Persoonallisuushäiriöt

[kertsi]

Kaikkien persoonallisuushäiriöiden kohdalla niiden hoitaminen terapialla on vaikeaa, ja siinä pätee vähän sellainen, että kyllä se voi onnistua, jos henkilö riittävän hyvin ymmärtää sitä tilaansa ja motivoituu ja sitoutuu terapiaan.

Ei siis päde vakavimpiin narsismin ja psykopatian muotoihin, niin kuin tuossa edellä mainitsin. Muista persoonallisuushäiriöistä en tiedä. Toisaalta Duodecim on yllättäen toista mieltä, ks. alla.

Persoonallisuushäiriöissä motivaatiota osallistua terapiaan heikentää varmaankin se, että ihminen yleensä kokee minuuteensa kajoamisen epämiellyttävänä. Ja persoonallisuushan (häiriöineen päivineen) on osa minuutta.

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00407

Vaikka persoonallisuushäiriöt ovatkin luonteeltaan henkilön persoonallisuudelle ominaisia itsepintaisia reaktio- ja käytöstapoja, niiden jäykkyys ja joustamattomuus saattaa iän myötä keventyä. Jos henkilö itse kärsii itselleen ominaisesta kokemisen tavasta ja käytöksestä, hän voi kuitenkin huomattavastikin hyötyä tiiviistä psykoterapiasta. Psykoterapiassa käytetään sekä psykoanalyyttistä että erilaisia kognitiivis-käyttäytymisterapeuttisia lähestymistapoja. Psykoterapian päämääränä on oppia tunnistamaan ja hallitsemaan uudella tavalla jäykkien käytöstapojen taustalla olevia ahdistavia tunnemuistoja. Käytöksestään ja sen seurauksista huolestuneen henkilön kannattaa kääntyä psykiatrin tai psykoterapeutin puoleen.

[Norma Bates]

Siitä on hemmetin kauan kun katsoin leffan Henry Lee Lucas, sarjamurhaaja (elokuvan nimi saattoi olla vähän toisenlainenkin). Enpä paljon muista, mutta jäi mielikuva että Lucas olisi ollut täydellinen psykopaatti, koska lopultakaan kukaan ei saanut häneltä armoa osakseen.

[Toope]

Onneksi persoonallisuushäiriöitä ei ole valtakunnansyyttäjissämme, sehän vielä puuttuisi...

[kertsi]

SVT (Ruotsin TV) Psykopaten
1,5 h dokkari norjalaisesta psykopaatista, joka huijaa naisilta näiden kaikki säästöt ja enemmänkin eli velkaannuttaa heidät, ostatuttaa esim. kalliita autoja. Natsi. Pääasiallinen motiivinsa rikoksiin on se, että hän ei kestä jätetyksi tulemista tai yksinolemista, ja varsinkin tultuaan jätetyksi hän huijaa naisia, ja voi käydä aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Nykysen tyttöystävänsä hän "omistaa", ja kontrolloi koko hänen elämäänsä pienintä piirtoa myöten. Tyttöystävä on ottanut yhteensä muutaman miljoonan Norjan kruunun suuruisia lainoja.

(SVT:n kaikki ohjelmat eivät näy. Tämä näkyy vain, jos Freedomessa (F-Secure) asettaa lokaatioksi Tukholma. En tiedä, onko muita tapoja.)

[Toope]

SVT (Ruotsin TV) Psykopaten
1,5 h dokkari norjalaisesta psykopaatista, joka huijaa naisilta näiden kaikki säästöt ja enemmänkin eli velkaannuttaa heidät, ostatuttaa esim. kalliita autoja. Natsi. Pääasiallinen motiivinsa rikoksiin on se, että hän ei kestä jätetyksi tulemista tai yksinolemista, ja varsinkin tultuaan jätetyksi hän huijaa naisia, ja voi käydä aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Nykysen tyttöystävänsä hän "omistaa", ja kontrolloi koko hänen elämäänsä pienintä piirtoa myöten. Tyttöystävä on ottanut yhteensä muutaman miljoonan Norjan kruunun suuruisia lainoja.

(SVT:n kaikki ohjelmat eivät näy. Tämä näkyy vain, jos Freedomessa (F-Secure) asettaa lokaatioksi Tukholma. En tiedä, onko muita tapoja.)

Ei ole natsi. Hän on huijari.

