Itsensä kaunistelua vai totta sittenkin - millaisia me oikeasti olemme?

[Socrates]

En ole ollut missään työelämän persoonallisuustesteissä ja tuskin niissä mitään järkeä on. Netin höpöhöpötestejä joskus sortunut täyttämään ja mm Testimaan tylsyystestin mukaan olen harvinainen 100% tylsimys .

Lapsuuden kodissani olin tottunut siihen, että erittäin pahatkin riidat sovittiin ja taas puuhattiin yhdessä. Kun siirryin työelämään huomasin vähitellen, että siellä on päinvastoin, melko pienikin riita johtaa siihen, että joku heivataan porukasta. Silloin lopullisesti tajusin, että työelämä ei ole minun juttuni.

[Melodious Oaf]

Toi sama juttu pätee kyllä työelämän lisäksi kaikkeen muuhunkin, jopa ystävyyksiin oikeastaan.

Olen tehnyt jotain koulumaailman hommia ja yksin tehtäviä juttuja joskus sen takia, että jossain mielessä lasten kanssa on helpompaa kuin aikuisten

Mutta kai silleen vakavammin puhuen ajattelen tosta niin, että aikuiset ikään kuin vetää sellaista roolia että ne tietää koko ajan mitä ne tekee ja on asioistaan varmoja. Sitten jos otat ne ikään kuin täysin tosissaan ja lähdet siihen mukaan, äkkiä siitä tulee joku konflikti.
   E: Täsmennetään että monet aikuiset mutta ei ihan kaikki ja aika harva täysin koko ajan.

Tosiasia on mun mielestä se, että ei kukaan tiedä mistään mitään   Ja vaikka olis kuinka hyvä ystävyys tai mielekästä tekemistä jonka ympärille se rakentuu, lopulta löytyy joku juttu josta saa halutessaan aikaan tommosen konfliktin.

Silloin mun mielestä parasta on vaan olla tekemättä niin. Okei, joku juttu voi olla sulle tärkeä tai joku syvästi vaalittu sisäinen käsitys tai jotain, mutta voit laittaa sen vaan sivuun ja päättää että tehdään nyt tää juttu.

Sitten se tilanne menee ohi, eikä siitä asiasta todennäköisesti tarvitse enää edes puhua.

[Xantippa]

En nyt sanoisi, että kaikki testit ovat höpöä. Mutta kyllä niiden tavoitetila usein on aika optimistinen verrattuna siihen, miten minäkin asiat näen. Juuri esimerkiksi tuo, että etsitään työporukassa, kuka on punainen ja kuka keltainen ja kuka mitäkin kirjainyhdistelmää, selitetään, että vääriä vastauksia ei ole ja sitten jutellaan, miten punaiset ja vihreät voivat tulla toimeen ja opetetaan jotain "lähesty näin"-toimia.

Mitäs tuossa muuten, mutta kun alkoi olla oikea puoskareiden lauma näitä oppeja tuomassa työelämään, niin kyllä meno hirvitti ja vtuttikin välillä. Selkeästi nämä testit myös suosivat meitä joka paikan hölöttäjiä, joita nyt ei haittaa tuommoinenkin testi tehdä ja siitä läpättää muutama tunti.

T: Xante

[Norma Bates]

Minulla ei ole mitään rentoa ja hidasta moodia. Kiihtyneeksi en itse itseäni nimittäisi, mutta assosiointi on avainsana. Ollut aina. En ole AD/HD, minkä olen voinut päätellä siitä erosta minkä olen kokenut kahden AD/HD:n ja itseni välillä. Mutta ilmeisesti ei paljoa puutu.

Nykyään kun ei ole enää ketään ilkkumassa ja ynseilemässä miten en osaa sitä tai tätä, minua halveksuu pääasiassa oma itseni. Ongelmahan taitaa olla että a) aivoni eivät osaa suodattaa olennaista informaatiota hälystä b) liika informaatio halvaannuttaa minut.

Kirjoittaminen on nautinto, koska saan fokustaa keskenäni, eikä koko maailma ole kimpussani.

[Melodious Oaf]

En tiedä miten alkeellisella tasolla tässä liikutaan, mutta katsoisin tota itse silleen, että eri ihmisiä kuormittaa eri asiat ja sit taas jotkut jutut on niille helppoja ja luontevia ja vaivattomia.

Ihmistä kannattaa lähestyä ja kohdella sillä tavalla että tekee sille asioista mahdollisimman helppoja. Semmosta tarvittavaa kitkaa ja muuta syntyy joka tapauksessa ja itsestään ihan riittävästi siitä, että ollaan kaikki kuitenkin erilaisia.

