Minun asuntoni remontoitiin 2010 ennen kuin muutin tähän, ja kylpyhuoneessa laitettiin kalusteet ja pinnat uusiksi. Putket ja viemärit ovat kuitenkin vanhemmat, minulla on hämärä mielikuva että niille olisi tehty jotain 1990-luvulla. Jos muistan väärin, niin sitten ne ovat alkuperäiset ja 1960-luvulta. Sinä aikana minä olen tässä asunut alkuun tapasi keittiössä mennä putki tukkoon kerran kesässä, mutta viime vuosina on tukkeutumista tapahtunut alvariinsa. Yleensä asiasta valittaa seinäni takana oleva naapurini, ja talonmies käy heittämässä jotain rakeita putkiin.
Muitakin asuntoja on remontoitu. Päättivät jossain vaiheessa että ei remontoida enää, mutta sitten alettiinkin remppaamaan sekä vieressäni että allani olevaa kämppää. Alakerta on jo vuokrattu, mutta seinän takana on asunto ollut varmaan ainakin vuoden tyhjillään. Nykyään sen vuokraamisen estää se että siellä on ikkunoiden kanssa vielä joku laitto kesken, koska ei ole saatu materiaalia. Sitten kun saadaan, kaiketi laitetaan minunkin ikkunani uusiksi, tai ainakin puhetta oli.
Kaippa se sukittaminen ottaa aikansa sitten kun se toteutuu, koska eihän ihmistä voi pitää nälässä ja janossa, joten huoneistossa ei voi olla kumpikin vesipisteistä yhtäaikaa käsittelyssä. Eli välillä käytössäni on keittiön vedet, välillä vessan. Kertoivat tuovansa kuivakäymälän siksi aikaa. Minua ajatuskin inhottaa, mutta nakkelen sinne sitten kissanpaskat jotka muutoin normaalisti heittelisin vessanpyttyyn. Itse aion asioida taloyhtiön saunatiloissa. Meillä on kaksi saunaa, joten toisen pesutilan voinee pyhittää naisille ja toisen miehille. Saa nähdä ovatko saunat pois käytöstä aina sen mukaan kuin jollakulla on asiointiin tarvis. Ilmeisesti tosin jossain toisessakin rapussa on joku mystinen vessa, jos ei pesutilatkin, josta en ollut aiemmin kuullutkaan. Vai meinaavatkohan että pitävät jotain kämppää tyhjillään sen aikaa kuin ihmisillä peseskelyn ja vessan tarvis...?
Lähtisinhän minäkin tästä mieluiten huitsun kuuseen, mutta mihinkäs lähdet, kun ei mitään ole minne mennä.