Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Ovatko miehet naisia myötätuntoisempia?

Aloittaja ROOSTER, heinäkuu 15, 2021, 08:54:17

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Norma Bates

Suomen UN Women:

Suomen kieleen ja kulttuuriimme on juurtunut vahvasti sanontoja isästä, joiden on ollut tarkoitus synnyttää pelonsekaista kunnioitusta. Isä on pitkään nähty patriarkaalisessa yhteiskunnassamme hahmona, jonka sana on oltava viimeinen, ja jonka täytyy olla kaikkivoipa, vahva ja rohkea metsien mies.   
Onneksi feministien purkaessa naisten ahdasta roolia, on miehillekin avautunut uusia tapoja olla läsnäoleva isä. 
Nykyään yhä useampi isä haluaa olla osa lastensa arkea. Yhä useampi on herännyt tyttöjen edelleen kohtaamiin epätasa-arvo-ongelmiin ja haluaa tyttärensä elävän maailmassa, jossa tyttöjen oikeuksia kunnioitetaan ja kuullaan. Maailmassa, jossa tytär voi itse valita ammattinsa ja puolisonsa sekä elävän sellaista elämää kuin hän itse haluaa.   
"Tytöistä, jotka opetetaan lapsena unelmoimaan ja uskomaan itseensä, kasvaa naisia, jotka muuttavat maailmaa. Jokainen ihminen ansaitsee elää ympäristössä, jossa on turvallista kokeilla omia rajojaan ja etsiä itseään." kansanedustaja ja UN Women Suomen jäsen Hussein al-Taee korostaa.   
Al-Taeelle on tärkeää olla luomassa maailmaa, jossa jokainen isä voisi olla läsnä lapsiensa elämässä, eikä vahvat maskuliiniset ja feminiiniset sukupuoliroolit korostaisi perinteisiä vanhemmuuden rooleja. Hän korostaa myös miesten esimerkin voimaa tasa-arvotyössä. Voimaa, joka samalla rakentaa yhdenvertaista perhe-elämää, sekä murtaa tasa-arvon lasikattoja yhdessä tyttöjen ja naisten kanssa!
Tasa-arvolla on mahdollisuus vapauttaa meidät vanhanaikaisista sukupuolistereotypioista ja jäykistä vanhemmuuden rooleista, ja tehdä tilaa kaikenlaiselle vanhemmuudelle, erilaisille perheille, ja kaikille sukupuolille.
Tasa-arvoinen maailma hyödyttää meitä kaikkia ja tarvitsee meistä jokaista. Liity tasa-arvon puolustajiin ja haasta myös isäsi olemaan #HeForShe ja UN Women Suomen jäsen. 
http://ow.ly/4Crv50GMWTo
Hyvää isänpäivää kaikille ❤️


Ja sitten kenties jo voi osoittaa sitä myötätuntoa jopa naisia kohtaan, kun opettelee sitä omien tytärtensä suuntaan.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: https://www.verkkouutiset.fi/pohjolan-mytologia-tarjoaa-karmeita-naisia-ja-jopa-rivoutta/#3f325e24Taikausko on ruokkinut kasautuvasti joidenkin hahmojen piirteitä: kovettanut ja kivettänyt karmeita akkahahmoja. Sieltä taitavat olla peräisin miesten tuntema kauhu naisia kohtaan, mikä heijastuu vielä tänäkin päivänä.
...
mahtavammat naishahmot kertautuvat sellaiseksi kokoelmaksi, että tämän päivän Maripaitaan pukeutuvaa pehmomiestä moinen kauhistuttaa.

Luultavasti siis miehet ovat, paitsi ehkä naisia myötätuntoisempia, niin myös taikauskoisempia.

