Selfie-kulttuuri

[Norma Bates]

Nykyajassa ei ole muuta uutta kuin se että köyhäkin saa muotokuvan itsestään. Ja tottakai pyrkii olemaan edukseen, kuten se kuningaskin joka tilasi maalauksen itsestään.

[Amore]

Omien kuvien jakelu alkoi jo valokuvauksen varhaisessa vaiheessa kun tekniikka oli kehittynyt sen verran, että oli syntynyt valokuvastudioita ja valokuvaajien ammattikunta. Studioita oli kaupungeissa ja maaseudulla kiersivät markkinoilla kiertävät valokuvaajat. Keskiluokan piirissä oli tapana otattaa visiittikorttikuvia, jotka vastasivat käyntikorttia. Sellainen oli tapana jättää, jos piipahti jonkun luona eikä tämä sattunut olemaan paikalla. Ja ystävien kesken vaihdeltiin kuvia ja kerättiin niitä albumiin.

Tekniikan myötä ilmiö on eskaloitunut. Ja Amerikassa se on aivan omalla levelillään, varsinkin länsirannikolla. Kaikenlainen ulkonäön muokkaaminen ja ulkonäöllä edustaminenhan on siellä jo vanha juttu. Ison laman jälkeen (30-luku) tavallisten duunareidenkin elintaso alkoi nousta. Ja sitten toisen maailmansodan jälkeen aivan erityisesti tuli saataville kaikenlaisia kodinkoneita, autoja ja viihdettä ja nuorisokulttuuri. Nuoruutta alettiin arvostaa nuoressa ja nopeasti kehittyvässä kulttuurissa ylitse muun. Piti olla valkoiset hampaat ja sileä iho. Oman kropan julkisivun piti olla kunnossa. Ilmiö on jo varhain esiintynyt myös nuorten parissa, jo koululaisilla. Koulun tanssiaisiin valittiin Homecoming queen ja jokainen tiesi ketkä olivat luokan suosituimmat oppilaat. Jos et päässyt suosittujen nuorten piiriin, edes sen ihailija"kerhoon" piirin ulkokehälle, jo se tuntui looserismilta, vaikka olisit ollut ihan ok tavallinen nuori. Mutta auta armias, jos olit pullea tai finninaama! Sait varmasti tuntea, että pelisi oli menetetty jo keskikoulussa. Suositut tenavat tekivät kyllä sinulle selväksi, että olit naurettava ja surkea ilmestys.

Kelaus nykyaikaan. Keskinäinen kilpailu on levinnyt kaikkialle, samoin kuin erilaisten viranomaisten harjoittama valvonta. Rekrytoinneissahan usein pyydetään (vaaditaan) valokuvaa - tai videota. Olet itsesi käyntikortti. Jos on vääränlaiset silmälasit ja vähän kaksoisleukaa, niin se tekee helpommaksi pudottaa hakija heti ensimmäisellä kierroksella. Hakijoita on paljon lähes kaikkeen kaikkialla - jos et ole onnistunut erikoistumaan pitkälle jollakin alalla/jossakin taidossa. Nuoret tietävät tämän. Minkä lisäksi tietysti ikään kuuluu ihan luonnollisena vaihe, jossa omaa itseä ei oikein vielä tiedosta ja tunne, joten itseään peilaa muihin sekä kuvien kautta että kokeilemalla erilaisia rooleja. Osa saa jonkinlaista menestystä kuvien kautta, joten on kannattavaa jatkaa "alalla" varsinaisen teiniyden jälkeen. Tai sitten saatat vain kuulua sellaiseen ystäväpiiriin, jossa kaikki jakavat kuvia koko ajan, joten jos et tee niin, niin saatat menettää ystäväsi.

