Laitoin omasta mielestäni tämän videon tähän ketjuun eilen, mutta eipä näy mitään. En nähnyt sitä missään, kun selasin läpi omia kirjoituksiani profiilistani. Uusintayritys:
https://www.facebook.com/reel/6001369166542793/?s=single_unitMuistikuvani mukaan myöskin mainitsin että kun vaihdevuosien suhteen vouhotetaan pelkästään kuumista aalloista, unohtuu että muitakin tähän kauteen liittyviä ilmiöitä on, ja niitä tuo video esittelee. Valitettavasti en osaa tehdä linkistä sellaista että video näkyisi muutoin kuin Facebookin kautta. Älkää katsoko, jos sen suhteen on joku ongelma.
***
Tänään sitten tämmöistä:
https://yle.fi/urheilu/3-12636596Anki Honkala, 56, vähät välittää kommenteista ja esiintyy ylpeänä pienissä bikineissä: "Haluan elää elämääni täysillä joka päivä"
Intohimoja voi olla monenlaisia. Jollekin se voi olla sisustamista, käsitöitä tai puutarhanhoitoa. Anki Honkalalle se on harjoittelua salilla. 56-vuotias ex-gladiaattori ei pelkää erottua joukosta.Minusta tuskin koskaan tulee semmoista että väittäisin ettei vanheneminen vituta. Mutta on selvää että mikäli ei pääse yli siitä että ikääntyminen rupsauttaa olemuksen, niin tekee elämästään aivan erityisen vittumaista. Naisena joutuu pääsemään yli siitä että itse rumenee, mutta myös siitä että miesten mielestä rumenee. Erityisen vaikea tämä asia on minulle, koska uskoin nuorena olevani ruma. Jälkikäteen katsoen olin parikymppisenä tavallisen näköinen omieni keskuudessa. Kolmikymppisenä hetkellisestä pulskuudesta päästyäni aloin ehkä näyttämään jo joltain, mutta päätellen muiden ihmisten kommenteista nelikymppisenä ikäisteni joukossa olen ollut edukseni. Vaikka kasvot ovat kokoajan olleet tavalliset, kroppa ilmeisesti ei. Nyt viisikymppisenä iho sitten alkaa veltostumaan, vaikka ns. runko pääpiirteissään onkin yhä entisellään. (Minä saan sanoa kehostani että runko, miesten on turha tulla sitä sanaa käyttämään ja kuvitella että lempi leimahtaa...)
Minua kohtaan on ihan turha siis olla vahingoniloinen vanhemisen vuoksi, koska minulta niin suuri osa elämästä meni rumana olemiseen jokatapauksessa jo aiemmin. Se on kuin löisi lyötyä, jos ilkkuu siitä että rupsahdan. Hukkaanhan se nelikymppisyyskin meni, jolloin olin "jonkun näköinen", kun ei ollut ketään vierellä arvostamassa. Ei se näe paljon lämmitä jos jossain netissä kehuskellaan bikinikuvia. Auttoi se jossainmäärin pääsemään erovitutuksesta (vaikken siitä koskaan tule 100 % pääsemään niin kauan kuin ei löydy pysyvää kumppania), mutta aikansa kutakin ja kissa kiitoksilla elää (eikä edes sekään).
Joten yritän valmentaa itseäni jonnimmoiseen tietynlaiseen "ylpeyteen" siitä huolimatta että vanhenen eli rumistun. Harmikseni en ehkä voi kauheasti ylpeillä fyysisillä saavutuksilla, koska tämän krempparaadon kanssa ei kyllä mitään ihme huippusaavutuksia tuherreta edes omassa ikäsarjassa. Pitää tyytyä pieniin voittoihin, kunhan nyt vaan jotain saa näperreltyä aikaiseksi. Jos ei tule niitäkään, niin tukeutuu sitten vaikka älyyn. Jos ei saa silläkään mitään aikaiseksi, niin aina jää luovuus.
Jos luovuuskin lopullisesti lässähtää, hastalavista.