Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Mikä sukupuolentutkimuksessa kusee?

Aloittaja Melodious Oaf, syyskuu 08, 2021, 20:09:51

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Melodious Oaf

Mua hieman vaivaa se, että palstalla heitellään yliolkaista kritiikkiä yhteiskuntatieteistä (joihin kuitenkin kuuluu laaja kirjo terveystieteistä filosofian ja kirjallisuuden tutkimuksen kautta historiaan ja työelämätutkimukseen).

Myös mun mielestä hieman summittaisesti tai asiaa tuntematta esitetään, että sukupuolentutkimuksessa nimeomaisesti feminismiin ja sen teorioihin suhtaudutaan täysin kritiikittömästi tai epätieteellisesti.

Mä nyt heitän tähän keskustelun avauksena pari kolme konkreettista tutkielmaa:

1) Tässä on sukupuolentutkimuksen alaan kuuluva gradu synnystyskivuista ja niiden lievitysmenetelmistä:
Rönkä, Julia (2013) Synnytyskivut : pohdintoja feministisen, lääke- ja hoitotieteellisen tutkimuksen näkökulmista

Tutkimuksen innoittajana toimivat omat kokemukset ja toisaalta feministisen teorian teksti, jossa esitettiin, että länsimainen lääketiede pystyisi kyllä lievittämään synnytyskipuja tehokkaammin, mutta näin ei tehdä koska XYZ.


Tutkimuksessa eräänlainen löydös tiivistyy ehkä tähän:

LainaaSairaaloiden väliset resursoinnin erot selittävät synnyttäjien kivunlievittämiseen tyytyväisyyden eroja. Ei-farmakologisia keinoja priorisoivan sairaalan synnyttäjillä tyytyväisyys hoitoon on matalampi kuin tehokkaasti lääketieteellisiä kivunlievitysmenetelmiä käytettävän sairaalan potilailla.

Epiduraalin riittämätöntä annostusta voidaan pitää uudenlaisena vallan käyttönä. Asiat yhteiskunnassa on organisoitu niin, että naiset joutuvat kärsimään synnytyksissä, mikä ei suinkaan ole teknologian tai lääketieteen, vaan politiikan syytä. Naiset joutuvat kärsimään aina, sillä heidän ulottuvilla on ainoastaan kivuliaita ja vaikeita vaihtoehtoja, olipa kyseessä koti- tai sairaalasynnytys. Naisilla ei ole parempia vaihtoehtoja synnytyksen järjestämiselle siitä huolimatta, että lääketieteessä ja reproduktioteknologioissa merkittävää kehitystä ja mullistavia muutoksia tapahtuu jatkuvasti.

Hyksissä anestesialääkereitä ja kivunlievitystä oli paremmin saatavilla kaikkina vuorokaudenaikoina, ja mm. epiduraalipuudutuksissa käytetyt annosmäärät olivat suurempia kuin Taysissa. 

Tutkielmassa myös esitetään että jotkut feministit nimenomaan kannattavat luonnonmukaista synnyttämistä ja että se voi itsessään olla aika ideologisesti vinoutunut tulokulma koko asiaan.

2) Tässä taas on vastaavantasoinen työ samasta aiheesta lääketieteen näkökulmasta:
Korpiharju, Heli (2018) Synnytyskivunlievitys ja synnytystyytyväisyys Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 2015–2016

Yksittäisenä tekstinpätkänä tutkimusta sekä sen löydöksiä ehkä parhaiten summaa tämä tiivistelmän osa:

LainaaTässä tutkimuksessa kerättiin tietoa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) synnyttäneiltä naisilta vuosina 2015–2016. Kaikille suomea puhuville alakautta synnyttäneille naisille annettiin kyselylomake, joka palautettiin ennen sairaalasta kotiutumista. Kyselyyn vastasi yhteensä 2042 naista.

Synnyttäjät olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä synnytykseensä kokonaisuutena sekä kivunlievitykseensä kaikissa synnytyksen vaiheissa. VAS-asteikolla arvioituna tyytyväisyyden mediaani oli 8 sekä synnytyksen kokonaiskokemuksen ja kivunlievityksen kokonaisuuden osalta. Mitattaessa tyytyväisyyttä avautumisvaiheen tai ponnistusvaiheen kivunlievitykseen oli mediaani molemmissa 9. Epiduraalipuudutteen saaneet olivat paraservikaalipuudutuksen saaneita hieman useammin erittäin tyytyväisiä tai tyytyväisiä (85,1 % vs. 80,0 %) kokonaiskivunlievitykseensä.

Kivunlievitysmenetelmän valinnalla oli vaikutusta sekä synnyttäjän synnytyskokemukseen että tyytyväisyyteen kivunlievityksen suhteen. Tyytyväisyys synnytyskokemukseen ei kuitenkaan ollut suorassa yhteydessä tyytyväisyyteen kivunlievityksestä.

Rönkä tutki gradussaan (kohta 1) synnytyskipua lähinnä kirjallisuudentutkimukselle sukua olevin kvalitatiivisin menetelmin. Taustalla oli omaa kokemusta, feminististä teoriaa ja sitten aineisto varsinaisesti oli tutkimuksia, oppikirjamateriaaleja ja muuta tekstiä vuosilta 1990-2009.