Ymmärrän hyvin kuvien jakelun enkä pidä sitä nolona, vaikka en itse harrasta sitä missään muodossa. Tekniikan kehitys ja materialismi nyt vain ovat johtaneet tähän. Pidän erittäin ikävänä ilmiötä, jossa itseään pitää koko ajan brändätä. Ilmiöön kuuluu myös kaikki "oma palvelu" -velvoitteet, joissa ihan jokaisesta ihmisestä on tehty Kelan, Pankin, Verotoimiston, Sähköyhtiön ym. virkailija ns. palvelun helppoudella, mikä tarkoittaa jatkuvaa pakkoa päivittää tietonsa oikealle ja vasemmalle, muuten putoat kärryiltä, ulos kansalaisuudesta. Jossain vaiheessa tämä putoaminen tulee väistämättä vastaan. On pakko luovuttaa asioiden hoito jollekin edunvalvojalle - sukulaiselle tai virkailijalle. Jos tämä sattuu olemaan itsekäs huijari, niin mahdollisesti menetät kaikki varasi, jotka mahdollistaisivat itsellesi jotain ylimääräistä - uudet kengät tai käynnin kahvilassa. Internetin seurauksena jokainen yksilö kilpailee yksin koko maailmaa vastaan. Jos et pysty nousemaan joukosta edes pienen hiekkalaatikon kunkuksi, niin olet huonossa jamassa. Haluaisin uskoa parempaan huomiseen, mutta en valitettavasti ole keksinyt, miten nettikulttuurin kurimuksesta päästäisiin tilanteeseen, jossa sähköiset viestintävälineet olisivat oikeasti vain apuvälineitä eikä jokaista ihmistä käskyttäviä ja valvovia robotteja.

[Kopek]

Ei millään pahalla, mutta Amoren juttu on kuin englantilaisesta artikkelista suomeksi konekäännettyä - mitä se ei tietenkään ole. Toiseen suuntaan se joka tapauksessa "konekääntyy" hyvin. Esimerkki: Or maybe you're just in a circle of friends where everyone shares pictures all the time, so if you don't, you might lose friends.

Pieniä "selfieitä" todellakin jaettiin jo yli sata vuotta sitten. Meilläkin on jostakin kulkeutuneita albumeja, jotka ovat täynnä tuntemattomien ihmisten muotokuvia. Ne eivät ole erityisen kiinnostavia, kun edes kuvattujen ihmisten nimiä ei tiedä.

[Toope]

Nykyajassa ei ole muuta uutta kuin se että köyhäkin saa muotokuvan itsestään. Ja tottakai pyrkii olemaan edukseen, kuten se kuningaskin joka tilasi maalauksen itsestään.

Nnjoo, voit olla oikeassa. Mutta ruma lähiötonttukaan ei kauniiksi muutu, vaikka mitä teknologisia apuvälineitä olisi käytössään.
Perun vähän omia sanojani, voi muuttua, kun kaikki teknologia-appit...

[Hiha]

Kun sivuutetaan ne joilla on ihan hyvä syy laittaa vuoden sadas selfie someen, luulen että monen kohdalla selitys on vielä raadollisempi kuin cargokultti. Touhulla ei välttämättä tavoitella mitään, niin tehdään koska niin kuuluu tehdä. Kyseessä olisi siis osa sosialisaatiota. Voihan puhelimella puuhata vielä järjettömämpiä asioita, ja niitäkin tehdään, käydään tykkäämässä julkkisten tviiteistä tai instagram-julkaisuista (mitä hyötyä kenellekään?), tai harjoitetaan tunti Tumblr rebloggausta (selittäkääs joku se).

[kertsi]

Pieniä "selfieitä" todellakin jaettiin jo yli sata vuotta sitten. Meilläkin on jostakin kulkeutuneita albumeja, jotka ovat täynnä tuntemattomien ihmisten muotokuvia. Ne eivät ole erityisen kiinnostavia, kun edes kuvattujen ihmisten nimiä ei tiedä.

Minullakin on albumeja, joiden ihmisisten henkilöllisyydestä minulla ei ole tietoa, eikä ole ketään, jolta kysyä. Joskus olen ollut aikeissa heittää ne pois, mutten sittenkään ole heittänyt, mikä on vähän kummallista. Turhaa krääsäähän se on.

Omana kouluaikanani vaihdettiin luokkakuvien oton yhteydessä otettuja yksilökuvien pikkuisia versioita luokkakavereiden kesken. Kai sitä vähän voisi selfieisiin verrata.

Itse olen ottanut vain semmoisia selfieitä, joita en ole missään julkaissut. Lähinnä vaikeissa elämäntilanteissa jostain syystä. Erään leikkauksen jälkeen suurissa tuskissa, koronaeristyksen alussa jne..

[Norma Bates]

Olen perinyt isävainaan äitivainaan pahvisia kuvia joissa poseeraa ihmisiä joita en tunne. Isän vanhemmat tiedän vain sikäli että minulle on kerrottu että nämä ovat he. Muuten ihan ventovierasta sakkia. Onkohan osa noista kuvista sitten ollut jotain käyntikortteja, etteivät sukulaisiani edes olekaan.

