Uskontojen ja ideologioiden aikakäsityksistä

[Hiha]

Australian aboriginaalien perinteisissä maailmanselityksissä ihmiset ja näiden tavat sekä ympäröivä maailma ja sen piirteet saivat alkunsa ja muotonsa kaukaisessa menneisyydessä, Uniaikana. Entisaikaiset olennot tekivät silloin mitä tekivät ja jättivät tällaisen perinnön. Uniaika on jälkikäteinen termi. Eri puolilla Australiaa se tunnettiin eri nimillä, tai konseptilla ei ollut nimeä ollenkaan. Joillekin kansoille se oli mennyttä todellisuutta. Toisille menneen lisäksi yhteistä yhtäaikaista todellisuutta nykyisyyden kanssa. Tästä rinnakkainelostakin tunnetaan kaksi versiota. Jossakin päin mennyt todellisuus oli yhdenmukainen, vastaavanlainen, rinnakkainen nykyisyyden kanssa. Toisaalla mennyt todellisuus sisältyi ja sulautui nykyisyyteen vaikuttaen yhdessä sen kanssa.

Muotoilen nämä käsitykset totena pidetystä menneisyydestä tarkemmin, ja harjoitan sen jälkeen omavaltaisesti vertailevaa uskontotiedettä koettaen selvittää löytyykö samankaltaisia viitteitä uskomuksista ja opeista, jotka ovat meille tuttuja. Touhun idea on soveltaa vierasta kehikkoa omiin asioihin. Siten niistä saattaa paljastua uusia piirteitä.

Totena pidetyt tärkeät menneisyyden tapahtumat ovat siis…

… joko tapahtuneet kerran menneisyydessä vaikuttaen nykyisin pelkästään siksi, että ne ovat kiinnittäneet asiat tietyllä tavoin tai luoneet tietynlaiset olosuhteet (jatkossa lyhyesti A).

… tai tapahtuneet menneisyydessä, mutta palaavat kummittelemaan toistuvasti – hieman hengessä ”olemme tuomittuja toistamaan historiaa” – jolloin nykyisyys näyttelee samoja menneisyyden rooleja ties kuinka monennen kerran (jatkossa lyhyesti B1).

… tai tapahtuneet menneisyydessä, mutta heräävät henkiin nykyisyyden kosketuksesta ja imeytyvät nyt tapahtuvaan ja ruokkivat niitä omalla voimallaan ja samalla uusi virtaa vanhaan ja tekee sen jälleen eläväksi (jatkossa lyhyesti B2).

Luettelen seuraavaksi muutamia satunnaisia yksittäisiä uskontoihin ja ideologioihin sisältyviä käsitteitä. Ajatuksena on sen jälkeen tarkastella millaiseen sisäiseen aikakäsitykseen ne ajatuksissamme kuuluvat.

Paratiisi. Kadotettuna menneisyytenä kuuluu luokkaan A.

Ikuinen elämä. Kristinuskossa on hurskas toive, että se tulee jonain päivänä olemaan B2. Juutalaisuudessa ja islamissa se on luokittelun ulkopuolella, koska tapahtuu tulevaisuudessa eikä menneisyydessä. Reinkarnaatio-opeissa monimutkainen B1.

Armo. Kristillisenä käsitteenä B2. ”Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.”

Velvollisuus. Vaihtelee sen mukaan mikä katsotaan velvollisuuden lähteeksi. Historiallinen sattuma on luokassa A. Korkeimman Sormi antaa luokituksen B1.

Ehtoollinen. Kirkkojen näkemykset eroavat. Muistoateria on A. Maaginen Kristukseen yhtyminen on B2.

Ristinkuolema. Historialliseksi katsottuna tapahtumana kyseessä on A. Via Crucis ja vastaavat menot maailmalla pohjaavat toiveeseen B1, vaikka harva sitä myöntää. Symbolisessa käytössä uhriutumisessa sekoitus piirteitä B1 ja B2.

