Kognitiivisten valmiuksiemme syntymekanismeista

[-:)lauri]

Löytyisikö järkeviä ajatuksia, kuinka tuo kognitiivisten valmiuksiemme biologia oikein toimii?

Tämä avaukseni on tällä kerta täällä Tieteiden alla siksi, että olisin kiitollinen jos näkemyksiä viitsittäisiin järkevällä tavalla hieman perustella pelkän julistamisen sijaan.

Inspiraationi lähteenä ovat toimineet Robert Sapolskyn kirjat Behave ja Determined: Life Without Free Will (siihen asti mitä olen kumpaakin ehtinyt läpi lukea). Ja sitten olen työstänyt syntyneitä vaikutelmiani tekoälyjen ChatGPT, Microsoft Copilot ja Google Geminin kanssa, sillä Sapolskyn ajatuksista syntyi kamala arsenaali tyhmiä kysymyksiä. Luullakseni alla oleva tämän hetken käsitykseni on kuitenkin linjassa Sapolskyn ajatusten kanssa sikäli, kun vain tyhmät kysymykseni saivat tekoälyt auttamaan ymmärrystäni oikein. Se on silti tietenkin vajaa Sapolskyn ajatusten tiivistys niiltä osin, joilta tekoälyt eivät ole vastailleet linjassa Sapolskyn kanssa tai en ole vain ymmärtänyt Sapolskya kyetäkseni muodostamaan tyhmiä kysymyksiäni oikein, puhumattakaan, että määrä, jonka olen kirjoistaan lukenut, riittäisi vielä koherentin kokonaiskuvan muodostamiseen.

Vaikka pohdin alla lopuksi käsittelemieni mekanismien vaikutusta älykkyysosamäärään, en haluaisi tästä ketjusta niinkään ÄO-keskustelua tai varsinaista menestymiskeskustelua, koska sille on ymmärtääkseni jo oma ketjunsa: Älykkyys, geenit ja menestyminen. Haluaisin tämän ketjun käsittelevän kognitiivisia valmiuksia laajemmin tai siis tarkemmin sanottuna sitä, millaisten biologisten ja tai ympäristön sanelemien mekanismien seurausta ne valmiudet, ajattelutavat ja ehkä jopa ajastusten sisältö itse kullakin on. Tosin jos ylläpito katsoo, että tämä ei poikkea riittävästi olemassa olevista ketjuista, sopii siirtää tämä oikean otsikon alle


Ihmisen genomissa on karkeasti ottaen noin 20 tuhatta geeniä, joista suuri osa (~16 000) ilmentyy aivoissa. Ihmisgenomissa on kaksi kopiota kustakin geenistä, mikä mahdollistaa laajan geneettisen variaation. Tämän seurauksena yksilöiden välillä voi olla suuri määrä erilaisia geneettisiä yhdistelmiä, jotka vaikuttavat siihen millaisiksi he kasvavat ja mahdollisiin sairauksien riskitekijöihin. Geneettisen variaation laajuus ihmispopulaatiossa on valtava. Se siis kattaa laajan kirjon mahdollisia ilmiasuja. ¹

Siitä huolimatta, että potentiaalisten variaation määrä on valtava, geenit eivät kuitenkaan yksin päätä, mitä niistä valmistetaan ja milloin. Moinen ajatus olisi hieman mutkia suoristaen analoginen toiselle ajatukselle, että talon pohjapiirustukset päättäisivät, mitä niistä rakennetaan. Tai että resepti päättäisi, mitä ruokaa siitä valmistetaan. Vaikka rakennusohjeet ovat enemmän tai vähemmän välttämättömiä juuri tietynlaiselle lopputulokselle, ne ovat vain ohjeet. Eivät ne itsenäisesti mitään tee.  (Ei ole lähdettä, mutta nämäkään analogiat eivät ole täysin omiani)

Toisin sanoen geenien ilmentyminen määräytyy monimutkaisten säätelymekanismien kautta, joista ehkä keskeisimpiin niistä lukeutuvat muun muassa promootio- ja vahvistusalueet, transkriptiotekijät ja epigenetiikka. ^{2, 3, 4}

Geenien aktivaatio riippuu siis monista ympäristötekijöistä, joita kutsutaan yleisesti geenien 'ympäristöksi'. Tärkeässä roolissa tässä ympäristössä ovat DNA:n promootio- ja vahvistusalueet, jotka toimivat kuin kytkimet; ne aktivoituvat vain, kun ympäristöolosuhteet ovat otolliset. Nämä alueet ovat erityisen herkkiä ulkoisille signaaleille kuten hormoneille, ravinteille tai stressille, jotka vaikuttavat niiden toimintaan välillisesti transkriptiotekijöiden kautta. ^{2, 3, 4}