[Aave]

Tää sun aiempi viesti on varmaan mennyt multa ohi. Mulla on sellainen suht hatara käsitys, että kritiikki psykopatiaa kohtaan todellisena ja erillisenä häiriönä olis kuitenkin huomattavan vanhaa, ja että se varmaan on jollain tasolla vaikuttanut käytäntöihin ja diagnosointiinkin. Siis kun ASPD tuli DSM-3:een vuonna 1980 ja Hare toisaalta halusi pitää psykopatian siellä mukana, koska se on vankeinhoidollisesti tärkeää ja ennustaa rikosten uusimisen todennäköisyyttä paremmin ja niin pois päin.

Tietenkin kritiikkikin on vanhaa perua; eihän diagnoosin poistamistakaan olisi muuten tapahtunut, ikään kuin tosta vaan. Kirjoitin kuitenkin jo pääasiallisen syyn, miksi se on diagnoosina (Ainakin toistaiseksi) poistettu.  Hirtehishuumorisesti - ja näiden päivien zeitgeistiin sopivasti - voisi letkauttaa, että ehkä ne oli juuri ne amerikkalaisen psykiatrian tieteenalalla pitkälle pötkineet psykopaatit, jotka  poistamista halusivat - pirulaisten paras keksintö kun on, että eihän heitä edes ole olemassa!

Tämä puolestaan ei ole vain läppä: Mafiaa ei ollut Yhdysvalloissa pitkään aikaan virallisesti olemassa. Mafia makseli siellä avokätisesti niin medialle kuin muillekin instansseille, että sanaa mafia ei rikosuutisoinnissa, eikä edes polisiien siviileille suunnatuissa tiedotteissa käytetä. Elokuvatrilogia Kummisedässä sitä sanaa ei sanota kertaakaan, vaikka juuri siitä koko saagassa oli kysymys. Silläkin tavalla raha puhuu, tai on puhumatta. Ohjataan elokuvallinen mafiasaaga jossa elävän elävän mafia on taustapiruna sille, että sanaa mafia ei kuitenkaan käytetä. Kamala ja mihinkään perustumaton sana, hyi hyi.

Varsinkin Yhdysvalloissa on perinteikkäästi paljon vankeja - ja varsinkin nuorisovankeja - joille vankila ei olisi ollut eettisesti ja yhteiskunnan yleisen edun pitkän tähtäimen vuoksi perusteltu sijoituspaikka lainkaan. Kun aiemmin viittasit kulttuurieroihin, niin tämänkin suhteen ollaan asian ytimessä. Ei Jenkeissä ole ikinä ollut tavan rahvaalle sellaisia palveluita kuin Pohjoismaissa, vaikka Yhdysvalloissa olisi sellaisellekin moninkertaisesti paremmat taloudelliset resurssit, kuin kaikilla Pohjoismailla ja Suomella yhteensä. Ihan samalla tavalla ja edellä mainitun tapaan voisi letkauttaa, että muissa ns. länsimaissa psykiatriakin sen kuin amerikkalaistuu. Myös tiedepolitiikka on samalla aina valtapolitiikkaa, ja amerikanisaatio vaikuttaa tässäkin.

Vankeinhoidossa on kaikkialla viime kädessä kyse vain väestön rikollisen aineksen hallinnasta; vankilat kaikkialla ovat samalla rikollisen aineksen korkeakouluja. Niissä sitten kuolee tai jalostuu (Miten vain) se vähäkin toivo, mitä toimivan yhteiskunnan näkökulmasta olisi hyvä ihmisiä ohjata ns. kunnon kansalaisiksi. Naiivisti olettaen, että kaikki ihmiset noin ylipäätään haluaisivat aina kovasti olla kunnollisia kansalaisia.

Tätä pidän vähän ongelmallisena väitteenä, että psykopaatti ei Suomessa saisi mitään Kela-korvauksia tai muuta tukea mt-asioihinsa edes lääkekorvauksina. Kai se asioita vaikeuttaa ja mutkistaa voi, mutta on vaikea uskoa, että psykopatia sulkisi pois kaikki muut mt-ongelmat tai niihin annettavan hoidon, lääkkeet tms.

Enhän minä edes väittänyt, että diagnoosi sulkisi pois "kaikki muut mielenterveysongelmat", vaan kukapa lohduttaisi masentunutta psykopaattia?

