Afantasia

[Xantippa]

Ehkä tähän näkömuistin erityispiirteeseeni liittyy sekin, etten välitä elokuvista. Suurin osa elokuvista on minulle liian nopeita. Haluan runsaasti aikaa voidakseni katsella maisemaa tai interiööriä. Näyttelijöistä ja heidän pölinöistään en yleensä välitä. Jos henkilöitä on enemmän kuin muutama, en muista kuka on kuka. Ei jaksa kiinnostaa. Koen niin, että suurin osa ihmisistä on sokeita sille, mitä oikeasti näytetään ja tosiasiassa katselee joitakin aikaisempia mielikuviaan, joita he heijastavat filmiin tai valokuvaan. Itse katselen nimenomaan juuri sitä mitä NYT näytetään. Liian nopeat kuvakulmat ja dialogi estävät näköhavaintojen tekemisen, koska ne pakottavat keskittymään juoneen. Minä haluan nähdä kuvat. Valtavirtaelokuvat ovat todella köyhiä visuaalisen kerronnan saralla. Kutsun elokuvia filmatuksi teatteriksi; varsinaista elävää kuvaa ne eivät ole.

Tämä on erittäin mielenkiintoinen näkökulma! Etenkin juuri tuo, että itseasiassa heijastetaankin omia mielikuvia, sillä huomaan, että jos olen jotenkin väsähtänyt, siis ei varsinaisesti väsynyt, mutta kyllästynyt, en jaksa katsella leffoja. Ne ovat tylsiä mälsiä jauhavat koko ajan samaa. Mutta jos olen vireämpi ja hyvällä päällä, leffa onkin kiinnostava.

Eli ehkä minua itse asiassa viihdyttääkin enemmän minä kuin leffa, erilaisten mielikuvien kautta! Ja kuinka monessa asiassa tapahtuukaan.

T: Xante

[Karikko]

Tuon linkin kommenttiosio oli mielenkiintoinen myös, siellä käsiteltiin synestesiaa, josta olen kuullut, mutta siten kokevaa en ole koskaan tavannut, eli siis aistit sekoittuvat, sävelet ovat värejä, jne.

T: Xante

Tuosta tuli mieleen- Toivo Kärki. Hänen poikansa kertoi -Iskelmä suomi ohjelmassa, ettei hän säveltäessään (vanhemmiten) lainkaan kuunnellut niiden tekemiensä nuottien tulosta- vaan ilmeisesti "ehkä kuuli ne mielessään rustailleensa sävellyksiä.

Hän ilmeisesti tiesi mitä tekee, eikä tarvinnut enää kuunnella sitä tulosta.

Toki hän nuorempana oli säveltäessään myös kuunnellut eikä toiminut pelkästään kirjoitettujen nuottien mukaan.
Ehkä se muistin automaatio on opittuakin paljolti, vaikka perusedellytykset ovat varmaan olemassa.

[-:)lauri]

Tuon linkin kommenttiosio oli mielenkiintoinen myös, siellä käsiteltiin synestesiaa, josta olen kuullut, mutta siten kokevaa en ole koskaan tavannut, eli siis aistit sekoittuvat, sävelet ovat värejä, jne.

T: Xante

https://www.youtube.com/watch?v=S1jn86eUX0E
Tuossa paneelissa keskusteliin paljon mielenkiintoisista asioista ja yhdessä kohtaa käsiteltiin muutaman lauseen verran synestesiaa. Esitettiin, että todennäköisesti kaikki ihmiset syntyvät synesteetikkoina, mutta että suurimmalla osalla linkitys kasvun myötä katoaa.

Mainittiin, että suurimmalla osalla niistäkin, jotka eivät ole synesteetikkoja, esiintyy ainakin jonkin sortin synestesiaa. Esimerkiksi jos annetaan kuva pyöreistä muodoista ja terävistä muodoista ja sanat "kiki" ja "bobo", niin suurin osa (ainakin amerikkalaisista) mieltävät pyöreät muodot ja sanan "bobo" samankaltaisina ja taas terävät muodot ja sanan "kiki" samankaltaisina.

