Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Taiteellinen maailmankuva

Aloittaja -:)lauri, marraskuu 30, 2022, 17:43:39

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

-:)lauri

Koska somealustoilla ja jopa tälläkin palstalla ilmatilaa hallitsee nk. itsenäiset ajattelijat, niin ehkäpä meitä laumasieluja eli nk. sokeita auktoriteettiuskovaisia varten olisi hyvä olla tällainen oma maailmankuvaamme avaava ketju.

Oman käsitykseni mukaan taiteellinen maailmankuva eroaa tieteellisestä maailmankuvasta vain siinä, että ensimmäisen omaavat ajattelevat, etteivät itse todennäköisesti tiedä käsiteltävästä aiheesta riittävästi ja siksi joutuvat luottamaan aiheessa kuin aiheessa usein enempi tunnustettuihin auktoriteetteihin.

Vaikka itselläni on hieman taideopintoja vyölläni, en ole missään mielessä kokonaisen maailmankuvan asiantuntija, joten kiinnostaisi kuulla palstan muiden taiteilijasielujen näkemyksiä taiteellisesta maailmankuvasta.

Ajatuksia?
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 30, 2022, 17:43:39
Ajatuksia?

Ihailen valtavasti taiteellisen maailmankuvan omaavia henkilöitä ja heidän kykyään nähdä uusista kulmista asioita ja heittäytyä hetkeen ja unohtaa kaikki "maallinen". En kuitenkaan tilaisi putki- tai sähköremonttia taiteellisen maailmankatsomuksen omaavalta.

Taidetta ja käsitöitä taas ostan mieluummin ihmisiltä joilla on eriväriset pörröiset villasukat jaloissa, tukka sekaisin ja hymy herkässä, en niinkään kamreerilta tai tuotantotalouden insinööriltä.

Uskottavuuskysymyksiä. Hyvissä aviopuolisoissa on molempia puolia.

edit. Kunhan ei ole keskustalainen.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 30, 2022, 18:51:03
Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 30, 2022, 17:43:39
Ajatuksia?

Ihailen valtavasti taiteellisen maailmankuvan omaavia henkilöitä ja heidän kykyään nähdä uusista kulmista asioita ja heittäytyä hetkeen ja unohtaa kaikki "maallinen". En kuitenkaan tilaisi putki- tai sähköremonttia taiteellisen maailmankatsomuksen omaavalta.

Taidetta ja käsitöitä taas ostan mieluummin ihmisiltä joilla on eriväriset pörröiset villasukat jaloissa, tukka sekaisin ja hymy herkässä, en niinkään kamreerilta tai tuotantotalouden insinööriltä.

Uskottavuuskysymyksiä. Hyvissä aviopuolisoissa on molempia puolia.

edit. Kunhan ei ole keskustalainen.

Hmm. Itse kyllä tiedän ja tunnenkin muutaman pörrösukkataitelijan, eli heillä on kyllä taiteellisesti viritetty ulkonäkö ja taiteellinen maailmankatsomuskin (arvostavat taitelua enemmän kuin tieteilyä), mutta en nyt välttämättä lähtisi itse tuotoksiaan sitten sen kummemmin kehumaan kuin taiteellisesti virittyneen raksamiesystäväni.

Ehkä vähän väsynyttä suorastaan ajatella, että jos ihminen kykenee myös arjen toimiin, kuten kamreerintöihin, sen täytyy tarkoittaa, että hän ei osaa kutoa upeita norjalaisvillapaitoja tai maalata hyvää taulua.

Ei ihminen mielestäni mikään jokotai ole tässäkään.

T: Xante


Melodious Oaf

En saa kovin helposti taiteellista maailmankuvaa jäsentymään vaihtoehdoksi tieteelliselle maailmankuvalle, tai tällainen vastakkainasettelu lähinnä hämmentää.

Silti pidän erittäin kiinnostavana ja hedelmällisenä seuraavaa:

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 30, 2022, 17:43:39
Oman käsitykseni mukaan taiteellinen maailmankuva eroaa tieteellisestä maailmankuvasta vain siinä, että ensimmäisen omaavat ajattelevat, etteivät itse todennäköisesti tiedä käsiteltävästä aiheesta riittävästi ja siksi joutuvat luottamaan aiheessa kuin aiheessa usein enempi tunnustettuihin auktoriteetteihin.

