Suomalainen muinaisusko ja mytologia

[kertsi]

Mitä tiedät suomalaisesta muinaisuskosta ja mytologiasta?
Mitä niistä - ja suomalaisten historiasta - jokaisen suomalaisen pitäisi tietää?
Onko muinaisuskon elvyttämisessä mitään järkeä, onko yhdenlainen usko yhtään sen parempi kuin toisenlainen?

Kirjoitin toisessa keskustelussa:

Olen parhaillaan aloittamassa Uno Harvan Suomen muinaisusko ja toisaalta Matti Haavion Suomalaisen mytologian (oppi)kirjojen luvun. (Saas näkee, jaksanko lukea loppuun asti.)

Millaista empiriaa kyseisten aiheiden tutkimiseen voisi edes periaatteessa käyttää, kun kristinusko on melkein hävittänyt sekä muinaisuskon, uskomukset, mytologian, että kansamme historian niin tarkasti, että niistä on hyvin vaikea saada empiiristä tietoa. Kristinusko on korvannut vanhemman taikauskon uudemmalla taikauskolla. Kalevala on kyllä säilynyt, mutta sehän on kaunokirjallinen teos, eikä mikään lähdeteos, sillä Lönnrothan sovitteli ja sepitteli omiaankin siihen, yrityksessään luoda juonellinen kansalliseepos. Uskoakseni suomalaisen muinaisuskon ja mytologian tutkimusta muutaman laajan kansanrunovaraston, ja Kalevalan varassa.

Merkityksetön oman maan historian tunteminen ei liene ihan kansan itseymmärryksen takia, vaikka kristinusko lienee tehnyt kaikkensa muinaisuskon, ja historiatiedon tärvelemisessä.

Wikipedia kertoo suomalaisesta muinaisuskosta:

Suomalainen muinaisusko tarkoittaa ennen kristinuskon valtakautta Suomen alueella harjoitettuja uskonnollisia tapoja ja uskomuksia. Suomalaista muinaisuskoa luonnehtivat muun muassa polyteismi eli monijumalisuus, vainajien palvonta[1] sekä tietäjälaitos[2]. Muinaisusko ei ollut Suomessa yhtenäistä tai muuttumatonta, vaan tavat ja uskomukset vaihtelivat eri aikoina ja eri alueilla.[3]

Muinaisuskosta kertovia lähteitä ovat kalliomaalaukset, kalevalainen kansanrunous sekä muiden suomensukuisten kansojen parista kerätty aineisto.[4] Kirjallisia tietoja suomalaisesta muinaisuskosta alettiin kerätä 1800-luvulla, kristinuskon ollessa jo lähes kaikkien pääasiallinen uskonto, jolloin se oli jo pyyhkinyt pois monia muinaisia perinteitä ja uskomuksia. Tästä huolimatta varsinkin ortodoksisessa Karjalassa säilyi monia vanhoja uskomuksia ja myyttejä. Tarinat Jeesuksesta ja Väinämöisestä, samoin kuin tarinat Ukko ylijumalasta ja kristinuskon Jumalasta, elivät rinnan ja toisinaan myös sekoittuivat. Monet tiedot muinaisesta uskonnosta ovat säilyneet osana kansantaruja, jotka varsinkin Karjalassa olivat huomattavan rikkaat vielä 1800-luvulla.[5]

Valtio kielsi muinaisuskon harjoittamisen 1600-luvulla, mutta Suomessa tiedettiin tai epäiltiin olevan vielä 1700-luvulla pyhiä lehtoja, joita kirkonmiehet ja viranomaiset pyrkivät hävittämään.[6] Nykyisistä juhlapyhistä laskiainen, helasunnuntai, juhannus, pyhäinpäivä (kekri) ja joulu olivat alun perin suomalaiseen alkuperäisuskontoon kuuluneita juhlia.

[kertsi]

Kolmas kirja, jonka tulin tilanneeksi Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS) alennusmyynnistä oli
Karolina Kouvola: Pohjolan jumalattaret.

Se oli nopealukuinen pieni teos, viihdyttäväkin.

"Pohjolan myyttiset naiset ovat kiehtova joukko jumalattaria, haltioita, metsänneitoja ja muita esivanhempiemme kunnioituksen herättäneitä olentoja - kansanperinteemme supersankarittaria. Nyt kansanuskon vanhat tarinat saavat tuoreita tulkintoja.