Muhammad. Profeetta Muhammadin katsotaan eläneen ihmisen elämän 600-luvulla. Siltä kannalta selvä A. Toisaalta hänen esikuvansa katsotaan niin sitovaksi, että sitä pitää yrittää seurata iPhonea käytettäessäkin. Vakava pyrkimys olla yksittäisiksi teoiksi ja lausumiksi jaettu B1.

Pyhä sota. Hourupäisimmät versiot, joissa isät katsovat poikiaan, ja joissa voitamme koska voitimme Marathonissa 490 eaa. ovat B1. Rationalisoidut, joissa samat hyveet ja sama toivo elähdyttää jälleen meitä, ovat B2.

Kansakunta. Kansallisromanttinen kansa on B1. Historialliskriittisempi versio on B2. A on mahdoton vaihtoehto, koska kansakunta uusiutuu kauttaaltaan n. 100 vuodessa, minkä jo etruskit tajusivat.

Vapaus. Näkökulmasta riippuen joko luokittelun ulkopuolella, jolloin sitä ei nähdä olevana asiana, ei ainakaan tässä ja nyt, tai sitten hyvin tiheärakenteinen ja kattava verkko B2-solmuja, jotka ovat ainoa tapa olla olemassa.

Luokkaristiriita. Omituinen B1. Toteutuu kuten se on profeetallisesti kuvattu marxismin pyhissä kirjoituksissa, täysin välittämättä siitä mitä todellisuudessa tapahtuu.

Ihmisoikeudet. Puhdas A. Oli kyseessä 1215, 1776, 1789, 1948 tai 1990 versio, jokainen on paperia (”just a scrap of paper”).

Edellä olevat arviot on luonnosteltu keveällä kädellä pahemmin pohtimatta. Perustellusti voisi päätyä ihan toisenlaisiinkin tuloksiin.

Koetetaan lopuksi antaa luokille A, B1 ja B2 kuvaavammat nimet.

A on historiallinen tai pseudohistoriallinen näkemys. Asiat ovat tapahtuneet ja jättäneet niitä jälkiä mitä ovat jättäneet. Menneitä tapahtumia tutkivat tieteet – mm. kosmologia, geologia, historia – nojaavat samaan ajatukseen.

B1 on lakiuskonnollinen näkemys. Myös muut ”me ja ne” -opit, kuten kiihkonationalismi, käyttävät samaa. Valon ja pimeyden voimat käyvät ikuista sotaa ajan ja paikan läpi. Yksilölliset tai paikallispiirteet eivät paina sen rinnalla kuka todella ”on” ja mihinkä ryhmään ”kuuluu”.

B2 on hengellinen näkemys. Seuraamalla sitkeästi esikuvansa arvovalintoja – ”kenen lauluja Jeesus laulaisi” – tulee osalliseksi valintojen tuloksista. Ainakin jollain äärimmäisen syvällisellä tasolla. "Fake it till you make it."

Avauksen sisällössä ei tarvitse pysytellä. Jostain täytyi vain aloittaa. Otsikon aiheesta kirjoittaminen on kyllä plussaa.

[Toope]

Mikäs se hienompaa, kun uskonnot tarjoavat aboriginaalien unimaailmasta tulkintoja katolisen selkeään kiirastuleen ja jatkoa siihen. Näkemyksiä on. Aika rutosti oikeasti.

[Karikko]

Aika-käsitys kuvaa tapahtumien järjestystä, ja ihmisen melko yksipuolinen oletus on, että niiden tapahtumien päässä olisi jokin onnenmaa, tai ainakin päätepiste jossa olisi hyvä jatkaa olemassaoloaan, jota ei olisi olemassa, kun se kerran on päätepiste.

Suhteellisuus kumoaa tuon aikakäsitteen, eikä sitä aina edes suhteellisuusteoreetikko huomaa.

[Muisto Keijo Kullervo]

Luin aikoinani Yrjö Kallisen tekemän kirjan 'Elämmekö unessa' jossa kertoi nuorena kävelleensä 'tiellä' ja nähdessään vastaantulevan ihmisen ja...

