Miksi meistä on tullut sellaisia kuin olemme?

[kertsi]

Se että lannistuuko vastoinkäymisistään, vai saako niistä voimaa jaksamiseensa, niin tämä asenne on juurikin yksilön omissa käsissä. 

Ei ainakaan kokonaan. Veikkaisin, että sinnikkyys, periksiantamattomuus, sisukkuus, ja toisaalta helposti lannistuvuus jne. ovat myös persoonallisuus- ja jopa temperamenttikysymyksiä, ja riippuvat myös varmaankin monesta muustakin asiasta. Esimerkiksi masennuksesta (joka mm. voi aiheuttaa toiminnanohjauksen ja motivaatioaparaatin häiriöitä, toivottomuutta, apaattisuutta jne.).

Persoonallisuus ja temperamentti eivät muutu ihmisen omalla valinnalla ja pyrkimyksellä kaiketi.

[-:)lauri]

Ehkäpä sillä ei olekaan niin suurta merkitystä, meneekö yksilö elämänpolullaan väärään suuntaan, tai tekeekö hän arjessaan vääriä valintoja. Näin tapahtuu joka tapauksessa, koska erehtyminen on yksi inhimillisyyden tärkeimmistä piirteistä. Se että lannistuuko vastoinkäymisistään, vai saako niistä voimaa jaksamiseensa, niin tämä asenne on juurikin yksilön omissa käsissä. 

Epäonnistuminen voi näin vahvistaa itsetietoisuutta, lisäten samalla motivaatiota yrittää uudelleen. Sen takia me kaadumme, jotta voimme nousta entistä vahvempina ylös. Pääasia elämän tarkoitusta etsiessä onkin, että oppii virheistään, eikä jää niitä liiaksi murehtimaan. Tärkeintä minusta on kuitenkin ajatus siitä, että omaa tietä etsiessään ei välttämättä tarvitse päästä edes perille, sillä matkanteko voi olla tärkeämpää kuin itse päämäärä.

Ihan viisaita ajatuksia. Mielestäni juuri tuon matkanteon painottaminen on elämänsä suunnittelemisessa tärkeää. Vaikka se tietysti riippuu siitä, miten päämäärä määritellään, niin ainakin itse määrittelen sen tarkoittavan kertaluonteista tapahtumaa kun taas matkan teko tarkoittaa mielestäni sitä normaalia arkea, jossa ihminen loppupeleissä kuitenkin viettää suurimman osan elämästään. Mutta kai sekin on viimekädessä yksilöllistä, arvottaako mukavaa arkea mahdollisesti päämäärän kustannuksella vai mukavaa päämäärään arjen mukavuuden kustannuksella.

[-:)lauri]

Mistä muuten johtuu se, että osalle ihmisistä kehittyy korostunut taipumus vakuuttua juuri omista spekulaatioistaan siinä määrin, ettei ulkoa päin tarjoillun uuden omaksuminen enää onnistu? Onko tämä mielestänne kuinka todellinen ilmiö ihmisyhteisöissä, vai kuvittelenko vain?

Ottaen huomioon, että dementikot eivät omaksu uutta aivovaurioiden vuoksi, johtuuko joitakin ihmisiä vaivaava kyvyttömyys omaksua uutta ja taantuminen ammentamaan faktoja vainoharhaisista salaliittoteorioista jonkinlaisesta degeneroitumisesta aivoissa? Vai selittyykö taudin kuva pehmeämmillä psykologisilla seikoilla? Vai ammennanko nyt vain itse "faktoja" salaliittoteorioista

[J]

Toisaalta, terve epäluuloisuus ei ole koskaan pahasta, vaikkakin itsekriittisyyden puute voi toisinaan altistaa kaikenlaisille kognitiivisille vinoutumille. Vaihtoehtoisena asenteena onkin epäillä kaikkea mitä ei voi itse todistaa oikeaksi. Virheelliset uskomukset kumpuavat usein todistamattomista harhaluuloista, jotka voivat eskaloitua vainoharhoiksi asti.

Tässä päästäänkin sitten jo ihmismielen järkkymiseen asti, jossa epäoikeudenmukaisuuden kokemukset ruokkivat epäluuloisuuden tunteita, joka taas voi johtaa masennukseen. Tälläinen kierre tuo yleensä mukanaan myös aloitekyvyttömyyttä, motivaation puutetta, jossa koko elonkaari näyttää toivottaman synkältä. Silloin ne elämänlangatkaan eivät välttämättä ole enää omissa käsissä.