Röngän tutkielma ei minun mielestäni ole mitenkään aivan luokaton tekele graduksi. Ehkä siinä ei käsitellä kauhean kriittisesti sitä, mitä rajoitteita tutkijan aineisto ja oma kokemus sun muu tähän tuo, mutta ollaan kuitenkin avoimia siitä, mikä on aineisto, mikä on teoria ja niin pois päin.

Erityisesti siitä puuttuu sellaisen asian pohdinta, että joku muu ei välttämättä hänen tilanteessaan olisi kokenut kipua yhtä voimakkaana ja että kivun kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä. Henkilökohtainen ulottuvuus on avoimesti mukana, mutta se on tavallaan häivytetty pois pohdintaosuudessa ja aineistojen analyysissa.

Korpiharjun syventävien opintojen kirjallinen työ perustuu kyselykaavakkeista kerättyyn kvantitatiiviseen dataan. Asiantuntemus kivunlievityksestä ja siihen liittyvistä prosesseista on paljon parempaa, ja tavallaan metodologinen kritiikkikin on kovempaa siinä mielessä, että pohditaan sitä, mitkä voisivat olla aineiston heikkoudet ja miksi.

Laajempi tausta tässä on myös se, että Taysissa tyytyväisyys synnytyskokemuksiin ja kivunlievytykseen on kasvanut voimakkaasti juuri verrattuna Hyksiin. Epiduraalipuudutusten määrä on kasvanut todella rajusti, ja siinä on sellainen vähän näkymättömiin jäävä tausta, että Rönkä puhuu vuoden 2013 gradussaan asiasta, johon ollaan Taysissa jossain vaiheessa herätty, ja Korpiharjun vuosia 2015-2016 tutkimus on tietyllä tapaa jopa osa tätä prosessia.

Korpiharjun tutkimuksessa ei myöskään ole sellaista kritiikkiä, että mietittäisiin sitä, sivuutetaanko tässä jotenkin näitä erityisen tyytymättömien synnyttäjien kokemuksia tai niiden syiden ruotimista.

Keskeltä tekstiä löytyy kyllä sellaisia näkökohtia, että anestesialääkärit ei välttämättä ehdi nopeasti etenevissä synnytyksissä paikalle, synnyttäjä ei välttämättä saa itse toivomaansa kivunlievitystä ja etenkin nopeasti etenevät synnytykset voivat olla loppupäästä todella kivuliaita.

Mutta tämä ehkä vähän feidataan siinä kohtaa kun tuodaan tuloksia kokonaisuutena esille, ja pääfokus on aika lailla kokonaan siinä, että ihmiset on tosi tyytyväisiä, asiat on aika hyvin ja ollaan kehitytty paljon.

Tätä on ehkä helppo tarkastella silleen, että jos Rönkä nyt tekis tästä väitöskirjaa (niin kuin hän ilmeisesti tekeekin), kannattaisi siirtyä tilastoihin ja kvantitaaviisiin menetelmiin, hankkia lisätietoa ja asiantuntemusta niin, että siirtyisi tekemään tutkimustaan vaikka terveystieteiden näkökulmasta. Kun esiin nousee joku tarkempi kysymys ja tutkimuskohde niin kuin synnytyskivut, mihin siinä kohtaa enää tarvitaan nimenomaan feminististä teoriaa, ja mitä gradun tai varsinkaan väitöskirjan tekijä voittaa siinä, että kuljettaa näitä mukanaan?

Tietyssä mielessä sympatiseeraan tommosta ajattelua, mutta en koe sitä oikeasti niin, etteikö olisi mitään tarvetta sille, että vaikka joku sukupuolentutkimuksen taustalla ja niistä kysymyksistä liikkeelle lähtevä tutkija vois yhä enenevässä määrin perehtyä vaikka synnytyskipuihin ja kaikkeen siihen liittyvään niin, että se lopulta tuo siihen pieneltä osin jotain erilaista näkökulmaa tai kriittistä, mikä ei välttämättä nousis lääketieteen omissa tutkimuskuvioissa samalla tavalla esille.

3) Tässä taas on väitöskirjatasoinen sukupuolentutkimusen työ työuupumuksen ja masennuksen tiimoilta:
Rikala, Sanna (2013) Työssä uupuvat naiset ja masennus

Siinä on aineistona haastatteluja. Lopputulemaa on vähän vaikea tiivistää, mutta vois sanoa silleen, että jos ennen tehtiin rajanvetoa normaalin surun ja alakulon ja toisaalta masennuksen välillä, nykyään tehdään monesti rajanvetoa normaalin uupumuksen, kyynistymisen ynnä muun ja toisaalta masennuksen välillä.

Analyysi on tässä työssä aika paljon hienosyisempää ja kauttaaaltaan melko harkiten kirjoitettua.

Ihmiset eivät uuvu pelkästään töihinsä ja huonoihin olosuhteisiin, vaan myös sen miettimiseen, ovatko he sairaita ja onko heillä masennus vai ei.

LainaaTutkimuksen keskeinen löydös on, että työssä uupuvat naiset vastustivat tietoisesti työstä johtuvan uupumisen tulkitsemista yksilölliseksi terveysongelmaksi. Tämä vastahankaisuus näkyi sekä siinä, miten naiset pyrkivät toimimaan työuupumuksen edetessä että siinä, millaisia merkityksiä he antoivat uupumukselle jälkikäteen. Naiset eivät palaneet loppuun yksinkertaisesti työn vaatimusten kasvaessa, vaan myös käydessään kamppailua tilanteen saamasta tulkinnasta. Masennusdiagnoosiin liittyvien ristiriitojen käsittelyn aiheuttama "sosiaalinen kipu" näyttäytyi yhtä merkittävänä kärsimyksen lähteenä kuin kiire ja työpaineet.


