Itse ajattelen, että totta kai oikeastaan politiikassa pitäisi ollakin uskonnon kanssa samoja piirteitä. Tarkoitan, että jos kyseessä on aidosti ideologia, totta kai siihen pitääkin uskoa. Lisäksi pitää uskoa, että tässä ollaan parantamassa maailmaa, vastustamassa haitallisia asioita ja kannattamassa hyviä asioita. On väistämätöntä, että nämä ovat käsi kädessä.
Sillä mitä on poliittinen toiminta ilman ideologiaa? Opportunismia ja oman edun tavoittelua. Tämän vuoksi olen sitä mieltä, että se, mikä nykypolitiikasta puuttuu on nimenomaan uskonnonomainen ideologia.
Toisaalta ei ole kauan, kun joka paikassa valitettiin, että maailma on yltiöpositiivinen, pelkkää naminami-höttöä. No siitä taudista päästiin pandemialla ja sodalla. Ja tietty sillä, että kaiken puolustaminen oikeastaan väännetään vastustamiseksi ja kieltämiksi. Hyvä esimerkki on, että kun puolustetaan ihmisten oikeutta harrastaa suostuvaista seksiä, se väännetään seksuaalisuuden kieltämiseksi.
T: Xante