Kehopositiivisuus

[kertsi]

Sulla lähti nyt kuule laukalle. Minä haen tässä sitä että ylipainoisuutta ei alettaisi arvostamaan liikoja. Ei siitä tarvitse ihmistä ahdistella ja haukkua, mutta ei toisaalta ylenmäärin ymmärtää ja hyväksyäkään jos ihminen tekee selvää haittaa omalle terveydelleen syömisillään.
...
Kun olen ihmetellyt aikoinani uskovaisten omahyväisyyttä, tiedeorientoituneen maailmankuvan omistavien vastaavaa, suvaitsevaisten ylimielisyyttä, ja milloin minkäkin porukan ylenkatsetta muita ihmisiä kohtaan, niin kai se oli sitten väistämätöntä alkaa miettimään sitäkin että miksi minä keskikokoisena ihmisenä olen niin paska verrattuna isokokoiseen ihmiseen. 

Kehopositiivisuudessa ei liene kyse siitä, että ylipainoisuutta sinällään arvostettaisiin, vaan pikemminkin siitä, että omaa kehoa arvostettaisiin aivan riippumatta siitä, onko se lihava, laiha tai jotain siitä väliltä. Jos olen ymmärtänyt väärin tämän kehopositiivisuuden idean, osoittanet jonkin linkin, missä ilmenee, millä lailla asia pitäisi ymmärtää oikein.

Boldaamastani kohdasta. Eli onko tässä kyse nyt huonosta itsetunnostasi? Koska jotkut yhteiskunnan silmissä liian isot ihmiset ovat päättäneet hyväksyä kehonsa, se on jotenkin sinulta pois? En ymmärrä tätä yhteyttä, sillä eihän ole kyse mistään nollasummapelistä, että kehopositiivisuutta olisi olemassa vain rajoitettu määrä ja jos joku nappaa itselleen palan kehopositiivisuutta, sitä ei riitäkään kaikille muille esim. sinulle.

[kertsi]

Onhan se tietty vähän sillä tavalla että kun nuoruudesta jäi niin voimakas tunne siitä että en kelpaa ja minua saa potkia päähän kaikkien taholta, niin tuntuu ikuisesti siltä että aina on joku ihmisryhmä joka dissaa minua ja hymyilee ivallisesti ohimennessään, tälleen kuvainnollisesti sanoen (joskus toki konkreettisestikin). Minulla ei ole mielestäni rahkeita rehennellä, elvistellä ja päteä, mutta johtuneeko tämä sitten vain siitä että taustajoukot puuttuvat? Eli kun en kuulu mihinkään joukkoon joka voi jyrätä muita alleen, niin olen aina "väärässä", oli asia mikä hyvänsä. Yksinjääville voi kehittyä tosi piinkova taipumus tapella vaikka tyylimyllyjä vastaan, ja olla se huutavan (hullu) ääni erämaassa jota kukaan ei kuuntele.

En tosiaankaan tiedä, olenko oikeassa arvelussani, että ylipainoisia on yli puolet kansasta. Mutta joka tapauksessa olet yksi huutava ääni siinä valtavan kovaäänisessä suuressa köörissä, joka yhteiskunnassamme massiivisesti painaa alas ylipainoisia, syyllistää ylipainoisia, masentaa ja musertaa ylipainoisia,  ja toisaalta ihannoi laihuutta, nuoruutta, terveyttä. Yhteiskunnassa, jossa edes terveydenhoidon henkilökunta ei aina osaa olla kovin rakentava, ja oikeasti hyvällä tavalla suhtautuva, oikeasti auttava, ilman syyllistämistä. Yhteiskunnassa, jossa osa ihmisistä sysätään syrjään. Jossa ylipainoisia syrjitään esimerkiksi työhönotossa (tästä muistan lukeneeni tutkimuksia). Jossa ylipainoiset saavat huonompaa palkkaa kuin normaalipainoiset. Jossa ylipainoiset saavat huonompaa palvelua kuin normaalipainoiset. Jossa ylipainoisia haukutaan kadulla ja jopa hakataan heidän painonsa takia (kyllä, tällaisestakin olen lukenut). Jossa ylipainoiset eivät kelpaa parisuhteeseen. Jossa tavallisista vaatekaupoista ei löydä itselleen sopivankokoisia vaatteita, sadevaatteita, jumppatrikoita, makuupusseja. Jossa ihminen muuttuu pikkuhiljaa läpinäkyväksi, ei-ihmiseksi, sellaiseksi, jota ei haluta edes katsoa päin. Yleinen asenneilmapiiri on sellainen, ja yksi pikkuruinen (vaikkakin sinnikäs ja samaa asiaa yhä uudestaan toistava) huutava äänikin on siinä köörissä mukana kurjistamassa lihavien ihmisten elämää.