Masennuksen saaminen diagnoosina voi olla todella helpottavaa ja lähes euforinen kokemus, kun tietyllä tapaa "taakka" putoaa harteilta. Mutta toisaalta se ei haastateltavien puheessa silti tunnu yksinään riittävältä tavalta kuvata koko prosessia, vaan kyse on sekä olosuhteista että jostakin yksilöllisestä. "Ratkaistakseen" tilanteen, jossa työolot ja elämän olosuhteet pitkällä jänteellä uuvuttavat ja elämä kaventuu "sinnitelyksi", ihminen joutuu yksilöllistämään sen tilan niin että on masentunut ja saa masennusperustaisen sairausloman, koska se on ainoa keino, mikä on käytettävissä -- tai näin ihminen silloin hyvin usein kokee.

LainaaKäsitykseni masennuksesta tiivistyy hyvin Jeanne Marecekin (2006, 303) ajatuk- sessa, jonka mukaan "Masennus ei ole tila, joka ihmisillä on, vaan joukko kulttuurin vahvistamia käytäntöjä, joiden kautta kärsimystä ilmaistaan toisille".30 Näkökulman tarkoituksena ei missään määrin ole kiistää biologian ja kehon materiaalisuuden merkitystä masennuksen ilmiössä tai kieltää masennusta vakavana sairautena, vaan pikemminkin laajentaa käsitystä siitä, mitä sairaus on. Tällainen näkökulma masen- nukseen asettaakin kokonaan uusia haasteita myös sukupuolitietoiselle masennustut- kimukselle. Viime kädessä ei ole mielekästä tutkia sitä, mikä määrä miehiä ja naisia täyttää minkäkin psykiatrisen häiriön diagnostiset kriteerit. Sen sijaan tutkimus voisi tarkastella sitä, millaisia strategioita kärsimyksen ilmaisemiseen ja hoitamiseen miehille ja naisille tietyssä sosiokulttuurisessa kontekstissa on tarjolla.

Mun mielestä toi väitöskirja tekee vähän sellaista kirjallisuudentutkimuksen välineillä tehtävää analyysia, joka ei ole millään tavalla ristiriidassa biolääketieellisen ymmärryksen kanssa, vaikka pyrkiikin sitä tietyllä tapaa haastamaan tai kritisoimaan.

LainaaAjatus olosuhdetekijöistä irrallaan muotoutuvan masennuksen olemassaolosta näyttää masennuksen sukupuolieron kriittisen tarkastelun perusteella hyvin problemaattiselta. Biolääketieteellistä masennustietoutta on kuitenkin puolustettu vedoten siihen, että masennuksen ymmärtäminen "oikeaksi", fyysisiin sairauksiin verratta- vaksi sairaudeksi helpottaa masentuneiden syyllisyyden kokemuksia. Vaikka monet tämänkin tutkimuksen haastateltavista kokivat ajatuksen oireiden taustalla olevasta "oikeasta sairaudesta" helpottavana, herätti ajatus samanaikaisesti myös ristiriitaisia tunteita. Yksilöllinen käsitys sairaudesta ei sopinut haastateltavien omaan ymmärrykseen, jonka mukaan uupumus kehittyi työelämän muutosten seurauksena ja oli erottamaton osa kuormittavaa elämäntilannetta. 

Monet jutut tossa tutkimuksessa tuntuu mun mielestä ihan fiksuilta ja punnituilta. Ainoa sellainen isompi nillityksen kohta itselleni on se, että tutkimus ei oikein tahdo selkeästi sanoa, mitä meidän sitten pitäisi tehdä tai mitä voisi parantaa ja miten.

Nyt masennusdiagnoosi päästää tietyllä kriteereillä uupuneen sairauslomalle. Sanotaan että työkykysi on heikentynyt ja nyt sinun pitää levätä.

Yhtäältä tutkimus tuntuu sanovan, että pitäisi käsitellä asioita jotenkin kokonaisvaltaisemmin ja puhua ihmisen "taakkaisuudesta" jolloin kärsimystä käsitellään yksilöä häivyttämättä mutta kuitenkin se tunnustaen, että masennus tai ikävät tuntemukset voivat myös olla ihan terve reaktio ikäviin olosuhteisiin tai vaikeaan elämäntilanteeseen.

Toisaalta sanotaan, että asioiden vatvominen kuluttaa sekin ihmistä ja on itsessään uuvuttavaa.

Mun on vaikea nähdä (varsinkaan väsyneenä ja tälleen nopeasti silmäillen) että toi väitöskirja antais jotain selkeitä suosituksia tai selkeästi kvantifioitavissa olevaa uutta tietoa.

Mutta se on kuitenkin ajatuksia herättävä ja fiksusti tehty kokonaisuus. Kirjallisuus- ja kuttuuritutkimuksesta tuttua välineistöä sovelletaan itse kerättyyn haastatteluaineistoon, ja käsiteltävä ongelma on sillä tavalla vaikea, että tämmöstä jonkun mielestä diibadaabaista lähestymistapaa on ehkä helpompi puolustaa kuin synnytyskipujen tapauksessa.

