Omaisuudella leveily

[Socrates]

Metaketjussa on pohdittu varallisuutta. Taannoin joku kirjoitti Jatkumolla erinomaisesti siitä, miten 80-luvulla leveiltiin rahalla ja nykyään elämyksillä.

Minusta rahalla leveily on reilumpaa: jonkun varallisuus voidaan yleensä selvittää, mutta tunteita voi feikata. Kukaan ei voi tietää valehteletko, jos väität vaipuneesi hurmioon taidenäyttelyssä tai sielu repeää lemmikin kuollessa.

Köyhä saa empatiaa ja sympatiaa, joista rikas jää vaille, niin täytyyhän hänen saada edes joidenkin ihailua.

Mutta onnistunut rahalla leveily on nykyään vaikeaa. Vaikka olisi Roope Ankka, tuttavapiiristä löytyy joku pelifirmajuippi, joka on 10 kertaa rikkaampi. Lisäksi hienostunut arvostusta herättävä rahalla leveily lienee yksi vaikeimmin opittavia sosiaalisia taitoja.

Entinen naapurini oli tosi rikas ja käytti vähän samaa taktiikkaa, kuin ison tilan omistanut Päätalon veli: mainitsi huolettomasti ostaneensa miljoonan kiinteistön tai tontin ja hetken päästä kyseli kympin parturia, kun on niin tiukilla. Kerran oli lähdössä kerjäämäänkin.

Toinen epäonnistunut esimerkki oli mies, joka taputteli povarissa ollutta lompakkoaan, kun juttelimme tonttien hinnoista.

Mikä on oikea tyyli leveillä rahalla, onko joku noista:
-hankkii hienoja autoja, kämppiä tms
-yrittää hankkia kauniin/ komean puolison
-pukeutuu kalliisti
-surkuttelee köyhyyttään kuten edellä
-pitää lompakossaan valtavaa käteismäärää ja jakelee tonnin tippejä
-sanoo kuten Trump:I'm so,so rich
-kertoo paikkakunnan kielikellolle olevansa rikas, joka levittää sen eteenpäin.

Minusta viimeinen. Ajatuksia?

[Hayabusa]

Leveily ei ole suomalainen juttu. Vaikka omaisuutta olisi kertynyt, siitä ei tehdä numeroa. Jos jotain kallista vaurastunut ostaa, niin se ei kuitenkaan ole tyypillisesti mitään blingblingiä. Herra ostaa akkuporakoneen, jossa on kovin vääntömomentti ja rouva kahviastiaston, jossa on tuplamäärä kuppeja ja asetteja. Nuoriso on, joka on altistunut ulkomaiselle hapatukselle leveilee enemmän mm. merkkivaatteilla.

[kertsi]

Sisustussuunnitteljan palveluiden ostaminen, personal trainerin palkkaaminen, siivouksen ostaminen, personal shopperin/stylistin palkkaaminen, mittatilausvatteiden teetättäminen, fustratunneille meno ja muut kalliit harrastukset, kalliit kaukomaille kohdistuvat matkat?

Olen sattuneesta syystä käynyt läpi suuren määrän asuntoilmoituksia tässä viime aikoina, ihan oppiakseni asuntomarkkinoista jotain, ja tarjonnasta, hintatasosta, myyvistä asuntoilmoituksista jne.. Jonkinlaista lievää vahingoniloa tunnen, kun katson sikakalliita asuntoja, jotka joku esteettis-sisustuksellinen retardi on huonolla maulla sisustanut. Jo ihan myyntiä varten stailaus voisi kannattaa. Tosin nykyään ihmiset ehkä alkavat huomata milloin on stailattu ja milloin asunnossa oikeasti asutaan. Mutta jos minulla olisi, millä mällätä, ehdottomasti palkkaisin sisustussuunnittelijan (ennen remppaa ja rempan jälkeen). Tai ehkä ennen remppaa kyseisenlaisella ammattikunnalla on jokin toinen ammattinimike? Remonttikoordinaattori? Sisustusarkkitehti? Ääh. En edes tiedä termejä.

[Socrates]

^ Hyviä vinkkejä .

Välitysfirma stailaa, niin ettei omaksi kodikseen tunne.

[-:)lauri]

Todennäköisesti homma menee niin, että mitä enempi kämppä muistuttaa kotia, sitä pienempi on potentiaalinen ostajakunta.

Pitänee siksi olla mahdollisimman kliinistä ja geneerista virastotalon odotushuonemiljöötä (sellainen joka ei herätä mitään tunteita), jotta asunto-ostoksilla liikuskelevat potentiaaliset asiakkaat alkaisivat mielessään sijoittaa rakkaita tavaroitaan sinne tehdäkseen siitä oman kotinsa näköisen.