Minullakin on joku alitajuinen käsitys siitä, että naisilla on sellaisia henkisiä kykyjä joita miehiltä puuttuu. Näitä voidaan sitten käyttää - myös miehiä vastaan. Niinkuin on todisteltu, jos on aseita olemassa, joku niitä aina myös käyttää.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Karikko

^
Myötätunto "parhaimmillaan" voi tarkoittaa sitä, että osaa asemoitua toisen ihmisen tunteisiin, eli tuntea itsessään mitä toiselle tapahtuu hänen kokiessaan iloja, suruja, tuskia ynnä muita asioita- se taitaa tapahtua usein automaattisesti jo nähdessään jotain sellaista samat aivoalueet aktivoituvat, mitä omakohtaisessa kokemisessakin-

Kaikenlaiset äkilliset tapahtuma saavat aikaan reaktioita näkijässäkin ja sitä enemmän mitä tutumpi on kyseessä, tai sitten omaan ryhmään kuuluvaksi ymmärretty.

Mutta eivät nuo empaattisuudet välttämättä koske ulkopuolisia ellei ole jotain samaistumisen mukaista suuntausta- vieras vihollinen ei ole yhtä oikeutettu saamaan samanlaista tuntemusta aikaan.

Suloinen koiranpentukin  saa varmaan enemmän tunteita aikaan, kuin sammakonpoika jonka kurki, tai haikara kopauttaa hengiltä ja nielaisee masuunsa.

En tiedä onko myötätunnoissa varsinaisesti eroa, mutta ne varmaan kohtelevat eri ihmisiä ja olentoja eri tavoin- myötätuntoinen ihminen voi kyllä syyllistyä julmuuksiin toisia myötätuntoisia kohtaa, jos olettaa heidän olevan "epäinhimillistettyjä"  Sitähän tietenkin tapahtuu kaikessa.

Helpoin ymmärrettävä asia varmaan saksan juutalaisvainot tässä hiljan- propakandalla on "taivaallinen voima, joskus.

Norma Bates

Jos nyt oikein karikatyyriksi vetää, miesten kesken on vain loputon kilpailu. Ei tule nyt äkkiseltään yhtä ainutta kohtaa Raamatusta mieleen joka todistaisi veljesrakkaudesta. Jo alkuaskelmilla Kain teurastaa Aabelin. Jaakobilla ja Eesaulla ei juuri ole sen häävimmät välit. Joosefista hänen veljensä yrittävät hankkiutua eroon. UT:n puolella Jeesuksen perhe yrittää käydä kinuamassa Jeesusta pois kaduilta riekkumasta, mutta eipä Jeesus suostu. Sensijaan toisella kertaa vallan juttelee että on tullut panemaan miekan isän ja pojan jne. välille.

Ehkäpä sellaiset perhesysteemit jotka ovat saaneet siitä alkunsa että suku päättää ketkä avioituvat keskenään, tai nainen on jopa miehen omaisuutta, eivät lämpöä hehku. Siellä on sitten vain velipuolten välinen loputon sota. Ja joissain perheissä ihan täysveljet toistensa kimpussa. Mutta tämä on biologisessa mielessä luonnollista, esim. petolintujen pesissähän käy melkoinen eloonjäämistaistelu kun vahvin poikanen tavalla tai toisella järkkää sisaruksensa pois tieltä.

Ketä kohtaan mies kykenee tuntemaan myötätuntoa, jos veli on vihollinen ja vaimo omaisuutta? No varmaan sitä metsästyskoiraansa Mustia. Ja toki omia poikia, jos ei sillä tavalla päästä viiraa että näkee jälkeläisenkin uhkatekijänä (mikäli on korkeassa asemassa ja varakas).

Toope

Olen itse kasvanut veljien keskellä, enkä vanhimpana. Turpiin tulee nuoremmille, koska luonto.
Puolustustakin tulee jossain vaiheessa.
En tiedä, mitä sisaruskeskeisessä (tytöt) on kasvaa, mutta luultavasti valtanäkemystä heilläkin?

