Taiteeton maailma

[-:)lauri]

Ongelmaksi muodostuu se, kuinka varmistetaan, että nimenomaan taide tulee kielletyksi eikä esimerkiksi uutinen. Niin taide kuin uutinenkin ovat täysin subjektiivisia kysymyksiä. Mistä löytyy riittävästi porukkaa, jotka ymmärtävät taiteen ja uutisen 100% samalla tavalla kuin Socrates, jotta osaisivat canceloida miljoonien ihmisten tuotoksista nimenomaan taiteen, jotta Socrates voisi olla tyytyväinen siihen, mitä noista tuotoksista päästetään läpi ja mitä ei päästetä läpi?

[Norma Bates]

Uskon "perusmyytteihin" ja että ne tavalla tai toisella tunkevat väkisinkin esiin ihmisten tietoisuuteen. Yksi perusmyytti on tarina jossa isänsä menettäneen aikamiespojan äiti nai isän veljen, ja lopuksi poika sitten tappaa ainakin setänsä, jos ei äiteensäkin. Nyt kun asiaa mietin, niin olisikohan niin että Freudin oidipaalinen idis siitä miten poika haluaa tappaa isänsä ja raiskata äitinsä on "sievistelty" tämmöiseksi että poika kostaa isänsä kuoleman tappamalla setänsä. Setä kun kumminkaan ei ole isä, joten isänmurhan kammottavaa rikosta ei tarvitse suorittaa.

Toisaalta isän palvonta ja sedän murhaamistarve on tuttu jo Osiris/Seth/Horus-systeemistä. Noinkohan muinaisilla egyptiläisillä olisi ollut pätkääkään sievistelyn tarvis. Tai ehkä nimenomaan oli, koska korkeakulttuuri.

Star Wars -saagassa isä joutaa tulla tapetuksi, mutta tämäpä tekeekin parannuksen, jolloinka tapettavaksi joutaa joku vanha kääkkä eli keisari. Vanha mies nyt kumminkin. Oikeassa järjestyksessä jos edettäisiin, kaikki vanhat kuolisivat aina ensimmäisinä. Mutta ovelat vanhat gubet aloittavat sotia joihin saavat työntää nuoret miehet yhtenä läjänä tykinruoaksi, niin ehtii roikkumaan itse vallankahvassa vähän pidempään.

Jos kertomataide kielletään, ihmiset eivät saa mitään välineitä purkaa erinäisiä turhautumiaan. Siinä on äkkiä pian vallassa olevat päitään vajaa, kun kansa ei saa edes fantasioita pyöritellä. Jos nyt ajatelleen vaikka Ranskan tai Venäjän vallankumousta, niin todella raa'aksihan se meno sitten äityikin.

Tokikaan en halua olla mukana pitämässä ihmiskuntaa unessa sillä tavalla että leipä ja sirkushuvit riittää, taiteen ollessa tuota jälkimmäistä. Mieluummin kertomataiteesta hakisin ajattelemisen aihetta. Mutta jollain perhanan ilveellä ne sankaritarut vaan kiehtoo ja riivaa. Nämä kuningas Artturit ritareineen ja silleen.

[Socrates]

Ongelmaksi muodostuu se, kuinka varmistetaan, että nimenomaan taide tulee kielletyksi eikä esimerkiksi uutinen. Niin taide kuin uutinenkin ovat täysin subjektiivisia kysymyksiä. Mistä löytyy riittävästi porukkaa, jotka ymmärtävät taiteen ja uutisen 100% samalla tavalla kuin Socrates, jotta osaisivat canceloida miljoonien ihmisten tuotoksista nimenomaan taiteen, jotta Socrates voisi olla tyytyväinen siihen, mitä noista tuotoksista päästetään läpi ja mitä ei päästetä läpi?

Tämä on tietenkin totta, rajanveto on vaikeaa, mutta niin se on monessa muussakin asiassa.