Elämme kuitenkin ihmisten maailmassa, ja ihmisten maailmassa tapahtuu alituiseen paljon virheitä. Vaikkapa sellaistakin tapahtuu, että vanhakantaisterminologisesti diagnosoidulla hypokondrikolla puhkeaa umpisuoli. Hän menee lääkärille, että kun nyt vatsaan sattuu vallan mahdottomasti. Lääkäri tsekkaa asiakkaan (Tai potilaan, kuten vielä jokin aika sitten sanottiin) epikriisin ja koko aiemman käynti- ja terapiahistorian valossa on selvää, että henkilö potee tymäkkää, nimen omaan fyysiseen terveyteen liittyvää monitahoista luulosairautta. Umpisuoli onkin tällä kertaa aikuisten oikeesti puhjenna, mutta kun henkilö on rasittanut milloin minkäkin luulonsa perusteella sosiaali- ja terveysalaa vuositolkulla ja lääkärillä on muutenkin kiire, niin ei muuta kuin aspiriinia tassuun ja heippa.

Muutamia tunteja myöhemmin joku läheinen tai sitten vaikka joku muuten samanhenkinen ryhmäterapiakaveri sattuu vierailemaan sen kroonisesti luulosairaan asunnossa ja ei perkele, ambulanssia kerrankin tosissaan tarvitaan! Sillä oli kuin olikin puhjennut umpisuoli, vaikka ei fakki-idiootin (Tai juuri valmistuneen) lääkärin mielestä luulosairaalla voi umpisuoli puhjeta.

Tapahtumakuvaus voi olla faktaa, tai fiktiota. Psykopaattien kohdalla kuitenkin on niin, että sairaudentunne puuttuu, eikä psykopaatteja diagnosoitu muutenkaan heidän oman, terapiassa kertomansa sisäisen maailmansa perusteella vaan ulkoisesti - diagnostiikan, aiemman rikoshistorian ja käytöksen perusteella (Empatian subjektiivisuus, toim. huom.). Silläkin erolla epäsosiaaliseen persoonallisuushäiriöön kytkeytyen, että edellä mainittuun tarvitaan kriminaalipsykiatrian parissa aikaa kuukausi tai muutama, kun taas psykopaatti-diagnoosin varmistamiseen meni tyypillisesti vähintäänkin puoli vuotta. Tällä tapaa on pyritty varsinkin pitkän linjan väkivaltarikollisten kohdalla samalla varmistamaan, että ei tehtäisi virhediagnooseja.

Jotkut ovat esittäneet, että aikuisikäistä psykopaattia ei kannata ollenkaan hoitaa. Koko sen asian käsittely vain pahentaa tilannetta ja lisää häiriökäyttäytymisen riskiä, kun mitään toimivaa terapiaa tai lääkitystä siihen ei ole. Mutta en usko tällaisenkään kannan sitä tarkoittavan, että ei enää saisi mitään apua tai tukea.

Jotkut ovat (Valistuneen maallikon mielipide) mielestäni täysin oikeassa sikäli, että niin aikuisia psykopaatteja kuin narsistejakaan ei kannata yrittää hoitaa sillä tähtäimellä, että he "toipuisivat". Sen sijaan voi jotain yleisen sosiaalisen kanssakäymisen ja yhteiskunnan kannalta hyödyllistä saavuttaa siinä, että heille opetetaan "hyviä" tapoja, joiden avulla he itsekin pärjäävät muiden kanssa paremmin. Klassisen narsistin kanssa rupatellessa voisi esimerkiksi osoittaa, miten hän itse hyötyy pitemmällä tähtäimellä siitä, että edes teeskentelee ajoittain toimivansa altruistisesti, ja muut aidonoloisesti huomioiden. Mutta tässäkin oltaisiin lopulta syöttämässä käärmettä pyssyyn, ja älykäs narsku osaa sen opettamattakin. Psykopaatit ja narsistit ovat kuitenkin ytimeltään eri kauraa: psykopaatit ovat usein erittäin narsistisia, mutta narsistit eivät ole psykopaatteja.

