Kehopositiivisuus

[Karikko]

Näkisin kehopositiivisuuden lähinnä pyrkimyksenä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Kehopositiivisuuden tavoite ei siis ole ihannoida lihavuutta tai edes omaa kehoa yleensäkään, vaan pikemminkin taata ihmisille tasa-arvoinen kohtelu heidän kehonsa tyypistä riippumatta. Eli vaatemalliksi pitää valita yhtälailla niin lihavia, laihoja kuin vammaisiakin.

Erinomaisen hyvin sanottu.

Lihavia ei tietenkään kohdella muihin nähden tasa-arvoisesti Tinderissä tai muissa pariutumiskonteksteissa, joten tuo on aika turhaa unelmahöttöä.

Höpönlöpän, maailmassa on kuule muutakin kuin paneskelu.
Lihavia syrjitään, jopa haukutaan, töissä, lääkärissä, muotimaailmassa (viime aikoihin asti), kadulla, kaupoissa, somessa,...

"Nuorena" se "paneskelu voi olla isossa roolissa, tai ainakin siihen pyrkiminen.
Yhteiskunnat perustuvat paljolti myös siihen "neutraalittomaan sukuviettiin joka on maailmojakin erottanut ja yhdistänyt.
Markkinavoimat on myös alistanut sen käyttöönsä ja aika moni tuote on siitä riippuvaista- eli pienoinen "kiima lienee melkoisessa roolissa ihmisten maailmassa.

Voihan tuon kieltää, mutta kannattaako-  Ei myöskään kannata "ampua pianistia, vaikka soitto ei miellyttäisikään.

[kertsi]

^
Miten noilla tekstinpätkillä on yhtään mitään tekemistä kehopositiivisuuden kanssa?

Ei ehkä suoraan, mutta kenties kuitenkin mutkan kautta.

Jos joku on tyytyväisen kehopositiivinen omien kilojensa kanssa, hän kenties kokee ideologiaansa ja minuuttaan loukkaavana kirjoituksen, jossa syyllistetään kiloista ja väitetään niiden olevan luonteenheikkouden tulosta.

Onhan varsinkin alkuperäinen teksti aika hyökkäävä, kun se on otsikoitukin "Fat Lies".

Tämä aihe on niin "kuuma", ettei tästä oikein uskalla kirjoittaa mitään. Siksi viittasin jonkun muun kirjoittamaan tekstiin.

Ilmeisesti olet itse sitä mieltä (eli samaa mieltä kuin lainaamasi slate-pösilö), että lihavuus johtuu vain tahdonvoiman puutteesta ja liian vähäisestä stigmasta ja vääränlaisista ystävistä?

Johtuuko myös esimerkiksi ADHD tai kotisi kaaos vain tahdonvoiman puutteesta ja liian vähäisestä stigmasta ja vääränlaisista ystävistä? Mitkä muut asiat johtuvat noista mainituista asioista?

Miten tahdonvoimaa voi kasvattaa, jos sellaista on vain vähän? Jos tahdonvoima on ihmisen pysyvä ominaisuus (en tiedä, onko) kuten esimerkiksi siniset silmät, olisiko kovinkin älykästä ja avuliasta - ja hyödyllistä - esittää, että lihavuus (tai kotikaaos tai ADHDH tai mikä vaan) johtuu sinisistä silmistä?

(Vedän tässä yhtäläisyyden luonteenheikkouden ja tahdonvoiman puutteen välille. En ole ihan varma, olisivatko ne 100% kuitenkaan samoja asioita. Lähteesi kuitenkin käytti sanaa willpower.)

[kertsi]

^
Mainitun slate-pösilön käsitys "ystävistä" on kyllä karmaiseva. Hänelle ystävät lienevät yksiköitä, jotka ovat helposti vaihdettavissa toisiin yksiköihin - kirjoituksensa perusteella ilmeisesti hänelle riittää kun ystävien lukumäärä on sama kuin aiemmin. Eli aivan riippumatta ystävyyssuhteen laadusta, lojaalisuudesta ystävää kohtaan, ystävien välisestä rakkaudesta, yhteisestä historiasta, ystävien taipumuksesta ja tahdosta auttaa toinen toisiaan, "ystävä" merkitsee hänelle yhdentekevää henkilöä, joka on helposti vaihdettavissa toiseen henkilöön. Hän itse kuvittelee olevansa niin hyvä ystävä, että on muka hänen lihavien ystäviensä menetys, jos hän lakkaa olemasta ystävä - vaikka päinvastoin hän vaikuttaisi olevan niin kamala ystävä, että hänen ystäviksi nimeämänsä lihavat ihmiset varmaankin voivat sata kertaa paremmin ilman tuollaista pösilöä, syyllistävää, stigmatisoivaa, ystäväksi kelpaamatonta "ystävää", aivan riippumatta pösilön painoindeksistä. Tuollainen näkemys ystävistä ja oma kyvyttömyys tai haluttomuus olla todellinen ystävä kielii joko narsismista tai psykopatiasta tms. dark triadin piirteestä.