[Norma Bates]

Oikeasti en ole edes vaatimassa ketään laihduttamaan. On tässä sen verran tullut luettua ja dokumentteja nähtyä että minäkin tiedän ettei se laihduttaminen mitään hyödytä. Eikä minua haittaa jos on olemassa ylipainoisia naisia, kunhan eivät pidä itsestäänselvänä että kaikkien muidenkin on sellaisia oltava. Miesten suhteen haittaa se että jotkut ylipainoiset miehet ovat kovin iholle tunkevia, ja jotkut näistä miehistä ovat nettideiteissä suuttuneet kun olen sanonut että valitettavasti haen toisenlaista miestä. Olen yrittänyt mielistellä minulle suuttuvia miehiä, yrittänyt pitää palopuheita siitä että onhan minullakin naisena oikeus fanittaa jotain tiettyä kehotyyppiä (hoikahko), kun kerta miehilläkin on näitä suosikkeja kuten punapää, suuririntainen, kurvikas jne.

Mutta eihän sitä ole sallittu että naisellakin olisi joku maku ja suosikki. Minun ongelmani on se, että kun selvästikin olen tekemisissä sellaisen miehen kanssa joka on sillä tavalla lapsen tasolle jäänyt että hän vähät välittää muiden toiveista ja mieltymyksistä, ja räyhää kun ei hänen tahtonsa toteudu, pelästyn ja sitten suutun. Ja jälleen kerran kiukustun siitä että on se nyt saatana kumma että kun minä en mene miehille henk.koht. esittämään vaatimuksia että ole sellainen ja tällainen, niin minulle kyllä esitetään (pari miestä vaatinut että lihottaisin itseäni), tai minut yritetään saada panopuuksi vaikka väkisin.

Kun tässä ikää karttuu, sitä vähemmän ei-kaipaamanikaan miehet ovat kimpussani, mutta olen pitkävihainen ja katkera siitä että ihmiset eivät voi henkilökohtaisessa yhteydenpidossa olla asiallisia ja vaatimatta sitä, tätä ja tota.

Ja sitten on se seikka että mitä enemmän on ylipainoisia miehiä, sitä vähemmän minulle itselleni on tarjontaa oman makuni vuoksi. En saa ketään ja minulle huudetaan kun ei saa minua. 

Kun aikoinaan seurustelin tokan eksäni kanssa ja oltiin viettämässä iltaa hellesäällä minun asunnossani, jolloinka ovi oli auki etten tikahdu, marssi toinen minua kiusanneista isokokoisista miehistä sisälle. Ilmoitti että "keitä kahvit, ooksää lesbo?"

Tuo lesbous oli juolahtanut hänen päähänsä kaiketi siksi että eksäni oli kutakuinkin pituiseni, tuona vuonna hänellä näkyi kylkiluut (poltti vielä silloin ja oli täten laiha), ja tuo naapuruston ukko nyt sitten otti sen kannan että minun olisi pitänyt ottaa ennemmin hänet (vaikka oli ukkomies, 60+ ja minä 20+) koska hän oli miehen mitoissa. Jo ekalle eksällenikin hän oli vittuillut jotain niin pahasti ettei ko. mies suostunut kertomaan minulle mitä oli sanonut. Mutta varmaan sitä samaa paskaa, koska ekakaan eksäni ei ollut juuri minua pidempi.

