Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Oppimisen ihmeellinen maailma!

Aloittaja Renttu, tammikuu 27, 2019, 16:10:49

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Aave

#75
^
Kauan, kauan sitten Heurekassa järjestettiin näyttely, joka koostui historiallisista väärennöksistä. Näytteilleasettaja oli/on lukion äidinkielenopettajani kaveri ja kertoi, että yritti saada sinne myös Vatikaanilta Torinon käärinliinan, mutta jostain kumman syystä (Heh!) siihen ei suostuttu. Olivat olleet hieman käärmeissään, kun tämmöistä julkeutta ehdotettiin - muka väärennös!

***

Maailmankuuluista sotasankareista lukiessa Audie Murphyn  elämä ja sotataival on karua luettavaa ja linkitin artikkelin tähän, jos jotain muutakin sattuisi kiinnostamaan. Paljon ehti tapahtua jo sitä ennen, ennen kuin sai lopulta Yhdysvaltain asevoimien korkeimman mitalin, Medal of Honorin. Yhdeksän kampanjaa, ja kaikki mahdolliset mitalit. Jätkä saattaa kyllä olla muutamille foorumilaisille tuttu muutenkin - varsinkin vanhoista länkkäreistä.

Medal of Honorin arvoinen tilanne eskaloitui siihen, että Audie Murphy piteli hylätyssä ja palavassa tankissa yksin yli tunnin aloillaan kokonaista saksalaiskomppaniaa, jotka yrittivät hyökätä samalla myös tankein. Hän haavoittui (Jälleen kerran) taistellessaan, mutta ohjasi samaan aikaan tykistöä kenttäradiolla ja kävi yhden miehen sotaa niin kauan, kunnes ammukset loppuivat. Sen jälkeen palasi takaisin omiensa puolelle, sai pikaisesti kenttähoitoa, ja johti heti perään vastahyökkäystä.

Elokuva To Hell And Back perustuu hänen kirjoittamaansa kirjaan, ja näyttelee siinä myös pääosaa. Sankarimetallibändi Sabatonin samanniminen kappale kertoo hänestä; kuoli vuonna 1971, lentokoneonnettomuudessa.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

urogallus sivisti minua tänään tiedolla, että hirvi tosiaan oli kuolla Suomessa sukupuuttoon (Yle) sata vuotta sitten. Näin on nännit ja näppylät!

Edelleenkin kyllä hämmästelen, että en ainakaan muista kuulleeni tai lukeneeni tästä koskaan aiemmin.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Aiempien tautisten aikojen desinfiointiallas - ruttokivi vuodelta 1666.

Tai kun oikein tarkkoja ollaan, niin tuo on kuitenkin jäljennös sellaisesta - aitoa säilytetään museossa Leedsissä. Näitä ruttokiviä oli kadunkulmauksissa ja kauppojen edustoilla, ja niissä oli viinietikkaa käsien ja rahojen puhdistamista varten. Viinietikkahan ei ruton leviämistä estänyt, mutta eivät aikalaiset sitä tuolloin tienneet.

Etäopintoja 1940-luvulla, Yhdysvallat. Kuva on polioepidemian ajoilta, jolloin kouluopetusta järjestettiin paikka paikoin radion välityksellä.

Ehkä tuolloinkin esim. suvun hullu täti on sännännyt olohuoneeseen paasaamaan, että polio ei ole todellinen, vaan se on liittovaltion hallituksen salaliitto!
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Toope

Lainaus käyttäjältä: Aave - huhtikuu 02, 2021, 10:33:39
urogallus sivisti minua tänään tiedolla, että hirvi tosiaan oli kuolla Suomessa sukupuuttoon (Yle) sata vuotta sitten. Näin on nännit ja näppylät!

Edelleenkin kyllä hämmästelen, että en ainakaan muista kuulleeni tai lukeneeni tästä koskaan aiemmin.
Nykyään toki hirvi on kaikkea muuta kuin uhanalainen. Hyvä, että kantaa tarkkaillaan. Toivottavasti elää hyvin, mutta riittää noita metsästäjillekin.
Ehkä se on sopivassa laajuudessaan? Noin 100 000 yksilöä Suomessa? Olettaisin jopa enemmän sopivaksi populaatioksi, mutta olen maallikko.
https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/riista/hirvi-2/

Aave

Tänä päivänä (Syyskuun toinen) vuonna 1666 puhkesi Lontoon suurpalo. Ensivaiheessa palo ehdittiin julistaa niin pieneksi, että nainen voisi lirittää sen sammuksiin. Pissahätäistä naista ei kuitenkaan osunut kohdalle ja palo roihahti niin pahaksi, että se poltti 80% koko pääkaupungista.

