Mikä suomalaisessa koulutusjärjestelmässä meni pieleen?

[-:)lauri]

Ihmisen aivot ovat valmiit vasta joskus 25 ikävuoden jälkeen, eli ennen kyseistä aikaleimaa ei voi yleisesti vaatia opiskelun huippuosaamista keltään ihmiseltä. Puhumattakaan, että pitäisi kyetä keskittymään mihinkään asiaan avokonttorissa. Vain kourallisella ihmisistä aivojen kehitys on metakognitiivisilta taidoiltaan tarvittavassa iskussa jo kolmannella luokalla.

[kertsi]

Oppimisympäristöllä tarkoitetaan yleensä oppimiseen tarvittavia fyysisiä tiloja, välineitä , verkkoympäristöjä, ryhmää ja sen ilmapiiriä yms...
Avoin oppimisympäristö käsittää fyysisen tai sähköisen ympäristön, jossa oppija itse voi valita paitsi erilaisia opittavia asioita, myös erilaisia oppimismenetelmiä. Parhaimmassa tapauksessa oppija voi valita myös ajan ja paikan oppimiselle. Avoin ympäristö sopii yleensä vain kokeneille opiskelijoille, joilla on vahva motivaatio ja selvä käsitys tavoitteista.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että esim. tutkivan oppimisen kaltaiset oppimistavat lisäävät dramaattisesti motivaatiota, vrt. aiempi kommenttini. Itselläni ainakin lisäsivät.

Omat tavoitteet myöskin lisäävät motivaatiota valtavasti. Esim. se, että yrittää ottaa selvää niistä juuri itseä kiinnostavista teemoista kyseisen oppisisällön osalta.

[kertsi]

^ Kai siksi, kun tässä ketjussa pohditaan, miksi suomalaisten lasten koulumenestys on mennyt alaspäin. Tässä pohditaan mm. sitä, onko perusopetuksen opetussunnitelman uudistuksella jotain tekemistä asian kanssa. En näe asiaa niin, että konstruktivismi nähdään tässä paholaisena, vaikka siihen näkemus lapsesta oppijana näissä suunnitelmissa pohjautuukin. Varmasti siitä näkökulmasta voidaan opetusta kuitenkin toteuttaa monella lailla, eikä vika siis ole oppimiskäsityksessä (jos opetussuunnitelmassa ollenkaan)?

Konstruktivismi rakentuu sille oletukselle, että oppijalla on jo olemassa sisäinen motivaatio tai viimeistään konstruktivistinen metodi synnyttää sellaisen. Ja tässä mennään metsään etenkin nuorten ja lasten kanssa. Osalla tämä toimii hyvin, mutta valtaosa ei opi juuri mitään tai oppii epäoleellisia asioita.

Pelkän sisäisen motivaation varaan rakentuva oppiminen ei tuota perusopetuksessa kovin hyviä tuloksia. Rinnalle tarvitaan myös sitä behaviorismia, joka luo myös ulkoista motivaatiota. Ja mikä tärkeinä, tarvitaan selkeä oppimispolku tavoitteineen ja välitavoitteineen. Nuori oppilas ei kykene itse sitä rakentamaan.

Eikö "ulkoinen motivaatio" ole jonkinlainen contradiction in terms? Onko sellaista edes olemassa? Jos sellainen on olemassa, niin mitä se on, miten kuvailisit sitä?

Ja toiseekseen, jos joku lapsi ei opi, tiedetäänkö, että se johtuu oppilaasta? Voisiko opettajan taidoissa (ja motivaatiossa, resursseissa yms.) olla petraamisen varaa?

[-:)lauri]

Oppimisympäristöllä tarkoitetaan yleensä oppimiseen tarvittavia fyysisiä tiloja, välineitä , verkkoympäristöjä, ryhmää ja sen ilmapiiriä yms...
Avoin oppimisympäristö käsittää fyysisen tai sähköisen ympäristön, jossa oppija itse voi valita paitsi erilaisia opittavia asioita, myös erilaisia oppimismenetelmiä. Parhaimmassa tapauksessa oppija voi valita myös ajan ja paikan oppimiselle. Avoin ympäristö sopii yleensä vain kokeneille opiskelijoille, joilla on vahva motivaatio ja selvä käsitys tavoitteista.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että esim. tutkivan oppimisen kaltaiset oppimistavat lisäävät dramaattisesti motivaatiota, vrt. aiempi kommenttini. Itselläni ainakin lisäsivät.

Omat tavoitteet myöskin lisäävät motivaatiota valtavasti. Esim. se, että yrittää ottaa selvää niistä juuri itseä kiinnostavista teemoista kyseisen oppisisällön osalta.