Se on ihan totta, että noi tabuuntumisen takia tapahtuvat terminvaihdokset ovat olleet varsinkin psykiatriassa tavallisia. Psykopaatista on kansan suussa tullut vähän sellainen superhullua tarkoittava termi, ja siihen on kyllä ihan asiantuntijoidenkin puolelta eri aikoina pyritty liittämään lähes minkä tahansa häiriöiden pahimpia piirteitä, että sikäli se ei ole vain asiasta tietämättömien tai sitä popularisoivien ja sillä mässäilevien aikaansaama ongelma.

Mun mielestä vaikuttaa että on olemassa konsensus että on jotakin mitä psykopatia sanana tavoittaa ja kuvaa, mutta lääketieteellisenä terminä se ei tietenkään voi olla mikään epämääräinen termi pahimmalle tai vaikeimmalle mahdolliselle persoonallisuushäiriölle.

Ja toisaalta tämmönen terminologinen uudistaminen voi myös selkeyttää asioita ja tiettyjä loogisia rakenteita siellä taustalla. Onko joku asia persoonallisuushäiriö vai joku muunlainen häiriö, onko rinnakkaisten häiriöiden nimet sopivasti linjassa keskenään ja niin edelleen.

Ei näissä niinkään tabuuntumisesta kyse ole, vaan stigmatisaatiosta. Poliittisessa korrektiudessa pyritään tyypillisesti neutralisoimaan erilaisia ilmiöitä ja asioita, ettei kukaan nyt vain loukkaannu, pahastu, tai ottaisi asioita liian voimakkaasti. Yleisellä tasolla niin, että eihän sitä edes saa olla nykyään hullu vaikka haluaisi, vaan tulee olla vain pastöroidusti, homogenoidusti ja valjusti mielenterveysrajoitteinen. Köyhäkään ei saisi enää olla, kun silloin ollaan vain modernisti tulorajoitteinen.

"Yleisesti tunnetuista" ominaisuuksistaan huolimatta psykopatia on tavallaan ollut laiska diagnoosi: se kyllä kuvailee, selittää ja sitä voidaan tutkimuksellisestikin pääpiirteissään myös mitata, mutta silti siihen ei sisälly, mistä se tarkkaan ottaen johtuu. Tässä mielessä se on diagnoosiarvoltaan kuten vaikkapa diagnoosit kätkytkuolema, tai atooppinen ekseema. Nekin ovat paremman puutteessa valideja diagnooseja, mutta pohjimmiltaan nolladiagnooseja. Varsinaista juurisyytä ei tunneta.

Pahuus kuitenkin on osa ihmisluontoa, aivan kuten sen välttelykin.

[Aave]

Takavuosien elokuvista rikollisesti mielisairaan psykopaatin ehkä onnistunein kuvaus ei suinkaan ole mikään Hannibal Lecter tai Patrick Bateman, vaan Anton Chigurh elokuvassa Menetetty maa.

Olen eri mieltä. Chigurh on pysäyttämätön luonnonvoima, jolle avomurtuma kädessä on vain pieni hidaste. Oikeassa elämässä psykopaatit ovat aika monessa asiassa kujalla, mutta Chigurh on aina tilanteen tasalla.

Menetetyn maan suurimpia ellei suurin teema on elämän sattumanvaraisuus, ja Chigurh toimii osin tietoisesti sattuman välikappaleena, ja saa toki lopussa hiukan maistaa huonoa onnea itsekin.

Oma suosikkini on Vain muutaman dollarin tähden Indio, joka ampuu toistuvasti muita ihmisiä naamaan ja itseään jalkaan.

Ole ihmeessä eri mieltä vaan annahan, kun täsmennän:

Kirjoitin tuossa, että "takavuosien". Tiedän kyllä milloin kirja julkaistiin; elokuva julkaistiin vuonna 2007. Tarinan genre on uuslänkkäri. Vain muutaman dollarin tähden puolestaan ei ole takavuosien elokuva vaan jo ikivihreä klassikkolänkkäri - julkaistiin 1965. Nämä on kuule mahdottoman tärkeitä asioita!

Chigurh on modernisti kouliintunut ammattitappaja, ja vaikka olen samaa mieltä elämän sattumanvaraisuudesta tarinan teemana (Kuten myös Chigurhin hahmosta sen alleviivaajana), niin hänen modus operandinaan on kuitenkin hybris (Narsistinen ylpeys), joka ilmenee myös tylsistymisenä - mutta ei missään nimessä haluna lopettaa. Elämänsä alkuvaiheiden kammottavilla poluilla hän tuskin vielä heitteli kolikkoa; kirjakaan ei kerro, mitä kaikkea hänelle itselleen tapahtui, että sitten jossain vaiheessa päätyi ratkaisemaan asioita lopulta kolikonheitolla.