Kirjan 30 jumalattarella on jokaisella erilainen viesti ja voima, johon voi samastua. Tunnistatko itsessäsi metsän valtakunnan hallitsija Mielikin, vai oletko yhtä voimakastahtoinen kuin Pohjolan matriarkka Louhi? "

Kirjassa esitellään nämä:

Louhi, Pohjolan emäntä
Päivätär ja Kuutar, auringon ja kuun jumalattaret
Sanervatar, saunan piika
Luonnotar, elämän kehrääjä
Kyllikki, kylillä kulkija
Ilmatar, taivaan neito
Aino, hirttäytyvä neito
Pohjolan neito, kosijoiden haastaja
Marjatta, Jeesuksen äiti
Kivutar, kipujen haltija
Kuuterneito, kaulakivun parantaja
Osmotar, oluen seppä
Mielikki, metsän emäntä
Annikki, Tapion tytär
Metsänneito, metsästäjien viettelijätär
Ajattara, metsän demoni
Vellamo, kalojen hallitsija
Rauni, ukkosen vaimo
Lempo, himokas veitikka
Tapiotar, karhujen sitoja
Bytisbåne, lapsenvaihtaja
Kekritäs, esivanhempien edustaja
Hongotar, karhun saaliinhaltija
Juonitar, peurjen saaliinhaltija
Hillervo, saukkojen saaliinhaltija
Tuheroinen, vesikkojen ja ahmojen saaliinhaltija
Holohonka, riistalintujen kasvattaja
Käreitär ja Lukutar, kettujen saaliinhaltijat
Marjatera ja Loveatar, susien emot
Nokeainen, soopelin saaliinhaltija

Sinänsä kiinnostavia hahmoja, mutta sikin sokin on tuossa jumalattaria, haltijoita ja Kalevalan hahmoja. Louhellla kuvattiin Kalevalassa taikavoimia, ja hän oli ehkä shamaani, eikä jumalatar. Ainolla ei kaiketi ollut mitään taikavoimia, eikä Pohjolan neidolla tai Kyllikilläkään. Mutta sitten on merkittäviä jumalattaria kuten Luonnotar, jota ilman elämä ei edes olisi suomalaisen mytologian mukaan mahdollista, ja jonka punoma elämän lanka päättää syntymästä ja kuolemasta. Luonnotarta vastaa skandinaavisessa mytologiassa nornat.

Jumalattaret ja haltijat kuvastavat sitä, mikä oli muinaissuomalaisille tärkeää, metsästä saatava riista (Mielikki ja Annikki, sekä eri haltijat) ja vedestä kalat, ja toisaalta olut ja sauna, ja kipujen parantaminen, ja petoeläimiltä säästyminen ja varsinkin karjan säästyminen petoeläimiltä. Rauni yhdessä miehensä Ukko ylijumalan kanssa toivat ukkosen, mutta myös sateen, jota ilman vilja ei kasva.

[kertsi]

Uno Harvan Suomen muinaisusko on kyllä perin pitkäpiimäistä luettavaa. Ensimmäinen kappale jaarittelee listauksesta erilaisia Suomen, Karjalan, Hämeen tai pohjolan jumalista.

Kirjoitin toisessa keskustelussa:

Minulla on tällä hetkellä unensaantilukemistona suomalaisen uskontotieteen uranuurtajan Uno Harvan Suomalaisten muinaisusko, jonka alkuperäisteos on vuodelta 1948. Epäilen, että tuskin tulen saamaan sitä loppuun kahlattua, sen verran raskassoutuista tekstiä se on. Olen sivulla 22, enkä jaksa lukea uudelleen aiempaa 21 sivua tuota tekstiä, mutta mielikuvani on tähänastisesti lukemastani - jos en ole unenpöpperössä hallusinoinut -, niin jossain kohdassa Harva puhui miehistä viitatessaan muihin (uskontotieteen?) tutkijoihin, jotka ilmeisesti olivat kaikki tyynni akateemisia miehiä.

Ensimmäin luku liittyy melko olemattomien kirjallisten lähteiden ruotimiseen. Lähdeaineistona vaikuttavat olevan toisaalta kansanrunot, ja toisaalta ja varsinkin Agricolan lyhyt runomuotoinen listaus suomalaisista jumalista ja heidän tehtävistään Psalttarin *) esipuheessa, jossa varoitetaan kansaa uskomasta pakanajumaliin. Lisäksi lähteenä on jokin ruotsinkielinen samantapainen tai melko samansisältöinen listaus. Ensimmäinen luku keskittyy sen pohtimiseen kumpi listaus oli alkuperäinen, ja sen pohtimseen, kuka mieskollegoista on esittänyt kirjoittajan mielestä pöljiä ja kuka viisaampia argumentteja asiasta. Kirjoittaja ilmaisee ihailua E.N.Setälää **) kohtaan ja omistaa koko teoksen hänelle, ja toisaalta lyttää erään mieskollegansa (Wigren? en jaksa tarkistaa) täysin kelvottomaksi argumentoijaksi ylipäätänsä.