Usein kun joku tietää jostakin jotain tai oikeasti osaa, silloin suhtautuminen aiheeseen on aika rentoa ja vapautunutta. Vastaavasti silloin kun joku snobbailee tai tärkeilee, usein siitä seuraa näpertelyä ja pedanttisuutta. Silloin saattaa esittää väheksyviä kommentteja tai arvioita ihan vain sen takia, että keskeinen missio on näyttää siltä että hallitsisi ja osaisi.

Sama juttu koskee sekä tieteellistä että taiteellista tekemistä ja osaamista — tai ainakin tälleen nopeasti mutuilisin niin. Uskon että keskeisiä tähän liittyviä eroja on näiden väliltä silti löydettävissä.

Taiteellisessa tai luovassa tekemisessä korostuu hiukan eri tavalla se, että uskoo omaan tekemiseensä ainakin jossain määrin. Lopputuloksen kannalta voi olla erittäin tärkeää, että pääsee tietynlaiseen tilaan (keholliseen tai mielentilaan). Joskus se voi olla joku flow-tila, mutta keskeistä on, ettei murehdi tai kyseenalaista liikaa mitä tekee tai miksi. Merkittävä osa siitä kaikesta on kuitenkin alitajuista ja intuitiivista.

Vertauskuvallisesti puhutaan myös siitä, että innoitus tai tietynlainen luovuuden kipinä tuntuu lähes itsestä ulkoiselta. Perinteisesti on puhuttu muusista ja ties mistä. Vaikka joku Adele saattaa stressailla, vieläkö onnistuu kirjoittamaan hittibiisejä — ynnä muuta vastaavaa.
    Joskus tosiaan käykin niin, että jokin luovuuden lähde tukkeutuu eikä enää vain onnistu siinä, mitä on aiemmin osannut tehdä tai onnistunut tekemään.

Voi olla että se mitä tekee ei olekaan enää yleisölle yhtä puhuttelevaa tai relevanttia. Voi olla että siitä tulee liian väkinäistä tai.... ihan mitä tahansa.

Tieteen saralla hankittu osaaminen ja "kompetenssi" on jollain tapaa erilaista. Jos osaat tehdä ja julkaista tietyntyyppistä tutkimusta ja saavutat siinä jonkinlaista menestystä, tällainen muodostaa aika monimutkaisen ja vankan lomittaisten kompetenssien rykelmän, jota ei ihan niin helposti kadota, vaikka putoaisikin kärryiltä siinä, missä jonkin tietyn alan tutkimus liikkuu tai muuta vastaavaa. Suuri osa kirjallisuudesta pysyy silti relevanttina, ja monet jutut pätee hyvin yleisesti täsmällisistä teorioista ja aineistoista riippumatta.

Toisaalta tieteissä omaan itseen uskomisella tai hienolta tuntuvilla ideoilla ei kovin pitkälle pötkitä. Päin vastoin vaatimaton ja tylsä puurtaminen on usein parempi lähtökohta kuin suureellinen ideointi. Taiteissa tällainen "nysväämiseen" kiinni jääminen on joskus tarpeellista mutta useammin ongelma kuin tieteissä.

On tieteissäkin itsevarmuudella ja sen tyyppisellä — tai ns. voimavaroilla yleisemmin — jokin rooli. Jos ihminen voi huonosti ja on epävarma tai muuta, kyllähän se kai vaikuttaa työkykyyn, kognitiivisiin kykyihin ja niin edelleen. Suurelta osin kyse on kuitenkin kyvystä suunnitella ja toteuttaa tutkimushankkeita, keskittyä olennaiseen ja saada tarvittavaa duunia tehtyä.

Taiteissa tasaisella duunin tekemisellä on suurempi merkitys kuin mitä ehkä voisi kuvitella. Silti siihen kuuluu myös jokin inspiraatio tai fiilis tai visio — tai jokin tällainen mitä en nyt osaa tarkkaan nimetä — minkä puuttumista on vaikea korvata millään määrällä efforttia tai suunnitelmallista työntekoa.

En oikein osaa liittää yllä sanottua ketjun otsikossa mainittuihin maailmankuviin.