Toope

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 14, 2021, 09:39:31
Suomen UN Women:

Suomen kieleen ja kulttuuriimme on juurtunut vahvasti sanontoja isästä, joiden on ollut tarkoitus synnyttää pelonsekaista kunnioitusta. Isä on pitkään nähty patriarkaalisessa yhteiskunnassamme hahmona, jonka sana on oltava viimeinen, ja jonka täytyy olla kaikkivoipa, vahva ja rohkea metsien mies.   
Onneksi feministien purkaessa naisten ahdasta roolia, on miehillekin avautunut uusia tapoja olla läsnäoleva isä. 
Nykyään yhä useampi isä haluaa olla osa lastensa arkea. Yhä useampi on herännyt tyttöjen edelleen kohtaamiin epätasa-arvo-ongelmiin ja haluaa tyttärensä elävän maailmassa, jossa tyttöjen oikeuksia kunnioitetaan ja kuullaan. Maailmassa, jossa tytär voi itse valita ammattinsa ja puolisonsa sekä elävän sellaista elämää kuin hän itse haluaa.   
"Tytöistä, jotka opetetaan lapsena unelmoimaan ja uskomaan itseensä, kasvaa naisia, jotka muuttavat maailmaa. Jokainen ihminen ansaitsee elää ympäristössä, jossa on turvallista kokeilla omia rajojaan ja etsiä itseään." kansanedustaja ja UN Women Suomen jäsen Hussein al-Taee korostaa.   
Al-Taeelle on tärkeää olla luomassa maailmaa, jossa jokainen isä voisi olla läsnä lapsiensa elämässä, eikä vahvat maskuliiniset ja feminiiniset sukupuoliroolit korostaisi perinteisiä vanhemmuuden rooleja. Hän korostaa myös miesten esimerkin voimaa tasa-arvotyössä. Voimaa, joka samalla rakentaa yhdenvertaista perhe-elämää, sekä murtaa tasa-arvon lasikattoja yhdessä tyttöjen ja naisten kanssa!
Tasa-arvolla on mahdollisuus vapauttaa meidät vanhanaikaisista sukupuolistereotypioista ja jäykistä vanhemmuuden rooleista, ja tehdä tilaa kaikenlaiselle vanhemmuudelle, erilaisille perheille, ja kaikille sukupuolille.
Tasa-arvoinen maailma hyödyttää meitä kaikkia ja tarvitsee meistä jokaista. Liity tasa-arvon puolustajiin ja haasta myös isäsi olemaan #HeForShe ja UN Women Suomen jäsen. 
http://ow.ly/4Crv50GMWTo
Hyvää isänpäivää kaikille ❤️


Ja sitten kenties jo voi osoittaa sitä myötätuntoa jopa naisia kohtaan, kun opettelee sitä omien tytärtensä suuntaan.
Isä ja äiti ovat vahvoja hahmoja mytologiassa ja perinteessä, mutta miksei pitäisi olla nykyperheissäkin?
En tarkoita mitään väkivaltaperheajatusta, mutta perinteistä mallia, jossa perheessä on johtajat ja sitten jälkeläiset....?


Norma Bates

Lainaus käyttäjältä: Toope - marraskuu 21, 2021, 00:55:25
Ulkonäköpalaute tulee enemmän naisilta, kuin miehiltä:
https://i.postimg.cc/ZqbDc7S5/ulkon-k-palaute.jpg

Olisi mielenkiintoista nähdä millaiseksi maailma tai elämä muuttuisi, mikäli naisille ei pikkutytöstä eteenpäin jankutettaisi huomioita heidän ulkonäöstään. Ehkäpä eivät sitten itsekään aukoisi päätänsä muiden naisten ulkonäöstä.