Mutta nyt olin jo niin humalassa ja kello sen verran että kaikille parempi, että menen nukkumaan. Jatkan tästä huomenna, heh!     

   

[kertsi]

SVT (Ruotsin TV) Psykopaten
1,5 h dokkari norjalaisesta psykopaatista, joka huijaa naisilta näiden kaikki säästöt ja enemmänkin eli velkaannuttaa heidät, ostatuttaa esim. kalliita autoja. Natsi. Pääasiallinen motiivinsa rikoksiin on se, että hän ei kestä jätetyksi tulemista tai yksinolemista, ja varsinkin tultuaan jätetyksi hän huijaa naisia, ja voi käydä aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Nykysen tyttöystävänsä hän "omistaa", ja kontrolloi koko hänen elämäänsä pienintä piirtoa myöten. Tyttöystävä on ottanut yhteensä muutaman miljoonan Norjan kruunun suuruisia lainoja.

Ei ole natsi. Hän on huijari.

Nimenomaan on tunnettu natsi, joka mellastaa tunnetulla nikillä netissä (en muista millä nikillä). Se ilmeni dokkarin alkupuolella jo. Olen nähnyt siitä vasta puolet, ja katson ehkä vasta huomenna loput, kun tänään on muuta puuhaa. Mutta taitaa se puoletkin olla enemmän nähty kuin sinulla. Tai sitten et vaan osaa ruotsia tai norjaa (dokkari on tehty norjaksi ja tekstitetty ruotsiksi).

Onkohan muuten persuissa, PVL:ssa, Sisussa ja muissa äärioikeistolaisissa poppoissa psykopaattien yliedustus? Se on se vaikutelma, minkä heistä saa.

[Karikko]

SVT (Ruotsin TV) Psykopaten
1,5 h dokkari norjalaisesta psykopaatista, joka huijaa naisilta näiden kaikki säästöt ja enemmänkin eli velkaannuttaa heidät, ostatuttaa esim. kalliita autoja. Natsi. Pääasiallinen motiivinsa rikoksiin on se, että hän ei kestä jätetyksi tulemista tai yksinolemista, ja varsinkin tultuaan jätetyksi hän huijaa naisia, ja voi käydä aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi. Nykysen tyttöystävänsä hän "omistaa", ja kontrolloi koko hänen elämäänsä pienintä piirtoa myöten. Tyttöystävä on ottanut yhteensä muutaman miljoonan Norjan kruunun suuruisia lainoja.

(SVT:n kaikki ohjelmat eivät näy. Tämä näkyy vain, jos Freedomessa (F-Secure) asettaa lokaatioksi Tukholma. En tiedä, onko muita tapoja.)

Ei ole natsi. Hän on huijari.

Voihan sitä olla molempiakin- natsi ja huijari- huijata vaikka itseään eihän sitä tiedä varmasti kumpaa "persoonaa kulloinkin tarvitsee huijatakseen.

Määritelmissä on muutenkin se ongelma, ettei kukaan varmaan ole jotain selkeästi määriteltävää vaan vähän kaikkea.

[Aave]

urogallus,

Niin, Anton Chigurh. Muille vinkiksi, että seuraava teksti sisältää juonipaljastuksia. Älkää siis lukeko tämän pidemmälle älkääkä katsoko klippiä, ellette ole jo lukeneet kirjaa/nähneet elokuvaa.

***

1. Ironista, mutta Chigurh on tarinan luotettavin hahmo. Hän ei myöskään ole kiinnostunut rahoista lainkaan, vaan hänellä on paljon suurempi missio. Hän on samalla tarinan jokeri (Viittaan tarkoituksella myös Jokerin hahmoon) ja koston enkeli, vaikka jumalansa on jo ajat sitten kuollut. Jumalan tilalla on kolikko, ja toimintaperiaate simppeli: joko tai, ei koskaan sekä että. 50/50, kauhun tasapaino. Minne Chigurh saapuu, kuolema on aina läsnä.