[Hippi]

^
Makunsa kullakin. Kun ostin tämän kykyisen kotini, niin satuin asuntoesittelyyn hiukan vahingossa, kun olin samoilta kulmilta paria muuta asuntoa katsomassa. Tämä oli ihan asuttu eikä millään tavalla stailattu, mutta minulle tuli heti hyvin mukava olo katsellessani asuntoa. Asunto oli hyvin kodikas, vaikka ei ihan minun makuuni. Tiesin heti, että tästä tulee minun kotini, kunhan teen täyden pintarempan. Ei tarvinnut sen myyjän paljoa nähdä vaivaa, kun ensimmäinen esittelyyn tullut teki tarjouksen, joka vielä meni läpi sellaisenaan.

Minua ei viehätä taas lainkaan musta-valkoinen-metalli-lasi-aamiaiskaappi-saareke -hömpsötykset enkä osaa ajatella miten sellaisesta saisin viihtyisän.

[-:)lauri]

^
Olen tuota em. mieltä koska luulen - en siis tiedä vaan luulen - että toi myyntikuntoon stailaus noudattelee ihan joitain asuntomyyjien teettämiä tutkimuksia, millainen sisustus aiheuttaa kämpän kohdalla eniten kysyntää.

[Hippi]

^
Juu, niin varmaan. Siksi sanoinkin: Makunsa kullakin.
Mutta en kyllä ymmärrä, miten tekemistä asunnon myyntistailauksella on omaisuudella leveilyn kanssa?

[Socrates]

Taisi olla Nokian insinööri, joka aikoinaan veti lompsasta nipun viidensadan euron seteleitä, kun hänen piti maksaa minulle 22 euroa. Se oli minusta tyylikästä leveilyä.

Aiemmin mainitsemani naapurini levitteli myös isoja seteleitä. Lisäksi hän puhui kunnioittavaan sävyyn ihmisistä, joilla oli "miljaardi". Huom pitkä a ja lausuttu hartaaseen sävyyn.

[kertsi]

Todennäköisesti homma menee niin, että mitä enempi kämppä muistuttaa kotia, sitä pienempi on potentiaalinen ostajakunta.

Pitänee siksi olla mahdollisimman kliinistä ja geneerista virastotalon odotushuonemiljöötä (sellainen joka ei herätä mitään tunteita), jotta asunto-ostoksilla liikuskelevat potentiaaliset asiakkaat alkaisivat mielessään sijoittaa rakkaita tavaroitaan sinne tehdäkseen siitä oman kotinsa näköisen.

Noin se taitaa mennä. Ajatellaan, että asunnon pitäisi olla mahdollisimman neutraali, jotta se miellyttäisi mahdollisimman laajaa ostajakuntaa. Kaikki vähänkään räväkämpi karsitaan, järkyn väriset persoonalliset seinät maalataan, kaikki henkilökohtainen (valokuvat seinällä, muistoesineet) karsitaan, kirjahyllyt tyhjennetään lähes, jotta ilmava vaikutelma, tasot tyhjennetään ja sinne asetetaan jotain koristetta jne..

Itseäni ostaja kyllä kiinnostaa nimenomaan hyvässä mielessä persoonalliset asunnot, väritkin. Osana hauskuutta uudessa asunnossa voisi olla keksiä ne sisustusratkaisut ja stailaukset itse, mutta saattaisin haluta ostaakin joitakin palveluita, jos olisin varoissani.

[Socrates]

Tässä on edellisen omistajan ajoilta kertsin mieleinen seinä

[Socrates]

Ja uuden omistajan sisustusta

[Aave]

Leveily ei ole suomalainen juttu. Vaikka omaisuutta olisi kertynyt, siitä ei tehdä numeroa.

Riippuu, missä päin Suomea ollaan. Etelä-Pohjanmaalla sopii kyllä myös retostella ja olla ajoittain leuhka, kuin karvareuhka! Naapurikateus on nähty siellä myös myönteisenä voimavarana, jonka avulla lietsotaan itseä naapuria parempiin saavutuksiin. Jos naapuri on ostanut esimerkiksi uuden komean auton, niin jumalauta pakko tehdä vieläkin kovemmin töitä, että voi ostaa vieläkin paremman kuin naapurilla on! Tähän kytkeytyy siellä vallitseva yrittäjähenkisyys.