Se on nähdäkseni ihan oma ihmistyyppinsä, jota uuden oppiminen ei erikseen pelota/stressaa.

[Brutto]

^ Kai siksi, kun tässä ketjussa pohditaan, miksi suomalaisten lasten koulumenestys on mennyt alaspäin. Tässä pohditaan mm. sitä, onko perusopetuksen opetussunnitelman uudistuksella jotain tekemistä asian kanssa. En näe asiaa niin, että konstruktivismi nähdään tässä paholaisena, vaikka siihen näkemus lapsesta oppijana näissä suunnitelmissa pohjautuukin. Varmasti siitä näkökulmasta voidaan opetusta kuitenkin toteuttaa monella lailla, eikä vika siis ole oppimiskäsityksessä (jos opetussuunnitelmassa ollenkaan)?

Konstruktivismi rakentuu sille oletukselle, että oppijalla on jo olemassa sisäinen motivaatio tai viimeistään konstruktivistinen metodi synnyttää sellaisen. Ja tässä mennään metsään etenkin nuorten ja lasten kanssa. Osalla tämä toimii hyvin, mutta valtaosa ei opi juuri mitään tai oppii epäoleellisia asioita.

Pelkän sisäisen motivaation varaan rakentuva oppiminen ei tuota perusopetuksessa kovin hyviä tuloksia. Rinnalle tarvitaan myös sitä behaviorismia, joka luo myös ulkoista motivaatiota. Ja mikä tärkeinä, tarvitaan selkeä oppimispolku tavoitteineen ja välitavoitteineen. Nuori oppilas ei kykene itse sitä rakentamaan.

Eikö "ulkoinen motivaatio" ole jonkinlainen contradiction in terms? Onko sellaista edes olemassa?

Vähän huono ilmaus sillä kaikki motivaatio on pohjimmiltaan sisäistä. Mutta tarkoitan sisäisellä motivaatiolla aitoa kiinnostusta opittavaan aiheeseen ja ulkoisella motivaatiolla niitä muita tekijöitä, jotka kannustavat opiskelemaan, kuten esimerkiksi epäonnistumisen tai rangaistuksen pelkoa sekä palkinnon, maineen ja menestyksen tavoittelua.

[kertsi]

Oppimisympäristöllä tarkoitetaan yleensä oppimiseen tarvittavia fyysisiä tiloja, välineitä , verkkoympäristöjä, ryhmää ja sen ilmapiiriä yms...
Avoin oppimisympäristö käsittää fyysisen tai sähköisen ympäristön, jossa oppija itse voi valita paitsi erilaisia opittavia asioita, myös erilaisia oppimismenetelmiä. Parhaimmassa tapauksessa oppija voi valita myös ajan ja paikan oppimiselle. Avoin ympäristö sopii yleensä vain kokeneille opiskelijoille, joilla on vahva motivaatio ja selvä käsitys tavoitteista.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että esim. tutkivan oppimisen kaltaiset oppimistavat lisäävät dramaattisesti motivaatiota, vrt. aiempi kommenttini. Itselläni ainakin lisäsivät.

Omat tavoitteet myöskin lisäävät motivaatiota valtavasti. Esim. se, että yrittää ottaa selvää niistä juuri itseä kiinnostavista teemoista kyseisen oppisisällön osalta.

Se on nähdäkseni ihan oma ihmistyyppinsä, jota uuden oppiminen ei erikseen pelota/stressaa.

Onko todella?

Itse kuvittelisin (siis tosiaankin vain kuvittelisin, en tiedä), että kaikki lapset tykkäävät oppia uusia asioita luonnostaan. Sen innostuksen voi kyllä tappaa monella tavalla, esimerkiksi rankaisemalla, häpäisemällä, nolaamalla, julkisesti moittimalla, ivaamisella, kiristämällä, uhkailemalla, kantelemalla vanhemmille ja ties millä keinoin. Jopa palkitseminenkin voi vähentää motivaatiota, luulisin, jos oppimisesta tulee vain jonkin ulkoisen palkinnon tavoittelua, silmänpalvontaa. Paras palkinto (paras, merkityksessä motivaatiota ylläpitävä) kun on se oppiminen itsessään.

