^
Tyypillinen kovin paljon lupaava otsikko, joilla myydään tilausta. Pikakurkistetaan muurin yli, ei siellä suuria oivalluksia ole tarjolla.
Viideltä liikunnan asiantuntijalta pyydettiin treenilkettä siihen kykenevien treeniohjelmaan.
Eivät muodosta kokonaisuutta, pikemmin löysiä ideoita sovellettaviksi.
1 Trapbar maastaveto
Trap bar -maastaveto tehdään perinteisen tangon sijaan eräänlaisessa kehikossa, jonka molemmille puolille voi lastata levypainoja.
Liikkeessä asetutaan kehikon keskelle, tartutaan tangosta kiinni ja noustaan seisomaan suoraksi.
Jos trap bar -tankoa ei ole saatavilla, liikkeen voi tehdä tarvittaessa käsipainoilla. Tangollakin tehtävä maastaveto on hyvä liike, kunhan tekniikka on kunnossa.
2 Kyykky
Kyykkyliikkeen voi toteuttaa hyvin monella eri tavalla.
Kyykätä voi käsipainojen kanssa, yhdellä tai kahdella jalalla tai vaikkapa kuntosalin hack- tai smith-laitteessa tai jalkaprässissä.
3 Lantionnosto
Liike alkaa selällään lattialla niin, että polvet ovat koukussa ja lähellä toisiaan. Tämän jälkeen aletaan nostaa lantiota hallitusti ylöspäin niin, että lantio ei keiku puolelta toiselle.
Lantiota pidetään hetki yläasennossa ja lasketaan sitten hitaasti takaisin alas. Toistojen tahti saa olla hyvin rauhallinen.

4 Kaulalihasten harjoitus vastuskuminuhalla
pitkä vastuskuminauha kierretään pään ympäri hieman korvien yläpuolelta ja tarvittaessa tehdään solmu takaraivoon. Kuminauhan päät kiinnitetään esimerkiksi patteriin, ovenkahvaan tai muuhun tukevaan rakenteeseen.
Kun kuminauha on paikallaan, istutaan tuolille tai lattialle polvilleen kädet sylissä ja aletaan hitaasti kallistua lonkista eteenpäin selkä suorana ja katse lattiassa. Sitten palataan hallitusti takaisin lähtöasentoon.
5 Istumisen tauottaminen
Esimerkiksi toimistossa työpisteeltä kannattaa säännöllisin väliajoin nousta ylös, pyöritellä hartioita ja tehdä vaikkapa pari kyykkyliikettä tuolille.