Perseilyn filosofia

[Socrates]

Light-perseilyä, mistä Xantippakin tykkää: olen ruvennut käymään divarissa, jota pitää vanha mies. Kirjoja on valtavasti hyllyissä, mutta osa lojuu lattialla eikä suinkaan missään pinnoissa, vaan täysin sattumanvaraisesti paiskottuina sinne tänne.

Ilmiö ei ole kertaluonteinen, vaan jatkuva. Mutta työpaikkaperseily on toiminut. Rupesin vakioasiakkaaksi, vaikka olen laiska lukija ja yleensä olen ostanut kirjat uusina enkä divarista.

[Melodious Oaf]

En tiedä, liittyykö tähän aiheeseen, mutta Andy McCoy oli ilmeisesti ollut hyvässä vauhdissa:

60 vuotta täyttävä kitaristilegenda kertoo syntymäpäivähaastattelussa IS:lle kuinka soittohommia riittää ja rakkauselämäkin kukoistaa. "Sielunkumppanuus on sitä, että te kelaatte samalla tavalla. Rakkaus on vaan nussimista", Andy McCoy filosofoi.

https://www.is.fi/viihde/art-2000009119220.html

Tässä vielä hitunen kontekstia ingressin murjaisulle:

Kitaristi sanoo rakkauselämänsä kukoistavan – ja heti perään hän ilmoittaa rakkauden olevan yliarvostettua.

– Rakkaus on melkein ruma sana. Mun mielestä sielunkumppanuus on parempi.

Mitä eroa on rakkaudella ja sielunkumppanuudella?

– Sielunkumppanuus on sitä, että te kelaatte samalla tavalla. Rakkaus on vaan nussimista. Ja kuka vaan osaa nussia. No ei ehkä kaikki. On kai parempia ja huonompia. Mä olen kuulemma sieltä paremmasta päästä.

[Hippi]

^
https://genius.com/Ismo-alanko-rakkaus-on-ruma-sana-lyrics
Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana
Rakkaus on ruma sana, runojen raiskaus

En sitä enempää kopioi, kun monet osaa sen muutenkin ja jotka ei osaa, voi linkin kautta lukea.
Andy sai sen kuulostamaan vieläkin rumemmalta tai teknisemmältä.

[Melodious Oaf]

Yhdellä rakennustyömaalla oli sellainen iäkkäämpi kaivurinkuljettaja, jolla oli kaikenlaisia sutkauksia. Yksi niistä oli:
Jos sais kerrarreissullansa... niivvois saara toisenkikkerra

Alangolla puolestaan on biisissä tällainen laini:
Jos sais kerran reissullansa rakkaudesta ruikuttaa - tekisin sen heti!


Tossa on varmaan itseironiaa suhteessa siihen, mitä biisissä tehdään rakkaudesta ihan sanana.

Ja samaahan se Andykin.

Voisin kuvitella, että Andylle itseironia tai sen suuntainen saattais olla aika vaikea laji. Mutta eihän toi sen ajatus sinänsä ole ihan niin.... huono kuin miltä se näyttää. Se on kai tavallaan ihan vilpitön ja on sillä siinä jotain etiikkaakin ja muuta taustalla. Mutta sitä rumentaa ehkä se, että ei malta olla lisäämättä siihen tota että "olen sieltä paremmasta päästä".

En tiedä Andystä kovin paljoa, mutta mulla on sumea yleisvaikutelma, että siinä olis jotain selkärankaa ja silleen periaatteessa suoraa ja rehellistä, miten se asioista puhuu ja ajattelee. Mutta en tiedä, onko sillä semmosta... kykyä nähdä itsensä myös koomisena tai surkeana ihan niin hirveästi.

[Hippi]

Kyllähän suomenkielinen rakkaudentunnustus kuulostaa siltä, että ihminen yrittää kakoa kurkkuaan selväksi. Hmmm... vai sitäköhän se sitten vain olikin?

[kertsi]

Unkarissa vielä hirveempää, kun siellä "rakastan sinua" muistaakseni on jtst kuin säärätläk. (Ei mitään hajua, miten kirjoitetaan.)

[Melodious Oaf]

Kyllähän suomenkielinen rakkaudentunnustus kuulostaa siltä, että ihminen yrittää kakoa kurkkuaan selväksi. Hmmm... vai sitäköhän se sitten vain olikin?

Ymmärsin niin että Andylle se kun puhutaan kauheasti rakkaudesta on jotenkin tyhjää tai turhaa tai että siinä usein jollain käytännön tasolla tarkoitetaan että on seksiä. Tietysti se on tosi ronski yleistys ja helposti löytää poikkeuksia, mutta jos ajattelee tietyntyyppistä rakkaushehkuttelua, niin ei se nyt täysin typerä ajatus ole että kyse olis ihastumisesta ja siitä että esimerkiksi seksiä ja intoa siihen riittää.