Kokeneensa silloin ns. valaistumisen ihan hetkessä.

Paljon elämän visatta muistini mukaan...

Muisto Keijo Kullervo

[Karikko]

Mitähän se valaistumisen "kokemus" käytännössä mahtaa tarkoittaa?

Lieneekö sen jälkeen kaikki puhdasta ja täydellistä, vai onko sama ihminen vain jotenkin pimennyt-

Ehkä palannut lapsen tasolle ja uskoo kaiken oleva hyvää ja autuasta, vaikka mikään ei olekaan muuttunut.

[Muisto Keijo Kullervo]

Mitähän se valaistumisen "kokemus" käytännössä mahtaa tarkoittaa?

Lieneekö sen jälkeen kaikki puhdasta ja täydellistä, vai onko sama ihminen vain jotenkin pimennyt-

Ehkä palannut lapsen tasolle ja uskoo kaiken oleva hyvää ja autuasta, vaikka mikään ei olekaan muuttunut.

Kun ilta ehtii - niin 'valot syttyvät tajuntoihin' - useimmiten?

https://sites.google.com/view/keijokullervonsivusto/home/neljaes-rintama/loppupaeaetelmae

Muisto Keijo Kullervo

[Toope]

Aika-käsitys kuvaa tapahtumien järjestystä, ja ihmisen melko yksipuolinen oletus on, että niiden tapahtumien päässä olisi jokin onnenmaa, tai ainakin päätepiste jossa olisi hyvä jatkaa olemassaoloaan, jota ei olisi olemassa, kun se kerran on päätepiste.

Suhteellisuus kumoaa tuon aikakäsitteen, eikä sitä aina edes suhteellisuusteoreetikko huomaa.

Ajanlasku primitiivisillä yhteisöillä usein on syklistä, lineaarinen käsitys on myöhäisempää perua. Toki nyky-yhteiskuntakin toimii osin syklisesti.

[Hiha]

Ajanlasku primitiivisillä yhteisöillä usein on syklistä, lineaarinen käsitys on myöhäisempää perua. Toki nyky-yhteiskuntakin toimii osin syklisesti.

Noinhan se pitkälti menee. Syklisiä ja lineaarisia elementtejä on aina ollut läsnä. Teollistuminen kiihdytti kehitystä ja vaaka keikahti syklisestä lineaariseen.

Monet helpoiten käsitettävät ajan mittaamiseen kelpaavat ilmiöt ovat jatkuvasti samanlaisina toistuvia. Sydämenlyönnit, oma hengitys, yön ja päivän vaihtelu, vuodenkierto. Toistuvuus antaa turvaa, kuin olisi suuressa pesässä, josta ei voi pudota pois. Palautumattomat muutokset kuten puhki kuluneet vaatteet, särkyneet esineet, ja mikä pahinta vanhenevat ja lopulta kuolleet ihmiset, pitää jotenkin saada mukaan suureen kuvaan. Käsitöitä ja tarve-esineitä voi tehdä uusia. Vaikka hieman ikävän katoavaisuuden varjon ne heittävät silti. Kuolleet ihmiset voivat tulla jonkin ajan päästä takaisin, kunhan muistaa antaa heidän nimensä uusille vauvoille. Tai sitten he jatkavat taivallustaan tuonpuoleisessa naapuriheimossa.

Vaati lukemattomia sukupolvia ja satoja vuosia kirjallista kulttuuria ennen kuin ensimmäiset neropatit keksivät, että tuollainenhan on varsin ahdistavaa. Jatkuvaa elämistä elämisen vuoksi. Missä merkitys? Vastausta ei tietenkään saatu. Hieman hedelmällisempää oli alun pohdiskelu. Sykliseen malliin tuli kaukaiseen menneisyyteen aloituskierros, jossa asiat tehtiin ja pantiin paikalleen. Sen jälkeen sitten onkin toistettu samaa. Tai melko samaa. Kun historiallista tietoa kertyi, mallia piti monimutkaistaa. Vaikka siten että kauan sitten asiat menivät tosi hyvin, sitten melko hyvin, sen jälkeen melko huonosti, nykyisin tosi huonosti, mutta ei se mitään, jonkun ajan päästä ne menevät taas tosi hyvin.