Pelkästään ton väikkärin pohjalta vois virittää hitosti tasokasta keskustelua tälläkin palstalla kärsimyksestä ja sen merkityksestä, esimerkiksi stooalaisittain katsottuna tai epikurolaisittain katsottuna.

Mikä on kirjoittajien henkilökohtainen tapa suhtautua kärsimykseen, minkälaisia strategioita itse käyttää sen jäsentämiseen, ilmaisemiseen ja hoitamiseen -- ja niin edelleen. Se nyt olis eri ketju varmaan, mutta mun mielestä noi eivät ole millään tapaa tyhmiä tai varsinaisen asian sivuuttavia kysymyksiä.

Osittain kritiikki yhteiskuntatutkimuksesta yleensä ja sukupuolentutkimuksesta erityisesti on ihan perusteltua ja kohdallista. Näen sen itse silleen, että siinä sovelletaan kirjallisuustutkimuksen ja kulttuurintutkimuksen menetelmiä kysymyksiin, ja se voi oikeasti joskus olla vaikeaa hahmottaa, mikä kysymys tai aineisto on tähän sopiva tai soveltuva ja mitä hyötyä tutkimuksesta oikeasti on.

Toisaalta mua kuitenkin hämmentää se, että kritiikkiä esitetään niin usein silleen että väheksytään tai täysin väärin käsitetään, mitä ja millaista se tutkimus oikeasti on. Ihmisillä tuntuu olevan vähän sellainen käsitys että ongelmat ja kysymykset voi ratkaista jollain parin virkkeen kiteytyksellä ja siirtyä sen jälkeen eteenpäin. Tai että tiede ja joku jossain osaa ja hoitaa. Sitten kun joku yrittää lähestyä jotain mielenkiintoista tai vaikeaa asiaa, tekee siihen pitkäjänteistä työtä ja soveltaa tietoisesti tiettyä metodologiaa, tätä väheksytään ja pidetään epätieteellisenä.

Siinä mun mielestä katoaa kokonaan se, miten kaukana tällainen pitkäjänteinen työ ja systemaattinen tekeminen ylipäätään on ihmisen arkisesta ajattelusta ja tekemisestä.  Ihan kenen tahansa ihmisen tutkijat mukaan lukien.

Mun mielestä olis siistiä, jos joku tekis pitkän tv-dokumentin tai reportaasin/juttusarjan sukupuolentutkimuksesta ja niistä muutamasta laitoksesta, joissa sitä tehdään Suomessa. Silleen että tulis tutuiksi keskeiset henkilöt ja se, mitä siellä oikeasti tehdään. Samalla vois käsitellä sitä, paljonko yhteiskuntaiteteisiin oikeasti menee rahaa, mitä kaikkea ne sisältää ja mikä osa tästä on sukupuolentutkimusta.

Mua rasittaa se, että joku Poupolo et al. fiilailee ihan vitusti fysiikalla ja matematiikalla ja luonnontieteillä -- ja sitten oikeasti kun matematiikan ja fysiikan lukijoille tulee ensimmäinen reaalianalyysin kurssi, ehkä puolet tai kaksi kolmasosaa feilaa sen ensimmäisellä kertaa.

Toinen puoli asiasta olis se, että kuvattais ihan raadollisesti ja totuudenmukaisesti myös sitä, mitä se ihan oikeasti on.

Arvostus sille hommalle on ihan ansaittua, mutta se tuntuu jotenkin tyhjältä ilman semmosta todellisuudenmukaista kuvaa, missä ihmiset repii persettään verille ja käyttää kymmenen tuntia yhden harjoitustehtävän kanssa taisteluun. Tai feilaa jotain kurssia ja sinnikkyydellä selviää siitä lopulta (tai vaihtaa alaa).

Musta tuntuu että harva niistä jotka näitä juttuja selittää vetäis läpi sitä ensimmäistä reaalianalyysin kurssia :D

Ja samoin harva niistä arvostaa tai näkee ylipäätään semmosta sinnikyyttä ja tekemistä, mikä yhteiskuntatieteissäkin näkyy lopputöiden ja tekstien tasossa verrattuna siihen some-ilakointiin, joka niitä kritisoi.

Melodious Oaf

Edellisen viestin klikkiotsikko/Toope-versio vois olla se, että myös kaikkien arvostamilla aloilla tietty tutkmusintresseihin ja alaan liittyvä bias voi näkyä siinä, miten johtopäätökset ja tutkimustulos esitetään.

Ongelma syntyy siitä, että juuri kukaan ei enää lue koko tekstiä eikä arvioi tutkimusta kunnolla, vaan journalistit skippaa leipätekstin ja arvioi vain loppupohdintaa + tiivistelmää eivätkä muut ihmiset tee edes sitä.

Melodious Oaf

• Mitkä ovat asetetut tutkimuskysymykset?
• Mikä on tutkimuksen teoreettinen viitekehys?
• Minkä keskeisten käsitteiden ymmärtämistä tutkimuksen logiikan seuraaminen edellyttää?
• Mikä on tutkimuksessa käytetty empiirinen aineisto?
• Mitä tutkimusmenetelmiä tutkimuksessa on käytetty?
• Mitkä ovat tutkimuksen keskeiset löydökset?
• Miten arvioisit tutkimusta kokonaisuutena?

