Epämukavuusalue

[Melodious Oaf]

Toisaalta tuo määritelmä taas hiukan kaventaa ehkä epämukavuusalueen käsitettä liittymään jonkinlaiseen ahdistukseen

Mitattavuuden ohella sen tyyppisen määritelmän etu on, että irtaudutaan yksilön omista selityksistä ja sen miettimisestä, mikä on tai ei ole teoriassa "epämukavaa". Silloin keho ratkaisee sen käytännössä.

Autonomisen hermoston aktivaatio ei ole ihan samanlainen asia kuin "ahdistus", joka taas ei ole sinänsä tunne, vaan siinä... tosi tyhmästi kuvattuna ilmenee vähän sellainen luuppi kehon, ajatusten, tunteiden ja sen tilanteen tai olosuhteiden välillä.

Mulle tulee nykyään esiintymisestä aika harvoin mitään vahvaa negatiivista reaktiota. Ei se kuitenkaan mene niin ettei vois tulla.

Jotkut muusikot tai teatteri-ihmiset saattaa kärsiä lavakammosta, ja pahimmillaan se voi mennä vaikka paniikkikohtaukseksi. Siinä mielessä on ihan ymmärrettävää että se voi olla riesa tai isokin sellainen.

Toisaalta jotkut kokee sen niin, että hyvään esitykseen kuuluu se että jonkin verran ja joskus aika paljonkin jännittää. Silloin se kyllä yleensä helpottaa tai lakkaa lähes kokonaan jossain vaiheessa esitystä. Ja sitä katsotaan niin että tilanne tuottaa jonkun epämukavan mutta toisaalta myös hyödyllisen tilan.

Luokkahuoneessa työskentelyyn opettajana saattaa joskus liittyä vaikka sellainen tila, että olet tosi rauhallinen ja samaan aikaan erittäin virittynyt, jos nyt näin voi sanoa.

Täsmällinen kuvailu voi mennä vähän jo yli, mutta...  menköön nyt.

Voi olla että se tunne tai tila on jollain lailla "ohut" ja sitten siihen sisältyy jotain hyödyllisiä aspekteja. Esimerkiksi sun tilatietoisuus laajenee sillä tavalla että olet normaalia itseäsi tietoisempi ympäristön yksityiskohdista. Onko joku ovi kiinni vai ei, mitä joku tyyppi jossain taustalla tekee. Tämmöset jutut ei tule ajattelemalla vaan ne on sulle  vaan enemmän läsnä sen jonkun rauhallisuuden ja virittyneisyyden yhdistelmän takia.
      Kai toikin vois periaatteessa olla ahdistavaa tai häiritsevää. Mutta ei se vaan välttämättä ole

Sitten siinä saattaa vähentyä joku herkkyys sillä tavalla että et esimerkiksi hämmästy tai ylläty niin helposti. Tää liittyy siihen missä mielessä se tila on myös "ohut".

En oikeasti tiedä yhtään, miltä tommonen tila näyttäis hermotollisen aktivaation näkökulmasta. Mä luulen että siinä sun autonominen hermosto tekee kyllä enemmän kuin normaalisti, mutta ei se ole mitään ahdistusta tietenkään eikä mun mielestä edes mikään "pakene tai taistele"-reaktio ihan varsinaisesti.

Voi olla että ihmisille kehittyy jotain tämmösiä tiloja jotka on hyödyllisiä johonkin. Ehkä jopa ihan arjessa silleen ettei sitä huomaa tai tuu ajattelleeksi.

Jos sulle tulee sellaisia kokemuksia autonomisen hermoston virittymisestä että tää on tosi siistiä ja kivaa, ehkä se toimii mielihyvän ja sen tyyppisen tasolla aika vahvanakin yllykkeenä hakeutua semmoseen uudestaan.

Onhan jossain poliiseissa ja muissakin ammateissa ihan varmasti ihmisiä, joille joku tommonen on osasyy tehdä semmosta hommaa. Nuorempana se voi olla enemmän sitä, että hakeutuu nimenomaan koviin tilanteisiin ja semmoseen jossa niitä on, mutta aika usein se tasoittuu iän myötä silleen, että lopulta sitten kiinnostaakin aika lailla muut asiat.

