Tolkien

[Toope]

Nyt on pakko perustaa John Ronald Reuel Tolkienille oma ketju. Itselleni tuo on fantasiakirjallisuuden huippua, jota ei ole kyetty ylittämään.
Luin hiljattain "Gondolinin tuho"- kirjan, joka on Christopher Tolkienin (isän poika) toimittama ja osin muiden toimittama teos JRR Tolkienin varhaisista kirjoituksista käsitellen hänen näkemystään haltiavaltio Gondolinin tuhosta.

Kirja ei mielestäni ollut järin erikoinen, koska paremmat versiot maailman ensimmäisestä ajasta oli jo paremmin kerrottu Silmarillionissa ja Kadonneissa Taruissa. Tolkien kirjoitti monia ristiriitaisia ja kilpailevia käsityksiä omista taruistaan, vain ne tietyt päätyivät niihin suuriin julkaisuihin. Oli sinänsä kuitenkin hauska seurata Tolkienin ajatuskulkua, miten hän oikeasti heitti erilaisia juonikuvioita ja päätyi lopulta tunnettuihin tulkintoihin.

Pari esimerkkiä siitä, mitä Tolkien ajatteli/hylkäsi/hyväksyi:
- Morgothin lohikäärmeet eivät välttämättä olleet eläviä, vaan koneita. Tolkien on sanonut, etteivät kirjat ole allegorisia, mutta hän näki panssarivaunut sodassa. Hän ehkä elätteli ajatusta siitä, että pahuus tulee toimimaan koneiden kautta. Hänhän kritisoi paljon metsien tuhoamistakin teollisuuden tieltä.
- Silmarillionin ja Tarun mukaan örkit syntyivät maailman alkuaikoina, kun Morgoth onnistui viettelemään joitakin haltioita ja lopulta turmeli heistä örkkejä. Joidenkin Tolkienin kirjoitusten mukaan Morgoth onnistui turmelemaan vangitsemiaan Noldor/sindar- haltioita myöhempinäkin aikoina saaden heitä ehkä risteytymään örkkien kanssa...!
- Gandalf ja Thorin löytävät haltiamiekat peikkojen luolasta, Hobitti-kirjan mukaan. "Gondolinin tuho"- kirjassa mainitaan, että "Glamdring" (Gandalfin ottama miekka) on Gondolinin kuninkaan miekka. "Orkrist", jonka Thorin-kääpiö otti, oli erään suurimman vartijaylimyksen miekka. Ne säilyivät tulevaisuutta varten...

Tuossa pari juttua. Jatkakaamme Tolkienista!

[Hiha]

Tolkien oli kaukaa viisas. Peikot ja muut männiäiset ovat ajattomampia kuin 1900-luvun alun koneromantiikka. Scifi oli aikoinaan näennäisesti vahva genre, mutta se mitä siitä on valtavirtakulttuurissa jäljellä, on ajautunut hyvin lähelle sulautua fantasiaan.

Me kaikki tiedämme mikä örkki on, mutta kukaan ei muista enää kauhistusta nimeltä manshonyagger, vaikka jälkimmäisiä me saamme tulevina vuosisatoina juosta vielä piiloon.

[Toope]

Tolkien oli kaukaa viisas. Peikot ja muut männiäiset ovat ajattomampia kuin 1900-luvun alun koneromantiikka. Scifi oli aikoinaan näennäisesti vahva genre, mutta se mitä siitä on valtavirtakulttuurissa jäljellä, on ajautunut hyvin lähelle sulautua fantasiaan.

Me kaikki tiedämme mikä örkki on, mutta kukaan ei muista enää kauhistusta nimeltä manshonyagger, vaikka jälkimmäisiä me saamme tulevina vuosisatoina juosta vielä piiloon.

Nääh, ei pelota eikä ole uskottava. Goblinit ja örkit ovat.
Ne ovat meistä syntyneitä, mutantistisia hirviöitä.

Tiedän Tolkienin osin luoneen 1900-luvun roolipeli- ja fantasiakulttuurin, Warhammeria myöten kaikki ovat paljon ottaneet siitä opiksi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Warhammer_Fantasy_Roleplay
Suoraan Tolkienin maailmaan perustuvia pelejä tehtiin myös.
. . .
Toisaalta haluan aiheen tiimoilta vähän kysyä muilta sitä, miten tuo Tolkien-kirjallisuus aiheena on vaikuttanut.