Sanoisin kuitenkin, että taiteissa ja luovassa tekemisessä usein operoidaan jollain liminaalisella vyöhykkeellä, jossa ihminen ei osaa tai ei halua täysin selittää auki sitä mitä tekee mutta pystyy kuitenkin hyvällä tuurilla, nöyrällä duunilla ja sopivien tilaisuuksien sattuessa kohdalle tekemään enemmän kuin mitä kykenee analyyttisesti auki kelaamaan.

Episteeminen nöyryys tai muunlainen nöyryys on taiteen piirissä enemmänkin henkilökohtainen ominaisuus kuin jotain sellaista, mikä olisi leivottu sisään taustalla vaikuttavien instituutioiden rakenteisiin. Olen silti havainnut, että keskimäärin tosi tosi taiteellisesti lahjakkaat ihmiset ovat epävarmempia ja vähemmän herkästi yliarvioivat omia kykyjään kuin sellaiset, joilla jotain... luontaista lahjakkuutta on ehkä vähemmän.

Periaatteessa kaikissa ihmisissä on aivan valtavasti potentiaalia, mutta sen esiin kaivaminen ja löytäminen voi joskus olla aika brutaaliakin sattumien ja tuurin kauppaa.

Yhdellä mun ystävällä on esimerkiksi ihan käsittämätön melodiantaju ja lahjakkuus laulajana. Itse se suhtautuu siihen niin että en mä oikeastaan osaa mitään tai tiedä mitä mä teen :D

Sama tyyppi kipsailee tekstien tekemistä ja luullakseni kärsii jonkinasteisesta dysleksiasta. Mutta jos tän ihmisen saa pähkäilyn sijaan vapautuneesti ja miettimättä tekemään biisiin sanoitusta laulun kautta ja laulamalla, saattaa olla että jostain alitajunnasta kumpuaa ensin kertosäe, joka nimenomaan laulun kannalta toimii äänteellisesti aivan loistavasti — ja sitten kun siihen kylkeen saa kaivettua esiin pari säkeistöä, osoittautuu että itse asiassa kokonaisuudessa on jopa temaattinen rakenne ja muuta tällaista, josta hän ei tietoisen prosessoinnin tasolla ollut alkuunkaan kartalla koko juttua tuottaessaan.

Ilmeinen ongelma tossakin on, että mistä joku voi edes tietää pystyvänsä tollaseen, jollei se sattumalta tule ilmi ja jollei siihen sattumalta ole juuri sopivia virikkeitä, kannustavaa ympäristöä ja niin edelleen.

Tieteessä "toimivat metodologiat" ovat mun mielestä enemmän ulkoa annettuja. Niitä opitaan ohjaajilta ja kollegoilta, ja vaikka niissä on yksilöllistä vaihtelua jonkin verran, silti ne pystyy helpommin purkamaan auki algoritmisiksi askeleiksi ja sen takia myös välittämään ja testaamaan ja siis... päämärätietoisesti etsimään sellaisia toimintapoja jotka itselle toimivat ja tuottavat halutunlaisia tuloksia. Pystyy paikkaamaan aukkoja, kompensoimaan ja...  sitä koko prosessia voi lähestyä aika systemaattisesti ja loogisestikin.

Taiteissa ne jutut ja tekemisen tavat voi olla jotain vielä enemmän yksilöllistä. Vaikka esimerkillä ja esikuvilla ja käytännön ohjeilla, toistoilla, kokeiluilla ja treenillä on siinäkin valtavasti merkitystä, lopulta jokaisella on käytössään niin yksilöllinen "luovuuuden instrumentti" ettei kukaan toinen voi sen käyttöön määräänsä enempää toista opastaa tai määräänsä pitemmälle siinä avittaa.

Hiha

Lainaus käyttäjältä: -:)lauri - marraskuu 30, 2022, 17:43:39
Oman käsitykseni mukaan taiteellinen maailmankuva eroaa tieteellisestä maailmankuvasta vain siinä, että ensimmäisen omaavat ajattelevat, etteivät itse todennäköisesti tiedä käsiteltävästä aiheesta riittävästi ja siksi joutuvat luottamaan aiheessa kuin aiheessa usein enempi tunnustettuihin auktoriteetteihin.

Kun taiteellinen maailmankuva määritellään vapaaehtoisesti noin oudosti, on pakko epäillä salaviisautta joka kyseenalaistaa käsityksiä myös tieteellisestä maailmankuvasta.