Toi kytkeytyy ahdistukseen sikäli että... ahdistus aktivoi sympaattista hermostoa, mutta siihen liittyy ihan olennaisesti pelko ja huoli ja tämmöset asiat. Voit jopa olla huolissaan ja peloissaan oman kehon reaktiosta ja tilasta ja todeta vaan että ei hitto, mun keho toimii sitä vastaan, mitä mä tässä tilanteessa haluan ja tarvitsen.

Sympaattisen hermoston aktivaatio sinänsä voi olla myös hyödyllinen, ja sitten jos parasympaattinen hermosto ottaa siinä aika ison roolin, ei se ehkä karkaa mihinkään ihan sfääreihin tai ole enää sellainen negatiivinen asia edes, sitten kun se homma alkaa siinä tilanteessa sujua ja löytyy joku flow tai sellaiset olosuhteet joihin se tila, joka normaalisti vois olla tosi kummallinen ja outo, vaan sopii, etkä sä mieti tai kyseenalaista sitä sen kummemmin.

Oppimisen yhteydestä tähän en ole yhtään varma. Mutta oletan että jos se menee liian raskaaksi se tila, ja se alkaa olla sellainen fight or flight ihan oikeasti, ei siinä enää toimi pää eikä ihminen siinä kognitiivisesti ole missään määrin vahvoilla. Ei ne tilat vaan ole siihen soveltuvia, vaan kai semmosen tarkoitus suunnilleen se että nyt äkkiä tilanne toisenlaiseksi ja lakkaa kaikki miettiminen

[TSS]

Toisaalta tuo määritelmä taas hiukan kaventaa ehkä epämukavuusalueen käsitettä liittymään jonkinlaiseen ahdistukseen

Mitattavuuden ohella sen tyyppisen määritelmän etu on, että irtaudutaan yksilön omista selityksistä ja sen miettimisestä, mikä on tai ei ole teoriassa "epämukavaa". Silloin keho ratkaisee sen käytännössä.

Autonomisen hermoston aktivaatio ei ole ihan samanlainen asia kuin "ahdistus", joka taas ei ole sinänsä tunne, vaan siinä... tosi tyhmästi kuvattuna ilmenee vähän sellainen luuppi kehon, ajatusten, tunteiden ja sen tilanteen tai olosuhteiden välillä.

Mulle tulee nykyään esiintymisestä aika harvoin mitään vahvaa negatiivista reaktiota. Ei se kuitenkaan mene niin ettei vois tulla.

Jotkut muusikot tai teatteri-ihmiset saattaa kärsiä lavakammosta, ja pahimmillaan se voi mennä vaikka paniikkikohtaukseksi. Siinä mielessä on ihan ymmärrettävää että se voi olla riesa tai isokin sellainen.

Toisaalta jotkut kokee sen niin, että hyvään esitykseen kuuluu se että jonkin verran ja joskus aika paljonkin jännittää. Silloin se kyllä yleensä helpottaa tai lakkaa lähes kokonaan jossain vaiheessa esitystä. Ja sitä katsotaan niin että tilanne tuottaa jonkun epämukavan mutta toisaalta myös hyödyllisen tilan.

Luokkahuoneessa työskentelyyn opettajana saattaa joskus liittyä vaikka sellainen tila, että olet tosi rauhallinen ja samaan aikaan erittäin virittynyt, jos nyt näin voi sanoa.

Täsmällinen kuvailu voi mennä vähän jo yli, mutta...  menköön nyt.

Voi olla että se tunne tai tila on jollain lailla "ohut" ja sitten siihen sisältyy jotain hyödyllisiä aspekteja. Esimerkiksi sun tilatietoisuus laajenee sillä tavalla että olet normaalia itseäsi tietoisempi ympäristön yksityiskohdista. Onko joku ovi kiinni vai ei, mitä joku tyyppi jossain taustalla tekee. Tämmöset jutut ei tule ajattelemalla vaan ne on sulle  vaan enemmän läsnä sen jonkun rauhallisuuden ja virittyneisyyden yhdistelmän takia.
      Kai toikin vois periaatteessa olla ahdistavaa tai häiritsevää. Mutta ei se vaan välttämättä ole

Sitten siinä saattaa vähentyä joku herkkyys sillä tavalla että et esimerkiksi hämmästy tai ylläty niin helposti. Tää liittyy siihen missä mielessä se tila on myös "ohut".

