Itämaiset uskonnot (buddhalaisuus, hindulaisuus jne.)

[Norma Bates]

Laajahko otsikko, että voi ketjua voi käyttää enempäänkin.

***

Teosofiataustallani olisin kutakuinkin buddhalainen, mutta minua on aina häirinnyt se inte että buddhalaisuudessa ei hyväksytä sielun olemassaoloa. Jotain semmoista epämääräistä olen länkkärien keskusteluista lukenut kuin että "vain skandhat reinkarnoituvat". Saattoi se toisellakin tavalla olla. Mutta nyt kun tsekkaan ne skandhat, niin en tästä asiasta saa sen kummempaa tolkkua:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Skandha

Olen aina ihmetellyt että mitä järkeä koko reinkarnaatiossa edes on, jos kärsimystä kokemaan muodostuva olento ei ole itse ansainnut sitä kärsimystään millään tavalla, vaan valmis rääkkipaketti vain jotenkin killuu ilmassa ja rämähtää sitten syntyvän piruparan päälle hänen riesakseen. Ja tämä rääkkipaketti on muodostunut sen takia että joku ihan muu olento on tehnyt pahaa, ja täten kerryttänyt karmaa. Tässä koko systeemissä missä ei sielua ole siis näillä kahdella ihmisellä, pahantekijällä ja pahankokijalla, ei ole niin minkäänlaista yhteyttä keskenään.

"Sielu" on melko hämärä käsite, mutta oma katsomukseni perustuu sille että yksi ja sama sanotaan nyt vaikka entiteetti on tehnyt pahaa, ja joutuu kärsimään omissa nahkoissaan vastaavantyyppisen kokemuksen jonka hän on aiheuttanut muille. Se että tämä entiteetti on nyt toisessa ajassa ja paikassa saanut uuden, kenties hyvinkin erilaisen kehon, ei merkkaa yhtään mitään. Yhdistävä tekijä on että sama entiteetti käyttää kumpaakin kehoa. Se on vähän kuin niin että menisin ja potkisin mummoja mekko päälläni, ja seuraavana päivänä tulee joku ja potkii minua, enkä välty siltä sen takia että ylläni onkin haalari. Eri keho on siis kuin eri vaatteet.

Ja tässä siis putoan kärryiltä buddhalaisuuden suhteen, kun sielua ei ole...?

Nettituttu oli omatoimisesti tullut siihen tulokseen että tässä on käsitetty buddhalaisuus väärin, ja virhe johtuisi ei-itsen käsitteestä. Kun kysytään että mikä on itseä, ei voi vastata minkään olevan. Olenko Norma Bates? En ole, en itsessäni. Olenko 50+ nainen sieltä ja täältä. En ole, en itsessäni. Tämä itse on siis jotain mikä ei riipu minun kehostani, iästäni, sijainnistani, kansallisuudestani jne.

Se että ei pysty sanoin kertomaan mitä tämä mystinen "itse" sitten on, ei tarkoita automaattisesti että itseä ei ole olemassakaan. Joku voi käyttää itsen sijasta sanaa sielu. Tutun mielestä tosiaankin tässä on sekoiltu. Jos on, niin se selittää minulle paljon, ja periaatteessa voisin ryhtyä vaikka buddhalaiseksi tässä ja nyt.

Ulkoinen, eksoteerinen buddhalaisuus ei kiinnosta minua tippaakaan. Ei mitkään kotialttarit ja sensellainen. Ehkä nuorena olisi kiinnostanut, mutta nyt ei silleen. En ole myöskään pitänyt kirkkaan värisiä paitoja enkä alvariinsa jotain kristallia kaulassani riippumassa, vaikka olenkin tituleerannut itseäni New Age -ihmiseksi. Myöskään en ole maksanut itseäni kipeäksi kaikenmaailman luennoista ja kursseista. Ilmaisissa kokoontumisissa olen toki harvakseltaan käynyt. Ja luennoilla.

Löytääkö buddhalaisuudessa mielenrauhan? Yhtä hyvin tai huonosti kaiketi kuin missä tahansa muussakin ideologiassa. Lähinnä minulla on esteenä se että minulla on kuitenkin syvä tarvis saada olla Joku, niin että en olisi käväissyt tässä maailmassa jättämättä minkäänlaista jälkeä itsestäni. Kun ajattelee miten buddhalaisissa luostareissa pyörii valtavia määriä munkkeja ja nunnia, ja sitten nämä kuoltuaan vain yksitellen krematoidaan ikäänkuin heistä ketään ei olisi koskaan ollut olemassakaan, tulee jotenkin ankea fiilis.