Tosi harvinaista on nähdä ton tyyppistä yhtään minkään tutkimuksen käsittelyä juuri missään :D

Toope

Kysymys on sinänsä hyvä, mutta tarvitsiko oman aiheensa? Minusta tämän olisi voinut sisältää aiempiin sukupuolisuutta käsitteleviin ketjuihin.

MrKAT

Hyvä aloitus! (Mut onko meistä jatkajiksi).

Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - syyskuu 08, 2021, 20:09:51
Tietyssä mielessä sympatiseeraan tommosta ajattelua, mutta en koe sitä oikeasti niin, etteikö olisi mitään tarvetta sille, että vaikka joku sukupuolentutkimuksen taustalla ja niistä kysymyksistä liikkeelle lähtevä tutkija vois yhä enenevässä määrin perehtyä vaikka synnytyskipuihin ja kaikkeen siihen liittyvään niin, että se lopulta tuo siihen pieneltä osin jotain erilaista näkökulmaa tai kriittistä, mikä ei välttämättä nousis lääketieteen omissa tutkimuskuvioissa samalla tavalla esille.
...
Pelkästään ton väikkärin pohjalta vois virittää hitosti tasokasta keskustelua tälläkin palstalla kärsimyksestä ja sen merkityksestä, esimerkiksi stooalaisittain katsottuna tai epikurolaisittain katsottuna.
Ja vanhatestamentillisittain.
Muistelen kerran muinoin nähneeni haastattelupätkän Suomen rannikon "raamattuvyöhykkeeltä". "Kivulla sinun pitää synnyttämän" (1 Moos 3:16) -tyyppinen uskovainen lääkäri, joka oli nihkeä kivunhoitaja.

Lainaa
Mua rasittaa se, että joku Poupolo et al. fiilailee ihan vitusti fysiikalla ja matematiikalla ja luonnontieteillä -- ja sitten oikeasti kun matematiikan ja fysiikan lukijoille tulee ensimmäinen reaalianalyysin kurssi, ehkä puolet tai kaksi kolmasosaa feilaa sen ensimmäisellä kertaa.
Minua, (ja muitakin skeptikoita ilmeisesti? Koska kolumnia Skeptikko-lehdessä ei oo enää), Puopolo alkoi rasittaa jo vuosia sitten, ristiretkellänsä vihapuheen puolesta ja feminismiä vastaan. Aina vain sama levy päällä = tylsää.
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Toope

Se on aika perc:stä, kun joku alkaa kumoamaan hyviä ideologioita luonnontieteillä.

Melodious Oaf

Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 08, 2021, 22:07:42
Kysymys on sinänsä hyvä, mutta tarvitsiko oman aiheensa? Minusta tämän olisi voinut sisältää aiempiin sukupuolisuutta käsitteleviin ketjuihin.

Tämä on ihan totta. Mä mietin sitä itsekin. Meinasin ensin postata asiasta kysymyksen metaketjuun, mutta sitten malttamattomuuksissani töräytin vaan uutta kejua tulille.

Oli minulla sillä tavalla aito ongelma, että tämä ei oikein sopinut "Miehen ja naisen biologiasta"-ketjuun, ei minusta MeToo ja ajan henki -ketjuunkaan. Yleistä tiedekeskustelua ketjuun tämä tavallaan sopisi mutta on vain minusta liian pitkä viesti :P

Melodious Oaf

#7
Lainaus käyttäjältä: Toope - syyskuu 08, 2021, 22:57:39
Se on aika perc:stä, kun joku alkaa kumoamaan hyviä ideologioita luonnontieteillä.

Tän ketjun yhtenä tavoitteena vois olla, että kun Puopolo esittää kritiikkinsä silleen että on olemassa jana, jonka yhtenä ääripäänä on fysiikka (ja ylipäänsä luonnontieteet) ja toisena ääripäänä on sukupuolentutkimus (ja ylipäänsä yhteiskuntatieteet), yritetään purkaa tää koko setti sille tasolle, että siinä on oikeasti sisältöä ja se tarkoittaa jotakin, eikä tyydytä siihen, miltä luonnontiede kuulostaa sanana. Eikä jämähdetä siihen, kun joku tarjoaa meille ymmärryksen illuusiota, johon me vaan tartutaan, koska se tuntuu niin hyvältä.

Eli siis tervetuloa kertomaan täsmällisin väittein, mikä sukupuolentutkimuksessa kusee.

Mä yritin tehdä sitä yllä, mutta sotkin soppaa varmaan liikaa selittämällä samalla, mikä siinä ei kuse :D

Haaste vois olla se, että ota sukupuolentutkimusen alan mikä tahansa lopputyö jostakin suomalaisesta yliopistosta, lue se ajatuksella kokonaan tai niin hyvin kuin osaat ja esittele se muille niin, että yrität antaa vastauksia yllä esitetyn kysymysluettelon kysymyksiin.

Jos homma jää kesken tai sudeksi, joku muu voi jatkaa tai täydentää sitä.

Sitten voidaan verrata niitä töitä vastaavan asteisiin muiden alojen töihin ja jopa *drumroll* luonnontieteisiin.

Kyllä mä väittäisin että sieltä ihan oikeasti paljastuu puutteita, mutta tämmönen rehellinen vertailu ja oikeasti ajan käyttäminen asiaan varmaan antais jotain ihan muuta kuin sen Puopolo-tason klikkipaskan, jossa sen oma pääasiallinen intressi on oikeasti se, että se elää sillä ja sille maksetaan siitä, koska osasta ihmisiä tuntuu niin hyvältä sitä lukea.

