Epistemologia eli tieto-oppi

[Lenny]

Siirrän vähän keskustelua tänne toisesta ketjusta. Aihe on kiinnostava koska olen viime aikoina palaillut takaisin koulun penkille ja eräs viimeisimmistä kursseista on ollut otsikon mukainen.

Minä en tosin tiedä miten totuus määritellään. Ymmärtääkseni tieteenfilosofiassa puhutaan samassa(?) yhteydessä enempi käsitteestä tieto, jonka se määrittelee parhaiten perustelluksi tosi uskomukseksi.

Tiedon, totuuden, ja perustelun (tai oikeutuksen) käsitteitä tutkitaan tällä hetkellä erittäin aktiivisesti filosofiassa. Ehkä vaikutusvaltaisin aihetta tutkiva nykyfilosofi on Alvin Goldman. Hän käyttää uskomusten oikeuttamiseen luotettavuuden käsitettä. Tiedon edellytyksenä on, että uskomus on luotettavasti muodostettu. Totuus sen sijaan on paljon ongelmallisempi käsite.

Yleisemminkin näen totuuden viittaavan liiaksi johonkin pysyvään, joka ei käy yhteen modernin tieteen ja sen tekijöiden rajallisten kykyjen kanssa mutta sopii uskontoihin ja vanhentuneeseen arkiajatteluun.

Totuuden käsite edelleenkin liittyy tiedon käsitteeseen, tosin nykyään monet filosofit pyrkivät määrittelemään sen niin, että sillä ei ole metafyysisiä kytköksiä. Käytännössä siis käsitteeltä "totuus" yritetään poistaa sen sisäänrakennettu viittaus todellisuuteen, tai sen luonteeseen, mikäli sitä nyt ylipäätään tarvitaan. Nykyfilosofien mukaan voimme ihan hyvin sanoa tietävämme vaikka olisimmekin Descartesin demonin riivaamana, tai maailma olisi simulaatio, tai mitä hyvänsä ajatuskokeita skeptikot nyt sitten keksivätkin. Modernissa tieto-opissa ei siis enää tavoitella absoluuttisesti erehtymätöntä tietoa.

On myös edelleen niitä, jotka kytkevät totuuden tiukasti tiedon käsitteeseen ja "todellisuuteen". Uskomuksesta tekee tietoa vasta se, että se vastaa todellisuutta (korrespondenssiteoriat) tai vähintäänkin se, että se on ristiriidaton suhteessa uskomusjärjestelmään (koherenssiteoriat). Näiden klassisten teorioiden ongelmana on juuri tämä ontologinen kytkös: ne tekevät jonkinlaisen olettamuksen todellisuuden luonteesta, tyypillisesti akselilla realismi vs. antirealismi. Tieto-oppi pyrkii sanoutumaan irti sellaisesta, koska se on omiaan sotkemaan tiedon analyysia tarpeettomasti.

Joidenkin mukaan koko keskustelu on turha: tieto ei ole mikään filosofian kysymys, vaan luonnollinen ilmiö ja kuuluu siis luonnontieteen, tai vaikka kognitiotieteen piiriin (esim. W.V. Quine).

Yleisellä tasolla voisi todeta, että filosofiassa tieto-oppi ei missään tapauksessa ole loppuunkaluttu aihe, eikä sen tutkimista asioista löydy edelleenkään yksimielisyyttä.

Tässä aika hyvä tieto-opin yleisesitys: https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/tieto-oppi

[TSS]

Filosofien lisäksi myös me tavalliset kuolevaiset joudumme kai useinkin miettimään, mikä on tietoa. Oletamme, että on olemassa jokin totuus, todellinen asioiden tola, ja pohdimme uskomustemme suhdetta tuohon totuuteen. Arvioimme tiedonlähdettä, tai etsimme todisteita arvioidaksemme uskomustamme. Ehkä, mikäli meillä on riittävästi todisteita, jonka valossa tuntuisi perusteettomalta olla omaksumatta uskomusta, pidämme sitä tietona. Toisaalta tällainen todistustaakan keruu tuntuisi aika mahdottomalta arkielämässä, emmekä voisi tällöin uskoa myöskään muiden ihmisten todistuksia.