Se taas on hyvin suomalaista että ei saa kerskailla, ja kellä onni on, se onnen kätkeköön.

En tiedä oikeasti siitä että onko "rakkaus" sanana esteettisesti niin ongelmallinen.

Kyllä se voi kuulostaa ihan hyvältä ja kauniilta, ja onhan niitä muitakin sanoja. Lempi ja... kaikenlaista.

Jos vaikka Eino Leino kuvaa rakkautta tai syvää siihen liittyvää onnea tai jotain tällaista kokemusta, tuskin sen kuvaamisen "rakkaus" on sinällään kovin tehokas.

Se että ollaan itsetietoisia meidän kielestä ja puhutaan siitä vähän silleen väheksyen vaikka se onkin tosi läheinen ja tärkeä on... aika suomalaista.

Semmostakin on että ollaan itsetietoisia sanasta "rakkaus" tai sen liiasta käyttämisestä. Se että sitä halutaan pitää jonkinlaisena "tabuna" kertoo myös siitä, että se mitä se tavallaan oikeasti tarkoittaa on kuitenkin myös arvokasta tai tärkeää tai pyhää.

Mutta toi on tietysti jo vähän naurettavankin pitkälle vietyä tulkintaa.

[Melodious Oaf]

Mulla oli varmaan mielessä esimerkiksi tällainen Leinon teksti:

Sua katson vaan

Sua katson vaan, sua katson vaan,
sua katselen silmät veessä.
Tää onneni on niin outo ja uus,
sen että mä vapisen eessä.

Kun sydän on auki, on kiini suu,
mun syömeni hehkuu ja halaa.
Sua katson ja säästän ja silitän vaan
kuin kerjuri leivänpalaa.

Minä joka en nauttinut onnestain
kuin sieltä ja täältä murun!
Tää pöytä mulleko katettu ois?
Ois tullutko loppu surun?

Lähde: http://runosto.net/eino-leino/sata-ja-yksi-laulua/sua-katson-vaan/

Eino Leinon runot ovat tekijänoikeusvapaita, joten ajattelin että saman tien koko runo, kun on noin lyhytkin.

Voihan toi jollekin olla liiankin pateettinen, mutta tarkoitin vaan että henkilökohtaisessa elämässä tai just oikeassa kontekstissa "rakkaus" voi olla aivan hieno ja hyvä sana. Se voi olla sitä myös runossa, mutta jos yrittää kuvata jotain tollasta hyvin....  no. Niin ehkä siinä pitää luoda se konteksti ja kuva jollain muilla keinoilla.

[Socrates]

Pohdintaa perseilyn määrittelemisestä:

www.vauva.fi/keskustelu/4437488/ketju/mika_perseily

[Hiha]

Pohdintaa perseilyn määrittelemisestä:

www.vauva.fi/keskustelu/4437488/ketju/mika_perseily

"Klitoris" oli napakin määritelmä. Ehkä ei kuitenkaan tyhjentävin.

[TSS]

Myönnän etten ole ehtinyt kunnolla perehtyä perseilyn filosofiaan,  vaan lukenut sieltä täältä jotain perseilyn taidosta. Perseily kuulostaa hyvin haastavalta lajilta, koska mitä ilmeisimmin kaikenlainen perseestä oleva toiminta ei kuitenkaan ole perseilyä. Aloin miettimään, mikä on perseilyn arvoperusta, voisiko perseilyn syvintä olemusta tiivistää jotenkin sitä kautta. Minkälaisten arvojen edistämiseen perseily tähtää? Vai onko perseilyssä olennaisempaa se tapa, jolla arvoja kohti mennään, ei niinkään arvot? Kun kuitenkaan kaikenlainen rötöily ei ole perseilyä, kaipaisin jotain nyrkkisääntöä, mistä puhtaimmillaan perseilyssä on kyse.

[Socrates]

Perseilyä on määritelty toimestani mm tämän ketjun viesteissä 4, 18 ja 42.

Erityisesti aanelkku on kunnostautunut perseilyn määrittelyssä heti ketjun alussa.

[Socrates]

Mm metaketjun viestissä nro 5071 olen löyhästi määritellyt perseilyn arvopohjaa.

[Amore]

Minä hahmotan perseilyksi toiminnan, joka aiheuttaa kaaosta, mutta joka ei ole keskushenkilön/-henkilöiden tietoisen manipuloinnin tulosta, vaan henkilöiden ja ympäristön yhteisvaikutusta. Täten perseily ei ytimeltään ole pahantahtoista, vaikka perseilevä keskushenkilö saattaa olla kiukkuinen ja hankala. Siis joku kassajonoon tukoksen aiheuttava tyyppi saattaa synnyttää perseilytilanteen jollain vääränlaisella maksukortilla tai punnitsematta jääneellä tuotteella, mutta vasta toimimattomien seikkojen kasautuminen tuottaa varsinaista perseilyä. Vaaka ei toimi, kassalla sattuu olemaan harjoittelija, joka ei ihan hallitse kaikkia kassatoimintoja, pankkiyhteys toimii tahmaisesti jne.