[Hayabusa]

^Tuokohan pukki Toopelle Kersti Juvan kirjan Tolkienin suomentamisesta?
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/tolkienin-tulkkina/3827855

[Toope]

^Tuokohan pukki Toopelle Kersti Juvan kirjan Tolkienin suomentamisesta?
https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/tolkienin-tulkkina/3827855

Pitää joskus lukea, menee listalle.

[Hiha]

Mennäänpäs Tolkien-loren yhteen ytimeen. Sormus. Just se jonka Bilbo löysi Klonkun jäljiltä luolissa harhaillessaan. Missä vaiheessa Tolkien havaitsi, että Sormus oli transportannut yhdestä fantasiamaailmasta hänen omaansa? Ilmeisesti 1937 se oli vielä näppärä näkymättömäksi tekevä taikakalu. Vuoteen 1954 mennessä sekä Gandalf että Tolkien olivat havainneeet, että Sormus oli jotakin mitä kenenkään ei pitäisi käsitellä.

Toisin kuin Gandalf, Tolkien kyllä tiesi että Sormus oli murtautunut Keski-Maahan Wagnerin Ring-oopperoista. Se toi maagisesti mukanaan koko tarinansa. Kun laittaa sivuun muut juonikuviot – ei siksi että niillä ei olisi merkitystä, vaan keskittyäkseen Sormuksen rooliin – näkee miten tarkat vastaavuudet on sillä miksi Sormus tehdään, millä lailla se siirtyy henkilöltä toiselle, ja miten sen lopulta käy. Taru sormusten herrasta koostuu kolmesta toisiinsa vain osittain sulautuneesta elementistä. Ne voisi nimetä: Hobitti 2, luoteisen Keski-Maan etnografia, Ring-tetralogian kommentaari.

Sormus totta kai muuntuu suodattautuessaan uuteen maailmaansa. Wagnerin ja Tolkienin ihmiskuvat olivat erilaiset. Siksi myös Tolkienin käsitys ultimaattisen pahuusgeneraattorin luonteesta oli erilainen. Niin Sormus on sekä tuttu että vieras seikkaillessaan Keski-Maassa. On kuin Philip K. Dick olisi kirjoittanut ja David Lynch ohjannut ne kohdat. Koska Sormus loppujen lopuksi tottelee vain todellista herraansa, teksti vääntyy sitä käsitellessään surrealistiseksi ja tunnelma vainoharhaiseksi.

It is precious to me, though I buy it with great pain.

[Laika]

Mennäänpäs Tolkien-loren yhteen ytimeen. Sormus. Just se jonka Bilbo löysi Klonkun jäljiltä luolissa harhaillessaan. Missä vaiheessa Tolkien havaitsi, että Sormus oli transportannut yhdestä fantasiamaailmasta hänen omaansa? Ilmeisesti 1937 se oli vielä näppärä näkymättömäksi tekevä taikakalu. Vuoteen 1954 mennessä sekä Gandalf että Tolkien olivat havainneeet, että Sormus oli jotakin mitä kenenkään ei pitäisi käsitellä.

Toisin kuin Gandalf, Tolkien kyllä tiesi että Sormus oli murtautunut Keski-Maahan Wagnerin Ring-oopperoista. Se toi maagisesti mukanaan koko tarinansa. Kun laittaa sivuun muut juonikuviot – ei siksi että niillä ei olisi merkitystä, vaan keskittyäkseen Sormuksen rooliin – näkee miten tarkat vastaavuudet on sillä miksi Sormus tehdään, millä lailla se siirtyy henkilöltä toiselle, ja miten sen lopulta käy. Taru sormusten herrasta koostuu kolmesta toisiinsa vain osittain sulautuneesta elementistä. Ne voisi nimetä: Hobitti 2, luoteisen Keski-Maan etnografia, Ring-tetralogian kommentaari.

Sormus totta kai muuntuu suodattautuessaan uuteen maailmaansa. Wagnerin ja Tolkienin ihmiskuvat olivat erilaiset. Siksi myös Tolkienin käsitys ultimaattisen pahuusgeneraattorin luonteesta oli erilainen. Niin Sormus on sekä tuttu että vieras seikkaillessaan Keski-Maassa. On kuin Philip K. Dick olisi kirjoittanut ja David Lynch ohjannut ne kohdat. Koska Sormus loppujen lopuksi tottelee vain todellista herraansa, teksti vääntyy sitä käsitellessään surrealistiseksi ja tunnelma vainoharhaiseksi.