Transkriptiotekijät, jotka ovat proteiineja, säätelevät geenien lukemista, eivät toimi nekään itsenäisesti, vaan aktivoituvat vastauksena näihin solun ulkopuolisiin signaaleihin. Tämä tarkoittaa, että vaikka perimämme on vakio, sen ilmentyminen voi vaihdella suuresti riippuen ympärillämme olevasta ympäristöstä. ^{2, 3, 4}

Lisäksi epigenetiikan mekanismit, kuten DNA-metylaatio ja histonimodifikaatiot, syventävät tätä vuorovaikutusta entisestään. Ne voivat muokata DNA:n rakennetta siten, että transkriptiotekijät pääsevät helpommin tai vaikeammin käsiksi promootio- ja vahvistusalueisiin. Tämä ei ainoastaan säätele geenien aktiivisuutta suoraan, vaan myös mukauttaa solujemme reaktioita ympäristömme jatkuviin muutoksiin. ^{2, 3, 4}

Täten, vaikka meidän genomimme antaa perusrakenteen, se on ympäristömme – kaikki ulkoiset ja sisäiset tekijät ympärillämme – joka lopulta määrittelee, kuinka ja milloin geenimme ilmentyvät. Tämä nähdäkseni osoittaa, kuinka dynaamisia, jos kohta monimutkaisia biologiset vaikutukset kognitiivisiin valmiuksiimme ovat. ^{5, 6}

Tosin dynaamisuus heikkenee kun keho oppii, että ulkomaailma kohtelee yksilöä korostuneesti aina tietyllä tavalla. Keho nimittäin sopeutuu ja alkaa vakioiman olosuhteita tarkoittaen, että se oppii selviytymään noissa olosuhteista ja vakioi ne lähtökohdaksi, jotta ei tarvitse joka kerta keksiä pyörää uudelleen. Tämä voi puolestaan vaikuttaa siis epigenetiikaan, eli tosiaan siihen, kuinka aktivoitavissa mitkäkin promootio- ja vahvistusalueet ovat ja siten millaiset potentiaalit jäävät sen seurauksena toteutumatta silloinkin, kun ulkomaailma ei ole stressaava tai ateria on ollut ravitseva. ^{7, 2, 3, 4}

Tämä antaa ainakin minun ymmärtää, miksi geenit selittävät suurimman osan variaatioista ÄO-tuloksessa korkeassa sosioekonomisessa (SES) ympäristössä elävillä (70 %), kun taas matalassa SES-ympäristössä elävillä ympäristö selittää variaatioista suurimman osan ja jolloin geenit eivät selitä variaatioista juuri mitään (10 %). ^{8, 9}


Yhteenveto

Vaikka väärä ruokavalio ja stressi ehkäisevät jo itsenäisinäkin muuttujina tehokkaasti sitä, kuinka suuri mentaalinen potentiaali tietyillä geeneillä voidaan saavuttaa, ruokavalio ja stressi eivät ole ainoita tekijöitä. ^{5, 6} Minun pitää työstää ajatuksia eteen päin. Ehkäpä kokonaisuus alkaa tämän ketjun, Sapolskyn kirjojen ja tekoälyjen kanssa vietetyn ajan kanssa joskus paremmin hahmottua.


Lähteet:

1 Sapolsky, Robert M. (2023). Determined: Life Without Free Will (p. 72 - 73, 511). Random House. Kindle Edition.

What about the flip side—a bunch of people all have the identical gene variant but live in different environments? You get precisely what was discussed above, namely dramatically different effects of the gene variant depending on environment. For example, one variant of the gene whose protein breaks down serotonin will increase your risk of antisocial behavior ... but only if you were severely abused during childhood. A variant of a dopamine receptor gene makes you either more or less likely to be generous, depending on whether you grew up with or without secure parental attachment. That same variant is associated with poor gratification postponement ... if you were raised in poverty. One variant of the gene that directs dopamine synthesis is associated with anger ... but only if you were sexually abused as a kid. One version of the gene for the oxytocin receptor is associated with less sensitive parenting ... but only when coupled with childhood abuse. On and on (and with many of the same relationships being seen in other primate species as well).

Dang, how can environment cause genes to work so differently, even in diametrically opposite ways? Just to start to put all the pieces together, because different environments will cause different sorts of epigenetic changes in the same gene or genetic switch.

Thus, people have all these different versions of all of these, and these different versions work differently, depending on childhood environment. Just to put some numbers to it, humans have roughly twenty thousand genes in our genome; of those, approximately 80 percent are active in the brain—sixteen thousand. Of those genes, nearly all come in more than one flavor (are "polymorphic"). Does this mean that in each of those genes, the polymorphism consists of one spot in that gene's DNA sequence that can differ among individuals? No—there are actually an average of 250 spots in the DNA sequence of each gene ... which adds up to there being individual variability in approximately four million spots in the sequence of DNA that codes for genes active in the brain.

If each of those polymorphic spots comes in one of merely two possible versions, the number of different genetic makeups would be two to the four millionth power, a pretty good approximation of infinity—two to the mere fortieth power is something like a trillion.