Ehkä hilpein näiltä tiimoilta kuulemani letkautus tapahtui aikoinaan kantapubissani Seinäjoella, kun muuan sikäläinen (Laajemminkin Suomessa tiedetty) rikas mies oli ostanut ensimmäisen Ferrarinsa. Seurueeseemme liittyi pari uutta tyyppiä, joista toinen sitten jossain vaiheessa iltaa sanoi (Kateellisena), että hän ei voi kyllä ymmärtää, miten joku voi laittaa kaikki rahansa johonkin autoon. Rahamiehemme tuumi siihen heti joviaalisti takaisin että: "Niin.. En minäkään kyllä ymmärrä, miten joku voi laittaa KAIKKI rahansa johonkin autoon".

Toinen samalta mieheltä, samassa paikassa. Oli alkuilta, ja olin siellä vielä paikan omistajan kanssa kaksistaan. Rahamiehemme porhalsi sinne tuskissaan kuin kissa pistoksissa, vaikeroiden heti ovelta: "Nyt pitää äkkiä saada ostettua (Paikkakunnalta X) kerrostaloja"! Kysyin heti, että mikä estää ostamasta?

"No kun ei ne saatana kukaan myy siellä"!!!

Kaikilla meillä on murheemme.

Ferrareista tuli vielä mieleen, kun eräs toinen kaverini osti aikoinaan semmoisen. Ajeli sillä alkukesän ja manasi sitten että paska auto, kun sitä pitää joka välissä säädättää uudelleen. Sanoin siihen että älä marise, myyt sen pois ja ostat Porschen. Niiden kanssa ei tarvitse säätää yhtään, sen kuin päästelet vaan! Johan siinä ilme kirkastui, ja ryhtyi heti tuumasta toimeen. Oltiin silloin Tampereella ryyppäämässä.

Soitteli eräänä viikonloppuna loppukesästä että missä menen - olin silloin kotikonnuilla käymässä, ja istuimme isomalla seurueella eräällä terassilla. Kello oli ehkä 10 aikoihin illasta. Kun kerroin mikä on meininki, niin hän tuumi lähtevänsä heti mukaan. Minä siihen että ilman muuta, mutta Tampereelta kestää jonkin verran ajella. "Eihän siihen mene kuin ehkä tunti", ja niin hän sitten tuli vähän päälle tuntiin sillä Porschellaan.

Nyt yksi varakas kaveri osti Teslan. Pitäisi käydä tyypittämässä se.

[Hippi]

Toinen tapa leveillä on omaisuutensa moittiminen huonoksi ja vaatimattomaksi. Taannoin Näkkärillä (sanoin kuin omassa blogissaan) ex-kirkkoherra Molari teki tuosta ihan taidetta.

Hankittuaan Lexuksen muisti useamman kerran mainita sen vaatimattomuutta verrattuna johonkin muuhun autoon. Samoilla sanakäänteillä hän solvasi myös itseään huonoksi juoksijaksi ja samaan hengenvetoon kertoi juoksuaikoja, joilla olisi sijoittunut vähän isommissakin kisoissa hyville sijoille. Mies sentään oli tuolloin kai jotain 45v tienoolla. Mutta auto taisikin olla hänen ainoa omaisuutensa ja silmäteränsä. Laittoi siitä blogiin kuvankin, kun joku oli käynyt rikkomassa siitä peilin. Tätä ja asuinympäristöään hän katkerasti moitti. Sattumoisin kuvasta näkyi sen verran tuttua maisemaa, että kävin kurkkaamassa sitä Lexusta ja onnetonta peiliä muutaman sadan metrin päässä silloisesta asumuksestani. Ilmeisesti naapurikateus oli tuossa iskenyt, sillä olihan tuo Lexus sen parkkipaikan komein auto ja erottui niistä duunareiden rutinoffeista.

[Kopek]

^
Makunsa kullakin. Kun ostin tämän kykyisen kotini, niin satuin asuntoesittelyyn hiukan vahingossa, kun olin samoilta kulmilta paria muuta asuntoa katsomassa.

Ostin, saattaa kuulostaa leveilyltä sellaisten korvissa, joilla ei ole edes teoreettista mahdollisuutta ostaa mitään niin kallista kuin asunto. Jonkun purkumökin jostakin Haitanperän korvesta voisi tuollainenkin ihminen ehkä ostaa, jos hän saisi 20 vuoden lainan. Tähän "jossiin" sekin kauppa tosin kaatuisi.

Olen miettinyt - ennen kuin rakennusmateriaalien hinnat räjähtivät ja tuloni romahtivat - että rakentaisin kokeilutalon mahdollisimman halvalla. Siinä olisi kevyt runkokehikko 5x50x50 mm L-palkista, ulkokuoret halvinta lautaa, lämmöneristeenä kuivattua kaislaa. Lämmitys keskikaminalla. Hintatavoite 5000 euroa.