*) Agricolan vuonna 1551 julkaistu suomennos Psalttarista.
**) E.N. Setälä (wikipedia)

[kertsi]

Em. Suomalainen muinaisusko on niin pitkäpiimäistä lukemistoa, että se ehkä on hyvä unensaantikirja. Em. jumalalistausten ruotimisen jälkeen teos keskittyy aluksi (ennen jumaliin siirtymistä) muinaissuomalaiseen maailmankuvaan ja maailmankäsitykseen.

Kuvataan mm. taivaankantta, jota kannattelee maailmannapa, ja joka peittää litteän maankiekon. Suomalaiset kutsuivat taivaankantta myös kirjokanneksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Taivaankansi

Em. wikisivun mukaan  Maailmanpylväät, Maailmanpuu, vuoret tai jättiläiset tukevat taivaankantta.

Ja lintukoto, on se paikka, mihin linnut talvisin menevät. Saattaa olla jossain kohta, jossa taivaankansi ja maankansi yhtyvät, mutta yhtymäkohtaan on jäänyt linnunmentävä rako, josta linnut menevät. Nih.

[kertsi]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_muinaisusko
Käsitykset asioiden alkuperästä eli synnystä ovat olleet tärkeä osa muinaissuomalaisten todellisuuskäsitystä. Maailman syntytarinat ovat olleet merkittävä osa runoutta, ja maailman synnystä oli useita erilaisia kertomuksia.[5] Suomalaisessa muinaisuskossa voidaan erottaa kolme erilaista maailmansyntymyyttiä eli kosmogoniaa. Niin sanotussa sukeltajamyytissä maailma luodaan sukeltamalla maata alkumeren pohjasta ja munamyytissä maailma syntyy alkumunasta. Kolmas suomalainen kosmogonia on myytti taivaan taonnasta.[7]

Yleisimmän myytin mukaan maailma oli syntynyt vesilinnun munasta.[5] Se on alkujaan eteläinen myytti. Se tunnetaan laajalla alueella, ja se on levinnyt myös Euroopan pohjoisosiin. Uralilaisista kansoista sen tuntevat kuitenkin vain suomalaiset, itäsaamelaiset, komit ja mordvalaiset. Sukeltajamyytti lienee ollut alkuperäisempi, mutta munamyytti on syrjäyttänyt sen. Kalevalainen luomisrunosto perustuu lähes täysin munamyyttiin, vaikka runostossa on myös joitakin viittauksia sukeltajamyyttiin.[7] Muna- ja sukeltajamyyteille yhteistä on alkumeri ja -lintu.[8]

Munamyytti kuvataan runossa Väinämöisen ampuminen.[7] Runo kuvaa maan, taivaan, päivän, kuun, tähtien ja pilvien synnyn, mutta siinä ei puhuta elollisesta luonnosta eikä ihmisestä.[8] Sukeltajamyytissä maailma syntyi puolestaan kuikan tai paholaisen haettua pohjasta maata.[5] Taontamyyttiin liittyvissä muinaisrunoissa Ilmarinen mainitaan taivaankannen takojana.[9] Taivaantakomismyytti on omaksuttu suomalaiseen kansanuskoon Skandinaviasta. Mahdollisesti Ilmariseen liitettiin luojajumalan asema vasta tässä yhteydessä.[10]

---
Kun aikoinaan luin Kalevalaa, en mieltänyt sen henkilöitä jumaliksi. Jos jollakin (esim- Väinämöinen ja Louhi) oli taikavoimia, hänet mielsin shamaaniksi. Mutta Ilmarinen siis takoi taivaankannen, ja siis oli luojajumala.

Lisätty linkki.

[kertsi]

Linnunradan muinaissuomalaiset kuvasivat syntyneen mm. siten, että taivasta kannatteleva jättiläistammi oli kaatunut Tuonelan joen yli. (Tuonela oli jossain pohjoisessa.) Linnunradassa on toisessa päässä haarauma, jonka muinaiset mielsivät puun juuriksi. Puussa oli myös tihentymiä, ja tihentymien paikasta pyrittiin tekemään ennustuksia tulevan vuoden säästä (jolla oli vaikutusta viljasatoon).

[Toope]

Suomalaisten muinaisuskossa on ollut naisvaikuttajia yhtä lailla verrattuna miesvaikuttajiin, toki niin oli kreikkalaisissa ja lähi-itäläisissäkin uskonnoissa.

