Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Testamentti ja perintö

Aloittaja Hippi, toukokuu 13, 2021, 07:58:17

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Aave

#15
Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 13, 2021, 09:57:26
Aviomies puukotti Arjan kuoliaaksi ja peri hänen omaisuutensa – uhrin sisarukset ymmällään: "Miten näin voi olla?"

Rikos mikä rikos. Ei sitä pitäisi voida mielenhäiriöllä olemattomaksi silata. Kas kun ei makseta vielä tapporahaakin, että laitapa se muija kylmäksi, kyllä me siitä palkitaan...
Onhan tämä täysin absurdi tapaus ja kertoo myös siitä, että toisinaan oikeudessakaan ei oikeutta saa, vaikka lakia siellä saa kyllä aina. Tekijä oli katsottu syyntakeettomaksi. Siihen nojaten tällaiseen ratkaisuun oli päädytty.

Tässä yhteydessä tuli mieleen mainita korvausten osalta seikka, mitä kansalaiset eivät yleisesti tiedä. On nimittäin niin, että kaikenlaisten vahingonkorvausten osalta asioista päätetään Valtiokonttorissa. Kuvitteellisena esimerkkinä tapaus, jossa tuomari määrää rikoksen uhrille A vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä vaikkapa 6000 euroa sen mukaan, mitä henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan ennakkohaitarissa olevien yleisten korvaussuositusten mukaan on määritelty. Lehdessä sitten lukee, että tekijä tuomittiin mm. 6000 euron vahingonkorvauksiin uhrille.

Vaan todellisuudessa juttu jatkuu niin, että mikäli kärsimykset korvaa Valtiokonttori (Tekijän ollessa esim. työtön ja varaton), niin Valtiokonttorilla on yksipuolinen oikeus muuttaa vielä tuomarin määräämiä korvaussummia sopivaksi katsomillaan tavoilla, ja siellä tyypillisesti alennetaan summia ja maksetaankin esimerkiksi vain 2000 euroa uhrille, vaikka uhrin alkuperäinen vaatimus ja tuomarin päätös oli 6000 euroa. Valtiokonttorin päätöksestä voi sen jälkeen vielä valittaa vakuutusoikeuteen, mutta sitä puolestaan ei tapahdu niin usein, koska juristien tuntipalkat ovat sitä luokkaa, että valittaminen ei olisi välttämättä kannattavaa.

Valtiokonttori saa jatkuvasti kriitiikkiä muilta oikeusinstansseilta siitä, miten se pudottaa tuomareiden määräämiä korvauksia. Pahimmillaan reaaliset korvaukset saattavat olla huonosti perusteltuja ja vain murto-osan siitä, mitä tuomari on määrännyt. Valtiokonttorissa ei perehdytä juttujen yksityiskohtiin, vaan päätökset tehdään aina tapausten loppulausuntojen perusteella. Niihin sisältyvät tapahtuman- tai teonkuvaukset ovat lyhyitä, oikeuskieleen nojaavia typistyksiä. Se on sikäli ymmärrettävää, että kaikkien tapausten yksityiskohtien puimiseen ei yksinkertaisesti riitä resursseja, mutta tuomareiden määräämien korvausten halpuuttaminen on kyseisen instanssin ydinosaamista ja päämissio.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Norma Bates

Tulipa mieleen jotain omakohtaisia juttuja, vaikka ensialkuun luulin että ei mitään erikoisuuksia ole osunut kohdalle näissä asioissa. Mutta tavallaan sitten kumminkin. Äitinihän oli yksi kahdestatoista lapsesta, ja kaikista lapsistaan (joista äidinisä käsittääkseni ollut halunnut yhtäkään), äidinisä suosi poikaa joka hakkasi lapsiaan aivan kuten hän itsekin oli tehnyt. Myöhemmin pojasta tuli myös juoppo ja ilmeisesti mielisairas (pahemmin kuin suvussamme on tapana olla). Tälle pojalle äidinisä myi talonsa, sen jossa oli kaikki lapsensa "kasvattanut" ja nuorimmilta varsinkin yrittänyt ottaa luulot pois vyöllä hakkaamalla. En usko että hinta oli mitenkään messevä. Mutta siinä se pääosa perintöä sitten meni kaikilta muilta sivu suun, kun yksi oli sellainen kultsipuppeli että tätä piti suosia. Kun isovanhempani sitten aikanaan kuolivat, olihan siinä kuulema riitaa ollut kun lauma tietysti kehitti kaikenlaista skismaa siitä kuka oli tehnyt ja mitä. Oliko siellä myös se iänikuinen perinteinen pelko että vanhempia auttanut ja hoitanut lapsi olisi laittanut kamaa omaan jemmaan, en muista.