En oikeasti tiedä yhtään, miltä tommonen tila näyttäis hermotollisen aktivaation näkökulmasta. Mä luulen että siinä sun autonominen hermosto tekee kyllä enemmän kuin normaalisti, mutta ei se ole mitään ahdistusta tietenkään eikä mun mielestä edes mikään "pakene tai taistele"-reaktio ihan varsinaisesti.

Voi olla että ihmisille kehittyy jotain tämmösiä tiloja jotka on hyödyllisiä johonkin. Ehkä jopa ihan arjessa silleen ettei sitä huomaa tai tuu ajattelleeksi.

Jos sulle tulee sellaisia kokemuksia autonomisen hermoston virittymisestä että tää on tosi siistiä ja kivaa, ehkä se toimii mielihyvän ja sen tyyppisen tasolla aika vahvanakin yllykkeenä hakeutua semmoseen uudestaan.

Onhan jossain poliiseissa ja muissakin ammateissa ihan varmasti ihmisiä, joille joku tommonen on osasyy tehdä semmosta hommaa. Nuorempana se voi olla enemmän sitä, että hakeutuu nimenomaan koviin tilanteisiin ja semmoseen jossa niitä on, mutta aika usein se tasoittuu iän myötä silleen, että lopulta sitten kiinnostaakin aika lailla muut asiat.

Toi kytkeytyy ahdistukseen sikäli että... ahdistus aktivoi sympaattista hermostoa, mutta siihen liittyy ihan olennaisesti pelko ja huoli ja tämmöset asiat. Voit jopa olla huolissaan ja peloissaan oman kehon reaktiosta ja tilasta ja todeta vaan että ei hitto, mun keho toimii sitä vastaan, mitä mä tässä tilanteessa haluan ja tarvitsen.

Sympaattisen hermoston aktivaatio sinänsä voi olla myös hyödyllinen, ja sitten jos parasympaattinen hermosto ottaa siinä aika ison roolin, ei se ehkä karkaa mihinkään ihan sfääreihin tai ole enää sellainen negatiivinen asia edes, sitten kun se homma alkaa siinä tilanteessa sujua ja löytyy joku flow tai sellaiset olosuhteet joihin se tila, joka normaalisti vois olla tosi kummallinen ja outo, vaan sopii, etkä sä mieti tai kyseenalaista sitä sen kummemmin.

Oppimisen yhteydestä tähän en ole yhtään varma. Mutta oletan että jos se menee liian raskaaksi se tila, ja se alkaa olla sellainen fight or flight ihan oikeasti, ei siinä enää toimi pää eikä ihminen siinä kognitiivisesti ole missään määrin vahvoilla. Ei ne tilat vaan ole siihen soveltuvia, vaan kai semmosen tarkoitus suunnilleen se että nyt äkkiä tilanne toisenlaiseksi ja lakkaa kaikki miettiminen

Joo, ajattelin jo edellistä viestiä kirjoittaessani, että eihän autonomisen hermoston kiihtyminen tarkoita välttämättä, edes yleensä, mitään ahdistusta. Silloin tuli jo mieleen joku pörssihai, kuka käy "kierroksilla", mutta on silti aivan elementissään. Tai vaikka seksi, kaipa se hermosto siinäkin kiihtyy, eikä ahdistuksen takia. Ahdistus tuli mieleeni enemmmän siitä esimerkistä, jossa epämukavuusalue kuvataan kehäksi, jolla on tukalaa ja epämukavaa toimia. Mutta eihän tämäkään sinällään tarkoita ahdistusta - voihan vaikka juoksulenkillä olla tavallaan sellainen olo vaikka korkealla sykealueella väkisin pysytyllessä.

Tuo esimerkkisi opettajasta koululuokassa on mielenkiintoinen ja kuvittelen tietäväni, mistä puhut. Tuollaisessa työssä joutuu tietysti olemaan "aistit auki", koko ajan hyvinkin läsnä ja tietoinen monesta asiasta. Pitää pystyä kaiken informaatiotulvan keskellä priorisoimaan oppilaiden tarpeita, kestämään sitä, ettei pysty vastaamaan kaikkien tarpeisiin ja myös hallitsemaan ympäristön olosuhteita oppimista tukevaksi.

