Uutiset:

Ilmoitustaulu mahdollisten ongelmien varalta (wikimedia.org / Etherpad)

Sähköpostia ylläpidolle: kantapaikanherra (at) gmail.com

Main Menu

Ajatus

Aloittaja Juha, tammikuu 15, 2019, 20:54:52

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Xantippa

Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 23, 2023, 14:12:08
Varmaan on joitain muitakin tuollaisia juttuja, jossa joku ajatus pullahtaa odottamatta mieleen toistuvasti aina saman triggerin seurauksena, mutta ne ehkä ei ole niin isoja juttuja tai tapahtuvat harvemmin, että herättäisivät ihmetystäni. Millähän noista pääsisi eroon?

Ajattelemalla ensin tietoisesti jotain muuta. Eli kun ajatus puskee pintaan, toteaa, että ai nyt taas alan ajatella tuota, hyvä, ajattelen, ja sitten ajattelen jotain muuta ja jatkan sen tekemistä, mitä teenkin.

Itselleni tämä toimi tilanteessa, jossa jouduin kulkemaan erään tietyn paikan ohi, mihin liittyi voimakkaasti kuollut, rakas ystävä. Paikkaa en voinut välttää, joten annoin surun ja ajatuksien tulla ja päätin ajatella sen jälkeen kotiin tullutta uutta kissanpentua. Jonkin ajan kuluttua tuo kamalien ajatuksien paikka oli kuin huomaamatta muuttunut neutraaliksi.

T: Xante

Socrates

Vihaisten ajatusten pyörittely päässä on aliarvostettu harrastus.
Älkää googletelko minua vaan googlettakaa perspano, niin löydätte jotain mikä kiinnostaa ja kiihottaa.

Hayabusa

Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 23, 2023, 14:12:08
...
Olin tänään kiertämässä asentajan, vai mikähän tuo mahtoikaan olla, kanssa talon juttuja tarkastamassa. Siinä katsellessani hänen puuhiaan jysähti päähän, että "tuo varmaan täyttäisi Norman normit". Tämä ei tässä lähiaikoina ole ollut ainoa kerta, kun sama ajatus on ryöminyt ajatuksiini nähdessäni melko samantyyppisen noin 30-40 vuotiaan miehen. En missään tapauksessa katsonut miestä sillä silmällä, vaan seurasin paloletkujen testaamista. Tässä tapauksessa kuitenkin ajatukseen liittyvä "asia" eli mies oli läsnä.
...
Millähän noista pääsisi eroon?

Ihan ajatuksena - mitä jos lähettäisit letkumiehen täyttämään Norman?  ;D
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

Kopek

Kun on joistakin asioista stressaantunut - ja ehkä muulloinkin - sekalaiset ajatukset vilisevät mielessä aivan kuin joku kauhoisi isolla lapiolla muistojen laaria. Tilanteeseen mitenkään liittymättömiä muistikuvia täysin eri ajoilta varhaislapsuudesta viime päiviin tulee ja menee. Tänään oli sellainen hetki.

Entä, jos olin tietämättäni kuolemaisillani, ja elämääni esittävä filmi pyöri silmissäni, niin kuin joskus rajatilanteita on kuvattu. Kun en vielä kuollutkaan, projektori hidastui. Kirjoitin tähän ensiksi, että sammui, mutta ainahan niitä muistoja jonkin verran tulee mieleen.

Tai ehkä stressi aiheutti ADHD-moottorin kiihtymisen.

Yle Uutiset:

Neuropsykiatriset ongelmat ovat puhdasta aivokemiaa. Tarkkaavuutta ja vireystilaa säätelevät hermoverkot eivät toimi kunnolla.

ADHD-diagnoosin saaneilla se tarkoittaa, että aivoihin tulee ikään kuin liikaa informaatiota kerralla. Päässä tuntuu, kuin olisi kuusi radiokanavaa auki yhtä aikaa, eräs diagnoosin saanut kuvaa.


Poiminta netistä: The ADHD brain, locked in the present and oblivious to the future, is prone to hyperfocus, time blindness, and poor time-management skills.

Onkohan se aikasokeutta, kun mennyt aika ja nykyaika ovat sekaisin niin, että ajatus pomppii eri vuosikymmenien muistoissa, eikä kauan sitten tapahtuneista asioistakaan tunnu olevan kauan. Ikivanhat asiat ovat yhtä kirkkaina mielessä, niin kuin ne olisivat tapahtuneet eilen.

Mielenkiintoinen kirjoitus:

https://www.additudemag.com/wasting-time-adhd-and-time-perception/

Karikko

Lainaus käyttäjältä: Xantippa - marraskuu 23, 2023, 14:27:53
Lainaus käyttäjältä: Hippi - marraskuu 23, 2023, 14:12:08
Varmaan on joitain muitakin tuollaisia juttuja, jossa joku ajatus pullahtaa odottamatta mieleen toistuvasti aina saman triggerin seurauksena, mutta ne ehkä ei ole niin isoja juttuja tai tapahtuvat harvemmin, että herättäisivät ihmetystäni. Millähän noista pääsisi eroon?

Ajattelemalla ensin tietoisesti jotain muuta. Eli kun ajatus puskee pintaan, toteaa, että ai nyt taas alan ajatella tuota, hyvä, ajattelen, ja sitten ajattelen jotain muuta ja jatkan sen tekemistä, mitä teenkin.

Itselleni tämä toimi tilanteessa, jossa jouduin kulkemaan erään tietyn paikan ohi, mihin liittyi voimakkaasti kuollut, rakas ystävä. Paikkaa en voinut välttää, joten annoin surun ja ajatuksien tulla ja päätin ajatella sen jälkeen kotiin tullutta uutta kissanpentua. Jonkin ajan kuluttua tuo kamalien ajatuksien paikka oli kuin huomaamatta muuttunut neutraaliksi.

T: Xante

Ajatuksista eroon pyrkiminen saattaa vahvistaa ajatusta, josta pyritään eroon.

Ajatellaanpa, että tuota en saa ajatella ja heti kun se poispyyhittävä ajatus ilmenee sanotaan itselle taas, tuota en saa ajatella. Silloin sille on vahvistava "toistava metodi "kehitetty, eli se mitä ei haluta vahvistuu..

Aktiivista unohdusta voi tapahtua, kun on muuta kiinnostavaa tuumittavaa ja tutkittavaa--vaikka kissanpentua silitellessä.