Nalkutus

[Xantippa]

Niin, hyvä kysymys, mitä se nalkutus on. Tarkoitan, että onko esim. jonkin asian, joka pitäisi ratkaista, mutta joka toiselle on tiettävästi (selkeästi) ikävällä aihepiirillä, esiin nostaminen nalkuttamista? Ensimmäisellä kerralla varmaan ei, mutta jos asia ei ole poistunut, monesko kerta muuttuu nalkuttamiseksi?

Yleisnalkutusta lienee sellainen jatkuva potputus tyyliin "no siihenkö se nyt sen jätti, taas nämä on tässä, minäkö nämä tästä taas korjaan, yhtään se ei katso, minne mitäkin tyrkkää jnejnejne" ja tämä liittyen kaikkiin asioihin, mitä toinen tekee. Olen itsekin päässyt tätä vierestä kuuntelemaan ja oli kyllä aika jäätävä kokemus. Tosin myös tragikoominen: "siinäkö se nyt sitten istua töröttää" sai jo nousemaan ja menemään nurkan taakse nauramaan.

Olen varmaan väärässä, mutta jotenkin liitän em. toiminnan vanhempiin sukupolviin, en ole nuoremmissa törmännyt. Joko en vaan sattumalta ole, mutta voisiko myös olla, että nuoremmista tuo ei ole enää poliittisesti korrektia, ts. käytöstapaa ei ole opittu tai suosita?

Lisäksi luulen, että tuolla tavalla nalkuttava ei välttämättä ehkä aidosti tiedosta nalkuttavansa, Kunhan ääneen vaan latelee huomioitaan. Ehkä joku myös ei koe moista erityisen häiritseväksikään, sulkee vain korvansa ja pitää sitä kuin minä tahansa rupatteluna.

T: Xante

Socrun vääränlainen pizza-esimerkki on hyvä sikäli, että siinä kärjistyy mielestäni nalkutuksen tietty olemus: juurikin se, että jostain sinällään aivan yhdentekevästä asiasta, kuten pizza tulee elämää suurempi asia tilanteessa, jossa todellakin on muitakin elämää suurempia elementtejä. Eli joko nalkuttaja suojelee itseään ja tunteitaan "suuttumalla" siitä, että pizzakokemus on pilalla - tai sitten hän on tod niin kohtuuton, että katsoo pizzakokemuksensa olevan hetken tärkein asia. Molemmat kuitenkin kertovat nalkutetulle oman paikan ja sen, mikä hänen arvonsa on.

[Socrates]

Niin, hyvä kysymys, mitä se nalkutus on. Tarkoitan, että onko esim. jonkin asian, joka pitäisi ratkaista, mutta joka toiselle on tiettävästi (selkeästi) ikävällä aihepiirillä, esiin nostaminen nalkuttamista? Ensimmäisellä kerralla varmaan ei, mutta jos asia ei ole poistunut, monesko kerta muuttuu nalkuttamiseksi?

Ei minusta vaan se on muunlainen erittäin hankala tilanne ja saattaa johtaa nalkuttamisen kaltaiseen pseudokommunikaatioon.

[Melodious Oaf]

Olen joskus ajatellut niin, että yksi riitelyn funktio on niin sanotusti "ravistella".

Eihän semmostakaan kovin usein useimmat halua kokea, mutta voi sillä silti olla ihan hyödyllinen ja hyvä paikkansa myös.

Riippuu paljon ihmisistä, kuinka hyvin sellaista osataan tehdä, pystytään tekemään, miten helposti siitä toivutaan ja niin pois päin.

Se on mun mielestä inhimillistä että arjessa jossain määrin tottuu ja turtuu asioihin, on vaan niin kiinni siinä omassa olemisessaan, omissa hahmotustavoissaan ja omassa tekemisessään että ei kunnolla kuule tai näe tai ota vastaan.

Silloin se voi joskus olla ihan paikallaan että vähän ravistellaan ihan vaan että herää ja pystyy ottamaan vähän uutta näkökulmaa.

Ja voi jopa olla, että on epärealistinen tavoite että tämmöstä herpaantumista tai turtumista tai toisen sivuuttamista ei koskaan pääsis tapahtumaan.

"Nalkutus" taas sanana tuo mieleen sellaisen melko jatkuvan tyytymättömyyden esiin tuomisen. Sillekin voi olla monia syitä, ja sellaisen tyylin voi myös omaksua, että esittää tällaisia huomioita solkenaan, koska se on vain muodostunut tavaksi tai on päätynyt ottamaan sellaisen roolin.