[Hippi]

^
Ehkä ystävät on vain kehys, jonka keskellä tuo kusipää haluaa patsastella.

[Socrates]

Kannoin äsken myymääni kaappia hirvittävän lihavan miehen kanssa, joka tuli noutamaan sen.

Noustiin kellarista rappuja ja käytäviä eikä ollut moksiskaan, vaikka puuskutin.

Jälkeen kerran tuli todistettua, että läski on voimaa ja kuntoa.

[urogallus]

"Massa liikuttaa massaa."
(Vanha muuttomiesten sananlasku)

[Toope]

Ehkä se kehopositiivisuus sanana ei ole ihan onnistunut, kun se vääntyy helposti muotoon läskionnellisuus. Tuohan todellakin kaventaa sitä hyvää ajatusta, että kaiken kokoiset ihmiset olisivat hyväksyttyjä ihmisiä kehon koosta riippumatta ja kohdeltaisiin arvokkaina ihmisinä ihan sellaisenaan. Sanaa valittaessa on ilmeisesti haluttu välttää käyttämästä rasismi sanaa, joka alkaa olla jo niin paljon käytetty, että se aiheuttaisi itsessään jo ärtymystä ja onhan se sanana jo negatiivinen...

Painoin itse pahimmillaan 105 kiloa, nyt alle 90 kilsaa. Minä en ollut kehopositiivinen, olin läskilortti.
Oma vika, kun lihoin. Oma päätös kun laihdutin ja terveytin itseäni. Juu, on se valinta.
Kehopositiivisuus on tyhmä eufemismi epäterveelliselle elämälle. Kaiket elämäntavat eivät ole positiivisia...

[Toope]

Lihavuus on muuten valinta, yleensä.

[Karikko]

Lihavuus on muuten valinta, yleensä.

Vahvasti sanottu- omia valintoja on paljon muitakin. Miten niihin vaikuttaisi, varmaan voisi alkaa vanhempien valinnoista- olisi pitänyt valita millaiset vanhemmat ja missä maassa he ovat asuneet, kun kerran on "lottovoitto syntyä suomessa.

[Toope]

Lihavuus on muuten valinta, yleensä.

Vahvasti sanottu- omia valintoja on paljon muitakin. Miten niihin vaikuttaisi, varmaan voisi alkaa vanhempien valinnoista- olisi pitänyt valita millaiset vanhemmat ja missä maassa he ovat asuneet, kun kerran on "lottovoitto syntyä suomessa.

Tongasaarelaisilla voi olla taipumusta lihavuuteen. Pohjois-amerikkalaisilla ei ole, ruokakulttuuri lihavoittaa heitä.
Näin yleisesti ottaen, onhan se liikkuminen ja syöminen valintaa.

[Norma Bates]

Jossain lehdessä oli taannoin juttua siitä miten synnytyksen jälkeen nopeasti entiseen painoonsa palautuneet naiset saavat osakseen haukkuja ja äitiytensä kyseenalaistamista. Artikkelissa siteerattiin useampaa naista joiden lopulta ihan kyllästyttäväksi käynyt, toistuva kommentti oli että "raskauskilot jäivät synnytyssaliin". Näitä nopeita palautujia oli haukuttu että he eivät ole kunnollisia äitejä ja he ajattelevat vain omaa itseään.

En ymmärrä millä tavalla lapsen ajattelemisen pitäisi automaattisesti johtaa ylipainoisuuteen. Voisihan se johtaa ihan yhtähyvin myös alipainoisuuteen, kun nainen ei malttaisi edes syödä, kun kokoajan huolehtisi stressaantuneena lapsestaan.

Valitettavasti en omasta takaa omaa kuin äitini kuvauksen äitiydestä raskauden päätteeksi, ja se meni niin että hän katsoi lihoneensa koska söi sisarukseltani jääneitä Bona- tai Piltti-purkin jäämiä, etteivät mene hukkaan. Ilmeisesti ovat hyvin ravintorikasta matskua. Mutta eivät ne kilot äidille jääneet. Äidinäiti oli kyllä pyöreä 12 lasta laitettuaan. Olin pitkään siinä uskossa, omasta äidistäni huolimatta, että kun on vähintään kaksi lasta tehnyt, sen jälkeen on automaattisesti ylipainoinen loppuelämänsä. Tätä menin toitottamaan jollain nettisaitilla, ja joku nainen huomautti minulle että ei pidä paikkaansa.

En tiedä sitten. Voi olla etten olisi itse tullut raskaaksi vaikka olisin halunnutkin, koska saattaa olla ettei minulla ole missään vaiheessa kypsynyt munasoluja joka kerta kierron mittaan, josko juuri koskaan...