Ehkä uskomus on tietoa, jos se perustuu päättelyketjuun ja ylipäätään rationaalisuuteen. Toisaalta saamme välillä aika luotettavaa tietoa maailmasta suorilla havainnoilla. Tosi elämässä käytännölliseltä tuntuu lause "totuus on toimivuutta", joka on jäänyt jostain mieleeni.

[Karikko]

^
Uskonto on "todellista", sitä (niitä) on joka puolella riittävästi.  Sen sisältö ei silti kerro mitään "todellisuudesta".

[Toope]

Filosofian teoretisoinnit ovat aina minulle menneet vähän yli ymmärrykseni, vaikka periaatteita ajattelusta ymmärränkin. Toisille maailma on teoreettista, joillekin enemmän kokemusperäistä. Itse en ole koskaan oppinut syvällistymään teoreettisiin käsityksiin, maailma toimivana kiinnostaa enemmän.

[-:)lauri]

Minä en tosin tiedä miten totuus määritellään. Ymmärtääkseni tieteenfilosofiassa puhutaan samassa(?) yhteydessä enempi käsitteestä tieto, jonka se määrittelee parhaiten perustelluksi tosi uskomukseksi.

Tiedon, totuuden, ja perustelun (tai oikeutuksen) käsitteitä tutkitaan tällä hetkellä erittäin aktiivisesti filosofiassa. Ehkä vaikutusvaltaisin aihetta tutkiva nykyfilosofi on Alvin Goldman. Hän käyttää uskomusten oikeuttamiseen luotettavuuden käsitettä. Tiedon edellytyksenä on, että uskomus on luotettavasti muodostettu. Totuus sen sijaan on paljon ongelmallisempi käsite.

[...nips...]

Tässä aika hyvä tieto-opin yleisesitys: https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/tieto-oppi

Huomaan tuon tieto-opin yleisesityksen vaihtoehdoista laskeutuvani jonnekin epäsuoran realistin ja skeptikon välimaastoon. Tiedon sijaan, minulla on vain vaikutelmia, joista käyttökelpoisin mieleeni pulpahtava tai ilkeän tiedemiehen sinne syöttämä voittaa "tietokilpailun". Minulle kelpaa oikein hyvin myös tuo Alvin Goldmanin tiedolle edellyttämä vaatimus sen muodostamisen luotettavuudesta, vaikka tosiaan omalla kohdallani olisi kyse tiedon sijaan vaikutelmastani.

Olen valinnut tämän vaikutelmalähtöisyyden yhtäältä omakohtaisten dunning & kruger -kokemusteni vuoksi ja toisaalta tuntemani tieteellisen tiedon luonteen vuoksi. Tieteelliset tietomme ovat ensinnäkin vääriä virhemarginaalien ulkopuolella ja toisekseen meidän pitäisi tietää, mitä emme tiedä, että emme tiedä, jotta voisimme olla varmoja, että tieteelliset tietomme pitäisivät varmasti paikkansa edes virhemarginaalien sisällä.

Sen lisäksi ja mitä ensikäden kokemuksiimme/havaintoihimme tulee, näyttäisi siltä, että ainakin kaikki arjessamme kokemamme/havaitsemamme ilmiöt ovat poikkeuksia lukuun ottamatta vain tilastollisesti olemassa. Kvanttitasolla niitä ei joko ole olemassa tai emme vain ole vielä löytäneet niitä sieltä. Ne siis vaikuttavat syntyvän vasta, kun kvantteja on kerralla läsnä aivan perkeleen monta tai ainakaan meidän ihmisten aistit eivät juurikaan havaitse ilmiöitä, joissa ei olisi kerralla läsnä kuin aivan perkeleen monia kvantteja.

[Lenny]

Filosofien lisäksi myös me tavalliset kuolevaiset joudumme kai useinkin miettimään, mikä on tietoa.