Kulttuurierona voisi sanoa, että esimerkiksi saksalaiset esittävät suomalaisia enemmän kriittisiä huomioita ja havaintoja. Niistä ei myöskään ole tapana yhtä helposti loukkaantua, eikä niitä toisaalta edes ajatella aina niin, että asiassa välttämättä olisi jotakin korjattavaa.

Itse arvostan aika paljon sitä, että huomataan ja sanotaan ääneen hyviä juttuja, tietysti niin että nekin huomiot ovat spontaaneita ja aitoja.
   Se nyt on lähinnä sellainen asennekysymys, ja tarkoitan että jos tehdään jotain ilman mitään suunnitelmaa, päädytään syömään johonkin ei niin hyvään paikkaan tai... asiat ei koko ajan mene niin kuin Strömsössä, sekin on aika hyvä taito osata hakea niistä kokemuksista silti hyvää ja nähdä maailma sellaisena että siellä on kivaa

Jos asemoi itsensä sellaiseksi joka aina sanoo, mikä ei ole täydellistä tai missä olisi toivomisen varaa, ei sekään välttämättä oikeasti paranna sitä kokonaisuutta. Vaan jos on joku mitä haluaa tai joku idea, sen voi yrittää sanoa ajoissa, ja sitten voi tähdätä siihen, mikä voidaan vielä toteuttaa sen oman vision mukaan.

Aloitusviestin ohjeen kääntöpuoli ehkä olis se, että miettii sanoessaan myös, auttaako se nyt tässä hetkessä muita ja parantaako se kokonaisuutta. Onko tää siis semmonen asia johon haluat just nyt puuttua ja johon haluat että keskitytään ja jolle tehdään jotain. Ja jos on, sano ihmeessä -- tai jos voit vaan toimimalla hoitaa asian kuntoon, sekin voi olla aika hyvä vaihtoehto.

[Socrates]

Pahimmillaan nalkuttaja on vajonnut täydelliseen itsekeskeisyyteen ja kadottanut suhteellisuudentajunsa. Silloin se voi olla jotain sellaista, että kun juokset palavasta talosta, nalkuttaja huomauttaa, että sinulla on vääränlaiset kengät tai kolttu.

Lievemmilläänkin nalkutus on riski parisuhteelle, koska parisuhteessa ei ole välttämättä kovin paljon aikas yhteisille kivoille tekemisille. Jos niitä alkaa nakertaa tekemällä jonkun negatiivisen huomautuksen aina ja kaikkialla, se vähitellen myrkyttää suhteen.

[Melodious Oaf]

^ Joo.

On siinä silti pointtinsa että sekin voi olla yllättävä piristysruiske ottaa niitä toisen kommentteja vastaan.

Silloin kun suhteessa alkaa olla ilmapiiri huono, se on tietysti vaikeaa, kun sekin vaatii hyvää tahtoa, luottamusta ja niin pois päin.

Voisin kuvitella, ettei sekään välttämättä kauheasti auta, että yhtäkkiä jossain tilanteessa teeskentelee kauhean hyväntuulista ja heittäytyy korostetun palvelualttiiksi Jos se ei ole aitoa, varmasti sekin tulkitaan vain osana sitä keskinäisen vittuilun pitkälle jalostettua soppaa mitä siinä keitellään.

[Norma Bates]

Pirun vaikea sanoa olenko tutustunut nalkutukseen. Lapsuudenkodistani jäi mieleen enempi jäätävä mykkä tunnelma, kuin mikään nalkutus. Toki äiti räpätti kun isä tuli juopottelureissuiltaan kotiin, mutta en minä siitä enää muista mitään.

Kahdessa parisuhteessani en koe nalkuttaneeni itse. Tämä johtuu ehkä siitä että en tavannut kytkeä omia ja miehen tekemisiä sillä tavalla yhteen että olisi pitänyt alkaa vaatimaan että tee sitä, tee tätä. Perhana vie en muista enää edes miten roskien viennit sujuivat... Mutta toka eksä kyllä mäkätti siivoamisesta, kerran uhkasi (verbaalisesti) jopa heittää minut parvekkeelta alas, kun en ollut imuroinut omaa asuntoani ennen kuin hän tulee käymään (tuli aiemmin kuin oli sovittu). Astmaatikkona hänelle oli se imurointi jotenkin niin perkeleen tärkeää. Kumma ettei ole minulle, vaikka minäkin olen nykyään astmaatikko. No siksi kai että en ole eläimille allerginen, vaan kasveille. Näin käytännössä ainakaan.