En tiedä pääsenkö ikinä siitä ahdistuksesta mitä tuo ja melkein raiskannut mies aiheuttivat, lesboutta udellut vuosien ajan.

Noin kaikenkaikkiaan siis en halua todellakaan ole oikeasti lihavien kimpussa, mutta vielä vähemmän haluan että he ovat minun...!

[kertsi]

Minun vinkkelistäni ylipaino, silloin kun siihen ei ole mitään sairautta taustatekijänä, on jonkinlaista periksi antamista. Ehkä koska olen nyt 50+ kuolema pelottaa entistä enemmän, taikka rappeutuminen ja sen mukanaan tuoma kärsimyksen lisääntyminen. Joku ikäiseni mies ostaa "mopon" ja kultaketju kaulassa köröttelee ympäriinsä kuvitellen olevansa nuorekas. Minusta lihominen näyttää liittyvän vanhakkuuteen, ja kaiketi sitten omalta osaltani vastustan vanhentumista vastustamalla läskiintymistä. Helppoahan se minulle tietysti on kun olen nyt päinvastoin näivettynyt anemian myötä, ja kumpikaan vanhemmistani ei ollut lihava, joten geenitkin ovat antaneet edes tuollaisen lahjan, vaikka muuten olen perinyt pelkkää paskaa eli sairauksia. Mutta jotenkin se vain tympii että miehet lyövät läskeihinsä nauraa röhöttäen, ja naiset tosiaan jakavat näitä meemejä joissa pyöreät mummot telmivät rinnat ja takalisto heiluen. Että ei niin kuin muka mitään muuta VOI olla kuin lihava ja kaikkien pitäisi olla, ja naureskella yhdessä kuinka on lystiä.

Mitäs, jos asia oikeasti on noin, että useimmat eivät tosiaankaan VOI asialle mitään? En tiedä, millä onnistumisprosentilla - ja millä keinoin - pysyvä laihdutus onnistuu. Kuulisin kyllä mielelläni, jos joku tietää. Ainakaan panonvartijat, laihdutuspilleren myyjät, yms. puljut eivät tahkoisi rahaa, jos heidän keinonsa todella auttaisivat. Sen sijaan, ihmiset syytävät suuriakin summia kyseisille puljuille, olettaisin, koska ko. keinot eivät auta.

[Kopek]

Jos jotain asiaa ei kertakaikkiaan pysty muuttamaan, eikö sellainen sitten kannata vaan hyväksyä?

"Hyväksyä" on vaarallinen sana, koska se voi herättää kuulijan tai lukijan mielessä ajatuksen, että ahaa, asia on siis OK, kun henkilö sen kerran hyväksyy. Eli jos joku esimerkiksi raiskaa naisen, hänen on se tapahtuneena asiana hyväksyttävä. Tai jos joku pahoinpitelee henkilön loppuiäkseen pyörätuoliin, uhrin on hyväksyttävä se, koska minkä sille enää mahtaa.

Käyttäisin monissa tapauksissa mieluummin sanaa "alistua". Eli en hyväksy sitä, että joku teki minulle pahaa, mutta alistun masentuneena sen tosiasian edessä, että näin on tapahtunut.

Oma kysymyksensä on tietysti se, voiko jollekin asialle tehdä mitään vai eikö sille voi tehdä mitään. Kysymyksen tekee ongelmalliseksi se, että jotkut voivat tehdä, mutta jotkut eivät voi.

Asun toivottomassa "hoarding-asunnossa" jota en näytä saavan siivottua. Olen siis alistunut siihen, että tilanne ei muutu. Silti vielä toivon ja suunnittelen, että se voisi muuttua.

Jos kerron asunnon tilasta jollekin muulle, hän on todennäköisesti sitä mieltä, että kyllähän sen saa siivottua, jos haluaa. Hän ainakin saisi. Sehän on vain tahdosta kiinni. Mikseivät ne siivoa.

Ylipainon kanssa on ilmeisesti vähän sama juttu. Jos kommentoija pystyy itse omassa elämässään päättämään, että hän ei tilaa roskaruokaa kotiinsa iltapalaksi eikä mässää pinoa rasvaisia täytevoileipiä Coca-Colan kanssa välipalaksi, hän olettaa, että kai muutkin voivat. Sehän on vain tahdosta kiinni.