Puopolon vammaista retoriikkaa soveltaen, elääkö yhtälöt sillä, että niitä muotoillaan tai ratkaistaan  8) ;D

Ideana tavallaan se että jos journalistit raportoivat tätä paskaa huonosti, tee se paremmin. Jos joku on typerää klikkipaskaa, tee sitten jotain muuta tai jotain parempaa kuin se klikkipaska.

MrKAT

^Se on Puopolo eikä Poupolo! (Haulla "Puopolo" ei löydy M.O:n juttuja jos etsii?)
Missä perussuomalainen törttöilemässä, siellä Jokisipilä puolustelemassa.
                    - Vanha turkulainen sananlasku (by Antti Gronow)

Melodious Oaf

^ Aa. kiitos. Mulla puski vissiin jotain kreikkaa sekä nimen luentaan että kirjoitusasuun, vaikka kyseessä on ilmeisesti italialainen nimi.

Korjaan jossain vaiheessa, kun ehdin ensin sopeutua tähän uuteen ja ihmeelliseen todellisuuteen :D

Aave

Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf - syyskuu 08, 2021, 20:09:51
Mua hieman vaivaa se, että palstalla heitellään yliolkaista kritiikkiä yhteiskuntatieteistä (joihin kuitenkin kuuluu laaja kirjo terveystieteistä filosofian ja kirjallisuuden tutkimuksen kautta historiaan ja työelämätutkimukseen).
En laske esimerkiksi nimimerkki Toopea minkään akateemisen tason keskustelijaksi. On siis omaa hölmöyttäsi, että ruokit trollia. Edelleen: se, että laajennat asian koskemaan kaikkia yhteiskuntatieteitä ja humanistisia suuntauksia on oma holistinen olkiukkosi.

Kritiikkini erityisesti ns. sukupuolentutkimusta kohtaan ei ole ollut mitenkään yliolkaista, vaan he tekevät sen niin sanotusti ihan itse. Pidän ns. sukupuolentutkimusta pohjimmiltaan poliittisena liikkeenä, ideologiana ja pseudotieteenä, eikä sillä kuuluisi olla sijaa akatemioissa.

Yhteiskunnallisessa tutkimuksessa (Sukupuolentutkimus lukeutuu humanistisiin tieteisiin, toim. huom.) olevia ongelmia on kyllä alustavasti käsitelty - ehkä keskeisimpänä niissä on erilaisia tutkimusasetelmia koskeva toistettavuusongelma. Se on kuitenkin oma lukunsa, enkä tässä lähde siitä laajemmin kirjoittamaan. Yleisellä tasolla kuitenkin niin, että vaikkapa ns. insinööritieteissä erilaiset kokeet, ilmiöt, teoriat, keksinnöt ja kehitystyö  ovat tieteellisempää - tarkempaa, ja samalla neutraalimpaa. Se on täysin ymmärrettävää, koska käsitellyt aiheet ovat tyypillisesti heti kaikkien laskettavissa, mitattavissa, toistettavissa ja niin edelleen. Ollaan suoraan numeroiden, lukujen ja matemaattisten kaavojen parissa. Tutkimuskohteet pystytään rajaamaan tieteellisen tarkasti. Kokeet ja testit voidaan suorittaa laboratorio-olosuhteissa.
Lainaus käyttäjältä: Melodious Oaf
Myös mun mielestä hieman summittaisesti tai asiaa tuntematta esitetään, että sukupuolentutkimuksessa nimeomaisesti feminismiin ja sen teorioihin suhtaudutaan täysin kritiikittömästi tai epätieteellisesti.
Päin vastoin, feministisiin teorioihin ja "teorioihin" suhtaudutaan kyllä erittäin kriittisesti semminkin, jos on taipumusta aidosti tieteelliseen ajatteluun. "Sukupuolentutkimuksen" kovaa ydintä on edelleenkin ns. naistutkimus olkoonkin, että intersektionaalisuus pyrkii ainakin näennäisesti irtaantumaan tästä ydinteemasta. Sukupuolentutkimukseksihan nimi on vaihdettu vasta niinkin vähän aikaa sitten, kuin 2009. Nimenvaihdokseen päädyttiin vasta laajamittaisen ja ulkopuolisen kritiikin jälkeen.

Miksipä ei kuuluisi erilliseksi akateemiseksi suuntauksekseen vaikkapa liivijengitutkimus. Se olisi siis ihan oma tieteenalansa, jonka kuuluisi saada valtiontukea ja omat yksikkönsä yliopistoihin. Voisi valmistua liivijengitutkimuksen maisteriksi. Yhteiskunnallinen merkittävyys voisi tässä olla jopa suurempi, kuin esimerkiksi transsukupuolisia koskevissa tutkimuksissa ja "tutkimuksissa". Nimittäin Suomessakin on ihan varmasti enemmän liivijengien jäseniä, kuin transsukupuolisia; koko maailman mittakaavalla liivijengiläisiä saattaa olla enemmän, kuin monia muitakin seksuaalisia seksisukupuoliseksivähemmistöjä. Toki liivijengiläinen voi olla myös transsukupuolinen mutta hei, tästähän saadaankin heti hieno ja äärimmäisen merkittävä gradun aihe - transsukupuoliset liivijengeissä. Yhteiskunta ei sitten niin mitenkään voi edistyä, ellei liivijengitiedostamiselle saada laajaa näkyvyyttä ja vaikuttavuutta yhteiskunnan eri tasoille. Liivijengeihin liittyy paljon kaikenlaisia väärinkäsityksiä, ja mediassa heitä käsitellään pääosin syrjivästi ja sortavasti. Yhteiskunta tarvitsee liivijengejään!

