Pohdintaa Sanna Marinin selfieistä

[TSS]

Pointti on siinä, että suurin osa ihmisistä ei halua näyttää kauniilta , koska se ei vastaa heidän sisäistä maailmaansa ja/tai arvomaailmansa.

Mihin perustat tällaisen väitteen? Uskon, että ihmiset tavoittelevat ennemmin kauneutta kuin epäkauneutta. Tietysti ulkonäkö yleensä menettää merkitystään koko ajan ihmisen vanhetessa ja on jo lähtökohtaisesti eri merkityksessä eri ihmisillä, mutta ainakaan minun arkihavaintoni eivät tue väitettäsi.

Valtava enemmistö ihmisistä pystytään stailaamaan varsin kauniiksi/komeiksi ilman mitään kauneusleikkauksia.

Toki, mutta kauneuden vaikutus elämään alkaa jo lapsesta. Miellyttävän näköistä lasta saatetaan jopa kasvattaa eri tavalla kuin vähemmän miellyttävän näköistä lasta. Ulkonäköön voi jokseenkin rajallisesti vaikuttaa aikuisenakaan. Suuri osa kaunetta tulee geeneistä.

[Socrates]

Pointti on siinä, että suurin osa ihmisistä ei halua näyttää kauniilta , koska se ei vastaa heidän sisäistä maailmaansa ja/tai arvomaailmansa.

Mihin perustat tällaisen väitteen?

Siihen, että useimmat ihmiset kärsivät enemmän oman sisäisen maailmansa/arvomaailmansa ja olemuksensa ristiriidasta enemmän kuin keskinkertaisesta tai jopa kehnosta ulkonäöstä.

Ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen olemuksen välinen ristiriita on laajempikin aihe, josta avaan oman ketjun.

[TSS]

Pointti on siinä, että suurin osa ihmisistä ei halua näyttää kauniilta , koska se ei vastaa heidän sisäistä maailmaansa ja/tai arvomaailmansa.

Mihin perustat tällaisen väitteen?

Siihen, että useimmat ihmiset kärsivät enemmän oman sisäisen maailmansa/arvomaailmansa ja olemuksensa ristiriidasta enemmän kuin keskinkertaisesta tai jopa kehnosta ulkonäöstä.

Ihmisen sisäisen maailman ja ulkoisen olemuksen välinen ristiriita on laajempikin aihe, josta avaan oman ketjun.

Kuulostaa lupaavalta, odotan innolla, että johdattelet aiheeseen syvällisemmin. Nyt nimittäin kuulostaa siltä, kuin ihmisten sisäinen maailma olisi tyypillisesti rumempi kuin ulkoinen habitus, jos kerran ihmiset tyypillisesti haluavat näyttää vähemmän kauniilta kuroakseen umpeen tämän ristiriidan

[Toope]

Pois virasta tuo tyttö, kun ei osaa.

[wade]

Toisaalta mietin, mikä vaikutus kauniilla ulkonäöllä on siihen, miten muut ihmiset sinuun (tai Mariniin) suhtautuvat. Jos joku vähemmän kaunis ihminen samassa asemassa postailisi vastaavia kuvia (Tarja Halonen?), miten niihin suhtauduttaisiin? Tai jos joku vähemmän kaunis rikkoo jotain pukukoodia (nahkatakilla?), miten siihen suhtauduttaisiin?

Ylipäätään minusta on jokseenkin mielenkiintoista pohtia, mikä merkitys ulkonäöllä on ihmisen elämässä. Koska minusta tuntuu, että se on erittäin suuri, vaikka niin ei ehkä haluttaisi uskoa. Se nimittäin paljastaa karusti onnen vaikutuksen elämässä.

Kai sillä on suuri merkitys, onko viehättävä vai ei, millaisen ulkomuodon on luonnostaan saanut.

Mutta samalla tavalla asiaan vaikuttavat myös monet muut eritasoisesti periytyvät / ympäristön vaikuttimena kehittyvät tekijät, vaikkapa ihmisen persoonallisuus koko hankalasti määriteltävissä olevassa laajuudessaan.

Luonnostaan poikkeuksellisen viehättäviä / kauniita ihmisiä ei loppujen lopuksi ole kovin paljoa - viehättävyys varmasti tuo heille osaltaan kohtuutonta etua; ja ajattelisin että luonnostaan huomiota herättävän epäviehättäviä ihmisiä on samaten melko vähän - epäviehättävyys varmasti tuo heille osaltaan kohtuuttomia vaikeuksia elämässä.

Suuri osa ihmisistä omaa kuitenkin ihan hyvät mahdollisuudet olla "riittävän viehättävä", kukin omista lähtökohdistaan. Jos vain kykenee löytämään oman tapansa ilmaista itseään, pitää itsestään huolta, olemaan yhteydessä muihin ihmisiin. Tietenkin, jos on käynyt huono tuuri ulkonäöllisesti Big Bang Bingossa, ei saa lapsesta asti niin paljoa ympäristön spontaania viehättävään ulkonäköön perustuvaa positiivista vahvistamista.