[TSS]

^ Kai siksi, kun tässä ketjussa pohditaan, miksi suomalaisten lasten koulumenestys on mennyt alaspäin. Tässä pohditaan mm. sitä, onko perusopetuksen opetussunnitelman uudistuksella jotain tekemistä asian kanssa. En näe asiaa niin, että konstruktivismi nähdään tässä paholaisena, vaikka siihen näkemus lapsesta oppijana näissä suunnitelmissa pohjautuukin. Varmasti siitä näkökulmasta voidaan opetusta kuitenkin toteuttaa monella lailla, eikä vika siis ole oppimiskäsityksessä (jos opetussuunnitelmassa ollenkaan)?

Konstruktivismi rakentuu sille oletukselle, että oppijalla on jo olemassa sisäinen motivaatio tai viimeistään konstruktivistinen metodi synnyttää sellaisen. Ja tässä mennään metsään etenkin nuorten ja lasten kanssa. Osalla tämä toimii hyvin, mutta valtaosa ei opi juuri mitään tai oppii epäoleellisia asioita.

Pelkän sisäisen motivaation varaan rakentuva oppiminen ei tuota perusopetuksessa kovin hyviä tuloksia. Rinnalle tarvitaan myös sitä behaviorismia, joka luo myös ulkoista motivaatiota. Ja mikä tärkeinä, tarvitaan selkeä oppimispolku tavoitteineen ja välitavoitteineen. Nuori oppilas ei kykene itse sitä rakentamaan.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että ihmisen sisään ei voida kantaa mitään, mihin siellä ei ole valmiiksi siementä. Ihmisyyteen kuuluu halu oppia (tosin usein ei tietenkään juuri niitä asioita, mitä koulussa opetetaan). Mutta tavallaan ei mielestäni ole olemassa kuin sisäinen motivaatio, jota voidaan sytytellä, tukea ja lannistaa ympäristön vaikutuksella.

[kertsi]

^
Bingo!

[-:)lauri]

Oppimisympäristöllä tarkoitetaan yleensä oppimiseen tarvittavia fyysisiä tiloja, välineitä , verkkoympäristöjä, ryhmää ja sen ilmapiiriä yms...
Avoin oppimisympäristö käsittää fyysisen tai sähköisen ympäristön, jossa oppija itse voi valita paitsi erilaisia opittavia asioita, myös erilaisia oppimismenetelmiä. Parhaimmassa tapauksessa oppija voi valita myös ajan ja paikan oppimiselle. Avoin ympäristö sopii yleensä vain kokeneille opiskelijoille, joilla on vahva motivaatio ja selvä käsitys tavoitteista.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että esim. tutkivan oppimisen kaltaiset oppimistavat lisäävät dramaattisesti motivaatiota, vrt. aiempi kommenttini. Itselläni ainakin lisäsivät.

Omat tavoitteet myöskin lisäävät motivaatiota valtavasti. Esim. se, että yrittää ottaa selvää niistä juuri itseä kiinnostavista teemoista kyseisen oppisisällön osalta.

Se on nähdäkseni ihan oma ihmistyyppinsä, jota uuden oppiminen ei erikseen pelota/stressaa.

Onko todella?

Itse kuvittelisin (siis tosiaankin vain kuvittelisin, en tiedä), että kaikki lapset tykkäävät oppia uusia asioita luonnostaan. Sen innostuksen voi kyllä tappaa monella tavalla, esimerkiksi rankaisemalla, häpäisemällä, nolaamalla, julkisesti moittimalla, ivaamisella, kiristämällä, uhkailemalla, kantelemalla vanhemmille ja ties millä keinoin. Jopa palkitseminenkin voi vähentää motivaatiota, luulisin, jos oppimisesta tulee vain jonkin ulkoisen palkinnon tavoittelua, silmänpalvontaa. Paras palkinto (paras, merkityksessä motivaatiota ylläpitävä) kun on se oppiminen itsessään.

Vain asioissa, joissa kokee itseltään lahjoja löytyvän, ihminen luo itselleen motivaatiota oppia siitä lisää. Ja omat lahjat suhteessa kavereihin tuskin jäävät keneltäkään koululaiselta piiloon. Varsinkaan jos kysyy tyhmiä kysymyksiä. Yleistiedon lisääminen ei noin muutoinkaan kiinnosta kuin vain metakognitiivisilta taidoiltaan jo hyvin kehittyneitä oppilaita. Suurinta osaa motivoi kuitenkin vain Riinan synttärit, Tik Tok, ja pelaaminen.

Ja jos asia ei näin ollen kiinnosta, se sen pariin pakottaminen stressaa ihmistä ihan eri tavalla kuin jos se kiinnostaisi.