Opettajana tavallaan samalla luo sitä rauhaa muille ja ammentaa rauhallisuudesta, mutta samaan aikaan kaikki ärsykkeet ja niistä tietoisena oleminen kuormittavat omaa hermostoa. Kyse ei tosiaankaan ole negatiivisesta olotilasta, koska tietynlainen läsnäolo sitoo opettajan tilanteeseen ja saa aikaan sujuvan flown. Tietysti ongelmana on sekin, että olotila muuttuu ylivirittyneeksi, ylikuormittuneeksi ja täten ahdistuneeksi, jolloin vahvuus kääntyy heikkoudeksi. Aistit tavallaan sulkevat itse itsensä, kun elimistö on riittävän ylikuormittunut - silloin herkkyys katoaa.

[Melodious Oaf]

Joo, ajattelin jo edellistä viestiä kirjoittaessani, että eihän autonomisen hermoston kiihtyminen tarkoita välttämättä, edes yleensä, mitään ahdistusta. Silloin tuli jo mieleen joku pörssihai, kuka käy "kierroksilla", mutta on silti aivan elementissään. Tai vaikka seksi, kaipa se hermosto siinäkin kiihtyy, eikä ahdistuksen takia. Ahdistus tuli mieleeni enemmmän siitä esimerkistä, jossa epämukavuusalue kuvataan kehäksi, jolla on tukalaa ja epämukavaa toimia. Mutta eihän tämäkään sinällään tarkoita ahdistusta - voihan vaikka juoksulenkillä olla tavallaan sellainen olo vaikka korkealla sykealueella väkisin pysytyllessä.

Ne on ehkä osittain samoja kehollisia tuntemuksia kuin ahdistuksessa, mutta jollain lailla kokemus silti eroaa tästä.

Opettajan tapauksessa mulle tuli mieleen että tilanteeseen liittyy tosi paljon tuttua ja turvallista. Tuttu ympäristö, usein tuttuja ihmisiä, ja melkein voisi sanoa, että jopa siinä arjen hulinassa ja tietynlaisessa raadollisuudessa mutta samalla arvaamattomuudessa mitä lapset ja nuoret siihen tuo, on jotain, mikä "maadoittaa" ja "rauhoittaa".

Juoksun tapauksessa ympäristö vaikuttaa myös. Moni asia siinä assosioituu positiiviseen, se voi olla tuttukin, ja niin pois päin.

Sekä jo mainituissa että seksissä on jollain tapaa olennaista sekin, mitä vaatimuksia siinä tilanteessa asettaa itselleen: Vaikka olo on juostessa välillä tukala, ei siitä olosta käsin välttämättä tarvitse muuta kuin juosta ja hengittää hetki kerrallaan.

Seksissä voi olla oikeinkin jees olla tosi avoin kosketukselle ja kokea sitä vahvasti, mutta ei siinä silloinkaan tarvitse juuri muuta. Ja vaikka se ei olisi niin herkkää ja avointa kokemista, siinä on usein silti paljon aika ilmeistä hyvää.   

Siinä olet minusta hyvin jäljillä, että joillain opettajilla ikään kuin... ne vaatii itseltään ehkä vähän liikaa, mikä on kyllä siinä hommassa tosi luonnollista. Yrittää hirveän suurella herkkyydellä ohjata ja virittää jotain tunnelmaa, huomioida kaikkien muiden tarpeita, kantaa vastuuta ties mistä ja tehdä ties mitä kaikkea. Sitten ne on viiden tunnin opetuksen jälkeen itse aivan puhki ja lopussa, ehkä osittain siksi, että pyrkii ottamaan jonkun taustatyön sun muun senkin hirveän tunnollisesti.

Mutta joo... helppohan tollasta liirumlaarumia on ladella.