[Toope]

Jotenkin tuntuu siltä, ettei buddhalaisuus koskaan yhteiskunnan tasolla toimi (ajatusmallina). Toimii yksilötasolla, toki.
Siksi islamin kaltainen pieksi sen.
Ikävä kyllä.

[Toope]

Arvostan itse kristinuskoa, vaikka ehkä agnostinen (ex-ateisti) olen. Osin tuo on kulttuurikristillisyyttä. Arvostan kristillisyyttä osin saavutuksiensa vuoksi. Pidän hyvänä uskonnonmallina. Teologia on käsittämätöntä osin, mutta juutalaiskristillistä arvomaailmaa ja moraalikäsitystä arvostan enemmän kuin kilpailijoita.

Näen toki, että tuo kristillinen kulttuurikin on ehkä häviämässä, vahinko sinänsä... Parempaa en tilalle näe.
Meillä on tulevaisuus, jossa kilpailevat eri arvokäsitykset = Kaaos?

[Hiha]

Buddhalaisuus on vanha uskonto ja siinä on monia suuntauksia. Ne pistävät varmaan keskenään eri verran painoa koko kysymykselle, mikä tai kuka on loppujen lopuksi se joka pohtii, valitsee ja toimii. Sellainen kuva on tullut siitä vähästä mitä asiasta olen kuullut, että buddhalaisuudesta on pitkälti jalostettu yksilöllinen pysyvyys pois.

Vanhimmat intialaiset käsitykset sielunvaelluksesta ja pelastuksesta tuovat etäisesti mieleen gnostilaisuuden. Jollain konstilla osa tai sirpale jotakin ikuista ja äärimmäisen hienoa on päätynyt pyörimään sisällemme kaiken kakan sekaan mistä maailma on tehty. Siinä sitä sitten syntyy loputtomiin uudestaan ja uudestaan, jos ei älyä putsailla sieluansa puhtaammaksi ja puhtaammaksi, kunnes se joku kaunis päivä täyttää vaaditut laatustandardit ja vaihtaa pysyvästi johonkin transsendentaaliseen moodiin.

Kuten uskonnot yleensä, hindulaisuus ikivanhoine juurineen vaikuttaa tunnetasolla ihan järkevältä ja ymmärrettävältä, mutta kun sitä rupeaa miettimään maailmanselityksenä tuntuu että joko siitä tai omasta päästä katoaa järki. Tilaa ja tilausta muille virityksille siis on. Buddhalaisuus vaikuttaa laajentaneen harhaisen tai asioiden väärän mieltämisen konseptia maksimiin. Jotakuinkin kaikki on ei-todellista. Ei siinä mielessä että mitään ei olisi, vaan että lähes 100 % varmuudella käsitämme todellisuuden väärällä tavalla, mikä on vahingollista meille. Pidämme yhteenkuuluvaa palasina, erillisiä asioita kokonaisuutena, pysyvää muutoksena, väliaikaisia häivähdyksiä ikuisina.

Kun hajottaa kaikkein tutuimman kohteen eli oman persoonansa analyysiin, siitä löytyy yhtä ja toista, mutta ei irrottamatonta kiinteää ydintä. Pahoin pelkään, että tämä oppi on tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Sen on ilmeisesti tarkoitus auttaa käsittelemään negatiivisia tunteita. Loukkaukset ja jopa lyönnit raukeavat tyhjyyteen ja vaipuvat olemattomuuteen, koska ne eivät kohdistu mihinkään pysyvään eikä aggression kohteella ole oikeastaan omistajaa.

Näin nerokas oppi ei tietenkään ole ilmainen. Ensinnäkin se vaatii aivojen ytimessä majailevien mielihyvä- ja mielipahamekanismien toiminnan sinnikästä manipulointia. Orgasmi tuntuu hyvältä, potku mahaan pahalta. Perustavia tunnereaktioita ei voi järkeillä pois. Painopiste vaikuttaisi olevan liiallisen haaveilun ja hautomisen kitkemisessä. Toiseksi, joudumme kuitenkin käyttämään arjessa arkijärkeä. Linja-auto voi olla hetkellinen illuusio, mutta sitä on silti silmää räpäyttämättä hyödynnettävä siirtymiseen paikasta A paikkaan B. Ainoastaan silloin kun se paska on hajonnut tienvarteen ja seuraava tulee vittu vasta jotain tunnin kuluttua, muistamme kuinka valaistuneet ovat lempeästi muistuttaneet: "Kaikki muodon saanut on katoavaista, linja-autotkin."