Jos jollakin ihmisellä on pakonomainen tarve tehdä jotain, niin hänellä on. Mitäpä muut ovat siihen mitään sanomaan.

Sinäkin olet alkanut nälvimään ihmisten ylipainosta, ilmeisesti siksi, että se on asia, joka omassa elämässäsi ei ole ongelma. Samanlaista oman itsensä kohottamista painamalla muita alas se on, kuin esim. Aaveen ylimielisyyskin - ja omaisuudella leveily.

Tässäkin ollaan tulkintojen äärellä. Mitä on nälviminen, ja tarvitseeko sen suuntautua siihen henkilöön, jonka ominaisuus on nälvimisen aiheena. Kyseessä on loukkaava puhe, joten eikö sen silloin pidä kohdistua siihen henkilöön, jota halutaan loukata. "Senkin läski" voisi olla nälvimistä, kun se sanottaisiin lihaville ihmiselle itselleen. "Pahuksen läskit" olisi ehkä vain yleistä lihavien ihmisten moitiskelua. Vai tarkoitetaanko nälvimisellä pelkästään epäsuoraa ja vihjailevaa loukkaavaa puhetta?

Mitä taas on "leveily", sekin riippuu paljon kuulijasta ja lukijasta. Kun menestynyt ihminen kertoo elämästään, se voi kuulostaa leveilyltä sellaisen ihmisen korvissa, joka ei ole edes haaveillut samanlaisesta menestyksestä omassa elämässään. Kaverit kannattaa hankkia suunnilleen samalta varallisuus- ja tulotasolta, mitä itsekin edustaa, ellei erityisesti halua kuunnella jonkun Lexus-pohatan juttuja maailmanympäripurjehduksilta ja Sveitsin laskettelurinteiltä.

On pitkälti kuulijasta ja lukijasta kiinni, millaiset jutut tuntuvat epämukavilta herättävät kielteisiä tunteita ja mahdollisesti myös kateutta. Kuulijan ja lukijan omilla elämänkokemuksilla aina lapsuudesta alkaen on suuri merkitys sille, miten ja millaisina hän asiat kokee.

[Norma Bates]

Minun vinkkelistäni ylipaino, silloin kun siihen ei ole mitään sairautta taustatekijänä, on jonkinlaista periksi antamista. Ehkä koska olen nyt 50+ kuolema pelottaa entistä enemmän, taikka rappeutuminen ja sen mukanaan tuoma kärsimyksen lisääntyminen. Joku ikäiseni mies ostaa "mopon" ja kultaketju kaulassa köröttelee ympäriinsä kuvitellen olevansa nuorekas. Minusta lihominen näyttää liittyvän vanhakkuuteen, ja kaiketi sitten omalta osaltani vastustan vanhentumista vastustamalla läskiintymistä. Helppoahan se minulle tietysti on kun olen nyt päinvastoin näivettynyt anemian myötä, ja kumpikaan vanhemmistani ei ollut lihava, joten geenitkin ovat antaneet edes tuollaisen lahjan, vaikka muuten olen perinyt pelkkää paskaa eli sairauksia. Mutta jotenkin se vain tympii että miehet lyövät läskeihinsä nauraa röhöttäen, ja naiset tosiaan jakavat näitä meemejä joissa pyöreät mummot telmivät rinnat ja takalisto heiluen. Että ei niin kuin muka mitään muuta VOI olla kuin lihava ja kaikkien pitäisi olla, ja naureskella yhdessä kuinka on lystiä.

Mitäs, jos asia oikeasti on noin, että useimmat eivät tosiaankaan VOI asialle mitään? En tiedä, millä onnistumisprosentilla - ja millä keinoin - pysyvä laihdutus onnistuu. Kuulisin kyllä mielelläni, jos joku tietää. Ainakaan panonvartijat, laihdutuspilleren myyjät, yms. puljut eivät tahkoisi rahaa, jos heidän keinonsa todella auttaisi. Sen sijaan, ihmiset syytävät suuriakin summia kyseisille puljuille.