Enkä alkanut imuroimaan mattojen alta(kin), vaikka hän itse niin tekikin omilla siivousvuoroillaan. Pyh. No, nykyään tulee sitä tehtyä. On meinaan mattojen määrä vähentynyt huomattavasti, joten ei enää niin saatanallinen urakka.

[TSS]

Se on kyllä totta, että nalkutus on enemmän vanhempien pariskuntien juttu, omassa ikäluokassani en sitä samalla tavalla ole huomannut. Ehkä se on jotain aikansa tuottamaa vuorovaikutustapaa, tai ehkä sille siinä ikäluokassa on parempi "syykin"? Nuoremmilla ihmisillä kotihommat jakaantuvat tasaisemmin, jolla voi olla nalkutusta hillitsevä vaikutus. Tämä yhdistettynä kaikenlaiseen muuhun maailman muutokseen voi olla saanut aikaan nalkutuksen vähentymistä nuoremmissa ikäpolvissa.

[Melodious Oaf]

Yksi todettu esimerkki omassa lähipiirissä on sellainen, että mies on aikanaan ollut johtotehtävissä ja vaimo kotona. Eläkkeellä kitka on hieman kasvanut, ja tähän on vaikuttanut sekin, että toisella on kuulo huomattavasti heikentynyt.
     Iso tekijä on kuitenkin myös eläkeikä sinänsä, kun lähes kaikki aika vietetään keskenään eikä omia erillisiä elämänpiirejä enää ole samalla tapaa kuin "aktiiviaikoina".

Siinä voi olla yhtenä yksinkertaisena selityksenä sellainen että tarpeet eivät täyty. Yksi ei kuule kunnolla, jolloin hänen kanssaan ei puhuta niin paljon eikä häntä kuunnella riittävästi. Toisen tarve väitellä terävästi ja välillä vääntää asioista kunnolla ei täyty, kun kukaan ei enää käy jotain tietynlaista keskustelua, jota ennen on tullut muualta.

Nykyään on enemmän uusioperheitä ja ehkä muullakin tavoin liitot keskimäärin hienokseltaan erilaisia. Mutta kyllä kai ne samat aihiot ja jutut yhtä lailla voivat hiipiä kenen tahansa parisuhteeseen, eikä se siinä mielessä ole mikään vain vanhempien sukupolvien ongelma.

Totta kai se auttaa jonkin verran, jos miehet osallistuvat eri tavalla arjen askareisiin. Ja jonkin verran auttaa sekin jos suhteet solmitaan vähän erilaisilla kriteereillä.

Periaatteessa se on just niin, että suhteen ja sen hyvinvoinnin voi asettaa tietoisesti prioriteetiksi, päättää että kuunnellaan jo lähtökohtaisesti eikä ruveta mihinkään tällaiseen nalkuttamiseen tai muuhun.

Ja silti noi on mun mielestä vähän tollasia "naistenlehtien tarinoita" tai "somejuttuja" kun kerrotaan että meillä tämä ja tämä on ratkaistu näin ja näin eikä mitään ongelmaa enää ole  Kaikki asiat voidaan ratkaista olemalla riittävän analyyttisia, älykkäitä, valveutuneita ja niin pois päin.

Itselle herää vähän sellainen kyseenalaistus, että omasta parisuhteesta kerrotaan jotakin tietynlaista tarinaa, ja sitten voi miettiä, kenelle sitä kerrotaan juuri tämänlaisena ja minkä takia. Ja mitä on sitten ne muut versiot ja muut jupinat, mitkä esitetään jossain muualla tai mitkä purkautuu jossain muualla tai mitä ole ehkä edes sallittua esittää

Yhdenlainen tarina parisuhteesta on, että jos asettaa jotkin tietyt asiat tietoisesti ja valiten prioriteeteiksi, niihin voi löytää ratkaisuja, ja siis... pienessä määrin ja pienillä asioilla omaa elämää voi ihan oikeasti muokata sellaiseksi kuin haluaa. Joutuu tekemään kompromisseja ja joutuu tutkiskelemaan, mitä on se, mitä oikeasti haluaa, mutta silti siinä ei ole pelkästään passiivinen matkustaja, vaan asioihin voi myös oikeasti vaikuttaa. 

Toisenlainen tarina on se, että esitellään vain joitain ratkaisuja ja niihin liittyvää ongelmien poissaoloa. Tää on ehkä se, joka mulla kinnaa tollasessa vastaan.