It is precious to me, though I buy it with great pain.

Hyvä analyysi. Minun pitää myöntää, etten ole lainkaan tuttu Wagnerin taikka Nibelungin laulun kanssa. Sormus esittää tarinassa tärkeää metaforaa. Sormuksesta tekee niin voimakkaan kuin se on, lupaus vallasta. Sen haltija ei hyödy saamastaan, vaan se kiroaa hänet.

Sillä tavoin sormus ei ole mikä tahansa taikaesine, vaan siihen kulminoituu koko maailman sielu, ja sen myötä ihmisen suvun kohtalo.

Ratkaisu sormuksen tuhoamisesta on varsin runollinen.

[a4]

Onko tuo panttilainaamojen kirotuin kapistus ja helymaakarien märkä uni nykyään tieteen sormessa?
Uskontoja ja ideologioita yhtään väheksymättä.

Vai olisiko valtasormuksen tuleva omistaja nimeltään Google, tai yleisemmin internetin tiedonkeruubisnes?

[Hayabusa]

Onko tuo panttilainaamojen kirotuin kapistus ja helymaakarien märkä uni nykyään tieteen sormessa?
Uskontoja ja ideologioita yhtään väheksymättä.

Vai olisiko valtasormuksen tuleva omistaja nimeltään Google, tai yleisemmin internetin tiedonkeruubisnes?

Hmm. Vai antaisiko sormus näkymättömyyden eli anonymiteetin netissä? Käyttäjä voisi syöltää vihapuhetta ilman, että valtionsyyttäjä saisi lähdettä selville.

[kertsi]

Onko tuo panttilainaamojen kirotuin kapistus ja helymaakarien märkä uni nykyään tieteen sormessa?
Uskontoja ja ideologioita yhtään väheksymättä.

Vai olisiko valtasormuksen tuleva omistaja nimeltään Google, tai yleisemmin internetin tiedonkeruubisnes?

Miksi tiede pitäisi hävittää ja polttaa tulessa? Ehkä se uhkaa uskontoa ja muuta takapajuisuutta?

Ei taida sormus olla myöskään vertauskuva sampo-"myllylle" (eikös Tolkien ollut jotenkin tutustunut Kalevalaan *))? Sampoa(kaan) ei poltettu, vaan se hajosi sinne tänne, ja kansi jäi Pohjan Akalle, ja sirpaleet ajautuivat kalevalaisten rantaan ja niistä seurasi kaikenlaista hyvää.

Tämän mukaan Silmarillion lainaa paljon Kalevalasta - ja Tolkien ei ollenkaan pitänyt allegorioista:
What J. R. R. Tolkien Really Did with the Sampo?

MOST scholars who study J. R. R. Tolkien's works have m uch to say
about his debt to A nglo-Saxon, Norse, and C eltic literatures, but
surprisingly few have studied his use o f the Finnish The Kalevala in depth.
Because Tolkien relied extensively on its central mythic object, the Sampo, for
his conception of the Silmarils, a closer analysis' of the changes to Lonnrot's
epic reveals much about the inventive m ethod of M iddle-earth's mythologist.
I propose that Tolkien refashions the skirmishes between Finnish provinces
over the socio-economic supremacy afforded by the Sampo, into the world war
among all races o f M iddle-earth for the moral and terrestrial stability offered
by the Silmarils. His methods for reworking the Sampo epic into The Silmarillion
were: [1] to present conflicts o f stark morality without allegorizing; [2] to use
pagan elements w ithout bowdlerizing; [3] to bridge gaps in the source with
other traditions or his own imagination; and [4] to expand the playing field of
the epic to a global scale. His express purpose was to propagate a secondary
world through feigned history.