Uutinen on helpompi määritellä kuin taide. Jos lehdessä lukee, että Espoossa on avattu taidegalleria, se on uutinen, mutta jos joku tekee pilapiirroksen uutistenlukijasta, voi olla vaikea sanoa onko se taidetta vaiko vain vitsi tms.

Koska kuitenkin on olemassa mm taiteilijaeläke ja muistaakseni myös taiteilija -apuraha, täytyy taiteelle olla jotain kriteerejä.

[-:)lauri]

Miten erotetaan uutinen fiktiosta eli jonkun mielestä juurikin taiteesta?


Edit: Taiteella ei tietääkseni ole muita kriteerejä, kuin että joko tuotoksen tekijä tai sen tulkitsija tarjoaa/kokee sen taiteena. Jos taide kiellettäisiin, mikään ei välttämättä muuttuisi, kun taiteen tekijät voisivat ilmoittaa tekevänsä taiteen sijaan uutisia. Pilapiirros ei olisi näin enää taidetta vaan vain uutinen. Ehkä epätarkkuudessaan fiktiivinen tai propagandistinen mutta pelkkä uutinen silti.

[Norma Bates]

Niin, montako nutipäätä on oltava tapahtumaa todistamassa, että se selvästi on todellista totta, eikä joukkoharha?

[Socrates]

^ Mikäs ihmeen taiteilija sinä muka olet, kun et ole tainnut edes yhtään novellia tänne lykätä kuten aanelkku ja minä. Ihan faktaa noi sun hyvät viestit on.

Eikä kukaan halua taitavaa runkkua eliminoida.

Pöytälaatikkotaiteilija, sikäli kuin kirjailija tai kirjoittaja edes taiteilija on. Makuasia. Viime vuosien harva fiktiivinen tuotantoni on lähinnä pornoa, ja noinkohan tälle foorumille voi ns. eroottista novellia laittaa? Mitä sanoo raati? Jos se käy, voin jonkun eksämppelin heittää. Vai pitäisikö sijoittaa sinne minne pääsee vain rekisteröitynyt käyttäjäkunta?

(Pornoa on kaikista helpoin kirjoittaa, ja 2019 minulla oli siihen muusa, kun kuolasin treenitoverin perään.)

Ai niin juu, sitten on tietysti näitä maahanmuuttosekoiluihin liittyviä hupailuita, mutta en tiedä löydänkö niitä enää mistään, eivätkä ne enää ole ajankohtaisia.

Ainakin homoporno on yleisesti hyväksyttyä. Heteroporno voi olla parempi pitää siellä pöytälaatikossa.

[Socrates]

Niin, montako nutipäätä on oltava tapahtumaa todistamassa, että se selvästi on todellista totta, eikä joukkoharha?

Millä logiikalla harha olisi automaattisesti taidetta? Tai edes usein?

[Norma Bates]

Niin, montako nutipäätä on oltava tapahtumaa todistamassa, että se selvästi on todellista totta, eikä joukkoharha?

Millä logiikalla harha olisi automaattisesti taidetta? Tai edes usein?

Tässä oli nyt uutisista kyse. Miten erotetaan uutinen fiktiosta. Tuli mieleeni että siten että ihmisiä on ollut jotain tapahtumaa todistamassa. Voihan isommastakin lössistä väittää että olivat harhoissaan. Jos eivät tosiaan peräti fiktiota sepittäneet.

(Löytyy minulta homopornoakin yksi stoori.)

[Melodious Oaf]

On nyky-yhteiskunnalle tyypillistä että pyritään perustelemaan taidetta ja sen arvoa. Se parantaa ihmisten elämänlaatua, tekee iloisemmaksi, ratkaisee jotain yhteiskunnallisia kysymyksiä, sen kautta voi oppia paremmin ymmärtämään tunteitaan tai suhdettaan ympäristöön. Tai se lisää hyvinvointia. Luo yhteisöllisyyttä. Tekee ihmisistä parempia. Mitä lie.

Totta kai ymmärrän että on taitelijaeläkkeitä ja että julkista rahaa laitetaan taiteisiin, joten sitä pitää jotenkin arvioida ja perustella sun muuta.

