Vaikeita kysymyksiä (ehkä)

[Melodious Oaf]

^  

Ei liity edelliseen kovin suoraan, mutta "murremeemeiksi" muodostuvat piirteet ovat usein jollain tapaa varsinaisesta murteesta irrallisia. Selkeä esimerkki tästä on humoristinen ja luullakseni läppänä syntynyt "nysse".

Näkisin että tietyllä nuotilla sanottu "KAUpungin AUto" on se, millä Vilho käy Hallilla — sen sijaan että kukaan millään nyssellä kauppahallille kulkisi.

En muista että olisin rakennuksilla tai missään kuullut kovin montaa kertaa autenttista nääs-sanan käyttöä. Luppakorvan huolellisesti artikuloitu ja ilman tamperelaisia vokaaleja tai äänenpainoja esitetty "nääs" oli silti pirullista lastenohjelman miinoittamista.

Koen että murteen varsinainen juttu ovat tietyt äänenpainot ja poljennot ja se, millaisiin toteamuksiin ja ilmauksiin tämä johtaa. Kun murretta "kuvataan", se tehdään sanaston kautta, mutta varsinaisesti kyse on vuoropuhelujen rytmiikasta.

- Näitä palohälyttimem patteireita olis sittehhyvä ajallaavvaihtaa ja seurailla.   
- No kaimmääste hommaajjonku karttakepij ja rupeen sillä niitä tökkii.

Ei tollasta kukaan kestä lukea, eikä samaa murreta puhuvien keskinäistä kanssakäymistä tai edes sen rytmiikkaa ole helppo kuvata oikeansuhtaisesti. Vastaavat vuoropuhelut ovat usein keskeisesti neutraalia tiedonvaihtoa, jossa tietty absurdius ja hersyvämpi ilmaisu puolin ja toisin kulkee mukana lähes noteeraamattomana sivujuonteena. Kuvittelisin jonkin samankaltaisen pätevän murteisiin laajemminkin. 

[Brutto]

Pysytään edelleen nääs-teemassa ja tehdään samalla Kopekin autoiluarvoituksesta uusi versio:

Missä ja milloin kuvattu:


https://www.youtube.com/watch?v=gLX1mK23K78


Vihje

Vihjeitä:
Kaupunkimainen kunta lentoasemalla.

[Hayabusa]

^Pelkästään vihjeiden perustellaa: wannabe-Vantaa, eli Pirkkala. 

[Hippi]

Minun parkkiintunutta kielikorvaani taas raastoi niinkuttelu kohdassa
   onko ihanampaa niin kuin on tää.

Luultavasti tuossa kohdassa oli tarvittu vain täytettä, jotta sanat ja tavut istuvat rytmiin.

Aika usein kotimaisissa biiseissä kuulee kohtia, jotka viiltävät korvaa, kun laulettavaa on laitettu enemmän kuin tahtiin mahtuu tai päin vastoin, jotain kohtaa joudutaan luonnottomasti venyttämään, että tahti tulee täyteen. Ehkä piinallisinta on, että sanajärjestys muokataan luonnottomaksi, jotta saadaan riimit ja rytmit kohdilleen.

Noista ei yleensä jää mieleen kuin nuo kummalliset kohdat ja aina kun biisi alkaa, jään odottamaan milloin tulee taas "se" kohta.

[Kopek]

Tätä kysymystä miettiessäni ajattelen MrKATia ja hänen ehdonta asennettaan "persuihin", mutta muotoilen silti kysymyksen yleiselle tasolle.

Kuvitellaan, että rakastuisitte johonkin henkilöön (naiseen/mieheen/sukupuolettomaan/trans etc.), ja tämä henkilö edustaisi poliittista kantaa, joka on vastakkainen teidän poliittiseen kantaanne nähden.

Kuinka suuri kynnyskysymys tuo olisi? Vai onko rakastuminen ylipäätään mahdotonta, jos toinen edustaa väärää poliittista näkemystä? Entä, jos rakastuu, ja saa tietää poliittisesta kannasta vasta myöhemmin.