Asioiden itseyden kieltäminen poistaa ihmisiltä mahdollisuuden omistaa sielu. Se tekee hengellisen reinkarnaation selittämisestä melkoista kiemurtelua. Jos maanvyörymä pyyhkäisee yllättäen menemään talon jossa asuu kiltti vanhus, niin miten kosminen tasapaino klaaraa nämä tapaukset verrattuna niihin, joissa talossa asuukin vanha kärttyperse. En tiedä, ja vähän luulen että oikein hyvää selitystä ei ole kaikilla muillakaan.

[Toope]

Uskontomalleissa "hyvät" ideat aina ehkä eivät toimi, "käytännölliset" toimivat.
Kristinusko ja islam ovat olleet ainakin osan ajastaan aggressiivisia, lähetysuskontoja. Buddhalaisuus ei sitä ole ollut.
En ole varma, onko buddhalaisuus ihmisille parempi kristinuskoon verrattuna, rauhanomaisempi toki on ollut. Siksi ehkä hävisi taistelussa islamillekin...
Mutta kuten kysyin, toimiiko buddhalaisuus paremmin yksilökeskeisenä mallina kristinuskon toimien paremmin yhteisöllisenä?

[Hiha]

Toope, annat ymmärtää yhtä sun toista, mutta et ymmärrä antaa oikein perusteita pohdinnoillesi. Toki uskonnoissa on sisäisiä piirteitä, jotka tekevät niistä soveliaampia tiettyihin tarkoituksiin kuin toisiin. Toisaalta ne vaikuttavat olevan joskus muuntautumiskykyisiä. Pysyäkseni otsikon alla, itämaisissa uskonnoissa, shintolaisuus onnistui tukemaan japanilaista militarismia 1900-luvun alkupuoliskolla, vaikka se muuten on aina vaikuttanut hauskalta ja harmittomalta kansanperinteeltä. Hindulaisuudessa uskon- ja kansalliskiihkoiset suuntaukset ovat voimistuneet pitkän aikaa, ja se muodostaa aggressiivisen vastavoiman islamille Intiassa. Myanmarissa buddhalaiset ovat pistäneet rajaseudun muslimimilitantit kuriin hyvinkin kovakouraisesti. Joten en ihan Toope jaa noin äärimmilleen yksinkertaistettua maailmankuvaa mitä esität.

[Toope]

Nnjoo, ehkä yleistän. Mutta maailma näyttää tuolta, että kristikunta on kehittynyt ja islamin ja buddhismin maailma taantunut.

[Norma Bates]

Jotenkin en malta olla vertaamatta paimentolaisuskontoja (juutalaisuus, kristinusko, islam) ja buddhalaisuutta keskenään sillä tavalla (tai no ehkä eniten kristinuskoa ja buddhalaisuutta, koska k-uskonto kuitenkin on väkisinkin tutuin uskonto) että noissa monoteistisissa uskonnoissa uskotaan "konkretiaan". Uskotaan että on se jumala missä lie, ja on vähintäänkin polkaissut kaiken alulle, kenties jopa sekaantuu siihen tuon tuostakin. Mutta kyllähän se ihmetyttää että kaikenlaisia viestejä on tämä Jahve ollut lähettävinään ihmisille profeetoiden kautta ammoin, vaan eipä lähetä enää. Tai jos joku juttelee että Jumala puhuu hänelle, niin eihän häntä oikein terveenä tavata pitää.

Maallikkobuddhalaiset eri maissaan kaiketi kunnioittavat kaikenlaisia jumaluuksia, tai ainakin bodhisattvoja? (Nuo bodhisattvat kyllä vertautuvat herkästi kristittyjen pyhimysjärjestelmään?) Mutta käsittääkseni buddhalaisuudessa ei ole mitään yhtä jumalaa yyper alles? Koska oletan näin, helpommin miellyn buddhalaisuuteen, koska "konkretia" tuntuu lapselliselta. Maailmassa jossa kaikki olemassaoleva on atomien leikkiä ja hiukkasten hippasta tuntuu jotenkin älyttömältä että persoonajumaluus kyttäisi sitä kaikkea ja se olisi hänen luomaansa. Minusta tuollainen kuulostaa liian inhimilliseltä. Ja itsekeskeiseltä ajatukselta, kun sitä on ihminen kuvittelemassa että noin olisi. Miten juuri meidän lajillamme olisi maailmankaikkeudessa niin suuri merkitys että me olisimme ainoina jumaluuden kuva? Ja jos me emme sitä ainoina ole, vaan kaikki mitä on olemassa on, niin kuvasta tulee jotain niin käsittämätöntä että siitä ns. ihmisosuus kutistuu lähes olemattomiin.