2, ChatGPT 4.0, https://chat.openai.com/

3 Microsoft Copilot, https://copilot.microsoft.com

4 Google Gemini, https://gemini.google.com/app

5 ChatGPT 4.0:
Konkreettiset Mekanismit Geenien Aktivaatioon

Valo ja Melatoniinin Tuotanto

Mekanismi: Altistuminen luonnonvalolle päiväsaikaan vähentää melatoniinin (uni-hormoni) tuotantoa ja lisää sitä pimeässä. Melatoniinin tuotantoa säätelee SCN (suprachiasmatic nucleus) aivoissa, joka vastaanottaa valotietoa ja säätelee geenien ilmentymistä epifysissä (käpylisäke). Tämä prosessi hyödyntää muun muassa histoni modifikaatioita ja DNA metylaatiota.
Vaikutus: Vaikuttaa unirytmiin, hormoneihin ja yleiseen terveyteen.

Liikunta ja Hippokampuksen Plastisuus

Mekanismi: Säännöllinen fyysinen aktiivisuus lisää BDNF:n ilmentymistä aivojen hippokampuksessa, mikä edistää neuroneiden kasvua ja yhteyksiä. Tämä mekanismi voi sisältää histonien asetylaation lisääntymisen, mikä tekee BDNF-geenin promoterialueen aktiivisemmaksi.
Vaikutus: Parantaa muistia ja oppimista, suojaa neurodegeneratiivisilta sairauksilta.

Sosiaalinen Ympäristö ja Oksitosiinin Tuotanto

Mekanismi: Sosiaalinen vuorovaikutus ja positiiviset ihmissuhteet voivat lisätä oksitosiinihormonin tuotantoa, joka tunnetaan "halihormonina". Oksitosiinin on havaittu vähentävän stressireaktioita ja mahdollisesti vaikuttavan DNA:n metylaatioon tietyissä aivojen alueissa.
Vaikutus: Edistää mielenterveyttä ja vähentää stressin ja ahdistuksen oireita.

6 ChatGPT 4.0:
Epigenetiikka, Ruokavalio ja Stressi

Ruokavalio

Metylaation Muutokset: Tiettyjen ravinteiden, kuten B-vitamiinien (B12, foliinihappo) ja metioniinin saanti vaikuttaa suoraan DNA:n metylaatioon, joka on keskeinen epigenetiikan mekanismi. Esimerkiksi, riittävä B-vitamiinien saanti edistää normaalia metylaatiota, mikä auttaa ylläpitämään geenien normaalia ilmentymistä ja estämään geneettisten sairauksien ilmenemistä.

Histoni Modifikaatiot: Ruokavalio voi myös vaikuttaa histonien kemiallisiin modifikaatioihin. Esimerkiksi, lyhytketjuiset rasvahapot (kuten butyraatti, jota tuotetaan paksusuolessa fermentoituvasta kuidusta) ovat tunnettuja histoni deasetylaasi inhibitoreita, jotka voivat edistää histonien asetylaatiota ja siten lisätä geenien ilmentymistä.

Stressi

Kortisoli ja Metylaatio: Stressihormoni kortisoli voi vaikuttaa DNA:n metylaatiotasoihin, mikä muuttaa geenien ilmentymistä. Pitkäaikainen stressi voi johtaa hypermetylaatioon tietyissä geeneissä, mikä voi hiljentää niiden aktiivisuuden ja vaikuttaa henkilön psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen.

Neuroplastisuuden Muutokset: Stressi vaikuttaa myös BDNF-geeniin (Brain-Derived Neurotrophic Factor), joka on tärkeä aivojen plastisuuden ja neuronien selviytymisen kannalta. Stressi voi alentaa BDNF:n ilmentymistä, mikä heikentää neuroplastisuutta ja voi lisätä masennusriskiä.

Epigenetics can allow environmental effects to be lifelong, or even multigenerational.

7 Sapolsky, Robert M. (2018). Behave: The bestselling exploration of why humans behave as they do (p. 266). Random House. Kindle Edition.

8, Sapolsky, Robert M. (2018). Behave: The bestselling exploration of why humans behave as they do (p. 283). Random House. Kindle Edition.

9 Sauce, B., & Matzel, L. D. (2018). The paradox of intelligence: Heritability and malleability coexist in hidden gene-environment interplay. Psychological Bulletin, 144(1), 26–47. https://doi.org/10.1037/bul0000131 ja paperin anti prosenttien osalta interwebissä: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5754247/

"Interestingly, the same pattern of changes in heritability that occurs across lifespan happens across socio-economic status. In a seminal study, Turkheimer et al. estimated genetic and environmental effects on IQ in 7-year-old twins in high and low SES families (Turkheimer, Haley, Waldron, D'Onofrio, & Gottesman, 2003). About 25% percent of the families sampled had incomes below the US poverty line (which comprises about 15% of the US population), and the median annual income of the sample was equivalent today to $37,000, which is moderately lower than the median income of the US population as whole ($52,000). Results from that study showed that among affluent families, most of IQ's variation was associated with genetic variation, and almost none was associated with shared familial environment (heritability of 0.72, with the rest associated with unique environments). However, among the poorest families, the reverse was true: most of variation in IQ was associated with the shared familial environment, and little with genetic variation (heritability of 0.10). These results suggest that differences in family background matter more when that background is relatively impoverished. Subsequent twin studies have found a similar pattern."