Valtava enemmistö ihmisistä pystytään stailaamaan varsin kauniiksi/komeiksi ilman mitään kauneusleikkauksia.

Tarkoitan sanoa, että valtava enemmistö ihmisistä voi olla varsin kauniita/komeita, jos vain on jotain elämänpolkua pitkin päätynyt pitämään huolta siitä miltä näyttää julkisesti toisten silmissä / omissa silmissään. 

[TSS]

^ Näin juuri on, että oikeastaan kaikki mistä elämä koostuu, on sattumaa. Ulkonäkö ja älykkyys ovat samaa sarjaa, onnenkantamoista.

Lapsen kouluarvosanoja katsellessa mietin, pitäisikö esim. musiikista antaa ollenkaan arvosanaa, jos arvosana perustuu pitkälti siihen omaako nuottikorvaa vai ei. Siihenhän ei itse voi kuitenkaan vaikuttaa. Mutta lopulta kaikki kouluaineet ja niissä menestyminen juontavat sattumankauppaan, omiin lähtökohtiin, joten yhtä perusteltua on antaa kaikesta arvosana.

Mutta tämä alkaa olla jo vapaa tahto -ketjun kauraa.

[Brutto]

^ Näin juuri on, että oikeastaan kaikki mistä elämä koostuu, on sattumaa. Ulkonäkö ja älykkyys ovat samaa sarjaa, onnenkantamoista.

Liika älykkyys ei ole välttämättä siunaus yksilölle itselleen.

[TSS]

^ Näin juuri on, että oikeastaan kaikki mistä elämä koostuu, on sattumaa. Ulkonäkö ja älykkyys ovat samaa sarjaa, onnenkantamoista.

Liika älykkyys ei ole välttämättä siunaus yksilölle itselleen.

Liika 'mikään' ei ole siunaus. Vähemmistöön kuuluminen monessakaan asiassa ei ole helppoa. Yleensä nämä tällaiset asiat ovat sekä siunauksia että kirouksia.

[Toope]

Marin ei vaan ole ihan pätevä hommaansa, siinä se ongelma on.

[wade]

Ei liity Sanna Marinin selfieihin, mutta seuraan IG:ssä suomalaista huippu-uimari Ida Hulkkoa. Hulkon sosiaalisen median tuote rakentuu tietenkin urheilijuuden mutta myös raikkaan/välittömän sensuelliuden varaan.

Kun on lähinnä seurannut miten Hulkko kertoo itsestään ja elämästään sosiaalisessa mediassa, tulivat uutiset hänen henkisestä ja fyysisestä uupumuksestaan ja kisojen väliin jäämisestä yllätyksenä. Kun selaa somea sen kummempia ajattelematta, unohtuu herkästi miten ulkoa päin säädeltyjä tarinankerronnan tavat esim. Instagramissa ovat: tietynlaista tuttua ja turvallista pinnasta kaunista kertomusta ottamatta liikaa kantaa todellisen elämän kärsimyksiin.

Epäilemättä Hulkon kaltaiselle julkisesti tunnetulle henkilölle on tärkeää huolehtia siitä että IG säilyy tuttuna ja turvallisena, eivätkä oikean elämän aallonpohjat läiky liikaa kuvavirtaa sotkemaan. Kaupallinen yhteistyö on merkittävä tulonlähde nykyurheilijalle, erityisesti jos joutuu jättämään kilpailuja väliin. Hulkollakin on vajaat 17 tuhatta seuraajaa.

[a4]

^ Näin juuri on, että oikeastaan kaikki mistä elämä koostuu, on sattumaa. Ulkonäkö ja älykkyys ovat samaa sarjaa, onnenkantamoista.

Lapsen kouluarvosanoja katsellessa mietin, pitäisikö esim. musiikista antaa ollenkaan arvosanaa, jos arvosana perustuu pitkälti siihen omaako nuottikorvaa vai ei. Siihenhän ei itse voi kuitenkaan vaikuttaa. Mutta lopulta kaikki kouluaineet ja niissä menestyminen juontavat sattumankauppaan, omiin lähtökohtiin, joten yhtä perusteltua on antaa kaikesta arvosana.

Mutta tämä alkaa olla jo vapaa tahto -ketjun kauraa.

Ja onko edes aitoa sattumaa, muuna kuin tiedon rajana, energian prosessien universumissa?
Olemmeko vain elämän sätkynukkeja?

[Hayabusa]

Epäilemättä Hulkon kaltaiselle julkisesti tunnetulle henkilölle on tärkeää huolehtia siitä että IG säilyy tuttuna ja turvallisena, eivätkä oikean elämän aallonpohjat läiky liikaa kuvavirtaa sotkemaan. Kaupallinen yhteistyö on merkittävä tulonlähde nykyurheilijalle, erityisesti jos joutuu jättämään kilpailuja väliin. Hulkollakin on vajaat 17 tuhatta seuraajaa.