Se on kyllä totta, että kysymys on tärkeämpi kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Ainakin itseäni tuntuu vaivaavan joku kummallinen tarve tietää kaikenlaista, tai vähintäänkin olla jotakin mieltä. Miksi muka pitäisi olla aina jotakin mieltä? Ehkä jonkinlainen pyrrhonistinen ote moniin asioihin voisi olla ihan paikallaan. Ainahan ihmisillä nousee ajatuksia ja uskomuksia, mutta usein ne on lopulta aika yhdentekeviä ja niihin on turha sitoutua.

[Melodious Oaf]

Lennyn linkkaama yleisesitys oli todella hyvä ja siinä annetut esimerkit jo sinällään kiinnostavia.

Jonkinlaisena aivojen ilmavaivana jäi päähän pyörimään ajatus, että nykyfilosofian suuntaus, jossa pyritään poistamaan metafyysisiä kytköksiä, on siinä mielessä pragmaattinen, että ongelma kannattaa rajata sellaiseksi, että sen ratkaisulle tai onnistuneelle käsittelylle on edellytyksiä.
    Toisaalta filosofialle (kuten myös hengellisyydelle tai uskonnolliselle ajattelulle) on tyypillistä sellainen perusinhimillinenkin taipumus haluta enemmän, pyrkiä yleistämään ja kurottamaan edemmäs.
    Ihan yksinkertaisesti uskomuksia muodostetaan vaikkapa sen perusteella, mitä voi nähdä, koskea, tuntea ja niin pois päin. Ne on ehkä myös kulttuurisidonnaisia juttuja, mitä näissä on painotukset.
    Ei se ehkä vielä ole edes tietoa — mutta mulle tuli Gettier-latoesimerkistä mieleen, että se että se on oikeasti lato mahdollistaa sen, että sen uskomuksen perusteella tehty toiminta onnistuu. Mutta yleisesti paljon riippuu siitä, mitä niillä uskomuksilla on tarkoitus tehdä. Kuinka pitkälle sen oikeasti tarvitsee kantaa. Pitääkö sun kaverin voida ostaa se lato vai esiintyykö se pelkästään jonkun anekdootin osana roolissa "lato".

Mutta filosofialle ja hengellisyydelle ja ehkä jopa ihmisille sinänsä on ominaista semmonenkin että... okei, on olemassa aistumuksia ja erilaisia tapoja kokea jotain tai joku praksis, mutta sitten kysytään että mikä on "todellisuus" siellä kaiken takana.
     Joogatermein asana ei ole sama asia kuin jooga vähän niin kuin erilaiset tavat tehdä tulta eivät ole sama asia kuin tuli sinänsä.

Tollanen draivi tuskin lakkaa olemasta, eikä sen takia varmaan ton tyyppiset keskustelutkaan lopu, mutta en minäkään oikeasti tiedä, kuinka hyödyllistä on semmonen halu ulottaa ymmärrystä edemmäs ihan vain koska mikään ei riitä.

[Hayabusa]

Täytyy tutustua joskus paremmilla silmillä Lennyn linkkiin.

Laitanpa tässä täkyksi muistutuksen tietää-verbin etymologiasta. Sehän tulee yleisimmän käsityksen mukaan sanasta tie. Ja tietää kai alunperin tarkoitti kykyä seurata saaliseläimen jälkiä, jotka siis muodostivat sen tien. Tietäjä lienee siis ollut hyvä jäljittäjä tai henkilö joka jälkien perusteella on osannut kertoa, mihin kannattaa mennä väijymään. Olisiko tieto sitten se satimeen saatu soopeli? 
Myöhäisemmät tietäjät ovat sittenmin väätäneet sanan tiede samasta juuresta.

Sen verran ehdin lurkia Lenny linkkiä, että siinä puhuttiin anglo-saksien know-how sanasta. Sehän viittaa samanlaiseen osaamisen korostamiseen. Tärkeää on kyetä toistamaan ruukun tai metsästysjousen tekeminen. Vähän hyppien tästä päästään siihen, että tieto pitää saavuttaa yhä uudestaan ja uudestaan. Siihen meitä johdataa tiede tai vanhemmalla termillä tie.

