Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Oppimisen ihmeellinen maailma!

Aloittaja Renttu, tammikuu 27, 2019, 16:10:49

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Renttu

Maailmanhistorian ensimmäinen noteerattu kuunpaistatus (Eli takapuolensa näyttäminen jollekin taholle) on kirjattu vuodelle 80. Tuolloin roomalainen sotilas näytti persettään Jerusalemiin pääsiäisenä saapuneille juutalaisille pyhiinvaeltajille. Seurasi mellakka, jonka päätteeksi massapaniikissa talloutui hengiltä 10 000 ihmistä. Wikipedia.

One asshole caused a death of a ten thousand, sanoisi amerikkalainen. Pitäkäämme kuitenkin mielessä, että tuon ajan historioitsijat saattoivat suuresti liioitella tämmöisiä lukuja, ja se voi olla vain vertauskuva suurelle määrälle ihmisiä. Itse en usko, että tässä tilanteessa olisi millään kuollut 10 000 ihmistä.

***

Muinaisessa Irlannissa oli tapana, että kuningasta tervehtimään saapuneet alamaiset joutuivat imemään kuninkaan nänniä, vähän kuin aikansa poskisuudelmana. Mikäli kuningas syöstiin vallasta ja sai kuitenkin pitää henkensä, häneltä leikattiin samalla nännit. Jos ei ollut nännejä ensinkään, ei voinut enää olla kuningas! Aiheesta enemmän sanomalehdessä Irish Examiner.

Vaan tuumikaapa, että joku jäppinen aikoinaan kekkasi tuon:

- Tervehdys, oi kuningas!
- Tule imemään mun nänniä!
- Mitä?
- Kuulit oikein. Ime mun nänniä. Se on nyt jutska, ja tuleva perinne. Mä päätin sen just!
- Mutta...
- Ime nänniä!

Renttu

#1
75% koko maailman ruoantutannosta nojaa vain 12 kasvilajiin ja viiteen eläinlajiin (NCBI).

Wikipediasta löytyy erikseen artikkeli: "List of most valuable crops and livestock products", jossa loputkin tärkeimmistä.

***

Analyysi neanderthalien säilyneestä hammasplakista osoittaa, että "tyypillistä paleoruokavaliota" ei ole ollut olemassakaan. Aiheesta enemmän The Atlantic.

Osa on ollut lähes täysin kasvissyöjiä, osa puolestaan lähes täysin lihansyöjiä. Tein tästä sellaisen hämmästyttävän valistuneen arvauksen, että sitä on syöty, mitä on ollut parhaimmin tarjolla. Vitut niillä mitään erityisruokavaliota ja terveellisiä elämäntapoja ole ollut! Mitä on osattu pyytää, ja mikä on opittu tietämään syömäkelpoiseksi, niin sitä vain napaan. Moderni "paleoruokavalio" koostuukin pikaruoasta: sitä on nopeasti ja helposti saatavilla ja kaikki valmiina, samassa paketissa (Juoma, ruoka ja mausteet).

***

Samuel L. Jackson on eräs maailman tuottavimmista elokuvanäyttelijöistä. Jos hän ottaa roolin vastaan, leffasta tulee lähes takuuvarmasti suuri menestys. Hän on esiintynyt nyt 120 elokuvassa, joiden yhteistuotto on yli 13 miljardia dollaria. Monikaan ei tiedä, että tässä vuosien varrella hän on ehtinyt olla 15 vuotta myös narkkari, koukussa erääseen pahimmista huumeista, eli crackiin. Aiheesta Hollywood Reporterin haaastattelu.

Elokuvassa Jungle Fever hän näytteli crack-narkkaria. Artikkeli tietää kertoa, että se on eka kerta kun hän näyttelee huumekoukussa olevaa - ja hän otti roolin juuri, kun oli itse päässyt vieroitushoidosta!

Xantippa

Yllättävästä nänninimemistiedosta, mitähän se oikein on mallannut? Johtuneeko sitten tottumuksesta, että polvillaan sormuksen suutelemisen ymmärtää tarkoittavan kunniottavaa alistumista, mutta nännin imeminen?

Minähän se teidät ravitsen - eli onko kyseessä siis enemmän kuninkaan vakuutus alamaisille...vaiko osoitus, miten riippuvaisia alamaiset ovat kuninkaasta...vai molemmat...