[TSS]

Nature vs nurture -kysymys tulee monesti itsellenikin mieleen, kun pohtii ihmisten käyttäytymistä ja kykyjä. Yleisesti ottaenhan voi sanoa, että geenit ja ympäristö vaikuttavat koko ajan rinnakkain toisiinsa vaikuttaen, ja erilaiset ympäristön tekijät joko sammuttavat tai tukevat erilaisten biologisten ominaisuuksien tai potentiaalien ilmenemistä. Tulee mieleen monia eläinkokeita, joilla on pystytty tutkimaan erilaisten kognitiivisten kykyjen muodostumista geenien ja ympäristön vaikutuksen näkökulmasta.

Ympäristön merkitystä geenien mahdollistamien potentiaalien aktualisoijana ilmentää esim. Heldin ja Heinin kissatutkimukset, joissa kissanpoikaset elivät pimeässä emonsa kanssa. Koetilanteessa toinen kissanpoika sai valossa pyörittää akselia kävelemällä kehässä, kun toinen kissanpoika oli akselin toisessa päässä häkissä. Kumpikin näki saman ympäristön, mutta vain toinen pääsi kokemaan sitä motorisesti. Vain se kissanpoika, joka sai kävellä itse koetilanteessa oppi esimerkiksi varomaan äkillistä kohti tulevaa liikettä, mutta passiiviseksi pakotettu kissanpoika ei oppinut. On osoitettu, että oppimisen (ja näin ollen kognitiivisten kykyjen kehittyminen) on sidoksissa muun muassa ympäristön virikkeellisyyteen ja mahdollisuuteen olla ympäristössään aktiivinen.

Mutkia huimasti suoristellen voisi ajatella, että paremman sosioekonomisen aseman omaavilla ympäristö on virikkeellisempi ja oppimista sekä kehitystä tukevampi, toisin sanoen se auttaa geenien sanelemia valmiuksia aktualisoitumaan. Toisaalta on myös niinkin, että ihmisen perintötekijät ohjaavat ihmistä jossain määrin hakeutumaan tietynlaisiin ympäristöihin, jolloin myös ympäristö alkaa tukea tietynlaista kehityskulkua, johon geenit osaltaan ohjaavat. Lisäksi ihminen vaikuttaa omaan ympäristöönsä esimerkiksi synnynnäisen temperamenttinsa kautta, jolloin temperamentin vaikutus vahistuu ympäristön kautta, ympäristön reagoidessa ihmisen temperamentin mukaiseen käytökseen samansuuntaisesti. (Tosin tämä nyt oli jo vähän sivu aiheesta, mutta ilmentää kuitenkin sitä, miten ympäristön ja geenien vaikutusta ei voi tästäkään näkökulmasta täysin erottaa toisistaan).

[kertsi]

Määrittele kognitiivinen valmius.

Valmius on nimittäin erittäin monimerkityksinen sana (esim. kyky, halu, suostuvaisuus, mahdollisuus):
https://kielikello.fi/monimerkityksinen-valmius/

Mitä englanninkielistä sanaa käyttäisit käännettäessä "kognitiivinen valmius"?

Onko valmius tässä yhteydessä esim. potentiaali (mahdollisuus, genotyyppi), vaiko aktualisoitunut kyky tai taito (kyky, fenotyyppi?)? Näillähän on iso ero, mutta valmius-sana voi viitata molempiin.

Eli mistä tässä olisi niinko tarkoitus keskustella, kun tällainen toive esitetään aloitustekstissä:

Haluaisin tämän ketjun käsittelevän kognitiivisia valmiuksia laajemmin tai siis tarkemmin sanottuna sitä, millaisten biologisten ja tai ympäristön sanelemien mekanismien seurausta ne valmiudet, ajattelutavat ja ehkä jopa ajastusten sisältö itse kullakin on.

Ajattelutavat ja ajatusten sisältö, miten ne liittyvät näihin "valmiuksiin", mitä ne lienevätkään?


(Jos mahdollista jätä valmius-sana pois otsikosta ja ensimmäisestä lauseesta, ja käytä sen sijaan jotain täsmällisempää sanaa, esim fenotyyppi, tai kokonaan toisia sanoja, esim. Miten älykkyys (tai ÄO) kehittyy, Kognitiivisten kykyjen syntymekanismi, Älykkyyteen liittyvien geenien ilmentyminen ympäristöpaineessa, Älykkyyteen liittyvien geenien ilmentyminen säätelymekanismien ohjaamana, Älykkyysgeenien aktivaatio, tai mikä se tarkoituksesi onkin (en ole lukenut aloituskirjoitusta vielä loppuun).)