Minusta on kyllä perin ihmeellistä että akkaväki ei voi olla painostamatta ja jäkättämättä kaikesta mahdollisesta. Jos olet lihava raskauden jälkeen, jäkä jäkä. Jos olet laiha, jäkä jäkä. Mikä halvattu muijia oikein riivaa, kun kaikesta pitää aina mennä muiden kimppuun? Seuraavaksi voi ihmetellä sitä että minkä takia suostutaan syyllistymään ja ottamaan se kaikki paska sisään, mitä muut tuputtavat. Siihen kun tietäisin vastauksen, elämäni olisi mennyt tyystin toisin.

[TSS]

Mitä nyt on vähän tullut aikoinaan seurattua jotain äitien keskusteluja ja nyttemmin varhaiskasvattajien keskustelua lasten kasvattamisesta, niin siellä tuntuu olevan aikamoinen, vähintääkin piilokilpailu, kuka on paras äiti tai nyttemmin pedagogisin kasvattaja. Moni asia verhotaan jonkinlaiseen positiivisuuteen, mutta itselleni se näyttäytyy monesti jotenkin toksisena. Nykyään en seuraa juurikaan mitään ammatillistakaan vääntöä kasvattamisesta, koska se on jotenkin, en tiedä, juurikin toksispositiivista.

Mutta tosiaan äitien välinen kilpailu sisältää varmaankin juuri tuota samaa elementtiä, että alitajuinen kilpailu paremmuudesta saa etsimään vikoja toisesta. Jos näyttää liian hyvältä pian synnytyksen jälkeen, "se tietysti kielii siitä, että ei ole panostanut lapseen, vaan on panostanut omaan treeniin ja palautumiseen". Itse kyllä laihduin nopeasti entisiin mittoihin ja jopa niiden alle, sillä imetys kulutti hurjasti kaloreita, joten pilkka ei siinä kohtaa olisi osunut kohdilleen.

[Norma Bates]

Kilpailu, kateus, päällepäsmäröinti... Nykyään kun ei enää eletä monisukupolvisesti samassa talossa, ei pääse kiusaamaan miniää. Joten pitää kiusata nuorempiaan netissä.

Tuli mieleeni että on yksi nettiyhteisö johon en vahingossakaan mene mukaan, ja se on kissoja omistavien (naisten) ryhmät ja foorumit. Sitä motkotusta ja määräilyä ei pää kestäisi.

Nettiryhmissä toki riidellään ihan mistä vaan. Vuosia sitten oli mediassa siitä kun jossain sieniryhmässä oli rähisty. Eikä edes sienipäissään, eli ei ollut "sen" sortin ryhmä kyseessä.

[Toope]

Ihmiskehoissa on eroja ja ihmisten tilanteissa.
Epäterve lihavuus/laihuus sinänsä ei kai voi mikään "ihanne" olla?

[kertsi]

Kilpailu, kateus, päällepäsmäröinti... Nykyään kun ei enää eletä monisukupolvisesti samassa talossa, ei pääse kiusaamaan miniää. Joten pitää kiusata nuorempiaan netissä.

Tämäkin kehopositiivisuus-keskustelu on osa sitä jatkumoa, jossa yhteiskunnassa massiivisesti tuomitaan ylipaino ja ylipainoiset ihmiset, jossa ihmisiä kiusataan ja syyllistetään ja syrjitään ja lannistetaan ulkonäkönsä ja ylipainonsa vuoksi. Some-kommentointi ja ulkonäön arvostelu sitten vielä siihen päälle. Semmoinen on ajanut ihmisiä jopa itsemurhiin.

En käsitä, mitä iloa jotkut saavat siitä, että lihavien elämä tehdään kurjaksi. Ja jopa normaalipainoisten, nuorten naisten elämä.

Jasmin Voutilaisen kuolema nosti keskusteluun some­kiusaamisen – "Eihän kenenkään kuulu kestää sellaista"
Näyttelijä Jasmin Voutilaisen kuolema on saanut monet pohtimaan sitä, miten kovaan ryöpytykseen julkisuuden­henkilöt joutuvat. Kysyimme sosiaalisen median vaikuttajalta, millaista lokaa alalla olevat saavat.

HYI vittu sää oot ruma.

Tee naamalles jotain.

Naurettavat huulet.

Jos tuo itseään esille sosiaalisessa mediassa, ilkeät kommentit tulevat hyvinkin tutuiksi. Yllä olevat solvaukset ovat peräisin 24-vuotiaan Sara Janhusen Tiktok-tililtä, jolla on yli 175 000 seuraajaa.

Janhunen tietää kokemuksesta, miten paljon tuntemattoman ihmisen sanat voivat satuttaa. Kun saa tarpeeksi monta kertaa lukea olevansa ruma, läski ja ankkahuuli, siihen alkaa uskoa itsekin, hän sanoo.

ENITEN Janhuseen ovat vaikuttaneet toistuvat päivittelyt hänen "miesmäisestä" ulkomuodostaan.