[Xantippa]

Se on kyllä totta, että nalkutus on enemmän vanhempien pariskuntien juttu, omassa ikäluokassani en sitä samalla tavalla ole huomannut. Ehkä se on jotain aikansa tuottamaa vuorovaikutustapaa, tai ehkä sille siinä ikäluokassa on parempi "syykin"? Nuoremmilla ihmisillä kotihommat jakaantuvat tasaisemmin, jolla voi olla nalkutusta hillitsevä vaikutus. Tämä yhdistettynä kaikenlaiseen muuhun maailman muutokseen voi olla saanut aikaan nalkutuksen vähentymistä nuoremmissa ikäpolvissa.

Tätä varmaan hajanaisessa mielessäni hain. Lisäksi onhan muullekin kommunikaatiolle asetettu ikään kuin uusia speksejä, miksi ei siis se heijastuisi parisuhteeseenkin.

Ja onhan tämä ehkä aikalaisjuttu silläkin tapaa, että heijastelee myös mies/nais-kuvaa. Eli eikös aikanaan se ollut kamalan vitsikästäkin, että mies rellestää ja justiina nalkuttaa + esitettiin, että tämä on yksi tapa olla onnellinen, molemmat tietää paikkansa ja hoitaa hommansa.

Jos yhtään muistan oikein, Jatkumolla käsiteltiin ainakin sitä, onko nalkutus yhtä törkeää väkivaltaa kuin tirvaisu silloin tällöin nalkutuksen johdosta. Joten ehkä tämäkin on yksi näkökulma asiaan: on ymmärretty, että samoin kuin väkivallan, myös nalkutuksen kanssa pitäisi pyrkiä nollatoleranssiin!

T: Xante

[TSS]

Lievemmilläänkin nalkutus on riski parisuhteelle, koska parisuhteessa ei ole välttämättä kovin paljon aikas yhteisille kivoille tekemisille. Jos niitä alkaa nakertaa tekemällä jonkun negatiivisen huomautuksen aina ja kaikkialla, se vähitellen myrkyttää suhteen.

Tämä oli muuten hyvin sanottu. Tämän tiedostamalla varmasti moni suhde kukostaisi. Varmasti kokonaisuus tässäkin ratkaisee - mikäli vuorovaikutus painottuu negatiivisten huomioiden äärelle, suhde myrkyttyy. Jos taas vastapainona on riittävästi positiivisia huomioita, suhde menestyy.

Entäs jos toinen nalkuttaa, tekee liikaa negatiivisia huomioita - miten siinä pitäisi toimia? Nalkutuksen juurisyyt alkavat tässä jo kantisten (bongasin termin jostain ketjusta ) määritteleminä hahmottumaan, mutta miten katkaista nalkutuksen kierre, jos toinen siihen sortuu? Mikä on rakentava tapa auttaa toista lopettamaan tämä suhdetta myrkyttävä tapa?

[Socrates]

^^Nollatoleranssiajattelu on vielä haitallisempaa kuin nalkuttaminen ja tietenkin nalkuttamistakin on eri asteista.

Pahimmanlaatuista nalkuttamista ei siedettäisi missään muussa kontekstissa kuin parisuhteessa ilman mittavia sanktioita ja siitä pitäisi oppia eroon, koska se ei ikinä tuota mitään hyvää.

[Socrates]

Entäs jos toinen nalkuttaa, tekee liikaa negatiivisia huomioita - miten siinä pitäisi toimia? Nalkutuksen juurisyyt alkavat tässä jo kantisten (bongasin termin jostain ketjusta ) määritteleminä hahmottumaan, mutta miten katkaista nalkutuksen kierre, jos toinen siihen sortuu? Mikä on rakentava tapa auttaa toista lopettamaan tämä suhdetta myrkyttävä tapa?

Olen tuloksetta yrittänyt saada nalkutusta edes vähentymään suunnilleen samoilla argumenteilla mitä näissä keskusteluissa, mutta se on kuin kuurolle puhuisi.

Periaatteessa se lienee mahdollista juurisyihin puuttumalla, mutta usein niitä ei voida korjata oli ne syyt lähinnä nalkuttajan muussa elämässä tai parisuhteessa. Omaa tekemistä arjen askareissa toki voi korjata, mutta vakava nalkuttaminen on useimmiten muusta kiinni.

Usein ainoa tapa suojautua nalkuttamiselta on vetäytyä omiin oloihin.