Isäni vanhemmat olivat heittäneet veivinsä jo ennen kuin isä edes meni äitini kanssa naimisiin. Asuimme kaikki talossa joka oli joku mikä lie sotalesken tönö, en ole noihin asioihin perehtynyt, mutta kumminkin isänäidinkin kuoltua talolle eli ns. perinnölle olisi ollut periaatteessa ollut kolme jakajaa kun isällä oli kaksi puolisisarusta. Nämä eivät kuitenkaan jostain syystä koskaan vaatineet osuuttaan, ja sitten kun vanhempani myivät talon ja ostivat toisen, eivät sisarukset edelleenkään ängenneet väliin. Tästä toki kiitos, koska olimme me ihan tarpeeksi köyhiä muutenkin.

Mutta sitten kun isäni kuoli, osoittautui että oli jakamatta myös joku ihme metsäläntti josta en ollut ikinä kuullut enkä tietenkään nähnytkään. Tämäkin oli kai joku lahjoitus paikkakunnalta sotaleskelle. En muista enää sen kummemmin asioita, mutta ilmeisesti tämä pläntti sitten myytiin ja rahat jaettiin isän sisarusten ja meidän kahden rintaperillisen kesken. Ollaan kai sitten sisarukseni kanssa saatu kumpikin 1/6 jos isän sisaruspuolet saivat 1/3 per nenä.

Omituista on että kun asiasta piti sopia, isän velipuoli väitti äidilleni että hän oli muka keskustellut kanssani asiasta. Eläissäni en ollut aikuisena hänen kanssaan ollut missään tekemisissä. En tiedä sitten oliko  hänellä joku varhaisdementia vai miksi moinen hölynpöly.

Kuolemat johtavat aina kaikenlaisiin kummallisuuksiin ja arvoituksiin.

kertsi

TIedän kaksi sisarta, ex-mieheni lähisukua, jotka joutuivat pahasti riitoihin perintökiistan myötä. Toisen luona heidän isänsä oli asunut vuosikausia lopun lähestyessä, ja tämä sisarus oli hoitanut isäänsä. Kun sitten isä kuoli, tämä sisarista oli sitä mieltä, että hänelle kuuluisi isompi osa perintöä, koska hän oi tehnyt niin paljon enemmän kuin sisarensa. Toinen ei siihen suostunut, ja niin sisarusten välit menivät poikki. Lakihan ei tuommoisia hoitamisia huomioi.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Aave

Synnyinkaupungissani oli pitkään (Kymmeniä vuosia) tyhjillään suurehko maapalsta hyvällä sijainnilla, kun maan omistaneen vainajan lähisuku ei päässyt selvyyteen sen uusomistajuus- ja jakosuhteista. Niihin vuosikymmeniin on varmasti mahtunut kaikenlaisia juonenkäänteitä ja suurta draamaa monikautisen televisiosarjan edestä - ja kaikkien osapuolten asianajajat netonneet samalla sievoisia summia.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 14, 2021, 22:18:17
Eikö tietty perintöosuus ole lakiinsäädetty jälkeläisille? Osan perinnöstä voi osoittaa muillekin?
Käsittääkseni laki Suomessa takaa osuuden jälkeläisille, olenko nyt väärässä?

Et sitten vaivautunut lukemaan ollenkaan, mitä ketjuun on aikaisemmin kirjoitettu?

Nostatin nimenomaan kysymyksen siitä, miksi on niin äärimmäisen vaikea välttää (minimissään) lakiosan jakaminen rintaperillisille tai näiden jälkeläisille. Kun ihminen voi elinaikanaan vaikka polttaa roviossa omaisuutensa, niin miksi kuoleman jälkeen lyödään lakikirjalla päähän eikä ihminen voi koko omaisuudestaan määrätä testamentilla.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Kopek

Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:04:35
Nostatin nimenomaan kysymyksen siitä, miksi on niin äärimmäisen vaikea välttää (minimissään) lakiosan jakaminen rintaperillisille tai näiden jälkeläisille. Kun ihminen voi elinaikanaan vaikka polttaa roviossa omaisuutensa, niin miksi kuoleman jälkeen lyödään lakikirjalla päähän eikä ihminen voi koko omaisuudestaan määrätä testamentilla.