Ehkä vaadin liikaa, kun toivon että ihmiset eivät alkaisi tehdä niin kauhean iloista asiaa vanhenemisesta mitä tulee lihomiseen. Voihan se olla että jotkut oikeasti kokevat jonkinlaisen katarsiksen että ei sillä ole niin väliä miltä näyttää. Minulla kun on tosiaan tämä perustunne että en ole koskaan kelvannut missään kellekään (pisimmässä parisuhteessakin ollut korkeintaan vt. naisseuralainen siihen asti että löytyy se oikeasti rakastettava muija), ja äidiltä sivusta seuraten oppinut että itseään kuuluu inhota ja haukkua, niin minulle ei mene jakeluun että mitä hyvää siinä on että rappeutuu.

En odota että pukeudutaan säkkiin ja tuhkaan, ja ruoskitaan itseään minkään kehollisen asian vuoksi. Se mitä kaipaan on se että ei tarvitse tykätä siitä että ei koskaan kelvannut, ja kelpaa vielä vähemmän kun vanhenee. Kun en kelpaa laihana miehille, niin kaiketi minun pitäisi olla lihava että kelpaisin edes naisten kaveriksi, mutta kun en halua olla lihava. Pelkään että menee selkä ja polvet, pahemmin kuin nyt.

[kertsi]

Kuka sua vaatii siitä tykkäämistä, ettet ole kelvannut? Koetko, että kehopositiivisuus-liike muka asettaa sinulle sellaisia vaatimuksia?

Väittäisin, että normaalipainoiset naiset kelpaavat valtaosalle miehistä huomattavasti paremmin kuin ylipainoiset. Tästä lienee huomattavan paljon tutkimustakin, esimerkiksi evoluutiopsykologista.

[kertsi]

Kummallinen ajatus, ettet kelpaisi naisten kaveriksi normaalipainon vuoksi. Tuohon en oikein osaa ottaa muuta kantaa, kuin odoksumalla vähän tuota.

[Norma Bates]

Kuka sua vaatii siitä tykkäämistä, ettet ole kelvannut? Koetko, että kehopositiivisuus-liike muka asettaa sinulle sellaisia vaatimuksia?

En nyt tarkoita että minun pitäisi tykätä että en ole kelvannut, vaan että minun pitäisi tehdä kuten kaikki muut, että kelpaisin. Ja siitä en tykkää. Ja kyllä joo, kyllä minusta tuntuu että naiset välillä pitävät itsestäänselvänä että kaikkien pitää olla kuten se kulloinkin eniten äänessä oleva joukko. Tässä olen tietysti itse ottanut netin liian tosissani. Esim. olen välillä ottanut yhteen polyamoristinaisten kanssa, jotka eivät sitten niin millään tunnu voivan sietää sitä että minä kuitenkin haaveilen monogaamisesta suhteesta. Nippanappa siinä ja siinä ettei ole suututtu siitäkin, että haluan miehen, enkä naista. Tänäpänä tuntuu että minkäänlaista mieltymyksiä ei saisi olla, jos ne eivät satu olemaan samansuuntaisia kuin sillä sakilla joka juuri nyt huutaa torveen omaa agendaansa.

Olen valmis jopa myöntämään että ihmislaji ei ole luonnostaan yksiavioinen, mikään biologiassamme ja psyykessämme kun ei sen puolesta todista, mutta siltikään en pysty päästämään irti (typerästä?) ja romanttisesta haaveesta saada mies jolle minä ja vain minä olen hänen elämänsä nainen. Edes pari vuotta, tai seitsemän vuotta. Mielellään tietysti loppuelämän ajan, kun on tätä ikääkin jo tässä.

Mitä tuo mihinkään liittyy, niin sitä että nämä polyamoristit ovat näkemäni mukaan usein ns. pyöreitä naisia. En tiedä sitten että pelkäävätkö HE niin paljon yksinjäämistä, että pitää kerätä koko hovillinen miehiä, ettei takuulla jää yksin. Kun itse olin yhden polymiehen haaremissa hetken aikaa 2010, niin kyllä häntä selvästi pänni että laitoin jutun poikki, vaikka oletin että sama se hänelle kun onhan hänellä muitakin naisia.