T: Xante

Renttu

Meksikossa yhden, kahden, viiden ja kymmenen dollarin pesojen reunakuviot muodostavat yhdessä asteekkien kuuluisan kalenterin. Tässä kuva kolikoista.

Renttu

Yhdysvalloissa viimeisen käyttöpäivämäärän lisäämisen maitotetran kupeeseen keksi Al Capone (Times News).

Caponen piti keksiä uusia tulonlähteitä itselleen kun kieltolaki päättyi, ja maitobisnes oli yksi niistä. Päiväyksen lisääminen tehosti maidon myyntiä.

Tuo artikkeli ei kerro, mutta Yhdysvalloissa maidon pastörointi aloitettiin pakollisena vasta 1947, samana vuonna kun Capone kuoli. Tähänkin kytkeytyy alkoholi. Tuolloin nimittäin ryhdyttiin antamaan yleisemminkin lehmille viljarehuksi tavaraa, joka oli peräisin olutpanimoilta ja viinatehtaista. Terveysriskien vuoksi sillä rehulla syötetyn karjan maito oli pakko pastöroida.

Lehmillä oli tärkeä rooli kieltolain aikoihin. Fiksuimmat ammattimaiset ponutehtailijat pitivät viinantekopaikkansa lähettyvillä lehmiä, joille syötettiin sitten mahdollinen raskauttava todistusaineisto rehuna. Itse viinatehdas tuikattiin tuleen jos ehdittiin, mikäli poliisi tuli tekemään ratsian.

Renttu

#5
Seuraavassa tallenteessa on alussa säröilevä ääniraita, laittakaa siis ääntä hiljempaaa.

Bill Morgan, Australia.

Vuosi oli 1999. Bill sai autolla ajaessaan sydänkohtauksen, musertui tilanteessa rekan alle, ja oli 14 minuuttia kliinisesti kuollut. Sen jälkeen pukkasi 12 päivää kestänyt kooma, jona aikana lääkärit ehtivät jo ohjeistaa läheisiä, että ottaisivat Billin hengityskoneen pois päältä. Ei kuulemma  mahdollisuuksia herätä; aivokuollut.

No, Bill nyt kuitenkin otti ja heräsi, eikä ollut aivokuollut. Sen jälkeen alkoi tapahtua, nopeasti. Löytyi uusi vaimo, uusi työpaikka, ja Bill voitti arvalla uuden autonkin. Kun paikallinen tv-kanava teki tapauksesta jutun, se mentiin tekemään samaan paikkaan, josta arpakin oli ostettu. Bill ostaa tuossa uuden arvan, josta sitten voittaa suorassa tv-lähetyksessä 250 000 dollaria. Sillä summalla sai noihin aikoihin hulppean omakotitalon.

Renttu

Kertaus on opintojen äiti.

Älkää siis koskaan unohtako Australian Suurta emusotaa (Wikipedia), 2. marraskuuta - 10. joulukuuta, 1932. Emut voittivat!

Renttu

Spagettifikaatio (oxforddictionaries.com) on virallinen astrofysiikan käsite. Se kuvaa mitä objektille (Myös ihmiselle) tapahtuu, jos se joutuu mustaan aukkoon. Ennen hajoamistaan ihminen raajoineen venyisi spagetin lailla.

Tarinan opetus on tietysti se, että ei pidä joutua mustaan aukkoon. Lisätkää tämä muistiinpanoihinne.

Renttu

#8
Marlon Brando löysi Kummisedässä pitelemänsä kissan sattumalta elokuvastudion pihamaalta ja vaati, että se piti ottaa mukaan kuvauksiin. Kissa kehräsi niin kovaäänisesti, että sylikohtauksien puheosuudet piti nauhoittaa myöhemmin uudelleen, erikseen.


Renttu

Seuraavaksi alkujalkapalloa, eli futista (Jalkaisin pelattavaa palloa) suurin piirtein siten, kuin sitä on aina pelattu. Seuraava klippi on tämän vuoden ottelusta, ja se on järjestyksessä 820. vuosittainen matsi. Luitte oikein, kyseessä todellakin on perinne.


Atherstone Ball Game 2019 (Youtube).