2. Toisin kuin ne monet muut (Elävän elämän) psykopaatit, Chigurh on erittäin johdonmukainen, periaatteellinen ja suunnitelmallinen. Hän on myös toimessaan luova - tarvittaessa mikä hyvänsä kelpaa aseeksi, vaikka humputtelee pääasiassa sen karjapyssyn kanssa. Monet (mutta eivät kaikki) psykopaatit ovat impulsiivisia ja koska he eivät varsinaisesti suunnittele tulevaisuuttaan, heidän elämänsä on kaoottista. He ovat teoissaan armottomia, mutta tekojen ei tarvitse olla suunnitelmallisia. Ruumiita tulee narsistisella ja vastuun siirtävällä mentaliteetilla: "Katso nyt, mitä sait minut tekemään". Chigurh on toista laitaa - mutta antaa kolikon päättää. Impulsiivisimmallaan hän on halussaan sattumanvaraisesti murhata se kyläkauppias ja bensa-aseman pitäjä, mutta hillitsee itsensä, kiitos kolikon.

3. Chigurh filosofoi ja osoittaa periaatteellisuuttaan myös kohteilleen. Uhrit tosin ovat silloinkin hänelle niin merkityksettömiä, että hänen sanomisensa ovat pikemminkin ääneen lausuttua ja itselleen kohdistettua sisäistä monologia, kuin varsinaista keskustelua. Tämä klippi:
No Country For Old Men: Carla Jean and Anton Chigurh Scene Cut.

En muista noudattaako elokuva kirjan monologeja kuinka tarkkaan, mutta tuossakin kohtauksessa hän tuumii Carlan kohdalla "They always say the same thing". Hän ei siis edes puhuttele varsinaisesti Carlaa kuin minimin, että "Te sanotte aina saman asian", vaan pikemminkin että "Ne/he sanovat aina samaa". Vaikka kyse on Carlasta, hän voisi olla tilanteessa yhtä hyvin jokin mitätön hyönteinen. Carlalla ei ole ihmisenä mitään merkitystä - kolikolla ja Chigurhin periaatteellisuudella on ainoa merkitys.

4. Hahmoa aikoinaan analysoidessani olen lähes varma, että Chigurhilla olisi uskonnollinen tausta, ja hän on kasvanut katolisessa vaikutuspiirissä. En muista sitäkään kuvaillaanko hänen hiuksiaan kirjassa, mutta yhtenä elokuvan briljanttina yksityiskohtana ovat nekin. Mikäli päälaki olisi vielä kaljuksi ajeltu, hän olisi olemukseltaan lähes stereotypia puritaanisesta katolisesta munkista. Hänen periaatteellisuudessaan on myös melko vahvoja viitteitä katolisuuteen.

Piti silloin elokuvan katsottuani vielä oikein tarkistaa enkä ollut yllättynyt, että Cormac McCarthyn oma uskonnollinen tausta on katolinen. Jos olisi mahdollisuus, niin kysyisin häneltä ensimmäisenä, että valitsiko hän hahmoa luodessaan tämän elementin tietoisesti, vai oliko se jossain määrin tiedostamatonta. Kun monien hyvien kirjailijoiden kohdalla on niinkin, että hahmot luovat tavallaan itse itsensä, ja kirjailija itse puolestaan saattaa inhota hahmoaan pieteetillä - että miten se tosiaan tuollainenkin mulkku on. Hyvänä tunnettuna esimerkkinä tästä on vaikkapa Agatha Christie, joka inhosi syvästi hahmoaan Hercule Poirotia. Agathan kirjoja lukiessa huomio kiinnittyy myös siihen, miten hän käyttää monissa kirjoissaan jopa sivutolkulla aikaa sen kuvailuun, että miten joku tarinan nuori tytönhupakko pukeutuu, ajattelee ja toimii - ilmiselvästi inhoten heidän olemustaan ja persooniaan. Vaan tiedä sitten, onko Cormacin hahmonluontiprosessi samantyyppistä siten, että hän ikään kuin itsekin ryhtyy seuraamaan, että mitä tämä tai tuo hahmo seuraavaksi tekeekään.

[Aave]

Siitä on hemmetin kauan kun katsoin leffan Henry Lee Lucas, sarjamurhaaja (elokuvan nimi saattoi olla vähän toisenlainenkin). Enpä paljon muista, mutta jäi mielikuva että Lucas olisi ollut täydellinen psykopaatti, koska lopultakaan kukaan ei saanut häneltä armoa osakseen.