[kertsi]

Vanheneminen ja lihavuus eivät ole iloinen asia, mutta esim. Inge Löökin piirrokset ovat jotenkin kivoja. En tiedä, tarkoittiko Norma niitä aiemmassa kirjoituksessaan. Itse ilahdun siitä, jos joku näyttää iloiselta ja onnelliselta huolimatta korkeasta iästä, ylipainosta, vammoista, ja sen kaltaisista seikoista. Ei esim. Löökin piirrokset ole mielestäni vanhuuden tai lihavuuden ihannoimista. Hui hai. Teet Norma kummallisia tulkintoja, jos tarkoitit niitä Löökin piirroksia.

[Norma Bates]

^ Nuo ovat yksi sortti joka on tullut somessa vastaan. Muutama nettituttu viljelee niitä jatkuvasti. Sen lomassa että on taas leivottu sitä ja tätä, tai menty syömään tai oltu syömässä tätä ja sitä.

Haluaisin minäkin olla vanhuksena iloinen, mutta pystynkö olemaan jos vanhuusKIN pitää viettää yksin? En voi luvata olevani.

Kun tulin jätetyksi 2010, menin yhden mielenterveysyhdistyksen kokoontumisiin mukaan, kun ei eronneille ollut mitään omaa vertaistukiryhmää (paitsi ehkä kirkon kautta, mutta en kuulu kirkkoon enkä halunnut täten olla siinä touhussa mukana). Siellä oli yksi öpauttia ikäiseni nainen joka iski melkein nyrkin pöytään kun sanoin että vielä toivon kumppanin löytäväni - että ei nainen mitään miestä tarvitse. Hän oli muutenkin vähän sen oloinen että jännitin hänen seurassaan (ollut ilmeisesti pidempiä jaksoja sairaalassakin psyyken takia). Kun olin jo itseäni vanhemmiltakin naisilta saanut kuulla samoja lähes vihaisia kommentteja siitä miten nainen ei miestä tarvitse (siis he eivät löytäneet kunnon miestä ja muuttivat sen sellaiseksi että eivät tarvitse...!) niin tuntui että entistä korkeammaksi nousi se muuri muiden naisten ja itseni välillä, kun on ihan eri intressit. Minä olen muiden naisten seurassa aina vääränlainen.

Olenkin sitten hakeutunut lähinnä miesten seuraan. Mutta siellä taidan sitten olla vitsi, siitä yksinkertaisesta syystä että en ole mies.

[Socrates]

^Ainakin Toope ja minä arvostamme hirveästi sitä, että olet Suomen heteroin nainen. Varmasti moni muukin.

[Hayabusa]

^Ainakin Toope ja minä arvostamme hirveästi sitä, että olet Suomen heteroin nainen. Varmasti moni muukin.

Yhdyn Soc... eiku Nor... eiku olen samaa mieltä. 

Mutta en ole aivan varman Norman kehopositiivisuudesta. Ja en tarkoita tällä pyöreitä muotoja, vaan sitä, että hyväksyy muut ja itsensä niissä muodoissa kuin on - olivat ne millaiset tahansa. Ymmärrän, että joillekin kehon koostumus on kovinkin tärkeää, mutta joillekin sillä on paljon vähemmän merkitystä. Tästä päästään myös siihen, että kaikilla ei ole ensimmäisenä motivaationa toiseen tutustuessa päästä parittelemaan.

[Norma Bates]

Tutustun minäkin ihmisiin muistakin syistä. Mutta haluan yhä sen kumppaninkin, ja siinä suhteessa en vielä halua olla platoninen.

Jotenkin tämä kaipuu riivautui nyt vuoden lopulla. Ehkä estro vetelee viimeisiään. Joutsenlaulu.

[kertsi]

Jokainen keskustelu kääntyy Norman naimapuuhiin ja ekaan eksään ja tokaan eksään, Kehopositiivisuuskin, vaikka itsealoitettu ketju onkin.