En osaa vastata kysymykseen. Sen sijaan mietin, mitä väliä maallisella omaisuudella on enää siinä vaihessa, kun ruumismadot ryömivät sisään silmänaukoista. Eikö maalliset asiat pidä hoitaa silloin, kun on niitä hoitamassa.

"Isältä pojalle ja pojalta pankille" on vanha sanonta yritysmaailmassa.

Kaikki menee viimeistään silloin, kun perintöketjussa tulee vastaan heikko lenkki.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Kopek - toukokuu 15, 2021, 21:27:59
En osaa vastata kysymykseen. Sen sijaan mietin, mitä väliä maallisella omaisuudella on enää siinä vaihessa, kun ruumismadot ryömivät sisään silmänaukoista. Eikö maalliset asiat pidä hoitaa silloin, kun on niitä hoitamassa.

Sitähän se on, maallisten asioiden hoitamista, testamentin tekeminen, kun on vielä itse niitä hyvissä voimissa hoitamassa.

Ainakaan minä en osaa sanoa montako vuotta elän ja millaisessa kunnossa olen viimeiset vuoteni. Niinpä aion tiukasti pitää kiinni omaisuudestani loppuun asti ja haluan varoja käytettävän tarpeellisen hoidon laatuun. En tiedä paljonko on jäljellä vai onko mitään, kun kuolen. Tai voi olla, että piankin sattuu jotain, joka vie hengen nopeasti.

Saattaapa olla, että on jokin tärkeä asia, jonka edistämiseen haluan antaa jäämistöni mieluummin kuin kohtuullisesti toimeentuleville lapsilleni, jotka siis ovat jo aikuisia. Laki tosin pakottaa minut jättämään jälkikasvulle puolet jäämistöstä.

Sitä paitsi ruumismadot eivät minussa möngi, vaan minut tuhkataan ja nakataan jollekin sallitulle ripottelupaikalle ilman hautakiviä. Tästäkin ohjeet on jo kirjoitettu. Jos niitä ei noudateta, olen vannonut tulevani kummittelemaan jälkeläisilleni.

If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 15, 2021, 19:04:35
Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 14, 2021, 22:18:17
Eikö tietty perintöosuus ole lakiinsäädetty jälkeläisille? Osan perinnöstä voi osoittaa muillekin?
Käsittääkseni laki Suomessa takaa osuuden jälkeläisille, olenko nyt väärässä?

Et sitten vaivautunut lukemaan ollenkaan, mitä ketjuun on aikaisemmin kirjoitettu?

Nostatin nimenomaan kysymyksen siitä, miksi on niin äärimmäisen vaikea välttää (minimissään) lakiosan jakaminen rintaperillisille tai näiden jälkeläisille. Kun ihminen voi elinaikanaan vaikka polttaa roviossa omaisuutensa, niin miksi kuoleman jälkeen lyödään lakikirjalla päähän eikä ihminen voi koko omaisuudestaan määrätä testamentilla.
Pidän oikeudenmukaisena lakiosaa. Perilliselle kuuluu osuus joka tapauksessa. Vähentää perintöongelmia.

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Toope - toukokuu 15, 2021, 22:52:07

Pidän oikeudenmukaisena lakiosaa. Perilliselle kuuluu osuus joka tapauksessa. Vähentää perintöongelmia.

Lakiosa lienee peruja siltä ajalta, kun asuttiin vielä maalla ja harjoitettiin maanviljelystä. Tuolloin kait yleensä tila jätettiin vanhimmalle pojalle. Nuoremmille saatettiin lohkoa pieni maapala, josta sai repiä elantonsa ja tyttäret naitettiin emänniksi naapuripitäjään, jos ei omalta kylältä löytynyt sopivaa. Tyttärellä oli myötäjäiset mukanaan, jotta kelpasi paremmin miehelään. Varmaan tuolta ajalta on lakiin tullut, että jokaiselle lapselle jotain oli pakko jättää. Nyt tätä kirjoittaessa mietin, jotta mahdettiinko tyttärille edes perintöä tulla, jos olivat jo myötäjäisensä saaneet isän (=kotitilan omistaja) elinaikana?

Mutta onko tuo lakiosa enää tätä päivää kaupungistuneessa yhteiskunnassa? Onko lapsen automaattisesti ja pakosta oltava myös perillinen? Miksi ihmeessä?