Jos tahdot sanoa että jopa ihka oikeiden tieteilijöiden tieto loppuu aika tarkasti heidän oman alansa rajoihin, olen samaa mieltä. Pätevä kemisti voi olla kehno fysiologi, ja hyvä kielitieteilijä luokaton kansatieteilijä, mikäli he semmoista erehtyvät yrittämään. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Omaan näppäryyteensä luottava ihminen helposti kuvittelee, että repertuaarin laajentaminen on yksinkertaisempaa ja nopeampaa kuin se todellisuudessa on. Mekanismien ymmärtäminen ei yksin auta, jos ei ole niellyt suuria määriä dataa, sekalaista, valikoimatonta, aitoa dataa. Pätevöityminen vaatii aikaa ja työtä.

Meillä maallikoilla on sikäli yksinkertaisempaa, että tarvitsee keräillä vain kultakin alalta päteviä henkilöitä, joiden näkemyksiin nojata. Ainoa ongelma siinä on kaksi keskenään eri suuntiin repivää vaadetta. Kuten lehtimiehiä muinoin opastettiin, asiasta pitäisi saada kaksi toisistaan riippumatonta kertomusta. Jos sellaiset onnistuu kaivamaan, näkemykset harvemmin ovat identtiset. Joutuu valitsemaan ketä uskoa missäkin detaljissa. Vahvistusta saa lukemalla valitsemansa leirin vakuutteluja. Se sitten ikävästi syö tasapuolisen totuuden etsinnän ideaalia. Mitä ahnaammin tietoa haalii, sen hatarampaa se on. Onhan toki asioita, jotka melkein kaikki hyväksyvät, joiden epäileminen ei ole järkevän epäilyksen piirissä. Kouluissa opetettiin ennen semmoisia. Niistä ei kyllä muodostu tieteellistä eikä taiteellista vaan lusikalla syötetty maailmankuva. Mutta kenties se on niistä kuitenkin kaikista paras ja makein.

Melodious Oaf

Lainaus käyttäjältä: Hiha - joulukuu 01, 2022, 11:34:16
Jos tahdot sanoa että jopa ihka oikeiden tieteilijöiden tieto loppuu aika tarkasti heidän oman alansa rajoihin, olen samaa mieltä. Pätevä kemisti voi olla kehno fysiologi, ja hyvä kielitieteilijä luokaton kansatieteilijä, mikäli he semmoista erehtyvät yrittämään. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Omaan näppäryyteensä luottava ihminen helposti kuvittelee, että repertuaarin laajentaminen on yksinkertaisempaa ja nopeampaa kuin se todellisuudessa on. Mekanismien ymmärtäminen ei yksin auta, jos ei ole niellyt suuria määriä dataa, sekalaista, valikoimatonta, aitoa dataa. Pätevöityminen vaatii aikaa ja työtä.

Erottelisin vielä niin, että saman alan sisälläkin voi olla aika erilaista osaamista. Joku kielitieteilijä voi tietää paljon kielten järjestelmistä ja erilaisista kielistä, niiden luokittelusta, piirteistä ja eroista. Tällaiselta pohjalta voi tehdä esimerkiksi kenttätutkimusta. Jollain muulla erikoisosaaminen voi olla korpusanalyysi, ja siinäkin on vielä hienokseltaan eri sävy, jos mennään enemmän kielen koneellisen käsittelyn eli NLP:n suuntaan.

Jollain erikoisalaa voi olla diskurssianalyysi tai fonetiikka — ja niin edelleen. Oletan että samanlaista erikoistumista on myös luonnontieteissä.

Toisaalta joidenkin alojen, kuten kielitieteen ja filosofian, välillä on huomattavaa päällekkäisyyttä. Oma havainto on, että vaikka joku olisi perehtynyt poissulkuongelmaan filosofiassa, saattaa sieltä sieltä kuitenkin tulla eri tavalla hyödyllistä kritiikkiä metodologiasta sun muusta kielitieteenkin aiheisiin kuin sellaiselta ihmiseltä, jolle akateeminen puuhastelu on vieraampaa.