Tämän tyyppinen pohdiskelu on ajankohtaista eri puolilla maailmaa. Venäjällä suhtautuminen Putiniin ja Ukrainan sotaan jakaa perheitä ja sukuja. Yhdysvalloissa suhtautuminen Trumpiin on samanlainen kiistakysymys. Uskonto on jakanut ihmisiä eri puolilla ja jakaa vieläkin. "Vääräuskoista" ei hyväksytä. Yhteiskuntaluokkakin saattaa olla kynnyskysymys perinteisessä luokkayhteiskunnassa. Ehkä Suomessa erolinja menee persujen ja suvakkien välillä, kun vanha jakautuminen oikeistoon ja vasemmistoon on menettänyt merkitystään.

[Hippi]

^
Aika pitkältihän tuo on kysymys siitä, miten erilaiset mielipiteet tai katsomukset vaikuttavat arkielämässä ja etenkin siinä, pyrkiikö toinen osapuoli muuttamaan minua tai taivuttelemaan omalle kannalleen noissa kysymyksissä.

Jos nyt oikein muistan, niin en edes ole tiennyt aikaisempien puolisoiden tai seurustelukumppaneiden poliittista kantaa. Ehkä näin jälkikäteen on saattanut tulle jotain häivähdyksiä mieleen suunasta, mutta ei sen enempää. Uskonnollisia ei ole ollut kukaan, taaskin sanottava että ei tietääkseni tai sitten ovat olleet piilosellaisia.

Voisi kyllä loppua lyhyeen sellainen suhde, jossa olisi päivästä toiseen kuunneltava joko poliittista tai uskonnollista saarnaa tai käännytystyötä. Tietty kohtuullista keskustelua asiasta voidaan käydä, mutta rajansa kaikella.

[MrKAT]

Uunituoreehkossa kirjassaan Ruben Stiller kertoo että he kiistelevät kohtuu rajustikin Israelista ja sionismista* mutta asiallisesti ja silti tulevat hyvin toimeen ja sietävät argumentteja joista suuttuisivat verisesti jos ne sanat sanoisi täältä muualta ei-juutalainen (ja rasisti).  Radio-ohjelmassaan (vai tv:ssäkö se oli) Ruben on paljastanut että hänelle on Trumpista kotipöydässä ajoittain tullut pakkomielle niin että vaimonsa antanut ymmärtää että voisi puhua muustakin.
  Eli ei tarvi olla poliittista erimielisyyttä vaan myös liiallinen innokkuus/kenkutus asiasta pakkomielteisyyteen asti voi rasittaa toista osapuolta.

Tänä päivänä riidanaiheet voisi olla lähinnä
- persuisuus - vs - vasemmisto/vihreys,
- Trump hyvä - vs - ei-Trump,
- rokotemyönteisyys/ei-rokotetta/salaliittoteoria.

*Ruben sanoo että ne sanansa pysyvät seinien sisällä, ei tule koskaan kertomaan eli painokelvottomia.

[Melodious Oaf]

Kuvitellaan, että rakastuisitte johonkin henkilöön (naiseen/mieheen/sukupuolettomaan/trans etc.), ja tämä henkilö edustaisi poliittista kantaa, joka on vastakkainen teidän poliittiseen kantaanne nähden.

Kuinka suuri kynnyskysymys tuo olisi? Vai onko rakastuminen ylipäätään mahdotonta, jos toinen edustaa väärää poliittista näkemystä? Entä, jos rakastuu, ja saa tietää poliittisesta kannasta vasta myöhemmin.

Tämän tyyppinen pohdiskelu on ajankohtaista eri puolilla maailmaa. Venäjällä suhtautuminen Putiniin ja Ukrainan sotaan jakaa perheitä ja sukuja. Yhdysvalloissa suhtautuminen Trumpiin on samanlainen kiistakysymys. Uskonto on jakanut ihmisiä eri puolilla ja jakaa vieläkin. "Vääräuskoista" ei hyväksytä. Yhteiskuntaluokkakin saattaa olla kynnyskysymys perinteisessä luokkayhteiskunnassa. Ehkä Suomessa erolinja menee persujen ja suvakkien välillä, kun vanha jakautuminen oikeistoon ja vasemmistoon on menettänyt merkitystään.

Monille se on jonkinlainen kynnyskysymys kumppania valitessa.

Minusta on hyvä ja hienoa, jos pohjalla on tukeva toisen hyväksyntä sellaisena kuin tämä on, jopa ilman että sitä kaikkea tarvitsee edes ymmärtää tai selittää.