Konkreettisena esimerkkinä jollekin kannattaa soittaa. Se ei haittaa sitä yhtään. Jollekin kannattaa laittaa yhden rivin sähköposti. Jollekin kannattaa taustoittaa asia kunnolla ja kirjoittaa muutama kappale yhdellä kertaa. Jollekin kannattaa laittaa lyhyet asiat ja pelkät relevantit faktat tekstarina mutta kertoa pitemmät taustatiedot vaikka ääniviestinä.

En tiedä mitä toi "lähesty näin" tossa tarkottaa, mutta mun mielestä tollasten asioiden huomioon ottaminen ihan vakiona silleen että ei kuitenkaan stressaa niistä liikaa on aika olennainen asioiden hoitumista ja sujumista helpottava tekijä.

[Melodious Oaf]

Kirjoittaminen on nautinto, koska saan fokustaa keskenäni, eikä koko maailma ole kimpussani.

No tollaset havainnot siitä mikä on hyvää ja toimii on varmaan just olennaisia.

Siihen että ei ole rauhallista moodia saattaa vaikuttaa kokemushistoria ja se että perusturvallisuutta on niin vähän. Sellaisen moodin voi ikään kuin sisäistää että asiat menee kuitenkin lopulta pieleen.

Ei siitä kannata ottaa erikseen yhtään mitään stressiä, mutta jotkut ihan yksinkertaiset ympäristötekijät saattaa vaikuttaa siihen, kuinka rento versus kireä olet. Jos huomaat että joku juttu lisää sun rentoutta tai tuo sitä, se on semmosta mitä kannattaa tuoda lisää muihinkin tilanteisiin — toki taas vaan mun näkemys ja arvio.

[Norma Bates]

Ainoa asia mikä minut on saanut rentoutumaan 12 v sisällä on 5 - 7 t rannalla 22 - 25 asteessa oleilu ja touhuskelu. Sellaisen session jälkeen koen olevani "väsynyt, mutta onnellinen".

Eräälle tietylle aurinkovoiteelle löyhkäävät ihmiset tai sää tuon voi pilata. Mutta onneksi onnistumisiakin tapahtuu.

[Hippi]

Ainoa asia mikä minut on saanut rentoutumaan 12 v sisällä on 5 - 7 t rannalla 22 - 25 asteessa oleilu ja touhuskelu. Sellaisen session jälkeen koen olevani "väsynyt, mutta onnellinen".

Minulle tuo "väsynyt, mutta onnellinen" voi tulla fyysisen ponnistuksen jälkeen. Vaikka ne lumityöt, joista olen täälläkin maininnut. Reilun kolme tuntia kun on lunta kolannut tai lapioinut senkin uhalla, että jotain paikkaa taas pian kolottaa, niin siitä tulee oikeasti hyvä fiilis. Joku toinen varmaan saa ne kiksit salilla tai juoksemisesta, mutta minä en. Varmaan johtuu siitä, että liikunnasta ei näy mitään välitöntä tulosta, mutta fyysisestä työsuorituksesta voi nähdä, miten lumi on vaihtanut paikkaa tai mitä nyt yleensä onkaan ollut tehtävänä. Väsymyksen lisäksi tarvitsen jonkin näkyvän tuloksen, jotta voin olla tyytyväinen

[Socrates]

En tiedä miten alkeellisella tasolla tässä liikutaan, mutta katsoisin tota itse silleen, että eri ihmisiä kuormittaa eri asiat ja sit taas jotkut jutut on niille helppoja ja luontevia ja vaivattomia.

Ihmistä kannattaa lähestyä ja kohdella sillä tavalla että tekee sille asioista mahdollisimman helppoja. Semmosta tarvittavaa kitkaa ja muuta syntyy joka tapauksessa ja itsestään ihan riittävästi siitä, että ollaan kaikki kuitenkin erilaisia.

Konkreettisena esimerkkinä jollekin kannattaa soittaa. Se ei haittaa sitä yhtään. Jollekin kannattaa laittaa yhden rivin sähköposti. Jollekin kannattaa taustoittaa asia kunnolla ja kirjoittaa muutama kappale yhdellä kertaa. Jollekin kannattaa laittaa lyhyet asiat ja pelkät relevantit faktat tekstarina mutta kertoa pitemmät taustatiedot vaikka ääniviestinä.

Yleensä pahojen työpaikkariitojen juurisyy on raaka valtapeli ja/tai muut ihmissuhdeongelmat. Tekniset kysymykset ovat vain niiden purkautumiskanava.