[Melodious Oaf]

Laitanpa tässä täkyksi muistutuksen tietää-verbin etymologiasta. Sehän tulee yleisimmän käsityksen mukaan sanasta tie. Ja tietää kai alunperin tarkoitti kykyä seurata saaliseläimen jälkiä, jotka siis muodostivat sen tien. Tietäjä lienee siis ollut hyvä jäljittäjä tai henkilö joka jälkien perusteella on osannut kertoa, mihin kannattaa mennä väijymään. Olisiko tieto sitten se satimeen saatu soopeli? 
Myöhäisemmät tietäjät ovat sittenmin väätäneet sanan tiede samasta juuresta.

Täähän avaa hyvinkin mielenkiintoisia näkökulmia.

Ravinnon hankintaan yms. kuuluvaan osaamiseen liittyy paljon sellaista, että ne uskomukset saattaa nimenomaan olla aika hämäriä tai jostain satunnaisesta syystä oikeassa.

Jos ne toimii ja marjoja kertyy tai soopeleita jää ansaan, onhan niissä silloin joku olennainen kytky tai pointti takana, mutta...  sen tekemisen yhteys uskomuksiin saattaa olla aika löyhä. Etenkin siinä mielessä että jos selität mitä uskot tai miten ne hommat menee, et välttämättä edes osaa välittää siitä sitä olennaista, eikä sulla tarvitse olla semmosta täysin eksplikoitavissa olevaa ymmärrystä, jonka sellaisenaan tai suoraan pystyy välittämään muille.
     Muut voi katsella sitä sun tekemistä ja oppia siitä jotain. Sitten ne voi kuunnella niitä sun selityksiä ja olla ymmärtämättä niitä Tai ottaa ne vaan jonain palautteena että sähän voisit vielä kehittää tota miten teet. Ja sitten niiden oma ymmärrys kehittyy tekemisen yhteydessä eikä välttämättä palaudu sekään enää mihinkään niiden saavutettavissa oleviin selityksiin.

Tiede poikkeaa tästä  projektina sikäli että siinä ne asiat pitäis periaatteessa olla täysin eksplikoitavissa, välitettävissä ja toistettavissa, vaikka tietysti hiljaista tietoa ja kulttuuria ja erilaista käytännön juttuihin liittyvää osaamista on siinäkin.

Jotkut filosofit tekee tässä sellaisen eron, että "uskomus" ei edes ole sama asia kuin jokin uskomusta kuvaava propositio. Tässä edellä käytän sanaa "selitys" siitä kun joku kertoo mitä ajattelee ja uskoo tms. Mutta tollasten propositioiden tai selitysten joukkojen suhde sun käytännön tekemiseen on aika löyhä. Ja sen voi ajatella myös niin, että uskomuksen ei tarvitse olla edes sanoja vaan se on jotain... muuta ja kiinteämmin yhteydessä toimintaan. Ja sitten niiden sanallistaminen ja kuvailu on oma eri juttunsa, joka on sinänsä vähän huojuvaa ja epäluotettavaa.

[Hiha]

Totuuden käsite edelleenkin liittyy tiedon käsitteeseen, tosin nykyään monet filosofit pyrkivät määrittelemään sen niin, että sillä ei ole metafyysisiä kytköksiä. Käytännössä siis käsitteeltä "totuus" yritetään poistaa sen sisäänrakennettu viittaus todellisuuteen, tai sen luonteeseen, mikäli sitä nyt ylipäätään tarvitaan.

Totuus ja tieto ovat erittäin abstrakteja sanoja. Niitä on hankala määritellä tavalla, joka olisi sekä järkevä että yleispätevä.

Ihmiset käyttävät niitä kai yleensä suunnilleen näin. Tieto on asia, josta on vakuuttunut aika varmasti. Ei ole järkevää syytä epäillä muuta (vaikka periaatteessa on mahdollista että tieto onkin väärä). Totuus on yleisempi muotoilu joka täsmää yksittäisten tietojen kanssa, silloinkin kun totuutta testaa vähän yllättävämmästä suunnasta. Taas kerran, totuutta ei ole koeteltu kaikin mahdollisin tavoin, eikä se olisi edes mahdollista, mutta sen verran monesti, että arkielämässä sen paikkansapitävyyttä ei viitsi epäillä. Tällaiset tieto ja totuus ovat häilyviä ja epätarkkoja sekä eri ihmisillä hivenen erilaisia.