Jos ohitetaan tämä rahapuoli, silloin olen sitä mieltä, ettei sitä tarvitse mitenkään perustella eikä siitä tarvitse olla mitään hyötyä.

Joitakin juttuja nyt vaan tehdään, koska ne on ehkä hyvä tehdä ja nekin on osa elämää.

[Norma Bates]

Miesten onanointikin on perusteltu eturauhasterveydellä. Naisten onanoinnin voinee perustella sillä että pysyy vitutus aisoissa.

Mutta tottavieköön, mikä ihmeen perusteluvimma meillä nykyään on? Kytkeytyyköhän se jotenkin olemassaolemisen takia tunnettuun syyllisyydentunteeseen?

[TSS]

Yritinkin sanoa sitä, että taiteen ei tarvitse välttämättä pyrkiä mihinkään, vaan se voi auttaa löytämään jotain oivalluksia tai voimavaroja, joita ihmisessä itsessään jo on. Taiteen kautta voi löytää esimerkiksi itseään ja oman itsen viitekehyksessä toimivia asioita, joka on käytännön elämässä hyödyllistä.

Ja sinua siteeraten, jos taide voi tuoda yhtä lailla oivalluksia kuin ihmisten välinen kommunikaatiokin, niin eikös se sitten ole aika arvokasta.

Osa ihmisistä varmaankin voi saada taiteesta oivalluksia tai voimavaroja, mutta ne eivät ole yhtään sen ihmeellisempiä kuin vaikka uutisvirrasta, naistenlehtien selviytymistarinoista tai Tuksun sekoilusta saadut oivallukset tai voimavarat.

Koska symbolien kautta tapahtuva informaatio on kömpelöä, taiteen avulla vaikuttaminen jää aina vaillinaiseksi ja yksipuoliseksi ja sitä kautta usein poliittisestikin värittyneeksi.

Taiteen antama maailmankuva on auttamatta vajaa. Osalle se voi olla inspiroiva, osaa ärsyttää ja aiheuttaa pikemminkin vastareaktion. Jos näen uutisissa nälänhätää kärsiviä, se herättää enemmän empatiaa kuin joku nälkään kuolevia esittävä taiteilijasakki hillumassa.

Eli kuten totesit, taiteen ei pitäisi pyrkiä vaikuttamaan, vaan se pitäisi nähdä viihteenä kuten Seiska tai Sohvaperunat. Tällä hetkellä taide nostetaan jalustalle ansioitta.

Ei kai sillä sinänsä ole väliä, mistä ihminen saa innoituksensa tai oivalluksensa. Jos joku hekumoi Tuksun sekoiluilla ja saa siitä uutta pontta ja iloa elämään, niin mikäs siinä. Ehkä jos itse repisin iloni toisten sekoilusta, saattaisin miettiä, miksi se minua niin kohottaa ja mitä se minussa ruokkii, ja olenko tyytyväinen itseeni sellaisena. Mutta lähtökohtaisesti pääasia on tietysti se, että ihmiset saavat hyvinvointia.

Ihmislajin yksilöillä on ominaisuuksia, kuten luovuus. Luovat ihmiset voivat keksiä uutta ja toimivaa tai arvostettua, ja he pikemminkin pyrkivät muuttamaan ympäristöä kuin sopeutuvat siihen passiivisesti. Olethan sinäkin luova, Socrates. Luovuus voi ilmetä uusina tieteellisinä teorioina, uudenlaisina ratkaisuina tai vaikka taideteoksina. Ilmeisesti tuo taideteososuus on se, joka sinua nyppii?

Mun mielestä taiteella on oikeus pyrkiä vaikuttamaan siinä missä ihmisillä on ylipäätään siihen oikeus. Kaippa kaikki pyrkivät vaikuttamaan koko ajan johonkin enemmän tai vähemmän. Ehkä taiteessa voi olla paljon sellaistakin, että kuvitellaan, että teokseen liittyy jokin suuri oivallus, jota ei edes tekijänsä toimesta ole olemassa. Mutta kuten sanottua, ei taiteessa tarvitse olla mitään suurta oivallusta tai sanomaa. Ehkä se tekijälleenkin on usein kokemuksen tai tunnetilan välittämistä.