On kai luonnollista, että herättää luottamusta ja tuntuu hyvältä, jos toisen ajatukset menevät hyvin yksiin omien kanssa tai toisen tapa katsoa maailmaa ja suhtautua asioihin vaikuttaa skarpilta ja tervehenkiseltä.

Tällaista voi yrittää arvioida ulkoisten kriteereiden perusteella. Tykätään samoista bändeistä tai ei tykätä Trumpista tai jotain — tai että ylipäätään ollaan päädytty joistain jutuista samansuuntaisiin arvioihin.

Mun mielestä tollanen on vahvemmalla pohjalla, jos käsitys perustuu pitemmän aikavälin havaintoihin tavoista toimia erilaisissa tilanteissa ja jos siinä kokee helppoutta, selkeyttä ja hyvää.

Yleisellä tasolla on vaikea sanoa, minkälaisia eroja tolta pohjalta mahtuu rakkaussuhteeseen. Se johtuu osittain siitä, että tällaiselle tilan tekeminen, pehmeneminen, joustaminen ja muu on sekin kahdensuuntaista ja riippuu molemmista osapuolista.

Osaan sanoa ainoastaan, että minusta ei ole viisasta rajata ennakolta niin, että jos ollaan pintatasolla jostakin eri mieltä, silloin ei kannata muutoin edes tutustua.

Saman ristiriidan voisi kuvata näinkin:

Kanssakäymisen hyvältä tuntuminen edellyttää, että aikaa ja energiaa ei isossa kuvassa mene tuhottomasti toisen pohdintojen kuuntelemiseen ja niistä keskustelemiseen. Jos jompi kumpi jatkuvasti purkaa toiselle auki, mitä ajattelee mistäkin, silloin ei päästä siihen, että eletään ja tehdään.

Silti on tärkeää, että tällaista pystytään tarvittaessa tekemään. Aina ei tiedä eikä ymmärrä, ja pelkästään oletuksilla meneminen kaikissa tilanteissa saa riittävän pitkässä juoksussa suhteen tuntumaan tosi ahtaalta.

Monissa käytännön asioissa on pystyttävä rakentamaan yhteistä. Siinä mitä halutaan, miten niitä juttuja nivotaan yhteen ja tätä vaalitaan sekä jossain määrin siinä mikä on elämässä tärkeää ja miten sitä kohden mennään.

Pitkässä suhteessa tällainen vaatii tietyssä mielessä "antautumista". Se ei ole eikä voi olla sitä mitä tekisi itsekseen tai oman päänsä mukaan toimiessaan. Minusta se ei tarkoita omasta yksilöllisyydestä luopumista eikä vaadi kaikesta samaa mieltä olemista, mutta...  jossain kohtaa varmaan kullekin tulee vastaan se, että sitä ei kestä tehdä tai sen kokee jotenkin itsensä pettämiseksi tai mitätöinniksi.

[Xantippa]

Itse en ole ikinä osannut edes ajatella, että esim. toisen puoluekanta voisi olla kynnyskysymys.

Oli jollain foorumilla Safiirin kanssa keskustelu aiheesta, siinä kyllä tuli havaittua, että tässä suhteessa ihmiset ovat sangen erilaisia, ts. toiset kaipaavat samankaltaisuutta enemmän kuin toiset.

T; Xante

[Socrates]

Poliittinen puolue sinänsä antaa vain aavistuksen siitä, voisiko toisen kanssa tulla juttuun. Nykyään tapellaan akselilla arvokonservatiivit/liberaalit, jota voi arvuutella enemmän yleisistä elämänympyröistä kuten asumismuodoista, -paikasta, harrastuksista, ammatista jne.

Jossain Kallion kommuunissa majailevan performanssitaitelijan skippaisin parisuhdemielessä, jos olisi haku päällä. Deittisaiteilla tuommoista seulontaa varmaan jokainen harrastaa.

Samoin olen tehnyt heti selväksi kivenkovan trumppilaisuuteni eikö se loppujen lopuksi kauhean monelle ehdoton turnoff ole. Yllättävän monia ei kiinnosta pätkääkään joku jenkkilän politiikka tai siihen liittyvät kotimaiset vastakkainasettelut. Mutta ei kannata tuhlata aikaa niiden kanssa, joille olen punainen vaate.