Tutkimuksia voisi laatia samaan tapaan, kuin sukupuolentutkimuksessa. Kuten esimerkiksi se tutkimus, jossa todettiin ns. sateenkaariperheiden lasten olevan vähintään yhtä onnellisia, kuin heteroperheissä kasvaneidenkin. "Tutkimus" suoritettiin sateenkaariperheiden lasten kesäleirillä, kyselytutkimuksena lapsille. :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Mainittakoon tässä nyt vielä, että jotkin tutkimukset voivat kyllä sinällään olla muodollisesti päteviä, mutta silti pahimmillaan täyttä huuhaata. Muodollisuuteen päästään, kun:

1. Valitaan tutkimusaihe
2. Esitetään hypoteesi ja vastahypoteesi
3. Kerätään dataa (Kyselyin, kenttähaastatteluin, lomakkein jne.)
4. Koostetaan ja järjestellään saatu data
5. Tarkastellaan dataa hypoteesien näkökulmasta, tehdään johtopäätökset

Sen lisäksi, että sukupuolentutkimuksessa voi olla tällä tavoin muodollisesti päteviä tutkimuksia (Eikä se kuitenkaan tee niistä tarkkaan ottaen tieteellisiä), siellä mennään usein perse edellä puuhun: Jokin asia tai ilmiö tiedetään jo valmiiksi ja ihqun intuitiivisesti, ja tutkimus tehdään siten, että hankitaan vain sitä fiiilistä pönkittävää dataa. Grievance studies -tutkimukset olivat nekin täyttä huuhaata, mutta hienosti meni erityisesti "sukupuolentutkimuksessa" läpi. Yhtä näistä "tutkimuksista" suorastaan ylistettiin! :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

kertsi

Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️

Melodious Oaf

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 10, 2021, 10:54:40
En laske esimerkiksi nimimerkki Toopea minkään akateemisen tason keskustelijaksi. On siis omaa hölmöyttäsi, että ruokit trollia. Edelleen: se, että laajennat asian koskemaan kaikkia yhteiskuntatieteitä ja humanistisia suuntauksia on oma holistinen olkiukkosi.

Heitto trollin ruokkimisesta on ihan osuvaa kritiikkiä.

Mun mielestä akateemisen tutkimuksen rahoitukseen osallistuvassa keskustelussa kyllä käytetään siellä sun täällä esimerkiksi Puopolon esittämää janaa, jossa yhtenä ääripäänä on fysiikka ja toisena sukupuolentutkimus.

Kaipasin itse täsmällisempää keskustelua siitä, mikä todella on ongelma ja mikä on epätieteellistä tai sellaista, jolle ei ole tai pitäisi olla sijaa yliopistoissa.

LainaaYhteiskunnallisessa tutkimuksessa (Sukupuolentutkimus lukeutuu humanistisiin tieteisiin, toim. huom.) olevia ongelmia on kyllä alustavasti käsitelty - ehkä keskeisimpänä niissä on erilaisia tutkimusasetelmia koskeva toistettavuusongelma. Se on kuitenkin oma lukunsa, enkä tässä lähde siitä laajemmin kirjoittamaan. Yleisellä tasolla kuitenkin niin, että vaikkapa ns. insinööritieteissä erilaiset kokeet, ilmiöt, teoriat, keksinnöt ja kehitystyö  ovat tieteellisempää - tarkempaa, ja samalla neutraalimpaa. Se on täysin ymmärrettävää, koska käsitellyt aiheet ovat tyypillisesti heti kaikkien laskettavissa, mitattavissa, toistettavissa ja niin edelleen. Ollaan suoraan numeroiden, lukujen ja matemaattisten kaavojen parissa. Tutkimuskohteet pystytään rajaamaan tieteellisen tarkasti. Kokeet ja testit voidaan suorittaa laboratorio-olosuhteissa.

Itse katson sitä niin, että sukupuolentutkimuksessa käytetään aikamoista metodien sekamelskaa, ja yhtenä isona ryhmänä nousevat esiin kirjallisuudentutkimuksen menetelmät. Tuskin kukaan väittää, että pelkästään kvantitaavinen tutkimus on tieteellistä. Puhut toistettavuudesta, ja sama ongelma pätee myös psykologiaan ja moniin muihin yhteiskuntatieteisiin.

Mielestäni on olemassa sellaisia ongelmia ja aiheita, joihin laadullinen tutkimus tai esimerkiksi kirjallisuustutkimuksen menetelmät soveltuvat ihan hyvin. Sillä voidaan nostaa esiin jotakin ja voidaan syventää ymmärrystä, mutta pelkästään laadullinen tutkmimus ei pysty todentamaan syy-seuraussuhteita. Siihen tarvitaan aina määrällistä tutkimusta ja toistettavuutta.

Ei mun mielestä keskeinen ongelma ole se, että historian laitoksilla tarvittaisiin parempaa tilastollista osaamista (tai filosofian laitoksilla tai edes kirjallisuustutkimuksessa). Ehkä ongelman voisi kiteyttää siihen, että kartetaan määrällistä tutkimusta tai siihen ei ole riittävää osaamista, vaikka oikeasti tutkimuskohde ja esitettävät kysymykset sellaista edellyttäisivät.