Oppimateriaalilla on toki vaikutusta:

https://www.youtube.com/watch?v=RQaW2bFieo8

Ja opettajalla:

https://www.youtube.com/watch?v=GEmuEWjHr5c

[Xantippa]

Vain asioissa, joissa kokee itseltään lahjoja löytyvät, ihminen luo itselleen motivaatiota oppia siitä. Ja yleistiedon lisääminen ei kiinnosta kuin vain metakognitiivisilta taidoiltaan jo hyvin kehittyneitä oppilaita. Suurinta osaa motivoi kuitenkin vain Riinan synttärit, Tik Tok, ja pelaaminen.

Bingo!

Totta kai lapset ovat uteliaita ja oppimisesta innostuneita, mutta ajatus lapsesta, joka silmät kirkkaina koulussa luonnostaan oppii, taitaa olla vähän idealistinen

Tarkoitan, että esim. oma sisarenpoikani oppi kolme v älyttömän kasan dinojen nimiä. Kysyttäessä, miksi tämä ominaisuus ei siirtynytkään kouluun suoraan, sain tonnin seteli-katseen ja vastauksen, että ei siellä opeteta mitään yhtä kiinnostavaa kuin kolmivuotiaana dinot olivat. Tyhymä.

Kun ajattelen itseäni, niin takuuvarmasti moinen ympäristö olisi itselleni taannut, että teen huippunopeasti annetut tehtävät (niin tein joka tapauksessa) ja loppuajan olisin hengannut ja yhtä takuuvarmasti häirinnyt muiden oppimista, koska äkkiä siinä olisi muitakin ringissä, myös sellaisia, joilla ei olisi ollut varaa hengailla (koska niin kävi joka tapauksessa).

T: Xante

[-:)lauri]

Oppimisympäristöllä tarkoitetaan yleensä oppimiseen tarvittavia fyysisiä tiloja, välineitä , verkkoympäristöjä, ryhmää ja sen ilmapiiriä yms...
Avoin oppimisympäristö käsittää fyysisen tai sähköisen ympäristön, jossa oppija itse voi valita paitsi erilaisia opittavia asioita, myös erilaisia oppimismenetelmiä. Parhaimmassa tapauksessa oppija voi valita myös ajan ja paikan oppimiselle. Avoin ympäristö sopii yleensä vain kokeneille opiskelijoille, joilla on vahva motivaatio ja selvä käsitys tavoitteista.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että esim. tutkivan oppimisen kaltaiset oppimistavat lisäävät dramaattisesti motivaatiota, vrt. aiempi kommenttini. Itselläni ainakin lisäsivät.

Omat tavoitteet myöskin lisäävät motivaatiota valtavasti. Esim. se, että yrittää ottaa selvää niistä juuri itseä kiinnostavista teemoista kyseisen oppisisällön osalta.

Se on nähdäkseni ihan oma ihmistyyppinsä, jota uuden oppiminen ei erikseen pelota/stressaa.

Onko todella?

Tässä enempi tuosta pelosta:

[kertsi]

^
Videolla ei lyöty lukkoon mitään sellaista väitettä, että olisi oma ihmistyyppinsä, jota uuden oppiminen ei erikseen pelota/stressaa (ja vastaavasti ihmistyyppi, jota oppiminen pelottaa ja stressaa). Sen sijaan videolla kuvattiin olosuhteita, jotka aiheuttavat sen, että oppija alkaa suhtautumaan oppimiseen ja haasteisiin pelokkaasti. Esimerkkinä olosuhteista:
- vasta opettelevalla koodajalla oli ynseä kokeneempi työkaveri, joka pyöritteli vaan silmiään kun häneltä kysyi jotain
- testissä ne oppilaat, joita kehuttiin älykkyydestään kun heidän hyvää menestystään testissä kehuttiin, ottivat paljon vähemmän riskejä, eivätkä juurikaan halunneet kokeilla vaikeampia tehtäviä. Jos oppilasta kehuttiin siitä, että kiitettävästi yrittivät ja paneutuivat tehtävään, sellaisten oppilaiden riskinottokyky oli huimasti isompi seuraavassa tehtävässä.

Eli ei ollut kyse oppijan sisäsyntyisistä - ja pysyvistä - ominaisuuksista, vaan erilaisista keinoista, joilla opettaja/perehdyttäjä/tieteellisen kokeen johtaja voi lannistaa oppijan, ja heikentää oppijan oppimista. Lisäys. Ja toisaalta tavoista, joiden avulla opettaja voi auttaa oppilasta tulemaan pelottomaksi oppijaksi (fearless learner), joka ei pelkää tehdä virheitä - edes julkisesti -, ja joka oppii virheistään.