[-:)lauri]

Määrittele kognitiivinen valmius. Jos mahdollista jätä valmius-sana pois otsikosta ja ensimmäisestä lauseesta, ja käytä sen sijaan jotain täsmällisempää sanaa.

Valmius on nimittäin erittäin monimerkityksinen sana (esim. kyky, halu, suostuvaisuus, mahdollisuus):
https://kielikello.fi/monimerkityksinen-valmius/

Mitä englanninkielistä sanaa käyttäisit käännettäessä kognitiivinen valmius?

Onko valmius tässä yhteydessä esim. potentiaali (mahdollisuus, genotyyppi), vaiko aktualisoitunut kyky tai taito (kyky, fenotyyppi?)? Näillähän on iso ero, mutta valmius-sana voi viitata molempiin.

Eli mistä tässä olisi niinko tarkoitus keskustella, kun tällainen toive esitetään aloitustekstissä:

Haluaisin tämän ketjun käsittelevän kognitiivisia valmiuksia laajemmin tai siis tarkemmin sanottuna sitä, millaisten biologisten ja tai ympäristön sanelemien mekanismien seurausta ne valmiudet, ajattelutavat ja ehkä jopa ajastusten sisältö itse kullakin on.

Ajattelutavat ja ajatusten sisältö, miten ne liittyvät näihin "valmiuksiin", mitä ne lienevätkään?

Erittäin hyvä kysymys. En ole ihan varma. Ymmärrän ehkä kognitiiviset valmiudet tavallaan fenotyypiksi. Ehkäpä otsikko tai ketjun teema vaisi näin ollen olla jotai sen suuntaista kuten: Biologisten ja Ympäristöllisten Mekanismien Vaikutus Kognitiivisiin Kykyihimme eli jotain tuonkaltaista tarkoitin noilla kognitiivisilla valmiuksilla.

[-:)lauri]

Mutkia huimasti suoristellen voisi ajatella, että paremman sosioekonomisen aseman omaavilla ympäristö on virikkeellisempi ja oppimista sekä kehitystä tukevampi, toisin sanoen se auttaa geenien sanelemia valmiuksia aktualisoitumaan.

Erinomainen huomio. Itse makustelen ajatusta, että ympäristö paremmassa sosioekonomisessa asemassa on paremmin resursoitua. Sisältäisi tosiaan niin virikkeet kuin paremman ruokavalion ja muutenkin järkevämmän tunneilmapiirin. Tai ainakin korkea sosioekonominen asema loisi paremmat edellytykset näiden ehtojen täyttymiselle.

Toisaalta on myös niinkin, että ihmisen perintötekijät ohjaavat ihmistä jossain määrin hakeutumaan tietynlaisiin ympäristöihin, jolloin myös ympäristö alkaa tukea tietynlaista kehityskulkua, johon geenit osaltaan ohjaavat. Lisäksi ihminen vaikuttaa omaan ympäristöönsä esimerkiksi synnynnäisen temperamenttinsa kautta, jolloin temperamentin vaikutus vahistuu ympäristön kautta, ympäristön reagoidessa ihmisen temperamentin mukaiseen käytökseen samansuuntaisesti. (Tosin tämä nyt oli jo vähän sivu aiheesta, mutta ilmentää kuitenkin sitä, miten ympäristön ja geenien vaikutusta ei voi tästäkään näkökulmasta täysin erottaa toisistaan).

Ei välttämättä. Kyllä minä kepuutan temperamentinkin kognitiivistenkykyjen tekijäksi. Se liittyy mielestäni vahavasti myös jonkinlaiseen takaisinkytkentään. Siihen miten yksilön geenit rakentavat ehkä melko vähäisinkin ympäristöksellisin vaikutuksin myös itseleen ympäristöä, joka sitten vaikuttaa takaisin yksilöön saaden aikaiseksi mahdollisesti muita geneettisiä ilmenemisiä.

[Melodious Oaf]

Mitä kaikkea kognition alle ylipäätään mahtuu?

Kognitiivisista kyvyistä tulee itselleni ensimmäisenä mieleen luku- ja laskutaito, kirjoitustaito, päättelykyky, ongelmanratkaisutaidot sekä muu tämän tyyppinen.

Tietyllä tapaa ajatellen myös huomion ja tarkkaavaisuuden säätely on kognitiota ja samoin toiminnanohjaus, laajemmin itsesäätely ja erilaiset tällaisiin juttuihin liittyvät valmiudet, taidot ja kyvyt tai miksi niitä nyt halutaankaan sanoa.

Jos luetaan tosi laajasti itsesäätely kognition alle, puhutaan aika erilaisesta kokonaisuudesta kognitiona kuin silloin jos näin ei tehtäis.

Mikä sitten ei ole kognitiota?

Ensimmäisenä tulee mieleen käsitys omasta itsestä ja käsitys toisista eli minäkuva — ja sitten toisaalta keholliset jutut kuten tunteet.