[a4]

Nykyajan viestintäkulttuuria. Ihmisen ollessa hyvä keksimään uusia käyttötapoja uudelle teknologialle. Etenkin nuoriso.
Visuaalisia tekstiviestejä hetken fiiliksistä ym. Myös toisten ihmisten someprofiilien tutkiminen on päivän sana eli instatilit sun muut ovat käyntikortteja ja CV:tä.
Ylilyöntejä, riippuvuutta ja käytännöllisyyttä. Työelämäkin pakottaa jo työpuhelimilla somettamaan jatkuvasti, myös kuvallisesti.
Kaupalliset palvelut, mm. pakettiauton tai sähköpotkulaudan vuokraus vaatii joo kuvien ottamista ja lähettämistä.

Vettäkin voi juoda liikaa ja kuolla. Pullovesien juominen voi olla myös muodikasta ja sosiaalista erottautumista.

Omis. Selfie, belfie, helfie, welfie, drelfie,..
https://www.ksml.fi/paikalliset/2635461
Dronie!

https://expertworldtravel.com/dronie-ultimate-selfie-drone/

[-:)lauri]

Oma tulokulmani asiaan on, että osa ihmisistä nyt vain tykkää jakaa somessa kauniita asioita. Ja siten iloa muille ihmisille. Jos itsellä sattuu sellaisia olemaan, on riski, että jakaa sitten niitä. Jollain on kaunis koiranpentu ja toisilla kauniit kasvot.

https://www.thecut.com/2016/05/hot-people-experience-life-differently.html

Patologisissa tapauksissa tässä ehkäpä puhutaan myös jonkin sortin "halo-efektistä". Eli jos joku on joiltain ominaisuuksiltaan poikkeuksellisen viehättävä, taipumuksemme on arvioida suoriutumista muissakin osa-alueissa paremmaksi, kuin mihin olisi oikeutta. Jos nyt sitten elämä vaikuttaa hankalalta koska "ei ole riittävästi lahjoja missään asiassa", ja jos on kauniit kasvot, selfieitä ehkä normaalia enemmän odotettavissa.

Ja kuten suomalaisuuteen kuuluu, kel onni on, se onnen kätkeköön.

[TSS]

Ja kuten suomalaisuuteen kuuluu, kel onni on, se onnen kätkeköön.

Olen tässä muutaman viimepäivän puolihuomaamattani prosessoinut tätä selfiejuttua, ja tämä laurin mainitsema vanha "viiisaus" on tullut asian tiimoilta mieleeni. Eli ehkä omalla kohdallani selfieiden postailun vierastamisessa on kyse siitä, että se tuntuisi kerskailulta (olettaen, etten postailisi mitään susirumia selfieitä, ja harvapa postailisi kuvaa, jossa kokee näyttävänsä rumalta). Kauniiden selfieden postailu tuntuisi vähän samalta, kuin että postaisin kuvan mensatestin todistuksesta (olettaen että minulla olisi sellainen, ja se olisi mairitteleva) muiden huomattavaksi ja ihasteltavaksi.

Eli tavallaan omien ansioiden framelle tuominen on kai lopulta se, mitä vierastan. Kel onni on, se onnen kätkeköön. Mutta en minä tiedä, onko tuo vanha viisaus mikään hyvä elämänohje. Voihan se olla jopa "terveempää" tuoda avoimesti esiin omia hyviä puolia ja niitä asioita, mistä on ylpeä. En tiedä, liittyykö tähän itselläni jokin sellainenkin sivujuonne, että mielestäni esim. kauneudella tai älykkyydellä ei ole hyvän maun mukaista "kerskailla", koska ne, jos mikään, eivät ole mitenkään ansaittua. Ei tosin olisi yhtään sen luontevampaa postailla mistään työn takanakaan olevista saavutuksista.

Joo, ehkä oma ajatusvinoumani tässä on tuo "kerskailu", eli jos itse postailen jotain, se tuntuu kerskailulta. Ja sitten toinen syy olla postailematta mitään on se, että en tunne tarvetta "todentaa" hienoja hetkiäni somen kautta, vaan ne itse hetket jo riittävät, ja some vaan oikeastaan laimentaa hienoja hetkiä, koska silloin näitä hetkiä voi alkaa elää osittain somen silmälasien läpi.

Ja tietoisin syy olla somea ja postailua kohtaan kriittinen on se, että sen avulla usein haetaan nopeita dopamiinipiikkejä sen sijaan, että panostettaisi kestävämpää onnea tuoviin asioihin.

