS Saimaalla eikä m/s Saimaalla vaan....

https://vayla.fi/-/sodista-ja-salamaniskusta-selvinnyt-s-s-saimaa-taytti-125-vuotta

Tuosta tuli mieleen kysymys, mistä johtuu, että kääntäjät lähes poikkeuksetta vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen käyttävät elokuvien tekstityksessä sanaa "höyrymoottori" (esimerkiksi Titanicin höyrymoottorit), vaikka pitäisi käyttää sanaa....

https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%B6yrykone

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/03/titanicin-uutisia-241912-titanic-mutkittelee-kuin-serpentiini

Hippi

^
Nuo varmaan ärsyttävät asiaan syvällisesti perehtynyttä.

Mutta tavalliselle (tai tavallista tyhmemmälle) lukijalle laivassa olevaa voimanlähdettä voi aivan hyvin sanoa moottoriksi. Ainakin se on kuvaava sana. Ja ne kirjaimet laivan nimen edessä ei ainakaan minulle sano tuon taivaallista. Sen verran asiasta olen perillä, että arvaan niiden kertovan jotain laivan voimanlähteestä, mutta sinällään ne ovat kyllä aivan yhdentekeviä.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Syvällisesti asioihin perehtyneitä saattaa ärsyttää maallikon käyttämä epäsopiva nimitys, olipa kyse historiasta, politiikasta, tieteestä, taiteesta, urheilusta tai mistä tahansa. Eikä tarvitse edes olla kovin syvällisesti asioihin perehtynyt, kun jo saattaa kiusaantua kuullessaa mielestään vääriä nimityksiä esineille ja asioille.

Jos aseiden kanssa tekemisissä oleville menee puhumaan "pyssyistä", naamat vääntyvät.

Kopek

#68
Pohdiskellaanpa tässä vähän...

Joillekin sotilasasu sopii hyvin. Jotkut ovat ehkä paremmin edukseen siviilivaatteissa.

Sotilas/näyttelijä Adam River



Kirjoitin tähän vähän jatkoakin koskien omia armeijamuistelujani ja erästä valokuvaa, mutta poistin tekstin.

P.S. Seuraavalla sivulla (en ole kokeillut) voisi testata, miltä sotilasasussa näyttäisi.

https://www.photofunny.net/cat-funny-photo-effects/americansoldier

P.S.2 (ei tullut uskottavan näköistä)

Toope

Kaksi marjaa kuin mustikka ja puolukka.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - huhtikuu 12, 2022, 08:47:28
Henkilötasolla voi Le Penillä olla paljonkin hampaankolossa, sillä onkos tämä nyt kolmas kerta, kun voittoa tavoittelee?

Ehkä noinkin, mutta positiivisesti ajatellen onneksi ainakin kaksi ekaa yritystä oli hukkareissuja. Ihan pahimpia ovat poliitikot, jotka valitaan jo kolmatta kertaa presidentiksi.