Minusta julkinen keskustelu foorumilla ei ole mikään päiväkirja. Päiväkirja kai kirjoitetaan lähinnä itselle, eikä muiden luettavaksi.
Päiväkirjoja kirjoitetaan eri syistä ja eri tarkoituksessa. Joku kirjoittaa itselleen, eikä halua muiden lukevan kirjoittamaansa. Joku kirjoittaa puoliksi itselleen ja puoliksi mahdollisille lukijoille. Esimerkiksi monien presidenttien tiedetään jo päiväkirjaa kirjoittaessaan ottaneen huomioon sen, että politiikan tutkijat ja suuri yleisö tulevat lukemaan niitä myöhemmin.
Minä kirjoitan päiväkirjaa sekä itselleni että mahdollisille lukijoille. En tiedä, lukeeko sepustuksiani kukaan, mutta otan kuitenkin sen mahdollisuuden huomioon, että niin voi käydä. "Nettipäiväkirja", johon muutaman postauksen olen kirjoittanut, ei tietenkään ole varsinainen päiväkirjani vaan yleistä löpinää.
Tällaiset foorumipäiväkirjat ovat huomionhakemista tai sosiaalipornoa itsestään sekä mielipiteidensä ja oman elmänsä historian ja egonsa levittämistä muille nähtäväksi.
Tätähän koko elämä on. Kun kirjoittaa foorumille mielipiteen, mitä muuta se on kuin huomion hakemista? Kun taiteilija esiintyy julkisuudessa, mitä muuta sekään on kuin huomion hakemista. Laulelisi yksistään kylpyammeessa, jos laulattaa. Pakkoko sitä on mölyllään tulla ihmisiä kiusaamaan. Huomion hakemista kaikki. Kun joku kirjoittaa foorumille tarkoituksella muita loukkaavia mielipiteitä, se jos mikä on huomion hakemista.
Ei keskustelupalsta ole päiväkirjoja varten. Tietokoneella voi muutenkin pitää yksityistä päiväkirjaa.
Keskustelupalsta voi aivan hyvin olla myös päiväkirjaa varten. Monilla keskustelupalstoilla on tällaiseen mahdollisuus. Jos sosiaaliporno ei kiinnosta, eihän sitä ole pakko lukea.