Taide voi olla kivaa, sitä on kiva katsella, kuunnella tai kokea. Kuka mistäkin tykkää, ei jotain tarvitse arvostaa siksi, että se on taidetta. Itse en tykkää läheskään kaikesta taiteesta.

[Socrates]

^ Kaippa minua taide nyppii aika samalla tavalla kuin monia täällä uskonto. Tuskin olen ainoa ihminen, joka ei saa siitä mitään, niin toivoisin ymmärrystä myös meitä kohtaan, joita taiteen hypetys ärsyttää. Ateismi eli uskonnottomuus on muotia, mutta taiteettomat on jyrätty taiteen pakkosyötön alle.

Koska en näe taiteessa mitään kiinnostavaa ja taiteilijoiden ajatusmaailma on minulle käsittämätön, en edes ole mieltänyt sitä erityisen luovaksi toiminnaksi ennen kuin nostit sen esille. Tosin en ole ollut muutenkaan kovin innokas jakamaan aktiviteetteja luoviin ja ei-luoviin.

Eilen oli uutisissa taiteilijan karmea arkkityyppi: nainen, joka käsillään viuhtoen paasasi, miten hänen roolinsa murtaa jonkun keskiluokkaisen heteronormin. Tuon väsyneempää skeidaa en osaa kuvitella.

[Hiha]

Vanha mies nyt kumminkin.

Menee taiteen puolelle, mutta olkoon. Yksi isän korvike myyteissä on isoisä. Jostain syystä yleensä äidinisä. Perseus ja Akrisios. Kyyros ja Astyages.

Oopperassa Siegfried tehdään muuten ennätyksellinen kolminkertainen symbolinen isänmurha. Numero yksi: Fafner, Siegfriedin edeltäjä sormuksen omistajana. Numero kaksi: Mime, Siegfriedin kasvatti-isä. Numero kolme: Wotan, Siegfriedin isoisä (jota ei tapeta, mutta joka kukistetaan ja ajetaan lopullisesti näyttämöltä).

[Hiha]

Osa ihmisistä varmaankin voi saada taiteesta oivalluksia tai voimavaroja, mutta ne eivät ole yhtään sen ihmeellisempiä kuin vaikka uutisvirrasta, naistenlehtien selviytymistarinoista tai Tuksun sekoilusta saadut oivallukset tai voimavarat.

Elämä on elämistä, ei oivaltamista varten. Taide on pikaruokaa ajattelulle. Uutisten, naistenlehtien, tai Tuksun tarinan sisäistäminen ja prosessointi vie aikaa jonka voisi käyttää tyhjien kaljatölkkien ammuskeluun ilmapistoolilla. Kaupasta ostetaan caesarsalaattia, ettei tarvitse ruveta kasvattamaan romainea, leipomaan leipää, lypsämään lehmiä. Kiasmaan mennään että saadaan varttitunnissa sama fiilis kuin Seiskan vuosikerran selaamisesta.

[Norma Bates]

Minusta kyllä alkaa tuntua etten ole taiteilija. Olen vain luova, kenties kekseliäs ihminen. Enkä tyhjästä mitään nyhjäise. Noin 600-sivuisen romaanini kirjoittaminen lähti käyntiin eräs musavideo innoitteena.

Ei luovan ihmisen aikaansaannoksilla kuulu olla mitään erityistä missiota. Luova ihminen luo koska hänellä on siihen sisäinen pakko. Kerran minulle on sanottu että maailmassa on jo tarpeeksi kirjoja, kun kerroin että haluan kirjailijaksi. Toisella kertaa kysyttiin että "miksei voi olla ihan tavallinen?"

No kun en saatana pysty olemaan. Mutta Suomessahan joka toinen on pöytälaatikkokirjailija, joten...