Vois kai ajatella että ylipäätään sosiaaliset taidot ja valmiudet tai tällaiset yksilön ja ympäristön suhteeseen liittyvät jutut ei olis niinkään kognitiota vaan jotain muuta.

Itsesäätelyllä laajassa mielessä, toiminnanohjauksella ja kaikella tällaisella on hirveän suuri merkitys sille, minkälaiseksi ihmisen elämä ja sosiaaliset suhteet ynnä muu muodostuvat, mikä sitten taas vaikuttaa ympäristötekijänä tunne-elämän hyvinvointiin, keholliseen hyvinvointiin ja myös kognitioon.

Karkea kognition osa-alueiden jäsennys

• Aistiärsykkeiden tunnistaminen ja tulkitseminen
• Huomion kohdistaminen ja säätely: kyky keskittyä tiettyyn kohteeseen, toimintaan, tuntemukseen, ajatukseen tms. sekä kyky vastata ympäristön asettamiin joskus ristiriitaisiinkin paineisiin ja vaatimuksiin tässä suhteessa
• Muisti
• Kieli
• Oppiminen
• Päättely ja ongelmanratkaisu
• Ohjaavat toiminnot: Suunnittelussa, päätöksenteossa, virheiden havaitsemisessa ja korjaamisessa sekä erilaisessa troubleshootingissa ja nykyisten toimintojen tulevien seurausten ennakoinnissa tarvittava kognitio

Yleensä kai jäsennetään niin, että ei-kognitiota ovat:

• Tunnetaidot
• Fyysiset kyvyt
• Sosiaaliset taidot

Emootioilla on vahvoja kytköksiä kognitiivisiin prosesseihin mutta niitä ei yleensä pidetä osana kognitiota, vaikka niiden säätely ja ymmärtäminen tietysti vaatii myös kognitiivista prosessointia.

Kestävyyttä, voimaa, motorisia taitoja, koordinaatiota ynnä muuta fyysistä ei yleensä myöskään katsota kognitiiviseksi, vaikka niihinkin saattavat vaikuttaa myös kognitiiviset tekijät kuten suunnittelu ja päätöksenteko.

Sosiaalisissa taidoissa on niissäkin tietysti kognitiivista prosessointia mukana, tarvitaan kogniitivista syötettä ja sen käsittelyä, mutta mun ymmärtääkseni yleensä katsotaan, että normien ymmärtäminen ja erilaisten vihjeiden lukeminen ja se miten vastaa tällaisiin ja osaa niiden kanssa toimia on kuitenkin keskeisiltä osilta jotain muuta kuin kognitiivista prosessointia tai kognitiota.

En tiedä, onko tää kauhean olennaista keskustelun kannalta, eikä mulla nyt oikein ole näille mitään selkeitä lähteitäkään esittää.

Tässä on pitkälle kyse siitä, että itse ihmettelen ääneen, mistä me oikeastaan puhutaan Kai siinä toivossa että se jotakin vähitellen itselle selkiyttäis


Lähteitä:

Diamond, A. (2013). Executive functions. Annual Review of Psychology, 64, 135-168.
Artikkeli käsittelee ohjaavia kognitiivisia toimintoja eli "toiminnanohjausta" tai "toiminnanohjaustaitoja"

Miyake, A., & Friedman, N. P. (2012). The nature and organization of individual differences in executive functions. Current Directions in Psychological Science, 21(1), 8-14.
Artikkelissa käsitellään näiden toimintojen luokittelua sekä niissä ilmeneviä yksilöllistä vaihtelua

Suomeksi "executive functions" on suurin piirtein "toiminnanohjaus" tai "toiminnanohjaustaidot", eli tämä "ohjaavat toiminnot" mitä olen tässä viestissä käyttänyt on huonoa suomea.

Greenspan, S. I., & Shanker, S. G. (2004). The first idea: How symbols, language, and intelligence evolved from our primate ancestors to modern humans. Da Capo Press.

Kirjassa muun muassa erotellaan ihmisen emotionaalista ja sosiaalista kehitystä kognitiosta. Lainaan alle kustantajan mainostekstiä:

In this highly original work, one of the world's most distinguished child psychiatrists together with a philosopher at the forefront of ape and child language research present a startling hypothesis-that the development of our higher-level symbolic thinking, language, and social skills cannot be explained by genes and natural selection, but depend on cultural practices learned anew by each generation over millions of years, dating back to primate and prehuman cultures. Furthermore, for the first time, they present their remarkable research revealing the steps leading to symbolic thinking in the life of each new human infant and show that contrary to now-prevailing theories of Pinker, Chomsky, and others, there is no biological explanation that can account for these distinctly human abilities. Drawing from their own original work with human infants and apes, and meticulous examination of the fossil record, Greenspan and Shanker trace how each new species of nonhuman primates, prehumans, and early humans mastered and taught to their offspring in successively greater degrees the steps leading to symbolic thinking. Their revolutionary theory and compelling evidence reveal the true origins of our most advanced human qualities and set a radical new direction for evolutionary theory, psychology, and philosophy.