Kun tiedolle ja totuudelle väsää rajoja, mitä ne ovat ja mitä ne eivät ole, sanojen tarkoite lakkaa pikkuhiljaa vastaamasta mitä muut mieltävät niiden olevan. Paraskin määritelmä pätee vain oman viitekehyksensä sisällä. Siksi sellaisten tutkiminen käykin filosofiasta. Vaatii aikaa ja aitoa mielenkiintoa lukea tekstiä, jonka jokaisesta sanasta pitää muistaa – tai palata tarkistamaan – kappaleen pituinen määritelmä.

[Karikko]

Totuuden käsite edelleenkin liittyy tiedon käsitteeseen, tosin nykyään monet filosofit pyrkivät määrittelemään sen niin, että sillä ei ole metafyysisiä kytköksiä. Käytännössä siis käsitteeltä "totuus" yritetään poistaa sen sisäänrakennettu viittaus todellisuuteen, tai sen luonteeseen, mikäli sitä nyt ylipäätään tarvitaan.

Totuus ja tieto ovat erittäin abstrakteja sanoja. Niitä on hankala määritellä tavalla, joka olisi sekä järkevä että yleispätevä.

Ei se ole vaikeaa, vaan mahdotonta, jos pidetään kriteerinä sitä, että sen jokainen hyväksyisi.

Määritelmät kertovat ihmisen ymmärryksestä- "hän siis (ihminen) ymmärtää omia määritelmiään.

Mutta jos on kolme ihmistä koolla, niin todennäköisesti jokainen ei ymmärrä samalla lailla, tai ehkä kaksikin riittää.

[Laika]

On myös edelleen niitä, jotka kytkevät totuuden tiukasti tiedon käsitteeseen ja "todellisuuteen". Uskomuksesta tekee tietoa vasta se, että se vastaa todellisuutta (korrespondenssiteoriat) tai vähintäänkin se, että se on ristiriidaton suhteessa uskomusjärjestelmään (koherenssiteoriat).

Noissa vastauksissani laurille ja muutenkin viime aikoina olen käyttänyt sanaa 'totuus' juuri korrespondenssin kannalta. Siihen nähden että olen käyttänyt sanaa varsin arkisessa merkityksessään, on vastaanotto hiponut pilkallisuutta. Olen myös esimerkein yrittänyt edellyttää muilta kirjoittajilta jonkinlaista korrespondenssia, kun he ovat kirjoittaneet Ukrainan sodasta -kun julkisuuteen levitettiin väitteitä joukkohaudoista Mariupolin länsipuolella, laitoin paikan päällä käyneen journalistin videoaineistoa.

Edellinen ei ole haitannut ihmisiä levittämästä väitteitä -jopa Helsingin Sanomien kaltaisten julkaisujen- jotka toimitetaan heille kirjallisesti Kiovan pr-osastolta Washingtonin kautta. Jos ihmisille yrittää sanoa, että tämä ei ole uusi talvisota, ja harhaanjohtavaa analogiaa on käytetty tietoisesti propagandatarkoituksessa, niin minkäänlainen mainitsemasi korrespondenssi ei ole auttanut keskustelua etenemään tällaisista uskomuksista. Todisteilla ikäänkuin ei ole merkitystä, mikä taas minun mielestäni ajatuksena sotii täysin mainitsemani arkisen totuuden välttämättömiä ehtoja vastaan (nuo ehdot eivät ole riittäviä jonkinlaisessa korkeamman kategorian totuuden mielessä, enkä sellaista ole väittänyt). Kun nuo ehdot kuitenkin tarkoituksellisesti sivuutetaan, niin silloin keskustelija ei ole totuudellinen tarkoituksessa 'etsii totuutta'. Tällöin ei siis täytetä edes välttämättömiä totuuden ehtoja. Jos käytetään kreikkalaisten ilmaisua hamartia, tragedian sankarin osumista harhaan, tai konkreettisimmillaan ohi maalista jousella ampumista, ei tässä sen sijaan tähdättäisi maaliin lainkaan.