[TSS]

Siinä olet minusta hyvin jäljillä, että joillain opettajilla ikään kuin... ne vaatii itseltään ehkä vähän liikaa, mikä on kyllä siinä hommassa tosi luonnollista. Yrittää hirveän suurella herkkyydellä ohjata ja virittää jotain tunnelmaa, huomioida kaikkien muiden tarpeita, kantaa vastuuta ties mistä ja tehdä ties mitä kaikkea. Sitten ne on viiden tunnin opetuksen jälkeen itse aivan puhki ja lopussa, ehkä osittain siksi, että pyrkii ottamaan jonkun taustatyön sun muun senkin hirveän tunnollisesti.

Koen, että mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä suurempaan rooliin herkkyys ja havainnoinnin merkitys kasvaa. En jotenkin koe, että kyse olisi liiasta yrittämisestä tai jostain liian suuresta taustatehtävästä. Eihän havainnointikykyä voi laittaa pois päältä, että väsyisi vähemmän. Kasvatus- ja opetusalalle peräänkuulutetaan sensitiivisiä ihmisiä, mutta välillä käy mielessä, että pitäisiko siellä olla sittenkin ne kovimmat tyypit - he eivät huomaa kaikkea eivätkä siten(kään) "tunne luissaan" lasten vastaamattomia tarpeita. En tiedä, kuinka paljon opettajien väsyminen on ammattitaito tai oman työn rajaamisen kysymys, ja kuinka paljon persoonallisuuskysymys. Oli miten oli, jatkuva intensiivinen läsnäolo lapsiryhmässä vaatii ihmiseltä aika paljon resursseja. Toisaalta se antaa myös paljon.

[Melodious Oaf]

Puhun seuraavassa osaksi itselleni, ja tää menee varmaan monen näkökulmasta ohi aiheen:

Sanotaan että päätyy vaikka yhtäkkiä soittamaan blues-bändissä, jossa henkilökemiat ei toimi kovin hyvin ylipäätään eikä olla samalla sivulla siitä, mihin pyritään koko touhulla, soundillisesti, biisien osalta yms.

Silloin soittaessa tilanne saattaa jossain mielessä tuntua epämukavalta.
      Yksi tapa reagoida tommoseen on yrittää "ratkaista" sitä "olemalla hyvä" tai pääsemällä johonkin juuri tietynlaiseen tilaan. Soittaa silmät kiinni ja käpertyy itseensä, pinnistelee, ehkä katsoo omaa soitinta tai keskittyy tarkasti johonkin yhteen asiaan. Siitä seuraa joitain hyviä hetkiä, mutta ne on aika työn takana, ja niitä voi olla vaikea toistaa, jos se koko prosessi on tommonen.

Toinen tapa vois olla, että soittaa jotain ihan perussettiä niin että se ei edes vie eikä vaadi paljon mitään tai ei ainakaan ime koko fokusta. Nostaa katseen muihin ja kommunikoi ja osallistuu sillä tavalla.

Tää liittyy osittain tohon, mitä edellä oli maalailtu joistain opettajista, ja siis... semmoseen ajatukseen näistä tiloista ja niiden heikkouksista ja rajoitteista. En rupea sitä sen enempää nyt kelaamaan auki, mutta pistin itselleni ylös, ehkä myöhempää varten tai jotain.

[Melodious Oaf]

Koen, että mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä suurempaan rooliin herkkyys ja havainnoinnin merkitys kasvaa. En jotenkin koe, että kyse olisi liiasta yrittämisestä tai jostain liian suuresta taustatehtävästä. Eihän havainnointikykyä voi laittaa pois päältä, että väsyisi vähemmän. Kasvatus- ja opetusalalle peräänkuulutetaan sensitiivisiä ihmisiä, mutta välillä käy mielessä, että pitäisiko siellä olla sittenkin ne kovimmat tyypit - he eivät huomaa kaikkea eivätkä siten(kään) "tunne luissaan" lasten vastaamattomia tarpeita. En tiedä, kuinka paljon opettajien väsyminen on ammattitaito tai oman työn rajaamisen kysymys, ja kuinka paljon persoonallisuuskysymys. Oli miten oli, jatkuva intensiivinen läsnäolo lapsiryhmässä vaatii ihmiseltä aika paljon resursseja. Toisaalta se antaa myös paljon.

Toi on kyllä totta että mitä pienempi lapsi, sen suurempi merkitys herkkyydellä ja havainnoinnilla.