Sitten yksi kaunis päivä muutosvauhti oli kasvanut niin, että ihmiset tajusivat sen oman elämänsä aikana. En tule elämään samanlaista elämää kuin mitä vanhempani elivät kun olin pieni. Lapsillani on erilainen lapsuus kuin mitä itselläni oli. Ei saatana, olen omillani. Hei hei yhteisöllisyys. Terve mieheen yksilö – tehdään ongelmasta mahdollisuus. Ihan ensin… tuota… mitä sitä oikein tekisikään? Kehitän itseäni. Siinäpä se. Se on aina hyväksi. Hankin lisää kilon hermoyhteyksiä ja 20 kiloa lihasmassaa ja opettelen tekemään vietnamilaista ruokaa ja bolivialaisia perinnekäsitöitä. Tosin voi olla… joskus harvoina heikkoina hetkinä… että tuijotan tyhjyyteen, eikä se katso edes takaisin vaan väistää ja katoaa sitä mukaa sekin.

Lineaarinen aika se vasta on perkeleestä. Kaikki mitä ympärillä on, tulee katoamaan, koskaan palaamatta. Eikä se mikä vielä kestää lohduta. Päinvastoin. Yliaikaista elämää ja tavaraa. Pahempaa kuin tarkoitukseton. Kipeitä sirpaleita kerran ehjästä maailmasta. Leluja joilla kukaan ei enää leiki. Kirjoja joita kukaan ei enää lue. Lauluja joita kukaan ei enää laula. Kokonaisia lajeja lintuja, hyönteisiä, kaloja, metsän eläimiä, aron eläimiä, viidakon eläimiä, tunturin eläimiä, joista on jätetty pari hassua kapista rengastettua, pannoitettua, alistettua näytettä – jos on huomattu. Tervetuloa kaikki elämään oman näköistänne elämää!

[Norma Bates]

Todella mielenkiintoistahan on että ilmeisesti useammassakin uskonnossa sijoitetaan paras aika jonnekin kauas menneisyyteen, kun taas nykyisyys on jotain mitä-lie. Jopa Kalevalassa on ensin tämä Sampo joka jauhaa sitä sun tätä, mutta kun ei jauha kaikille, niin siitä pitää sitten lähteä tappelemaan ja pieleen menee koko touhu. Intiassa on Kali-juuga kovasti meneillään. Ja sitä rataa. Hörhönä olen luonnollisesti ollut kiinnostunut siitä että onko tämä menneisyyden tarunhohtoisuus merkki ihan oikeasta kadonneesta sivilisaatiosta. Vai ovatko ihmiset vain heijastaneet taruihinsa omaa psyykeen, pettymystään siitä että vauva-aika se aina loppuu eikä enää saakaan nisää suuhun ja paskoa alleen, ynnä muutoin olla jonkin isompansa hoivattavana.

Yksi ensimmäisiä kirjoja joita lähdin 1990-luvulla keräilemään (ja ajoittain myös myymään pois luettuani) oli nimeltään Uriel's Machine, missä esitettiin että tämmöiset Stonehengen tapaiset vempeleet kehitettiin sen vuoksi että piti tarkkailla taivaita ettei sieltä nyt taas tule jotain roinaa pahasti päälle, ynnä käynnistää kulttuurit uusiksi valmistamalla sellainen kalenteri mitä ei noin vaan saa sekaisin. Eli rakennelma (mikä nyt missäkin, näitähän on ympäri maailman) ilmoittaa koska on tasaus-, seisaus- tai joku muu päivä, jolloin pappiskasti voi sitten kalkuleerata että koska kannattaa alkaa heittää siementä vakoon.