Tämä jos mikä voi lannistaa vahvankin persoonan, sillä kognitiivinen toimintakyky ei ole mikään itsestäänselvä asia. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus, jonka selviytymistarina muotoutuu monista eri elämänvaiheista. Tähän kaikkeen vaikuttaa myöskin yksilölliset persoonallisuuspiirteet kuin omanlainen identtiteettikin.

[kertsi]

Kaikilla ihmisillä on kognitiivisia vinoumia. Ne ovat lajityypillinen ihmisen tiedonkäsittelyn sisäänrakennettu heikkous.

Masennuksen syntymekanismista tuo kuvaamasi ei ole mikään yleispätevä kuvaus, tai edes ollenkaan oikea kuvaus. Masennuksia on monenlaisia. Yhdenlainen masennus esimerkiksi johtuu liiasta stressistä. On olemassa myös biologisperäisiä tai neurologisperäisiä masennuksia, esim. liittyen sydäninfarktiin tai aivohalvaukseen.

Luullakseni epäluuloisen persoonallisuuden omaava ei ole erityisen altis masentumaan, mutta muutan toki luuloni, jos se vääräksi todistetaan. Epäluuloinen persoonallisuus liittynee pikemminkin skitsofrenian tapaisiin sairauksiin, ja pahimpia persoonallisuushäiriöisiä hoidetaankin neurolepteillä, jos henkilöt ylipäätänsä suostuvat ottamaan hoitoa vastaan, epäluuloisia kun ovat mm. terveydenhuollon henkilöitä kohtaan.

Olen jotain lukenut aiheesta persoonallisuus yhdistettynä masennukseen, mutta muuta ei muistiini ole jäänyt kuin että vaativat persoonallisuuspiirteet, esim. perfektionismi voivat hieman altistaa masennukselle. Mikään automaatti sekään ei ole.

Masennuksella ja harhaluuloisuushäiriölläkään ei tietääkseni ole mitään yhteyttä. Mutta tästäkin muutan mielipidettäni, jos se vääräksi osoitetaan. Ainoa tietämäni yhteys on psykoottinen masennus, eräs masennuksen alalaji, vakava sellainen.

[J]

On kyllä tosiaankin psykologiassa olemassa termi psykoottinen masennus, jossa ihmisellä on vaikeiden masennusoireiden lisäksi myöskin harhaluuloja, tai jopa aistiharhoja. Joillekin tätä masennustyyppiä sairastaville voi kehittyä jossain vaiheessa myös kaksisuuntainen mieliala-häiriö. Skitsofreniakaan ei ole tässä tapauksessa poissuljettua.

- Mutta ehkä nämä psykologian moniselitteiset termistöt menevät tässä ketjussa jo ohi aiheen. Eivätkä ne ehkä muutenkaan kerro ihmiselon monimuotoisuudesta sen koko totuutta. Itse haluan nykyisin perehtyä enemmän arjen konkretiaan, liittämättä siihen ylimääräistä tieteellistä tematiikkaa. Etsimällä pikemminkin vastauksia filosofiseen kysymykseen; keitä me olemme, tai mihin me menemme?!

[kertsi]

Juu, psykopatologiaan liittyvät asiat tosiaankin menevät varmaankin aiheen ohi, tai ainakaan niiden avulla ehkei pysty hahmottamaan ei-patologisia tapauksia, (toistaiseksi) terveiden ihmisten elämänkaarta.

[Hayabusa]

Mistä muuten johtuu se, että osalle ihmisistä kehittyy korostunut taipumus vakuuttua juuri omista spekulaatioistaan siinä määrin, ettei ulkoa päin tarjoillun uuden omaksuminen enää onnistu? Onko tämä mielestänne kuinka todellinen ilmiö ihmisyhteisöissä, vai kuvittelenko vain?

Ottaen huomioon, että dementikot eivät omaksu uutta aivovaurioiden vuoksi, johtuuko joitakin ihmisiä vaivaava kyvyttömyys omaksua uutta ja taantuminen ammentamaan faktoja vainoharhaisista salaliittoteorioista jonkinlaisesta degeneroitumisesta aivoissa? Vai selittyykö taudin kuva pehmeämmillä psykologisilla seikoilla? Vai ammennanko nyt vain itse "faktoja" salaliittoteorioista

Tjaa. Tuo riippuu myös niistä uusista jutuista. On näet faktoja ja ”faktoja”, myös ja etenkin niissä uusissa asioissa. Ja onko uusi oikeasti uutta vai uudelleen brändättyä vanhaa?

[J]

Niin, tuohon edellä olevaan viestiini & sen vastaukseen vielä lisäten, että kukapa meistä on täysin terve, tai edes lähellä terveyden perikuvaa. Terveyden tai sairaudenkin käsitteet ovat yleensä varsin häilyviä paradigmoja, joihin ei useinkaan löydy yksiselitteisiä vastauksia.