[Xantippa]

^

Tuo on kyllä vähän hämäävää siksi, että sanat annettiin valmiina ja toinen sisältää "kovia" konsonantteja noin amerikkalaisittain enemmän. Kyllähän minustakin bobo on pyöreämpi kuin kiki , mutta silti en koe kokevani muotoja sanoina.

Mutta silti, kiehtovaa.

T: Xante

[Karikko]

^

Tuo on kyllä vähän hämäävää siksi, että sanat annettiin valmiina ja toinen sisältää "kovia" konsonantteja noin amerikkalaisittain enemmän. Kyllähän minustakin bobo on pyöreämpi kuin kiki , mutta silti en koe kokevani muotoja sanoina.

Mutta silti, kiehtovaa.

T: Xante

Oletettavasti nuo on tarkoitettu kuulemisen yhteydessä tulevien mielikuvien muodostumisen kuvaamiseksi.

Kirjoitettuna ei niistä ilmeisesti voi paljoakaan päätellä.

[Amore]

Luin äskettäin kirjailijoiden Paul Auster ja John Coetzee kirjeenvaihtoa, jota on julkaistu kirjassa Tässä ja nyt. Ei kovin syvällinen teos, mutta on siinä jonkin verran kiinnostavia ajatuksia ja ihan viihdyttävää välilukemista se on muun ohessa. Coetzeestahan on aika yleisesti sellainen näkemys, että hän on henkilönä hieman vaikea tai jopa erittäin vaikea. Aika kulmikas, varautunut eikä helposti lähestyttävä. Näiden kahden kirjeiden kautta minulle syntyi mielikuva, että todennäköisesti hän on ainakin jonkin verran autistinen. Ja ilmiselvästi hänellä on afantasia (mikä ei ole mikään oireyhtymä eikä sinänsä autismin piirre). Auster kirjoittaa yhdessä kirjeessään, että hänen kirjoittaessaan hän tietää esim. millaisessa tilassa jokin kohtaus tapahtuu eikä vain niiden esineiden osalta, jotka tekstissä mainitaan, vaan myös vaikkapa sohvan sijainnin huoneessa vaikka jutussa ei mainittaisi kenenkään istuvan sohvalla, katsovan sohvaa, väistävän sohvaa tms. Coetzee vastaa, että hänellä ei ole mitään mielikuvaa sellaisesta, jota ei kerrota. Auster kysyy sitten mitä C näkee tilanteessa "vanha nainen asui synkän metsän reunassa nuoren tyttärensä kanssa". Siis vielä varsin geneerinen tilanne, joka kuitenkin saa Austerin mielen täyttymään konkreettisista mielikuvista. Coetzee vastaa, että hän vain ohittaa tällaiset lauseet sellaisina kuin ne ovat. Hänen omien kertomustensa tilat ovat melko tyhjiä muilta osin kuin on tarinan kannalta tarpeen.

Bingo!!! Juuri näin itsekin toimin lukiessani. Otan tekstin sellaisena kuin se on enkä lisäile mitään. Näistä kahdesta kirjailijasta olen pitänyt Coetzeen kirjoista - paljonkin. Austerista en ole koskaan välittänyt, mutta en nyt pysty muistamaan liittyikö se mitenkään henkilöiden, tapahtumien tai tilanteiden kuvailuun. Coetzeella on kirjoissaan syvällistä filosofisluontoista pohdintaa, joka inspiroi minua. Auster lienee enemmän kiinni aikakauden ilmiöissä ja tapahtumissa. On kovin kauan siitä kun olen Austeria lukenut, joten en muista tarkkaan. Hän on kyllä tässä kirjeenvaihdossa ihan riittävän tasaveroinen kumppani Coetzeelle, jotta kirjeenvaihdon jännite pysyy tasapainossa. Kirjana sanoisin 3 tähteä viidestä, mikä omalla asteikollani tarkoittaa ihan hyvää lukemisen arvoista tasoa, muttei mitään poikkeuksellisen sykähdyttävää.