Tolkien did not share exactly the same aesthetic as his colleagues: he
"cordially dislike[d] allegory in all its manifestations" (Letters 189), and found
Arthurian legend too explicitly Christian to base his mythology upon (Rogers
and Rogers 31). Tolkien's primary interest was in the Elves and not the fate of
men, and so a setting too overtly Christian would emphasize hum anity and
minimize the realm of Faerie. W hat the Inklings did have in common with
Tolkien, however, was a habit of drawing inspiration from their favorite medieval
texts and then expanding the parts that fit their Christian morality without
losing the medieval flavor of the original. W hile Lewis's Narnia books had
witches and Williams's thrillers had black magic and Tarot, Tolkien's Silmarillion
featured spell-singing duels similiar to those of The Kalevala between the seaand sleigh-faring shamans, Vainamoinen and Lemminkainen, and their enemies
from Northland. The backward glance in the fiction of Tolkien and his friends
is a sympathetic one, locating aspects of early or pre-Christian medieval literature
which might otherwise be only occultic or unorthodox without their moral
outlook

[Hayabusa]

Selailin muuten viikonloppuna kirjakaupassa tuota aiemmin mainittua Juvan kirjaa Tolkienin kääntämisestä. Siinä mm. esitettiin eri vaihtoehtoja joidenkin asioiden käännöksille. Siinä mielessä kyseessä on eräänlainen oppikirja selkeäkielisyydestä. Kirjassa on myös selityksiä nimivalinnoilla ja paljon muutakin Tolkien-nörttiosastoa. Saattaisi vielä ehtiä tilaamaan jouluksi tuolta Suomalaisen kirjallisuuden seurastakin - menisi koko kate suomalaisen kirjallisuuden edistämiseen. 

[Hippi]

Tämä oli oikein hauska ohjelma https://areena.yle.fi/1-50826637
Vieraana Taru Sormusten Herrasta -kääntäjä Kersti Juva. Kalevalan vaikutus Tolkieniin. Mokkapalapäivän juhlat. Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen.

Valitettavasti "Puoli seitsemän" ohjelma on silppusäkkityyppinen ja välillä on jotain muuta hölinää, mutta Kersti Juva vaikuttaa melko valloittavalta persoonalta, joka on todella innostunut asiastaan. Olisin tuota kuunnellut mielelläni paljon enemmänkin kuin mitä ohjelma-aika antoi periksi.

Kirja kääntämisestä kyllä kiinnostaa kovasti ja siitä tuossa ohjelmassakin oli juuri puhetta, miten ihan tavallisen yksinkertaisen lauseen merkitys muuttuu, kun sanajärjestystä vähän vaihdetaan.

[Toope]

Mennäänpäs Tolkien-loren yhteen ytimeen. Sormus. Just se jonka Bilbo löysi Klonkun jäljiltä luolissa harhaillessaan. Missä vaiheessa Tolkien havaitsi, että Sormus oli transportannut yhdestä fantasiamaailmasta hänen omaansa? Ilmeisesti 1937 se oli vielä näppärä näkymättömäksi tekevä taikakalu. Vuoteen 1954 mennessä sekä Gandalf että Tolkien olivat havainneeet, että Sormus oli jotakin mitä kenenkään ei pitäisi käsitellä.

Toisin kuin Gandalf, Tolkien kyllä tiesi että Sormus oli murtautunut Keski-Maahan Wagnerin Ring-oopperoista. Se toi maagisesti mukanaan koko tarinansa. Kun laittaa sivuun muut juonikuviot – ei siksi että niillä ei olisi merkitystä, vaan keskittyäkseen Sormuksen rooliin – näkee miten tarkat vastaavuudet on sillä miksi Sormus tehdään, millä lailla se siirtyy henkilöltä toiselle, ja miten sen lopulta käy. Taru sormusten herrasta koostuu kolmesta toisiinsa vain osittain sulautuneesta elementistä. Ne voisi nimetä: Hobitti 2, luoteisen Keski-Maan etnografia, Ring-tetralogian kommentaari.

Sormus totta kai muuntuu suodattautuessaan uuteen maailmaansa. Wagnerin ja Tolkienin ihmiskuvat olivat erilaiset. Siksi myös Tolkienin käsitys ultimaattisen pahuusgeneraattorin luonteesta oli erilainen. Niin Sormus on sekä tuttu että vieras seikkaillessaan Keski-Maassa. On kuin Philip K. Dick olisi kirjoittanut ja David Lynch ohjannut ne kohdat. Koska Sormus loppujen lopuksi tottelee vain todellista herraansa, teksti vääntyy sitä käsitellessään surrealistiseksi ja tunnelma vainoharhaiseksi.