Samalla lähti kuitenkin kaupungista rutto, ja pitemmällä tähtäimellä palo säästi todennäköisesti ihmishenkiä.

Palon jälkeen aloitettiin uudentyyppinen kaupunkisuunnittelu, että vastaavaa ei enää koskaan pääsisi tapahtumaan. Tuolloin laaditut rakennussäännökset ovat pohjana ja osittain edelleenkin käytössä myös tämän päivän Lontoossa: The Fire of London Building Regulations (localhistory.co.uk)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Toope

Lainaus käyttäjältä: Aave - syyskuu 02, 2021, 22:40:18
Tänä päivänä (Syyskuun toinen) vuonna 1666 puhkesi Lontoon suurpalo. Ensivaiheessa palo ehdittiin julistaa niin pieneksi, että nainen voisi lirittää sen sammuksiin. Pissahätäistä naista ei kuitenkaan osunut kohdalle ja palo roihahti niin pahaksi, että se poltti 80% koko pääkaupungista...
Uskon tuohon kuin Neron viulunsoittoon Rooman palon yhteydessä. :)

Aave

Dani Sanitsar, susien kasvattama poika. Hän oli sittemmin inspiraationa Viidakkokirjan Mowgliin.
Rudyard Kipling, Viidakkokirjan kirjoittaja. Metafora valkoisen miehen taakka perustuu erääseen Kiplingin runoon.

Muuten hyvä, mutta mun mielestä Mowgli on siinä leffassa paljon iloisemman oloinen, kuin tossa digitaalisesti väritetyssä valokuvassa.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Elettiin vuotta 1973, päivämääränä 20.12.

Espanjan tuolloinen pääministeri, francolainen Luis Carrero Blanco istui panssaroidussa autossaan takapenkillä, tutulla reitillään. Vaan baskien terroristijärjestö ETA oli kaivanut tien alle pommin joka oli niin voimakas, että Blancon auto lensi räjähdyksessä viisikerroksisen kerrostalon yli, ja rymähti sitten sen takapihalle. Näin pääministeri ansaitsi postuumisti lempinimen "Espanjan ensimmäinen astronautti".

Kuva autosta.
Kuva räjähdysmontusta.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Brutto

Lainaus käyttäjältä: Aave - joulukuu 21, 2021, 13:08:48
Elettiin vuotta 1973, päivämääränä 20.12.

Espanjan tuolloinen pääministeri, francolainen Luis Carrero Blanco istui panssaroidussa autossaan takapenkillä, tutulla reitillään. Vaan baskien terroristijärjestö ETA oli kaivanut tien alle pommin joka oli niin voimakas, että Blancon auto lensi räjähdyksessä viisikerroksisen kerrostalon yli, ja rymähti sitten sen takapihalle. Näin pääministeri ansaitsi postuumisti lempinimen "Espanjan ensimmäinen astronautti".

Kuva autosta.
Kuva räjähdysmontusta.

Aika hyvin räjähdyksen voima on saatu suunnattua suoraan ylös. Montun vieressä olevat autot ovat suhteellisen ryhdissään eikä rakennuksetkaan ole vaurioituneet pahoin. Pommin on täytynyt olla hyvin syvällä.
"I watched a snail crawl along the edge of a straight razor. That's my dream. That's my nightmare: crawling, slithering, along the edge of a straight razor and surviving."

Aave

Lainaus käyttäjältä: Brutto - joulukuu 21, 2021, 13:52:48
Aika hyvin räjähdyksen voima on saatu suunnattua suoraan ylös. Montun vieressä olevat autot ovat suhteellisen ryhdissään eikä rakennuksetkaan ole vaurioituneet pahoin. Pommin on täytynyt olla hyvin syvällä.
Kyllä. Itsekin ihailin, että panostuksen suunnitelleet eivät olleet mitään amatöörejä. Vaan mahtoi siinä tottumattomalle kyydittävälle viime sekunnin sadasosassa hieman persettä rapsuttaa! :)
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Genebil, Mongolian viimeinen kuningatar.

Genebilin aikuiselämä oli traaginen. Kävi nimittäin niin, että silloisen kaani Bogdin kuningatarvaimo Dondogdulam otti ja kuoli, ja kaanille piti löytää uusi kuningatar. Hänelle löydetyistä naisista ei itseltään paljon kyselty: Genebil oli jo tahollaan naimisissa, mutta kaani mielistyi eniten häneen, joten kaanille uudeksi kuningattereksi vain.