Teoksessa tarkoituksella haastetaan tiettyjä vakiintuneita tai perinteisiä käsityksiä kognitiosta ja oppimisesta. Vois sanoa että korostetaan emotionaalisen ja sosiaalisen perustan ja ympäristön merkitystä kognitiolle ja sen kehitykselle ja haastetaan sellaista kuvaa, jossa kyse ois lähinnä biologisista mekanismeista ja aivojen kypsymisestä tai niiden fysikaalisista tiloista tai toisaalta yksilöllisestä oppimisesta ja sen tuloksista

[kertsi]

Stressi

Kortisoli ja Metylaatio: Stressihormoni kortisoli voi vaikuttaa DNA:n metylaatiotasoihin, mikä muuttaa geenien ilmentymistä. Pitkäaikainen stressi voi johtaa hypermetylaatioon tietyissä geeneissä, mikä voi hiljentää niiden aktiivisuuden ja vaikuttaa henkilön psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen.

Neuroplastisuuden Muutokset: Stressi vaikuttaa myös BDNF-geeniin (Brain-Derived Neurotrophic Factor), joka on tärkeä aivojen plastisuuden ja neuronien selviytymisen kannalta. Stressi voi alentaa BDNF:n ilmentymistä, mikä heikentää neuroplastisuutta ja voi lisätä masennusriskiä.

Tosiaankin. Pitkäaikainen liian iso stressi aiheuttaa ensin burnoutin, ja siitä voi kehkeytyä myös masennus, jos se jatkuu pitkään. Ja masennukseen liitetään juurikin ns. pseudodementia, eli aivot ovat ikään kuin dementoituneet tilapäisesti. Jos masennus poistuu, dementiakin poistuu. Sen surkeampi tilanne on kroonisesti ja lääkeresistentisti masennusta sairastavilla, sillä pseudodementia on ja pysyy.

Ja jos on kroonisesti masentunut, voi se aiheuttaa sekä eristäytymistä että liikkumattomuutta, kun ei pääse edes ovesta ulos, mikä lisää syöksykierrettä entisestään, sillä se vähentää hippokampuksen plastisuutta niin kuin aloituskirjoituksessa kuvataan, ja myös vähentää oksitosiinin tuotantoa, mitä niin ikään kuvataan aloituskirjoituksessa. Oksitosiinivajeen uskoisin olevan se tekijä, mikä aiheuttaa anhedoniaa, kyvyttömyyttä tuntea mielihyvää oikein mistään. Syntyy noidankehä, ja siis syöksykierre. Jos lopulta tulee aivan pohja vastaan, silloin ehkä ihmenen ei näe mitään syytä enää elää. Ja sitä ennen elämä on kurjaa ja merkityksetöntä. Syöksykierre syntyy siitä, että masennus aiheuttaa eristäytymistä ja liikkumattomuutta, ja nämä puolestaan aiheuttavat masennusta.

Lis. Joidenkin psyykenlääkkeiden toimintamekaniikka taitaa olla semmoinen, että ne lisäävät aivojen plastisuutta. Ainakin ketipinorin (eräs neurolepti) on väitetty eräässä tutkimuksessa lisäävän aivojen plastisuutta. En sitten tiedä, voisiko kyseinen vaikutus välittyä esimerkiksi sen kautta, että ketipinor lisää nukkumista, ja sitä käytetäänkin off labelina unilääkkeenä.

[-:)lauri]

^^

En ole alan asiantuntija, joten en oikein osaa hahmotta, mikä menee rikki jos luovutaan tarkoista kategorioiden rajoista. Mahdollisesti tämä on typerää, mutta kun ei osaa, ei osaa hahmottaa mahdollisia sudenkuoppiakaan. Nähdäkseni kaikki vaikutta kaikkeen, joko suoraan tai sitten mutkan kautta. Eli vaikka tunteita ei lueta kognitioon, ne saattavat vaikuttaa siihen.

Jos esimerkiksi mantelitumake pahasti säikähtää, erittyy glukokortikoidia, joka inhiboi hippokampuksen solujen toimintaa, tarkoittaen, että mieleen painettujen asioiden määrä maailmasta supistuu. Jos elimistäö oppii elämään jatkivassa mantelitumakkeen hälytystilassa, aiheutuu tästä helposti vaurioita hippokampukseen. Eli stressivasteessa hippokampuksen solujen geenien aktivaatio heikkenee, mistä viimeistään kroonistuessaan seuraa, mm että uusein hermosolujen syntyminen hidastuu eikä näin ollen uusia muistijälkiä välttämättä ei synny riittävästi.