Ja edelleen, usein ihailen suuresti sellaisia ihmisiä, jotka elävät melko kehollisesti eivätkä erityisesti edes pyri analyyttisyyteen tai jopa välttävät tietoisesti liiallista ajattelua :) Sieltäkin löytyy erilaista älykkyyttä ja erilaisia olemisen tapoja, jotka monesti koen todella todella arvokkaiksi ja antoisiksi.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 30, 2022, 18:51:03
Taidetta ja käsitöitä taas ostan mieluummin ihmisiltä joilla on eriväriset pörröiset villasukat jaloissa, tukka sekaisin ja hymy herkässä, en niinkään kamreerilta tai tuotantotalouden insinööriltä.

Jäin vielä mutuilemaan ja subjektisoimaan tätä.

Oma kokemukseni on, että jos ihmistä ei kovasti kiinnosta ns. kovan arjen asiat, kuten työnteko oikein millään alalla, hän voi helposti erehtyä luulemaan, että hänen siis tulee olla taiteellinen, so. sen vuoksi nuo asiat ei luonnistu.

Olen tuntenut parikin tyyppiä, jotka tuskailevat erilaisten taiteellisten tai luovien juttujen parissa, kun sitä "omaa juttua" ei meinaa löytyä. Kysymykseeni, että onko sitten oletettavaa, että semmoinen on, ollaan suhtauduttu järkytyksen sekaisella loukkaantumisella: pakkohan se on, koska olen tyyppi, joka kulkee pörröisissä villasukissa ja tukka sekaisin.

Yritän kai sanoa, että rajaamalla raakasti maailmankuvia ja asettamalla niitä vähän vastakkain voidaan kyllä tuoda paljon paineita ja ongelmiakin yksilötasolla. Jos ei sovi kumpaakaan tai vastaavasti solahtaa molempiin päihin helposti.

T: Xante

-:)lauri

#7
Lainaus käyttäjältä: Hiha - joulukuu 01, 2022, 11:34:16Meillä maallikoilla on sikäli yksinkertaisempaa, että tarvitsee keräillä vain kultakin alalta päteviä henkilöitä, joiden näkemyksiin nojata. Ainoa ongelma siinä on kaksi keskenään eri suuntiin repivää vaadetta. Kuten lehtimiehiä muinoin opastettiin, asiasta pitäisi saada kaksi toisistaan riippumatonta kertomusta. Jos sellaiset onnistuu kaivamaan, näkemykset harvemmin ovat identtiset. Joutuu valitsemaan ketä uskoa missäkin detaljissa. Vahvistusta saa lukemalla valitsemansa leirin vakuutteluja. Se sitten ikävästi syö tasapuolisen totuuden etsinnän ideaalia. Mitä ahnaammin tietoa haalii, sen hatarampaa se on. Onhan toki asioita, jotka melkein kaikki hyväksyvät, joiden epäileminen ei ole järkevän epäilyksen piirissä. Kouluissa opetettiin ennen semmoisia. Niistä ei kyllä muodostu tieteellistä eikä taiteellista vaan lusikalla syötetty maailmankuva. Mutta kenties se on niistä kuitenkin kaikista paras ja makein.

Tää menee mulla enempi niin päin, että esimerkiksi tieteen paradigma* toimii ensisijaisena auktoriteetina eikä välttämättä tieteen tekijä taikka tekijät. Tieteen tekijä tai tekijät kelpaavat silloin kun hän/he avaa paradigmaa tällaiselle maallikolle, mutta valistuneet arvauksensa eli asiat, joista ovat kollegoittensa kanssa erimieltä, tulee jo nauttia suolan kanssa. Tietenkin nuo valistuneet arvauksetkin peittoavat usein tämän palstan itsenäisten ajattelijoiden faktat, mutta juuri spekulointia suurempaa arvoa on mahdoton antaa niillekään.

Periaatteessa sama varmaan pätee kaikilla asiantuntemuksen osa-alueilla elämässä, jos kohta kaikilla elämän osa-alueilla ei ehkä ole kovin mielekästäkään puhua paradigmasta vaan ehkäpä vain joistain menetelmistä, keinoista ts. työkalauista, joita suurin osa alan asiantuntijoista käyttää lopputuloksensa aikaansaamiseksi.