Olen itse yrittänyt parhaani mukaan pitää turpani kiinni naisten ulkonäköön liittyvistä seikoista. En oikein pitänyt siitä kun äitini huomautteli ihmisten olemuksista. Ja yleensä kai juuri naisten. Ei heille itselleen, mutta selän takana. Jos en naisten olemisia olekaan haukkumaan ryhtynyt, niin ehkä sitten miesten. Vaikkei miesten ulkonäöllä tietysti ole minulle merkitystä kuin parinvalinnassa.

Toope

Jankutetaanko naisille ulkonäöstä? Onko se asia?
Totta puhuen on, koska naisille biologisesti kauneus on keskeinen tekijä. Se houkutteleva piirre. Eivät tytöt yhteiskunnan vuoksi luo instagram-tms. näkyjä itsestään, heille ulkonäkökilpailu on aseman hakemista. He tietävät sen, että ulkonäöllä kilpaillaan, koska se on biologiaamme perustuva ilmiö. Kauneudella pärjää... ;)

En väitä, että olisi ainoa tekijä, mutta osatekijä kyllä. On typerää esittää, etteikö naisillla ulkonäöllä olisi väliä, "vähemmässä määrin" miehilläkin.

Norma Bates

Somessa taisi juuri joku nainen sanoa että kun hän kertoi valmistuneensa personal traineriksi, sai hän kauhean viharyöpyn netissä osakseen. Tämä sen vuoksi että joidenkin mielestä hän ei ollut tarpeeksi hoikka. Haukkujien sukupuolta hän ei määritellyt.

Tottakai ulkonäölle pannaan painoa, mutta ei kannata lähteä sille tielle että pitäisi kyetä miellyttämään kaikkia. Henk.koht. hygieniasta huolehtimisen päälle kaikki muu on ekstraa jossa kannattaa miellyttää vain itseään. Esim. minä kun olen hoikahko, minulle auotaan päätä tukasta, kun kehosta ei pysty. Jos laittaisin hiukseni toisin, sitten löydettäisiin joku muu asia mäkätettäväksi.

Pienistä rinnoista länkyttävälle nauraisin räkäiset naurut, koska koen itseni onnekkaaksi että sain juuri nämä rinnat.

Toope

Kuten sanoin, varmasti naisille ulkonäkö/olemus on tärkeämpää kuin miehille. Sekä miesten, että naisten näkökulmasta.
Soininvaaran kaltainen vähän räjähtäneen näköinen menee miehenä "älyköstä", naisena olisi vähemmän uskottava.

Kyllä minusta nainen Päivi Räsäsen näköisenä on aina uskottavampi, kuin joku vihreä/punahiuksinen hörhö.
Kyse on uskottavuudesta.

Norma Bates


kertsi

Lainaus käyttäjältä: Norma Bates - marraskuu 29, 2021, 20:07:48
https://kingdomstv.com/man-spotted-with-tiny-kitten-on-subway/

Lempeys ötököitä kohtaan on aina iso plussa miehessä.
Muistan, kun luin ekoja kertoja jäsen Hipin tekstejä, joissa hän kirjoitti niin mukavasti kissoistaan. Ajattelin, että siinäpä ekstramukavan oloinen mies (hänellä oli miehen avatar muistaakseni). Kun sitten ilmeni, että hän olikin nainen, asettui arvio mukavan oloiseksi naiseksi, ihan kuin se olisi (muka?) naiselle tyypillisempää olla mukava, tai miehille epätyypillisempää.

Eikös ötökkä-sana viittaa hyönteisiin?
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Norma Bates

^ Minä kun käytän sanoja niin ne viittaa ihan minne milloinkin meitsiä huvittaa.  ;D

Hippi

Monilla ihmisillä on paljon helpompi luoda suhde eläimeen kuin ihmiseen, joten enpä tiedä onko tuossa nyt esimerkiksi puolisonvalintaan oikeastaan kovinkaan järkevää kriteeriä. Voi olla puolison hakkaaja, joka ei pahimmassa ärjykännissä ikinä kissalleen tai koiralleen tekisi mitään.
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️