[Norma Bates]

Kun aikoinaan luin Kalevalaa, en mieltänyt sen henkilöitä jumaliksi. Jos jollakin (esim- Väinämöinen ja Louhi) oli taikavoimia, hänet mielsin shamaaniksi. Mutta Ilmarinen siis takoi taivaankannen, ja siis oli luojajumala.

Muistin tämmöisen värssyn kuin "omat on kalauhauat kaivamani". Nopean googletuksen myötä löytyi tämmöistä matskua:

https://www.literature.com/book-gut.php?id=kalevala_katsottuna_kaunotieteen_kannalta_19556&p=11

Tietotaistelussaan Joukahaisen kanssa muistuttaa Wäinämöinen nimenomaan
osallisuudestansa luomiseen;



    »Omat on meret kyntämäni,

    Kalahauat kaivamani,

    Mäet mullermoittamani,

    Kivet luomani kokohon.

    Olin ma miesnä kolmantena

    Ilman pieltä pistämässä,

    Taivon kaarta kantamassa,

    Taivoa tähittämässä.»[15]

Voi siis sanoa että Väinämöinen on luojajumaluus. Jos gnostilaisittain ajattelee, hän vertautuu fyysistä olemassaoloa luovaan Jahveen. Fyysisen maaimankaikkeuden takana on sitten jotain muuta, mikä käy siitä ilmi että Väinämöinenkin on Ilmattaren lapsi, eikä siis ominpäin itsekseen syntynyt ylin jumaluus.

Voi kysyä että onko ollut niin että shamanistiset kulttuurit ovat kertoneet jumaluuksista "tuttavalliseen tyyliin" niin että heidät mieltää helpommin ihan ihmisiksi touhuskelemassa, ennemmin kuin jumaliksi. Vai onko niin että paimentolaiskulttuurit jostain syystä alkoivat työntämään jumaliaan niin voimallisesti tuonpuoleisiin ulottuvuuksiin että heistä sukupolvien mittaan tuli niin ylenmäärin "jumalallisia" jumalia, ettei käynyt enää päinsä että he tepastelisivat ihmisten seassa kuin kuka tahansa tavallinen talliainen.

[kertsi]

Olen varmaan lukenut aikoinani (teini-iässä?) tuon Väinämöisen kilpalaulannan Joukahaisen kanssa jonkinlaisena miehisenä pullisteluna, itsekehuna, jos olen lainkaan kiinnittänyt huomiota.

Sitä, että Väinämöinen oli Ilmattaren poika, en tainnut huomata lukiessani, se tuli vastaan myöhemmin.

Antiikin Roomassa (ja Kreikassa, josta uskonto ja mytologia Roomaan lainattiin) taisi olla tarujen mukaan sellaisia jumaluuksia, jotka olivat aika lailla ihmisen kaltaisia, ja ehkä helpommin samastuttavampia kuin esim. Jahve. Mm. tekivät lapsia ihmisnaisten kanssa, esimerkiksi Mars oli Romuluksen ja Remuluksen isä. Viikinkienkin jumalat taisivat olla vähän enemmän ihmisen kaltaisia, hehän jopa kuolivat (tai tulevat kuolemaan?) Ragnarökissä.

Wikipedia kertoo: https://fi.wikipedia.org/wiki/Roomalainen_mytologia

Roomalaisten tärkeitä jumalia
    Ylijumala Juppiter (kreikkalaisten vastine Zeus)
    Ylijumalan puoliso Juno (kreikkalainen vastine Hera)
    Sodan jumala Mars ja jumalatar Bellona (kreikkalainen vastine Ares)
    Meren jumala Neptunus (kreikkalainen vastine Poseidon)
    Manalan valtias Pluto (kreikkalainen vastine Hades)
    Ennustamisen ja sivistyksen jumala Apollo (kreikkalainen vastine Apollon)
    Sodankäynnin ja viisauden jumalatar Minerva (kreikkalainen vastine Athene)
    Sanansaattaja Mercurius (kreikkalainen vastine Hermes)
    Metsästyksen jumalatar Diana (kreikkalainen vastine Artemis)
    Rakkauden ja kauneuden jumalatar Venus (kreikkalainen vastine Afrodite)
    Sadonkorjuun jumala Saturnus (kreikkalainen vastine Kronos)
    Onnetar Fortuna (kreikkalainen vastine Tykhe)
    Voiton jumalatar Victoria (kreikkalainen vastine Nike)
    Kodin jumalatar Vesta (kreikkalainen vastine Hestia)
    Lemmenlevittäjä Cupido (kreikkalainen vastine Eros)

Roomalaisilla oli myös täysin omia jumalia, kuten Bellona (Sodan jumalatar), Janus, laarit ja penaatit.
...
Roomalaisten jumalat elävät edelleen aktiivisesti kirjallisuudessa ja länsimaisessa kulttuuriperinnössä. 