Joku puolijulkku sanoi hiljattain Hesarissa, että hänelle oli järkytys huomata, että työpaikoilla on hierarkioita, jotka eivät liity osaamiseen tai asemaan. No aika selvähän tuo on.

[Socrates]

Ainoa asia mikä minut on saanut rentoutumaan 12 v sisällä on 5 - 7 t rannalla 22 - 25 asteessa oleilu ja touhuskelu. Sellaisen session jälkeen koen olevani "väsynyt, mutta onnellinen".

Eräälle tietylle aurinkovoiteelle löyhkäävät ihmiset tai sää tuon voi pilata. Mutta onneksi onnistumisiakin tapahtuu.

Nyt ei kannata tulla Helsingin rannoille. Täällä on merivesi lähes ennätysmäisen alhaalla ja paljastunut ranta haisee. Lisäksi Kesärannan lähellä joku viemäriongelma, mistä oli juttu lehdessäkin.

[Brutto]

Itselleni herää tästä kaikesta kysymys siitä, että mikä lopulta on edes on todellisinta itseä?

Onko mitään "todellista itseä" lopulta edes olemassa? Tämä viittaisi henkiseen minään tai jopa sieluun, jolla yritetään selittää mystiseltä tuntuva kokemus jonkinlaisesta identiteetistä.

Minä luulen että ihminen on pelkkä viettiensä ohjaama kone, joka lähinnä vain reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Ihmisen vietit, kyky ja tapa kokea ja reagoida sekä henkilökohtaiset ympäristön vaikutukset eroavat yleensä paljonkin toisista ihmisistä, mikä on omiaan luomaan illuusion "henkisestä minästä".

Joo, tätä ei tarvitse välttämättä ostaa.

Olemme pelkkiä soluista tehtyjä robotteja jotka toimivat sähkökemiallisesti.

[Norma Bates]

Runner's High oli muistaakseni se fyysinen ekstaattinen tunne minkä voi saada raskaan räähkäisyn perään. Itseltäni ei sormet taida kesken loppua jos ynnäillään montako kertaa on moinen energinen tunne tullut sanotaan nyt vaikka 7v sisällä. Ja tuota ennen ei tullut koskaan.

Jonkin verran kuitenkin adrenaliini antaa potkua.

En taida kauheasti saada henkistä tyydytystä jonkin homman hoitamisesta/hoitumisesta. Ottaa se vaivannäkö niin päähän.

[Hayabusa]

Kesärannan lähellä joku viemäriongelma, mistä oli juttu lehdessäkin.

Mädät jauhot haisee? 

[Melodious Oaf]

Valtapeli on asia erikseen. Mutta tää liittyy siihenkin.

Usein niihin kuitenkin liittyy sellaista että hommat ei vaan jonkun kanssa suju tai joku ärsyttää. Konfliktit kuitenkin kasautuvat yleensä pienemmistä osista, ja sillä on merkitystä, jos saadaan sellaisia kokemuksia yhteistyöstä että täähän oli helppoa, sujui hyvin ja meni ihan jees.

Ja sitten "valta" ja "valtapeli" on joskus semmosia abstraktin tason kuvauksia noista asioista, joilla voidaan ehkä ilmaista vitutusta mutta jotka ei tarjoa mitään konkreettista näkymää siihen, mikä tässä täsmälleen ei toimi, miksi, ja mitä kannattaa tehdä. Vaan sit se on vaan tapa sanoa että "toiset ihmiset on mulkkuja".

En usko että kovin monessa työssä on olemassa ihan selkeää mittaria sille, mistä osaaminen koostuu. Tiedän kyllä, että esimerkiksi yliopistoissa hommat pyörii aika paljon muun ympärillä kuin sen, kuka ihan faktisesti on paras tekemään jotain.

Tossa vaikuttaa koko ajan taustalla se että kaikki ihmiset on väsyneenä tai liian kuormittuneena aika vaikeita. Ja sitten jos esität jonkun asian oikealla tavalla oikeassa paikassa, odottelet rauhassa, toimit selkeästi mutta et yritä liikaa etkä runttaa väkisin vaan haet tapoja onnistua, ehkä se joskus tuottaa jotain tulosta.

Ja varsinkin semmoset ihmiset on yleensä kroonisesti kireitä, ylikuormittuneita yms. jotka jatkuvasti tekee asioita joita ne ei ymmärrä tai osaa tai joita joku muu siinä lähistöllä itse asiassa tekis paljon paremmin.