Tämä muuten on toinen, varsin onnistunut idiopaattisen psykopaatin kuvaus. Henry Lee Lucas oli todellinen henkilö, ja klassisen sarjamurhaaja-psykopaatin impulsiivisuus onnistutaan tavoittamaan elokuvassakin hyvin.

[Aave]

Teemasta "Kuka lohduttasi masentunutta psykopaattia" muistui vielä mieleeni muuan valtio, jota Neuvostoliitoksi kutsuttiin. Tuolloin sitä johti toveri Stalin.

Stalin oli kovasti masentunut, ja niinpä paikalle kutsuttiin kuuluisa neuropsykologi Vladimir Bekterev. Hän rupatteli Stalinin kanssa kolmisen tuntia, ja hieman myöhemmin tuumi sitten parille kollegalleen: "Tutkin juuri vainoharhaista, jolla on lyhyt ja kuiva kädenpuristus".

Seuraavana päivänä Bekterev löytyi tietenkin kuolleena, jos kohta kuolinsyy jäi aivan käsittämättömäksi mysteeriksi. Ruumiinavaustakaan ei oikein iljetty tehdä, vaan myrkytystä vain pikkuisen epäiltiin.

Stalin myös poistatti kaikki maininnat Bekterev´stä tuon ajan oppikirjoista.

[Aave]

Eiväthän kaikki narsistitkaan ole itseriittoisia suuruudenhulluja. Löytyy myös herkkiä ja neuroottisia narsisteja, jotka katsovat itsekkäästi olevansa etuoikeutettuja (miksi tämä kuulostaa niin tutulta...?)

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/luuletko-tunnistavasi-narsistin-tallainen-on-herkka-narsisti-ei-istu-yleiseen-mielikuvaan/8234340#gs.b8dowk

Myös herkkisnarskuille on silti tyypillistä asioiden ylidramatisointi ja dramaattisuus, osana manipuloivaa ja muita maalittavaa käytöstä.

Ammattikunnittain on perinteisesti katsottu, että narsisteja olisi vähiten erilaisilla hoitoaloilla. Klassisia narsisteja varmaan onkin, mutta kyllä heitäkin löytyy joka ammattikunnasta, jossa vain on mahdollisuuksia itsensä korostamiseen ja vallankäyttöön - näennäisen mukapyytettömät tavat mukaan lukien. Korona-aika onkin ollut tämänlaatuisten narsistien kukoistuskautta: Narcissists love talking about being pandemic essential workers, study finds (osu.edu).

Ja mustan huumorin siivittämänä observointina ajanhengestä yleisemmin tämä minuutin klippi:

[Melodious Oaf]

Mä nyt lämään tänne tällaista aika aluillaan olevaa hahmottelua siitä, miten persoonallisuutta voidaan kuvata ja mitä se on.

Lähtökohtana on sellainen ihan lapsellisen tason ajatus, että persoonallisuudella on ilman muuta biologinen perusta. Arka kala reagoi ärsykkeisiin eri tavalla kuin rohkea kala, ja jotkut tällaiset temperamenttiin liittyvät ominaisuudet ovat suhteellisen pysyviä. Toisaalta ihan samalla tavalla yksinkertaisesti ajatellen ihmisen persoonallisuus ilman muuta myös muuttuu kokemuksien myötä ja iänkin karttuessa.

Persoonallisuuden piirteitä voi tarkastella joko kategorioiden kautta tai dimensionaalisesti. Kun puhutaan persoonallisuushäiriöistä ja niiden luokittelusta, siellä on yleensä taustalla joku kategoriaperustainen arviointimalli, jossa piirrekimppujen kokonaisuuksien perusteella luokitellaan persoonallisuushäiriöitä omiksi erillisiksi kokonaisuuksikseen. Siinä on se hyvä puoli, että häiriöt ovat viestinnällisesti hyvin selkeitä käsitteitä ja voidaan puhua sekä persoonallisuushäiriön kokonaisuudesta että sen piirteistä. Huono puoli on se, että monilla häiriö on kuitenkin sekatyyppinen tai heille voitaisiin asettaa useamman kuin yhden persoonallisuushäiriön diagnoosi.