* tieteen paradigma tarkoitta taas käsitystä, jolle löytyy laajin tutkimusnäyttö tuekseen ts. käsitystä, josta tieteen tekijät ovat vielä samaa mieltä. Eli ainakin teoriassa yhdellä alueella voi siis olla useampia järkeviä paradigmoja samaan aikaan riippuen siitä, jos löytyy useampia ajatuksia, joille kullekin löytyy tuekseen yhtä laajat tutkimusnäytöt.
Selvin merkki psykoosista on se, että kuvittelee ajattelevansa vain kylmän rationaalisesti ja loogisesti.

Socrates

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - joulukuu 01, 2022, 13:09:11
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 30, 2022, 18:51:03
Taidetta ja käsitöitä taas ostan mieluummin ihmisiltä joilla on eriväriset pörröiset villasukat jaloissa, tukka sekaisin ja hymy herkässä, en niinkään kamreerilta tai tuotantotalouden insinööriltä.

Jäin vielä mutuilemaan ja subjektisoimaan tätä.

Oma kokemukseni on, että jos ihmistä ei kovasti kiinnosta ns. kovan arjen asiat, kuten työnteko oikein millään alalla, hän voi helposti erehtyä luulemaan, että hänen siis tulee olla taiteellinen, so. sen vuoksi nuo asiat ei luonnistu.

Olen tuntenut parikin tyyppiä, jotka tuskailevat erilaisten taiteellisten tai luovien juttujen parissa, kun sitä "omaa juttua" ei meinaa löytyä. Kysymykseeni, että onko sitten oletettavaa, että semmoinen on, ollaan suhtauduttu järkytyksen sekaisella loukkaantumisella: pakkohan se on, koska olen tyyppi, joka kulkee pörröisissä villasukissa ja tukka sekaisin.

Yritän kai sanoa, että rajaamalla raakasti maailmankuvia ja asettamalla niitä vähän vastakkain voidaan kyllä tuoda paljon paineita ja ongelmiakin yksilötasolla. Jos ei sovi kumpaakaan tai vastaavasti solahtaa molempiin päihin helposti.

T: Xante

Nyt Xantippa kirjoittaa asiaa. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat olevansa lahjakkaita taiteilijoita, kun tavalliset urapolut tai ammatit ei nappaa.

Itse on sovellu millekään alalle, mutta en myöskään kuvittele olevani potentiaalinen taiteilija.
Älkää googletelko minua vaan googlettakaa perspano, niin löydätte jotain mikä kiinnostaa ja kiihottaa.

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 30, 2022, 18:51:03
Uskottavuuskysymyksiä. Hyvissä aviopuolisoissa on molempia puolia.

edit. Kunhan ei ole keskustalainen.

Tulee mieleen saksalaisen duunikaverin kertomus kun vei morsmaikkun mummolle näytille. Suvun matriarkan ainoa kommentti oli: "pääasia, että on katolinen".  ;D
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

ROOSTER

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 01, 2022, 14:26:30
Lainaus käyttäjältä: ROOSTER - marraskuu 30, 2022, 18:51:03
Uskottavuuskysymyksiä. Hyvissä aviopuolisoissa on molempia puolia.

edit. Kunhan ei ole keskustalainen.

Tulee mieleen saksalaisen duunikaverin kertomus kun vei morsmaikkun mummolle näytille. Suvun matriarkan ainoa kommentti oli: "pääasia, että on katolinen".  ;D

Saksalaisen suvun matriarkkaan vertaamisen otan kohteliaisuutena. Selkeää ja ymmärrettävää ulosantia häneltä, yhdistettynä kuitenkin melkoiseen joustavuuteen, kun on vain yksi pääkriteeri.
Yleinen mielipide on aina väärässä.

a4: Minulla on sellainen kokemus että kaikki vähänkin älykkäät laitteet jumiutuvat itsekseen, ennemmin tai myöhemmin ja jotkut useammin.
Omakin pää.

Gerardo: "Viidakko on äiti, eikä äitiä voi myydä tai ostaa. Äitiä voi vain suojella.  HS

Toope

Lainaus käyttäjältä: Hayabusa - joulukuu 01, 2022, 14:26:30
Tulee mieleen saksalaisen duunikaverin kertomus kun vei morsmaikkun mummolle näytille. Suvun matriarkan ainoa kommentti oli: "pääasia, että on katolinen".  ;D
Kyllä minäkin ottaisin vastaan mieluummin valkoisen vävyehdokkaan... 8)