Mutta vaikuttaa noi muutenkin. Yksi nainen olisi tullut mun tiloihin hommiin, mutta katosi nopsaan, kun huomasi että on tekemisissä Kampin Trumpin kanssa. Oli kova demari, poseerasi Eero Heinäluoman kanssa jossain vaaliteltalla. Sääli, tuli rahan menetystä oli ja oli kohtuunättikin nainen. Mutta mitäpä en uhraisi Trumpin eteen.

[Hayabusa]

Onhan noita poliittisesti "epäpyhiä" puoluerajat ylittäviä liittoja nähty meillä eduskunnassakin. Voisi jopa kuvitella, että kiihkoaatteelliselle voi olla hankalampaa olla poliittisesti sitoutumattoman siipan kanssa. Tämähän saattaa lipsauttaa sohvalla tv-uutisia seuratessa mielitietyn puolueen johtajan valehtelevan, koska ei ole tottunut käyttämään ilmaisua muunnelluun totuuden puhuminen.

[Hippi]

Trumpisti tai putinisti saattaisi olla liian kova pala, sillä nuo yleensä eivät pysty pitämään mölyjä mahassaan. Nuohan ovat kuin kiihkouskovaiset, jotka pyrkivät tekemään pelastustyötään koko valveillaoloaikansa.

Ex1 aloitti valitettavasti käännytystyönsä liian myöhään. Ei ollut poliittista käännytystyötä vaan sivistämistä. Puhuin kuulemma "jotain kummallista duunarislangia", josta oli syytä päästä eroon. Hän kyllä pääsikin. Olin mieluummin yksinhuoltaja kuin koulutettava. Kumma ettei tuos sitä ajoissa huomannut.

[MrKAT]

Psykologian prof. Adam Grant kertoi kirjassaan että joskus 60-luvulla aloitteleville opiskelijoille oli tehty testi, heidät pantiin vastakkain jonkin henkilön kanssa joka kyseenalaisti heidän (pyhät/lempi)uskomuksensa. Myöhemmin elämässään osa muisti tämän traumaattisena järkyttävänä kokemuksena, osa taas erikoisena ja osa hauskana ja virkistävänä.
  Jälkimmäisistä monet saattaisi olla poliitikkoja koska muistan meillä käyneen siivoojan ihmetelleen kuinka kuntapoliitikot vaikka verisesti kiistelleet valtuustossa niin saattaa mennä keskenään/kutsua vastapuolen kahville ja olla hyvää pataa.  (Halla-ahokin sanoo tykkäävänsä kiistelyistä ja debateista joten hän lienee samaa "rotua".)
  Tämä jälkimmäinen ryhmä saattaa sitten sietää puolisoltaan myös erilaista maailmankuvaa ja pol. asennetta?
Ja me tavikset ihmettelemme miten ne tulee toimeen kuten siivoja ihmetteli poliitikkoja kahvilla.
Täällä kantiksessa ne jotka ignoreeraa urakalla lienevät tuota herkkähipiäistä joukkoa. Ja ne jotka ei ignoreeraa ikinä ja vain virkistyvät vastapuolen sanoiata, ovat enempi jälkimmäistä sorttia?

[Hippi]

Taas kerran uutinen, jossa henkilö on perinpohjin suivaantunut: Karhukirjeisiin kyllästynyt mies kiikutti perintätoimiston ovelle muovikassillisen ulostetta ja katkeria uhkauksia – "Luuletteko, ettei köyhä pysty kostamaan?" (MTV)

Suomessa elää ja voi hyvin tuo ikiaikainen tapa, jolla rahvas voi osoittaa halveksuntansa, eli toimittaa jätöksiään halveksunnan kohteelle.

Uutista lukiessa tuli mieleen ihmettely, onko tuo ihan vain suomalaista kansanperinnettä, vai harrastetaanko samaa myös muualla ja samassa tarkoituksessa?

[Hayabusa]

Guuggelilta kysymällä löytyi helposti. Esim.
https://thenewsglory.com/french-farmers-dump-manure-outside-supermarkets-in-protest/

Maailmalla nuo terveiskuormat ovat muovikassia suurempia.