Pelkkä umpityperä asiakas ei riitä perseilyksi, sillä minusta perseily ei sinänsä ole sama asia kuin tollon toiminta. Parhaassa tapauksessa perseilyn synnyttää ihan kuka tahansa normaaliälyinen tai jopa älykäs henkilö, joka tekee jotain ajattelemattomasti epäkäytännöllisellä tavalla synnyttäen kasautuvan kaaoksen. Silloin kun kyse on poliittisista päätöksistä, "väärä" mielipide, pinnallinen näkökulma tai puutteelliset tiedot saattavat kuitenkin pidemmällä aikavälillä johtaa jollain tavalla onnistuneeseen lopputulokseen. Perseily voi synnyttää ns. luovaa kaaosta. Luovassa kaaoksessa tapahtumiin vaikuttavat lisäksi ulkopuoliset ennakoimattomat tekijät.

[Melodious Oaf]

Socrateksen mainitsema viesti on tässä:

Viestissä on paljon mielenkiintoista, mutta näen yhtenä ongelmana sen, että paljon on jää kiinni subjektiivisista arvioista.

Mikä on "paskaduuni" ja miten pitäisi ymmärtää väite, että "työelämä perustuu vastenmieliselle valtapelille".

Milloin tahansa voi vetäytyä siihen, että jokin on "paskaduuni" tai että vähintään yleisellä tasolla koko työelämä tai jokin jossakin perustuu jonkinlaiselle valtapelille.

Minulle jäi aiemmista keskusteluista mieleen, että usein ihmisten arkinen toiminta tai sen sujuminen perustuu pitkälti valmiille oletuksille.

On tietty käsitys siitä, mitä odottaa kun menee kampaajalle tai vaikka musiikkiliikkeeseen. Haluat sen mitä haluat mahdollisimman helposti, nopeasti ja hyvin ja sinulle hyvää mieltä tuottaen tehtynä.

Tähän liittyy se, että asiakkaalla on tietty hyvin selkeä ja kapea rooli kuten myös työntekijällä.

Tässä yhteydessä minua alkoi kiehtoa ajatus "perseilystä" sellaisena toimintana joka jotenkin rikkoo näitä oletuksia ja samalla tiettyjä rooleja.

Tosi laajassa mielessä rooli on myös ihmisen ihan aito oma itse. Olen tämä henkilö, teen sitä ja tätä, haluan sitä ja tätä, pidän tästä ja tuosta ja tavoitteeni ovat nämä ja nuo.

Tiettyä selkeyttä ja pelkistyksiä tällaisessa totta kai tarvitaan, ja se menee jo persoonallisuushäiriöksi tai muuntyyppiseksi mielenterveyden häiriöksi, jos toi on todella epävakaata ja ailahtelevaa.

Myöskään "perseilyssä" ei ajatuksena ole mitään järkeä muuta kuin suhteessa johonkin järjestykseen ja rakenteeseen.

Tähän jää silti joku sellainen rako, että on myös hyvästä höllätä otetta näistä rooleista ja odotuksista.

Utopistinen visio voisi olla kuva äärimmäisestä vapaudesta, jossa ihminen vapautuu täysin kaikista rooleista ja on eniten juuri sitä mitä oikeasti on. 

Voisin allekirjoittaa sellaisen hieman hihhulin näkemyksen, että jokaisen ensisijainen tehtävä on seurata omaa totuuttaan. Sen ei tarvitse tarkoittaa piittaamattomuutta muista, vaan tässä on ideana sellainen, että olisi olemassa jotakin sellaista elämän mittaan aukenevaa, jota juuri sinut on tuotu maailmaan kokemaan ja tekemään todeksi. Eikä sen tarvitse olla mitään suureellista.

Se että luopuu tästä tai hylkää tämän olisi tässä katsannossa jonkinlaista valhetta tai petturuutta. Idea ei kuitenkaan ole sinänsä täysin itsekäs, että vain seuraamalla totuuttaan voi parhaiten auttaa muita, ja muutkin ihmiset voivat olla osa sitä. Näitä juttuja voidaan kokea ja ihmetellä myös yhdessä ja niin pois päin, mutta silti jokaisen ihmisen "syvin oma" on jollain tapaa vain heidän.

Tässä kontekstissa perseilyn funktio voisi olla ravistella ihmisiä ja/tai herätellä näkemään sitä mikä itselle on tärkeää.

Toisaalta sen funktio voi myös olla ihan vain hämmentäminen ja keventäminen silloin, kun homma menee liian totiseksi tai kuvitellaan että jotkut omat käsitykset ja oletukset on kaikki.

Tossa kuvassa perseily ei ole enää niin sidoksissa työelämään, mutta täysin omakohtaisesti toi on kai se, millä tavalla se mua ehkä eniten puhuttelee.