Tuon takia en jaksa paljon edes ajatella persoonajumalaa.

Jos mietitään sitä että onko olemassa jonkinlainen "sielu", niin usko siihen houkuttaa koska se lohduttaa kuolemanpelossa, tämähän on selvää ja pakko myöntää. Mutta tosiaan tässä atomien kiepunnassa missä suurin osa kuitenkin on silkkaa tyhjyyttä, tuntuu vaikealta uskoa minkään sortin pysyvyyteen. Toisaalta juuri siksi että fyysisellä tasolla maailmankaikkeus kuitenkin ON olemassa huolimatta siitä että siellä on sitä tyhjyyttä helvetisti, voin vielä jotakuinkin sallia itselleni jonkinlaisen sielu/entiteettiuskon siksi että jos fyysinen olemassaolokin on mahdollista, niin miksei sitten jokin muunkinlainen olemassaolo. Kaippa olen joku luontainen hermeetikko, koska olen kokolailla ominut ajatuksen "niin ylhäällä kuin alhaalla", eli katson että fyysisestä voi tehdä päätelmiä henkisestä, mitä se henkinen nyt sitten onkaan (ei-näkyvää ja ei-ilmentynyttä?)

[Hiha]

Nykyään tulee ajatelleeksi sellaistakin, että oli uskonto virallisesti monoteistinen, polyteistinen, lakiuskonto, tai mitä tahansa, jokainen vähänkin isompi ja vanhempi oppi viilaa siinä hieman linssiin. Etenkin jos kaikki lahkot ja suuntaukset luetaan samaan koriin, siitä riippumatta pitävätkö ne toisiaan veljinä ja sisarina vai kanssaperkeleinä. Kuten historiasta tiedetään, eräät monoteistiset uskonnot kehittyivät polyteistisistä. Toiseen suuntaan ihmisiä korotellaan opettajiksi ja pyhimyksiksi, auktoriteeteiksi rahvaan yläpuolelle muodostamaan pantheonia. Puhdas oppi ja tuhansien vuosien takaa peritty säännöstö on useasti tärkeintä, eikä niiden tulkinnasta Jumalalta kysellä. Linjaukset voivat olla ankaria, niin että saattaa olla parempikin jättää tekemättä niistä tiliä kenellekään edes kuoleman jälkeen. Sitten jostain putkahtaa taas joku Guanyin, joka työntää toistaitoiset pyydettäessä perse edellä paratiisiin oppimaan tapoja, vaikka kaikkien piti virallisesti pärjätä itse.

Kun se oikeasti ei ole niin tarkkaa, on sääli kun uskontokarttaa on historian aikana rajusti yksinkertaistettu. Mitä enemmän erilaisia jumalia, sen kivempaa olisi. Elossa olevia polyteistisia uskontoja ei taida oikein olla enää kuin hindulaisuus sekä Isese voodoo-lapsineen. Molemmat ovat kovin kansallisia. Pystyttäskö me kanonisoimaan vaikka nykynen eduskunta, niin saatas kerralla 200 jumalaa ja voitas pystytellä niille persoonallisia temppeleitä ja keksiä jänniä palvontamenoja?

[Norma Bates]

Pidän kummallisena sitä että jokin yksittäinen kansa olisi "valittu" kansa, ja jotkut kaupungit ja kielet pyhiä. Niinkuin juutalaiset, Jerusalem, latina, sanskrit jne. Juuri sellainen minua ärsyttää persoonajumalassa että hän pitäisi lellikkejä ja suosisi jotain yhdentekeviä asioita ylitse muiden. Kuten nyt vaikka että Mooseksen piti tehdä viittansa kulmiin tupsut, tai jotain muuta älytöntä.

Koska kaikki uskonnot vetävät kotiin päin, minun silmissäni niistä mikään ei ole oikea. Makuasia mihin menee mukaan, jos menee.

K-uskonto kehittyessään teki joistain pakanallisista jumalista pyhimyksiä, lukemani mukaan. Koko uskonto näyttäytyy kuin mustana aukkona joka imee kaiken itseensä.

Mutta niinhän sitä sanotaan ettei hindulaisuuskaan ole yksi yhtenäinen uskonto, vaan paikallisten oppien tai lahkojen löyhä kokoelma.

"Puhdasta" oppia ei ole olemassakaan, koska ihminen ei pysty sellaista kehittämään, eikä oikeasti ole tahoa joka sellaisen valmiina ojentaisi.

[Toope]

Pidän kummallisena sitä että jokin yksittäinen kansa olisi "valittu" kansa, ja jotkut kaupungit ja kielet pyhiä...