Genebil ehti olla kuningatar alle vuoden, kun kaani puolestaan otti ja kuoli. Koska perillistä ei vielä ollut eikä Genebil ollut kuninkaallista verta, hänet lähettiin/palasi takaisin himaansa. Siellä hän ehti elellä vielä 13 vuotta, meni uudelleen naimisiin, vaan sitten alkoivat Stalinin vainot myös Mongoliassa. Stalinistit tarvitsivat kuninkaallisen tapettavaksi joten Genebil etsittiin, ja ammuttiin. Hän oli tuolloin viidennellä kuulla raskaana.

Genebilin kuningatarpuku - ja meikki on toiminut inspiraationa Star Wars-kuningattarelle, valokuvat rinnakkain.

Tämmöistähän tämä jenkeissä, jossa raiskatusta intiaaniprinsessa Pocahontasistakin tehdään iloinen musikaali, ja kiva Disney-animaatio.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Aave

Leonardo Da Vinci ja Niccolo Machiavelli olivat kaveruksia ja tapahtui noina päivinä, että juonittelivat ryöväävänsä Arno-joen Pisan kaupungilta - tämä tapahtui Pisan ja Firenzen ollessa sodassa keskenään. Aiheesta enemmän: Rolling up the river – Frank McNally on an unlikely partnership between Leonardo da Vinci and Niccolò Machiavelli (The Irish Times):

"The plan, essentially, was to steal the river from the Pisans, bringing them to their senses, or their knees, or both. With Machiavelli's encouragement, Leonardo devised a scheme to reroute it, via tunnels and canals, so that it would bypass the enemy, and in the process give Florence a direct route to the sea.

It was a daunting task that would have tested Leonard's hydraulic engineering skills. But like many construction projects before and since, the original design was compromised by corner-cutting. For that and other reasons, including attacks by the Pisans, the project became a debacle and was abandoned".


Joki oli elintärkeä Pisan kaupungille, ja suunnitelmaa voisi verrata tuon ajan ydinpommitapahtumaksi, mikäli se olisi onnistuttu toteuttamaan.
"...Did they get you to trade your heroes for ghosts?" - David Gilmour
Stasik - Lullaby For The
Enemy

Kopek

On asioita, jotka kaikki tietävät ja ovat aina tienneet - paitsi minä.

Tänään oli Hesarissa kirjoitus Eppu Nuotion merkkipäivästä.

Jos olisi kysytty, kuka tuo tyyppi on, olisin arvannut, että hän on jonkin suomalaisen rock-bändin jäsen ja mies.

Pieleen olisi mennyt arvaukseni.

Pari päivää sitten uutisissa kerrottiin Kanadan pääkaupungissa Ottawassa järjestetystä mielenosoituksesta.

Ottawa... mikä se on, missä se on? Ai, Montreal ei siis olekaan Kanadan pääkaupunki.

Englanninkielessä käytetään heittomerkkejä. That's My Boy.

Aivan viime vuosiiin asti luulin, että heittomerkit kirjoitetaan näppäimistön ylärivillä olevilla merkeillä. En voi lyödä tähän näytteeksi tällaista merkkiä, koska kirjoitan tätä amerikkalaisella Chromebookilla, jossa kyseisiä merkkejä ei ole. Sen sijaan tästä löytyy näppäimistön oikeasta reunasta pieni merkki, joka lienee se oikea heittomerkki. Onhan tämä merkki suomalaisissakin näppäimistöissä, mutta en ollut koskaan kiinnittänyt siihen huomiota.

Tiedän, että on vielä vaikka kuinka paljon "kaikkihan sen tietävät" -tyyppisiä asioita, joita en syystä tai toisesta tiedä. Koska en tiedä, että en tiedä, en tiedä sitäkään, mitä ne asiat ovat. Niitä putkahtelee esille sattumalta silloin tällöin.

Hayabusa

^
Heittomerkkiä käytetään kun sanan rakenteessa on jotain tavanomaisesta poikkeavaa, esim. puuttuvia kirjaimia. Tuossa That's ilmaisussahan on laitettu kaksi sanaa That is yhteen. Enemmän wikissä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Heittomerkki

"Kaikkihan sen tietävät" on esimerkki lainausmerkkien käytöstä.

Mikä on Kanadan pääkaupunki, on klassikko pubivisakysymyksenä.  :D
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Hippi

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - helmikuu 09, 2022, 10:38:27
Mikä on Kanadan pääkaupunki, on klassikko pubivisakysymyksenä.  :D

Myös: Mikä on Australian pääkaupunki?
If you see your glass as half empty, pour it in a smaller glass and stop complaining. ❤️