Vaikka olisi monisairas ihminen, elämänilo voi silti kukoistaa jokaisessa pienessä hetkessä, niissä kokemuksissa joista kannattaa pitää viimeiseen asti kiinni. Lohduttomuuteen tai toivottomuuteen ei ole pakko vajota, jos niiden nujertamiseen voi vain jotenkin itse vaikuttaa. Aina ei siihen ole voimavaroja, mutta jos psyyke antaa vähänkään myöten, niin yrittää kannattaa.

- Maailma kun ei ole synkimmilläänkään niin mustavalkoinen, kuin me sen mielessämme kuvittelemme, vaan jotain siltä väliltä, harmaan eri sävyineen. Kaikesta voi selvitä, jos näkee asioiden valoisamman puolen. Näköalattomuuden torjumiseenkin on olemassa keinoja selvitä pahimmasta, sillä monesti riittää kun vain yrittää parhaansa.   

[-:)lauri]

Mistä muuten johtuu se, että osalle ihmisistä kehittyy korostunut taipumus vakuuttua juuri omista spekulaatioistaan siinä määrin, ettei ulkoa päin tarjoillun uuden omaksuminen enää onnistu? Onko tämä mielestänne kuinka todellinen ilmiö ihmisyhteisöissä, vai kuvittelenko vain?

Ottaen huomioon, että dementikot eivät omaksu uutta aivovaurioiden vuoksi, johtuuko joitakin ihmisiä vaivaava kyvyttömyys omaksua uutta ja taantuminen ammentamaan faktoja vainoharhaisista salaliittoteorioista jonkinlaisesta degeneroitumisesta aivoissa? Vai selittyykö taudin kuva pehmeämmillä psykologisilla seikoilla? Vai ammennanko nyt vain itse "faktoja" salaliittoteorioista

Tjaa. Tuo riippuu myös niistä uusista jutuista. On näet faktoja ja ”faktoja”, myös ja etenkin niissä uusissa asioissa. Ja onko uusi oikeasti uutta vai uudelleen brändättyä vanhaa?

Nyt kun sen noin puet, niin en muuten ole enää niin varma löytyykö kovinkaan monia tilanteita, joissa joku varsinaisesti uusia juttuja tarjoaisi, vaan ovatko uudet jutut poikkeuksia lukuun ottamatta aina noita uudelleen brändättyjä vanhoja juttuja. Varmasti myös yksilöllistä, milloin juttu tai brändi tulevat täysin puskista ja milloin mieleen hiipii aivan oikein epäilys, että juttuun on törmätty joskus aiemminkin.

[TSS]

Se että lannistuuko vastoinkäymisistään, vai saako niistä voimaa jaksamiseensa, niin tämä asenne on juurikin yksilön omissa käsissä. 

Ei ainakaan kokonaan. Veikkaisin, että sinnikkyys, periksiantamattomuus, sisukkuus, ja toisaalta helposti lannistuvuus jne. ovat myös persoonallisuus- ja jopa temperamenttikysymyksiä, ja riippuvat myös varmaankin monesta muustakin asiasta. Esimerkiksi masennuksesta (joka mm. voi aiheuttaa toiminnanohjauksen ja motivaatioaparaatin häiriöitä, toivottomuutta, apaattisuutta jne.).

Persoonallisuus ja temperamentti eivät muutu ihmisen omalla valinnalla ja pyrkimyksellä kaiketi.

Tuo on totta, että sinnikkyys liittyy vahvasti temperamenttiin, joka on jokseenkin pysyvä. Työssäni lasten parissa näkee helposti, miten jotkut yksilöt sinnikkäästi jatkavat epäonnistumisista huolimatta, kun taas toiset luovuttavat jo kättelyssä. Ehkäpä se omaksi itsekseen kasvamisen matka on sitä, että oppii elämään omissa nahoissaan, temperamenttinsa kanssa. Vaikka temperamenttipiirteet ovat pysyviä, onneksi toisilla piirteillä pystyy kompensoimaan toisia piirteitä. Tietysti joku saa onnekkaamman coktailin näissäkin arpajaisissa, niin se vain on. Ajattelen, että myös älykkyydellä pystyy kompensoimaan joitakin persoonallisuuden piirteitä: lopputuleman kannalta optimaalista toimintatapaa voi ennustaa tietyt temperamenttipiirteet, mutta myös korkea g-faktori, yleisälykkyys. Tietysti sekin on pääosin perinnöllinen ominaisuus, joten lopulta sekin menee samaan arpajaisvoittolaariin temperamentin kanssa.