En ymmärrä myöskään tuota, että lakiosa "vähentää perintöongelmaa". Miten se vähentää? Jos kaikkia lapsia ei testamentilla jätetä pelkälle yhtä suurelle lakiosalle, niin aika monessa tapauksessa varmaan harmitusta tulee. Mutta mitä sitten? Jos vainajan tahtonsa ilmaissut testamentissa, niin varmaan on ollut tietoinen siitä, että kaikki eivät ole siitä kovin ilahtuneita.

Edelleen peräänkuulutan perustelua sille, miksi ihminen ei itse saa määrätä mitä säästöilleen tehdään. Perusteluksi mielestäni ei riitä se, että "se on kirjoitettu lakiin ja näin on aina ollut". Lakihan nyt loukkaa yksilön oikeutta määrätä omaisuudestaan.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2021, 08:46:05

Edelleen peräänkuulutan perustelua sille, miksi ihminen ei itse saa määrätä mitä säästöilleen tehdään. Perusteluksi mielestäni ei riitä se, että "se on kirjoitettu lakiin ja näin on aina ollut". Lakihan nyt loukkaa yksilön oikeutta määrätä omaisuudestaan.

"Lakiosa varmaan vähentää perillisten keskinäisiä jännitteitä ja kaikki saavat jotain.

Yhteiskunnassa on varmaan muitakin lakeja jotka loukkaavat oikeutta määrätä omasta omaisuudestaan ja vapauksistaan.

Kuolemanjälkeisellä tahdolla (halulla) ei ole suuremin merkitystä ja se mitä joku jo eläessään ymmärtää haluavansa, (eikä sitä toteuta) lienee sivuseikka..

Itsekkyyttä on kaikenlaista ja kuoleva ihminenkin haluaa hallita omaisuuttaan kunnes on pakko lähteä ja jättää maallinen- "harva sitä mukaansa ottaa, - Tosin sellaista uskoa on ollut isojen omaisuuksien haltioissa maailman molemmat sivut faaraoiden ajoista ja muista muistomerkeistä alkaen.

Norma Bates

Mitäpä jos kaikilta vainajilta menisi osa perijöille ja loput Suomen valtiolle... Alkaisiko velanotto hellittää ja yhteiskunnan olot parantua? Jos tuleva vainaa elämänsä varrella olisi sitä mieltä että hän ei halua yhteiskuntaa avittaa, niin ehkäpä sellainen toiminta mikä johtaa luonnon tuhoon vähenisi edes hiukan. Kun ei siis pyrkisi tienaamaan ja omistamaan rajattomasti.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - toukokuu 16, 2021, 11:48:32
Mitäpä jos kaikilta vainajilta menisi osa perijöille ja loput Suomen valtiolle... Alkaisiko velanotto hellittää ja yhteiskunnan olot parantua? Jos tuleva vainaa elämänsä varrella olisi sitä mieltä että hän ei halua yhteiskuntaa avittaa, niin ehkäpä sellainen toiminta mikä johtaa luonnon tuhoon vähenisi edes hiukan. Kun ei siis pyrkisi tienaamaan ja omistamaan rajattomasti.

Valtio ottaa jo reilun osansa, perintöverot lienee aika korkeat. Tätähän sitä ovat köyhät Nallet harmitelleetkin niin, että piti Ruotsiin lähteä, jotta lapsparoille jäisi edes jotain.

Tähän saakka asiaan on pyritty vaikuttamaan vain jakamalla omaisuutta jo ennen kuolemaa, siinäkin on kantona kaskena ennakkoperintäverot ja lahjaverot - eli kyllä valtio jo kuolemalla tienaa!

T: Xante

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 16, 2021, 11:09:53
Kuolemanjälkeisellä tahdolla (halulla) ei ole suuremin merkitystä ja se mitä joku jo eläessään ymmärtää haluavansa, (eikä sitä toteuta) lienee sivuseikka..

Eipä nykyinen lakikaan ihan tuota tue, sillä onhan ihmisellä valta testamentilla määrätä puolesta omaisuudestaan, jos tällä on suoraan alenevassa polvessa jälkeläisiä ja koko omaisuudestaan vain, jos jälkeläisiä ei ole.

Ihmiset ovat erilaisessa asemassa sen mukaan onko jälkeläisiä, vaikka nämä olisivat jo aikuisia.