(Katsoin videosta vasta puolet, palaan ehkä vielä asiaan, kun olen katsonut kokonaan.)

[-:)lauri]

^
Videolla ei lyöty lukkoon mitään sellaista väitettä, että olisi oma ihmistyyppinsä, jota uuden oppiminen ei erikseen pelota/stressaa (ja vastaavasti ihmistyyppi, jota oppiminen pelottaa ja stressaa). Sen sijaan videolla kuvattiin olosuhteita, jotka aiheuttavat sen, että oppija alkaa suhtautumaan oppimiseen ja haasteisiin pelokkaasti. Esimerkkinä olosuhteista:
- vasta opettelevalla koodajalla oli ynseä kokeneempi työkaveri, joka pyöritteli vaan silmiään kun häneltä kysyi jotain
- testissä ne oppilaat, joita kehuttiin älykkyydestään kun heidän hyvää menestystään testissä kehuttiin, ottivat paljon vähemmän riskejä, eivätkä juurikaan halunneet kokeilla vaikeampia tehtäviä. Jos oppilasta kehuttiin siitä, että kiitettävästi yrittivät ja paneutuivat tehtävään, sellaisten oppilaiden riskinottokyky oli huimasti isompi seuraavassa tehtävässä.

Eli ei ollut kyse oppijan sisäsyntyisistä - ja pysyvistä - ominaisuuksista, vaan erilaisista keinoista, joilla opettaja/perehdyttäjä/tieteellisen kokeen johtaja voi lannistaa oppijan, ja heikentää oppijan oppimista.

(Katsoin videosta vasta puolet, palaan ehkä vielä asiaan, kun olen katsonut kokonaan.)

Sanavalintani oli siinä tapauksessa huono, mutta nähdäkseni tarvitaan ihan omaa ihmistyyppiään olla oppimatta erikseen pelkäämään uuden oppimista/opiskelemista.

E. Videolla ei puhuta mitään ihmistyypistä. Se oli oma lisäykseni ihan sitä taustaa vasten, että kaltaisesi ihmiset, jotka eivät opi koulussa pelkäämään oppimista vaan pikemminkin motivoituvat oppimaan lisää ovat vähemmistössä. Kyllä sanoisin että sinä edustat sellaista ihmistyyppiä joka poikkesi kouluaikoina muista oppilaista selvästi.

[kertsi]

Katsoin videon loppuun.

Siinä tosiaankaan ei ollut kyse siitä, että olisi tietynlainen ihmistyyppi, joka ei pelkää oppia - vaan kyse oli siitä, että on mahdollista rakentaa sellaisia oppimisympäristöjä, joissa oppijat eivät pelkää tehdä virheitä. Joissa oppijoille ei syötetä ideaa, että he ovat tyhmiä (vaan päinvastoin, että he pystyvät ja osaavat, kunhan yrittävät). Joissa oppijoita ei nolata, vaan heitä kannustetaan yrittämään, ja mokailutkin sallitaan.

Oppimisen pelko ei ole mikään muuttumaton synnynnäinen ominaisuus. Se on opittu asia - ja sellainen asia kannattaa olla opettamalla oppijoille.

[kertsi]

Kun asuin eräässä Euroopan maassa kauan sitten, en sinne muuttaessani osannut maan kieltä juuri ollenkaan. Olin käynyt työnantajan maksaman parin viikon pikakurssin ennen muuttoa, ja sain kohdemaassa kerran viikossa parin tunnin verran opetusta. Kun osasin 5 sanaa, käytin niitä jokaisessa tilanteessa, missä pystyin. Kun 10 sanaa, sama juttu. En pelännyt tehdä virheitä. Kun olin asunut joitakin kuukausia maassa, eräs paikallinen työkaverini käyttikin englannin sijaan kohdemaani kieltä erään työasian hoidossa. Häkellyin ensin vähän, mutta olin sitten ikionnellinen, kun sekä ymmärsin hänen asiansa ja pystyin vastaamaan niin, että hän ymmärsi. Siitä lähtien käytin työasioissakin kohdemaan kieltä (ainakin aluksi, ja lopuksi englantia, jos oli ihan pakko).

Motivaatio oppia maan kieltä oli aivan mahtava, kun sitä oppimaansa pääsi käyttämään heti, ja kun elämästä tuli paljon kivempaa, kun pystyi ottamaan kontaktia paikallisiin paljon paremmin oppimani kielen ansiosta.

En pelännyt oppia. Eikä kukaan onneksi pyöritellyt silmään tai tuhahdellut, kun yritin käyttää niitä harvoja sanoja, jotka olin siinä vaiheessa oppinut.