Ei tietenkään tarjoamani totuuskäsitys ole täyttänyt ehdottomia metafyysisiä vaatimuksia sen tarkemmin. Mutta keskustelun kaksoistandardi ei toisaalta edellytä useilta muilta kirjoittajilta minkäänlaista lähdekritiikkiä, kelpaa kun lähteeksi on mainittu 'Atlantic Council' ja ilmoitettu tieto on toimitettu Ukrainan presidentinkansliasta. Sitä vastoin minulta vaadittiin tieteellistä vertaisarviointia Maidanin tapahtumille, ja siteeraamani ekstensiivinen tutkimus hylättiin, kun se ei täyttänyt näiden samaisten kriitikkojen mielestä tieteellisen julkaisukanavan kriteerejä. Mikä hyvänsä toisen käden lähde kelpasi, jos sen oli tuottanut Yhdysvaltain puolustusministeriö tai tiedustelupalvelu -ilman todisteita ja kehnosta julkaisuhistoriasta huolimatta- mutta paikan päältä kuvattu materiaali ei kelvannut, koska sen oli kuvannut väärä mies väärältä puolelta rintamalinjaa.

Minulla oli paljon vaatimattomampi määre mielessäni totuudelle, kun ilmaisin vastenmieleni tätä kaksoisstandardia kohtaan. Keskustelun tarpeisiin olisi hyvin riittänyt, että keskustelijat itse olisivat suoneet sijan epäilylle näkemyksessään Ukrainan lähihistoriasta ja sen tapahtumista, sen sijaan että projisoivat oman, laajalle levinneen kritiikittömyytensä todisteiden esittäjään.

Vaikkei väite 'Ukrainan sota ei ole uusi talvisota' ole kenties tieteellisesti todistettavissa, ei se tarkoita että sellaisen väitteen totuusarvo on sen vuoksi täysin mielivaltainen. Se on yleisluontoinen väite, joka sisältää tilan väitteen totuutta koskevalle argumentille (korrespondenssia ajatellen), ja se argumentti täällä sivuutetaan uudelleen ja uudelleen täysin välittämättä tarjotusta aineistosta. Se ei ole historiallista revisionismia vaan silkkaa poliittista sokeutta.

Yleisellä tasolla voisi todeta, että filosofiassa tieto-oppi ei missään tapauksessa ole loppuunkaluttu aihe, eikä sen tutkimista asioista löydy edelleenkään yksimielisyyttä.

Tässä aika hyvä tieto-opin yleisesitys: https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/tieto-oppi

Olen pitäytynyt siinä Wittgensteinilta periytyvässä näkemyksessä, että arkisessa tietämisen määrittelyssä ei sinänsä ole mitään vialla. Emme ainakaan isossa osassa väitteitä tarvitse totuudelle metafyysistä perustelua sen lisäksi, että tiedämme nousevamme ylös sohvalta ja lähtevämme liikkeelle silloin kun todella (tosiasiallisesti, totta puhuaksemme, totuuteen perustuen) niin teemme. Oikeastaan Wittgensteinin näkemyksessä, sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, nimenomaan täydellisen varmat lausumat kuten 1+1=2 eivät edes ole totuutta koskevia lausekkeita, vaan ne ovat loogisia tautologioita. So. niiden käyttäjä ei voi 'erehtyä tosiasioiden tilasta'. Olen pitänyt lapsellisina henkilöhyökkäyksinä sellaisia vääristelyjä, joiden mukaan ajattelisin tarkoittamastani historiallisesta totuudesta Wittgensteinin tarkoittamaa loogista varmuutta, kun olen puhunut totuudesta.

Minun ongelmani koski nimenomaan tuota erehtymistä tosiasioiden tilasta, ja sellaisten väitteiden sivuuttamista, jotka koskivat tuota erehdystä. Vaikuttaisi siltä, että ihmiset ovat päättäneet erehtyä, eikä mikään todistelu tai inhimillinen hinta auta pyörtämään tällaista tuhoisaa, kollektiivista päätöstä.