It is precious to me, though I buy it with great pain.

Sormushan ei Tolkienin kirjoituksissa ole mikään "elävä entiteetti", se toimii vain, koska Sauron säilöi siihen voimaansa. Sormus ei ajattele, sormus on Sauron, lopulta.
- - -
Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta "Gondolinin Tuho- kirjassa" oli myös se, etteivät haltiat lopulta enää ole kuolemattomia. He voivat jatkaa elämäänsä Keskimaassa, liki kuolemattomina (ainakin ihmisten näkökulmasta, mutta hiipuvina. Elrond on 6400-vuotias nuori haltia, Cirdan ja nuorempi Galadriel ovat jo aikojen alusta. Mutta Tolkien antaa ymmärtää Lotr:ssa ja Silmarillionissa sen, että hekin hiipuvat, eivät ole ikuisia, kuten olivat ensimmäisellä ajalla... Ennen kuin Valinorin "jumalainen" vaikutus tuhosi Morgothin.

Hinta oli se (tuon kirjan mukaan), että haltiat kykenevät elämään kuolevaisilla mailla hyvin kauan, mutta lopulta hiipuvat ja taantuvat siten, että matka Valinoriin tai kuolema ovat niitä vaihtoehtoja... Maailma vääjäämättä Ensimmäisen Ajan jälkeen on ihmisten. Haltioiden kohtalona oli ehkä vain viivyttää vääjäämätöntä, ehkä auttaa ihmisiä selviämään Morgothin pahuuden seurauksista (Sauron). Haltiat ilmaisevat asian kirjoissa, kun kertovat, että haltioiden kolmen sormuksen voima myös katoaa, kun Sauronin sormus tuhotaan. Kääpiöiden seitsemän menettävät voimansa ja ihmisten yhdeksän tuhoutuvat Nazgulien mukana. Vaikka Sauron ei sinänsä vaikuttanut haltioiden kolmeen sormukseen, niiden vastavoima katoaa, kun vihollinen tuhoutuu...?
- - -
Enivei. Tuo Tolkienin jälkeensäjättämä kirjoituskokoelma ehkä kertoo siitä, miten moninaisia juonikuvitelmia Tolkien loi. Hän lopulta päätyi monista erilaisista ja eri vaiheissa elämäänsä kirjoittamistaan tarinoista tiettyyn muotoon/malliin. Tosin ehkä Christopher Tolkienilla on jonkin verran vaikutusta. En itse epäile sitä, etteikö olisi isänsä kirjoituksia pyrkinyt noudattamaan. Mutta mielenkiintoisia ajatusrakenteita ja juonikuvioiden alkuja löytyy Tolkienin kirjoituksista. Tarinoissahan olisi ajatusta vielä vaikka mihin, mutta ehkä parempi, että tarinat eivät enää laajene...!

[Toope]

Mennäänpäs Tolkien-loren yhteen ytimeen. Sormus. Just se jonka Bilbo löysi Klonkun jäljiltä luolissa harhaillessaan. Missä vaiheessa Tolkien havaitsi, että Sormus oli transportannut yhdestä fantasiamaailmasta hänen omaansa? Ilmeisesti 1937 se oli vielä näppärä näkymättömäksi tekevä taikakalu. Vuoteen 1954 mennessä sekä Gandalf että Tolkien olivat havainneeet, että Sormus oli jotakin mitä kenenkään ei pitäisi käsitellä.

Toisin kuin Gandalf, Tolkien kyllä tiesi että Sormus oli murtautunut Keski-Maahan Wagnerin Ring-oopperoista. Se toi maagisesti mukanaan koko tarinansa. Kun laittaa sivuun muut juonikuviot – ei siksi että niillä ei olisi merkitystä, vaan keskittyäkseen Sormuksen rooliin – näkee miten tarkat vastaavuudet on sillä miksi Sormus tehdään, millä lailla se siirtyy henkilöltä toiselle, ja miten sen lopulta käy. Taru sormusten herrasta koostuu kolmesta toisiinsa vain osittain sulautuneesta elementistä. Ne voisi nimetä: Hobitti 2, luoteisen Keski-Maan etnografia, Ring-tetralogian kommentaari.