Eiköhän joku Marinin lukuisista avustajista ole somevastaa, joka huolehtii, että kuvakulmat ovat oikeat ja kuvia ilmestyy riittävän usein eri kanaviin. Julkisuus on bisnestä siinä missä moni muukin. Oikeastaan asiat ovat kääntyneet ihan päälaelleen siitä, mihin moni meistä on tottunut. Toimitusjohtajilla ei ole enää omia sihteereitä, mutta somevaikuttajilla on omat avustajansa.

[Melodious Oaf]

Hulkon tapauksessa minusta ei ole kyse tästä, mitä nyt käsittelen.

Somen kertomuksissa yksi piirre on, että suositaan paljon juuri tiettyjä tarinamalleja. Ne toimii, niillä saa tykkäyksiä ja ne on eräänlaisia meemejä. Ne on jopa tietyllä tapaa vastustamattomia.

Yksi tällainen toistuva tarina itse asiassa koskee burnoutteja ja uupumusta. Klassinen esimerkki vois olla vaikka sellainen, että ihminen uupuu ja asioita menee pieleen. Sitten tulee "tuoreen hyvinvointiyrittäjän valaistuminen" tai eräänlainen pyhimystarina, jossa yhtäkkiä asiat loksahtelee paikoilleen. Kaikki muuttuu vielä paljon entistä paremmaksi, ja itse asiassa jos tätä romahdusta ei olisi tapahtunut, sitä tai tätä loistavaa uutta yritysideaa ei olisi syntynyt tai jotain uutta elämänpolkua löytynyt.

Tietysti tähän liittyy se, että kriisistä selvyitymisen yksi osa voi olla nimenomaan oman tarinan muovaaminen vähän uudenlaiseksi.

Näissä uupumusta koskevissa "mallikertomuksissa" monesti uupumus on jo selätetty. Vähemmän on kertomuksia jostain sieltä keskivaiheilta tai siitä, kun vaikka joku työtön ihminen uupuu. Toisaalta se on aika kova vaatimus, että uupuneena ja mahdollisesti masentuneena ihmisen pitäis lisäksi löytää joku kaupallista potentiaalia sisältävä bisnesidea tai jotain tosi hekumallista ja hienoa uutta suuntaa elämälleen.

Toinen juttu on se, että uupumuksesta nyhdetään ihmisiltä puoliväkisin jotain kertomusta. Ikään kuin tässä hyvä ois se, että jää siitä asiasta kertomaan ja muovaamaan kertomusta sen sijaan että lähtis vaikka keskenään johonkin reissuun tai tekis jotain sellaista, josta ei ole mitään kertomusta tai ei sellaista osaa tai edes tarvitse kertoa.

Ja sitten tässä on sekin, että ei kaikki nää kokemukset oikeasti johda entistä parempaan suoriutumiseen, vaan voi olla, että työkyky tai suorituskyky ei enää palaa samalle tasolle kuin se on joskus ollut -- ja sekin voi olla ihan OK. Jossain tapauksessa tämmösen mahdollisuuden oikeasti hyväksyminen voi olla parempi pohja kuin se, että kovasti odottaa tai vaatii itseltään jotain myyvää kertomusta tai jotain yhtä hyvää tai parempaa verrattuna omaan paremmissa voimissa olevaan itseensä.

[Xantippa]

^

Erittäin mielenkiintoista, sillä olen tuumannut, että olenkohan minä nyt jossain syvässä somekuplassa, kun someni tuntuu olevan täynnä uupumuskertomuksia ja niistä selviytymistarinoita!

Juttelin yhden työnantajan kanssa aika syvällisestikin asiasta, sillä hän sanoi, että oikeasti tuntuu, että jos on 10 työntekijää, tuntuu, että vaikka mitä tekisi, niin odotettavissa on, että vähintään 4 heistä on saikulla uupumuksen vuoksi 1-5 vuoden sisällä. Minusta tämä oli hemmetin raju ennustus. Lisäksi hän sanoi, että (varmaan tietyllä tavalla ymmärrettävästi) tämä on nimenomaan nuorempien, ei vanhempien työntekijöiden ongelma.

Jäin tällöin miettimään juuri tuota, että mikä osuus tässä on ns. jaetulla tarinalla. Jos aikaisemmin on ollut "se tavanomainen hyvä tarina" olla menestynyt, aktiivinen, reipas, jne jne, niin kuuluko nyt tarinaan oppia uupumuksesta ja löytää se aito, oikea minä innostuksen kohteineen uupumuksen kautta?

Toivon, että minua ei tässä nyt ymmärretä väärin, en aliarvioi uupumusta tai halua vähätellä uupuneiden kokemuksia tai mitään sellaista, kunhan mieleeni tällaisia kysymyksiä nousi.

T: Xante

[Socrates]

Kai ennen vain painettiin sikaduunia vaikka oltiin vielä uupuneempia kuin nykyään. Se päättyi sitten lopulta johonkin rajuun selkeästi fyysiseen sairaustilaan.

Yhtä vähän kuin puheista voi päätellä kuka on uupunut, voi siitä paljonko uupunut töitä tekee. Joillekin jo puolipäivätyö on maximi siinä kun toinen painaa ylitöitä sen kummemmin uupumatta.