Ei mun mielestä se ole ongelma että ihmisellä on joku tommonen herkkyys tms vahvuutena, ja se on tosi kovaa valuuttaa pienten kanssa ja vaikka erityislasten tai sellaisten, jotka saattaa jollekin muulle olla ihan mahdottomia, mutta onkin tollaselle ihmiselle jopa tavallista helpompia.

Mutta oon osittain sillä kannalla että... joo, siitä voi tehdä liikaa jutun itselleen että ymmärrän ja tiedän ja havainnoin ja meen tämmöseen tilaan ja tää on se mitä pitää tapahtua ja joka on hyvää. Ei se aina oo se mitä tarvitaan eikä hyvä sulle eikä edes muille.

Tosi raa'asti sanottuna se voi mennä siihen että sulle pitäis ikään kuin järjestää sellaiset olosuhteet joissa se on just oikea juttu ja toimii. Ja sitten pitäis järjestää sellanen elämä että sä jaksat sitä viis päivää viikossa tehdä.

Mutta eihän siinä tietyt realiteetit vaan mee noin tietenkään.

[TSS]

Mutta oon osittain sillä kannalla että... joo, siitä voi tehdä liikaa jutun itselleen että ymmärrän ja tiedän ja havainnoin ja meen tämmöseen tilaan ja tää on se mitä pitää tapahtua ja joka on hyvää. Ei se aina oo se mitä tarvitaan eikä hyvä sulle eikä edes muille.

Tosi raa'asti sanottuna se voi mennä siihen että sulle pitäis ikään kuin järjestää sellaiset olosuhteet joissa se on just oikea juttu ja toimii. Ja sitten pitäis järjestää sellanen elämä että sä jaksat sitä viis päivää viikossa tehdä.

Mutta eihän siinä tietyt realiteetit vaan mee noin tietenkään.

Aiemmin jo sanoinkin, että kun ihminen ylikuormittuu, hänen vahvuutenaan toimiva herkkyys (sensory processing sensitivity, joka on herkkyyttä sekä sisäisille että ulkoisille ärsykkeille) helposti muuttuu heikkoudeksi, ja voi johtaa vähemmän herkkään verrattuna nopeampaan väsymiseen. Ei sitä kuitenkaan voi halutessaan napsauttaa pois päältä ja ottaa niin sanotusti rusinoita pullasta. Enkä puhu tässä mistään ääri-ilmiöstä, vaan temperamenttipiirteestä, joka löytyy tutkimusten mukaan noin 20-35% ihmisistä. Tällainen herkkyys toimii pääsääntöisesti opettajan vahvuutena ja muistelen lukeneeni tutkimusta, jonka mukaan opettajissa on paljon herkkiä ihmisiä.

Herkkyyttä käsittääkseni mitataan jollain tapaa myös valintamenettelyssä opettajien koulutusohjelmiin. Herkkyyttä siis pidetään opettajalle hyvänä ominaisuutena, mutta kaikella on aina kääntöpuolensa, ja heittelinkin jo ajatusta ilmaan, että joillain alueilla vähemmän herkät tyypit saattavat hoitaa homman paremmin. Minusta on hyvä, jos lasten kanssa toimii monenlaisia persoonallisuuksia, eikä ole olemassa jotain yhtä hyvän opettajan persoonallisuuscoctailia. Ihmiset täydentävät toisiaan.

Miten tämä nyt liittyy epämukavusalueisiin, en enää ihan tarkalleen muista. Kaipa siten, että herkkyys voi olla väylänä epämukavuusalueelle joutumiseen ihmisen väsyessä.

[Toope]

Pojalle saa toki melko pienestä pitäen opettaa, mitä on olla mies. Samoin kuin tytölle, mitä olla nainen.
Jos on 200 000 vuotta toiminut, toimii vieläkin.

[-:)lauri]

Pojalle saa toki melko pienestä pitäen opettaa, mitä on olla mies. Samoin kuin tytölle, mitä olla nainen.
Jos on 200 000 vuotta toiminut, toimii vieläkin.

Eli puheet siitä, kuinka pitäisi "antaa poikien olla poikia ja tyttöjen tyttöjä" voidaan ainakin sinun kohdallasi lasten vanhempana unohtaa?

[Toope]

Annetaan lasten olla normaaleja, ilman wokea.