Sormus totta kai muuntuu suodattautuessaan uuteen maailmaansa. Wagnerin ja Tolkienin ihmiskuvat olivat erilaiset. Siksi myös Tolkienin käsitys ultimaattisen pahuusgeneraattorin luonteesta oli erilainen. Niin Sormus on sekä tuttu että vieras seikkaillessaan Keski-Maassa. On kuin Philip K. Dick olisi kirjoittanut ja David Lynch ohjannut ne kohdat. Koska Sormus loppujen lopuksi tottelee vain todellista herraansa, teksti vääntyy sitä käsitellessään surrealistiseksi ja tunnelma vainoharhaiseksi.

It is precious to me, though I buy it with great pain.

Ajatus sormuksesta silti lienee varsin aikainen, vaikka Tolkien varhaisaikoinaan enemmän kehitteli tuota Haltioiden historiaa = Silmarillion. Hobitti ja LOTR tulivat myöhemmin keskeisiksi. Tolkien itse jossakin mainitsi siitä, että hän loi tietynlaista mytologiaa ja ehkä Bilbon ja Frodon tarinat syntyivät sitä kautta, ne eivät olleet päämäärä, aluksi. Niistä kehittyi sittemmin se ydintarina, joka lopulta on vain "tarujen huipennus".

[Toope]

Mennäänpäs Tolkien-loren yhteen ytimeen. Sormus. Just se jonka Bilbo löysi Klonkun jäljiltä luolissa harhaillessaan. Missä vaiheessa Tolkien havaitsi, että Sormus oli transportannut yhdestä fantasiamaailmasta hänen omaansa? Ilmeisesti 1937 se oli vielä näppärä näkymättömäksi tekevä taikakalu. Vuoteen 1954 mennessä sekä Gandalf että Tolkien olivat havainneeet, että Sormus oli jotakin mitä kenenkään ei pitäisi käsitellä.

Toisin kuin Gandalf, Tolkien kyllä tiesi että Sormus oli murtautunut Keski-Maahan Wagnerin Ring-oopperoista. Se toi maagisesti mukanaan koko tarinansa. Kun laittaa sivuun muut juonikuviot – ei siksi että niillä ei olisi merkitystä, vaan keskittyäkseen Sormuksen rooliin – näkee miten tarkat vastaavuudet on sillä miksi Sormus tehdään, millä lailla se siirtyy henkilöltä toiselle, ja miten sen lopulta käy. Taru sormusten herrasta koostuu kolmesta toisiinsa vain osittain sulautuneesta elementistä. Ne voisi nimetä: Hobitti 2, luoteisen Keski-Maan etnografia, Ring-tetralogian kommentaari.

Sormus totta kai muuntuu suodattautuessaan uuteen maailmaansa. Wagnerin ja Tolkienin ihmiskuvat olivat erilaiset. Siksi myös Tolkienin käsitys ultimaattisen pahuusgeneraattorin luonteesta oli erilainen. Niin Sormus on sekä tuttu että vieras seikkaillessaan Keski-Maassa. On kuin Philip K. Dick olisi kirjoittanut ja David Lynch ohjannut ne kohdat. Koska Sormus loppujen lopuksi tottelee vain todellista herraansa, teksti vääntyy sitä käsitellessään surrealistiseksi ja tunnelma vainoharhaiseksi.

It is precious to me, though I buy it with great pain.

Hyvä analyysi. Minun pitää myöntää, etten ole lainkaan tuttu Wagnerin taikka Nibelungin laulun kanssa. Sormus esittää tarinassa tärkeää metaforaa. Sormuksesta tekee niin voimakkaan kuin se on, lupaus vallasta. Sen haltija ei hyödy saamastaan, vaan se kiroaa hänet.

Sillä tavoin sormus ei ole mikä tahansa taikaesine, vaan siihen kulminoituu koko maailman sielu, ja sen myötä ihmisen suvun kohtalo.

Ratkaisu sormuksen tuhoamisesta on varsin runollinen.

Kyse esim. siitä, otatko rajatonta valtaa, vaiko pelastat maailmaa saamatta kunniaa itse?
Otatko vallan itsellesi, hyvää tarkoittaen, kuten Boromir...
Annatko vallan pois, kuten Sam teki, kaikkien hyväksi. Sam toki on se suurin sankari, hänellä oli valinta. Jopa Frodo sortui lopulta.
Myös Aragorn olisi voinut sormuksen ottaa, hän valitsi.