Hippokampus säätelee pitkäkestoista muista, jonka kohtuullisen virheetön toiminta on ymmärtääkseni edellytys yhdessä etuotsalohkon kohtuullisen virheettömän toiminnan kanssa, jos pitäisi kyetä analyyttiseen ajatteluun. Analyyttistä ajattelua pidän kognitioon kuuluvaksi. Vaikka voi tietysti olla huomattavasti todennäköisempää, että kun en tosiaan ole alan asiantuntija, voin ymmärtää käsitteen kognitio ylipäätään niin pahasti päin seinä, ettei jutuissani ole tosiaan mitään tolkkua tälläkään kertaa Ehkäpä ketjussa on tarkoitus selvittää mekanismeja miten asiat käyttäytymisbiologiassa toisiinsa vaikuttavat.

[Melodious Oaf]

^

Ajattelin että kun pureuduitte tai pureudutte jo tohon "valmius"-sanaan niin vahvasti, katson sen sijaan fraasin toista puolta eli kognitiota.

Kasvatustieteessä aika paljon puhutaan "valmiuksista", eikä se nyt sinänsä kai niin ongelmallista ole, mut jos haluaa tarkkoja vastaavuuksia termeille psykologiassa, psykiatriassa tai muutoin luonnontieteellisemmässä kirjallisuudessa esimerkiksi englantiin päin, joutuu ehkä hakemaan jonkun eri termin.

Kasvatustieteen piirissä englanniksi on sellainen kuin "cognitive readiness" tai "congnitive competencies" ja vastaavasti "social readiness" sekä "social competencies".

Siinä puhutaan usein ikä- ja kehitysvaiheeseen suhteutettuna siitä, minkälaiset jutut vaikka onnistuu tai ei onnistu, sujuu tai ei suju — ja niin edelleen.

Varmaan psykologian puolella pitäis sanoa että "social skills" tai "social capabilities" ja "cognitive abilities" tai "cognitive capacities" tai jotain.

Ero ei mun mielestä tarkoita sitä että valmiuksista puhuminen tai se termi ois sinänsä fuulaa tietystä avoimuudesta huolimatta, vaan kyse on paljolti siitä, että kasvatustieteessä konteksti, tarkastelutapa ja tavoitteet on erilaisia 

[TSS]

Yllä on ollut mun mielestä hyvää pohdintaa ja erittelyä siitä, mitä kognitiolla tarkoitetaan. Sanoisin, että karkeimmalla tasolla kognitiota ovat kaikki mielen prosessit, joihin liittyy tiedon käsittelyä, tai kognitio on niiden prosessien summa. Jos puhutaan kognitiivisesta psykologiasta, niin sen näkökulmasta kiinnostavia aihepiirejä ovat ainakin havaitseminen, tietoisuus, tarkkaavaisuus, muisti, oppiminen, kieli, ajattelu, tunteet ja myös toiminnan säätely. Lisäksi puhutaan myös sosiaalisesta kognitiosta, johon liittyy esimerkiksi empatia. Eli aika laaja kattaus ihmisen mielen toimintaa menevät kognitio-käsitteen alle. Sen puoleen vähän vaikeaa tarttua aiheeseen, vaikka ylipäätään kyllä kiinnostaa 

[kertsi]

Kyllä, kognitioon kuuluu myös tunteet, sekä kognitiivisessa psykologiassa, että kognitiotieteessäkin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitio

Kognitio (< lat. cognosco, 'havaita, tunnistaa' < kreik. γνώσις 'tieto') on kognitiiviseen psykologiaan ja kognitiotieteeseen kuuluva käsite, jolla tarkoitetaan niitä mielen ilmiöitä joita voi kuvata tai selittää erilaisen tiedon ja tietojen käsittelynä. Väljemmin ymmärrettynä kognitio tarkoittaa tietokykyyn liittyvää ajattelua tai korkeampia henkisiä toimintoja, ilman informaatio-konnotaatioita ja sulkematta pois emootioita tai havaintokykyä.

Pitkään tunteet jätettiin psykologiassa huomiotta (esim. skinneriläisessä behaviorismissa?), mutta sittemmin on kai huomattu, että tunteet mm. vaikuttavat ajatteluun, ja ajattelu tunteisiin. Ajattelussa on affektiivisia puolia, ja on olemassa tunteisiin liittyvää tiedonkäsittelyä. Ja tunteiden myötä myös kehollisuus on yhä enemmän kiinnostuksen kohteena kognitiotieteessä (tai siis ainakin oli, parisenkymmentä vuotta sitten, kun jonkinlaisen käsityksen siitä hankin). Ja vuorovaikutuksestakin kohkattiin niihin aikoihin, en tiedä, miten nykyään. Kognitiotiede kyllä puuhastelee mm. laskennallisuuden, erilaisten simulaatiomallien, tietokoneella tehtävien mallinnusten parissa, ja ehkä sellaisissa tehtävissä tunteet, kehollisuus, vuorovaikutus, ehkä tiedostamaton mielikin yms. joudutaan jättämään matemaattisesti mallintamatta, koska ovat hankalia mallintaa (arvaus)? Siinä vaan sitten jätetään iso osa kognitiota mallintamatta.