[Lenny]

Olen pitäytynyt siinä Wittgensteinilta periytyvässä näkemyksessä, että arkisessa tietämisen määrittelyssä ei sinänsä ole mitään vialla. Emme ainakaan isossa osassa väitteitä tarvitse totuudelle metafyysistä perustelua sen lisäksi, että tiedämme nousevamme ylös sohvalta ja lähtevämme liikkeelle silloin kun todella (tosiasiallisesti, totta puhuaksemme, totuuteen perustuen) niin teemme.

Eipä siinä tosiaankaan mitään vikaa ole. Arkipäiväinen ajatus tiedosta ja totuudesta liittyykin kaiketi useimmiten ns. testimoniaan, eli informaatioon jota saamme toisilta ihmisiltä, uutisista jne. Thomas Reidin käsitys asiasta oli jo hyvin lähellä nykyistä: ei ole mitään kategorista syytä hylätä testimoniaa tiedonlähteenä. Ihmiset ovat nykyään jo aika harjaantuneita medioiden lukemisessa, ja joka päivä tulemme paremmiksi.

Irrotin ketjun omakseen koska -:)lauri nosti esille kysymyksen totuudesta nimenomaan filosofian näkökulmasta.

[Melodious Oaf]

^^
Ei liity ketjun aiheeseen, mutta kommentoin lyhyesti Laikan Ukrainasta yllä esittämää:

Laika puhuu muista hyvin yleisesti ja samaistaen. Samalla hän tulee esittäneeksi asian niin että häntä kritisoi aina jokin ikään kuin yksi ja sama eri persoonissa esiintyvä metahenkilö, joka vaatii häneltä sellaista jota ei itse tee.

Tämä on epätäsmällistä, vääristelevää, epätotuudenmukaista ja niin edelleen – tai sitten se on vain retoriikkaa, johon kaikki tuo kuuluu tietoisena valintana.

Hänen puheensa vertaisarvioinnin kriteereistä on aivan... pihalla.

Minä luin sen Katchanovskin pumaskan ja useammankin tekstin häneltä. Pyrin arvioimaan sitä, mikä oli hänen näyttönsä ja kuinka luotettavaa siitä tehty päättely oli.

Se että teksti oli lähes julkaisukelvottoman sekavaa ja huonoa kieltä tietysti vaikeutti hommaa jonkin verran – jos yrittää argumentointia ja tutkimuksen rakennetta seurata – mutta se oli ja on lopulta sivuseikka.

Huomautan vain, ettei Laika ollut koko tekstiä edes lukenut, väitti vain sen olevan parasta saatavilla olevaa tietoa tapahtumista joita se käsitteli.

Ei hänellä ollut eikä voinut olla mitään käsitystä siitä, mikä siinä oli näyttö, mitä siitä tehtyt päätelmät eikä myöskään laajemmista taustoista ja viitekehyksistä homman taustalla.

Meille puhuu siis totuudesta ja samaistaen muita koskevista arvioistaan mies, jonka mielestä toi meni häneltä täysin putkeen kun taas muut kohtelivat häntä siinä hirveän epäreilusti ja väärin.

Tollanen pelleily pelkästään vesittää Laikan hyviä ja tärkeitä pointteja, mutta minkäs teet. Jauhakoon näitä samoja asioita ja miettiköön vaikka vertaisarviointia maailman tappiin, jos se jotenkin helpottaa.

[a4]

Laikalla on ihan hyvä pointti siinä että Ukrainan ja jopa USA:n informaatiota on helpompi unohtaa epäillä kuin vaikkapa imperialististen diktatuurien informaatiota.

Itse koen Maidanin epäselvyydet tyypilliseksi valtataistelujen eskaloituneeksi sekavuudeksi jossa äärimieliset ja tiedustelupalvelut pääsivät häärimään, mutta isossa kuvassa enemmistö sai haluamansa.

Mariupolin joukkohaudat olisivat ihan looginen lopputulema sille että hyökkääjä ampuu kaupungin maan tasalle ja mätääntyvät ruumiit haudataan nopeasti epidemiavaarankin takia.

Tiedon näen minä tahansa toimivana tarinana ja tieteelliset tarinat parhaiten toimivina tarinoina. Totuus on se tavoittamaton todellisuus ja maailma, jossa tarinoidemme toimivuus tulee koetelluiksi.