[Amore]

Ei millään pahalla, mutta Amoren juttu on kuin englantilaisesta artikkelista suomeksi konekäännettyä - mitä se ei tietenkään ole. Toiseen suuntaan se joka tapauksessa "konekääntyy" hyvin. Esimerkki: Or maybe you're just in a circle of friends where everyone shares pictures all the time, so if you don't, you might lose friends.

Anteeksi, ilmeisesti kirjoitin jotenkin väärällä tyylillä.

[Amore]

Selfie- ja muukin kuvaamishulluuskulttuuri liittyy myös vahvasti siihen, että ihmisten kuluttaessa ajastaan tuntikausia netflixiä, tuubivideoita ja toistensa tuotoksia katsellen muodostuu tosiasiaksi, että elämä on katselua, näkemistä ja näkymistä. Jopa käsitys omasta ruumiista hahmottuu pääosin näköhavaintojen kautta, ei koetun ruumiillisen rasituksen ja muidenkin kuin näköaistin kautta. Ei siis ole mikään ihme, että monet tytöt ovat menettäneet otteen fyysiseen todellisuuteen niin perusteellisesti, että esim. sukupuolenvaihdos tuntuu ihan järkevältä ratkaisulta. Ja tietysti kaikki omat tekemiset pitää kuvata ja jakaa muille, koska muuten ei saa itselle tuntua siitä, että elämää on tullut elettyä. Itsestä vieraantuminen on todellinen ilmiö. Me fyysisemmässä kulttuurissa varttuneet emme varmasti voi käsittää, millaista on kokea elämä pääsäänbtöisesti näkemisen ja näkymisen kautta.

Muuten, älkää suoralta kädeltä heittäkö suvun visiittikortteja roskikseen. Visiittikorteillekin on keräilijöitä. Rahallista tuloa tuskin kannattaa odottaa, mutta kuvia ottavat vastaan jotkut antikvariaatit. Tietysti kirpputorilla voi myös yrittää kuvien kierrättämistä. Parempi vielä jos on albumikin, erityisesti sellainen vanha albumi, johon kuvat pujotettiin valmiisiin koloihin (ei liimattu). Vaikka albumi olisi rikki, sen saattaa joku silti haluta. Kaikenlaiset vanhan tavaran messut yms ovat tavallisia käyttötavarakirppiksiä parempia näiden tarjoamiseen. Kannatta ainakin kerran tai pari yrittää ennen kuin heitää roskiin. Kuvien arvo tai käytettävyys riippuu monesta seikasta. Jotkut taiteilijat käyttävät vanhoja valokuvia uusiin teoksiin. Ja veikkei tietäisi kuvien henkilöistä juuri mitään, niin studiovalokuvissa tieto studiosta, jossa kuva on otettu voi olla jollekin arvokas. Suomessa toimineiesta valokuvastudioista on aika hyvät tiedot historiantutkimuksessa selvitetty. Varsinaista katalogia en tiedä näistä julkaistun, mutta historianharrastajapiireissä kiinnostavaa tietoa saattaa kuvien henkilöiden sijaan olla merkintä tietystä kuvastudiosta.

[Melodious Oaf]

Hyvinkin kulttuurin ja käytöksen normina vois taustalla vaikuttaa meillä aika vahvana elävä itsekorostuksen välttäminen tai jopa tollanen että onni tai hyväosaisuus tulis kätkeä.

Aiemmissa pohdinnoissa mulla nousi esiin ajatus siitä, mikä on tai ei ole "cool" ja miksi, joka on ehkä toisenlainen tapa lähestyä vähän samaa juttua.

Ilman muuta tollaset käsitykset ilmentää arvoja, ja on täysin luonnollista tavoitella omien arvojen mukaista toimintaa.

Kun arvoja altistaa teoreettiselle tarkastelulle, saattaa ilmetä, että ne ei pohjimmiltaan ole pelkästään rationaalisia tai täysin rationaalisia kokonaisuuksia — ja että sieltä nousee väkisinkin esiin joku ristiriitaisuus ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka niin, että on hyvä, oikein ja cool olla julkaisematta somessa selfieitä ja muutenkin noudattaa julkaisujen suhteen jotain itselle puolihämärää suodatuslogiikkaa.

Samalla arvojen mukaista voisi kuitenkin olla myös mutkattomuus, autenttisuus tai 'vapaus' siinä mielessä, että joku kenties kaunis henkilö ei jossain hetkessä mieti omaa ulkonäköään ollenkaan — tai tästä erikseen ei esty sen takia julkaisemasta selfietä somessa, että on kovin itsetietoinen tai arvioi hyvin kriittisesti sitä, miksi niin ei ehkä kuitenkaan kannattaisi tehdä.

