En ymmärrä kehopositiivisuutta kovin syvällisesti tai varsinaisesti tiedä siitä mitään.
Luulen kuitenkin, että senkin kattokäsitteen alle mahtuu kaikenlaista toimijaa. Ei välttämättä ole järkevää yrittää jäsentää koko juttua niin, että joko kaikki mitä kuka hyvänsä tällaisen käsitteen alle jossain luokiteltu tekee on "hyvä juttu" tai että se on "huono juttu" tai jotain ei kannatettavaa.
Itsestä huolehtimista saattaa edesauttaa, jos löytyy jonkinlaista hyväksyvää, arvostavaa ja välittävää asennoitumista omaa itseä kohtaan ja myös omaa kehoa. Jos suhtautuminen on tosi tuomitsevaa tai negatiivista, se voi pitää yllä huonoja toimintamalleja tai estää toimimasta rakentavasti, sellaisella tavalla joka olisi hyväksi.
Mutta noi on kai sellaisia aika pitkän aikavälin prosesseja.
Sanotaan vaikka että nuorehko nainen on 165 senttiä pitkä ja painaa yli 80 kiloa. Sekin voi näyttää aika monenlaiselta. Väittäisin että jollekin se voi olla isompi terveyshaitta ja joku voi olla selkeästi ylipainoinen mutta monessa mielessä fyysisesti melko hyvinvoiva.
Pitkällä aikavälillä katsellen on kai mahdollista nähdä toi niinkin, että tälle naiselle ensin muodostuu hitaasti jonkinlainen hyväksyvämpi ja lempeämpi suhde omaan kehoon sellaisena kuin se on. Vähitellen voi innostua liikunnasta tai löytää siihen omanlaisia tapoja ja kehittää niihin rutiineja. Vaikka niin että ei koskaan liiku kovin isolla sykkeellä mutta sienestää ja kävelee jatkuvasti pitkiä matkoja.
Periaatteessa vuosien päästä voi tulla joku sellainen elämäntilanne että paino putoaa ja kunto kohenee. Tai sitten ei.
Jos tohon yhtälöön sovittelee kehopositiivisuutta, ei sen kai välttämättä tarvitse olla sellainen kanta, että toi tietty kehon rakenne olis "ihanteellinen" tai "parempi kuin muut", vaan ehkä siihen liittyy jonkinlaista omana itsenä olemisen iloa, ja sitten toisaalta sitäkin, että kenties jonkun toisen mittapuulla vaatimaton liikunta on todella arvokasta ja siitä kannattaa murehtimatta iloita.
Jos suhtautuis tohon tilanteeseen tilanteeseen ja itseensä hyvin brutaalisti tai ajattelis silleen että tavoite on jossain... ihan muualla kuin missä oikeasti ollaan tässä ja nyt, sehän saattais aiheutta pahoinvointia tai välinpitämättömyyttä, lyhytjänteistä poukkoilua tai jatkuvaa tyytymättömyyttä. Sellaista että jatkuvasti käyttää aikaa sen miettimiseen, mitä ei voi tehdä mutta haluaisi — tai elää jossain muualla kuin tässä ja nyt.
Kun puhutaan kehopositiivisuudesta, siihen kai liittyy aika monenlaista painotusta ja erilaisia sävyjä. Oli 1960-luvun "fat acceptance" -liike, jossa oli kyse ihmisoikeuksistakin. Sitten oli 1990-luvun vähän erilainen liike, jossa painottui liikuntamahdollisuuksien järjestäminen hyvin erilaisilla ruumiinrakenteilla operoiville ja hyvin erilaisista lähtötilanteista tuleville. Tuoreempi juonne on 2010-luvun liike, jossa tulee mukaan reaktio somen tiettyihin piirteisiin sekä poliittisempi kapina kauneuskäsityksiä ja ihmisten arvottamista vastaan.
Ehkä noita on voi olla vaikea purkaa erilleen. Ymmärrän kehopositiivisuuden niinkin, että se ei oikeastaan liity kovin suoraan ruumiilliseen terveyteen, vaan että siinä olis jopa ideana ajatella tollasia kehoon ja ulkonäköön liittyviä juttuja "vähemmän".
Se taas sopii ja on hyödyllistä joillekin.
Toisaalta on kai luonnollista, että joku tällainen liike avaa hyödyllisiä näkökulmia jossakin ihmisen elämänvaiheessa. Ei kai sen ole tarkoituskaan olla uskontoon rinnastuva juttu, joka tarjoaa jonkin "oikean näkemyksen" ja pysyviä vastauksia kaikesta ja kaikkeen. Silloinhan se olis joku päämäärä, joka on joko "hyvä juttu" ja "oikeassa" tai sitten "väärässä" ja "huono" — kun ei se kai useimmille ole mikään elämän ja kaiken ajattelun päätepysäkki.