[-:)lauri]

Annetaan lasten olla normaaleja, ilman wokea.

Antamisen ja normaalin käsitteiden kanssa ongelmia?

[Melodious Oaf]

Aiemmin jo sanoinkin, että kun ihminen ylikuormittuu, hänen vahvuutenaan toimiva herkkyys (sensory processing sensitivity, joka on herkkyyttä sekä sisäisille että ulkoisille ärsykkeille) helposti muuttuu heikkoudeksi, ja voi johtaa vähemmän herkkään verrattuna nopeampaan väsymiseen. Ei sitä kuitenkaan voi halutessaan napsauttaa pois päältä ja ottaa niin sanotusti rusinoita pullasta. Enkä puhu tässä mistään ääri-ilmiöstä, vaan temperamenttipiirteestä, joka löytyy tutkimusten mukaan noin 20-35% ihmisistä. Tällainen herkkyys toimii pääsääntöisesti opettajan vahvuutena ja muistelen lukeneeni tutkimusta, jonka mukaan opettajissa on paljon herkkiä ihmisiä.

Samaa mieltä siitä, että erilaisia opettajia tarvitaan ja että he täydentävät toisiaan.

Se on hienoa, että herkkyys nähdään aiempaa enemmän vahvuutena, sille on tehty tilaa ja että sitä jopa toivotaan opettajilta.

En tiedä herkkyydestä tässä mielessä kovinkaan paljoa: en ole siitä mitään lukenut enkä perehtynyt oikeastaan mitenkään. Mun ajatukset lähtee koko asiassa lähinnä omista kokemuksista, tuntemistani ihmisistä tekemistäni havainnoista ja sen sellaisesta, jolloin varmasti puhun välillä jostain muusta vaikka käytän sanaa "herkkyys".

Tarkemmin ajatellen esimerkiksi pienten lasten kanssa aika tärkeää on ihan vain rauhallisuus ja tietynlainen hitaus. Monet niistä käy helposti ja luontaisesti niin kovilla kierroksilla, että se nyt vaan tekee hyvää jos joku osaa niitä sopivasti laskea vaikka jossain luokkahuonetilanteissa. Ehkä tässä yhteydessä semmonen herkkyys on hyödyllistä, että on luonnollista havainnoida niiden tilaa ja laittaa vaikka jotain letkeää musiikkia taustalle, jos ne meinaa mennä liiankin hitaalle -- ja niin pois päin.

Mutta silloin jos lasten kanssa on ja tekee silloin kun ne päinvastoin toimii kovilla kierroksilla, en tiedä, kuinka hyödyllistä silloin on tosi herkkä reagointi niiden juttuihin. Silloin se on helposti joko itselle tosi kuormittavaa tai sitten yrittää vaan rauhoitella, vaikka oikeasti tietysti kuuluu ja saa välillä mennä vähän kovempaakin

Mulla on ehkä vähän vaikeuksia kunnolla ymmärtää herkkyyttä stabiilina ja selkeänä ominaisuutena tässä mielessä jossa sitä kuvaat.

Mulle tulee mieleen että joku voi olla ns. stereotyyppisesti herkkä. Puhuu ja toimii tosi pehmeästi. Ei siedä vaikka sitä että vihanneksia pilkkoessa veitsi kopsahtaa liian kovaa leikkuulautaan jne.

Vois ajatella että tommosessa olis taustalla se että jotkut aistit on herkkiä tai ulkoisesta ärsykkeestä tulee sisäisenäkin ärsykkeenä sellainen johon reagoi voimakkaasti.

