Aika on arvoitus- tai harhaa.

[Karikko]

Aika on tapahtumien etäisyyttä toisistaan ja tapahtumia voidaan mitata suhteellisesti. Samanaikaisuus tapahtumissa ei kuitenkaan ole mitattavissa, kun huomioidaan syyn ja seurauksen riippuvuus. Myöhemmin ei voi olla ennemmin samassa tilassa, mutta isommassa avaruudessa häviää sekin näennäinen ero.

Galaksienkin liikkuessa yhteneväisenä joukkona ulkopuolisen katsojan näkemänä, silti sen sisällä mahtuu olemaan miljoonien vuosien tapahtumayhteyksiä joiden etäisyyden määräävänä erona on suhteellinen valonnopeus. Eli ajan merkittävyys ei vaikuta niiden liikkeisiin toisiin galakseihin nähden.

Aikaa ei siinä mielessä ole olemassa, mutta ihmisen tapaiselle olennolle ajan suhde on jokapäiväisen elämän tapahtumisessa -sen järjestyksen mukaisesti.


>>

Ajan mysteeri
1960-luvulla kehitetty Wheeler–DeWitt-yhtälö, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan – ns. kvantittaa suhteellisuusteorian – jättää yhtälöstä kaiken kaikkiaan ajan pois. Tämän johdosta yhtälö oli pitkään piikki tiedemiesten lihassa, kunnes vuonna 1983 Don Page ja William Wootters ehdottivat, että lomittuminen saattaisi tuottaa ratkaisuun ajan ongelmaan. Tämä on eksoottinen ominaisuus, jossa kaksi kvanttihiukkasta jakavat saman olemassaolon, vaikka ne ovat fyysisesti erotettuja. Lomittuminen on syvällinen ja voimakas linkki ja Page sekä Wootters osoittivat, miten sitä voidaan käyttää ajan mittaamiseen.

Pagen ja Woottersin päätelmien mukaan aika on emergentti ilmiö, joka johtuu lomittumisen luonteesta ja esiintyy vain universumin sisällä oleville tarkkailijoille. Jokainen jumalankaltainen tarkkailija universumin ulkopuolella näkee puolestaan staattisen, muuttumattoman maailmankaikkeuden juuri kuten Wheeler–DeWitt-yhtälö ennustaa.

Vuonna 2013 ryhmä tutkijoita Torinosta, Italiasta, teki ensimmäisen testin Pagen ja Woottersin idealle vahvistaen sen, että aika on todellakin emergentti ilmiö "sisäisille" tarkkailijoille, mutta poissaoleva maailmankaikkeuden ulkoisille tarkkailijoille[3][4][5].

[Socrates]

Aika vaatii jonkin fysikaalisen tapahtuman, vaikka kivi hiljalleen rapautuu.

Tyhjiössä, mihin ei kohdistu valoa tai mitään muuta säteilyä, ei ole mielekästä puhua ajasta.

[Melodious Oaf]

^ Kiven rapautuminen on hyvä esimerkki.

Entropian laki taitaa olla se, joka määrää ns. "ajan nuolen" suunnan. Siis se, että suljetun järjestelmän entropia ei voi vähentyä, ja ylipäätään järjestelmän entropia voi vähetä vain jonkin toisen järjestelmän entropian lisääntymisen kustannuksella.

Liittyy kiven rapautumiseen tai vaikka siihen, miksi rannalle muovailtu hiekkalinna vähittellen muuttuu hiekkakasaksi siten, että tapoja olla epäjärjestyksessä on valtavasti enemmän kuin tapoja olla järjestyksessä.
    Näin ollen satunnaiset muutokset tilastollisen vääjäämättömästi tuottavat järjestyksestä epäjärjestystä.

Silloin jos järjestelmä on saavuttanut maksimaalisen entropian, esimerkiksi maailmankaikkeudessa kaikki on tasalämpöistä ja kaikki hiukkaset ovat hyvin etäällä toisistaan, voidaan sanoa, ettei enää ole mitään tapahtumia ja ettei ajallakaan ole tässä mitään merkitystä (vähän niin kuin Socrateksten tyhjiö-esimerkissä).

Kuitenkin riittävän pitkän ajan kuluessa hiukkaset voivat alkaa taas kasautua ja törmätä toisiinsa, tai kaikki aine voi vaikka kasautua yhteen pisteeseen, jolloin tapahtuu alkuräjähdys ja koko homma alkaa taas alusta.