Itse asiassa tuo "valittu kansa"-käsitys on juutalaisuudessa aika moniselitteinen. Aluksi heimojumaluutta, myöhemmin universaalia jumaluutta kristinuskon tavoin. Jo silti (Jesaja?) VT:ssä esitetään käsityksiä universaalista jumaluudesta n. 500 ekr.. Juutalaisuus on aika hämärä uskonto, kun lopulta käsitykset ovat muuttuneet suuresti ja ovat myös kovin tulkinnanvaraisia. Selkeää dogmiuskontoahan juutalaisuudessa ei syntynyt, ehkä tiettyjen periaatteiden kohdalla toki. Nykyjuutalaisuus käsittää jumaluuden universaaliksi, sana tuli vain juutalaisten kautta ihmiskunnalle. Näin asian ymmärtäisin.

[Toope]

Mitä enemmän erilaisia jumalia, sen kivempaa olisi...

Juu EI. Monijumalaisuus luo moniarvoja/moraalia. Yhteiskunta taas parhaiten toimii siten, jos sillä on yksi yhteisesti hyväksytty moraali/arvojärjestelmä. Jos halutaan yhteiskunnan yhtenäisyyttä...

[Norma Bates]

Minusta se on kyllä aikas dogmaattista, jos avio"rikoksesta" kyörätään kadulle ja kivitetään hengiltä. Todellakin Luojan kiitos että juutalaisuus alkaa olemaan jo sikäli vanha uskonto että se on alkanut väsähtää sen verran ettei sen parissa enää rääkätä ihmisiä niin pahasti kuin aiemmin. Mitä nyt joissain lahkoissa naisilta ajellaan pää kun menevät naimisiin, ja sitten joutuvat käyttämään peruukkia. (Tämä ilmeisesti on muinaisesta Egyptistä napattu tapa. Jännästi jonkun ammoisen yläluokan käytännöistä tulee alaluokassa alkunsa saavan uskonnon käytäntöjä.)

[Toope]

Minusta se on kyllä aikas dogmaattista, jos avio"rikoksesta" kyörätään kadulle ja kivitetään hengiltä. Todellakin Luojan kiitos että juutalaisuus alkaa olemaan jo sikäli vanha uskonto että se on alkanut väsähtää sen verran ettei sen parissa enää rääkätä ihmisiä niin pahasti kuin aiemmin. Mitä nyt joissain lahkoissa naisilta ajellaan pää kun menevät naimisiin, ja sitten joutuvat käyttämään peruukkia. (Tämä ilmeisesti on muinaisesta Egyptistä napattu tapa. Jännästi jonkun ammoisen yläluokan käytännöistä tulee alaluokassa alkunsa saavan uskonnon käytäntöjä.)

Eivät he yleensä näin toimikaan. Pääosa juutalaisista on konservatiivi/liberaaliväkeä. Uskonto näkyy juhlapäivinä lähinnä... Liberaali sitenkin, että Tel Aviv lienee Lähi-idän homoimpia kaupunkeja, jopa arabihomot haluavat sinne...

[Hiha]

Juu EI. Monijumalaisuus luo moniarvoja/moraalia. Yhteiskunta taas parhaiten toimii siten, jos sillä on yksi yhteisesti hyväksytty moraali/arvojärjestelmä. Jos halutaan yhteiskunnan yhtenäisyyttä...

Kuinka ollakaan, mielipide ilman ensimmäistäkään käytännön esimerkkiä. Teoreettistakaan perustelua ei kuulu, ei näy. Pelkkä rääkäisy pimeään. Taattua Toopea.

Polyteistiset uskonnot ovat yhteiskunnan kannalta vakaimpia. Toiseksi paras vaihtoehto on, että uskontoja on paljon ja jokaisen markkinaosuus jää alle 5 %. Kukin voi silloin valita sellaisen painotuksen tai satsin kuin haluaa, aina henoteismiin saakka. Kun on vain yksi jumala, koko palveluskunta riitelee verissä päin mikä on yksi ainoa oikea oppi. Euroopan historia tarjoaa kosolti opetuksia aiheesta, luepa joskus. Iranissa on parhaillaan menossa kansallisen yhtenäisyyden päivät yhden ainoan hyväksytyn moraalijärjestelmän kunniaksi. Suomesta jos haluat esimerkkejä, kolmasosa on jättänyt kirkon ja kaksi kolmasosaa on kyllästynyt seuraamaan kuinka tosiuskovaiset edelleen tappelevat keskenään rakastaako vai vihaako Jumala homoja vai Päivi Räsästä. Että hienosti toimii yhteiskunnan hyväksi.