Futis on ollut kovien jätkien laji, ja sen nykyinen muoto historiallisesti tuore viritys. Tuossa Atherstonen kyläottelussa pelaavat kaupungin eri laidat toisiaan vastaan. Sääntöjä on noin kaksi: ketään ei saa tappaa, ja nykyisin peli on rajoitettu kylässä tietylle alueelle. Aiemmin se on edennyt mihin tahansa kylässä, ja pelin sivussa runsaasti irtaimistoa ja koteja tuhoutunut. Peli voi kestää useamman päivän, ja tuhoutuneen irtaimiston kustantavat (Pelin jälkeisenä lauantaina) paikalliset kauppiaat. Luonnollisesti pelin varjolla käydään todellisuudessa myös erinäisiä kyläkäräjiä ja ratkotaan vuoden aikana kehkeytyneitä erimielisyyksiä.

Ashbournen kylässä on vastaava vuositapahtuma, mutta siellä on myös erikseen rakennetut maalit:
Royal Ashbourne Shrovetide football 2019, Tuesday 5th March.

Italian versio, tunnetaan nimellä
Calcio Fiorentino.

Yhtä kaikki, tästä menosta ovat kehittyneet niin rugby, jenkkifutis kuin tavan futis. Alkuperäispelin osapuolina ovat olleet kylien ja pikkukaupunkien miehet, jopa kokonaiset kunnat. Pelissä pallo piti saada kuljetettua vastapuolen kylään, ja siellä sen piti koskettaa jonkin kylän talon seinää, tai jonkin ennalta sovittujen maaliviivojen yli. Peli kesti tyypilliseti monta päivää, ja sitä käytiin 24/7.

Peli ehti olla 1400-luvulla myös hetken pannassa, osittain runsaiden kuolintapausten vuoksi (Varsinkin aatelisten) ja sen vuoksi, että Englannin kuningas suosi kaikessa jousiammuntaa. Tarvittiin jatkuvasti uusia jousimiehiä Ranskaa vastaan käytyyn 100 vuoden sotaan.

Rugby kehittyi Rugby-nimisessä koulussa, jossa nuorukainen nimeltä William Webb Ellis otti pomppivasta pallosta kopin, ja kuljetti sen sitten juosten ja käsissään yli maaliviivan. Pelituomari huikkasi siihen, että "Nice try, Ellis"! Tästä tapauksesta Rugby sai alkunsa, ja pelissä maalintekoa kutsutaan edelleenkin "to score a try".

Moderni jalkapallo kehkeytyi Pohjois-Englannin hiilikaivoskylissä, jossa kylän rahvasjätkät järjestäytyivät joukkueiksi ja perustivat liigan. Pelin osanottajamäärä siis sovittiin ennalta, samoin liigalle laadittiin sovitut pelipäivämäärät, jne. Tunnettiin nimeltä Association football, jota rikkaiden lapset (Siis eivät ne hiilikaivoksien pelaajat) ryhtyivät kutsumaan termillä soccer. Association football>Association>Assoc>Soccer. Tästä syystä englannin työväentaustaiset eivät tänäkään päivänä pidä siitä, jos joku kutsuu peliä socceriksi.

Alkuun laittamani tallenne on sikälikin hyvä, että siinä näkyy runsaasti tavallisia brittinuorukaisia. Taustalle tarvittaisiin vain David Attenborough selostamaan tapahtumia, kuin luontodokumenttia. Jos jollakulla on käsitys briteistä kirjakielisinä, kettujahteja ja fasaaniammuntoja harjoittavana ylhäisönä, niin nämä tallenteet ovat merkittävästi lähempänä todellisuutta.




Renttu

Nongqawuse (Wikipedia).

Nongqawuse oli afrikkalainen lapsiprofeetta. Hän eli n. 1841-1898. Hän sai näyn, jonka mukaan kuolleet nousisivat ja perikato tulisi, ellei Xhosa-kansa tappaisi kaikkea karjaansa, ja tuhoaisi viljasatoaan. Koska 15-vuotiaan profeetan typerehdinnät kannattaa aina ottaa vakavissaan, valtaosa Xhosa-kansasta uskoi profetiaan, ja tappoi karjansa ja tuhosi viljasatonsa. Seuranneessa nälänhädässä arviolta 105 000 ihmistä käsittänyt kansanheimo typistyi n. 27 000 ihmiseen. Osa ei kuitenkaan uskonut läpeensä idioottimaiseen profetiaan, ja säilyi sen ansiosta hengissä. Profetiaan uskoneet käyttivät näiden kerettiläisten valintaa rationalisointina sille, että kaikki ei mennytkään, kuten piti.