Toisaalta elämä kai voi olla onnellista minkä tahansalaisella persoonallisuudella. Joku oppii nopeasti, toinen oppii tekemällä samoja virheitä monta kertaa. Joku luovuttaa helposti, mutta kenties suuntautuu aina uusiin juttuihin sen sijaan, ja kokee sitä kautta elämää lähtökohtaisesti yhtä tyydyttävästi, kuin esimerkiksi arvostetulla älykkyyden tai sinnikkyyden piirteellä varustettu yksilö.

Ja sitten ajatelen niinkin, että ihmisen jokainen heikkous on samalla myös vahvuus. Jos ihmisellä on jokin taipumus, joka on omiaan ajamaan ihmistä vaikeuksiin, voivat nuo vaikeudet avata ihmiselle uusia mahdollisuuksia ymmärtää maailmaa syvemmin, tai olla jollain epäsuoralla tavalla jodattamassa ihmistä kuitenkin jotenkin hyvään. Enpä tiedä, ajattelutavassani on vääjämättämösti hieman deteminisimiä, mutta yritän löytää sille myös vaihtoehtoisia näkökulmia.

[Kopek]

On monenlaista sinnikkyyttä ja sitkeyttä.

Joku tekee sitkeästi ja sinnikkäästi homman kerralla valmiiksi, kun on tullut aloittaneeksi.

Joku toinen lopettaa homman kesken, kun työnteko ei huvita - mutta palaa kuitenkin myöhemmin jatkamään sitä ja jatkaa jääräpäisesti asian parissa vaikka kolmekymmentä vuotta, koska lopullinen periksi antaminen ei tule kyseeseen.

[kertsi]

Muistelen tosiaankin minäkin, että sinnikkyys liittyisi temperamenttiin, joka tosiaankin on suhteellisen pysyvä ominaisuus. Se voi tosin muuttuakin (enemmän tai vähemmän tilapäisesti tai pysyvästi), niin kuin sanottu, esimerkiksi masennuksen myötä. Itse opiskelin sinnikäästi tutkintoon asti ensimmäisen yliopistotutkintoni, vaikka kaksi kolmesta pääasiallisesta aineesta ei sitten lopulta oikeasti kiinnostanutkaan (toisen tutkinnon opinnot olivat aivan ihanat, koska ne oppiaineet enimmäkseen olivat niin kiinnostavia). Nykyään en saa usein edes aloitettua asioita, yksinkertaisimpiakaan ja helpoimpiakaan. Liki kaikki on ylivoimaista.

[Karikko]

Jokainen antaa periksi- "luojalleen" ellei anna ei sillä ole merkitystä. Luonto ei muutu luonnottomaksi kuitenkaan, mutta yksitäinen ihminen pitää oman uskonsa, joka on sekin tilapäinen.

Suurin osa ihmisistä on kuitenkin uskovaisia, (melkein kaikki uskovat johonkin) joka on oman ajattelu luomaa "harhaa"

Ilmeistä kuitenkin on, että jeesuksen kävely veden päällä on jonkinlainen testi uskomusten tentissä, jos sen hyväksyy, on ilmeisen helppo uhri.

Todellisuutta ei voi aistia, eikä tiedostaa, joten turvaudutaan ajatteluun, eikä koskaan pyritä todellisuuden tiedostamiseen, eli seulotaan ajatuksia ja etsitään niistä todellisuuden vertauksia. Silloinkin takerrutaan epätodelliseen, eli ajatukseen.

Mitään ei oikeasti tapahdu- ajattelu on loputon pyörä, joka tuottaa aina uusia ajatuksia- se on ihmismielen valtakunta..
Missä vaiheessa ihminen alkaa "uskoa"- ja mihin?

[Socrates]

Useimpiin oman tiensä kulkijoihin en usko, koska se "oma" tie on yleensä vain reaktio johonkin sosiaaliseen ongelmaan kasvuympäristössä. Tyypillisesti siis vaikkapa uskonnollisessa kodissa varttunut "valitsee" ateismin, alkoholistin lapsi raivoraittiuden tai raivoraittiin lapsi jonkinlaisen huolettoman hulttion elämän. "Oma" valinta on täysin sidoksissa muiden ihmisten asettamiin lähtökohtiin eikä suinkaan mikään vapauden tai itsenäisyyden ilmentymä

Samaa mieltä, ihminen on pitkälti negatiivisten kokemuksiensa kahleissa, niitten luomus.

Yrittäjiä neuvotaan, että positiivinen asiakaspalaute tuo yhden uuden asiakkaan ja negatiivinen vie 10. Sama pätee elämään yleisesti, negatiiviset kokemukset ovat voimakkaampia ja vaikuttavat pitempään, usein loppuelämän ajan riippumatta siitä antavatko ne potkua vai nujertavat ihmisen.