Nostin esiin pari konkreettista esimerkkiä sukupuolentutkimuksen alan laadullisista tutkimuksista, ja mun mielestä se on aika turhaa jeesustelua, että ne eivät ole varsinaisesti tiedettä tai että se olisi huonoa tutkimusta.

Niiden funktio on vain sellainen, että jossain vaiheessa tarvitaan kuitenkin myös määrällistä tutkimusta. Jos siihen syntyy täydellinen katkos tai sellaista ei pystytä toteuttamaan, laadullinen tutkimus jää ikään kuin omaan kuplaansa pallottelemaan teorioita ja käsityksiä eestaas.

Yhteiskuntatieteissä opintoihin kuuluu pakollisena osana myös määrällisen tutkimuksen kursseja. Ne ovat kuitenkin aika huonoissa kantimissa, ja siinä on paljon laitoskohtaisia eroja, millä tasolla nämä taidot ovat.

Mun mielestä on keskustelun kannalta haitallista ja harhaanjohtavaa nostaa esiin grievance-tutkimuksia ja mainita anekdotaalisia esimerkkejä sen sijaan, että pyrkisi muodostamaan koko asiasta oikeasti totuudenmukaista kuvaa.

Sukupuolentutkimuksen opintoja järjestetään Suomessa lähinnä sivuaineopintoina HILMA-verkoston kautta, ja opinnäytetöitä alalla tehdään todella todella vähän.

Esimerkiksi Tampereen yliopistossa sukupuolentutkimuksen lehtorina toimii Hanna Ojala, jonka tekemää tutkimusta näkee täältä

Toi nyt on yksi esimerkki sellaisesta tekijästä, jolla määrällinen tutkimus on verrattain hyvin hallussa.

Mutta se vaihtelee sukupuolentutkimuksessa paljon, minkälaisella taustalla tutkimusta tehdään.

Jollain voi olla taustalla vaikka liiketaloustiede, valtio-oppi ja hallintotiede. Jollain koko tausta voi mennä kaatoluokkaan "muut humanistiset tieteet".

Jos hakee esimerkkiä sellaisesta tutkijasta, jonka tekemä tutkimus pitäis olla sitä kaikista syvintä paskaa ja jonka tausta on (veikkaan) aika pitkälle kirjalliisuustieteessä tai sen tapaisessa, yksi ehdokas voisi olla tässä

Mun pointti tässä oli oikeastaan se, että ota joku tutkimus sieltä käteen ja esitä siitä se kritiikki paskaisen tärkeilyn sijaan  :D

Katsotaan sitten porukalla, miten se vertautuu vastaavaan luonnontieteelliseen tutkimukseen ja mitä ne ongelmat tai epäkohdat siinä oikeasti ovat.

Muuten se on aika lailla turhaa lässytystä.

Mutta toki voit esittää kritiikin myös yleisellä tasolla, ei siinä mitään.

kertsi

#14
Psykologian alalla on sekä laadullista tutkimusta että empiiristä tutkimusta, mutta se ei olekaan yhteiskuntatiede.

Millaista empiiristä tutkimusta edes periaatteessa voisi olla yhteiskuntatieteissä, meinaan sellaista, jossa on koeasetelma, jossa testataan eri muuttujien vaikutusta lopputulokseen, kausaalisuhteita ja sen sellaista?

Vaikea kuvitella esim. sukupuolentutkimusta, jossa henkilö kohtaamaa syrjintää johtuen ominaisuudesta A testattaisiin koeasetelman avulla siten, että ominaisuus A vaihdetaan välillä ominaisuudeksi B, ja sitten takaisin, niin kuin esim lääketutkimuksissa testataan eri lääkkeiden vaikutusta verraten placebon vaikutukseen. Ainakin jos A on esim naissukupuoli ja B miessukupuoli, sellainen koeasetelma on mahdoton. Ja jossain yhteiskuntatieteessä vastaavanlaisesti lienee hankalaa järjestää koeasetelmia, joissa kansa tai kansanosa A kohtaa historiallisen tilanteen X, esim. sodan tai etnisen puhdistuksen tms., se ei menisi opinahjon eettisen lautakunnan hyväksymänä läpi sellainen, eikä tietysti mitkään yliopiston resurssit riittäisi sellaista koetta järjestämään.   

Korjattu typoja ja tarkennettu.

Lisäys. Vastaan itse itselleni. Sellainen yhteiskunnallinen tutkimus voisi olla mahdollinen, että testataan esim. perustulon kaltaista välinettä, ja yritetään ottaa selvää, miten se vaikuttaaa esim. ihmisten onnellisuuten, terveyteen tai työllistymiseen. Jälkimmäinen eli työllistyminen on mitattavissa, mutta terveyden mittaaminen on vaikeampaa, puhumattakaan onnellisuuden mittaamisesta. Viimemainittu "mittaaminen" jouduttaisiin perustamaan kyselytutkimuksiin, haastatteluihin tms., mutta ei se mittaamista olisi. Minkäänlainen kaksoissokkotutkimus ei kyllä olisi mahdollista tässäkään.
Tyrkyllä merkkejä kopioitavaksi: ❤️😀🙂🐵🐒🦄🕊️☘️🌿😍🤪🤕🥴😵 👍✌️