Juha

#12

Oppimisesta, foorumin lähikäytäntöön.

Oppinut vastaamisessa sen, että ehkä ei tulisi vastata kuin yhteen viestiin (U1), ja vasta sitten seuraavaan (U2), siinä kun nuo U-viestit ovat niitä ketjuviestejä, jotka ovat itselle uusia. Näin voi seuraavaan (U2) vastatessa hyödyntää edellistä, jo itselle tuttua, tai jotenkin läpikäytyä viestiä (V1), ja myös sitä viestiä, jonka on itse tuottanut (O1), vastauksena U1:een.

Menettely (Mu) nimittäin ei sulje pois sitä, etteikö voisi vastata myös kootummin (Mv) tietyllä tapaa koottuun osaan viestejä, joka käyty läpi. Vx1 ... Vxn, viestillä Ox1..xn.

Jos täräyttää vain menettelyn (Mv), niin ei ehkä samaa autenttista tilannetta vastata yksittäisviestien luomaan kontekstiin, jonka jyrää alle. Toki Mv:n jälkeen avautuu kelailupaikkaa tietyllä tapaa autenttisena, ja tämä onkin eräs oma käsittelymenetelmään liittyvä mahdollisuus, johon voisi viitata esim symbolilla: Mk. k niin kuin kertaus.

Kertausmenetelmää parempi olisi kyllä nimetä se juttu näin: (Mu2), jolloin tulisi selväksi, että kun palaa jo käsiteltyihin viesteihin, on pohjana tavallaan se konteksti, johon itse päätynyt, omissa käänteissään, kun väännellyt vastausta tykönänsä. Se taas on selkeästi uusi tilanne, pohjustaa lukemis-sykliä, ja voi herättää aivan omat ajauksensa, jolloin luontevaa on kuvata sen jälkeen käsittelyjä viestejä menettelyllä: (Mv2). Ja sitä rataa.

Joskus heitin ajatuksen superkyselymyllystä, kyselyjen yhteyteen, joka tietysti viittaa aika latistettuun käsittelytapaan, mikäli kysely ole se ainoa työkalu, jossa pitäytyä.

Kulttuurinen vaihdanta räjäyttää näin ajatellen episodipaljouden maksimiinsa sille, joka joskus kokee tarvetta tällaiseen atomisointiin, ja sen pohjalta tapahtuvaan koontaan, tai käytävään polkuun, josta napsia napsittavaa. Erittelyyn ei tule ainoastaan suhde vastattavaan viestiin, vaan isomman joukon prosessissa toiminta-avaruus voi olla yllättävänkin laajaksi kehittäytyvä.

Kaikkiin monipuolisuuksiin ei kyllä tarvitse ottaa minusta osaa, ellei aivan pakko. Moni jättänee maratonitkin suosiolla heille, joita asia enemmän kiinnostaa. Paitsi että matkaa syntyy pituudesta, niin tosiaan myös siitä, miten pituutta jaetaan osiin.


Korjattu alaindeksikömmähdyksiä.

Ekisetä


Renttu

#14
Kuuluisia merirosvolippuja.

Klassinen musta merirosvolippu ei viestittänyt kauppalaivoille tilanteen olevan täysin pahimmasta päästä. Sillä viestittiin, että mikäli kohdealuksen miehistö antautuu ilman taistelua, he saavat pitää henkensä. Sen sijaan, mikäli mastoon nousi punainen lippu, sillä viestittiin että merirosvot tulevat samalla tappamaan koko miehistön.

Tsingis-kaanilla oli vastaava metodi. Aina kun hän oli aikeissa valloittaa uuden kaupungin, kaupungin edustalle pystytettiin ensin valkoinen teltta. Se tarkoitti, että mikäli kaupunki antautuu taistelutta, Tsingis säästää kaupungin ja sen asukkaat - asettaa sille vain verot ja jatkaa matkaa.

Jos kaupunki ei antautunut, niin toisena päivänä valkoisen teltan tilalle laitettiin punainen teltta. Se tarkoitti, että kaikki kaupungin aikuiset miehet tullaan tappamaan.

Kolmantena päivänä laitettiin musta teltta. Se tarkoitti että koko kaupunki tuhotaan, ja kaikki mikä siellä elää ja hengittää tapetaan, tai otetaan orjiksi.

Ja sitten mentiin, eikä vain meinattu.