Siinä välissä olevaa aikaa ei ole mitään tapaa mitata eikä sitä voi mitenkään kokea, jolloin sitä tavallaan ei ole, ja ne ajanjaksot on tommosessa skenaariossa jotain, missä mikään mitä pystyy kuvittelemaan, ei välttämättä ole edes pienintä murto-osaa siitä "ikuisuudesta", joka tossa vois kulua ilman tapahtumia.

[Melodious Oaf]

Jos korttipakassa on 52 eri korttia, erilaisia tapoja järjestää pakka on kaikkiaan 52!, joka on jotain luokkaa 8,06*10⁶⁷

Meille näkyvässä maailmankaikkeudessa arvellaan olevan jotain luokkaa 10⁷⁶ atomia.

En mä tiedä auttaako toi varsinaisesti hahmottamaan sitä, miten mahdollisia järjestyksiä on niin paljon ja miksi niistä suhteellisesti niin suuri osa on epäjärjestyksiä — ei varmaan. Mutta tossa on kuitenkin vain 52 korttia, ja silti suurusluokka on jotain noin käsittämätöntä.

[TSS]

Hawking puhui kolmesta ajan ulottuvuudesta, joista yksi on tuo entropian suunta, kohti suurempaa epäjärjestystä. Toinen on psykologinen aika, josta kertoo se, että muistamme menneisyyden, mutta emme tulevaisuutta. Sitten on vielä kosmologinen aika, joka kertoo, missä suunnassa maailmankaikkeus laajenee. Jonkin teorian mukaan maailmankaikkeuden laajenemisen suunta tulee jossain vaiheessa muuttumaan, joka samalla kääntäisi myös kosmologisen ajan suunnan. Voisi kai kysyä, mitä tapahtuisi silloin psykologiselle sekä termodynaamiselle ajalle?

[Karikko]

Aina, kun jotain siirtyy siirtyy myös lämpöä- tuo termodynaaminen sääntö- pitänee paikkansa.

Mutta muutokseen vaaditaan, myös sen "tarttuminen- energia joka kulkee (lävitsemme) tai ohitsemme ei muuta mitään kaiketi ellei se absorboidu.

Aikaa jota ei ole on silti olemassa, tai olematta. Voiko sitä kuitenkaan mitata, ellei muutosta tapahdu.

Olemisen ja ei- olemisen raja on jossain siinä kaikkeudessa, jota aineessa ja säteilyssä muodostuu energiasuhteiden mukaan. Vaikeampi on sano mitä on tyhjyys, tai olemattomuus.


Aikaa voidaan  katsoa (nykyisin) abstraktisesti oletuksien avulla.

Avaruuden etäisyydet ovat turhan suuria tarkasti mitattaviksi, mutta voidaan arvioida- Betelqeuzin muutosten tapahtuneen jo 400-600 vuotta sitten- sen etäisyyden ja valon nopeuden puitteissa.
Ulkopuolinen katsoja näkisi, tuon aaltorintaman etenemisen kohden (maatakin) mutta maassa se nähdään silloin, kun se tänne osuu- jos siis supernova on "jo" syntynyt.

>>>

Betelgeuze kiinnitti huomiota vuonna 2019, kun punaisena taivaalla loistava tähti tummeni odottamattomasti. Superjättiläisen hämärtyminen jatkui vuoteen 2020 asti. Tutkijat odottavat Betelgeuzen lopulta räjähtävän supernovana, ja yllättävästä himmentymisestä lähtien tähteä on seurattu tarkkaan.

Kun jättiläismäinen tähti räjähtää supernovana, se on näkyvissä Maassa asti jopa päiväsaikaan, vaikka Betelgeuze sijaitsee yli 600 valovuoden päässä.

Lähin tähtemme Aurinko kokee jatkuvasti ulkoilmakehänsä eli koronan massapurkauksia. Betelgeuzen purkauksen massiivisuus on kuitenkin täysin eri suuruusluokassa. Betelgeuzen pintamassan irtoaminen vapautti yli 400 miljardia kertaa enemmän massaa kuin tyypillinen Auringon massapurkaus.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c793c15e-a4c6-4529-bd2c-7b2c624ad2c4