Lieköhän Suomessa ollut sodan jumalia ja jumalattaria (Roomassa siis nelisen, Mars, Bellona, Minerva, Victoria)? Tuskin sentään on ollut rakkauden ja kauneuden jumalatarta, tai ainakaan ei mainita Pohjolan jumalattaret -kirjassa.

[Norma Bates]

Kun muutoin Väinämöisestä saa vaatimattoman, kehuskelemattoman kuvan, itse otin tarinan puitteissa keissin niin että Joukahainen puhui niin paljon paskaa että lopulta Väiskiltäkin kärähti käpy ja alkoi luetella faktoja.

[kertsi]

Pitäisi lukea uudestaan koko Kalevala. Varmaan on unohtunut suurin osa.

[kertsi]

Toisesta keskusteluketjusta:

Äijä on Ukko Ylijumalan monista nimistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukko

Ukko on kiertoilmaus, joka tarkoittaa yksinkertaisesti vanhaa miestä. Ukon oikeaa nimeä ei haluttu lausua mahdollisesti kunnioituksesta ja pelosta tätä jumaluutta kohtaan. Vastaavasti juutalaisuuden ja kristinuskonkaan mukaan Jahve-jumalan nimeä ei pidä turhaan lausua. Ukon alkuperäinen nimi voi olla Perkele, mutta Ukkoon uskoneet myöhempien aikojen ihmiset eivät välttämättä olisi osanneet yhdistää kristinuskon paholaiseksi leimaaman Perkeleen nimeä Ukkoon. Toisaalta myös Ilmarisen nimeä on voitu käyttää taivaan jumaluudesta sen jälkeenkin, kun taivaan jumala sai huomattavasti uusia vaikutteita balttilaisesta perinteestä.

Arkeologi ja emeritusprofessori Unto Salon mukaan Ukko on tunnettu myös nimillä Isoi, Isäinen, Isänen, Äijä, Pitkänen, Pitkäinen, Pitkämöinen, Ylkäinen ja Ylikäinen. Unto Salo ei liitä balttilaisperäistä perkele-nimeä itämerensuomalaiseen Ukko-jumaluuteen.[2]

[Toope]

Pitäisi lukea uudestaan koko Kalevala. Varmaan on unohtunut suurin osa.

Sitä on vaikea ymmärtää, paljon on sekavaa jorinaa. Tulkinnanvaraista, kuten Raamattukin.

[Norma Bates]

Pitäisi lukea uudestaan koko Kalevala. Varmaan on unohtunut suurin osa.

Sitä on vaikea ymmärtää, paljon on sekavaa jorinaa. Tulkinnanvaraista, kuten Raamattukin.

Raamatussa on ristiriitaisuuksia jotka vesittävät koko Raamattuun perustuvan uskon jos yhtään käyttää aivojaan. Jeesuksestakin saa vaikka mimmoisen sissijohtajan kun hän juttelee vihasta isän ja pojan välillä jne. Plus hän mainitsee tulleensa vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten, joten aikalailla ovat saaneet hänen jälkeensä tulleet ajatusvoltteja tehdä muokatakseen hänestä koko maailmalle tarkoitetun Messiaan.

Kalevala ei ole mystinen sekasotku. Ja siitä ennemmin ottaisin oppia. Sotiminen ei kannata, naisia voisi kohdella paremminkin yms.

[Toope]

Eivät nuo ole tarkoitettu kirjaimellisiksi opinlähteiksi, kuten ei koraanikaan. Niitä tulee funtsia ja pohtia.
Ideoita niissä raamatullisissa ja kalevalaisissakin ajatuksissa on.
Ei se Jobin kirjakaan oikeasti jumalasta sinänsä kerro, vaan ihmisen elämästä kriisien keskellä ja miten hän suhtautuu elämään. Ei Kainin ja Abelin taru kerro muusta, kuin ihmismielen kaksijakoisuudesta. Perinteiset esivanhempamme ovat miettineet noita samoja asioita ihan samoin, kuin mekin nykyään. Ehkä aika tuloksettomasti, mutta silti. Hyvää ajattelua silti, koska sitähän yhteiskunta tarvitsee. Yhteiskunta, joka funtsii noita asioita, on elävä yhteiskunta.