Mutta vaikka tämmönen ihminen on helppo nähdä "herkkänä", se voi olla joissain asioissa toisaalta ihan mielettömän kova Ja sitten vaikka äänien suhteenkin se, mikä haittaa ja on liikaa, oikeasti riippuu aika monesta asiasta.
   E: Sama ihminen voi olla tosi kova ja ei herkkä monille asioille. Nimenomaan ei havainnoi jotain, jolloin tää kuva siitä että se näkee ja havainnoi on tavallaan harhaanjohtava. Tai jos tän haluaa viedä tosi sfääreihin niin... miksei toi suhtautuminen siihen veitsen napseeseen itsessään ole helvetin "kovaa". 
   Usein se on mulle vähän mysteeri, onko esimerkiksi jollain ihmisellä tietty pehmeys tai herkkyys tai tämmönen opittua — tai onko toisaalta jonkun ihmisen näennäinen kovuus joissain asioissa opeteltua niin että sen alle kätkeytyy herkkyys joka on siellä koko ajan.
   Siihen ei välttämättä ole vastausta, mikä on perimmäinen totuus, ns. metafyysisessä mielessä, jostain ihmisestä. Vaan se ihminen on vaan jännä ilmiö jolle ei aina ole mitään kattavaa selitystä. Ja toisaalta mä itse ajattelen että siihen liittyy jotain semmosia valintoja siitä, miten haluaa elää ja millainen haluaa olla. Ei silleen että kaikkea valittais tietenkään, mutta jollain tasolla ihmiset silti sekä muovautuu että muovaa itseään — mikä on ihan oikein. Ja siinä pyritään tekemään omasta elämästä ja tavasta elää sellaista että se palvelee itseä ja toimii itselle — ja niin pois päin.
   Tarkoitan että sitä ei kuitenkaan voi täysin kytkeä irti arvoista ja ihanteista ja sen sellaisesta, mitkä nekin voi tietysti olla ihmisessä alttiuksina ja erilaisina valmiuksina ihan ruumiillisellakin tasolla.

En sano että sen saa päälle ja pois, tai että se ois millään lailla teskenneltyä että vaikka joku veitsen napse stressaa.

Mutta tällä ihmisellä on jotain vaihtoehtoja siinä, mihin se kohdistaa huomionsa ja mitä se tekee sillä. Lisäksi joku meteli kuormittaa ja häiritsee riippuen siitäkin, miten suhtaudut siihen. Jos oot jossain keikalla ja tanssit ja nautit ihan täysillä, siinä tapahtuu täysin luonnostaan semmonen "pehmeneminen" ja "rentoutuminen" suhteessa tiettyyn meteliin ja niihin ärsykkeisiin.

En väitä että tommosen pystyy täysin tahdonalaisesti tekemään itse, mutta ehkä... epäilen että se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista että jollekin äänet on vaan kuormittavia ylipäätään.

Kuten yritin äsken sanoa, suhtaudun ylipäätään vähän epäilevästi ihmisten liian helppoon ja nopeaan luokitteluun.

Toisaalta en tiedä tästä asiasta, ja varmasti siinä on taustalla ihan mitattuja ja täysin toistettavia juttuja, eli se voi olla vaan fiksumpaa ja täsmällisempää puhetta herkkyydestä kuin ao. sanan käyttö mulla

Mutta mulla on joku epäilys siitä että tommoset asiat kuin "epämukavuusalue" tai "herkkyys" tai muut tuppaa helposti muuttumaan vähän semmosiks metafyysisen tason olioiksi omassa maailmanjäsennyksessä. Ja en luota ihan täysin siihenkään, etteikö tämmöstä helpon ja paljon selittävän luokittelun kiusausta ja sellaiseen lankeamista vois olla ihan akateemisessakin viitekehyksssä.

Silti mun pitäis vaan perehtyä aiheeseen ennen kuin edes sanon tommosta. Mutta en ole siihen vielä päässyt tarttumaan.

Kulutin itseni aika mukavasti loppuun ja sain pään pehmeäksi keräämällä viikonlopun mustikoita    Pahoittelen jos tommonen semisekava latelu tuntuu ikävältä vastaukselta siihen verrattuna että vaan kysyisin niistä jutuista tai lukisin ensin itse vähän enemmän taustaa

[Socrates]

Hesarin uusimmassa Visio-liitteessä sijoittaja Kim Väisänen pitää epämukavuusalueen ihannointia "kaikkein suurimpana paskana". Jos sinne jää asumaan, palaa loppuun.

[Hiha]

Tämä mies kuului parhaaseen A-ryhmään. Hän lähti merille.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009021123.html

Sittemmin hän on poistunut epämukavuusalueelta takaisin maihin.

[Toope]

Annetaan lasten olla normaaleja, ilman wokea.

Antamisen ja normaalin käsitteiden kanssa ongelmia?

EI, vain kieroutuneen yhteiskunnan kanssa ongelmia.