[-:)lauri]

Ihmisillä on taipumus haluta esiintyä edukseen, ja erityisesti uuden työpaikan hakeminen on tilanne, jossa on yleensä motivaatio itsensä kaunisteluun. Moneen rekryprosessiin kuuluu jonkinnäköinen persoonallisuustesti, jossa vastataan väittämiin sen mukaan, kuinka paikaansapitävinä testattava niitä kohdallaan pitää. Koska ihmisten kaunistelutaipumus tiedetään, yleensä näihin inventaareihin piilotetaan kysymyspatteristo(ja), jotka mittaavat kaunistelun määrää. Testattavat jäävät siis hyvällä todennäköisyydellä kaunistelusta kiinni, eikä kaunistelun analysointi vielä siihenkään lopu. Arvioidaan, onko kaunistelu tiedostettua vai tiedostamatonta, ja silläkin on hakijasta piirtyvän kuvan kannalta väliä, millaisissa asioissa hakija kaunistelee.

Itselleni herää tästä kaikesta kysymys siitä, että mikä lopulta on edes on todellisinta itseä? Se, miltä tuntuu sisällä, vai se, mikä näkyy ulos? Vaikka esim. itse kuvittelen tuntevani itseni verrattain hyvin ja kuvittelen saavani itseni kiinni suhteellisen hyvin myös varjopuolistani, tällaisissa inventaareissa kuitenkin mietin, että millainen lopulta olen, ja onko käsitykseni itsestäni realistinen. Ja toisaalta esim. työminäni on hyvin erilainen kuin kotiminäni ja näissä ympäristöissä samat asiat osittain tuntuvatkin erilaisilta - onko toinen minä todellisempi kuin toinen?

Jos ihminen narahtaa tällaisessa testissä tiedostamattomasta kaunistelusta, piirtyy testissä kuitenkin kuva hänen persoonallisuudestaan sellaisena kuin hän itse sen kokee, ja se on sikäli osuva kuva. Ja toisaalta niinkin, että jos ihminen näkee itsensä ylitöoptimistisesti, voi tällainen minäkuva olla terveellisempi kuin realistinen minäkuva ja osittain itseään toteuttava ennustekin. Tai jos ihmisellä on taipumus tietoiseen kaunisteluun, on sekin kuitenkin osa hänen persoonallisuuttaan (ja voi olla etu joissan tehtävissä, vaikkapa myyntityössä).

Entäs tämä foorumi, esiintyykö täällä kaunistelua? Jos esiintyy, niin miksi? Vai oletko täällä aivan oma itsesi? Koetko näkeväsi itsesi realistisesti? Kaiken kaikkiaan tuntuu, että ihmisillä on hirvittävän suurta vaihtelua kyvyssä itsereflektioon. Lopuksi, mikä on ihmisen aito persoona ja milloin se on esillä? Vai onko elämä vain sarja erilaisia rooleja?

Mä en oikein vieläkään jaksa luottaa noihin testeihin. Suurin osa niiden konsepteista perustuu 1900 luvun psykologian tutkimustuloksiin. Hiljattain paljastui tyyliin vuosi tai kaksi sitten, että suurin osa psykologiasta oli todennäköisesti huuhaata. Analyysimenetelmiä ei oltu valittu rehellisesti, vaan ne valittiin sillä perusteella, mikä sai tulokset näyttämään kaikkein dramaattisimmilta. Tuolta pohjalta on sitten kehitelty työntekijäprofiloinnit. Pyritään ennustamaan kuinka hyödyllinen henkilö on yritykselle. Tämä on taas osoitettu mahdottomaksi tehtäväksi sillä psykologisiin testeihinkään perustuvat ennusteet eivät juurikaan vastaa lopputulosta. Joko sen vuoksi, että menetelmät ovat tosiaan huuhaata, tai sen vuoksi, että tulevaisuutta on muissakin tieteissä ihan perkeleen vaikea ennustaa.

Ihminen on sellainen kuin on. Joku voi kokea luontevaksi olla eri rooleissa eri tilanteissa kun taas osa ei koe. Osa pystyy ottamaan rooleja mutta ei ota ja osa ei pysty ottamaan vaikka haluaisi. Osa ajautuu rooleihin vaikka ei haluaisi ja osa ei ajaudu. Sitten tosiaan on vielä ne suorituksen kauneusarvot. Jonkun rooli voi vaikuttaa keinotekoiselta aivan kuten jonkun luonnollinen minä voi vaikuttaa keinotekoiselta.

E. Olen Bruton linjoilla. Ihmisillä itsellään on hyvin vähän sananvaltaa siinä ottaako rooleja, eikö ota tai että kuinka uskottava sitten roolissaan tai sen olemattomuudessaan on.