LainaaItsekkyyttä on kaikenlaista ja kuoleva ihminenkin haluaa hallita omaisuuttaan kunnes on pakko lähteä ja jättää maallinen- "harva sitä mukaansa ottaa, - Tosin sellaista uskoa on ollut isojen omaisuuksien haltioissa maailman molemmat sivut faaraoiden ajoista ja muista muistomerkeistä alkaen.

En minä sitä itsekkyytenä näe, että on säästänyt varoja sen varalle, että tarvitsee viimeisinä vuosinaan kustantaa itselleen jonkinlaista kotiapua. Koska päiviensä määrää ei voi tietää, niin ei voi myöskään tietää sitä, onko liikaa säästetty. Tietysti ongelmat poistuisivat sillä, että varat ja henki loppuisi samaan aikaan.

******

Ihmeen sitkeässä on tuo usko tai halu siihen, että vanhemman olisi ikään kuin velvollisuuskin jättää juuri lapsilleen, jos jotain omaisuutta kuollessa vielä on. Sisarusten välillä riitä syntyy tyhjästäkin, jos on syntyäkseen. Oman mummoni jälkeläiset vihoittelivat keskenään vuosia mummon vihkisormuksista. Jos olisi ollut edes kultaiset, mutta kun ne oli sota-aikana vaihdettu rautaisiin. Muutenhan tuolta ei mitään jäänytkään, kun koti oli tyhjennetty siinä vaiheessa, kun mummo oli joutunut vanhainkotiin.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️

Aave

"Kunhan kuollessani deletoidaan selaimesta hakuhistoriani ja tietokoneeni kiintolevyt, ei mulla muuta". :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Hippi - toukokuu 16, 2021, 14:25:11
Lainaus käyttäjältä: Karikko - toukokuu 16, 2021, 11:09:53
Kuolemanjälkeisellä tahdolla (halulla) ei ole suuremin merkitystä ja se mitä joku jo eläessään ymmärtää haluavansa, (eikä sitä toteuta) lienee sivuseikka..

Eipä nykyinen lakikaan ihan tuota tue, sillä onhan ihmisellä valta testamentilla määrätä puolesta omaisuudestaan, jos tällä on suoraan alenevassa polvessa jälkeläisiä ja koko omaisuudestaan vain, jos jälkeläisiä ei ole.

Ihmiset ovat erilaisessa asemassa sen mukaan onko jälkeläisiä, vaikka nämä olisivat jo aikuisia.

LainaaItsekkyyttä on kaikenlaista ja kuoleva ihminenkin haluaa hallita omaisuuttaan kunnes on pakko lähteä ja jättää maallinen- "harva sitä mukaansa ottaa, - Tosin sellaista uskoa on ollut isojen omaisuuksien haltioissa maailman molemmat sivut faaraoiden ajoista ja muista muistomerkeistä alkaen.

En minä sitä itsekkyytenä näe, että on säästänyt varoja sen varalle, että tarvitsee viimeisinä vuosinaan kustantaa itselleen jonkinlaista kotiapua. Koska päiviensä määrää ei voi tietää, niin ei voi myöskään tietää sitä, onko liikaa säästetty. Tietysti ongelmat poistuisivat sillä, että varat ja henki loppuisi samaan aikaan.

******

Ihmeen sitkeässä on tuo usko tai halu siihen, että vanhemman olisi ikään kuin velvollisuuskin jättää juuri lapsilleen, jos jotain omaisuutta kuollessa vielä on. Sisarusten välillä riitä syntyy tyhjästäkin, jos on syntyäkseen. Oman mummoni jälkeläiset vihoittelivat keskenään vuosia mummon vihkisormuksista. Jos olisi ollut edes kultaiset, mutta kun ne oli sota-aikana vaihdettu rautaisiin. Muutenhan tuolta ei mitään jäänytkään, kun koti oli tyhjennetty siinä vaiheessa, kun mummo oli joutunut vanhainkotiin.

Näkisin lähinnä näin, että jonkinlainen tasa-arvo perillisten kesken on tarpeellista yhteisöjenkin kannalta- ettei osasta kansaa tule kapitaalisten aatteiden suurkuluttajia, ja toisista säkenöiviä kommunistien työkassaroita..

Se periaate, että voi jättää omaisuutensa kelle haluaa lienee kyllä mahdollista, mutta kuolemanjälkeinen sen toteutuminen-(miten siinä kävi) on vainajan kannalta yhdentekevää.