Hamlet'st Mill puolestaan esitti että tarinat tuhosta olisivat kehittyneet ihan vaan siitä että kun tähtitaivaita on tarkkailtu sukupolvesta toiseen, on havaittu että joskus on ns. pohjantähti, ja joskus ei. Kun Maan akseli ei sojotakaan yhtään mihinkään tähteen, tämä olisi sitten semmoista kammottavaa aikaa mikä tarinana ilmenee siten että Hamletin myllyn kivet päätyivät jorpakkoon. Tämähän vertautuu siihen Kalevalan tuhoutuvaan Sampoon, ja taisipa kirjassa olla se mainittukin. Vuosiahan siitä on kun kirjan luin, niin tässä kaikkea muista.

[Karikko]

Australian aboriginaalien perinteisissä maailmanselityksissä ihmiset ja näiden tavat sekä ympäröivä maailma ja sen piirteet saivat alkunsa ja muotonsa kaukaisessa menneisyydessä, Uniaikana. Entisaikaiset olennot tekivät silloin mitä tekivät ja jättivät tällaisen perinnön. Uniaika on jälkikäteinen termi. Eri puolilla Australiaa se tunnettiin eri nimillä, tai konseptilla ei ollut nimeä ollenkaan. Joillekin kansoille se oli mennyttä todellisuutta. Toisille menneen lisäksi yhteistä yhtäaikaista todellisuutta nykyisyyden kanssa. Tästä rinnakkainelostakin tunnetaan kaksi versiota. Jossakin päin mennyt todellisuus oli yhdenmukainen, vastaavanlainen, rinnakkainen nykyisyyden kanssa. Toisaalla mennyt todellisuus sisältyi ja sulautui nykyisyyteen vaikuttaen yhdessä sen kanssa.

Aboriginaaleja oli australiassa varmaan ainakin 200 kansakuntaa, jotka eivät ymmärtäneet toistensa kieltä edes, silti heillä oli paljolti samantapaista kulttuuria.

Aikakäsitys oli varmaan paljon olosuhteiden ja elämän määrittelemää. Ehkä tuo on vain nykyajan mukaan tullut sen verran myöhemmin ihmisten tietoisuuteen, kun se on melko alkuperäisenä muun maailman kerrontaa saatu.

Lieneekö se sitten kovin erilaista alkuperäisillä ihmiskunnilla muuallakaan ollut.

Suomessa puhuttiin hiidenväestä ja sillä tarkoitettiin ilmeisesti kuolleita omaisia. Tarinat ovat varmaan olleet tärkeitä ja myös viihdettä entisaikojen ihmisten jouto-aikoina. Samalla on muodostettu traditioita.

Aika on ilmeisesti käsite- mitä muuta se voi olla- sehän ei tee mitään. Usein kyllä sanotaan antaa ajan kulua.

[Hiha]

Aboriginaaleja oli australiassa varmaan ainakin 200 kansakuntaa, jotka eivät ymmärtäneet toistensa kieltä edes, silti heillä oli paljolti samantapaista kulttuuria.

Laski ryhmien määrän millä kriteerein tahansa, surullinen tosiasia on että niistä on hävinnyt viimeisen 250 vuoden aikana ehkä noin kolme neljännestä. Todennäköisesti variaatio heidän käsityksissään ja uskomuksissaan on kaventunut. Sitä puolta on kirjattu mitenkään, silloinkin sieltä täältä ja luultavasti paljon väärin ymmärtäen, vasta n. 1900 eteenpäin.

[Karikko]

^
Niin ehkä tuo antaa perspektiiviä nykysinkin, vaikka tutkimus lienee melko yksinkertaistettua.

Aika liittynee tapahtumiin, ja ilman tapahtumia, ei aikaa voi tiedostaa. Päivien kierrot kuun kierrot,  vuodenajat ja muut ulkoiset tapahtumat ovat aikoinaan tuoneet ihmisen tietoiseen ajan kulun.
Aikaa sanotaan tapahtumien etäisyydeksi toisistaan, kaikkea ei voi sovittaa samaan paikkaan samaan aikaan.
 