[Xantippa]

Entäs jos toinen nalkuttaa, tekee liikaa negatiivisia huomioita - miten siinä pitäisi toimia? Nalkutuksen juurisyyt alkavat tässä jo kantisten (bongasin termin jostain ketjusta ) määritteleminä hahmottumaan, mutta miten katkaista nalkutuksen kierre, jos toinen siihen sortuu? Mikä on rakentava tapa auttaa toista lopettamaan tämä suhdetta myrkyttävä tapa?

Rakentavasta en osaa sanoa ovatkohan ratkaisuni juuri koskaan sitä, mutta meillä ainakin auttoi se, että ihan suoraan sanoin, että sori rakkaani, mutta tuo on nalkuttamista, enkä jaksa kuunnella sitä + et todellakaan nalkuttamalla tavoita mitään - olettaen, että nalkutuksella on tavoite, eikä sitä tehdä muuten vaan.

Kesti tosin hetken, ennen kuin edes tunnistin, mitä tapahtuu, sitä ennen reaktioni olivat kai aika tyypillisiä "oo jo hiljaa, hermot menee". Nykyään menee jo huumorilla, kysymyksellä "oliko asiaa vai jäkätätkö muuten vaan".

Toisaalta asia on sikäli...mikä lie sana...huvittava, että välttämättä hän, jolle nalkuttaminen on luontaisempi kommunikointitapa, ei kyllä itse ole yhtään herkempi ottamaan vinkistä vaarin. Toisin sanoen, luulisi, että jos sanotaan jostain jutusta, että tän pitäis olla näin, perustellaan, miksi tätä pyydetään, sovitaankin, että joo tästä lähtien näin, niin eikö pitäisi ymmärtää tehdä niin, eikä antaa toisen harmistua asiasta yhä uudelleen. Kun tietää, miten se laittaa nalkuttamaan.

T: Xante

[Xantippa]

Olen tuloksetta yrittänyt saada nalkutusta edes vähentymään suunnilleen samoilla argumenteilla mitä näissä keskusteluissa, mutta se on kuin kuurolle puhuisi.

Periaatteessa se lienee mahdollista juurisyihin puuttumalla, mutta usein niitä ei voida korjata oli ne syyt lähinnä nalkuttajan muussa elämässä tai parisuhteessa. Omaa tekemistä arjen askareissa toki voi korjata, mutta vakava nalkuttaminen on useimmiten muusta kiinni.

Usein ainoa tapa suojautua nalkuttamiselta on vetäytyä omiin oloihin.

Hmm.

Omiin korviini tuo kuulostaa vähän samalta kuin sanottaisiin, että eihän parisuhdeväkivaltaa voi lopettaa, kun taustalla on juurisyitä, joita (muka) ei voi korjata. Pakko vaan yrittää olla siipiään myöten, että toinen ei sitten ehkä lyö.

Jos juurisyyllä, jota ei voi korjata, tarkoitetaan jotain käytännön seikkaa, joka nyt vain on olemassa, niin eihän tarkoita, että olisi pakko hyväksyä asian toistuva käsittely nalkuttamalla.

Omiin oloihin vetäytyminen on passiivisaggressiivinen reaktio, joka tuskin auttaa missään ongelmatilanteessa.

Kyllä omassa suhteessaan voi, ja saa, ottaa nollatoleranssin niin nalkuttamiselle kuin väkivallallekin. Keskustelu muuten taisi Jatkumollakin velloa juuri sen ympärillä, että kierreltiin sitä, onko nalkuttaminen yhtä paha juttu kuin lyöminen, vaikka itse muistaakseni yritin sanoa, että vertailu on lähtökohtaisesti älytön.

T: Xante

[Socrates]

Juurisyyt voivat olla joskus vielä korjattavissa, mutta harvoin enää silloin, kun nalkuttaminen on päässyt kroonistumaan.

Jos juurisyyt liittyvät lähinnä parisuhteeseen, niistä on tuloksetta väännetty. Tai jos ne ovat enemmän nalkuttajan omia ongelmia kuten kremppoja, yleistä tyytymättömyyttä elämään, ikivanhoja traumoja tms, niihin on kovin vaikea vaikuttaa.

Ja kuten edellä mainittu, nalkuttaminen voi olla myös kaupantekoa, huomion hakua yms. Kuitenkin sillä pyritään saattamaan toinenkin huonoon mielentilaan, se on pseudokommunikaatiota ja siksi aika hedelmätöntä.

Jos siihenkin sovellettaisiin Nollatoleranssia, olisi sinun pitänyt heittää ukkosi pihalle heti kun alkoi nalkuttamaan.