WHO:n tautiluokituksen uusin versio ICD-11 on siirtynyt persoonallisuushäiriöiden dimonsionaaliseen luokitukseen. Siellä on vissiin persoonallisuushäiriöt vain yhtenä luokkana, jonka sisällä on portaittain kolme vakavuusastetta sekä neljäntenä vakavuusasteeltaan luokittelematon persoonallisuushäiriö.

Cloningerin kehittämä persoonallisuuden temperamenttimalli on esimerkki dimensionaalisesta arviointitavasta. Siinä käyttäytymistä ja persoonallisuutta arvioidaan seitsemällä dimensiolla, joista neljä kuvaa persoonallisuuden biologisena perustana olevaa temperamenttia ja kolme luonteenpiirteitä, jotka heijastavat kehitysympäristön ja kokemusten vaikutuksia. Temperamenttiin liittyviä persoonallisuuden dimensioita ovat ärsykehakuisuus (novelty seeking), vahvistamisen tai palkitsemisen tarve (reward dependence), turvallisuushakuisuus (harm avoidance) ja sinnikkyys ja itsepintaisuus (persistence). Kehitysympäristöön ja kokemuksiin liittyviä luonteenpiirteitä ovat itseohjautuvuus (self-directedness), yhteistyökyky (cooperativeness) ja henkisyys (self-transcendence). Nämä dimensiot yhdistyvät tai painottuvat eri ihmisillä ja erilaisissa häiriöissä eri tavoin. Henkilöt, jotka eroavat huomattavasti väestön keskiarvosta jonkin temperamenttipiirteen suhteen, ovat alttiimpia erilaisten häiriöiden kehittymiselle.

Lainaus on teoksesta Psykiatria, josta ammentaa aika suoraan myös ennen lainausta oleva dimensioiden ja kategorioiden käyttöä persoonallisuuden kuvaamisessa koskeva sepustukseni.

Se vähä, mitä kirjassa nopeasti katsoen sanotaan nimenomaan psykopatiasta, on melko hyvin linjassa Aaveen tästä lausuman kanssa, jos nyt ei takerruta mihinkään ihan pieniin asioihin siitä, mikä on "häiriö" kontra "persoonallisuushäiriö" tai vastaavaan, tai toisaalta lähdetä problematisoimaan asioita hirveän pitkälle jollain pyskopatiatutkimuksen uusilla tuulilla.

Käsitelistasta löytyy seuraavaa:

Psykopatia (psychopathy < psykhe + pathos 'sielu, mielentila' + 'tauti'). Tarkemmin määrittelemätön psyykkinen häiriö; luonnevikaisuus.

Epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä käsittelevän artikkelin lopusta löytyy tällainen pieni tietolaatikko:

Psykopatia

Käsitteellä psykopatia kuvataan henkilöitä, jotka ovat

• tunteettomia ja kykenemättömiä empatiaan, syyllisyydentunteisiin tai katumukseen
• manipulatiivisia, impulsiivisia, ylemmyydentuntoisia ja ajattelevat omaa etuaan
• syyllistyvät usein lainvastaisiin tekoihin kokematta katumusta.

Psykopatia on laajempi persoonallisuutta kuvaava käsite kuin persoonallisuushäiriö.

Psykopatia liittyy erityisesti epäsosiaalisiin ja narsistisiin persoonallisuushäiriöihin, mutta myös muissa mielenterveyden häiriöissä voi esiintyä psykopaattisia piirteitä.

Ajattelin että ehkä toi jollekin ketjua seuraavalle saattaa jotakin asiaa kuitenkin selventää tai tarkentaa.

[Xantippa]

Maallikon kannalta toisaalta  on aika isokin merkitys sillä, minkä tieteen alan alle mt-häiriöt (tai sairaudet, tai miten niitä nimitetäänkään) niputetaan.

Jos katsomme, että kyseeseen tulee ennen kaikkea lääketiede, ollaan sillä tiellä, millä nyt ollaankin, eli häiriöitä pyritään hoitamaankin enemmän lääketieteen (lääkkeet) keinoin kuin muutoin.

Ja tarkalleen ottaen, onko masentunut persoonallisuushäiriöinen myös, koska hänellähän masennustaipumus siinä kuin jollain toisella narsismitaipumus? Mitä pidämme persoonallisuushäiriön "rajana", onko se häiriön yleisyys vaiko harvinaisuus?

T: Xante