Siinähän käy niin, että tapahtuu räjähdys- kuten hiukkaskiihdyttimien törmäytystesteissä. Alkeishiukkasia syntyy enemmän, kuin niitä on törmäämässä toisiinsa, kun niiden liikekin muuttuu "aineellisiksi" siirtyessään ympäristöön, välihiukkasten muodossa- esim higgsin bosoni.

Rajoittamaton rajattu tila ei siis liene mahdollinen ja niin sanottu "musta aukkokin" lienee jotain muuta kuin sen nykyiset määritelmät koettavat selittää.

[Karikko]

Australian aboriginaalien perinteisissä maailmanselityksissä ihmiset ja näiden tavat sekä ympäröivä maailma ja sen piirteet saivat alkunsa ja muotonsa kaukaisessa menneisyydessä, Uniaikana. Entisaikaiset olennot tekivät silloin mitä tekivät ja jättivät tällaisen perinnön. Uniaika on jälkikäteinen termi. Eri puolilla Australiaa se tunnettiin eri nimillä, tai konseptilla ei ollut nimeä ollenkaan. Joillekin kansoille se oli mennyttä todellisuutta. Toisille menneen lisäksi yhteistä yhtäaikaista todellisuutta nykyisyyden kanssa. Tästä rinnakkainelostakin tunnetaan kaksi versiota. Jossakin päin mennyt todellisuus oli yhdenmukainen, vastaavanlainen, rinnakkainen nykyisyyden kanssa. Toisaalla mennyt todellisuus sisältyi ja sulautui nykyisyyteen vaikuttaen yhdessä sen kanssa.

Muotoilen nämä käsitykset totena pidetystä menneisyydestä tarkemmin, ja harjoitan sen jälkeen omavaltaisesti vertailevaa uskontotiedettä koettaen selvittää löytyykö samankaltaisia viitteitä uskomuksista ja opeista, jotka ovat meille tuttuja. Touhun idea on soveltaa vierasta kehikkoa omiin asioihin. Siten niistä saattaa paljastua uusia piirteitä.

Totena pidetyt tärkeät menneisyyden tapahtumat ovat siis…

… joko tapahtuneet kerran menneisyydessä vaikuttaen nykyisin pelkästään siksi, että ne ovat kiinnittäneet asiat tietyllä tavoin tai luoneet tietynlaiset olosuhteet (jatkossa lyhyesti A).

Todellisuutta on yritetty määritellä ja päädytty uskontoihin.

Nykytiede tarjoaa erilaisia lähtökohtia siihen, ettei ole mitään todellisuutta- on vain kvanttiepämääräisyys jossa todellisuus on sekä tosi, että epätosi.
Hiukkasen paikkaa eikä aikaa- voi määritellä erillisenä tilaulottuvuudessa se on siis tapahtuma "joko tai", kun se määritellään. Sillä ennen (mittausta) sitä ei ole olemassa.

Kyse on vuorovaikutuksesta. Nykyisin "uskotaan kvanttitietokoneiden olevan mahdollisia ja niitä kovasti kehitellään- ne perustuvat siihen lomittumis-ilmiöön jota pidetään todellisena.

Aikaa ei siten varsinaisesti voi pitää todellisen ilmiönä vaikka se on käytännössä oleellinen mittayksikkö arkimaailmassa.

Yksinkertaistettuna on miinusta ja plussaa sekä niiden yhteisvaikutuksesta "värähtelyä, jossa olevainen tulee todelliseksi, mutta ei erilliseksi totuudeksi, ihminenkin on siis samojen kvanttien ohessa toimiva eliö jonka todellisuus on samaa mailman tapahtumista.

Minuus on se erillisyyden -tunteen harha, joka tarvitaan, kun tätä maailmaa ilmiöineen koetetaan ymmärtää.
Kysymys kuuluu-
Jos jokin ei ole energian vuorovaikutusta, niin mitä se sitten on.