Vaikka ainekset ei olis täsmälleen yllämainitut, ideana esitän, että arvojen pohjalta saa jollain vastaavalla tavalla rakennettua yhteentörmäyksen tai ristiriidan.

Tähän totta kai yksi luontainen reaktio on yrittää saada homma tavalla tai toisella ristiriidattomaksi.

Inhimillinen ja moraalinen toiminta kuitenkin on väistämättä arvojenkin kanssa operoimista, ja lonkalta arvioiden se on perimmäiseltä luonteeltaan muuta kuin rationaalista — vaikka tosta vois virittää isonkin debatin ja kysyä, mistä tiedän mikä on "perimmäistä" tai muuta vastaavaa.

Silloin kun joku toiminta soljuu ja sujuu, vaikka moraalinkin näkökulmasta, siinä usein ei ole mitään koettua ristiriitaa, vaan on vain tyytyväinen tai joku tuntuu hyvältä tai oikealta.

Tällainen arviointi ja pohdinta taas on lähtökohdiltaan erilaista siinä, että homma on pysähtynyt — ehkä oletetaan että nyt tässä on joku ongelma — ja kelataan ikään kuin teorialinssien läpi auki. mistä on kyse ja mikä on mitäkin.

Saattaa olla, että tässäkin sovittelen yhteen ns. ristiriitaisia omien käsitysten eri lankoja.

Tällä kertaa niistä tuli askarteltua paskarreltua suunnilleen seuraava himmeli:

1) On totta, että omien arvojen mukainen toiminta on tärkeää. Ei tällaiseen liittyviä joskus vaikeitakin valintoja tai ylipäätään arvovalintoja kukaan sivuuta olankohautuksella tai oikeasti koe, että kaikki on hyvää ja anything goes

2) On myös totta, että soljuva toiminta ikään kuin löytää uomansa arvojen ristiriitaisuuksista huolimatta. Kokonaan tai varsinaisesti se ei synny siitä, että vertaillaan, punnitaan ja pohditaan tarpeeksi kattavasti, jonka jälkeen ristiriitoja ei enää ole

En osaa tätä jäljempää edes artikuloida eli kai tavoittelen jotain itsellenikin epäselvää. Tosi löyhän assosiaation tasolla koin tossa ideassa hiukan samaa kuin laurin viestin alkuosassa — ehkä jotain kepeyttä tai jotain. Mutta jääköön löyhäksi sekä ajatus että mahdollinen tai kuviteltu yhteys.

[Toope]

Selfie-kulttuuri on osa yhteiskuntaamme. Ehkä ei itsessään hyvä tai paha.
Egoistisena mallina ehkä paha, mutta entä sitten? Ei suuri ongelma.

[TSS]

2) On myös totta, että soljuva toiminta ikään kuin löytää uomansa arvojen ristiriitaisuuksista huolimatta. Kokonaan tai varsinaisesti se ei synny siitä, että vertaillaan, punnitaan ja pohditaan tarpeeksi kattavasti, jonka jälkeen ristiriitoja ei enää ole

.....Tosi löyhän assosiaation tasolla koin tossa ideassa hiukan samaa kuin laurin viestin alkuosassa — ehkä jotain kepeyttä tai jotain.

Mikä tahansa ilmiö tai esimerkiksi käyttäytyminen (tässä yhteydessä somekäyttäytyminen) vaikuttaa soljuvalta ja mutkattomalta niin kauan, kunnes sitä alkaa pohtimaan, erittelemään ja jäsentelemään. Kun ilmiön takana olevia asioita, tai vaikka juuri yksilöllä ilmenevän käytöksen takana olevia tekijöitä alkaa pohtimaan ja erittelemään, alkaa asia luonnollisesti vaikuttamaan paljon monimutkaisemmalta tai ehkä jopa vaikealta, vaikka se arjen ja käytöksen tasolla edelleen olisikin soljuvaa. Mutta ihmisen käytöksen takana harvoin on suoraviivainen polku, vaan siellä on mutkia, sivupolkuja ja polkujen varrella monia asioita.

Laurin vastauksen alkuosa on tietysti omalla tasollaan täysin totta - jotkut nyt vain tykkäävät, tai ovat sellaisia. Mutta ei se minusta mikään hirveän kiinnostava näkökulma ole :-)